Akupunktio

Töppösellä oli aika akupunktioon. Pissiongelmien lisäksi halusin puhua kipulääkkeistä. Näkyvin oire on se, että metsälenkin jälkeen kotiin tullessa koira kävelee portaat tosi huonosti; normaalin ravin sijaan se astuu kaikilla jaloilla kaikille portaille ja pyöristää selkää voimakkaasti. Koskaan se ei vingu tai mitään, mutta vaikealle se näyttää. Olen vähän kokeillut ja jos ne ei Lakin kanssa pääse riehumaan metsässä, kotiin paluukin sujuu paremmin. Vaikka se itse leikkii ja painii omasta aloitteestaan, eikä koskaan silloin ole kipeä, ehkä se meno vaan on silti sille liikaa. Joku selässä ärtyy tai jotakin.

Anaalit sillä oli tosi täynnä ja tukkeessa ja ne itsessään on kuulemma voinut olla osa ongelmia. Sitten se sai neulat pitkin kroppaa ja lisäksi jotain uutta pistemäistä laseria alaselän ja sisäreisien akupisteisiin. Ell jätti meidät vielä keskenämme vähäksi aikaa, ja on aina yhtä hassua miten lääkärissä pelkäävä, paskajäykkä koira nuupahtaa pöydälle. Se makasi nytkin kyljellään ja roikkui toisen etujalan verran yli laidan ja hyvä että silmät pysyi auki.

Sain kotiläksyksi hieroa selästä paria kohtaa - jos selkä lämpenee, aineenvaihdunta vilkastuu ja se on hyvä asia. Sitten katsottiin takajalkojen sisäpuolelta pisteet jotka on ihan paksut möykyt, se on kuulemma lihaskasvoa. Niitä pitää kotona kevyesti puristella kanssa.

Kuulostellaan nyt vaikutuksia ja jos haluan niin gabapentiinireseptin saa soittamalla, samoin kehoitti tulemaan uudestaan akupuntioon jos siltä tuntuu. Ell siis ei ollut sitä mieltä että näillä oireilla tarttee vielä alkaa lääkitsemään.

Akupunktio 4/4

Pönellä oli tänään jälleen akupunktio, tämän setin neljäs ja toistaiseksi viimeinen kerta. Laitettiin neulat lihaskalvoja hoitaviin pisteisiin. Ell tunnusteli koiraa aluksi, en tiedä enkä älynnyt kysyä kokeiliko hän täsmälleen sitä samaa kipeää iliopsoas-lihasta kuin viimeeksi, mutta päällisin puolin siis suht ok, koira ei saanut raivareita mistään. Vasemmalta takaa kuitenkin jotain tuntemuksia, nuolaisi huuliaan ja käänsi päätä. Reidet sen sijaan ihmeen "löysät" mikä on toki hyvä. Neuloihin reagoi taas voimakkaasti jäätyämme kahden enkä saanut sitä pidettyä istumassa, vaan valahti väkisin makuulle ja torkkui koko ajan pää mun jalkojen päällä.

Seuravaa aikaa katsotaan sitten kun on tarvetta eli jokin oire ja/tai jos koira liukastuu säiden sellaiseksi muuttuessa. Osteopaatille on aika parin viikon päähän kun olen muuten siellä suunnalla liikkeellä, sitä ell piti hyvänä, eikä välttämättä kuulemma tartte käydä hieronnassa ennen sitä. Hierontaa sitten muuten ylläpitona kyllä. Autoon menosta ja nostamisesta puhuttiin, mutta en sitten älynnyt kysyä tarkemmin joko niitä voisi kokeilla. Pitää muistaa osteopaatilta kysyä hänen mielipidettään.

Pöne painoi 17,5kg eli on taas lihonut!! Sieneen ei sterkkaus vaikuttanut juuri lainkaan mutta pönen kastrointi teki suuren muutoksen. Pöne nyt ei muutenkaan metsässä juurikaan juokse, vaan ravailee polulla, siinä missä Sieni koluaa kaikki ryteiköt. Niillä on varmaan aika erilainen perusenergiankulutuskin. Toisaalta pöne on paljon sähäkämpi muuten kaikessa. Joka tapauksessa jälleen kiristettävä linjaa.

Kuudes aisti

Helppoa on aina jälkeen päin sanoa, mutta sanonpahan silti: tiesin ettei kaikki ole vielä loppuun käsitelty. Haluttomuus kokeilla hyppäisikö koira autoon kumpusi jostain, mitä en ehkä osannut sanoiksi pukea. Yksi mitä olin muutamaan kertaan katsonut, on se, että se saattoi kesken kävelyn tms vilkaista nopeasti sivulleen, kääntää päätä melkein reiteensä asti, ja nimenomaan ehkä alaviistoon kohti polvea tai enemmänkin jalan sisäpuolelle, mahan alle. Ei edes päivittäin, mutta enemmän kuin yhden kerran, mikä ylittää heti sattuman mahdollisuuden ja saa huolen itämään mielen perukoilla. Koska koira on näennäisen ok, en antanut itseni miettiä asiaa sen enempää, mutta kaipa se vaivasi enkä halunnut hyppyyttää sitä autoon.

Tänään siis kolmas akupunktio. Pyysin vilkaisemaan ensin oikean etujalan pattia, toivoin että se oli kohdassa mihin kolme viikkoa sitten laitettiin neula ja joku vaaraton paise siis vaan. Huomasin sen meinaan jotakuinkin sen akupunktiokerran jälkeen. Ei ollut ei, neula oli ollut paljon alempana. Pattia on seurattava. Sehän nyt hienoa taas, siltä on leikattu vasemmasta etujalasta kahdesti sama patti, ekan kerran jälkeen se siis kasvoi heti takaisin. Seuraavaksi leikellään sitten vissiin oikeaa etujalkaa...

Sen jälkeen ell halusi että koira seisoo ja hän kokeili sen mahan puolelta jotakin. Ja koira kiljahti ja sai raivarin ja oli silmin nähden kipeä. Ei ole loppuun käsitelty ei, kyseessä oli iliopsoas-lihas ja mitä ilmeisimmin se on jossain määrin revähtänyt. Siitä linkkiä aiheesta.

Neulat antoi laittaa nätimmin kun viimeeksi, selkeitä reaktioita useasta muttei tapporaivaria saanut yhdestäkään. Neulojen jälkeen sai vielä laseria. Ensi viikolle varattava hieroja ja saatava lisää laseria ko. alueelle. Akupunktio 3-4 viikon kuluttua. Koska koira voi varsin normaalisti ja tekee normaaleja toimiaan kotona ja ulkona, kipulääkkeitä ei ole syytä ottaa uudelleen käyttöön, sain kuitenkin varuiksi lisää ja jos yhtään vaikuttaa siltä, aloitettava uudestaan ensisijaisesti tulehduskipulääke, jos ei riitä, myös Gabapentiini. Tärkeintä on antaa lihakselle aikaa parantua ja välttää kaikkia sellaisia liikkeitä missä se rasittuu, joten hyppäämistä edelleen vältettävä, samoin liiallista riehaantumista ym. Äkkiliikkeet on pahimpia, ja juuri sellaiset hypyt missä ponnistus epäonnistuu kun alusta upottaakin, on liukas tms. Kotona sohvalle menosta puhuttiin, voin kyllä estääkin sen, mutta päädyttiin että katsotaan sohvan eteen kunnon matto mikä ei luista yhtään, lisäksi jos keksii jonkun "portaan" niin sellaisen voisi laittaa. Autoon hyppäämistä ei missään tapauksessa pidä vielä kokeilla, vaan matkustettava edelleen pelkääjän paikan jalkatilassa. Kysyin miksi se metsässä kuitenkin on hyppinyt ja hillunut, ja ell sanoi että joko ei vain näytä kipua tai sitten koira osaa välttää pahinta kipua - kumpikaan ei ole missään tapauksessa hyväksi joten palaamme varmaankin pitämään mudin fleksissä metsässä ja lenkkeilemme umpimetsän sijaan poluilla. Ei sitä mihinkään kauheaan ryteikköön ole muutenkaan vielä viety, mutta tosiaan tilanteet missä koira ponnistaa vaikka vain matalan esteen yli, ja vaikka suopohja antaakin enemmän periksi kuin koira luuli, on juuri niitä missä sitten sattuu. Lihaksen pitäisi kyllä toipua "itsestään" mutta aikaa se voi ottaa kauankin. Voi voi voi, ja vielä kerran oi voi. :(

Sitä ei nyt kukaan osaa edelleenkään sanoa, mikä tapahtui ensin, mikä oli syy ja mikä seuraus.

Pöne painoi 17,4kg ja Sieni 20,2kg. Laihis tuottaa vihdoin tulosta. Avainsana on ollut keitetyt ja soseutetut höttökasvikset tuomassa tilavuutta nollakaloreilla ja raaka liha.

Akupunktio 2

Blogi on kätevin paikka tallettaa muistiinpanot, siispä tänään oli akupunktio numero kaksi. Koira oli kummallisen juro jo klinikalle mennessä ja näytti kovin kireältä mennessään (kuitenkin oma-alotteisesti) haistelemaan tuttua lääkäriä, kelle tahansa muulle olisin jo sanonut, että älä koske, se puree sua ihan just. Sen jälkeen se linnoittautui mun tuolin alle ja alkuhöpinöiden jälkeen piti käskeä sieltä esiin. Laitettiin ensin laseria, rentoutui siinä aika kivasti. Neulat laitettiin nyt eri tavalla kuin viimeeksi, jolloin jätettiin etujalka kokonaan. Nyt aloitettiin siitä, ekan neulan antoi laittaa ihan ok, mutta toinen vasemman etutassun "ranteeseen" osui erittäin herkkään pisteeseen ja koira ulvahti ja kävi raivolla päälle! Onneksi mulla oli napakka ote valjaista, koira oli lattialla ja itse olin polvillani sen edessä pitämässä etuosaa kiinni. Siinä rytäkässä se riuhtoi niin, että raapaisi multa toisen tissin naarmuille. Jumalan kiitos minua se ei pure, joku toinen olisi ollut varmaan jo naamassa kiinni kun ei päässyt varsinaiseen kohteeseensa, eikä pakenemaan, ja mun naama nyt oli siinä hyvin hyvin tyrkyllä. On kuulemma sellainen piste että joillakin ihmisilläkin se on hyvin herkkä, neulan laittamisen jälkeen ei kuitenkaan enää pitäisi tehdä kipeää. Sen jälkeen se sitten kuitenkin jäykistyi ja oli ihan kauhusta kankeana loppujen neulojen laittamisen ajan. Tiesinpähän pidellä vielä vähän paremmin kiinni, takaa löytyi kanssa toinen piste mistä vähän vinkaisi. Note to self: ensi kerralla koiralle panta, helpompi estää päätä kääntyilemästä. Nyt pidin sitten toisella kädellä poskivilloista.

Piti taas olla mahdollisimman paikoillaan jotta neulat ei lennä jaloista, joten pidin koiraa sen 15-20min istumassa mihin asentoon se jäi viimeisen neulan laiton jälkeen. Se alkoi nuokkua hyvin nopeasti ja sitten nojasi päällään mun käteen, millä pidin valjaista rinnasta kiinni. Jotenkin se jähmettyi eikä juurikaan edes yrittänyt käydä makuulle, toisaalta sille istuen odottaminen on tyypillistä. Sieni ei koskaan istu odottamassa mitään, se joko seisoo tai makaa.

Gabapentiini vähennetään tästä päivästä alkaen niin, että jatkossa saa vain iltaisin, viikon jälkeen jätetään sekin pois. Norocarp menee vielä kaksi viikkoa. Sain lisää lääkkeitä, nyt tämän keikan lääkkeisiinkin on mennyt liki satanen. Kokonaiskustannukset huitelee jossain varmaan 700-800 eurossa, riippuen nyt vähän lasketaanko esim. osteopaattireissuille bensat vai ei. No, eihän se ole kuin rahaa, mutta erään kerran olen harmitellut vakuutuksen irtisanomista. Veikkaan että se olisi tässäkin rytäkässä maksanut kerralla itsensä usean vuoden osalta takaisin.

Seuraavaksi hieronnan vuoro, sain erityiset ohjeet hierojalle välitettäväksi tassujen/jalkojen osalta, myös kotona voi kokeilla lempeästi painella jalkapöytien luita. Ajatuksena, että kaikki rankaongelmat alkaa alhaalta. Jos koira antaa hieroa muualtakin, voi niin tehdä, jos ei anna, jätetään takaosa vielä rauhaan. Akupunktiota vielä kolmas kerta 3-4 viikon kuluttua, aika varattava lähempänä. Ylläpitohoitona hieronta ja/tai laser, jos kokee että akupunktiosta hyötyä, sitäkin voi käydä ottamassa "vauhdiksi" säännöllisesti vaikka ennen hierontaa tms.

Ell muistutti vielä olemaan varovainen liikunnan lisäämisessä. Jos jossain on ollut noin suuri kipu, koira saattaa kyllä olla tällä hetkellä kivuton, mutta varoa silti käyttämästä hätätilassa olleita osia -> kuormittuu väärin jostain muualta. Lisäksi kertomani käytös sohvalle menosta mökillä (meni joitakin kertoja näennäisesti ongelmitta, välillä jäi vain katsomaan eikä yrittänytkään mennä) viittaa siihen, että jotain tuntemuksia on saattanut olla. Koira saattaa myös vaan ihmetellä että tuntuuko tämä joltakin vai ei, pahan kivun jälkeen siis "eikö mua satukaan" saattaa olla tosi oudon tuntuista sekin.

Lopuksi hää kyllä erittäin hyvällä halulla söi muutamat nappulat mitä ell sille antoi. Sieni kävi vaa'alla ja painoi 21,0kg, pönen vuorolle mennessä aulassa oli niin hirveä ruuhka ja joku istui kerrostalon kokoisen koiran kanssa vaa'an vieressä, niin enpä sitten viitsinyt pakottaa koiraa vielä sinnekin, kun sitä muutenkin sai vetää perässään sisälle koko klinikalle. Nyt kun vähän niitä kokeilin, niin oikeastaan Sieni ei tunnu kyljistä huonolta, kylkiluut tuntuu kyllä, mutta pöne on ihan hirveän turvonnut. Se myös haisee pahalle, pitänee joku päivä pestä ne. Sienikin haisee, mutta enemmän huonosti kuivuneelle, pöne haisee sellaiselle sairaalalle.

***

Illalla se ensimmäistä kertaa koko sairausloman aikana mallasi ihan oikeasti takaosankin venytystä! On niistä neuloista joku apu oltava.

Akupunktio

Tiistaina oltiin akupunktiossa. Meidän oma tuttu lääkäri oli vihdoinkin takaisin, ja hänessä on jotain niin karismaattista, niin seesteistä että omakin mieli rauhoittui. Jo vain kun hän tuli huoneeseen mihin meidät oli ohjattu aulasta odottelemaan, hymyili meille, sanoi että hei pitkästä aikaa, kysyi mitä tapahtui ja muisti edellisen kerran. Siis epäilemättä oli lukenut hetkeä ennen aikaamme potilaskertomuksen vuoden takaa jotta muisti, mutta silti antoi vaikutelman että asia on tärkeä. Vaikea sitä on sanallisesti selittää, olen kyllä saanut ystävällistä palvelua ennenkin, mutta hänessä on vain sitä jotakin.

Käytiin lyhyesti läpi tapahtumat. Ell sanoi heti, että tosi hyvä että kävitte osteopaatilla, tuskin mikään hermopinne olisi ikinä itsestään sieltä lauennut pelkillä kipulääkkeillä. Mietittiin lääkitystä, kerroin että Tramal lopetettiin viikonloppuna, se väsytti koiraa paljon. Sanoin että minusta se on kyllä edelleen aika väsynyt, remmilenkillä saattaa kävellä mun vieressä ja katsella mua silmiin että tässä sitä nyt köpötellään, voi voi vanhoja. Ell sanoi heti, että se on niin älykäs koira että olenko varma ettei se vain lue minusta sitä, että itse varon ja hissuttelen, ja käyttäytyy siksi niin, kun minä ja koko tilanne on niin outo. Hyvä kysymys. Keskiviikkoaamulla päätin että nyt mennään eikä meinata, nyt on otettava itse reipas asenne niin katsotaan miten koira muuttuu. Niitä portaita mä kotiin tullessa edelleen vähän jännitän ja päästän koiran portaisiin vasta, kun olen itsekin sisällä rapussa, että näen miten se ne menee. En tiedä onko siinäkään enää mitään katsomista, liike on siis hyvinkin normaalin näköistä. Kyttäämisen koira takuulla vaistoaa.

Lääkkeitä (Norocarp + Gabapentin) saisi syödä yhteensä ainakin 4 viikkoa, nyt on 2,5 mennyt. Gabapentiinin koko annoksen voisi antaa iltaisin, niin mahdollinen väsymys painottuisi öihin. Toisaalta mitäpä haittaa jos koira päivisinkin ottaa vielä vähän rauhallisemmin. Gabapentiinin annos on kuuuemma varsin pieni. Joka tapauksessa akupunktiota saa ensi viikolla toisen kerran.

pliis dont teik miiii

ei hän inahtanutkaan neuloista

toinen takajalka kipristeli kovin

kotiin menossa. Näitä kuvia on miljoona, mutta on niin mukavaa kun ajaessa voi silittää otsakiharoita! Taidan ruveta kuljettamaan sitä aina tuossa <3

Käytin tiistaina myös Sienen klinikan puntarissa, tatti painoi 21,4kg, pöne 18,4kg. Kummallakin on pari kolme kiloa liikaa. En muista kirjoitinko jo aiemmin, mutta ovat kesällä pullahtaneet. Silmämääräisesti ne ei näytä niin läskeiltä, eikä tunnu käteenkään, mutta eihän vaaka valehtele ja "se on varmaan lihasta runsaasta uimisesta" on kyllä suurinta itsepetosta ikinä. Läskit mitkä läskit. Omistani nyt puhumattakaan, mutta kyllä koiran arvosteleminen ja ruokavalion kiristäminen on ihan eri asia kuin itsensä :O ! Johan ne tässä nyt useamman viikon on muka laihduttaneet, tulosta ei vaan näy. Nyt sitten alkaa todellinen nälkäkuuri. Koska Sienen kanssa on aktivoiduttu myös rally-tokon suhteen ja olisi tarkoitus syksyllä korkata mestariluokka, taidan palata ruokkimaan ainakin sen vain treeneissä. Kotona saa sitten vain lorauksen piimää, öljyt ja lisät. Ihmispuolelta aika fakta on se, että mikään lenkkeilyn lisääminen ei auta laihduttamaan, vaan isoimmassa osassa on aina ruokavalio. Ajattelin kuitenkin yrittää nyt panostaa myös lenkkeilyyn ja aktivoitua taas metsässä käymisenkin suhteen. Pari kolme irtolenkkiä viikossa olisi ihan hyvä tavoite. Lisäksi rupean ennen töihin menoa käymään taas 30-45min kävelyllä pelkän 5min pissatuksen sijaan, mikä kesälomien jälkeen jäi tavaksi. Koko viime vuoden lenkkeilin aamuyöllä.

Tänään keskiviikkona oltiin metsässä, missä menee polku. Pöne oli ekaa kertaa tämän sairausloman aikana mukana. Pidin sen fleksissä, ja useampaan kertaan se kyseli että joko nyt päästän sen irti, mutta tyytyi kohtaloonsa varsin nätisti. Enemmänkin Sienelle sai ihan korottaa ääntä, että nyt ei yhtään härkitä pöneä. En tullut ajatelleeksi että korkeuserojakin oli jonkun verran, mutta hyvin se kiipesi polkua jyrkässäkin ylämäessä. Yksi polulle kaatunut paksu, korkealle jäänyt runko kierrettiin, itseään matalamman yli hyppäsi sujuvasti. Se kerkesi myös hypätä noin itsensä korkuiselle kivelle ja yhden lätäkön yli. Hyppääminen ei sattunut. Puun juuret, kivet ja muut luonnon esteet ei olleet minkäänlainen ongelma. Ehkä eläinlääkäri oli oikeassa. Koira vaistoaa minusta että nyt hissutellaan ja ollaan vammaisia ja alkaa siksi himmailemaan. Ei sitä metsässä tarvinnut yhtään vetää perässä. Luulen että se hyppäisi auton pelkääjän paikan jalkatilaan hyvin ilman korokettanikin. Ei vaan oikein tee mieli kokeilla, jos siinä sitten kuitenkin sattuu. Toisaalta nyt on enää vaikea vastata, kun ihmiset kysyy, miten pöne voi. "Paremmin?" Kotona sillä ei ole mahista hypätä mihinkään, samoin autoon en anna sen edes yrittää, ja ulkona se on remmissä eikä sielläkään ole ennen tätä ollut mitään muuta kuin tasaisia katuja. Seuraava askel paremmin voimisessa on varmaan juuri se, että se voi alkaa hyppimään, menemään sohvalle, autoon jne. Mistä tiedän voiko se tehdä sitä jos en anna sen edes yrittää? Toisaalta mikä kiire tässä on, minusta niin kauan kun sillä on kipulääkkeet, se on joka tapauksessa saikulla, ja saikulla on otettava rauhallisemmin kuin normaalisti terveenä. Olen edelleen sitä mieltä, että kipulääkkeet on vain kuuri, loppuelämäänsä se ei voi niitä syödä.

Illalla kentällä koira oli huomattavasti enemmän läsnä kuin tähän saakka, sai taas tehdä vähän jotain pientä vain.

prof.

***

Lopuksi vielä 26.8. päivystyksessä otetut kuvat jotka vihdoin muistin pyytää itsellenikin: