Mökillä

Silmälääkärissä

Meidän suosikkilääkäri kunnallisella lopetti. Hän vain katosi. Kirjoitti paikalliseen puskaradioonkin että kiitos kaikille asiakkaille ja että uudet tuulet puhaltaa. Luulin että hän vaihtaa alaa täysin, tai muuttaa jonnekin hornan kuuseen, mutta hän perustikin yksityisen yhden naisen klinikan.💗Akkavuoren eläinlääkärin sivuilta: 

"Eläinlääkärissä käyminen ei ole eläinpotilaallekaan pelkkää kliinistä hoitoa. Eläimellekin lääkärissä käyminen on kokemus, jonka laatu riippuu paljon siitä, miten eläinlääkäri tekee työnsä.

– Haluan toimia niin, että lääkärikäynnistä jää sekä eläimelle että sen omistajalle hyvä mieli eikä käynti ole kenellekään stressaava. Arvostan pitkäaikaisia asiakassuhteita ja pyrin ihmisläheisiin, maalaishenkisiin kohtaamisiin."

Kaupunkilehden juttu

Lakin silmät on rähmineet pitkään. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, ja ei koskaan mitenkään valtoimenaan, lähinnä yön aikana silmäkulmaan ilmaantuu kuivunut rähmä. Oon kysynyt tästä joskus muistaakseni jonkun rokotuksen yhteydessä, ja silloin todettiin että koska se on niin kova kaivamaan ja möyrimään, ehkä silmät vaan joutuu koville erittäessään kaikkea sinne kuulumatonta takaisin pihalle. Nuorilla koirilla silmät myös kuulemma saattaa vuotaa enemmän, en tiedä miksi.

Muuton yhteydessä innostuin putsaamaan niitä silmävedellä päivittäin, mutta oikeastaan minkäänlaista vastetta en havainnut. Meinasin ensin viedä sen viralliseen silmätarkastukseen, mutta kun se täyttää tammikuussa kolme ja silloin saisi polvetkin loppuelämän tulokselle (alle 3v tehty tutkimus on voimassa vain kaksi vuotta kerrallaan), niin teki mieli odottaa sitä. En myöskään tiedä tehdäänkö virallisessa tarkissa muuta kuin virallinen tarkki ja minä haluaisin ensisijaisesti tietää mikä sillä on ja hoidon siihen. En tiedä voiko sille kokeilla vaikka ab-kuuria ja katsoa auttaako se. Kyllä ne välillä myös vähän punoittaa, mutta koira ei raavi niitä koskaan eikä ne vaivaa muutenkaan kuin minua.

Siispä päätin että nyt me lähdetään testaamaan uutta eläinlähtöistä lääkäriä, tai tuttua lääkäriä uudella klinikalla. Päätin että otan Pajun mukaan. Normaalisti en ehkä kehtaisi, klinikoilla on aina kauheasti porukkaa ja härdelliä ja ylimääräinen koira on vain tiellä, mutta tuolla ei ole odotustilaa ja yksi ainoa asiakas kerrallaan on sisällä, niin Pajusta ei pitäisi olla mitään haittaa. Esiliinana toimiminen on sekin vasta yleistymässä ja hyvin vähän koiraporukoissa puhutaan siitä, että sosiaalinen ja reipas pajunomainen eläin voi antaa tosi paljon turvaa sellaiselle koiralle joka ahdistuu klinikalla. Luulen että siinä on monta ilmiötä; kun toinen on innoissaan ja rakastaa kaikkia ja kaikkea, ja menee edellä näyttäen esimerkkiä, toisenkin on helpompaa ajatella että ehkä tämä onkin hyvä juttu. Sosiaalinen koira myös "rikkoo jäätä" ja jos se härvää innoissaan lääkärin luona, saa rapsuja ja huomiota ja ehkä namejakin, niin kateusvietti varmaan alkaa heräillä toisen sisällä. Ainakaan siinä ei ole enää ollenkaan niin helppoa olla sitä mieltä että hyi tämä on kamalaa, jos toisen mielestä tämä on parasta ikinä. Lakki on todella vietävissä, ja paitsi että voisin itsekin olla lääkärissä enemmän, kuuluvammin ja näkyvämmin sitä mieltä että jes parasta ikinä (jos vaan kehtaisin...), niin se ottaa hirveästi vaikutteita myös Pajusta.

Aikaa piti kerran siirtää kun oon ollut kipeänä, mutta lopulta se koitti. Oon edelleen kipeä eikä musta lähde ääntä, mutta sovittiin että tulen silti ja laitoin tietoja etukäteen sähköpostilla niin ei tarttenut niin paljoa kähistä paikan päällä.

Pihassa oli edellisen asiakkaan auto ja sieltä ikkunoiden läpi koirat räyhäsi meille kun mentiin ohi. Lakki pelästyi niitä eikä suostunut enää syömään. Piti hetki odotella niin käytiin vähän kuseskelemassa kadun puolella.

Sisälle ne meni reippaasti ja Lakki oli just sen oloinen kuin arvasin; pyörremyrskyn lailla paikkoja tutkiva ja ell:n syliin hyppivä Paju yllytti sitäkin innostumaan mutta sitä jännitti silti. Korvat haritti ja se kävi monta kertaa haistelemassa lääkäriä ja kun hän istui niin hyppäsi etujalat syliin, mutta oli koko ajan takakenossa ja ilme just sellainen ihanan huolestunut "onkohan tää okei vai ei". Hän luki mun rivejä ääneen ja koirat sai härvätä hetken ilman että kukaan puuttuu niihin, sitten hän otti mun namipussin ja alkoi istuttaa niitä ja palkkasi. Lakkikin söi tosi hyvin taas. Koira tahtoi aina nostaa etujalat syliin ja siinä sen ollessa hän syötti sille nameja ja samalla kyyläsi niitä silmiä yleisesti. Lakkia ei ahdistanut yhtään kun se mielestään teki vaan istu - jalat syliin - istu -sarjaa.

Sitten otettiin se pöydälle ja minä otin käsikosketuksen ja omalla kädellä nostin luomia, ja hän katsoi. Joku pieni laite sillä oli kädessä ja se oli koiran naaman edessä ihan lähellä, mutta Lakki oli tosi rento. Hän palkkasi sitä ja minä vain kehuin. Varoin etten pidä kiinni mistään jotta koira ei saa siitä ahdistusta, sitähän ei oikein voi pidellä, ei ole koskaan voinut.

Pikku assistentti yritti joka puolelta tunkea että koska on mun vuoro ja voisko joku katsoa munkin näkimiä 😄 Oli ihan sikahyvä idea ottaa se mukaan ja ehdottomasti jatkoon!

Ei siellä silmissä ole ylimääräisiä ripsiä, eikä mitään muutakaan käytettävissä olevalla suurennoksella havaittavaa. Hän sanoi uudelleen sen että nuorilla koirilla ne nyt vaan saattaa vähän vuotaa, ja sitten mietti voisiko se olla atopiaa tai ruoka-aineallergiaa joka oireilisi vain silmissä. Koira ei hankaa niitä koskaan, korvat on siistit eikä se rapsuttele itseään yhtään, niin en tiedä, kuulostaa aika oudolta. Mitään eliminaatiodieettiä en kyllä jaksa mutta voisihan sitä vähän seurailla muuten, kun tuntuu että se välillä on parempi ja välillä huonompi. Oon miettinyt ihan sellaistakin että voiko vaikka tuulisemmat päivät ärsyttää niitä enemmän, mutta kun se on ihan sisäkoira niin olisiko sillä niin suurta vaikutusta?

Saatiin kosteuttavat tipat kuukaudeksi ja rasvahappolisä josta riittää 3kk setti, ja katsotaan sitten onko tilanne muuttunut. Sinkkiä se on jo aiemmin saanut useaan otteeseen tosi reilullakin annostuksella eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta.

Ainakaan se nyt ei ole mitään vaarallista ja tosiaan kun se ei koiraa vaivaa, niin sinänsä ei tarttisi tehdä mitään. Se saattaa loppua iän myötä tai sitten ei.

Kylläpä jäi hirveän hyvä mieli, erityisesti koiran käytöksestä ja todella eläinlähtöisestä palvelusta. Käsikosketus on ehkä paras taito mitä tollaselle koiralle oon älynnyt opettaa! Kohteiden treenaaminen näkyi siinä että ne oli suorastaan kilvan vaa'alla ja pöydällä enkä meinannut saada yksittäisiä painoja otettua kun toinen punki aina väkisin sekaan. 😍 Lakki 18,0 kg ja Paju 7,9 kg.

Mudien hieronnat

Mudit kävi hieronnassa. Aiempi lopetti ja tällä uudella käytiin kesällä tutustumiskäynnillä. Sanoin silloin että toi musta on mörrimöykkyjen kuningas ja toi merlesika saattaa antaa koskea tai sitten ei. Pajukin oli mukana ja koska se rakastaa kaikkia, Lakki saa siltä varmaan hyviä vaikutteita ja oli hänen sylissään parkkiksella ennen kuin kerkesin lopettaa lausettani. 

Varsinainen aika vähän venähti kun tässä on ollut niin paljoa kaikkea, ja väliä tuli puoli vuotta. Hävetti. Otettiin töppöinen ensin ja olihan siinä vähän sanomista sekä lavoissa että takaosassa, mutta ei kuulemma ollenkaan niin paha mitä hänkin odotti kertomani perusteella. Ei myöskään mitään sellaista mistä viimeeksi oon kirjoittanut, että koko nahka tuntui aristavan. Ehkä se johtui silloin oikeasti Bravectosta mitkä ne oli saaneet vähän aiemmin?

Lakin oli hyvin vaikeaa odottaa vuoroaan ja se ehti pitää melkoisen Lakki-shown. Kaikesta soluttautumisesta ja huomionhakuyrityksistä ärsyttävintä on maata nätisti paikoillaan ja vinkua kaihoisasti.

Lopulta hänen vuoronsa koitti. Yleensä koirat kai yrittää poistua kun kipeää kohtaa käsitellään. Sieni katsoi kaihoisasti silmiin ja Lakki yrittää kierähtää katolleen, ja kun se ei auta, päästää pitkän valittavan ulinan. Vaikka en siis pidä kiinni ja koira on vapaa lähtemään 😂 Tämä oli Lakin kolmas hieronta ja koska sille omaehtoisuus on tosi tärkeää, oon ollut tarkka siitä, ettei sitä pakoteta. Jos se nostaa päätä niin sanon kyllä että käy siihen ja silitän pään alas, mutta sen enempää en sitä pitele ja painosta olemaan aloillaan, vaan se on vapaa nousemaan. En haluaisi että se kokee että sen täytyy murista saati purra, vaan sillä on muita keinoja ilmoittaa kun sietokyky ylittyy. Nuorenahan sen oli tosi vaikeaa maata pitkään paikoillaan vaikkei kukaan olisi koskenut siihen lainkaan. Oli siinä muutama kohta vähän kireä mutta huomattavan hyvässä kunnossa, hän on nuori ja notkea. Ei tartte kuulemma uutta aikaa lähielämässä varailla ellei jotain satu tms. 

Jälkimmäistä puolta hierottaessa se meni lopuksi niin rentoutuneeksi että en ole koskaan nähnyt sellaistakaan. Töppöinen liikuskeli siinä ja käytävästä kuului ääniä eikä sillä silmäkulmakaan värähtänyt. Se hengitti tosi syvään ja rauhallisesti ja silmä oli kiinni, ja piti monta kertaa katsoa että hengittääkö se oikeasti edes enää. Melkoinen meditointihetki.

Ehkä mullekin nyt sattui sellainen koira mistä olen kyllä kuullut; ettei se vaan ainakaan kovin herkästi mene jumiin. Lakki tuntuu omaankin käteen ihan erilaiselta kuin kukaan muu, se on joustava ja pehmeä.

Kuvan otti hieroja lopuksi (c) Relapet

Syksyä

Lakki on keskittynyt viime aikoina kovan alustan jälkeen. Inspiroiduin kun löysin viikonloppujälkileirin johon olisi ollut 300km matkaa, ja olisin mennyt silti, mutta en löytänyt mieleistä majoitusta niin se oli pakko hylätä. Järjestäjällä on talvikaudellakin jäljen valmennusryhmä missä he tekevät lumijälkiä ym. Oon niin kateellinen että viherrän edelleen. Päätin kuitenkin että eihän mikään estä mua tekemästä sellaisia juttuja itsekseni. Tai onneksi on ihana A joka inspiroituu mukaan. :D

Ihan eka jälki meni vähän ihmetellessä että mikäjuttu. Kaikki tulitikun kokoisiksi pätkityt viisi keppiä löytyi, mutta ei siinä juuri jäljestämistä nähty. Toinen taas näytti siltä että koira ymmärsi kerrasta jutun juonen ja se oli ihan tosi hieno. Kolmas meni osittain pururadan pientareella, ja jo ennen sitä Lakki oli hiekalla vähän sen oloinen että miks näitä tikkuja on koko ajan. Sitten se kävi paskalla ja ajateltiin että outous helpottaa, mutta ei. Sain tosi kovasti patistaa ja kehottaa sitä jatkamaan kun se vaan olisi hyppinyt mua päin ja seistä möllöttänyt. Paras selitys mitä keksin on se, että sitä kiusasi suositun koiranulkoilutusreitin hajut niin paljon, että se halusi väistää koko tilannetta ettei vaan lankea haistelemaan vääriä juttuja. Kusemisesta on nimittäin edelleen välillä tullut sanomista kesken kaiken... no kaikki kepit lopulta löytyi nytkin, mutta vähän outo fiilis jäi. Lakki ei ole mikään passivoituja eikä hommista kieltäytyjä niin joku oikea syyhän sillä oli. Katsotaan miten jatkossa. Ajattelin tehdä nyt järjestään tuollaisia taajamajälkiä, kyllä sen pitäisi parissa treenissä päästä yli jos ne häiriöhajut sitä kiusaa. Hiekalla se kyllä hienosti on älynnyt että pää pitää laskea tosi alas ja nuuhkuttaa kunnolla. "Pesuvesi" on ollut mukana  apuna. Kolikon ilmaisun maahan sille voisi opettaa, nyt oon vaan pätkinyt keppejä ihan miniksi. Se noutaa ja pelkään että nielee miniesineet, yksi keppikin kerran jo jäi suuhun ja sen piti mukeltaa sitä mun kädelle.

Pajun kanssa on tuskailtu monella tapaa. Tässä esim yksi tiivistelmä:

"Paju ei opi "normaalisti", se ei esim vieläkään osaa istua käskystä, eikä mitään muutakaan alkeellistakaan temppua. Se ei yhdistä vihjeitä lainkaan omaan tekemiseensä kuten muut koirat tekee. Sanallisia ainakaan, pitää vielä ajatuksella opettaa jotain eleitä. Sen omituisen oppimisen puolesta puhuu myös esim seuraava; ihmettelin joskus kun kotona metsästä parkkikselle tullessa koira jää aina odottamaan mua ja hakeutuu vierelle. Ihan kuin siellä olisi joku, vaikkei ole. Yrittääkö se vaan huijata nameja väärällä hälytyksellä? Meni aika kauan että tajusin että minä luulin että oon palkannut sitä fleksin lyhentämisestä ja hallintaan tulosta silloin jos siellä on ihmisiä, ja koira on yhdistänyt sen vain pelkkään paikkaan. Tällaisia esimerkkejä on enemmänkin, että se on ymmärtänyt jonkun asian todella eri tavalla kuin yritin opettaa.

Sitten sillä on niitä outoja ahdistumisia kesken nosen. Se saattaa etsiä hyvin kunnes yhtäkkiä aivan puskista jäätyy täysin, eikä mikään lepertely tai käskeminen saa sitä enää tekemään yhtään mitään. Tämä alkoi kesällä kun se nosti koipea alueella ja ärjäisin että mitäsäteet. Jälkeen päin on helppo ymmärtää että se varmaan yhdisti senkin ihan eri asiaan kuin mitä minä tarkoitin ja nyt se saa jotain flashbackeja ja jäätyy siksi? Harmi jos meni hyvä nosekoira kerrasta rikki. Hän on meinaan melko terrierimäisen itsepäinen ja jos hän päättää että mua hakataan ja ohjaajani on hullu, hän ei vaihda mieltään noin viikkoon tein sitten ihan mitä tahansa.

Ei mun ole mikään pakko harrastaa tai kisata sen kanssa yhtään mitään. Se tuli tissinvälikoiraksi ja se voi olla vain sellainen. Arki sen kanssa on tosi helppoa ja mutkatonta enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Se on myös kiistatta mun ahnein koira ja palkkautuu myös kehulla ja lelulla, ja se on edelleen myös hyvin motivoitunut ja keskittymiskykyinen pois lukien nuo jäätymiset. Päin vastoin luulen että osa sen vaikeuksia oppia vihjeitä johtuu siitä että se on pelkästä kuivanappulasta liian kierroksilla ja yli optimaalisesta oppimisvireestä. Sehän näkyi jo smartdog-testissä että vilkkaus ja impulsiivisuus meinaa rikkoa paketin, vaikka se vielä siellä pystyi toimimaan järkevästi. Se osaa luopua niin ettei yritä varastaa kipolle, mutta kyllähän se on sekä henkisesti että fyysisesti todella jähmeä pelkästä ajatuksesta että nyt saattaa olla mahis saada ruakaaaa, eli todellista luopumista meillä ei ole. Se ei ole myöskään koskaan oppinut sheippaamisen konseptia vaan lähinnä tärisee ja tuijottaa että kun pöydällä on namia, oooh.....

Niin, ei mun ole pakko harrastaa eikä kisata, mutta salaa mulla on siitäkin paha mieli jos niin ei voi tehdä. Nosea, rallya, koiratanssia, vaikka hemmetin tokoa tai aksaa pitkästä aikaa. Mun mielestä jokainen koira ansaitsee jonkun harrastuksen. Paju rakastaa tehdä asioita, mutta miten kaikki voi sitten olla niin vaikeaa kuitenkin?

Kirjoitin tästä russeliryhmään ja sain paitsi ryhmän ö-luokan tasoon sopivia ihmeellisiä kommentteja ("sehän on terrieri eikä palveluskoira, ei sen kuulukaan totella"), myös ihan hyviä ajatuksia. Jos jollain tulee vielä nyt jotain mieleen niin saa kommentoida. Voisi olla hauskaa käydä sen kanssa myös jollain kouluttajalla, saa heittää ehdotuksia nimistä ketkä voisi ymmärtää tällaisia koiria. Tähän tai YV:llä."

Lenkillä hän on ollut hieman turhan omatoiminen ja joutunut melkein joka kerta fleksiin. Huitelee siis turhan kaukana, varsinkin tutuilla reiteillä metsässä siis. Se kyllä tulee joka kerta todella kovaa ja välittömästi kun sitä kutsuu, mutta ei oo mun tehtävä kutsua ja pitää se maisemissa. Muistaakseni mun jokaisella koiralla on ollut tällainen vaihe ja eiköhän se ohi mene, mutta on melko rasittavaa. Metsässä on todella perseestä kulkea niin että yksi kuuro koira on fleksissä ja toinen tuhma koira on kanssa fleksissä. Ollaan melko solmussa.

Töppöinen on saanut Lakin treeneissä tehdä tarkkuusruutua. Aina se ei ole edes mukana, nyt alkaa olla jo niin kylmä ja kostea ettei sitä viitsi makuuttaa autossa. Välillä on sellaisia aamuja ettei se haluaisi kävellä yhtään tarpeiden tekemistä kauemmas. On sillä jo vuosia ollut, enkä tiedä onko hyvä vai huono idea pakottaa se silti. Luulen että sillä on jotain reumatyylistä koska pari astetta plussaa ja suuri ilmankosteus on kaikkein pahin, edes rehellinen sade ei ole niin paha kuin ilmassa leijuva kosteus. Mutta ei se kotona makaaminenkaan johda mihinkään niin oon kyllä ottanut sen puolen tunnin kierroksille mukaan vaikka saisi patistella.

.

.
Voi kun voisi mennä neljän kuukauden talviunille ja herätä keväällä.
.
.
.

.