Helsingissä

Lauantaille olin varannut Taisteluareenalle yksärin. Kyselin suosituksia ihmisistä jotka ymmärtää omaehtoista käsittelyä ja joilta ei ihan varmasti saa sitä "no entä jos pannaan sille kurkkari ja nypätään samalla kun sanotaan ei" -vaihtoehtoa. Legendaarinen Kuusisto mua vielä houkuttaa mutta Turkuun tulee meiltä yli 400km niin hän nyt saa edelleen jäädä odottamaan, ja tyydyin Tuusulaan.

Otin koiran sisään ja käytiin vielä läpi aiemmin kirjoittamani ennakkotiedot. Lakista oli tosi outoa kun me vaan istuttiin maassa eikä mitään tapahtunut, ja se vähän vinkui. Se oli irti ja olisi saanut käydä tutkimassa hallia, mutta eihän se niin tee vaan hengaili mun lähellä ihmettelemässä mitä tämä tällainen oikein on. Aloitettiin lelun valinnalla ja sitten tein ensin muutaman käsikosketuksen itse siirtyen joka kerta lähemmäs kouluttajaa, joka istui edelleen maassa. Palkkaus eli lelun heitto selkeästi poispäin, muutaman metrin päähän, ja menin myös perään leikkimään koiran kanssa kauemmas. Alkulämpän jälkeen vaihdettiin asetelma niin että minä jäin kauemmas ja kouluttaja tarjosi käden, ja koiran mentyä hän sanoi jes ja minä palkkasin siellä kauempana. Tämä oli tärkeä oivallus; alku kannattaa tehdä niin että ohjaaja ei mene koiran kanssa yhdessä vaan koira saa mennä yksin jos haluaa, sitä ei siis tässä käsketä vaan käsi vaan annetaan tarjolle. Syystä että jos koira ja ohjaaja menee yhdessä, koirat yleensä tulee vaikka jännittäisi - varsinkin noi paimenet ja noi yksilöt jotka on tuollaisia mamman kultapoikia. Kun koiran pitää mennä yksin, se herkemmin näyttää jos tilanne on sille vaikea; lähestyminen on hidas tai kaarteleva, se hiipii, empii tai ei mene lainkaan loppuun asti. Lakki teki oikein reippaita menoja. Tehtiin näitä jonkinlainen sarja ja sitten taas muutettiin niin, että menin koiran kanssa yhdessä ja kouluttaja koski koiraan ensin kädellä. Tässä toistot vaihteli; osassa koiran ote vähän keveni, osassa pää pysyi painavana mun kädellä. Sitten valitettavasti lumet rysähti katolta ja koira pelästyi sitä meteliä, ja sille jäi vähän sellainen puhina päälle. Todettiin että mielentila ei ole nyt otollinen jatkaa joten pidettiin pieni tauko, käytin sen nostamassa koipea pihalla asti.

Tauon jälkeen se ei oikein enää leikkinyt, joten vaihdettiin kouluttajan namimatto kehiin. Se pelitti yllättävän kivasti; vaikka Lakki ei palkkaudu oikein ruualla niin haistelu on näihin treeneihin kiva palauttava toiminto. Lakki ei vaan oikein tiennyt että mikä on homman nimi ja namit etsittyään kävi aina makuulle tarjoten taukomattokäytöstä :D Tehtiin sitten vielä niin että kouluttaja otti kännykän sirun lukijaksi ja sillä sohi. Tästä puhuttiin; itse oon ajatellut että pään kevennys on stoppi, mutta ei sitä kannata ottaa niin teknisesti vaan katsoa enemmän koiran mielentilaa. Lakki esim kerran irroitti pään kokonaan ja kääntyi katsomaan "mitä sä teet", mutta jos koira ei väistä (nojaa poispäin) tai silmänvalkuaiset ei mulju, vaan se vaan oikeasti katsoo sivulla tapahtuvaa asiaa, ehdottomasti palkataan ja annetaan sen tehdä niin. Kriteeristä voi nillittää sitten kun treenaa vaikka yksin. Se että antaa koiran katsoa, ok turvallisuudentunnetta lisäävä tekijä. Sirunluku on vähän hankala koska jos koira on naama kohti vierasta, hän joutuu viemään käden sen pään yli, ja jos koira on kyljittäin niin se ei oikeasti näe mitä sen sivulla tehdään. Kuvittele että itse olet hammaslääkärissä ja kaikkea tapahtuu mutta kukaan ei kerro mitään, tai että tohtori koko ajan selostaa mitä tuleman pitää. On aika paljon vähemmän ahdistavaa jos tietää missä mennään.

Sitten jätettiin käsittelyjutut ja tehtiin hyppyä. Kouluttaja sanoi ettei hän ole varsinainen hyppytekniikkakouluttaja, mutta mielentiloja ymmärtää. Tehtiin namikupille lähetyksiä, pressueste oli ehkä 50-60cm. Lopulta asiaan taisi löytyä niinkin yksinkertainen ratkaisu kuin antaa sille ainakin 4-5m tilaa; lyhyemmällä matkalla kouluttaja näki että sen on vaikeaa mallata askeleensa ja sekoilu johtuu siitä.

En tiedä pitäisikö mun kerätä kotona taas lelut pois. Lakki oli vähän vaisu ja se oli tosi outoa että se kesken kaiken vaan lakkasi leikkimästä. Ne leikkii Pajun kanssa niin hirveästi että ehkä se ei vaan taas jaksa enää mun kanssa. Oli kyllä puhe myös siitä että jos tehtävä on epäselvä niin se näkyy myös palkan kanssa, mutta ei se koira kyllä ihan oma itsensä ole. Mulla on ikävä sitä hullupäätä mikä se oli. Juuri kun opin itse irti nameista ja palkkaamaan vain lelulla, se ei enää leikikään...

Videolla viimeinen toisto missä koira väsynyt ja hyppää turhan kaukaa, mutta ehkä tästä vielä siisti metrinen joskus tulee.

Sitten oli varattu Petbrosille uinti, tällä kertaa iso allas. Alun perin kahdelle, mutta kysyin aiemmin voinko vaihtaa sen kolmelle. Töppöisen uinti on aina ollut ahdistavaa kun selän alettua vaivata siltä piti kitkeä kaikki hyppiminen, eikä uimaan voi mennä ilman uimahyppyä. Nyt kun siitä henki lähtee lähiaikoina kuitenkin niin ihan sama, ihmeellinen hällä väliä -olo; jos selkä menee niin sitten menee. Onneksi otin sen mukaan koska sillä oli ehkä hauskinta kaikista 💖 Lakki kiihtyy hirveästi siitä kun pöne ui ja Paju ei ihan uskaltanut uimaan itse; takajalat kyllä voi irroittaa rampilta leluun yltääkseen mutta uimaan ei mene vaan jotenkin aina peruutti takaisin. Jossain loppuvaiheilla juteltiin ja mudit oli rannalla ja yhtäkkiä äiti parkaisi että Paju! Se vaan aivan randomina ui keskellä allasta hyvin määtietoisesti ja kauas. 😂 Ei niin mitään järkeä. Ehkä hän halusi käydä katsomassa mitä ne muut on siellä tehneet.

Töppöinen on nyt syönyt iltaisin 1,5tbl Norocarpia ja aamuin illoin puolikkaan 600mg gaban. Gabapentiinin annos oli aiemmin 1/6tbl 2-3 kertaa vuorokaudessa, mutta löysin lämpökamerakuvauksen ajoilta silloisen kipuun erikoistuneen ell:n reseptin jossa pönelle oli 1/3-1/2 tbl 2-3 kertaa vuorokaudessa, eli jopa 1,5tbl päivässä. Melko iso ero saako se 200mg vai 900mg mikä on ero pienimmällä ja isoimmalla määrätyllä annoksella! Ajattelin että kokeillaan nyt vielä koska ei tässä ole enää mitään menetettävääkään. Torstaina aamulla viideltä töihin lähtöä tehdessäni se kävi taas Pajun päälle ja Paju huusi niin että koko rappu raikui ja koko talo varmasti heräsi, sori vaan... Sen jälkeen ne on olleet eri tiloissa aina kun ovat keskenään, sekä öisin. Edellisen kerran jälkeen ajattelin että yksi hyökkäys vielä niin se lähtee, mutta kun ei se ole niin helppoa. ☹️ Olisi vanha ja väsynyt koko ajan niin joo, mutta tämänkin jälkeen se torstaina illalla kieri ulkona ja oli iloinen ja rento, ihan kuin sanoakseen että ei vielä halua kuolla. Nyt jos kipulääkkeet ei auta ja raivarit edelleen toistuu niin toivottavasti löydän jostain voimia pitää päätöksestä kiinni ja se seuraava kerta on oikeasti viimeinen. Ei tämä voi näinkään jatkua, ja kun ei se tuosta enää paremmaksi tule niin ei ole mitään mieltä odottaa että Pajusta lähtee vielä henki.

Ehkä teen sellaisen impulsiivisen päätöksen että joku aamu soitan päivystykseen ja kysyn voinko illalla tuoda sen. Tuntuisi jotenkin vaikealta varata aikaa kolmen viikon päähän ja pokkana elää vain sitä odotellen.

Tiivistelmä

Pe 31.7. pennun silmät oli yön aikana aivan räjähtäneet, ja koska reissuun lähtö oli tiedossa, kiikutin sen heti lääkäriin. Vähän jännitti miten pakotan, jos omaehtoisuustreenit ei kanna ja pentu ei ole yhteistyöhaluinen. Klinikalla vielä selvisi että kysessä on mieslääkäri, ja minä se siinä psyykkasin itseäni että älä petaa epäonnistumista, kyllä tää sujuu. Pentua jännitti, mutta lääkärillä oli tosi kivasti aikaa ja pentu sai tutkia huonetta kun me vasta juteltiin. Käsittely meni ihan supernätisti, pentu istui pöydällä ilman että kukaan piti kiinni ja oli sillä vähän sellainen sieninen "en nyt oikein tiedä tästä, mutta tee nyt mitä sun on tehtävä" -altakulmain-ilme, mutta kaikkinensa ylitti kyllä kaikki odotukset miljoonakertaisesti. Silmissä ei mitään isompaa, joten kortisonitippakuuri. Silmätippojen kanssa kotona siitä omaehtoisuudesta oli kanssa valtavasti hyötyä; jos koiraa yritti ottaa päästä väkisin kiinni, siitä ei tullut kuin painia, mutta jos siitä ei pitänyt lainkaan kiinni, meni ihan tosi nätisti. Kuudesti päivässä niitä laiteltiin, niin tulipahan harjoiteltua.

La pentu lähti porukoiden kanssa mökille ja äitikin sai sille tipat oikein hyvin ohjeiden perusteella laitettua. Sunnuntaina oon käynyt pönen kanssa rallyilemassa, ei mennyt kovin hyvin. Maanantaina sitten äiti teki vielä puolikkaan etätyöpäivän ja isä oli lenkittänyt pentua, että saadaan se väsytettyä, että se jaksaa olla kahdeksan tuntia autossa. :D Valitettavasti varattu mökki olikin kuuden mökin mökkikylä, ja kun me joskus kymmenen maissa illalla tultiin, kaikissa muissa oli jo joku. Ei siis päässyt pentu pihaan juoksemaan, mutta ihan tosi hienosti jaksoi silti olla. Menihän siinä useampi tunti kun saunottiin ja pakattiin vikat kamat. Aamulle jäi vielä vajaa 4h ajamista ennen kuin oltiin Tuntsalla. Kuvakertomus omana linkkinä.

Silmät parani hyvin ja vaelluksella lämpimässä olleet tipat meni sitten oireettomien päivien jälkeen roskiin. Pöne täytti 12v torstaina. Ei ollut kakkua, emmekä laulaneet. Kakku tarjoiltiin mökissä Kuusamossa. Alla muutama äitin ottama kännyräpsy:

Ti 11.8. oltiin ohitustreeneissä, ja tuntui että pentu on muutenkin aivan metsittynyt ja pöhkimistä riitti. Se oli varmaan myös väsynyt ja kaikkea ja söikin tosi nihkeästi. Loppuviikko elettiin vain töihin paluuta ja muistuteltiin arkirytmiä. Muutaman namijäljen tein, ei syönyt ja hermo meni. Keppiruudut sujuu paljon paremmin.

Perjantaina oli Kätköjen ilta. Kyseessä oli viisi nosepiiloa, ja jokaisesta sai aina koordinaatit seuraavalle alueelle. Mies suostui lähtemään mukaan ja hyvä niin, koska suoraan iltavuorosta en olisi uskaltanut jättää pentua yksin kotiin (työpäivät menee hyvin, mutta en ole koetellut onneani edes kokeilemalla jaksaako se olla heti uudelleen rauhassa makoillen. Epäilen suuresti.), ja muutenkin oli kivaa ottaa sekin mukaan, kun se eukaa osaa etsiä. Yksin koko hommasta ei olisi tullut mitään, ihan jo siksikin, että meidän perässä tuli jo seuraava koirakko ja tehtiin aina niin, että otettiin toisella puhelimella kuva koordinaattilapusta ja mentiin kauemmas sitten kirjoittamaan ne toiseen puhelimeen google mapsiin. Yhdellä puhelimella tämä olisi ollut tosi hankalaa. En ole koskaan käyttänyt koordinaatteja enkä tiennyt miten niitä kirjoitetaan osoitekenttään, niin oli aika säätöä. Siinä sitten vielä kaksi koiraa, joista toinen ei osaa kävellä hihnassa mitenkään nätisti. Mies sai myös pitää toista sillä aikaa kun etsin toisen kanssa. Pöne etsi aina ensin ja kun tiesin missä piilo on, Lakkikin sai tehdä vähän rajatumman alueen. Sitten vasta kaivoin piilon ja uudet koordinaatit esiin. Oli ihan sikahauskaa ja mieskin innostui niin, että voi kuulemma joskus uudelleenkin lähteä :D Oli vielä kertonut seuraavana päivänä omassa harrastuksessaan kavereilleen tästä, ja kaikki oli olleet ihan ihmeissään miten ne koirat voi a) osata sellaista ja b) haistaa niin hyvin.

Tunti meillä meni palloillessa ja samalla tuli ihanan pitkä kaupunkikävely. Teki pöhinää taas aloittelevalle pennulle tosi hyvää käydä kunnolla ihmisten ilmoilla. Lopuksi kaikki muut haaveili saunasta ja siideristä mutta eräs, no eräs ei ollut vielä lainkaan väsynyt... :D

La 15.8. olin peltojälkiyksärillä. Olin etukäteen kuvaillut tilannetta ja että haluaisin kuulla jos on vielä joku kikka mitä en ole tajunnut, ja että toivon että saan lopullisen tuomion että unohda tämä nyt toistaiseksi jos tästä ei tule mitään. Tallasin 30 askelta suoraa, alkuun ja loppuun kasat, kuten olen kotonakin tehnyt. Pentu oli ihan reipas ja kävi vähän haistelemassa koutsia, ja sitten mentiin. Hän halusi pitää liinan itsellään jos luotan sen hänelle, ja sanoin että ei tää tästä enää huonommaksi mene joten siitä vaan :p No, pennun perkele teki klassiset eli kun ajat huitsinkuuseen hakemaan apua kun meillä on tällainen ongelma - ja sitten mitään ongelmaa ei enää olekaan.

Se teki yhteensä kolme samanlaista jälkeä, ja kaksi vikaa ajoin itse. Kehitys oli huikea; ekalla tuli pari katkoa ja se jäi vinkumaan, mutta mitään sellaista taivaanrannanmaalari-tunnelmaa ei ollut lainkaan vaan se ihan oikeasti halusi sitä ruokaa sieltä. Olin pitänyt sen normaalia vähemmällä ruualla sekä to, että pe, joten sillä oli nälkä. Sitä on kurjaa "nälättää" kun se on niin hoikka muutenkin, mutta eka diagnoosi tosiaan oli se, että ei ylensyöneenä pellolle. Kun hän nyt ei ole mikään possuahne, sillä pitää olla oikea nälkä kun se sinne pellolle viedään. Jos se on illalla syönyt normaalisti, seuraavana iltapäivänä sillä ei vielä todellakaan ole se nälkä. Eli selvästi pitempi väli.

Lakki on myös todella herkkä tuntumalle, ja jos veto jää yhtään päälle, se menee kuulemma saalisvietin valtaan ja lakkaa syömästä. Mä en ole osannut ajatella asiaa näin, mutta selitys kyllä tuntuu järkevältä. Harjoiteltiin siis kaksi vikaa jälkeä liinan käyttöä; löysätä pitää niin että naru roikkuu ihan kunnon koukulla, ja sitten heti jos meinaa ohittaa, kiristetään nopeasti muttei kovasti. Kehutaan äänellä heti kun alkaa etsiä askelta. Tää yksilö pitäisi saada ajamaan löysillä.

Ehdittiin sitten vielä jutella ja olihan hänellä kaikenlaisia tarinoita omasta koirastaan. Vaikea laji se on tuokin.

Su ajettiin sitten toisaalle hyppytekniikkakoulutukseen. ja se oli kyllä melkoinen pettymys. Pentukin oli ihan pihalla kuin lumiukko, eikä homma oikein toiminut kun se ei tavoitellut palkkiota, mutta monta asiaa olisi voinut tehdä toisin. Luulin että ohjaaja menee esimerkiksi aina aluksi kutsumaan koiraa, mutta me tehtiin vaan vapautuksena edessä olevalle palkalle, ja Lakki ei tajunnut siitä oikein mitään. Se vähä mitä se nyt teki, niin hyvin kesken kehityksen on - ihanko totta, alle 7kk pentu... sille pitäisi opettaa joku etäpalkka, tai sitten käyttää vaikke targetia josta saa palkan minulta. Se vaan on sellainen, että sille palkkaamiseen liittyy oleellisesti se sosiaalinen toiminta, pelkkä palkka itsessään ei oikein oo mitään. Kirjoitin mä muutaman ajatuksen ylös ja pentu kävi pimeässä hallissa, jossa oli todella reipas. Muutoin aika turha reissu ja harmitti.

ihme paikka tää

Onneksi sunnuntai-iltana oli hakutreenit, ja tiistaina toiset. Olen ruvennut kutsumaan pentua maalimiehiltä käymättä siellä itse, ja viimeeksi tehtiin myös pari sellaista että menin, siirryttiin yhdessä L-pistoa ja jätin koiran ukolle pideltäväksi, ja kutsuin sen sitten keskilinjalle. Toki siis pääasiassa yhä menen ja haen koiran normaalisti. Lakki on myös harjoitellut maahan menoa purkille, niin hauskaa kuin se katollaan maalimiesten sylissä möyriminen onkin, en halua siitä tapaa.

Sunnuntaina opetin sille kotona, että kun nenä osuu eukalyptukseen, mennään maahan.

Maanataina käytiin kentällä, molemmat nosetti ja eilen ilmaisut aloittanut pentu teki tosi hienoja ilmaisuja ihan itse! Pöne teki rallya (paljon paremmin kuin aiempi treeni) ja Lakki pääsi lopuksi kahden vieraan koiran kanssa samaan aikaan kentälle. Sillä oli 10m jälkiliina perässä, koska en luota siihen, etteikö se yrittäisi jonkun luokse. Koskaan se ei ole yrittänyt, mutta juuri siksi se ei voi sitä osata, kun ei sitä ole treenattukaan. Jos edellisenä päivänä oli jotenkin nihkeä ja vaisu pentu, niin nyt se leikki ihan jäätävän hienosti ja oli todella mukana myös namihommissa, ja ihan tosi hyvä mieli jäi. Yhtään ei toisten hommia kerinnyt vilkuilla, vaan keskittyi omiin, onhan sillä huikeat irti, istu, maahan ja pujottelu. :D

Keskiviikkona nosea raviradalla. Oli jotain +27 ja kaikki nuupahti hetkessä. Oli myös vähän liikaa väkeä ja jotenkin meni taas pasmat ihan sekaisin, kun neuvoin yhtä uutta ja sitten Lakin piti tehdä eri juttuja kuin pönen. Lakki kokeili ekaa kertaa laatikoita, eikä se tajunnut ollenkaan, vaan pyrki vaan läheisille seinille ja kalusteille. En halunnut ohjata sitä kädessä haistelemaan laatikoita, niin annettiin olla, pitää opettaa ne erikseen. Maahan menot ei kauhean hyvin toimineet, ei myöskään maahan-käsky, eli ei se nyt oikeasti asioita opi yhdessä illassa kotona.

Keskiviikkona ennen nosea käytiin kentällä, kaveri napsi kuvia. Alla olevat (c) TK:

Järki, että tää uusi blogger on kauhea. Puhelimella aivan mahdotonta kun painikkeet ei vaan näy, ja koneellakaan en saa kuvia tottelemaan. Kirjoitustila on aivan liian ahdas siinä missä otsikko ja muut vie kolmasosan näytöstä. Ei saatana kun kaikkea pitää aina muuttaa ja "parantaa".

Kuulumisia

Pennun leikkiminen on vaihtunut hampaiden tilanteen mukaan, ja ollaan oikeastaan oltu nyt pitempään jo ilman yhteisiä vetoleikkejä. Esineiden tuomista on harjoiteltu ja itsekseen on saanut nujuta lelujen kanssa. Ruokahalu sillä on myös elänyt, usein varsinkin aamuruoka on vähän sellaista että kyllä se nyt syö mutta ei erityisen suurella kiireellä tai intohimolla. Vaihdoin sen jo joitakin viikkoja sitten vain kahteen ruokintaan päivässä, päivällä kyllä menee vähän treeninappulaa usein erikseen, tai joku pieni luu.

14.5. oltiin Visulahdessa nosettamassa, pentu sai lopuksi tehdä yhdistetyn nami-eukalyptusetsinnän pienessä karusellissa. Meni hyvin ja oli nälkäinen. Viikkoa myöhemmin, helatorstaina se taas oli sitä mieltä, että turvotettu nappula on ihan persiöstä ja löysi kyllä kaikki mutta maistoi hädin tuskin suullisen kustakin kasasta.

Toisella rokotuksella pentua jännitti jo aulassa, mutta kohteita on vahvistettu niin paljon, että vaa'alle se kiipesi mielellään ja pönötti siellä pitkään namien toivossa ihan rentona. Huoneessa se oli aluksi vielä ihan suht ok, ja hampaiden katsominen meni ihan hyvin, mutta sitten sirun lukijan laittaminen selän päälle aiheutti murinaa, ja sen jälkeen rokottaminen oli kanssa ihan no-no. Tai siis lähinnä se käsien laittaminen selän päälle. No homma saatiin hoidettua ja sen jälkeen mietin hyvän tovin näitä käsittelyjuttuja. Kotonahan en edelleenkään ole jaksanut opettaa sille paikoillaan pysymistä mitään hoitotoimenpidettä varten, ja se on kova kiemurtelemaan ja puremaan. Se on sellaista pentupuremista eikä koira ole ahdistunut kuten klinikalla oli, mutta ehkä siinä on silti pieni totuuden siemen että tilanne on sille kotonakin epämukava. Sehän inhoaa muutenkin kaikenlaista rajoittamista, oli se sitten kiinni pitely, hihnalla estäminen, tai oven väärällä puolella oleminen.

Pöne on rakennettu pentuna niin, että sille kerrottiin että pää kiinni ja siinähän seisot kun käsken. Halusin lähestyä asiaa tämän pennun kanssa täysin eri tyylillä ja opettaa sille omaehtoisuutta ja valinnan mahdollisuutta. Se on saanut poistua paikalta jos haluaa, enkä pidä sitä kiinni lainkaan. Kaava on nyt mennyt niin, että sanon "nätisti" ja sen jälkeen kosketaan. Tein sitä ensin itse, mutta mahdollisuuksien mukaan olen hyödyntänyt tuttuja eli minä sanon vihjeen ja tuttu koskee. Paikat on valittu niin, että pentu pääsee itse hyppäämään niille, ja väleissä palkkaan sen alas ja homma jatkuu kun se hyppää itse takaisin. Tämä pelittää hyvin.

Käsikosketusta on treenattu erikseen ja siitä olisi tarkoitus lisätä starttinappula. Käsikosketus -> "nätisti" -> kosketaan.

Koskemiseen pitäisi lisätä myös kestoa ja kiinni pitämistä / korvaan katsomista tms. Nyt se on ollut vain yhden käden kosketus tai yhden käden pitäminen jonkun kohdan päällä. En esim. tällä osaamisella saisi siitä punkkia poistettua jos pitäisi pitää toisella kädellä kiinni ja toisella poistaa.

Leikkikavereita sillä on ollut ainakin tuttu Kaja ja pieni Vilja-kultainennoutaja. Lakki pyöritteli sitä tosi rumasti, mutta se kasvaa niin äkkiä koossa ohi, että veikkaan että ensi kerralla voi olla eri ääni kellossa.

Pöhkimistä on ollut vaihdellen, aika vähän kuitenkin. Enemmänkin joku yksittäinen kohde aina joskus ja jouluna.

Kuun lopussa oltiin vaelluksella, ja olipahan taas ikimuistoinen reissu. Toinen meinasi päästä hengestään putoamalla koskeen ja toinen mennä shokkiin jonku pureman takia. Tarinan voi lukea täältä.

Ensi viikolla alkaa toistaiseksi ainakin työt, ja tavallaan ihan kivaa päästä normaaliin arkeen kiinni. Pentu on ollut taas todella vähän yksin, pitää vähän nyt viimeisinä lomapäivinä kertailla asiaa.

Pöne oli kuun alussa useissa nosetreeneissä vähän nuupea. Ei sellainen ihanaaparasta nahkaratkee kuten normaalisti, vaan enemmänkin kuin sellainen normaali koira, joka tekee, mutta ei mitenkään tunteen palolla. Mietin monesti, onkohan se vähän kipeä, tai onko se vaan niin kauhean väsynyt kun ei saa olla työpäiviä rauhassa. Tai jos se nyt vihdoinkin on tulossa vanhaksi ja rauhoittumassa? Nyt viimeisimmissä se on taas ollut oma itsensä. Seuraillaan.

Sienen kuolemasta on tänään 4kk. En tiedä, missä vaiheessa lakkaan laskemasta. Ensin päiviä, sitten viikkoja, sitten kuukausia. Ehkä se joskus muuttuu vuosiksi ja sitten unohtuu...?

Lakki 18 viikkoa painaa 9,4kg ja on 42,5cm korkea. Johan se on keskiverto nartun mittainen. Toki massaa tulee vasta myöhemmin. Istumakuvissa se näyttää jo todella isolta pönen vierellä, mutta oikeasti ylhäältä päin on kuitenkin ihan rimpula.