Kuulumisia

Viikko sitten havahduin siihen että meillä oksennetaan paljon. Liikaa. Milloin oli kotona läjä ja sitten töppöinen pari kertaa lenkilläkin kävellessään vaan aivan yhtäkkiä alkoi oksentaa. Milloin tuli keltaista vaahtoa, milloin jotain epämääräistä keppi-ruoho-sörsseliä ja milloin juuri syödyt makkarat ja jotain mustaa mönjää niiden ohessa. Soittelin heti pääsiäispyhien jälkeen lääkäriin, mutta kuten aina pyhien jälkeen, joka paikka on ihan tukkeessa eikä saatu aikaa aamupäiville (iltavuoroviikko). Kyllähän sitä hätätilanteessa on sitten pois töistä ja ottaa ihan millaisen ajan saa, mutta viimeisin yrjö oli tullut sunnuntaina ja tiistaina ajattelin että no katsotaan nyt päivä tai pari. Epäilin että sillä on joku sisäelin menossa, tai syöpä tai jotain, niin samapa tuo sitten selviääkö se mulle muutamaa päivää aiemmin vai myöhemmin. Sen mahassa on myös joku outo möykky, siitä sanoi jo hieroja joskus aikaa sitten, ja nyt mun käsi osui siihen kanssa. Se tuntuu selvimmin kun koira seisoo, vasemmassa kyljessä viimeisten kylkiluiden alla. Siis todellakin kylkiluiden sisäpuolella, ei ihossa. Siinä on vähän niinkuin pieni kuhmu. Sekin tässä päivien myötä kutistui ja pitää etsimällä etsiä. Koira on kuitenkin muuten virkeä ja syö hyvin jne, niin jotenkin nyt vain... antaa olla. Mulla on sellainen olo että jatkoajan jatkoajan jatkoilla mennään ja loppu tulee äkisti. Se tulisi ihan yhtä äkisti vaikka kävisin nyt selvityttämässä mikä se on, 12,5v monisairasta koiraa kun ei enää missään tapauksessa alettaisi leikkaamaan, vaikka sellainen olisi mahdollista.

Pissivaivakaan ei ole kaikista fyssarikäynneistä ym huolimatta täysin poissa. Oon nyt noin kerran viikkoon pessyt niiden pedeissä olevat lakanat ja sillä mennään. Suoraan sanottuna toivon että sille tulee jotain muuta mikä sen vie, eikä mun tarvitse miettiä montako vuotta kusirallia jaksaa katsoa...

Puhun siitä kuulemma jotenkin tunteettomasti ja kylmästi. Niin, suru on takuulla hyvin erilaista kuin se Sienen kanssa oli, ja jos mun olisi mahdollista jälkeen päin herättää heistä jompi kumpi henkiin, ilman epäilyksen häivääkään se olisi Sieni. Ei se tarkoita sitä että niitä molempia ei olisi rakastettu juuri sellaisina kuin ne ovat olleet, tai että kumpikaan olisi parempi. Sieni kuoli täysin luonnottomasti, äkisti, ja kesken kaiken. Töppöinen on vanha koira, joka tämän talven aikana on suorastaan hiipunut, ja elämä vaan on sellaista että se alkaa, kestää ja päättyy. Kyllä hän on ollut monin tavoin huikea pieni mies, ja on helpottavaa että yhden shokin jälkeen toisesta luopuminen käy paljon armollisemmin ja on aikaa sopeutua siihen, että nyt hän on vanha ja väsynyt ja sitten häntä ei enää ole.

Eihän kukaan tiedä vaikka se eläisi vielä vuosikausia.

Olen kauhuissani miettinyt mitä sitten teen, kun häntä ei enää ole. Lakki tarvitsee kaverin ja minusta koirat nyt vaan on pääosin laumaeläimiä. Minä en välttämättä kuitenkaan tarvitse toista harrastuskoiraa, mutta tuntuu hassulta ottaa koiralle koira. Se tuleva käyttö vaikuttaa myös rotuvalintaan ja tuntuu todella työläältä ja vaikealta miettiä jotain aivan uusia, seurakoiramaisempia rotuja. Toisaalta maltanko sitten kuitenkaan olla treenaamatta ja alkaako harmittaa joku "täytekoira" jonka ainoa tehtävä on lämmittää tissiväliä. Kirsikkana kakun päällä en yhtään jaksaisi uutta pentua, mutta ei myöskään ole inspistä ottaa mitään potentiaalista ongelmakoiraa kodinvaihtajana. Voi luoja.

Lakki on vihdoinkin alkanut vähän aikuistua ja se kauhea remmissä kiskominen usein tasoittuu jo aika nopeasti. Se on myös lenkillä alkanut esittää sellaisia sekunnin mittaisia "mitä nyt tehdään?" -kontaktinottohetkiä aiemman säheltämisen sijaan. Olen tosi vähän palkannut sitä ulkona mistään, koska olen halunnut välttää ettei siitä tulisi pönen kaltaista niska kenossa taskua kärkkyvää eläintä, vaan remmilenkit pysyisi koiran aikana ja se haistelisi ja tekisi koirien juttuja. Lakki ei myöskään ole siitä ruuasta kiinnostunut ja jos sille joskus onkin namin antanut, se ei jää kärkkymään lisää, vaan painelee menojaan. Tässä valossa on tietenkin selvää että se ei kauheasti ohjaajaa katsele. En tiedä mistä tämä nyt sitten johtuu mutta ei se oikeastaan ole huono.

Meillä on nyt aika erikoinen tilanne; kukaan ei hauku ovikelloa. Pöne ei kuule ja Lakki ei ole koskaan tajunnut että niin kuuluisi tehdä. Eipä se kellokaan nyt kovin usein soi, lähinnä siellä käy Wolt-kuski. Täysin käsittämätön tilanne kahden mudin taloudessa!