pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, narttu
19.5.2011 - 29.1.2020
Sieni oli maailmankaikkeuden kultaisin koira. Se suhtautui luonnostaan todella järkevästi ja hillitysti kaikkeen mitä vastaan ikinä voikaan tulla. Jänikset ja muu riista sitä kyllä olisi vienyt, mutta onneksi se oli niin nöyrä, että sain sen helposti huutamalla pois mistä vaan.
Sieni opetti minulle valtavasti hetkessä elämisestä ja siitä, että kaikki me ollaan oman elämämme multivalioita sellaisina kuin olemme. Sieni oli aina onnellinen. Se ei oikeastaan ollut onnellinen hölmö, se oli onnellinen sellaisella sielukkaalla tavalla. Sieni oli myös maailman suurin perässähiihtäjä, se oli aina jaloissani, kun olen kotona. Kuitenkaan sillä ei ikinä ollut mitään ongelmia jäädä yksin ventovieraaseen paikkaankaan, se oli jotenkin niin järjettömän luottavainen.
Joskus kipuilin siitä, etten saanut sellaista harrastuskoiraa kuin olisin halunnut. Sittemmin olisin kloonannut sen jos vain olisin voinut, ja kun se vain 8,5-vuotiaana äkillisesti sairastui ja piti lopettaa, maailmani murtui. Voi Sieni, kultaisista koirista kultaisin, meillä olisi vielä pitänyt olla vuosia yhteistä elämää ja niin paljon uusia seikkailuja. Olisin niin hirveästi vielä halunnut pitää sinut.
"Sieni on suuäänien mestari"
"Miten kenenkään nimi voi olla sieni"
"Onko Sieni?"
"Sieni on suuäänien mestari"
"Miten kenenkään nimi voi olla sieni"
"Onko Sieni?"
Koiranet
Sienen viimeiset viikot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti