Fyssarilla jumpassa

Tänään toteutin pitkään miettimäni liikkeen ja kävin fyssarilla hakemassa töppöselle jumppaohjeita. Joskus aikoinaan ne kävi enemmän fyssarilla, mutta mulle ei koskaan oikein selvinnyt miten se eroaa hieronnasta (paitsi tuplasti tai triplasti suuremmalla laskulla), joten jäi ohjelmistosta pois kun en kokenut saavani siitä mitään vastaavaa hyötyä. Sittemmin oikeiden ongelmien ilmaannuttua osteopaatista taas on ollut niin suuri apu, että olen tyytynyt häneen. Tämän vuoden aikana olen miettinyt, että voisihan sitä yrittää tehdä jotakin itsekin aina hoitojen välissä, ja hakeuduin fysioterapeutille nimenomaan saadakseni jotain kotitehtäviä. Kysyin fb:ssä suosituksia koska en tiennyt pitäisikö ajaa Jyväskylään vai Lahti-Kouvola-suuntaan, ja lopulta päädyin Lahteen.

Töppöstä vähän jännitti, mutta olin varoittanut etukäteen ettei hän ole mikään sosiaalisuuden kukkanen, ja katsottiin eka liikkeitä ja sitten annoin sisällä namipussin fyssarille ja hän aloitti perus istu-maahan-kieppi-jutuilla ja sai koirasta heti toverin. Kun kropan käyttöä oli katsottu, fyssari ohjaili vielä koiraa namilla ja laittoi vaan käden sen selkään samalla. Koiran silmät muljahti niin että ehdin jo ajatella että et sitten pure kovaa, mutta sitten se päättikin että ei tässä mitään ja antoi koskea ihan ok. Kylkiasentoon se kävi mun pyynnöstä ja pitelin sitä kaulavilloista kevyesti kiinni, mutta ei ollut aikomustakaan purra. Oikea puoli tehtiin ensin, sen oli varsin nätisti, mutta vasempaa käsiteltäessä yritti toistuvasti nostaa päätä / nousta pois. Ei mitenkään pontevasti eikä tarttenut kuin silittää kaulaa ja sanoa että ole siinä vielä, mutta vähän outoa silti. En tiedä kyllästyttikö sitä vai oliko se käsittely niin pahan tuntuista. Fascioita siltä paljon käsiteltiin ja se kai voi tuntua aika erikoiselta.

-selvästi vanha koira ja lihaksisto kuivunut, mutta kuuluu ikään ja kokonaisuutena ikäisekseen paremmassa kunnossa kuin ennakkotietojen perusteella oletti

-valjaat saisi tulla pidemmälle, saattavat hieman rajoittaa etujalkojen liikettä -> yhteys lavan alueen jumeihin joita sillä aina on?

-selkälihakset yllättävän hyvässä kunnossa (siis, että niitä ylipäänsä on siellä kunnolla eikä ole kuivuneet) selkävaivaiseksi koiraksi. Voisi olettaa ettei se ole kroonisesti kipeä, koska käyttää koko selkää?

-asennot tasapainoiset, samoin liikkeet

-oikean takajalan alueelle mennessä ilme kiristyi, mutta koira antoi käytöksellään ymmärtää pahempaa tilannetta kuin mitä käsi sanoi eli ei siellä oikein mitään ihmeitä ollut

-kaulassa/lavan edessä kireyksiä. Tämä toistuu nyt enenevissä määrin ja seuraavan kerran jos tässä elämässä vielä ollaan rtg-laitteen alla, kuvataan kaula samalla. Mitään liikerajoitteita sillä ei ole eikä se sinänsä ole kivuliaan oloinen kuten esim. spondyloosissa olisi, mutta tämä on tässä viimeisen vuoden aikana silti selvästi muuttunut, nykyään jumii kaula paljon edempää kuin koskaan ennen

-faskiakäsittelyn jälkeen koira voi olla 1-2 vrk selvästi kipeä. Runsaasti juomista ja kevyttä elelyä niin kyllä se siitä, kipulääkettä ei pitäisi antaa koska se jotenkin vaikutti palautumiseen

-suurin riski on "vapaat" liikkeet eli sellaiset missä maa tai joku ei pysäytä raajan liikettä: uinti, lumikenkäily, liukastumiset. Uinti sinänsä hyväksi, jos tekisi sitä omaan tahtiin itse, mutta repivä ryntäys pallon perään riskiliike. Kokeile rannan suuntaista kävelyä ja jos ui, ei montaa heittoa kerrallaan

-ei syytä tehdä mitään täsmäjumppaa yhdelle lihakselle, tällä hetkellä koira oireeton ja kaikin puolin ok, joten kokonaisvaltainen takapään jumppa jonka tavoitteena ylläpitää nykyistä kuntoa, ei parantaa mitään

Kotiläksyt:

-käynti ja ravi epätasaisella alustalla -> jalkojen nostelu. Aloita esim. 3min ja pidennä pikku hiljaa. Ensin suoralla, sitten ympyrää ja ylämäessä sivusuuntaan eli niin että koiran toinen puoli on ylärinteessä ja toinen alarinteessä. Ei mäkeä ylös.

-kavalettitreeni: puoli koiran mittaa, max kintereen korkeus, 4-6 kpl, 5 toistoa

-jumppa-alusta: etujalat/takajalat, ja erikseen etujalat/koko koira/takajalat, 5x3 toistoa. Muista työntää namilla kaulapantaa kohti jotta selkä pyöristyy -> tällöin oikeat lihakset tekee töitä

Lopuksi sain vielä luonneanalyysin koirastani; "onpas kiva mudi, ei hyöri eikä pyöri eikä ääntele, vaan tosi rauhallinen ja keskittyy asiaan. No on se selvästi pidättyväinen ja jossain tilanteessa voin uskoa että hammasta tulisi, mutta tässä näkee miten kovasti se luottaa sinuun ja antaa siksi niin nätisti hoitaa." Töppöstä ei ole kukaan koskaan sen elämän aikana sanonut KIVAKSI rotunsa edustajaksi...?! Hyvä se on, mutta kiva ei kyllä mullakaan tulisi ekana mieleen :D

Helsingin keikka: osteopaatti ja rallykisat

Perjantaina pakkasin omaisuuteni ja koiraseni autoon ja hurautin Helsinkiin. Tuntui, että viikon metsässä eläneet koirani olivat aivan erityisen kiinnostuneita kaikista hajuista.

Osteopaatille olikin taas pitkä sairauskertomus lämpökamerakuvauksineen, usean kuukauden lääkityksineen, lääkityksen lopettamisineen ja sitten tulleine kummallisine oireineen. Lääkitys tosiaan purettiin onnistuneesti, enkä huomannut koirassa mitään. Viikonhan se sai gabapentiiniä ensin puolet pienempää annosta (vain kerran päivässä 2x sijaan) ja sitten se loppui. Ihan yhtä vähän kuin lääkityksen aloitus vaikutti sen arkikäytökseen, teki myös nyt lopetus. Koira pysyi kaiken aikaa aivan normaalina.

Toukokuun alussa, nähtyäni ekan punkin omassa koirassani, annoin niille jo aiemmin ostavani punkkilääkkeet. Oltiin koululla. Bravectoa on ollut ainakin kahtena kesänä aiemmin, ja hämärästi muistelen että viime kesänä olisi ollut jotain outoa tabletin annon yhteydessä töppösellä. En vaan kuollaksenikaan saa päähäni mitä se oli, ei siis mikään kohtaus tai mitään isoa, vaan jotain epämääräistä mikä jäi mietityttämään johtuiko se tabletista vai ei. Tänä vuonna lääkkeen antoiltana töppönen alkoi keventää oikeaa etujalkaa. Se alkoi muistaakseni ennen näkyvää kevennystä nuolla sitä ihan hulluna. Ainahan sillä on ollut sitä nuolemista ja jalkojen puremista, se tulee ja menee, mutta nyt se oli ihan sairaalloista ja päädyin laittamaan sille oman sukkani ponnarilla kiristettynä jalkaan esteeksi. Kuvittelin nimittäin ensin että nuoleminen on saanut jalan ärtymään ja siksi se ontuu. Tai ei se missään vaiheessa selkeästi ontunut eikä kovin huomattavasti edes keventänyt. Se saattoi parilla askeleella tapahtua ja sitten se käveli taas normaalisti. Koko ajan se myös oli pirteä ja iloinen, ei mitenkään kipeän tuntuinen muuten. Eniten oudon liikkeen näki sen kaulasta, se vähän niinkuin nykäisi sillä samalla kun askelsi.

Seuraavana päivänä ontuminen siirtyi vasempaan etujalkaan. Nuolemisvimma pysyi oikeassa. Tässä vaiheessa tutkin molemmat tassut taskulampun kanssa niin hyvin kuin yksin pystyin, siltä varalta että koulun pellolla kirmailu olisi tuonut punkkien lisäksi myös tikun tai jotakin ylimääräistä sinne tassuihin. Mitään ei löytynyt, mutta koiraa veivatessani sen vasemman kyynärän kohdilta kuului poksahdus. Sellainen pieni napsahdus mikä ihmisilläkin hieronnassa joskus kuuluu. Koira ei reagoinut siihen mitenkään, mutta ihme ja kumma, sen jälkeen ontuminen lakkasi täysin. Ehkä Bravectolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Ehkä oikean jalan nuolemisellakaan ei ollut mitään tekemistä ontumisen kanssa. Mä olen jo aika hyvin hyväksynyt sen, että tuo koira on mysteerejä täynnä, ja läheskään aina ei löydy syytä. On vain tyydyttävä hoitamaan oiretta.

Alkuviikosta se vingahti kerran pihalla niin etten nähnyt mitä tapahtui, ja kerran sänkyyn kiivetessään. Hyppäämistä se on kyllä harrastanut joka päivä kymmeniä kertoja, siinä ei ole mitään ongelmia. Lisäksi se on muutenkin ollut mökillä niin elämäniloinen, että joka kerta metsässä se saa sellaisen hepulin, mitä en kestä katsoa. Etsiessäni tietä ettei tartteisi hypätä kaatuneen puunrungon yli, se on tehnyt jo voltin kerien ja käy vielä hyppäämässä mua vasten, "ihanaa parasta, tuu nyt!".

Osteopaatilla koira oli aluksi aika jännittynyt eikä olisi halunnut kääntää selkää paatille, ja olin jo laittamassa sinne kuonokoppaa, mutta päätettiin vielä suostutella sitä namien kanssa. Hyvin pian se siitä sitten pehmeni ja lopulta vain pitelin vähän varuiksi kiinni ja palkkailin nameilla, koppaa ei tarvittu. Osteopaatti oli aluksi sitä mieltä, että kuulostaa hermosto-oireilta ja hyvin voi johtua pilleristä.

Koirasta hän huomasi ensin, että maksan kohdalla on "pysähtynyt" alue. Oikeassa etujalassa oli myös jotakin, ja nämä yhdessä viittaavat niinkin outoon asiaan kuin närästys. Sitä on joskus heitelty maanisen on-off-nuolemisen syyksi, mutta asiaan ei ole paneuduttu sen enempää. Närästystä voi aiheuttaa melkein mikä tahansa ruoka-aine, ruokailuajat, napostelu jne, joten tehtävä kokeiluja. Lisäksi voisi hakea kuurin närästyslääkettä. Muistettava, että nämä eivät ole mitään kahden päivän juttuja, vaan tutkimusta on syytä jatkaa 3-4 viikkoa kerrallaan.

Viimeinen nikamaväli selässä oli myös hieman jumissa, mutta ei mitään suurta, laukesi nopeasti eikä koirassa näkynyt suurta reagointia missään vaiheessa. SI-nivelet oli ok. Iliopsoas-lihakset meinasi unohtua, mutta muistin onneksi lopuksi kysyä niistä ja kokeiltiin vielä. Oikealla ihan pieni kireys mikä suli helposti, vasen puhdas. Ehkä se hieroja oli osannut hoitaa niitä oikein.

Jotenkin tämä alkaa olla niin sekavaa, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Oikeastaan mua ei itketä, koira on mielestäni olosuhteet huomioon ottaen oikein hyvässä kunnossa juuri nyt. Mutta onhan tämä nyt ihan absurdia, kun kukaan ei tiedä onko mulla nippu toisiinsa liittyviä oireita jotka kaikki kumpuaa samasta, vai onko mulla täysin erilliset vaivat ja silkkaa sattumaa että ne on tässä yksilössä. Kysyin tätä osteopaatilta ja hänkin nosti kädet ylös, ja sanoi että on siinä kyllä melkoinen koira, ken tietäisi. Mutta onneksi tosiaan jonkinlainen mielenrauha on löytynyt enkä enää niin kauheasti yritä miettiä että miksi sitä ja miksi tätä, ja mistä mikäkin johtuu.

Jännitti aika lailla se lääkityksen purku. Ilmoitin koiran rally-tokon rotumestiksiin ja tutun koetoimitsijan kanssa sovin, että maksan vasta ennen koetta, jos ollaan edelleen kisakunnossa. Kerroin siis rehellisesti että ollaan purettu lääkitys ja että jos oireet palaa, palaan lääkitykseen heti, enkä silloin voisi osallistua. Eihän se osallistumismaksun menetys olisi suuri, mutta harmittaisi muutenkin niin paljon, ja sitten rahatkin menisi hukkaan. Kisoihin on niin paljon tulijoita että lupasi ottaa muutaman ylimääräisen varasijalle, niin mun paikka menisi varmasti vaikka en sitten pääsisikään. Tosi mukavaa, että tällaiseen ylimääräiseen järjestelyyn suostuttiin. Torstaina maksoin ja laitoin kuvakaappauksen vielä menemään. Harmitti, että olin ollut koko viikon itse kipeä ja treenaaminen jäänyt täysin nollille, mutta muistutin itseäni, että koira osaa kaiken ja tekee minkä tekee. Mä en usko, että sen kanssa enää voi oleellisesti muuttaa mitään, vaikka kuinka paljon treenaisi.

Totta kai mun teki mieli osallistua myös kokeeseen, mutta kyllä ehdottomasti eniten stressasi ihan vain se, että vieläkö niistä lääkkeistä päästään. Pidän sitä edelleen sellaisena portaikkona; 1. normaali koira, 2. jatkuva lääkitys, 3. mullan alle. Ykköspallilta voi toki päätyä suoraan kolmoseenkin, mutta silti se kakkosella keikkuminen tuntuu paljon uhkaavammalta. En uskaltanut tästä ääneen puhua kovinkaan monelle, pelkäsin että heti sattuu jotakin. Mutta ei sattunut.

Lauantaina sitten ajeltiin porukoilta koepaikalle. Emme ole koskaan käyneet siellä, mutta niin se taas tiesi ja pissalenkiltä palatessamme yritti vetää auton sijaan oikeaan suuntaan, parkkiksen taakse kentille. Tein siinä vähän vasemmalla peruutusta palkaten seisomisesta ja tallasin koiran varpaille niin että se kiljaisi. Joo, mitä olen sata kertaa sanonut ennen koetta treenaamisesta... se siitä ja koira autoon. Eihän se siis siitä itseensä ota, mutta juuri ennen kehää treenaaminen on vaan niin typerää, sillä harvoin tekee mitään hyvää. Jos virettä tarvii purkaa, mieluummin täysin eri temppuja kuin mitä pitäisi kohta radalla tehdä.

Kyseessä oli tuplakisat, mutta koepaikka oli silti ihanan väljä. Jotenkin ihmiset ei tunkeneet ihan kehän reunoille varsinkaan koirien kanssa, kuten täällä meillä päin? Aurinko porotti ja tämä oli koko kuukauden eka hellepäivä, pois lähtiessäni auton mittari näytti 27. Hain koiran kun meitä ennen oli kolme koiraa, palkkasin eka toisten koirien bongaamisesta ja sitten vähän lämppäsin vielä kuitenkin radalla olevia tehtäviä, lähinnä pyörähdys, eteen tulo ja takapään käyttö käännöksissä. Vikan koiran ajan maattiin tutulta lainatun sateenvarjon alla aurinkoa paossa, koira läähätti voimakkaasti. Muuten se tuntui ihan ok:lta, ympäristön suhteen varsinkin kivan rento, ei mitään rähinöitä missään vaiheessa.

Sitten sitä mentiin. Mun makuun se oli inasen matalassa vireessä, mm. spiraalissa tuntui että se on niin takana että se luikahtaa selän takaa hetkellä millä hyvänsä, ja kaikissa kaarroksissa piti varmistella että pitää paikkansa. Ehkä se oikeasti oli vain ideaalissa seuruupaikassa, joka normi edistämiseen nähden tuntuu ettää jätättää. Tämä oli muutenkin varsin sopiva rallyvire, juuri tähän lajiin ei tartteisi yhtään enempää, vaikka se mun makuun muuten onkin. Videolta se kyllä näyttää aika lailla täydelliseltä; kontakti kyllä vähän katkeilee mutta koira pysyy koko ajan keskittyneenä ja kevyesti ohjattavissa, se on aivan hiljaa ja levollinen. Vasta viimeisellä, siis viimeisellä kyltillä siltä pääsee ylimääräinen voltti, minkä onneksi tajuan uusia. Olisi kannattanut vielä pysähtyä perusasentoon ennen uutta lähestymistä, mutta onneksi se silti pystyi keräämään itsensä ja uusinnalla puhtaasti. Tästä ainoa -3 ja lopputulos 97p. Oikeasti se oli istu-puolenvaihto takaa-istu -kyltin päätteeksi vinossa oikealla, olisin antanut siitä -1, mutta valiotulos se olisi silti ollut.

video

Ja siitä sitten kolmas MESHYV, RTK4, sij. 4. (usealla oli sama pistemäärä, mutta olin hitain - saavutus tuon koiran kanssa kun yleensä hiihdän aivan liian kovaa! Ei siis ihan päästy palkinnoille mutta hällä väliä), eka valiotulos, unkarinpaimenkoirien rallyn rotumestari 2019! UPK palkitsi oman osuutensa joten tyhjin käsin ei taaskaan tarvinnut poistua. Aivan absurdi koira kaikkine saavutuksineen.

Otsikko, niin vähän tilaa tiivistää niin isoja asioita

Olen monesti avannut tämän kirjoitussivun, mutta sitten on tullut sellainen olo, että ei huvitakaan. Mutta nyt tekee mieli laittaa kuvia talteen, niin jospa samalla.

Töppöinen kävi lämpökamerakuvauksessa Tuusulan Askel-klinikalla kolmisen viikkoa sitten. Koira alkoi rallykokeen jälkeen, tuloshampurilaispussi kädessä koiran kanssa kotiin tullessani, vinkua rappusissa. Autoon nostettaessa se ulvahteli, huusi jo kun vasta olin ottamassa otetta ja mulla oli kiinni etujalasta. Miettiessäni mitä ihmettä nyt tehdään, kun kyytiin on pakko sut saada, se täysin vauhditta otti ja hyppäsi sinne, hiljaa, kävi istumaan, katsoi mua silmiin ja niin selvästi sanoi, että älä nosta, on parempi mennä itse. Tiedän että sun pitäisi olla "vain koira", eikä koirien pitäisi ymmärtää tällaisia asioita, mutta pistäisin vaikka pääni pantiksi että tällainen vuorovaikutustilanne meillä nyt vaan oli.

Jotenkin oireet oli niin erilaisia, enkä enää ollut varma oireileeko se selkää vai niitä etujalkoja, missä ei ole todettu mitään mutta mielestäni kuitenkin on jotakin.

Kuvia on vaikka miten monta, mutta eiköhän noista jo tolkun saa. Koiran ei pitäisi näyttää tuolta. Positiivista: tämän lääkärin mielestä kipu on "vain" lihasperäistä, koira käyttää kroppaa väärin ristiselän ongelma-aluetta suojellakseen. Kolmet kipulääkkeet, joista Norocarpia ja lihasrelaksanttia parin viikon kuuri, ja Gabapentiinia tuplasti aiempaa isompi annos "siihen saakka kunnes aurinko alkaa lämmittää". Hierontaa ja laseria ja sitten keväällä uusintakuvaukseen. Relaksantti pisti koiran niin sekaisin, että se seisoi ruokakupilla suu auki miettien mitä tässä pitikään tehdä, ja oli aivan muissa maailmoissa. Minua varoitettiin tästä ja ohjeen mukaan pienensin aamuannosta sen verran, että järki palasi, illaksi sai alkuperäisen.

Lääkärissä koira oli taas tosi aggre, tietty vieras paikka ja vieras ihminen, ja lääkäri ennen kopelointia varoittikin että hänellä on tapana saada ongelmakohta esiin, ei tyydy sivelemään. Kyllähän se sitten ensin ulvaisi ja sitten yritti purra. Kerran revähtänyt iliopsoas kuulemma harvoin paranee koskaan, vaan jää vaivaamaan. Kukaan ei ollut aiemmin sanonut tätä, mutta nytpä sekin sitten selvisi. Sehän se siellä taas kiristi, samoin kaularangassa kunnon kipua. Oltiin kyykyssä koiran molemmin puolin kummankin kädet sen selässä. Kun ell painoi, nahka kipristeli ja koira niiasi alla. Kun minä painoin, ei mitään. Ell halusi näyttää mun kädellä ja painoi mun sormilla, ei mitään. Kokeili sitten taas omillaan miksei oikea kohta enää löydy, ja taas tuli väistöreaktio. Siinä sitä oli hiljainen hetki kun vaan tuijotettiin koiraa, ja lopulta ell sanoi hiljaa, että hyvin harvassa on ne koirat, jotka on niin herkässä suhteessa omistajaansa, että erottavat kenen sormet siellä selässä on. Tämän jälkeen lakkasin ihmettelemästä miksen saa sen jaloistakaan mitään reaktiota. En ole luotettava väline sen kivun tutkimiseen, se ei näytä sitä mulle.

Hieronnassa käytiin viime viikolla. Ehkä relaksantit oli auttaneet, mutta ei oikein mitään ihmeitä, siis pientä kireyttä takana ja juurikin siinä lavan aluella, mutta ei sellaista "tämähän on ihan krampissa" mikä selittäisi kuvan punaiset alueet. Koiralla oli koppa päässä varmuuden vuoksi, ettei mun tartte koko tuntia olla omat lihakset jännittyneinä kiinni pitämässä, enkä tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta se oli siellä tosi rento ja hyvä ettei nukahtanut kesken kaiken. Tehtiin niin, että laitoin itse laseria 3x 5min per etujalka samalla kun hieroja hieroi muualta. Etujalkoja ei siis edes yritetty hieroa.

Tänään sillä kuoriutui etujalan kannuskynsi heti metsälenkin alussa. En ole lumikenkäillyt yhtään, tai joskus viikko sitten mulla oli ne jalassa, mutta hankikanto kantoi koiria. Nyt oli kengät mukana, mutta kinos ei kantanut ketään ja se oli niin terävää, että pelkäsin että koirien jalat raapiutuu. Käveltiin siis vain kelkkauraa, mutta sekin oli niin karkeassa rosossa, että joku äkkipysähdys vissiin sitten raapi kynnen auki. :( Verta siitä ei kovinkaan montaa tippaa tullut, mutta pöne on kauhean herkkä tuollaisille ja loppulenkin se vain halusi nuolla jalkaansa. Kotona taskulampun kanssa tuhratessani totesin, että kyllä siitä on ainakin puoli kynttä kuoriutunut aivan auki. No onni onnettomuudessa, noita kipulääkkeitä löytyy nyt vähän joka lähtöön, niin Norocarpit taas kehiin. Tassussa on nyt sekä side että sen päällä sukka ja ainakin tämän illan se on antanut sen olla. Meinasin lääkitä mieluummin vähän liian pitkään, koska heti jos se alkaa tuntumaan, se alkaa nuolla, ja mitään kaulureita tässä nyt ihan viimeisenä jaksaisi.

Sienellä on ollut silmäongelmia. Se alkoi ihan normaalina tulehduksena eli punoituksena ja rähmänä. Yhden illan yritin putsailla mutta kun aamulla rähmä oli vihertävää ja sitä tuli paljon, soitin klinikalle. Haettiin 10vrk tippakuuri. Vihreä väri jäi heti pois, ja rähmän määräkin väheni. Kuurin lopussa silmät oli välillä ihan ok ja välillä ne punoitti ja hieman rähmi. Putsailin vielä normaalilla silmävedellä, mutta sitten joku päivä ne oli taas aikamoisen punaiset, niin soitin uudelleen klinikalle. Neuvoi antamaan uuden 10vrk kuurin samaa tippaa ja jos ei parane, hakeutumaan silmälääkärille (joita täällä kylässä ei ole). Esitti usean eri vaihtoehdon mikä sillä voisi olla. Jo ekalla käynnillä puhuttiin siitä, että lumessa kieriminen, mitä Sieni tekee paljon, ärsyttää usein silmiä. En tiedä voiko se olla alkuperäisen tulehduksen syy, mutta ainakin se saattaa hyvin ylläpitää ärsytystä. Jonkun kuurin aikana yritin estää, mutta se käy niin äkkiä ja tuntuukin kurjalta, kun toinen niin nauttii siitä. Nyt sille on varattu aika parin viikon päähän joukkotarkastukseen saatesanoilla "virallinen + pitkittynyt silmätulehdus". Silmien tilanne on tällä hetkellä aika hyvä, putsailen päivittäin silmävedellä kuitenkin.

Sieni kävi myös hieronnassa viime viikolla, ja sekä siellä että silmälääkärissä sen painoa kommentoitiin. Se on liian laiha. En tiedä miten se nyt silleen on päässyt laihtumaan kun ei tosiaan ole raskaita lumikenkäilyjäkään tehty. Povasin sille jo ties mitkä kuolemantaudit, mutta äiti sitten muistutti että ehkä se jäi vaan joulun ajan ripulista. Voi olla. Nyt se on syönyt ihan järjettömän ison näköisiä annoksia (ja ollut erittäin onnellinen - krooninen nälkä t. sieni) ja on siihen kyllä tarttunutkin, että ehkäpä sillä tosiaan ei olekaan mikään muu kuin liian pieni ruokamäärä. Hieronnassakaan ei mitään suurempaa, vaikka edellinen käynti olikin syyskuun lopussa. Miten tämä aika rientää! Nyt varasin saman tien seuraavat ajat, eipähän tällä kertaa venähdä.

****

Nose workia on harrastettu kerran viikossa omatoimiporukassa ja joskus siinä ohessa yksinkin. Sielu lepää koiraa katsellessa, se on vaan niin tohkeissaan ja kaikin puolin elementissään näissä jutuissa. Sienellekin rupesin opettamaan eukalyptusta, mutta Sienestä paistaa kilsan päähän, että sitä ei järin nappaa. Sen mielestä koskaan mikään muu etsimishomma paitsi haku ei ole ollut lainkaan itsessään palkitsevaa. Pönelle on kokeiltu kaikkea jännää: vaakasuoraan pingotettu villalanka josta roikkuu alaspäin solmittuja lankoja joissa yhdessä haju on, iso vesiastia jossa on tippa hajua, haju seinän ja kaapin välissä niin että piti kiertää kevythäkin sisään päästäkseen lähelle jne. Sinnikkyys ja halu löytää korvaa edelleen tekniikan. Viime kerrat olen päättänyt että nyt edetään koira hihnassa vain yksi kierros, ja yrittänyt jarruttaa sitä että reagoisi heti. Se siis luonnostaan sinkoilee sinne sun tänne eikä järjestelmällisyydestä ole tietoakaan, ja jos sattuu hengittämään ulospäin juuri hajun kohdalla juostessaan, ei myöskään saa sitä nenäänsä ja osuu sitten joskus uudelleen kohdalle. Ihan viimeisin treeni oli sellainen, että meillä oli jäniksen käpäliä, aktivointileluja, leluja, puruluita ja pienempiä herkkutikkuja levällään. Eka haju oli ihan muualla, seinässä, ja toisella kerralla ison puruluun alla luun ja lattian välissä. Arvasinkin että koira väistää ruokaa, ja arvelin että se silti saattaa myös yrittää varastaa jotakin. Se olikin sitten niin nopea nielaisu että se herkkupötkö oli jo vatsassa ennen kuin kerkesin kieltoa järeämpiin toimenpiteisiin - kaivaessani koiran suuta ei tod ollut enää mitään pois otettavaa. Seinässä ollut löytyi nopeasti mutta puruluuta se ei koskaan kunnolla haistellut, ja sen alla oleva löytyi vasta kun appari kävi kääntämässä luun toisin päin. Ensi kerralla meinasin kokeilla laatikkoetsintää puruluilla, 12 luuta riviin vaan. :D Oppiipahan haistelemaan ruokaakin kunnolla. Tämän lajin pointti mulle on nimenomaan haastaa tuota koiraa.

****

Sitten niitä kuvia. Järkkärillä mökiltä:

****

Kännyräpsyjä kuluneelta kevättalvelta, lähinnä itselle muistoksi:

metsään menossa

nosetreeni

tarra oli henkarissa

päiväkävelyllä

koululla, kukin pakkaa omat tavaransa

koululla eli koko päivä tyynyllä

koululla lounastunnilla syönnin jälkeen

onneksi lääkkeet menee ihan näin nykyään

jälleen kerran johonkin menossa

Tuusulan klinikalla

juuen.

mökillä

nosea

jo on kumma jos ei ala paino nousta

Ja pari kännyfilmiä, eka kun hankikanto ylsi loskapaskalammelle jossa ei veden takia montaa kertaa ole koko talvena päässyt juoksemaan, ja alempi pudonneen esineen noudosta, jota muri 10,5v edelleen niin tykkää tehdä. Videolla ihan lällylyhyt matka kun ajattelin etten jaksa kuvata minuuttitolkulla tyhjää.

****

Kaikenkaikkiaan olo on jotenkin hämmentynyt edelleen. Koulu ja nyt alkanut työharjoittelu vie paljon jos nyt ei aikaa, niin ainakin energiaa, kun on tällainen introvertti kotona möllöttäjä kuten minä. Aluksi ajattelin, että tämä on lopun alkua, mutta en mä nyt enää tiedä. Ainakin olen nyt osannut nauttia pienistä asioista, niistä kaikista, mitä olen tähän kuvinakin laittanut. Elän enemmän hetkessä kuin koskaan aiemmin, ei ole oikein mitään suunnitelmia, ei tulevia kokeita, ei treenitavotteita. Jospa meillä vielä onkin aikaa jäljellä.

Käytiin suppilovahverossa. Marraskuun puolivälissä. Suuri osa oli homeessa tai muuten lössähtäneitä, mutta riitti niitä kerättäväksi asti. Paistamisen jälkeenkin jäi sienisalaatillinen ja pari pussia vielä pakkaseen.

Evästauolta lähdettäessä pöne vinkaisi. Juuri kun olin ajatellut, että sille kyllä olisi pitänyt ottaa taukotakki mukaan ja ettei nyt vaan kävisi mitään kun tässä istuessa kangistui omatkin lihakset. Oltiin vielä samoilla suunnilla kuin edellisellä kerralla, louhikon alla, mistä on pakko tulla rinnettä ylös päästäkseen pois. Olin aika paljon kieltänyt juoksemasta Sienen perässä, ei siis ollut hillunut niin kovasti kuin viimeeksi. Häntä alhaalla jolkotti menemään edellä, ja rinteessä taisi kerran vingahtaa, mutta muuten ei mitään suurempaa. Fiilis sillä kyllä selkeästi meni. Repussa oli kipulääkkeet ja annoin Norocarpia heti siinä, jaolle tuli kyllä erittäin innokkaana, eli niin pahasti ei kipua ollut, etteikö namit olisi maistuneet. Mökillä kävelee portaita normaalisti ja sohvallekin meni. Tuskin nyt mitään suurempaa tulikaan, tosin edelleen on kyllä mulle epäselvää mikä siellä ihan tarkalleen sattuu. Onhan niitä omassakin selässä, joskus vihlaisee niin että hyvä ettei mene jalat alta, mutten tiedä mikä se vika on.

On tämä nyt vaan kökköä silti. Uskaltaako sitä tuonnekaan viedä enää koskaan...