Helsingissä

Lauantaille olin varannut Taisteluareenalle yksärin. Kyselin suosituksia ihmisistä jotka ymmärtää omaehtoista käsittelyä ja joilta ei ihan varmasti saa sitä "no entä jos pannaan sille kurkkari ja nypätään samalla kun sanotaan ei" -vaihtoehtoa. Legendaarinen Kuusisto mua vielä houkuttaa mutta Turkuun tulee meiltä yli 400km niin hän nyt saa edelleen jäädä odottamaan, ja tyydyin Tuusulaan.

Otin koiran sisään ja käytiin vielä läpi aiemmin kirjoittamani ennakkotiedot. Lakista oli tosi outoa kun me vaan istuttiin maassa eikä mitään tapahtunut, ja se vähän vinkui. Se oli irti ja olisi saanut käydä tutkimassa hallia, mutta eihän se niin tee vaan hengaili mun lähellä ihmettelemässä mitä tämä tällainen oikein on. Aloitettiin lelun valinnalla ja sitten tein ensin muutaman käsikosketuksen itse siirtyen joka kerta lähemmäs kouluttajaa, joka istui edelleen maassa. Palkkaus eli lelun heitto selkeästi poispäin, muutaman metrin päähän, ja menin myös perään leikkimään koiran kanssa kauemmas. Alkulämpän jälkeen vaihdettiin asetelma niin että minä jäin kauemmas ja kouluttaja tarjosi käden, ja koiran mentyä hän sanoi jes ja minä palkkasin siellä kauempana. Tämä oli tärkeä oivallus; alku kannattaa tehdä niin että ohjaaja ei mene koiran kanssa yhdessä vaan koira saa mennä yksin jos haluaa, sitä ei siis tässä käsketä vaan käsi vaan annetaan tarjolle. Syystä että jos koira ja ohjaaja menee yhdessä, koirat yleensä tulee vaikka jännittäisi - varsinkin noi paimenet ja noi yksilöt jotka on tuollaisia mamman kultapoikia. Kun koiran pitää mennä yksin, se herkemmin näyttää jos tilanne on sille vaikea; lähestyminen on hidas tai kaarteleva, se hiipii, empii tai ei mene lainkaan loppuun asti. Lakki teki oikein reippaita menoja. Tehtiin näitä jonkinlainen sarja ja sitten taas muutettiin niin, että menin koiran kanssa yhdessä ja kouluttaja koski koiraan ensin kädellä. Tässä toistot vaihteli; osassa koiran ote vähän keveni, osassa pää pysyi painavana mun kädellä. Sitten valitettavasti lumet rysähti katolta ja koira pelästyi sitä meteliä, ja sille jäi vähän sellainen puhina päälle. Todettiin että mielentila ei ole nyt otollinen jatkaa joten pidettiin pieni tauko, käytin sen nostamassa koipea pihalla asti.

Tauon jälkeen se ei oikein enää leikkinyt, joten vaihdettiin kouluttajan namimatto kehiin. Se pelitti yllättävän kivasti; vaikka Lakki ei palkkaudu oikein ruualla niin haistelu on näihin treeneihin kiva palauttava toiminto. Lakki ei vaan oikein tiennyt että mikä on homman nimi ja namit etsittyään kävi aina makuulle tarjoten taukomattokäytöstä :D Tehtiin sitten vielä niin että kouluttaja otti kännykän sirun lukijaksi ja sillä sohi. Tästä puhuttiin; itse oon ajatellut että pään kevennys on stoppi, mutta ei sitä kannata ottaa niin teknisesti vaan katsoa enemmän koiran mielentilaa. Lakki esim kerran irroitti pään kokonaan ja kääntyi katsomaan "mitä sä teet", mutta jos koira ei väistä (nojaa poispäin) tai silmänvalkuaiset ei mulju, vaan se vaan oikeasti katsoo sivulla tapahtuvaa asiaa, ehdottomasti palkataan ja annetaan sen tehdä niin. Kriteeristä voi nillittää sitten kun treenaa vaikka yksin. Se että antaa koiran katsoa, ok turvallisuudentunnetta lisäävä tekijä. Sirunluku on vähän hankala koska jos koira on naama kohti vierasta, hän joutuu viemään käden sen pään yli, ja jos koira on kyljittäin niin se ei oikeasti näe mitä sen sivulla tehdään. Kuvittele että itse olet hammaslääkärissä ja kaikkea tapahtuu mutta kukaan ei kerro mitään, tai että tohtori koko ajan selostaa mitä tuleman pitää. On aika paljon vähemmän ahdistavaa jos tietää missä mennään.

Sitten jätettiin käsittelyjutut ja tehtiin hyppyä. Kouluttaja sanoi ettei hän ole varsinainen hyppytekniikkakouluttaja, mutta mielentiloja ymmärtää. Tehtiin namikupille lähetyksiä, pressueste oli ehkä 50-60cm. Lopulta asiaan taisi löytyä niinkin yksinkertainen ratkaisu kuin antaa sille ainakin 4-5m tilaa; lyhyemmällä matkalla kouluttaja näki että sen on vaikeaa mallata askeleensa ja sekoilu johtuu siitä.

En tiedä pitäisikö mun kerätä kotona taas lelut pois. Lakki oli vähän vaisu ja se oli tosi outoa että se kesken kaiken vaan lakkasi leikkimästä. Ne leikkii Pajun kanssa niin hirveästi että ehkä se ei vaan taas jaksa enää mun kanssa. Oli kyllä puhe myös siitä että jos tehtävä on epäselvä niin se näkyy myös palkan kanssa, mutta ei se koira kyllä ihan oma itsensä ole. Mulla on ikävä sitä hullupäätä mikä se oli. Juuri kun opin itse irti nameista ja palkkaamaan vain lelulla, se ei enää leikikään...

Videolla viimeinen toisto missä koira väsynyt ja hyppää turhan kaukaa, mutta ehkä tästä vielä siisti metrinen joskus tulee.

Sitten oli varattu Petbrosille uinti, tällä kertaa iso allas. Alun perin kahdelle, mutta kysyin aiemmin voinko vaihtaa sen kolmelle. Töppöisen uinti on aina ollut ahdistavaa kun selän alettua vaivata siltä piti kitkeä kaikki hyppiminen, eikä uimaan voi mennä ilman uimahyppyä. Nyt kun siitä henki lähtee lähiaikoina kuitenkin niin ihan sama, ihmeellinen hällä väliä -olo; jos selkä menee niin sitten menee. Onneksi otin sen mukaan koska sillä oli ehkä hauskinta kaikista 💖 Lakki kiihtyy hirveästi siitä kun pöne ui ja Paju ei ihan uskaltanut uimaan itse; takajalat kyllä voi irroittaa rampilta leluun yltääkseen mutta uimaan ei mene vaan jotenkin aina peruutti takaisin. Jossain loppuvaiheilla juteltiin ja mudit oli rannalla ja yhtäkkiä äiti parkaisi että Paju! Se vaan aivan randomina ui keskellä allasta hyvin määtietoisesti ja kauas. 😂 Ei niin mitään järkeä. Ehkä hän halusi käydä katsomassa mitä ne muut on siellä tehneet.

Töppöinen on nyt syönyt iltaisin 1,5tbl Norocarpia ja aamuin illoin puolikkaan 600mg gaban. Gabapentiinin annos oli aiemmin 1/6tbl 2-3 kertaa vuorokaudessa, mutta löysin lämpökamerakuvauksen ajoilta silloisen kipuun erikoistuneen ell:n reseptin jossa pönelle oli 1/3-1/2 tbl 2-3 kertaa vuorokaudessa, eli jopa 1,5tbl päivässä. Melko iso ero saako se 200mg vai 900mg mikä on ero pienimmällä ja isoimmalla määrätyllä annoksella! Ajattelin että kokeillaan nyt vielä koska ei tässä ole enää mitään menetettävääkään. Torstaina aamulla viideltä töihin lähtöä tehdessäni se kävi taas Pajun päälle ja Paju huusi niin että koko rappu raikui ja koko talo varmasti heräsi, sori vaan... Sen jälkeen ne on olleet eri tiloissa aina kun ovat keskenään, sekä öisin. Edellisen kerran jälkeen ajattelin että yksi hyökkäys vielä niin se lähtee, mutta kun ei se ole niin helppoa. ☹️ Olisi vanha ja väsynyt koko ajan niin joo, mutta tämänkin jälkeen se torstaina illalla kieri ulkona ja oli iloinen ja rento, ihan kuin sanoakseen että ei vielä halua kuolla. Nyt jos kipulääkkeet ei auta ja raivarit edelleen toistuu niin toivottavasti löydän jostain voimia pitää päätöksestä kiinni ja se seuraava kerta on oikeasti viimeinen. Ei tämä voi näinkään jatkua, ja kun ei se tuosta enää paremmaksi tule niin ei ole mitään mieltä odottaa että Pajusta lähtee vielä henki.

Ehkä teen sellaisen impulsiivisen päätöksen että joku aamu soitan päivystykseen ja kysyn voinko illalla tuoda sen. Tuntuisi jotenkin vaikealta varata aikaa kolmen viikon päähän ja pokkana elää vain sitä odotellen.

Osteopaatilla ja uimassa

Viikonloppu Helsingissä. Jo autosta otettaessa tuntui että kaikki ohikulkijat katsoo että siinä se kiskoo muija koiria ovista ja ikkunoista ja että loppuuko ne koskaan. 😂 Käytännössä ei Paju lisännyt härdelliä pahasti vaan pissatukset meni hyvin. On mulla kahdenkin kanssa sellainen olo että norsut posliinikaupassa moi, ja tottunut siihen että meitä katsotaan. Täällä missä porukat asuu on paljon enemmän pikkukoiria niin siinä valossa noi muditkin on isoja ja kun niitä on vielä kaksi, niin meitä on vaan liikaa.

Pöne kävi osteopaatilla. Toinen rintanikama oli pois paikoiltaan, mikä selittää sen miksi hieronnassa etuosa ollut aivan jumissa. SI-nivelissä ongelmaa molemmin puolin, lisäksi vatsalihakset kireät ja alaleuka vinossa, mikä voi selittää taannoisen syömisongelman. Melko vaikuttavaa. Kotiläksyksi hieroa poskia ja ohimoita. Nyt koira otti taas paremmin hoitoa vastaan, viime kerralla sanoi että kudokset tuntui vanhalta eikä oikein enää meinanneet vastata käsittelyyn. Pöne olisi jäänyt sinne tuijottamaan namipurkkia ja antanut mun lähteä yksin.

Junnuosasto taasen kävi uimassa Petbrosilla. Oli ensin aika varattu sinne itään missä oltiin viimeeksi, mutta he perui sen edellisenä iltana kahdeksalta ja sain jotenkin niin tylyä palvelua että paska maku jäi siitä. Oltiin todella odotettu tätä, mutta onneksi löytyi vapaa aika vielä toisaalle, vaikka sinne tulikin enemmän matkaa ja se hieman muutti aikatauluja. Vapaana oli enää vain pieni allas mutta sekin riitti meille hyvin. Paikka oli tosi siisti ja hyvin suunniteltu, tilat selvästi paremmat kuin idän paikassa. Ainoa miinus että toisella altaalla oli hirveä meteli eikä sitä edes yritetty hillitä. Oon luullut että kaikissa koiratiloissa olisi kohteliasta yrittää välttää jatkuvaa räksytystä, mutta ei kai sitten...

Molemmat oli ihan tosi reippaita vaikkei ne olleet eläessään käyneet siellä. Vetivät sisälle ja Paju kerkesi pussata henkilökunnankin. Äänistä ne ei provosoituneet yhtään, siis lähteneet mukaan rääkymään. Lakki ui ilman liiviä, Pajulla oli kellukkeet. Pajulla ei lopulta ihan riittänyt uskallus mennä itse, oli hyvin pienestä kiinni. Uitin sitä sitten reunalla vähän niin että laitoin sen veteen ja se ui nameille, ja muun ajan se sai vaan härvätä Lakin mukana. Lakilla oli ihan sikahauskaa. Lopuksi kuivurissa Lakki sai samanlaisen puskemiskohtauksen kuin Sieni aina. 😄

tämä kuvaa parhaiten sitä härdelliä :D kiire on on on

Uimalassa

Tänään Helsingin reissun viimeisteli käynti uimalassa. Koronan takia ei uittajaa saanut, ja kysyin etukäteen voinkohan silti yrittää tulla kun toinen heistä on uinut aiemmin eri uimalassa ja toinen vain luonnonvesissä. Lupasivat. Arvelutti silti miten saan Lakin autettua veteen ja tajuaako se, että samaa kamaa se on, kuin ulkonakin. Jos ei se pelkän lelun perään uskalla niin pöne näyttäköön mallia.

No, se taisi hypätä meidän yli pommilla ennen kuin sain pöneä lähetettyä ekaan noutoon. Hänellä oli ihan sairaan siistiii :D !

 

vittu_mita_paskaa.jpg

Tänään aamuyöllä oli -27, kun heidät ennen töihin lähtöä pissille vein. Ekaa kertaa ikinä ne molemmat teki täydellisen lakon. Kun ei pysty pissimään, niin ei pysty. Siinä kun sitten vähän ja vähän enemmänkin vielä painostin että nyt todella tarttis, Sieni pahastui ja töppönen alkoi uikuttaa vastaukseksi. Kiva lähteä 8h yön jälkeen 8 tunniksi töihin tietäen, että siellä ne sitten joko kusee kämpän tai istuu jalat ristissä odottamassa.

Töppönen on saanut nyt pari viikkoa enemmän sinkkiä, D, A ja lisäksi uutena BE-liuosta, ja kutina ei ainakaan missään tapauksessa ole pahentunut, varovaisesti voisin ehkä sanoa, että jopa hieman vähentynyt. Tälläisilla paukkupakkasilla se meinaan yleensä ryöpsähtää riippumatta siitä mikä tilanne on ennen niitä ollut. Nyt sellaistakaan ilmiötä ei ole näkynyt. Allerdermit loppui koko kylästä, on saanut pari viikkoa sitten edellisen, tällä viikolla pitäisi tulla lisää tilattuna mulle. Ostin sitten viikko sitten kokeeksi Virbac Humilac -suihketta turkkiin ja iholle suihkutettavaksi. Tiedä nyt onko siitä mitään hyötyä ollut, turkkiinhan se pääasiassa jää. Ainakin se vähentää tukan sähköisyyttä. Viime viikolla käytiin uimassa, eikä siitäkään enää tullut mitään hirmuista kutinaa, niin kuin aiemmin epäilin. Nyt on koko alkuviikko oltu sisällä pakkasia paossa, näillä keleillä ei raaski edes käynnistää autoa, että pääsisi uimaan. No jospa se tästä, johan kohta on juhannus.

Talviliikuntaa

Uimalassa ollaan käyty useamman kerran, edellisen kirjoituksen jälkeen ainakin kerran Sienen ja kaverinsa H:n kanssa ja kerran pöne ja Sieni yhdessä. Nyt kun pönen selkä näyttää sen kestävän niin ostan mielelläni hyvää omatuntoa tukemalla paikallista yrittäjää. :) Lisäksi viime päivinä on taas ollut niin hirveät vettä lilluvat peilijäät etten todella tiedä miten saan koirani kusetettua ilman että joku meistä kuolee. Onneksi loppuviikosta pitäisi taas pakastua.

Metsässä on lunta niin paljon, että eräänlaista uintia se on sekin. Viime talvena ei lumikenkiä tarvinnut ottaa komerosta lainkaan, mutta tänä talvena tilanne on aivan eri. Ollaan tehty pari max 30min lenkkiä panostaen lämmittelyyn (se jäähdyttelypuoli kusee edelleen...) ja ihan normaalisti töppönen on niistäkin selvinnyt. Eilen illalla viimeeksi ajoin metsään ja poistuin polulta umpimetsään aikeissa nopeasti kiertää lampi. No sitä lunta tosiaan on paikoin niin paljon, että saappaan varresta menee sisään, ja koirat joutuvat aivan uimaan. Hirveä hiki oli itselläkin kun takaisin polulle päästiin. On tämä nyt vähän kurjaa että vaihtoehtona on hukkua lumeen tai liukastella jäätiköllä. Vedetkään ei varmaan enää oikein jäädy kun sitä lunta ja huttua on jo ja kelit on kuitenkin olleet tosi lauhat.

Uusi vuosi oltiin maalla. Viime vuonna käyneen vahingon takia jännitti miten mahtaa sujua, ja oli ihan hyvä idea lähteä talon vahdeiksi pois täältä keskustasta. Kyllä se sielläkin paukkui mutta varsin maltillisesti ja ei ihan seinien ulkopuolella. Kaikki tuli niin kaukaa, että mitään ei nähty, kuultiin vaan. Pissatin koirat illan aikana useampaan kertaan pihassa vapaana koska ei niistä kumpikaan korvaansa lotkauttanut. Kaupungissa olen joka vuosi käyttänyt ne yöllä ulkona kun en jaksa enää valvoa, niin myös viime vuonna, muistaakseni joskus kahden maissa. Ei niitä ole pauke haitannut. Oltiin jo tulossa takaisin kotiin kun vastaan tuli pari nuorta miestä, ja n. 10m päässä he päättivät ampua jotain kovaäänistä suoraan meitä kohti. Mun molemmat koirat sai hirveän slaagin, toinen riuhtaisi täydellä rähinällä kohti poikia ja toinen yhtä vauhdilla pakoon, en tiedä mihin asti olisi juossut jos ei olisi ollut remmissä. :( Ite ärjäisin pojille että mitä vittua te teette, ja siinä vaiheessa ne otti jalat alleen ja häipyi paikalta. Minä jäin keräilemään koirani takaisin hallintaan. Sienikin oli sisällä ihan ok eikä sille tuntunut jääneen mitään, mutta ei olisi ollut kivaa kokeilla miten tänä vuonna ulkona käynti mahtaa sujua. Ihmiset on niin typeriä ettei riitä sanat kuvailemaan. No, onneksi Sieni on kuitenkin niin peruslunki ja hyväpäinen koira, että yksi pelästyminen ei näyttäisi vaikuttaneen mitenkään. Ennen aattoiltaa kuulemiimme yksittäisiin pamauksiin se ei reagoinut yhtään mitenkään, eräänkin kerran kuuntelin pari pamausta ja odotin kun koira vaan jatkoi piehtaroimistaan... mutta on tää sellainen vuoden turhin päivän eikä haittaisi yhtään vaikka siviileiltä kiellettäisiin ampuminen täysin.

Valintoja

Pohjolan luennosta inspiroituneena olen testaillut koirieni omia valintoja. Luennon esimerkkivideossa oli kämmenen kokoiset paperilaput, missä oli toisessa muistaakseni kolmio ja toisessa pitkä ja leveä viiva ja toinen edusti siis ruokaa, toinen lelua. Kuulemma koira erottaa pienet kuviot toisistaan. Itse en ihan vakuuttunut siitä, eihän niillä nimenomaan pitäisi olla kovin hyvä näkö mitä yksityiskohtiin tulee? Jäin miettimään joitakin muita symboleja ja oikaisin kokeilemalla suoraan konkreettisilla leluilla. Lelut oli maassa ja vapautin koiran vaan "ole hyvä" (yleinen vapautus meillä). Sanoisin, että tunnen koirani, koska molemmat valitsi juuri sen lelun mitä olen kummankin lempparina pitänyt. Pöne otti joka toistolla purutyynyn. Sieni otti ensin ihan ekalla otoksella vinkuvan karvapatukan, mutta kaikilla lopuilla jalallisen cuzin (jalatonta ei ollut). Niissä on myös selkeä ero mitä ne haluaa palkan saatuaan tehdä: pöne tulee samaa vauhtia kohti ja odottaa taistelua, Sieni jää paikoilleen tai valuu kauemmas ja haluaa lussuttaa palloa yksin.

Lopuksi kokeilin Sienellä vielä punaista jalallista cuzia ja sinistä jalatonta keskenään. Jalattomat on vähän löysempiä ja niitä saa vielä enemmän pumpattua leukojen välissä. Sieni kokeili molempia mutta päätyi jalattomaan. Tiesin että se tykkää niistä enemmän. Tiedän myös että vinku on sille oleellinen, mutta voisi huvikseen antaa sen valita vinkuvan ja vinkumattoman välillä ja katsoa olenko oikeassa.

Tänään kokeilin ex tempore muuten samaa lelujen suoraa, mutta lisäsin lelujen joukkoon ruokakupin, jossa oli yksi nami. Näytin koiralle että laitan kuppiin namin ennen kuin laskin sen lelujen kanssa riviin. Testasin tätä vain pönellä, ja pöne teki joka toistolla saman: rynnisti suoraan kupille, imaisi namin lennosta, rynnisti samalla vauhdilla purutyynylle ja toi sen mulle. En tiedä miksi en testannut Sientä. Se olisi ihan varmasti ensin kanssa käynyt kupilla, mutta sitä en osaa arvella olisiko se jäänyt tökkimään sitä saadakseen lisää vai olisiko se sitten siirtynyt pallolle. Se olisi hyvin myös voinut tuoda sen kupin mulle saadakseen lisää, niin se kerjää kotonakin. Pitää kokeilla.

Kiinnostaisi myös kokeilla eri nameja keskenään, mutta luulen että kumpikin koirani etenisi vain järjestyksessä ja söisi kaiken ehtimättä valita sen kummemmin. Vaikea kuvitella että kumpikaan ainakaan ohittaisi yhtään namia ja etenisi seuraavalle :D Niille pitäisi kanssa opettaa jotkut symbolit, jotta voisi kysyä saako herrasväelle olla juustoa vai kinkkua.

Äärimmäisen mielenkiintoisia nämä kokeet on olleet! Ekan kerran jutuista on puhelimessa videoitakin, mutta en jaksa siirtää niitä tänne, jos joku tuttu (joka ei ole jo nähnyt niitä) on kiinnostunut niin whatsappilla saa.

***

Tänään tajusin, että nyt on todella jonkinlainen vallan vaihto tapahtunut. Treenasin rallya ja pöne oli vuorossa. Lämppäsin siinä vähän kaikkea ja sitten yritin tehdä puolenvaihtoa edestä. Muistan, että mun koirilla on siinä vähän erilaiset käsimerkit, mutta en kuollaksenikaan saanut päähäni millainen pönen oli! Sienen vihjeellä se ei pelittänyt, eikä pelkällä sanallisella käskylläkään, minkä muistan myös olevan sama "vaihda". Kyllä se nyt vaan on niin, että Sieni on mun pääasiallinen rallykisakoira ja pöne on syrjäytetty. Sieni on muutenkin varmaan oikeasti jo rallyssa taitavampi kuin pöne. Se on aika hassu tunne se, pitkään vepen vienti oli ainoa asia, minkä Sieni osasi mutta pöne ei.

***

Lauantaina oltiin uimassa. Ahdisti, hirveästi. Mitä jos jotain sattuu siinä rytäkässä ja selkä menee ja sitten voi vaan syyttää itseään, että jonkin niin "turhan" takia... toisaalta osteopaatin sanat "ei sitä olisi voinut estää millään, eikä siitä kannata syyttää ketään, yrittäkää elää normaalia elämää jatkossakin" soi mun mielessä, ja lopulta konsultoituani useampaa kaveria päätin että ei auta kuin kokeilla. Onhan se nyt tuolla lumihangessakin ihan hyvin "uinut", vaikka alkaa olla aukeilla paikoilla niin korkeat nietokset että en kohta enää uskalla viedä sitä metsään. Se hyppii itse ja menee sohvalle, mutta silti mulla on kauhea kammo kaikenlaista takajaloille nousemista kohtaan. Uittajan tehtävä oli saatella koira altaaseen niin ettei se hyppää, vaan kävelee ramppia mahdollisimman pitkälle. Silti joku äkkiliikekin voisi olla kohtalokas, se kun ei ui mitenkään kauhean hillitysti vaan on vedessäkin varsin nopea liikkeissään. No, kaikki meni hyvin :) Ei sitä ihan täysin voi estää ponnistamasta, ei se suostu kävelemään uimasille asti vaan haluaa väkisin ottaa sen pienen ponnun. Rauhallisemmin meni kun tajuttiin hoitaa ensin koira vesille ja vasta sitten lentää lelu. Puolen tunnin uinnin lopussa se alkoi olla aika väsynyt ja puuskutti, ja annoin sen välillä juosta lelunsa kanssa vähän kauemmas pitämään taukoa. Sieni ei ollut lainkaan hengästynyt ja se olisi kyllä vielä jatkanut pommilla pallonsa perään hyppäämistä... illan oli kyllä kotona aivan ihanan hiljaista ja pöne oli vielä sunnuntaiaamunakin hyvin raukea, herättyäni se ei tullut lainkaan vastaan ja löysin sen koirasohvalta, mistä se vähän raotti toista silmää ja mulkaisi että ai, sinä. :D Lupasin laittaa uittajalle kuulumisia tuliko jotain ongelmia, ja pistin sitten että ei mitään jäykkyyksiä ole ilmennyt. Mahtavaa!

***

Sunnuntaina tehtiin H:n kanssa esineruutu lumiselle kentälle. Kokoa sillä oli ehkä etureunasta 20m ja taka 15m x 50-60m . Lumisella, isolla, tyhjällä kentällä on hemmetin vaikea a) kulkea suoraan b) arvioida matkaa. Valkoisia esineitä oli kolme, takakulmissa ja suht keskellä-keskellä. Ei osattu yhtään arvioida onko tämä tosi helppo, tosi vaikea vai jotain siltä väliltä. Sieni toi keskiesineen varsin nopeasti ja sai palkkansa siitä. Pönellä hirtti kaasu kiinni jo autolla, se teki tosi kummallisen ratkaisun kun ei pystynyt olemaan niin rynnisti penkkaan haistelemaan eikä meinannut tulla pois sieltä! Jotenkin se oli niin täysin sellainen tilanteen väistäminen kun tiedän etten saa karata ruutuun mutten pysty kävelemään nätistikään. Lähtöön kun päästiin niin kyllä se siellä aluksi juoksi kuin pillastunut pupu ennen kuin vauhti selkeästi laski ja nenä aukesi. Tokan esineen jälkeen se meni myös jotenkin kovin suoraan viimeiseksi jääneelle vasemmalle takakulmalle, ihan kuin olisi tiennyt että siellä se on mutta aiemmin ei kerinnyt pysähtyä... H:n koirilla ei myöskään kauaa nokka tuhissut joten ilmeisesti alusta ja olosuhteet oli kovin helpot. Hauskan erilainen treeni.