Kuulumisia

Viikko sitten havahduin siihen että meillä oksennetaan paljon. Liikaa. Milloin oli kotona läjä ja sitten töppöinen pari kertaa lenkilläkin kävellessään vaan aivan yhtäkkiä alkoi oksentaa. Milloin tuli keltaista vaahtoa, milloin jotain epämääräistä keppi-ruoho-sörsseliä ja milloin juuri syödyt makkarat ja jotain mustaa mönjää niiden ohessa. Soittelin heti pääsiäispyhien jälkeen lääkäriin, mutta kuten aina pyhien jälkeen, joka paikka on ihan tukkeessa eikä saatu aikaa aamupäiville (iltavuoroviikko). Kyllähän sitä hätätilanteessa on sitten pois töistä ja ottaa ihan millaisen ajan saa, mutta viimeisin yrjö oli tullut sunnuntaina ja tiistaina ajattelin että no katsotaan nyt päivä tai pari. Epäilin että sillä on joku sisäelin menossa, tai syöpä tai jotain, niin samapa tuo sitten selviääkö se mulle muutamaa päivää aiemmin vai myöhemmin. Sen mahassa on myös joku outo möykky, siitä sanoi jo hieroja joskus aikaa sitten, ja nyt mun käsi osui siihen kanssa. Se tuntuu selvimmin kun koira seisoo, vasemmassa kyljessä viimeisten kylkiluiden alla. Siis todellakin kylkiluiden sisäpuolella, ei ihossa. Siinä on vähän niinkuin pieni kuhmu. Sekin tässä päivien myötä kutistui ja pitää etsimällä etsiä. Koira on kuitenkin muuten virkeä ja syö hyvin jne, niin jotenkin nyt vain... antaa olla. Mulla on sellainen olo että jatkoajan jatkoajan jatkoilla mennään ja loppu tulee äkisti. Se tulisi ihan yhtä äkisti vaikka kävisin nyt selvityttämässä mikä se on, 12,5v monisairasta koiraa kun ei enää missään tapauksessa alettaisi leikkaamaan, vaikka sellainen olisi mahdollista.

Pissivaivakaan ei ole kaikista fyssarikäynneistä ym huolimatta täysin poissa. Oon nyt noin kerran viikkoon pessyt niiden pedeissä olevat lakanat ja sillä mennään. Suoraan sanottuna toivon että sille tulee jotain muuta mikä sen vie, eikä mun tarvitse miettiä montako vuotta kusirallia jaksaa katsoa...

Puhun siitä kuulemma jotenkin tunteettomasti ja kylmästi. Niin, suru on takuulla hyvin erilaista kuin se Sienen kanssa oli, ja jos mun olisi mahdollista jälkeen päin herättää heistä jompi kumpi henkiin, ilman epäilyksen häivääkään se olisi Sieni. Ei se tarkoita sitä että niitä molempia ei olisi rakastettu juuri sellaisina kuin ne ovat olleet, tai että kumpikaan olisi parempi. Sieni kuoli täysin luonnottomasti, äkisti, ja kesken kaiken. Töppöinen on vanha koira, joka tämän talven aikana on suorastaan hiipunut, ja elämä vaan on sellaista että se alkaa, kestää ja päättyy. Kyllä hän on ollut monin tavoin huikea pieni mies, ja on helpottavaa että yhden shokin jälkeen toisesta luopuminen käy paljon armollisemmin ja on aikaa sopeutua siihen, että nyt hän on vanha ja väsynyt ja sitten häntä ei enää ole.

Eihän kukaan tiedä vaikka se eläisi vielä vuosikausia.

Olen kauhuissani miettinyt mitä sitten teen, kun häntä ei enää ole. Lakki tarvitsee kaverin ja minusta koirat nyt vaan on pääosin laumaeläimiä. Minä en välttämättä kuitenkaan tarvitse toista harrastuskoiraa, mutta tuntuu hassulta ottaa koiralle koira. Se tuleva käyttö vaikuttaa myös rotuvalintaan ja tuntuu todella työläältä ja vaikealta miettiä jotain aivan uusia, seurakoiramaisempia rotuja. Toisaalta maltanko sitten kuitenkaan olla treenaamatta ja alkaako harmittaa joku "täytekoira" jonka ainoa tehtävä on lämmittää tissiväliä. Kirsikkana kakun päällä en yhtään jaksaisi uutta pentua, mutta ei myöskään ole inspistä ottaa mitään potentiaalista ongelmakoiraa kodinvaihtajana. Voi luoja.

Lakki on vihdoinkin alkanut vähän aikuistua ja se kauhea remmissä kiskominen usein tasoittuu jo aika nopeasti. Se on myös lenkillä alkanut esittää sellaisia sekunnin mittaisia "mitä nyt tehdään?" -kontaktinottohetkiä aiemman säheltämisen sijaan. Olen tosi vähän palkannut sitä ulkona mistään, koska olen halunnut välttää ettei siitä tulisi pönen kaltaista niska kenossa taskua kärkkyvää eläintä, vaan remmilenkit pysyisi koiran aikana ja se haistelisi ja tekisi koirien juttuja. Lakki ei myöskään ole siitä ruuasta kiinnostunut ja jos sille joskus onkin namin antanut, se ei jää kärkkymään lisää, vaan painelee menojaan. Tässä valossa on tietenkin selvää että se ei kauheasti ohjaajaa katsele. En tiedä mistä tämä nyt sitten johtuu mutta ei se oikeastaan ole huono.

Meillä on nyt aika erikoinen tilanne; kukaan ei hauku ovikelloa. Pöne ei kuule ja Lakki ei ole koskaan tajunnut että niin kuuluisi tehdä. Eipä se kellokaan nyt kovin usein soi, lähinnä siellä käy Wolt-kuski. Täysin käsittämätön tilanne kahden mudin taloudessa!

Fyssarilla

Varasin ajan pissiongelmien takia, ja 17.3. ajeltiin työpäivän jälkeen. Kotona olin 21.30 ja melkoinen keikka oli - matkalla ehdin taas miettiä millaista olisi asua jossain isommalla paikkakunnalla, jossa olisi palveluita enemmänkin saatavilla... Lakki oli pakko ottaa mukaan, koska ei sitä tee mieli työpäivän jälkeen jättää uudelleen yksin ja toivoa parasta. Mieskin oli tietenkin iltavuorossa. Lapsikoira käyttäytyy kyllä oikein siivosti yksin ollessaan, mutta rajansa kaikella.

Ihmisillä virtsankarkailuun suositellaan fyssaria, lantionpohjajumpalla saa kuulemma usein ihmeitä aikaan. Koirille mitään sellaisia ei nyt oikein ole olemassa, mutta kysyessäni käynnin tarpeellisuudesta hän vastasi, että ilman muuta kireydet eri lihaksissa voi vaikuttaa suoraan myös pissiongelmiin eli tottakai kannattaa käydä. Edellisestä fyssarikäynnistä oli muutenkin jo yli puoli vuotta aikaa.

Pakkasta olikin mukavasti -25 ja hetki ehdittiin pyöriä pihalla palelemassa, ennen kuin aika oli. Lakki laitetaan aina hihnalla kiinni ettei se ihan yllä sekaan, ja hän alkuhärväämisen jälkeen ihan kohtuullisen hyvin alistuu kohtaloonsa. Sille oli pieni puruluu mukana viihdykkeeksi, mutta se söi sen muutamassa minuutissa ja se siitä sitten.

Töppönen olikin sitten aivan täydellisen tukkeessa ja huonoimmassa kunnossa aikoihin. Oikeassa takajalassa pieni asentotuntopuutos ja seisoo jotenkin oudosti, vähän sellaisessa sammakkoasennossa takajalat liikaa allaan. Se saatiin aika hyvin käsiteltyä, vaikka kovasti hän itse oli sitä mieltä, että kamalaa on, ja nosteli päätä koko ajan. Uusi aika on ensi kuussa.

Kotona se piristyi kovasti, en ollut edes tajunnut että se on nuupea ja vetäytyvä, ennen kuin se ei enää ollutkaan sellainen.

Metsässä ei olla tämän jälkeen käyty. Fyssari oli sitä mieltä, että Lakin törmäily on suurin syyllinen pönen tilaan, ja koska en voi estää sitä, en varmaan sitten vaan voi enää pitää niitä yhtä aikaa vapaana. En ole niinkään surullinen pönen tilanteesta, tai huolissani sen kunnosta; kyllä se nyt on tässä tullut selväksi että se on kovasti vanhentunut ja aika käy vähiin. Olen enemmän jumissa nyt siinä, että miten mä ne metsään vien. Aika ja energia ei riitä kahteen täysmittaiseen lenkkiin, ja sitten jos töppösen vie yksin, se ei myöskään juokse yhtään, ja kunto senkin rapistuu.

Propalinia se on edelleen saanut iltaisin, ja vaikea sanoa auttaako se vai ei. Isompia lammikoita siis ei ole tullut sitten joulukuun, mutta muutama tippa sinne tänne katoaa ja vaikea niitä on havainnoida. Fyssari oli sitä mieltä, että pissivaiva saattaa hyvin olla selkäperäinen, mutta koska kipulääkekuuri ei auttanut asiaa mitenkään, ei siellä välttämättä ole kipua, lihaksisto on vain... mitenköhän hän sanoi, väsynyt? Joku pieni hermopuutos ja se on siinä. Syötän varmaan loppuun tuon mitä tuota lääkettä on, ja kokeillaan sitten palaako oireet, jos ollaan ilman.

Akupunktiolla on kuulemma myös saatu hyviä vasteita selkäperäisiin pissiongelmiin, joten sitä pitäisi seuraavaksi kokeilla, ja nimenomaan useampi kerta putkeen. En vaan ole saanut aikaiseksi soitella aikaa. Täällä on yksi klinikka joka sitä tekee (satasen per kerta, voi huoh).

Pissiongelmia

Joulukuussa kirjoitin tiivistelmän sen vuoden jutuista, ja kun esitin ainoaksi toiveeksi että pysyttäisinpä me vaan kaikki terveinä, pissivaivat alkoi heti muutaman päivän päästä. Ensimmäisellä kerralla vielä niin, että koiran noustessa pedistään pissi vaan valua lorisi ja peti ja matto ja kaikki oli aivan märkiä. Sain sille seuraavalle päivälle ajan lääkäriin. Ultrassa ei mitään epänormaalia, virtsanäyte suoraan rakosta laitettiin tutkittavaksi ja otettiin pihassa koivennostosta vielä pikatestit, niissä ei mitään outoa. Otettiin myös verta ja tilattiin laaja verenkuva. Päällisin puolin koirassa ei siis klinikalla löytynyt mitään vikaa, ei mitään tulehdukseen viittaavaa, ei verta pissassa. Selkäongelmien osuutta asiaan pohdittiin ja koira sai pistoksena ekan annoksen, ja kotiin kuurin jotain eri kipulääkettä kuin mitä meillä aiemmin on ollut (siis tarvittaessa käytettävänä, se ei ole ollut lääkittynä ikuisuuteen). Sitten vain kotiin odottamaan labratuloksia. Käytännössä sillä siis on joku sisäelin (munuaiset) sanomassa sopimustaan irti, tai sitten virtsankarkailua.

Joulun pyhät pitkitti prosessia, mutta lopulta kaikki labravastaukset tuli; munuaisten toiminta ja kaikki muukin on aivan normaalia. Tässä välissä oli muutama sellainen yö, että aamulla koiran lakanat oli märät. On muuten kohtuullisen stressaavaa aamulla ekana herätä ja miettiä että mitenköhän on käynyt. Koira oli silmin nähden hämillään, ja jonain kertana se oli nukkunut pissakohdan päällä niin että sen turkkikin oli ihan kusessa. Voi pöne... huomaa kyllä, että se alkaa olla myös mieleltään vanha; ei sille ikinä nuorena olisi tuollaista vahinkoa käynyt, se on aina ollut hyvin tarkka siisteydestä. Nyt kun aistit tai mielikään ei enää käy ihan täysillä, se vaan sujuvasti nukkuu kusessa.

Kipulääkkuuri ei muuttanut mielestäni yhtään mitään.

Aloitettiin kokeeksi Propalin, joka on narttujen (steriloinnin jälkeiseen) virtsankarkailuun kehitetty lääke. Uroksilla se usein toimii aika heikosti, joten suuria toiveita ei ollut. Koiran oli tarkoitus saada sitä kolmesti päivässä kahden viikon ajan, jolloin näkisi vasteen. Jos lääke auttaa, yritetään purkaa määrää ensin kahteen kertaan päivässä ja joillakin voisi riittää vain yksi kerta päivässä, varmaankin illalla, yötä vasten. Kaksi viikkoa alkaa olla täynnä ja sillä on pari kertaa tullut pieni tippa, ei mitään isompia lammikoita. Ei nyt mikään täydellinen vaste kuitenkaan... pitää varmaankin pyytää seuraava lääke kokeiluun.

On kyllä kamalan stressaava vaiva. :( Meillä ei koirat saa olla sohvalla eikä ihmisten sängyssä, töppöinen nukkuu pääasiassa omassa pinnasängystä tuunatussa pedissään, tai joskus kevythäkissä. Sinänsä on helppoa suojata ne paikat, tosin viime yönäkin pinnasängyssä ollut pyyhe oli kaavittu pois edestä ja pissi oli paksummassa peitossa sen alla. Ei se nyt silti ole iso vaiva kerran viikossa heittää niitä koneeseen pesuun. Silti, on ahdistavaa sekä ihmisille että koiralle itselleen kun asialle ei mitään mahda. Ei kai kukaan pidä ympäriinsä kusevaa koiraa vuosikausia, mutta kun se on aivan virkeä ja muuten kunnossa niin tuntuisi käsittämättömän vaikealle edes alkaa miettiä että pitäisikö se sitten lopettaa. Kyse on kuitenkin "vain" pienestä jutusta, mutta se varjostaa silti elämää melkolailla. Vaikka se pääasiassa tapahtuu koiran nukkuessa, niin entäs auto, kyläpaikat, leirit, treenihalli... kai sille voisi öiksi jotkut vaipat laittaa, mutta jotenkin se alkaa jo ajatuksena olla sillä tasolla, että never ever mun elämässä. Sarjassamme amputoidaan siltä kaikki jalat ja pannaan se pyörätuoliin ja väitetään että kyllä se on onnellinen, ja mitä näitä jenkkivideoita nyt on ollut.

Jälkeen päin olen saanut kuulla, että ei ole mitenkään tavatonta että kastroidulle urokselle kehittyy virtsanpidätysongelmia iän myötä. Kyllä mä saatoin kuulla siitä myös silloin kun leikkausta vuosikausia mietin, enkä tiedä, olisiko se kuitenkaan estänyt mua kastroimasta sitä. Leikkausta ylipäänsä vatuloitiin vuosia, koska pelkäsin, että epävarma uros menee vielä sekommaksi. Elämä oli kuitenkin hirveää ja mielestäni se on aina ollut hieman yliseksuaalinen, ja puutteet hermorakenteessa tekee sen että se ei vain pystynyt lopettamaan. Kieltäisit sen verran kovaa että se uskoo, sanottiin, mutta en minä usko että nartuista sekoamista saa kieltämällä loppumaan. Normaalia on seota vain tärppipäivinä ja jos uros on jatkuvasti ihan tiloissaan, niin jotain vikaahan siinä on. Kastrointi lopetti ne ongelmat aivan kuin seinään ja se teki muutenkin kaikin tavoin vain hyvää tälle yksilölle. Paitsi että nyt sitten maksellaan senkin ratkaisun velkoja... no, olisihan sille voinut kehittyä virtsankarkailuongelma ilman leikkaustakin, mutta kyllä se varmaan huomattavasti lisää riskiä. Voi voi.

En nyt oikein tiedä olisiko seuraava osoite osteopaatti, fyssari, akupunktio vai mikä...? Hieronnassa se torstaina kävi ja sai siellä laseriakin.