Joulukuussa kirjoitin tiivistelmän sen vuoden jutuista, ja kun esitin ainoaksi toiveeksi että pysyttäisinpä me vaan kaikki terveinä, pissivaivat alkoi heti muutaman päivän päästä. Ensimmäisellä kerralla vielä niin, että koiran noustessa pedistään pissi vaan valua lorisi ja peti ja matto ja kaikki oli aivan märkiä. Sain sille seuraavalle päivälle ajan lääkäriin. Ultrassa ei mitään epänormaalia, virtsanäyte suoraan rakosta laitettiin tutkittavaksi ja otettiin pihassa koivennostosta vielä pikatestit, niissä ei mitään outoa. Otettiin myös verta ja tilattiin laaja verenkuva. Päällisin puolin koirassa ei siis klinikalla löytynyt mitään vikaa, ei mitään tulehdukseen viittaavaa, ei verta pissassa. Selkäongelmien osuutta asiaan pohdittiin ja koira sai pistoksena ekan annoksen, ja kotiin kuurin jotain eri kipulääkettä kuin mitä meillä aiemmin on ollut (siis tarvittaessa käytettävänä, se ei ole ollut lääkittynä ikuisuuteen). Sitten vain kotiin odottamaan labratuloksia. Käytännössä sillä siis on joku sisäelin (munuaiset) sanomassa sopimustaan irti, tai sitten virtsankarkailua.
Joulun pyhät pitkitti prosessia, mutta lopulta kaikki labravastaukset tuli; munuaisten toiminta ja kaikki muukin on aivan normaalia. Tässä välissä oli muutama sellainen yö, että aamulla koiran lakanat oli märät. On muuten kohtuullisen stressaavaa aamulla ekana herätä ja miettiä että mitenköhän on käynyt. Koira oli silmin nähden hämillään, ja jonain kertana se oli nukkunut pissakohdan päällä niin että sen turkkikin oli ihan kusessa. Voi pöne... huomaa kyllä, että se alkaa olla myös mieleltään vanha; ei sille ikinä nuorena olisi tuollaista vahinkoa käynyt, se on aina ollut hyvin tarkka siisteydestä. Nyt kun aistit tai mielikään ei enää käy ihan täysillä, se vaan sujuvasti nukkuu kusessa.
Kipulääkkuuri ei muuttanut mielestäni yhtään mitään.
Aloitettiin kokeeksi Propalin, joka on narttujen (steriloinnin jälkeiseen) virtsankarkailuun kehitetty lääke. Uroksilla se usein toimii aika heikosti, joten suuria toiveita ei ollut. Koiran oli tarkoitus saada sitä kolmesti päivässä kahden viikon ajan, jolloin näkisi vasteen. Jos lääke auttaa, yritetään purkaa määrää ensin kahteen kertaan päivässä ja joillakin voisi riittää vain yksi kerta päivässä, varmaankin illalla, yötä vasten. Kaksi viikkoa alkaa olla täynnä ja sillä on pari kertaa tullut pieni tippa, ei mitään isompia lammikoita. Ei nyt mikään täydellinen vaste kuitenkaan... pitää varmaankin pyytää seuraava lääke kokeiluun.
On kyllä kamalan stressaava vaiva. :( Meillä ei koirat saa olla sohvalla eikä ihmisten sängyssä, töppöinen nukkuu pääasiassa omassa pinnasängystä tuunatussa pedissään, tai joskus kevythäkissä. Sinänsä on helppoa suojata ne paikat, tosin viime yönäkin pinnasängyssä ollut pyyhe oli kaavittu pois edestä ja pissi oli paksummassa peitossa sen alla. Ei se nyt silti ole iso vaiva kerran viikossa heittää niitä koneeseen pesuun. Silti, on ahdistavaa sekä ihmisille että koiralle itselleen kun asialle ei mitään mahda. Ei kai kukaan pidä ympäriinsä kusevaa koiraa vuosikausia, mutta kun se on aivan virkeä ja muuten kunnossa niin tuntuisi käsittämättömän vaikealle edes alkaa miettiä että pitäisikö se sitten lopettaa. Kyse on kuitenkin "vain" pienestä jutusta, mutta se varjostaa silti elämää melkolailla. Vaikka se pääasiassa tapahtuu koiran nukkuessa, niin entäs auto, kyläpaikat, leirit, treenihalli... kai sille voisi öiksi jotkut vaipat laittaa, mutta jotenkin se alkaa jo ajatuksena olla sillä tasolla, että never ever mun elämässä. Sarjassamme amputoidaan siltä kaikki jalat ja pannaan se pyörätuoliin ja väitetään että kyllä se on onnellinen, ja mitä näitä jenkkivideoita nyt on ollut.
Jälkeen päin olen saanut kuulla, että ei ole mitenkään tavatonta että kastroidulle urokselle kehittyy virtsanpidätysongelmia iän myötä. Kyllä mä saatoin kuulla siitä myös silloin kun leikkausta vuosikausia mietin, enkä tiedä, olisiko se kuitenkaan estänyt mua kastroimasta sitä. Leikkausta ylipäänsä vatuloitiin vuosia, koska pelkäsin, että epävarma uros menee vielä sekommaksi. Elämä oli kuitenkin hirveää ja mielestäni se on aina ollut hieman yliseksuaalinen, ja puutteet hermorakenteessa tekee sen että se ei vain pystynyt lopettamaan. Kieltäisit sen verran kovaa että se uskoo, sanottiin, mutta en minä usko että nartuista sekoamista saa kieltämällä loppumaan. Normaalia on seota vain tärppipäivinä ja jos uros on jatkuvasti ihan tiloissaan, niin jotain vikaahan siinä on. Kastrointi lopetti ne ongelmat aivan kuin seinään ja se teki muutenkin kaikin tavoin vain hyvää tälle yksilölle. Paitsi että nyt sitten maksellaan senkin ratkaisun velkoja... no, olisihan sille voinut kehittyä virtsankarkailuongelma ilman leikkaustakin, mutta kyllä se varmaan huomattavasti lisää riskiä. Voi voi.
En nyt oikein tiedä olisiko seuraava osoite osteopaatti, fyssari, akupunktio vai mikä...? Hieronnassa se torstaina kävi ja sai siellä laseriakin.
