Rokotuksilla

Lakin rokotukset oli menossa vanhaksi, ja vein Pajun samalla, jotta saa ne samaan rytmiin. Sillähän olisi ollut vielä vuosi aikaa.

Paju otettiin ensin ja hän oli hyvin reipas. Kastraatio ja hammaskivenpoisto kevään aikana, mulla olisi lomaa heinäkuu, mutta pitää koettaa järjestää jotenkin. Hänellä leikkauspäivät on aina perjantaita. Mätäkuu ei ehkä ole kivoin aika leikata kun pakko ei ole, muutenkin kurjaa ainakin loman alussa, jos joutuisi vaan olemaan saikulla ja muut retkeilee ja ui. No katsotaan. Paju painoi 8,2kg.

Lakkikin oli tosi reipas, vaikka sitä vähän jännitti ja se hieman mulkoili. Tykkään käyttää tätä yhden naisen klinikkaa koska eläin otetaan huomioon ja nytkin pelattiin Lakin kanssa niin, että sen ei tarvinnut kertaakaan murista. Lopuksi kun sai poistua pöydältä, hän olisi vielä jäänyt sinne. Lakki painoi 17,7kg.

Talvi nostettiin boksissa pöydälle, koska kissat tykkää katsella korkealta, tai ainakin se lisää turvallisuudentunnetta. Hyvin pian hän alkoi koukkia boksin raosta koirille syöttämiäni nameja ja sai osansa. Lopuksi hän kävi vaa'alla, ell otti hänet boksista syliin ja kantoi sinne. Lakki oli kauhean huolissaan mihin meidän kissaa viedään 😄 Talvi painoi 4,1kg!!! Mä oon luullut että pari kiloa, miten paljon voi tuntuma valehdella 😂 No ainakaan se matolääke mikä oli 2,5-5kg ei ollut liian tujua hänelle. Koirien hihnakäytös on maalle muuttamisen jälkeen rapistunut entisestään, ja siinä kun mua vedettiin klinikalle ja toisella kädellä retuutin kissan boksia, mietin kyllä että kuka hullu halusi vapaaehtoisesti roudata kissankin mukaan. Jäi kuitenkin sellainen olo että hänellä oli hyvä käynti ja se on aina kuin rahaa laittaisi pankkiin, niitä ikäviä kun väistämättä joskus myös tulee. Talville 1v rokotukset kun hän on täyttänyt vuoden 1.6. ja samalla voisi vielä tutkia ettei hän kanna mitään tautia kun on ulkomaalainen rescue. Ainakin e.coli voi kuulemma tarttua ihmiseen, kysyin että onko mulla nyt se kun on se mua raapinut... pitää kaivaa ne kissan paperit vielä esille kun ainakin giardia ja sellaiset oli kyllä tutkittu.

Lakin kusivaiva

Uudenvuodenaattona, sunnuntaina, koirat sai isot kuivatut luut. Lakilla oli ollut vähän maha sekaisin, mutta arvelin silti että hyöty rakettiajan viihdykkeenä on isompi kuin riski että maha menee lisää sekaisin. Ne ahersi myös yhdet jäiset kongit, ja joskus 23 maissa oli pakko mennä ulos kun Lakki pyysi, sillä oli ihan sairas kusihätä. Myös Paju pissasi todella pitkään. Paukkeesta ei kukaan onneksi välittänyt mitään, ja kävi tuuri että takapihan metsikössä ollessamme ryske kuului vaan kauempaa taustalla. Otin luut pois ja mentiin nukkumaan.

Maanantaina annoin ne takaisin joskus iltapäivällä. Ne oli sellaiset naudan niskajänteet, jotain 35cm pitkät, ja yhdessä illassa niistä oli syöty joku ehkä 10cm. Maanantaina en enää ottanut niitä pois, syökööt loppuun. Illalla kiinnitin huomiota siihen että vesikuppi on koko ajan tyhjä, täytin sen ainakin kahdesti, ja siihen menee kuitenkin varmaan melkein pari litraa kerrallaan. Juuri ennen kuin oltiin lähdössä iltapissalle n. 22.30, Lakki kusi sisälle, ja yöllä vielä toisenkin kerran. Ei mitään tiputtelua vaan ihan hillitön lammikko. Se oli myös paskonut ribalit. Hieno aamu kun kusta ja paskaa on joka paikassa. Vesikuppi oli tyhjä sekä alakerrassa että yläkerrassa.

Ulkona käyminen on ollut pakkasten takia vähän hankalaa; en todellakaan jaksa pukea tossuja ja takkeja kaikille viiden minsan kusireissua varten, mutta sitten se kuseminen on helposti sellaista että maassa oleva takajalka jäätyy ja näyttää että kusi jää kesken kun on pakko lähteä liikkeelle. Mutta eihän mahdollisesti hieman huonosti kussut koira liity mitenkään siihen miksi se juo ihan sekona. Juominen on selkeästi se ongelma ja kuseminen vain seuraus siitä. Pissassa ei ollut verta eikä se mitenkään tikistänyt sitä, vaan sitä nimenomaan tuli ihan hirveästi, ja se oli väriltään vähän vaaleaa, ei kuitenkaan täysin kirkasta.

Olin yhteydessä eläinlääkäriin. Eihän mikään diabetes, cushing tms sairaus ala äkisti yhdessä päivässä.  Mietin sitä d-vitamiinikeissiä; d-vitamiinimyrkytyksen yksi silmällä pidettävä oire oli epänormaalin runsas juominen. Mutta siitäkin oli jo yli kaksi viikkoa ja edelleen Lakki, joka ei aina tahdo ottaa edes suunniteltuja pillereitä, vaan melko taitavasti erottelee ne ruoka-annoksestaan ellei niitä murskaa - olisiko se muka syönyt niitä d-vitamiineja jos Pajukaan ei.... lisäksi olin kysynyt silloin päivystyksessä niin ei sille sitten oikein muuta voi kuin laittaa tiputukseen, mutta koira on virkeä ja syö normaalisti niin mitä hyötyä siitäkään nyt olisi?

Pissitulehdukseen oireet taas ei oikein täsmää ja se nyt ei nuorelle urokselle ole mikään tyypillisin vaiva muutenkaan. Mietin kyllä sitäkin että onhan se lumikenkäillessä hangessa ja voisiko se tulla siitä, mutta töppösellä tulehdus on aina tuottanut maanista koiven nostoa ilman että sieltä tulee enää mitään (kirvelee?) ja myöhemmin verta. Mietin myös niitä luita, mutta ne kaikki söi niitä ja vaihtoi niitä myös keskenään useaan kertaan, niin en tiedä, jos yksi olisi jotenkin viallinen mutta että kaikki...? Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että kun se on muuten virkeä niin voin katsoa päivän pari kotona. Hän ei siis tietenkään sanonut niin vaan kysyin itse jolloin myöntyi. Juomista ei saa rajoittaa vaikka se olisi ylenmääräistä.

Otin sitten puhelun jälkeen kuitenkin ne luut pois lattialta, löysin vain kaksi, eli yksi oli syöty kokonaan. Juominen alkoi selkeästi hiipua ja noin vuorokaudessa loppui kokonaan, siis palautui normaaliksi. Tää taisikin olla tällä ratkaistu.

Jälkeen päin tajusin, että Lakki on epäilemättä saanut sellaisesta eniten purtua ja nieltyä, joten siksi sillä oli selvimmät oireet. Smaak-kohun jälkeen tuntuu siltä että niissähän voi olla ihan mitä vaan. Kai niihin kuivattuihin jotain säilöntäaineita laitetaan? Mun koirat on aina saaneet paljon puruluita ja se on normaalia että sellaisen pitkän pureskelun jälkeen janottaa. Mutta mitään tällaista litratolkulla juomista ja sisälle kusemista ei ole koskaan ikinä milloinkaan mikään luu tuottanut kellekään. En tiedä, uskallanko enää ostaa oikein mitään.

Onneksi en kuitenkaan tuhlannut paria sataa veri- ja virtsakokeisiin koska itse aiheutettu ongelma poistui vain heittämällä luut roskiin.

D-vitamiinikeissi

Sattuipa perjantaina: mies soittaa juuri kun olin lähdössä töistä. Hän kävi kaupassa, oli pois reilun tunnin ja kotiin tullessaan oli d-vitamiinipurkki, korkki ja pillerit lattialla. Aamulla minulla jäi yksi keittiön tuoli eri tavalla kuin yleensä, ja mietin lähtiessäni että tuosta pääsee pöydälle mutta kuka hitto sinne nyt menisi, ja lähdin vaan. No ei mennytkään niin kauan kuin mies oli kotona (vaikka se nukkui aluksi alakerrassa), mutta sitten kun hän lähti, tilaisuus koitti... en ole ihan satavarma, mutta löisin korttini nahkan puolesta. Lakkihan on kyllä kesällä yrittänyt ottaa pekonia grillin vierestä pöydältä ja se välillä kurkkaa keittiön pöydille nousemalla niitä vasten, mutta silti. Helvetin ärsyttävä piirre koirassa tuollainen varastelu. Ihmetyttää myös se miksi kukaan päätyi ottamaan d-vitamiinit; tarjolla olisi ollut myös pieniä pehmolelun näköisiä tonttuja, tonttulakit, pipareita sisältävä lasipurkki ym. Tonttulakkia oli kyllä siirretty pöydällä.

Lakki ei myöskään melko varmasti ole mitään vitamiineja syönyt, välillä ei tahdo mennä edes  suunnitellut pillerit vaan se erottelee ne kupistaan pois, aivan kuten pöne nuorena. Mutta nahkan osalta jälleen voisi kyllä lotota ihan mitä tahansa. Soittelin jo kotimatkalla autosta klinikoille, eka ei vastaa, tokan ajanvaraus on jo kiinni eikä puhelimella pääse läpi lainkaan, sitten olen fyysisesti kolmannen kohdalla ja pysäytin auton ja kävelin tiskille kysymään neuvoa. Hän ei osannut sanoa muuta kuin että soita päivystykseen. No siinä olikin tämän kylän vaihtoehdot ja sinne oisin muutenkin seuraavaksi soittanut. Sain ohjeet oksettaa koirat suolalla ja jos ei onnistu, on mentävä klinikalle oksentamaan, siinä vaiheessa se suolamääräkin siis pitäisi jo saada pois koirasta. Päivystäjä oli onneksi Mikkelissä eikä syrjäkylillä. Kun ajoin kotipihaan, se eka joka ei vastannut, soitti takaisin, ja vahvisti että oksennuttamaan vaan. Kello oli vähän vaille neljä ja hänkin oli menossa jo kiinni, mutta ohjeita ensisijaisesti kaipasinkin.

Koirat kuulemma oksentaa paremmin täydellä mahalla, joten syötin niille ensin isot kupilliset ruokaa ja sitten sitä suolaa perään. Meillä ei ollut kuin karkeaa suolaa ja se ei kovin hyvin palloutunut, joten käärin sen vielä lauantaimakkaraan. Tämä vaihe koski siis vain junnuja koska töppöinen ei ole taatusti edes havainnut että täällä on jotkut bileet ja se ei kuuna kullan valkeana söisi mitään epäsopivaa. Paju nieli suolat helposti mutta Lakin kanssa piti vähän painia. Sitten istuin saunan alajakkaralle odottamaan. 10-15min voi kuulemma odottaa ja jos ei ala oksu lentää, mentävä sinne päivystykseen sitten. En ole siis tähän mennessä koskaan minkään koiran kanssa joutunut miettimään oksennuttamista joten kerta se on ensimmäinenkin.

Noniin, antaa oksun tulla

Lakki alkoi yrjötä noin kymmenen minuutin kohdalla, ja teki lopulta kolme isoa läjää. Pengoin niitä kertishanskat kädessä eikä siellä kyllä mitään pillereitä näkynyt. Paju ei oksentanut, ja sen 15min odotettuani soitin päivystäjälle että me tullaan kohta. Lakin jätin vielä kylppäriin, vein sille ison kupillisen vettä minkä se vetäisi kaikki, ja sälytin miehen vahtimaan sitä ettei se yhtäkkiä kuole ("mitä mä muka sitten teen jos se kuolee?"), katsomaan että vesi riittää ja vaikka käyttämään sen kohta koiven nostolla koska varmaan tulee kustakin. Pajulle nappasin ylimääräisen filtin sen häkkiin jos se vaikka oksentaa matkalla.

No sehän oksensi, mutta ei mitenkään vähää vaan ihan silleen antaumuksella. Nappasin aluset mukaan ja pengottiin niitä sitten klinikalla. Mitään oksetusaineita Pajuun ei tarttenut laittaa, kun arveltiin että kaikki on tullut jo ulos. Eläinlääkärikin ihmetteli pitkää viivettä suolan antamisen ja oksentamisen alkamisen välillä, sehän oli melkein puoli tuntia. Pajunkaan yrjössä ei näkynyt pillereitä, mutta ell oli sitä mieltä että ne on jo sulaneet eikä niitä pillerimuodossa välttämättä enää ole. Onneksi ne oli siis sellaisia öljypalleroita eikä mitään ksylitolilla makeutettuja, koska sitten meillä olisi ollut suurempikin ongelma.

Vain koiranomistajat ilahtuu suuresta määrästä oksua

Päädyttiin ottamaan Pajusta verta siltä varalta että oireita tulee ja tarttee olla myöhemmin kontrolliarvot. Nyt oli kaikki ok, tosin yksi tähän mitenkään liittymätön maksa-arvo hitusen koholla, sen voisi kontrolloida vuoden sisään vaikka jonkun muun käynnin yhteydessä. Sitten ell penkoi tietokantaansa ja etsi d-vitamiinimyrkytyksestä tietoa, mitä oli todella vähän. Ihmisillä on tehty joku koe, olikohan se peräti 12500 ug, eikä kerta-annos tehnyt suurimmalle osalle yhtään mitään. Mun pillerit oli 50ug ja purkki oli puolillaan, ei se ihan täpötäynnä ollut alkujaankaan, eli potentiaalinen annos olisi joku ehkä max 1500 ug yhdessä tai jaettuna kahdessa koirassa. Mutta Paju painoi 8,3kg että on se aika kaukana aikuisesta ihmisestä. Joka tapauksessa koska koira nyt oli virkeä ja normaali (vähän se kyllä näytti siltä että se ehkä oksentaa vielä kerran, mutta ei koskaan oksentanut), niin eipä siinä oikein muuta voinut tehdä kuin mennä kotiin ja odottaa tuleeko oireita - oksentelu, ruokahaluttomuus, väsymys, älytön juominen ja kuseminen. Jos tulisi, ei sillekään sitten voisi muuta kuin tukea sisäelimiä laittamalla koiran tiputukseen. Lääkehiilen syöttämistä mietittiin mutta koska se oksensi mahan tyhjäksi ja osa on ehtinyt imeytyä niin ei se hiilikään sitten enää vatsassa mitään auttaisi.

Jos mitään oireita tulee, niin verikoekontrolli viikon-parin päästä.

"en kadu mitään"

Kotiin tultuamme mies oli jo päästänyt Lakin kylppäristä ja Paju ampaisi suoraan työstämään puruluuta, että ainakaan se ruokahaluttomuus ei iskenyt. Käytin ne vähän ajan kuluttua ulkona ja loppuilta meni ihan normaalisti. Iltaruoat oli vähän normaalia pienemmät siltä varalta että joku vaikka oksentaa vielä. D-vitamiinia ei nyt varmuuden vuoksi kannata sitten vähään aikaan lisätä. Purtu purkki jämineen meni muutenkin roskiin.

Aamulla kaikilla on aivan normaali vointi.

Silmäkontrolli

Eilen käytiin Jyväskylässä silmäkontrollissa ja uusimassa resepti. Kaihi on edennyt, mikä ei sinänsä ollut yllätys. Koira näkee toisella silmällä vielä vähän, mikä on vaikea tajuta, koska ei siitä arjessa huomaa että se on melkein sokea. Pimeällä se kyllä menee tosi epävarmaksi ja jos se jää mun taakse haistelemaan, ja sojotan otsalampulla eteenpäin, se osaa kyllä suunnistaa valon suuntaan mutta ei näe minua ja törmää mun jalkoihin. Pieni liike auttaa ettei niin tapahdu.

Se mikä oli sitten ylläri ja järkytys, on se, että oikean linssin kiinnitykset on liki irronneet ja linssi on kallellaan iriksen takana. Jos linssi siirtyy iriksen etupuolelle etukammioon, tilanne on todella kivulias, koko silmä menee harmaaksi ja se vaatisi päivystyksellisen silmän poiston. Jos linssi siirtyy iriksen taakse lasiaisen sekaan, siellä se mahtuu olemaan aiheuttamatta ongelmia.

15v koiralle ei ruveta silmän poistoja tekemään. Ell sanoi, että kontrolli puolen vuoden päästä, eli ei ole oletettavaa että se tapahtuu heti ensi viikolla. Jäi silti sellainen olo että tartteeko sitä jäädä odottamaan koska se tapahtuu vai pitäisikö todeta että se kaipaamani viimeinen sysäys olisi nyt tässä. Toisaalta vaikka se irtoaa, on kaiketi 50/50 mahdollisuus että se siirtyy sinne taakse mikä "ei haittaa". Mutta jos ei, niin näen sieluni silmin kuinka se sitten joku lauantai-ilta tapahtuu ja kärrään helvetin kipeän koiran harmaan silmänsä kanssa lopetettavaksi. Tartteeko sitä tosiaan jäädä odottamaan? Pitäiskö ainakin käydä omalta ellältä pyytämässä joku tuju kipulääke että jos niin tapahtuu, saa koiralta lääkittyä tajun kankaalle lopetukseen pääsyä odotellessa?

Jotenkin... kornia että luulin aina että se kuolee koska selkä, ja sitten se kuolee koska silmä. En ymmärrä silmäsairauksista mitään, ei ole koskaan ollut kellään sellaisia. Tai siis kellään ennen kuin nyt. En ole edes tiennyt että silmä voi tuolla tavalla vanhuuttaan "hajota". 😔

Noin muuten koira oli heistä erittäin virkeä ikäisekseen. Siinä oli silmiin erikoistuva lääkäri kanssa katsomassa koiran silmiä.

Lakki nurin

Viikko sitten oltiin treenaamassa hyppytekniikkaa, kun ihan "helpolla" sarjalla sattui virhearvio. Koiran oli oletus ottaa kaksi laukkaa, mutta se päätti yrittää tehdä yhdellä, jolloin hyppy jäi tietenkin vajaaksi ja koira rysähti esteeseen. Tilanteesta on video ja sama hidastettuna. Onni on treenikaveri joka tuppaa kuvaamaan kaiken mitä teen, vaikka tämä näyttää niin kauhealta että itkettää katsoa sitä.

Okseri oli tässä vain 55/45cm ja silti voi käydä noin pahan näköisesti; tämän jälkeen pelkään sitä metristä taas niin paljon että en tiedä jos tämä meidän pk-uramme oli tässä... näin nyt toki olisi voinut käydä ihan vaikka tokon tai rallyn hyppytreeneissäkin. Lakki oli käynyt pitkällä metsälenkillä mutta ehtinyt olla sen ja treenien välissä kuitenkin yli tunnin autossa. Onneksi ennen tätä se oli tehnyt jo muita juttuja, myös hyppinyt perussarjaa.

Äksidentin jälkeen koira ei päästänyt pihahdustakaan, eikä ontunut, keventänyt tms mitään raajaa. Palkkasin sen iloisesti ja yritin olla itse cool, ettei minun säikähdys tartu koiraan. Tehtiin sitten vielä yksi toisto ihan jollain 20cm hypyllä, että saatiin viimeiseksi onnistuminen. Lakki tuli halukkaasti alkuun ja suoritti ihan normaalisti eikä siinä näkynyt henkistä tai fyysistä kolhua. Silloin viime talvenahan se kieltäytyi hyppäämästä ja se selvisi että se oli kovin jumissa selästä silloin, joten luotan jonkin verran koiran omaan arvostelukykyyn ja ilmaisuvoimaan.

Kotona annoin sille tulehduskipulääkettä ja kaivoin Sienen vanhan Back on Trackin kevyttakin. Varasin sille tsekkauksen hierojalle (menisin tällaisen jälkeen ennemmin osteopaatille mutta kun ei täällä ole 🙄). En tiedä onko kummastakaan mitään oikeaa apua mutta ei nyt takuulla haittaakaan. En osaa arvioida onko se kipeä; mitään siitä ei päälle päin näy, mutta järki sanoo, että pakkohan sen oli sattua. Jos kuvittelee että itse menisi tuolla tavalla nurin, luulen että pahin lihaskipu ja jomotus voisi tulla vasta viiveellä.

Hierojalle saatiin aika ja hän lohdutti, että onneksi Lakki on niin hyvässä lihaskunnossa, että se takuulla suojasi sitä, olisi voinut käydä pahemminkin. Hän myös oli sitä mieltä että kannattaa antaa jonkinlainen kipulääkekuuri ja suositteli sitä takkiakin käyttämään kun sellainen kerta on. Siispä Lakki on ollut kevyemmällä rasituksella (hihnalenkit, ja jäljellä se kävi mutta esim tottista saati esteitä ei ole tehty) ja viettänyt pyjama-aikaa. Millään tavalla se ei myöhemminkään ole kipua ilmentänyt.

Tänään oli sitten hieronta, ja huojennus suuri kun koirasta ei löytynyt mitään isoa vikaa. Vähän kireyttä lapojen välissä ja toisessa takajalassa, minkä oletettiin johtuvan tästä onnettomuudesta. Vastasi kuitenkin hyvin hoitoon.

Mä oon vähän huono jaksamaan ja viitsimään mitään lämmittelyjä, ja varsinkin jos meinaan tehdä "vähän vaan jotain pientä", saatan ottaa koiran suoraan autosta. Nyt muistan taas lämpän tärkeyden ja panostan siihen. Luojan kiitos taidettiin selvitä vain säikähdyksellä!

Läpivalaistu nahkiainen

Paju kävi tänään röntgenissä. Meinasin ensin jättää kyynärät ottamatta, kun ei näillä ole niissä mitään. Kasvattaja olisi halunnut inc-kyynärkuvat, mutta russeli on jostain syystä pudonnut pois Kennelliiton listalta, jossa on rodut joille inc lausutaan. Hän jäi selvittelemään asiaa, ja minä päätin sillä aikaa että eipä ne normi ed-kuvat maksa kuin parikymppiä (+toki lausuntomaksut toinen mokoma) siihen päälle, niin antaa mennä. Olisipahan sitten mustaa valkoisella jos jossain kokeessa joku tuomari kommentoisi pompottamista, niinkuin nosessa kesäkuussa kävi.

Ei jännittänyt yhtään, mitä sieltä siis löytyisi. Ei sillä ole mitään kuluttavia harrastuksia mihin huonot tulokset vaikuttaisi. En myöskään itse jaksanut uskoa, että siinä on mitään suurta vikaa; jos sillä olisi polvet paskana, kai se oireilisi jotenkin muutenkin. Pajun emä pompottaa myös, ja sillä on nollan polvet ja terve selkä. Sen polvet on kolme eri eläinlääkäriä tutkinut, yksi heistä oli ortopedi. Ainahan voi sitten sanoa että ota magneettikuva tai tutki muuten lisää, mutta en minä ainakaan aio. Ei minustakaan pompottaminen ole "normaalia", mutta russeliryhmässä on paljon koiria jotka on terveiksi tutkittu ja ne tekee sitä silti. Ajattelen ehkä itse että se on joku mutaatio aivoissa tai jotain. Jokuhan sille koiralle siis antaa signaalin että ei kerkiä astua toisella jalalla ja se hyppää sen askeleen yli.

Vähän jännitti kuitenkin sen sydämen sivuäänen takia, ja kaivoin siihen liittyvät paperit esiin. Muistan kyllä, että oli silloin puhe, ettei se vaikuta elämään mitenkään. Kun se kerta oli toiminnallinen eli sydämen rakenteesta riippumaton. Onhan koiran rauhoittaminen aina melko ahdistavaa ja nyt vielä mietin että mitä jos sen pumppu pettää tai jotain...

Paju painoi 8,6kg. Sen jälkeen sitten kaikki alkoikin mennä pieleen ja jäi niin paska maku koko keikasta. Vuosi vuodelta hinnat kallistuu ja palvelun taso laskee samaa tahtia. On niin kiire että asiakkaalle jää sellainen olo että anteeksi että oon täällä. Lääkäri, joka ei koskaan ollut tavannut Pajua, tuli aulassa neulat käsissä meitä kohti sanomatta edes päivää ensin. Vedin koiran pois ja kysyin että öööööö eiks ne polvet ainakin pitänyt ottaa ensin ja sitten olis tällainen sydänjuttu ja haluaisin tietää vaikuttaako se asiaan jotenkin, esim. rauhoitteiden valintaan. Hän totesi että ainiin ne polvet tosiaan ja alkoi ronkkia, siinä aulassa edelleen. Vasen meni nopeasti mutta oikeaa, pompottavaa puolta, hän käänsi ja väänsi tosi pitkään ja lopulta Pajuakin alkoi vituttaa.  Ei se luksoidu mutta hänestä koira aristi sitä. En tiedä, se vähän käänsi päätä ja lipaisi huuliaan välillä, minusta sitä vaan ärsytti kun se kesti niin kauan. Hän sanoi että pitää tarkistaa voiko antaa nollat jos koira reagoi, tuikkasi ne rauhoitteet ottamatta mitenkään kantaa lukemaansa sydänultran lausuntoon joka mulla oli mukana, ja häipyi johonkin. Me jäätiin siihen aulaan rtg-huoneen ovelle odottelemaan. Russeli ei nuku märälle lattialle joten nostin sen hyvin pian takaisin tasolle jolla ne polvet oli tutkittu. Aika pitkään hän vastusti unta ja mä kyttäsin koska se lakkaa hengittämästä.

No sitten mun piti laittaa sille koppa ja kantaa se rtg-huoneeseen, jossa lääkäri pläräsi jotain nivaskaa missä oli vissiin ohjeet koneen käyttöön. Hän varmisti että lonkat, kyynärpäät ja selkä ja sanoin että joo, ja että otin sen laajemman lausunnon niin sellaiset kuvat mitkä siihen tarttee. Hän kysyi onko se tällä rodulla pakollinen mihin sanoin että ei aavistustakaan mutta haluan ne samalla humautuksella. Hän ei selvästi tiennyt montako kuvaa pitää ottaa ja paineli taas jonnekin toisaalle selvittämään asiaa. Sitten hän palasi avustaja mukanaan ja käski mut käytävälle ja he alkoi kuvata sitä. Sanaakaan ei kukaan välissä sanonut, lopuksi lääkäri taas häipyi ja avustaja sanoi mulle että lonkat näyttää löysiltä. Sitten hän kantoi koiran siihen käytävälle, ell oli antanut sille kuulemma jo herätteen. Kaikki lähti ja jätti mut siihen pitelemään koiraa, odotin että nyt mennään huoneeseen ja käydään kuvat läpi. Juuei... avustaja kysyi lääkäriltä tarkistiko hän jo koiran sirun mihin hän vastasi ainiin, joten otettiin se tässä vaiheessa. Avustaja on mun tuttu ja hän oli uskaltanut ottaa Pajulta kopankin pois. No, oon kyllä sitä mieltä että hoitohenkilökunnan tulee suojella tärkeintä työvälinettään eli käsiään, eikä kopan käyttö ole mikään loukkaus, mutta kyllä siitä vähän outo olo jäi. Maailman sosiaalisimman koiran kanssa. Tiedän kyllä että mömmöissä sekin voi käyttäytyä arvaamattomasti. Pelkäsin että se koppa vaikeuttaa hengittämistä ja kohta he huutaa että nyt sen sydän pysähtyi.

Siinä sitten vaan ihmettelin ja odotin, lääkäri kävi kerran kurkkaamassa miten koira heräilee ja sitten ei mitään. Hän ei yhdellä sanallakaan kommentoinut kuvia eikä mihin tulokseen päätyi polvien kanssa. Olisin myös halunnut että katsoo piilokivestä (onko se helppo poistaa) ja hampaita (joko tarvittaisiin hammaslääkäriä) mutta ei sitten. Sinänsä tarpeetonta että kuvannut ell arvailee tuloksia koska Kennelliiton lausujan sana on laki, mutta olisi aina kiva kuulla jotain, onko kaikki hyvin tai onko jotain huomautettavaa.

Kannoin sitten koiran kassalle ja maksoin (275e + lausuntomaksut Kennelliittoon 75e). Kotona laitoin kuvat kasvattajalle ja hänestä toinen kyynärä on vinossa, lonkkakuvissa asento on myös huono, ristiluu on hirveää suttua eikä tiedä johtuuko se kuvasta vai onko vika koirassa ja lonkat on B/C tai todennäköisemmin C/D.

Sellasta paskaa taas vaihteeksi.

Pahaolo

Se ei liiku onko se rikki

Pahaolo kakkonen

No nyt odotellaan Kennelliiton tuomiota ja sitten aletaan miettiä pompottaako se koska Ö-lonkka, mistä vitusta näitä lonkkavikaisia koiria tulee, ja millaista kipulääkitystä tälle pitäisi kokeilla. Ehkä olis kannattanut jännittää kuitenkin niin ei olis sitten tarttenut olla niin järkyttynyt.

***

Sama lääkäri, silloin eri klinikalla, lopetti Sienen. En muista hänestä siltä keikalta mitään.

Hän myös poisti sitä edellisenä kesänä Sienen tikit patinpoiston jälkeen, ja silloin hän oli kiireinen ja tympeä eikä viitsinyt antaa mun täydellisesti käyttäytyneelle koiralle keksiä hyllystä, vaikka sitä pyysi ensin koira ja sitten minä. Tiedän että voin ostaa satamiljoonaa keksiä kaupasta ja tunkea niitä kotona ihan mihin ikinä haluan, mutta jumalauta kun maksan satasen pelkästä käden puristuksesta niin silloin mun koiralle on aikaa antaa se keksi. Never ever again samalle tyypille.

***

Tulokset tuli ja kaikki muu on nollaa, paitsi lonkat C, ei mainintaa nivelrikosta tai muutenkaan mitään selitystä. Ei se sitten niin rikki ollutkaan, ja esim. kuvissa kännykän näytöllä näkynyt "ristiluun sössö" ei ilmeisesti ollutkaan koirassa, vaan kuvassa. Tyhmä olo jäi tästä. Tosin ei se C-lonkkakaan mikään priima ole, mutta Pajun isällä on myös C ja emää ei ole kuvattu niin eipä tuo mikään yllätys ole. Onneksi tuskin tulee haittaamaan noin pientä koiraa koskaa mitenkään, jos haittaisi isompaakaan. Joten nivelravinteita voisi ehkä harkita käyttöön.

Töppöisen kinttu

Sunnuntaina pöne oli yksin kotona, itse olin junnujen kanssa treeneissä ja mies kävi ulkona. Hän tuli ennen minua kotiin ja soitti paniikissa että pöne tuli vastaan, kirkuu kuin hullu eikä varaa painoa lainkaan vasemmalle etujalalle. Mies ei uskaltanut koskea siihen vaan oli vaan ohjannut sen petiinsä ja sulkenut portilla sinne, ettei se toikkaroi ympäriinsä. Saavuin itse vajaa tuntia myöhemmin, matkalla arvellen että joko sitä on pistänyt amppari tai sitten se on kompuroinut portaissa. Pönehän on hirveä draamakuningas eikä huudon määrä välttämättä korreloi tilanteen vakavuuden kanssa lainkaan. Kerkesin kyllä myös silmittömän kauhun vallassa miettiä että entä jos sitä saa mitä tilaa, ja nyt sillä on joku äkillinen vakava sairaus mikä pakottaa tekemään lopetuspäätöksen. Vaikka luusyöpä oli ekana mielessä. (Ei hajuakaan aiheuttaako se edes ontumista.) Normaalisti se ei edes kuule kun joku tulee kotiin joten sen täytyi olla eteisessä valmiina, ehkä se oli juuri sattunut.

Käänsin ja väänsin mutta en löytänyt siitä mitään, en myöskään taaempana selästä tai takaosasta mistä vika voisi säteillä eteen. Se oli jo vähän parempi ja varasi jalalle, mutta nilkutti, ja oli kyllä kipeän oloinen. Annoin sille norocarpia ja pidin porttien takana yksin. Parin tunnin päästä oli pissiaika. Vein sen yläkerran ovesta ettei tartte könytä portaita, ja se hyppäsi meidän yhden portaan askelmalta suoraan maahan eli jätti siis yhden portaan väliin, ja ulvaisi eläimellisesti eli johonkin sattui. Onnuttiin lähimpään puskaan kuspaskalle, ainakaan koiven nostosta ei sanonut mitään, eli se ei onneksi varmaan sattunut eikä vika ehkä siksi olisi selässä. Kyllähän tämä niin äkisti alkoi että tuskin se mikään syöpä on, vaan ihan tapaturma "vaan".

Maanantaina se näytti käynnissä aika normaalilta mutta ravissa ontui selvästi, ja liike oli kokonaisuutena tosi köpöä. Ehkä se oli mennyt portaisiin aivan niskalleen ja ottanut kokovartalokolhun? Mitään muuta ei enää oikein ollut mielessä, ei sitä mikään ainakaan ollut pistänyt. Varasin sille lääkärin, ell sanoi että otetaan aika missä on mahdollista ottaa siitä röntgenkuvat ja se meni keskiviikolle. Se kävi ulkona vain korttelikierrokset. Tiistaina se oli taas vähän parempi ja ontuma melko lailla tiessään, ja olisi halunnut ulkona kauemmas lenkille. Lääkäri oli tänään ja mietin että ei sitä kyllä ainakaan kuvata, melkein olisi voinut perua koko käynnin, kun oireet helpotti. Se tartteisi kuitenkin kohta reseptien uusimisen ja norocarpit meni niin vähiin että niitäkin halusin lisää, niin pidin ajan.

Vanhan koiran kanssa tällainen on hirveää. Oon jo pitkään toivonut että tulisi sitten jotain äkillistä ja se olisi menoa, ettei mun tartteisi päättää koska on aika lopettaa se. Kaikki vaan pikku hiljaa hiipuu ja itse tottuu siihen samaa tahtia. Sille on ruvennut käymään satunnaisia vahinkoja öisin, se ei osaa enää pyytää ulos eikä mennä kylppäriin vaan paskoo mihin sattuu. Selkeästi se ei vaan jaksa enää pidättää niin hyvin, maha myös menee helposti sekaisin enkä aina vieläkään muista itse että kauheasti ei kannata mitään ylimääräistä sille syöttää eikä äkisti menua muuttaa.

Suuri ongelma on yllättäen myös se, että pää menee kovempaa kuin fysiikka kestää. Suomeksi, se ottaa niin äkäisiä lähtöjä että kolhaisee päänsä kääntyessään, se juoksee matoilla niin kovaa että sitten paljaalle lattialle osuessa tassut ei pidäkään, se yrittää metsässä hypätä ojan yli mutta ponnistus jää vajaaksi ja se putoaa reunalle. Pahinta on se kun se saattaa jatkaa kävelyä eteenpäin mutta katsoo taakseen vaikka minua ja sitten se kompastuu johonkin mitä ei näe. En mitenkään ehdi suojella sitä kaikelta. 🥺

Oon jo kauan sitten päättänyt että mitään isoa sille ei enää tehdä. Jalan kuvaaminen on varmaan siinä rajoilla, jos se hereillä onnistuu niin ehkä sitten. Mutta nyt kun tilanne on käsillä niin sitä huomaa, että aina vaan venyttää rajoja. Jos sillä on vaan koipi vähän venähtänyt ja mä en halua enää hoitaa sitä ja lopetan sen niin turhaan? Entä jos sillä olisin vielä vuosi?

Vanhuus ei ole sairaus, mutta se tuo mukanaan hirveästi kaikkea, mitä on vaikea kuvitella ennen kuin sen kokee. Joskus pari vuotta sitten kun se oli akupunktiossa ja sille aloitettiin loppuelämän gaba, sanoin että oon myös miettinyt että entä jos tää oli vain tässä. Ell sanoi että lopettaa sen kyllä sen enempää kyselemättä ihan silkan korkean iän takia, jos niin haluan, mutta mun pitää olla varma. En ollut, joten hän lähetti meidät vielä kotiin. Ja hyvä niin, koska ei se silloin ollut vielä ollenkaan oikeasti vanha niin kuin nyt, ja oon kiitollinen siitä että oon nähnyt tämän. Ei mulla ole koskaan ollut vanhaksi elänyttä koiraa ja se asteikko mikä on vielä siedettävää, on edelleen jatkuvasti muovautumassa.

Kunnallisella oli oikein mukava uusi lääkäri. Pöne oli mennessä niin ahdistunut ettei suostunut kusemaan pihassa. Hän painoi 16,2kg. Lääkärissä meni hyvin, oli sillä koppa mutta ei yhtään murissut eikä rimpuillut. Ell ei löytänyt kintusta myöskään mitään vikaa, ja oli mun kanssa samaa mieltä että ei mitään syytä kuvata.

Se on aina melko veikeä tilanne, kun itse sanoo että miettii paljon koska hän on liian vanha, ja lääkäri kommentoi että tämähän on hyvin virkeä ja ikäisekseen hyväkuntoinen vanha herra. Sitten sitä tuijottaa monttu auki ja miettii että kumpi meistä on väärässä. No, klinikalla hän kyllä aina pelkää melko pontevasti ja sen jälkeen lopuksi yhtä suurella tunteen palolla kerjää nameja, että ei se siinä miltään flegmaattiselta vanhukselta näytä. Tämäkin ell sanoi että niin kauan kun huonoja päiviä on selkeästi vähemmän kuin hyviä, antaa porskuttaa vaan.

Haettiin mies junalta. Hän ei oikein enää muistanut miksi me ollaan asemalla.

***

Päivitys perjantaina: lopetin norocarpin tosiaan ennen lääkäriä ja ontuma on pysynyt täysin poissa ja koira on taas normaalin virkeä. Varasin sille hieronnan ja Lakki katsotaan kanssa samalla.

Lomamatkailua

Helatorstaina ripuli yht 500e, kesällä mun sairaalakeikka yhteensä jotain 800e ja nyt joululomalla ajattelin taas matkailla pitkin maata elättämässä koira-alan ammattilaisia; silmälääkärille vajaa 400e ja osteopaatille melkein satanen, lisäksi bensat päälle. Toivottavasti ensi vuonna keksin lomille jotain muuta puuhaa tai sitten ei ehkä kannata ottaa niitä lainkaan....

Silmälääkäriin kärräsin mudit Jyväskylään (P. Kallioniemi). Russeli jäi miehen kanssa kotiin ja oli ulvonut meidän perään. Jännää miten mä pilaan nämä koirat kun pentunahan se ei edes tullut eteiseen katsomaan kun kuka tahansa lähti.

Kävin ilmoittautumassa ensin ilman koiria, enkä tehnyt sitäkään tarpeeksi huolella koska heistä tuli nyt sitten "Pöppöönen" ja "Lokki" 🤣🤦 Sitten käytiin kuspissillä ja oikomassa kinttuja ennen kuin oli meidän aika. Eteiseen oli tullut iso koira ja siinä oli pieni lapsi kontillaan perse meitä kohti ja oli kovin ahdas ohitus. Lakki ei olisi tullut sisään lainkaan, se lapsi oli pelottavampi kuin se koira. Oli pakko tuupata sitä jalalla että nyt on mentävä tai jäät painavan oven väliin. Hitsi kun joku joskus suunnittelisi klinikan missä nämä kulkemiset olisi todella mietitty... Lakki siis otti siitä melkoisesti pulttia kun pakotin sen etenemään niiden ohi. Kerettiin hetki odottaa toisessa huoneessa mihin meidät onneksi heti ohjattiin ettei tarttenut siinä aulassa kerätä enää enempää kierroksia, ja sitten siirryttiin lääkärin luokse toiseen huoneeseen.

Lakki otettiin ensin, ja se tuli pöydälle ja oli kun rento mutta murisi. Laitettiin sille koppa ja se seisoi koko ajan ihan omilla jaloillaan eikä yrittänytkään tehdä yhtään mitään, murisi vain. Mä en vieläkään ymmärtä sitä ja se ahdistaa mua. Oon aina ajatellut että on olemassa sellaista "jurpatusta" mitä koira pitää kun sitä arveluttaa se tilanne, se ei ole varma onko tämä ok tai se ei vaan tykkää siitä. Sitten on erikseen sellaista selvää aggressiivista murinaa joka etenee aina taistele tai pakene -asteikolla ellei tilannetta keskeytetä. Lakki murisee aggressiivisesti mutta se ei tee elettäkään vastustellakseen tai häipyäkseen ja se ei käy mun järkeen. Töppöinenhän nuorena yritti kopan läpikin purra kaikkea mikä liikkuu ja oli melko hurja pideltävä, vanhempana se alistui olemaan hiljaa ja pyrkimään vaan epätoivoisesti pakoon ja kiipeää siis mun olalle hirveällä voimalla.

No mutta siinä se sitten seisoi ja murisi. Mitään vikaa siitä ei löytynyt ja pantiin sitten laajentavat tipat virallista tarkkia varten, ja koiran vaihto.

Töppöinenkin katsottiin ensin ilman tippoja ja sitten sille sen jälkeen pantiin myös laajentavat tipat. Lääkäri jätti meidät 15-20min ajaksi keskenämme odottamaan että ne vaikuttaa. Töppöinen kyttäsi kassia että anna namia perkele. Lakki istui pitkään mun sylissä ja siirtyi sitten jalkoihin makaamaan.

Toisella kierroksella Lakki tuli edelleen itse pöydälle, seisoi paikoillaan ilman että pitelin sitä kiinni lainkaan, antoi tehdä kaiken ja oli hiljaa. Lakista ei löytynyt mitään vikaa, ei virallisessa tarkissa eikä lisätutkimuksissa. Kerroin että sen veljellä on todettu kuivasilmäisyys, mutta Lakilla ne mittaukset oli normaalit. Silmänpaineissa tai missään muussakaan ei mitään huomautettavaa. Lakille ei siis saatu mitään diagnoosia. Jokuhan niitä silmiä ärsyttää kun ne vuotaa ja punoittaa, ja ell heitti pari arvausta. Voi olla että sen kyynelnesteen laadussa on jotain pielessä ja se ei siksi toimi kuten pitäisi vaikka määrä oli mittauksessa normaali. Ruoka-aineallergian (edellisen ell:n ehdotus) sijaan hän pitäisi todennäköisempänä vaikka pölyallergiaa, mutta oli edellisen kanssa samaa mieltä että ei ole tavallista että mikään allergia oireilisi vain silmissä. Voi myös olla että silmiä ärsyttää ulkopuolinen rasite (tuuli, hiekka, pöly ym), kun minusta ne kuitenkin on välillä paremmat ja välillä huonommat. Hän myös sanoi että joku toinen ei olisi näin vähäisten oireiden takia tajunnut tulla lainkaan, ja käski olla kovasti murehtimatta. Minusta silmät on olleet nyt paremmat, kun se sai ekasta lääkäristä sitä kostuttavaa tippaa, Doils-öljylisää ja jätin possun pois. Vaihdettiin sille "rasvaisempi" kostuttava tippa ja rasvahappolisä jatkuu. Käski seurailla. Voi olla että vaiva pahenee tai paranee iän myötä.

Kyllä mun tekee mieli tehdä itse noita ruokavaliokokeita kanssa, koska mitä enemmän googletan, sen enemmän löydän niitä että kelle mikäkin ruoka on aiheuttanut silmien vuotamista.

Töppöinen sitten on tosiaan vasemman silmän osan melkein täysin sokea, oikea näkee vielä. Silmänpaineet ja muut sillä on vielä normaalit eikä kaihin siten pitäisi aiheuttaa kipua. Kaihileikkauksen sille voisi tehdä, mutta ei tule tapahtumaan. En leikkaa yli 14-vuotiaasta koirasta enää yhtään mitään. Ell sanoi, että kyllä se näillä silmillä helposti elää vielä ainakin vuoden, ja kirjoitti sille jonkun lääkesilmätipan mikä piti hakea apteekista. Samaa käyttää kuulemma ihmiset. Kaihin eteneminen tekee sinne silmään jotain muutoksia ja tilanteen riittävästi jatkuessa sieltä repeää tai räjähtää jotain, en muista enää. Tipan pitäisi estää sitä tapahtumasta.

Kerroin että näön heikkeneminen tekee siitä aggressiivisen ja että en voi katsella sellaista jos se alkaa taas tappaa Pajua. Ell ei oikein ottanut siihen kantaa, ja muutenkin hänestä koira oli virkeä ja ikäisekseen hyväkuntoinen. Tietysti kun ei tunne koiraa ja näkee sen ekaa kertaa on ehkä vaikeaa ottaa kantaa, ja tuntuu että harva ell suostuu muutenkaan suoraan sanomaan "mitä sä tekisit", mutta hänestä näön menetys ei siis tuntunut olevan mikään suuri juttu ja koirat kyllä sopeutuu siihen, eikä sen takia ole mitään syytä lopettaa sitä juuri nyt.

No, katsotaan. Se on kyllä nyt taas ollut hirveän virkeä muuten. Ehkä mä alan pitää hyvistä ja huonoista päivistä kirjaa ja sitten kun suhde alkaa olla edes lähellä 50/50, aika loppuu siihen. Nyt niitä huonoja päiviä on ehkä pari kolme kuukaudessa. Tämä ell ei ottanut kantaa kipulääkkeisiinkään joten mun pitää ehkä varata sille vielä tänne aika ja keskustella niistä. Luin netistä myös siitä että gabaan kuulemma "turtuu" ja johan se on sitä jotain 10kk vissiin kohta syönyt. Lisäksi pitäisi kai ottaa jotain kontrolliverikokeita ja tarkistaa että lääkitys ei rasita sisäelimiä, mutta minusta se on vanhan koiran kohdalla aika omituista. Jos se ei voi elää ilman kipulääkettä mutta sisuskalut ei kestä enää lääkitystäkään niin... umpikuja joka tapauksessa? Viitsi taas maksaa paria sataa jostain kokeista kun lopputuloksella ei ole väliä.

Lopuksi hän kirjoitti aika pitkään papereita. Töppöinen tuijotti koko sen ajan hänen selkää ja Lakki meni käden alta kainalosta punkemaan syliin. Siinä se retkotti etujalat sylissä, takajalat maassa, ja nuoli lääkärin naamaa. Sanoin että töppöinen odottaa nameja ja hän kaivoi purkin jostakin. Ei se Lakki nyt mikään kovin pidättyväinen elukka ole; nuori töppöinen ei olisi kuuna kullan valkeana mennyt lähellekään mokomaa hirviötä sen jälkeen kun sitä olisi väkisin tutkittu ensin. Ylipäänsä pöne ei koskaan ole ollut kiinnostunut ihmisistä, nuorena ei edes lahjusten kanssa, vanhemmiten kyllä jos saa tarpeeksi hyviä nameja. Lakki taas on vilpittömästi kiinnostunut tutustumaan vaikkei ruokaa tai leluja olisi vaikuttimena lainkaan. Ell antoi niille jotain kuivia vaaleita nameja ja Lakki otti koko suullisen, ja sylki niitä sitten lattialle. Töppöinen söi omansa ja kyttäsi sitten ihan fiiliksissä että parasta ikinä kun Lakista pursuaa vähän käytettyjä nameja. 😂

Mä en vaan tajua miten se vaihtaa niin nopeasti mielensä ja ehkä se sen murina ei alun perinkään ole sitten kuitenkaan kovin "vakavaa" vaan enemmän vaan kuitenkin pelkkää äänekästä kommunikointia? Että se vaan sanoo että vähän pelottavaa mutta ei ole vielä taistele tai pakene -tilassa, ja on helposti käännettävissä sille mielelle että onhan tää ihan okei.

Kotona odotti HYVIN pahastunut nahka.  Se oli pari tuntia yksinyksin kun mies lähti iltavuoroon ennen kuin tulin.

Loppuilta näytti tältä.

Seuraavana päivänä oli sitten osteopaatti, ja Lakki ja Paju kävi samalla reissulla matkalla yksärillä josta teen oman postauksen. Varasin osteopaatin jo aiemmin ja sitten kun otin myös silmälääkärin, mietin pitäiskö osteopaatti perua. Mitä jos se jääkin klinikalle? Mitä hoidetaan? Kannattaako maksaa? Sitten päätin että katsotaan nyt mitä kumpikin heistä sanoo sen voinnista, sehän on vain rahaa... ei tartte ainakaan sitten jossitella.

Osteopaatille tullessa hän selkeästi tunnisti missä ollaan. Edellisestä käynnistä olikin vuosi ja kerroin että väli on venynyt varmaan siksi että koira on melkein lopetettu tässä välissä kahdesti, ensin viime keväänä ja sitten nyt. Nopeasti löytyi vika ja se oli tällä kertaa oikea SI-nivel ja ristiluun / viimeisen lannenikaman alue, joka oli aivan tukossa. Koira taas kirkui ihan sekona kun sitä hoidettiin ja rimpuili ihan urakalla. Kyllä se kuulemma oikeasti saattaa tuntua pahalta mutta ei nyt noin hirveältä kuitenkaan, mutta hän on aina ollut herkkä kivulle ja varsinkin tollaisissa tilanteissa heittäytyy sellaiseksi että voisi luulla että se tekee kuolemaa. Oikeassa takajalassa asentotunto on ollut jo kauan hieman huono ja nyt on selkeä puoliero nähtävissä. Siellä kuulemma saattoi olla pieni hermopinne. Lopuksi osteopaatti halusi vielä laittaa kinesioteipit, mutta teippi ei meinannut millään tarttua koiran karvaan. Joskus aiemmin sillä on ollut kanssa ja silloin se kyllä pysyi paremmin, liekö liiman laatu muuttunut.

Kotiin sain tehtäväksi kutitella tai nipistellä  sen oikeaa töppöstä ja hakea reaktioita jotta hermot saisi signaaleja "haloo, onko siellä ketään". Jos kädellä ei reagoi niin vaikka hiusharjalla tms vähän terävämmällä. Lisäksi ell suositteli, että kun näen että sillä on sellainen "huono päivä", niin kokeilla vaikka lämpötyynyä selkään. Sitä saa käyttää muutenkin. Hän myös ehdotti että kotiin voisi luoda jonkun paikan, esim peitetyn kevythäkin, oman sohvan tai kokonaisen huoneen, minkä opettaisi niin että juniorit ei saa mennä sinne ja se on töppöisen oma. Liittyen siis siihen että koira oppisi että siellä se saa olla rauhassa eikä tartte yhdellä silmällä vahtia koska joku tulee. Mulla on nyt kaiken tän jälkeen sellainen olo että ehkä ne Pajun runtelut johtuu näön heikkenemisestä, ei kivusta. Jos se näkö alkoi viime keväänä huonontua ja Paju sai runtua ennen kuin töppöinen tottui tilanteeseen, ja nyt kun se on taas menossa kokonaan niin Paju saa taas kyytiä kunnes tilanne tasoittuu ja koira sopeutuu? Uskon että töppöinen ei näe että Paju on siinä ja sitten kun Paju saattaa vielä olla ihan naamalla tai vaikka osua siihen, niin töppöinen pelästyy ja käy siksi päälle.

Olen kyllä kotona erotellut niitä portilla kun ne on keskenään ja usein nykyään öisinkin. Töppöinen haluaa jäädä yläkertaan nukkumaan ja vedän portin portaisiin ettei se pimeässä keksi könytä sinne. Junnut nukkuu aina mun kanssa. Mutta porteilla erottelu tapahtuu mun aloitteesta, ja koiran oma "turvapaikka" olisi sen valinta. Sehän on aivan eri asia. En vaan tiedä kuinka kauan kestäisi takoa kaikkien kaaliin tollanen asia. Meillä on jo yksi kevythäkki niin jos sellaisen laittaisi, sen pitäisi varmaan olla ihan uusi, että olisi mahdollista oppia että tonne ei saa mennä. Oppiihan ne että sohvalle tai sänkyynkään ei mennä, niin olisiko se sen kummempaa kuin toistoja toistojen perään. Mietin asiaa.

Lopuksi osteopaatti sanoi, että hänestä koira ei ole lähellekään eutanasiakunnossa. Että se on ikäisekseen hyvin virkeä ja että niin kauan kun se hänenkin luona vastaa hoitoon, sitä voi hoitaa. On sillä lihaksisto kuivunut, mutta kuulemma näkee huomattavasti huonommassa kunnossakin olevia, eikä töppöinen ole paha. Erityisesti hän halusi painottaa että vanhuus ei ole sairaus; meistä jokainen muuttuu vähän hitaaksi ja kömpelöksi, meillä on kaikenlaisia kolotuksia, kroppa ei enää toimi kuten ennen jne, mutta se kuuluu normaaliin elinkaareen.

Onhan se ihan totta, ja niin kauan kun hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja, ehkä elämä vielä on elämisen arvoista. Ei varmaan olisi huono idea oikeasti alkaa kirjata niitä huonoja päiviä ylös, ja päättää että se 50/50 on ihan viimeinen raja. Mieluummin kuitenkin ehkä vähän aikaisemmin koska miksi pitää odottaa ihan loppuun saakka, ja haluaisin itsekin muistaa sen niin kun se vielä nautti elämästä.

Silmälääkärissä

Meidän suosikkilääkäri kunnallisella lopetti. Hän vain katosi. Kirjoitti paikalliseen puskaradioonkin että kiitos kaikille asiakkaille ja että uudet tuulet puhaltaa. Luulin että hän vaihtaa alaa täysin, tai muuttaa jonnekin hornan kuuseen, mutta hän perustikin yksityisen yhden naisen klinikan.💗Akkavuoren eläinlääkärin sivuilta: 

"Eläinlääkärissä käyminen ei ole eläinpotilaallekaan pelkkää kliinistä hoitoa. Eläimellekin lääkärissä käyminen on kokemus, jonka laatu riippuu paljon siitä, miten eläinlääkäri tekee työnsä.

– Haluan toimia niin, että lääkärikäynnistä jää sekä eläimelle että sen omistajalle hyvä mieli eikä käynti ole kenellekään stressaava. Arvostan pitkäaikaisia asiakassuhteita ja pyrin ihmisläheisiin, maalaishenkisiin kohtaamisiin."

Kaupunkilehden juttu

Lakin silmät on rähmineet pitkään. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, ja ei koskaan mitenkään valtoimenaan, lähinnä yön aikana silmäkulmaan ilmaantuu kuivunut rähmä. Oon kysynyt tästä joskus muistaakseni jonkun rokotuksen yhteydessä, ja silloin todettiin että koska se on niin kova kaivamaan ja möyrimään, ehkä silmät vaan joutuu koville erittäessään kaikkea sinne kuulumatonta takaisin pihalle. Nuorilla koirilla silmät myös kuulemma saattaa vuotaa enemmän, en tiedä miksi.

Muuton yhteydessä innostuin putsaamaan niitä silmävedellä päivittäin, mutta oikeastaan minkäänlaista vastetta en havainnut. Meinasin ensin viedä sen viralliseen silmätarkastukseen, mutta kun se täyttää tammikuussa kolme ja silloin saisi polvetkin loppuelämän tulokselle (alle 3v tehty tutkimus on voimassa vain kaksi vuotta kerrallaan), niin teki mieli odottaa sitä. En myöskään tiedä tehdäänkö virallisessa tarkissa muuta kuin virallinen tarkki ja minä haluaisin ensisijaisesti tietää mikä sillä on ja hoidon siihen. En tiedä voiko sille kokeilla vaikka ab-kuuria ja katsoa auttaako se. Kyllä ne välillä myös vähän punoittaa, mutta koira ei raavi niitä koskaan eikä ne vaivaa muutenkaan kuin minua.

Siispä päätin että nyt me lähdetään testaamaan uutta eläinlähtöistä lääkäriä, tai tuttua lääkäriä uudella klinikalla. Päätin että otan Pajun mukaan. Normaalisti en ehkä kehtaisi, klinikoilla on aina kauheasti porukkaa ja härdelliä ja ylimääräinen koira on vain tiellä, mutta tuolla ei ole odotustilaa ja yksi ainoa asiakas kerrallaan on sisällä, niin Pajusta ei pitäisi olla mitään haittaa. Esiliinana toimiminen on sekin vasta yleistymässä ja hyvin vähän koiraporukoissa puhutaan siitä, että sosiaalinen ja reipas pajunomainen eläin voi antaa tosi paljon turvaa sellaiselle koiralle joka ahdistuu klinikalla. Luulen että siinä on monta ilmiötä; kun toinen on innoissaan ja rakastaa kaikkia ja kaikkea, ja menee edellä näyttäen esimerkkiä, toisenkin on helpompaa ajatella että ehkä tämä onkin hyvä juttu. Sosiaalinen koira myös "rikkoo jäätä" ja jos se härvää innoissaan lääkärin luona, saa rapsuja ja huomiota ja ehkä namejakin, niin kateusvietti varmaan alkaa heräillä toisen sisällä. Ainakaan siinä ei ole enää ollenkaan niin helppoa olla sitä mieltä että hyi tämä on kamalaa, jos toisen mielestä tämä on parasta ikinä. Lakki on todella vietävissä, ja paitsi että voisin itsekin olla lääkärissä enemmän, kuuluvammin ja näkyvämmin sitä mieltä että jes parasta ikinä (jos vaan kehtaisin...), niin se ottaa hirveästi vaikutteita myös Pajusta.

Aikaa piti kerran siirtää kun oon ollut kipeänä, mutta lopulta se koitti. Oon edelleen kipeä eikä musta lähde ääntä, mutta sovittiin että tulen silti ja laitoin tietoja etukäteen sähköpostilla niin ei tarttenut niin paljoa kähistä paikan päällä.

Pihassa oli edellisen asiakkaan auto ja sieltä ikkunoiden läpi koirat räyhäsi meille kun mentiin ohi. Lakki pelästyi niitä eikä suostunut enää syömään. Piti hetki odotella niin käytiin vähän kuseskelemassa kadun puolella.

Sisälle ne meni reippaasti ja Lakki oli just sen oloinen kuin arvasin; pyörremyrskyn lailla paikkoja tutkiva ja ell:n syliin hyppivä Paju yllytti sitäkin innostumaan mutta sitä jännitti silti. Korvat haritti ja se kävi monta kertaa haistelemassa lääkäriä ja kun hän istui niin hyppäsi etujalat syliin, mutta oli koko ajan takakenossa ja ilme just sellainen ihanan huolestunut "onkohan tää okei vai ei". Hän luki mun rivejä ääneen ja koirat sai härvätä hetken ilman että kukaan puuttuu niihin, sitten hän otti mun namipussin ja alkoi istuttaa niitä ja palkkasi. Lakkikin söi tosi hyvin taas. Koira tahtoi aina nostaa etujalat syliin ja siinä sen ollessa hän syötti sille nameja ja samalla kyyläsi niitä silmiä yleisesti. Lakkia ei ahdistanut yhtään kun se mielestään teki vaan istu - jalat syliin - istu -sarjaa.

Sitten otettiin se pöydälle ja minä otin käsikosketuksen ja omalla kädellä nostin luomia, ja hän katsoi. Joku pieni laite sillä oli kädessä ja se oli koiran naaman edessä ihan lähellä, mutta Lakki oli tosi rento. Hän palkkasi sitä ja minä vain kehuin. Varoin etten pidä kiinni mistään jotta koira ei saa siitä ahdistusta, sitähän ei oikein voi pidellä, ei ole koskaan voinut.

Pikku assistentti yritti joka puolelta tunkea että koska on mun vuoro ja voisko joku katsoa munkin näkimiä 😄 Oli ihan sikahyvä idea ottaa se mukaan ja ehdottomasti jatkoon!

Ei siellä silmissä ole ylimääräisiä ripsiä, eikä mitään muutakaan käytettävissä olevalla suurennoksella havaittavaa. Hän sanoi uudelleen sen että nuorilla koirilla ne nyt vaan saattaa vähän vuotaa, ja sitten mietti voisiko se olla atopiaa tai ruoka-aineallergiaa joka oireilisi vain silmissä. Koira ei hankaa niitä koskaan, korvat on siistit eikä se rapsuttele itseään yhtään, niin en tiedä, kuulostaa aika oudolta. Mitään eliminaatiodieettiä en kyllä jaksa mutta voisihan sitä vähän seurailla muuten, kun tuntuu että se välillä on parempi ja välillä huonompi. Oon miettinyt ihan sellaistakin että voiko vaikka tuulisemmat päivät ärsyttää niitä enemmän, mutta kun se on ihan sisäkoira niin olisiko sillä niin suurta vaikutusta?

Saatiin kosteuttavat tipat kuukaudeksi ja rasvahappolisä josta riittää 3kk setti, ja katsotaan sitten onko tilanne muuttunut. Sinkkiä se on jo aiemmin saanut useaan otteeseen tosi reilullakin annostuksella eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta.

Ainakaan se nyt ei ole mitään vaarallista ja tosiaan kun se ei koiraa vaivaa, niin sinänsä ei tarttisi tehdä mitään. Se saattaa loppua iän myötä tai sitten ei.

Kylläpä jäi hirveän hyvä mieli, erityisesti koiran käytöksestä ja todella eläinlähtöisestä palvelusta. Käsikosketus on ehkä paras taito mitä tollaselle koiralle oon älynnyt opettaa! Kohteiden treenaaminen näkyi siinä että ne oli suorastaan kilvan vaa'alla ja pöydällä enkä meinannut saada yksittäisiä painoja otettua kun toinen punki aina väkisin sekaan. 😍 Lakki 18,0 kg ja Paju 7,9 kg.

Pää parka

Sunnuntaina aamulla käytin koirat 8.30 ulkona, ja sisällä ihmettelin että töppöisen silmät näyttää oudolta. Silmänympärykset oli jotenkin kaljut ja oudot, ja putsasin sen silmät silmävedellä ja mietin että pitääpä seurailla. Ehkä sillä alkaa silmätulehdus?

Meni ehkä puoli tuntia ja seuraavan kerran kun katsoin sitä, parkaisin ääneen. Sen koko pää oli turpoamassa palloksi.

Sille on käynyt näin ainakin kaksi kertaa aiemminkin, epäilen että se on allerginen jollekin lentävälle. Viimeeksikin muistan että se ei ollut edes käynyt tuntikausiin ulkona ja turposi siis ihan kotona ollessaan. Nyt sitä toki saattoi joku pistää myös ulkona, mutta oli ulkoilun ja oireiden huomaamisen välissä tunti, ja luulen että reaktio tulee nopeammin eli että joku ötökkälaji meillä on ollut sisällä.

No kortisonia naamaan, koira hinkkasi päätään ihan hulluna ja istuin sen kanssa lattialla että sain estettyä sitä. Huulet oli ihan tönköt ja paksut.

Annoin sille ensin ohjeen mukaan kyytabletteja  1tbl/10kg, mutta meni tunti eikä turvotus alkanut laskea. Ei se kyllä enää laajentunutkaan. Annoin seuraavaksi tulehduskipulääkettä ja sen jääneen puolikkaan kortisonin. Kutina kyllä lakkasi onneksi mutta hurjalta se näytti edelleen.

Sitten sain vinkin antaa sille vielä antihistamiinia. Mäkäräiskeikan yhteydessä sain palautetta että ihmisten antihistamiinit on koirille melko tehottomia, mutta tiedä sitten. Mies onneksi hamstraa meille kaikkia outoja lääkkeitä ja sattui olemaan Heinixiä kotona, ja se vielä kävi koirallekin, joten annoin tabletin myös sitä. Jos ei se kohta ala laskea niin pakkohan se on soittaa edes päivystykseen. Sanottakoon etten ole mitenkään innoissani viemässä 14-vuotiasta jatkoajan jatkolla olevaa, monisairasta vanhaa koiraa sunnuntailisillä päivystykseen, ja kerkesin siinä jo miettiä että ehkä hän jää sitten sinne... mutta se nyt söi ja suostui juomaan ja oli muuten aivan virkeä, niin päätin katsella vielä kotona. Hengitys kulki onneksi koko ajan normaalisti enkä oikein tiennyt mitä muuta se lääkärikään tekisi kuin laittaisi sen tippaan, mitä se ei tartte kerta juo itse eikä tässä ole mikään shokki lähelläkään kuitenkaan.

Iltaa kohti turvotus laski, mutta vasta seuraavana aamuna naama näytti normaalilta. Aiemmin reaktio ei missään tapauksessa ole kestänyt näin pitkään ja kortisoni on auttanut selkeästi nopeammin. Google löysi että pään turvotusta aiheuttaa koirilla mm. aivokasvain, mutta no joo... 😄 Kyllä se alkoi silmänympäryksistä selkeästi. Mutta jos hänellä on aivokasvain niin sille nyt ei anyway tehdä yhtään mitään.

Apuhoitaja

Tartteeko olla huolissaan?

Laskemaan päin

Seuraava aamu

Yhtä mysteeriksi taisi jäädä mikä häntä pisti. Loppukesästä on kai ainakin niitä polttiaisia, jos hän on allerginen sellaisille? Anoppi ehdotti että jos se nielaisi ampparin ja se pisti suuhun, mutta olisin mä varmaan huomannut ampparin sisällä ja vanha sokea koira ei, saati saanut sellaista kiinni. Lisäksi se on hyvin kipuherkkä ja olisin kuullut kiljumisesta jos sitä olisi ampiainen pistänyt. Ja edelleen se alkoi silmistä eikä suusta, niin uskon enemmän että joku vain söi sitä silmien ympäriltä. Tuossa viimeisessä kuvassakin näkyy että vasen silmänympärys punoittaa edelleen.

Paska, näytös kaksi

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aloitti sitten Lakki. Onneksi oltiin jo tultu takaisin mökille eikä oltu reissun päällä eikä teltassa. Lakki herätti minut kolmen maissa yöllä haluten ulos ja sitten sinne rampattiinkin tunnin välein aamuun asti. Samanlaista räjähtävää vesiripulia kuin Pajulla, ei oksenna. Iltapäivällä ajettiin kotiin ja kävin enteromicrojen lisäksi apteekista jotain tujumpaa. Täti ei oikein osannut auttaa minua, mutta lopulta päädyin uuteen (?) Dia-Tab-tuotteeseen. Promaxia hän olisi myynyt mutta se ei ole koskaan auttanut millään koiralla mihinkään niin kokeilin mieluummin minulle uutta tuotetta. Lakki onneksi suostui syömään ja juomaan ja illalla hain vielä kaupasta kanaa ja riisiä ja keittelin kattilallisen. Pajukaan ei ole vielä palannut täysin omaan ruokaansa niin siinähän sitä olisi.

Illan aikana käytin sitä kolmen tunnin välein ulkona. Se ei pyrkinyt sinne mutta joka kerta kun vein, paska lensi ja se kyykkäsi monta kertaa.

Aamulla koin elämäni paniikin. Mies lähti vähän aiemmin ja mun kello soi myöhemmin. Yleensä Lakki ja Paju nukkuu makkarissa mutta joskus kun mies nousee, Lakki siirtyy koirahuoneeseen. Mun herätessä vain Paju tuli perässä eteiseen, joten arvelin että Lakki oli jo siirtynyt pois. Koska se ei tullut pinnasängyn alta sanomaan huomenta, sillä on edelleen ilmeisen huono olo. Valjastin muut ja patistelin sitten että alas tulla sieltä nyt, ulos on pakko mennä. Ei kuulu esiin kömpimisen ääniä. Lakki tänne nyt! LAKKI?!? Kyykistyin katsomaan onko se kuollut sinne, mutta ei siellä ollut ketään. Kurkkasin mökkiin, sitten menin katsomaan keittiöön, katsoin uudestaan vessaan ja saunaan ja samalla karjuin Lakkia. Hiirenhiljaista eikä se ole missään. Olohuoneessa on aina ovi kiinni koska sinne ei valvomatta tartte mennä kenenkään, mutta jos mies oli ollut siellä niin voisi koirakin olla. Ryntäsin parvekkeelle asti, eksä joskus vuonna nakki oli lukinnut Sienen yöksi parvekkeelle ja aamulla sain sydärin kun sitä ei ollut missään. Ei Lakkia. Kaikki remmit oli eteisessä ja mies oli vienyt pyöränsä ja työtavaransa niin ei se kyllä koiran kanssa ole ulkonakaan. Juuri ennen kuin sain täydellisen hysteerisen kohtauksen pamautin vielä makkarin oven auki (suljen sen aina kun herään ja tulen pois koska sinnekään ei yksin ollessa saa mennä) ja potkaisin Lakkia turpaan, eli hän oli kuin olikin ollut meidän kanssa siellä mutta niin vaisu ettei normaaliin tyyliinsä tullut etummaisena ulos. 😭

Ulos lähtiessä se vinkui portaissa ja käveli melko köpsästi, maha on selkeästi kipeä. Omituinen ripuli, tällaista ei ole koskaan ollut kellään meillä ennen. Työpäivän aikana oli tullut yksi läjä kylppäriin, mihin hänkin osaa mennä (mudit on viisaita!). Hain töiden jälkeen sille lisää lääkkeitä klinikalta. Se edelleen syö ja juo joten en usko että tylosiinia irtoaa vielä, eikä nesteytykselle ole tarvetta. Paju sai torstaina päivystyksestä Litalginia, jota se ei tarvinnut. En ollut tiennyt että sitä voi edes antaa koiralle ja nyt alkoi epäilyttää että eihän se ole kuten ivermektiini joka on hengenvaarallista colliesukuisille koirille. Mudeilla ei tietääkseni ole mitään tuollaisia mutta piti silti selvitellä voihan sitä varmasti antaa. Klinikalla myi mulle nyt sitten kuitenkin sitä Promax-tahnaa ja sen kaveriksi Inupektia, ja käski antaa jälkimmäistä tupla-annoksen ja samaan aikaan tahnan kanssa. Koska koira syö, juo ja on kuitenkin muuten virkeä niin sanoi että aikuisen koiran kanssa voi kyllä vielä katsoa päivän tai pari helposti. Kysyin onko se enemmän kiinni siitä yksilöstä tai taudista eli onko mahdollista että toinen koira selättää sen itse vaikka toinen ei, niin kyllä on. Ei ole olemassa tautia joka olisi kaikille ärhäkkä vaan osa voi päästä vähemmällä. Eli vaikka eka päätyi tippaan ja antibiootille niin toinen välttämättä ei.

Neljällä kympillä lisää kamaa. Ripulin kokonaiskulut 550e. 😜

Jos ei se nyt kuole siihen Litalginiin niin pitää kyllä huomenna soittaa sille Pajua alun perin hoitaneelle lääkärille ja kysyä ainakin tuosta vatsakivusta. Mies oli sitä töistä kotiin tultuaan käyttänyt ulkona ja jopa hän oli osannut katsoa että sitä sattuu mahaan. On se kotona vaisu, ei leiki ja vetäytyy, mutta ei siis mitenkään jalaton tms kuten Paju oli.

Kauhulla odotan töppöisen vuoroa. Se lähtee sitten varmaan tippaan heti kun paska lentää ekan kerran. Oon antanut sillekin noita maitohappobakteereita nyt jo ennakkoon. Annoin Lakillekin silloin kun Pajun oireet alkoi ja näin kävi silti, että joo...

Voi paska

Junnut jäi viikonlopun jälkeen mökille porukoiden kanssa, kun itse palasin töihin ja kaupunkiin. Maanantaina tuli viesti että Pajulla on maha sekaisin. Ne söi viikonloppuna isoja raakoja luita pihassa ja arvelin että siitä vaan. Tiistaina aamulla tilanne jatkui ja ohjeistin apteekkiin hakemaan apuja, kun lähtiessäni vein kaikki lääkkeet mukanani ajatellen että pöne näitä todennäköisemmin tarttee. Tiistai-iltaan mennessä koira oli jalaton ja paska lensi siihen malliin että tein päätöksen lähteä töiden jälkeen hakemaan sitä kaupunkiin. Soitin matkalla päivystykseen ja hän oli sitä mieltä että jalaton koira ei voi odottaa aamuun. Oli vain itse jossain 100km päässä ilmeisesti käsi lehmän sisuksissa, ja sanoi että saattaa mennä useampi tunti. Niinhän siinä meni ja lopulta 21.45 päästiin vastaanotolle. Kerta se on ensimmäinenkin kun koiran vatsatautia keskellä yötä hoidatetaan, enkä toki ehdoin tahdoin jättänyt niin myöhälle, mutta en ollut koiraa itse näkemässä ja olisin ollut klinikalla 19.30 jos olisi ollut kukaan paikalla. Toivottavasti oli eka ja vika kerta, terveisin lompakko.

Paju oli melkoisen vaisu ja aivan paskassa, äiti oli sitä kantanut ulos ja se ei ollut joka kerta vissiin jaksanut kyykätä edes kunnolla vaan ripuli vaan tursusi koirasta. Yritin sitä mökiltä lähtiessä pesasta mutta jokaisen kyykkäämisen jälkeen se oli taas yhtä kurassa. Koira lyötiin tippaan, se sai kahta eri pahoinvoinninestolääkettä, ekan annoksen Promax-tahnaa, ell yritti maanitella sitä syömään huonolla tuloksella. Veriarvoissa afos (maksa-arvo) koholla, samoin syke oli tullessa ihan pilvissä, mutta kumpikin kuulemma voi johtua ihan vain kivusta. Sai vielä opiaattia ja pian sykkeet laskikin. Vatsan palpaatiota aristi. Ell ei halunnut aloittaa sille vielä antibiootteja, koska kuulemma suuri osa koiran vatsataudeista menee ohi pelkällä tukihoidolla, ja nykyäänhän niiden käyttöä pitäisi vähentää muutenkin. Minä olin ihan varma että tylosiinit tulee ja epäilin suuresti että tämä tokenee tällä. Kanyyli jätettiin tassuun, kuulemma koirat yleensä antaa sen olla, siihen tuli kerros pumpulia ja side päälle. Aamulla piti ilmoitella tilanteesta ja tulla tarvittaessa uudelleen nesteyttömään lisää ja hakemaan ab:t jos vointi ei olisi parempi.

Kotona oltiin puolen yön maissa. Kolmelta heräsin käyttämään koiraa pissalla, oli ihan kannettava edelleen, mutta pissiä riitti. Kuuden aikaan heräsin kun mies tuli töistä ja käytti koiraa ulkona, oli kuulemma vipeltänyt itse. Kahdeksalta nousin ja oli tosiaan paljon pirteämpi, suostui syömään ja juomaan ja ei nyt missään lenkillä käyty mutta pissareissulla oli reipas, jahtasi perhosta ym. Soittelin klinikalle että parempi on ja kysyin vielä oliko niin että mun piti irroittaa kanyyli itse vai kuoleeko se verenhukkaan. Yöllä siitä oli puhe mutta karmea päänsärky, univelka ja kaikki enkä muistanut enää mitään. No hyvin sain poistettua ja ehkä tämä oli tässä, yllätyin positiivisesti että antibiootteja ei sitten tarvinnutkaan.

Keskiviikon se paskoi vielä sellaista löysää tai pehmeää tuotosta, ja mietin mitä ihmettä tekisin sen vaellukselle lähtemisen suhteen. Keskiviikkoiltana piti lähteä, mutta siirrettiin sitä torstaiaamuun. En ole koskaan joutunut miettimään montako päivää tipassa olemisen jälkeen pitäisi maata kotona. Pöne jäisi joka tapauksessa miehen kanssa kotiin niin voisi Pajukin jäädä, toisaalta koko reissun pointti oli olla Pajun harjoitusvaellus jotta näkisi miten se jaksaa kävellä ja miten tarkenee nukkua teltassa.

Jätin päätöksenteon torstaiaamulle. Paju oli nukkunut ihan hyvin eikä pyrkinyt ulos, mutta kun päästiin pihalle, mun toiveet kiinteästä pökäleestä suorastaan räjähti ja paska lenti taas oikein kunnolla. Se vaan kyykkäsi ja kyykkäsi. Sisälle päästyämme se kieltäytyi syömästä ja juomasta ja siinäpä sitten laitoin äitille viestin että unohda treffit kahdeksalta ABC:lla, ei tätä koiraa voi ottaa mukaan eikä jättää ilman autoa jäävälle miehelle, me lähdetään uudelleen päivystykseen kunhan päivä valkenee. Kasilta sitten soittelin ja päivystys oli tietenkin 45km päässä eri lääkärillä, mutta sinnehän se oli ajettava.

Klinikan pihalle Paju räjäytti taas aivan hirveän limaisen vesiripulin ja hieman piristyi siitä. Näytti jopa siltä että kerjäsi karkkia taskusta kun räpelsin vaan auton avaimia. Jouduttiin odottamaan kauan ensin pihalla ja sitten toimenpidehuoneessa, lääkäri hoiti kolmea yhtä aikaa. Sinänsä kiva ettei Paju ollut se kiireisin potilas mutta kaksi ja puoli tuntia me siellä oltiin. Koira oli edellisenä iltana syönyt ja juonut hyvin eikä se ollut nyt kuivunut, joten hän päätti nesteyttää vain ihon alle eikä suoneen. Antibiooteista keskusteltiin ja lopulta hän sitten päätti aloittaa ne koiralle heti, vaikka ensin meinasi että katsoo vielä päivän kun se vaikutti aika pirteältä. Hyvä niin koska nyt olin itse sitä mieltä että ei tämä tosiaan tästä tokene enkä jaksa enää montaa päivää. Vatsa ei tuntunut nyt kipeältä mutta sai Litalginia (en tiennyt että sitä voi antaa koiralle!) kotiin siltä varalta että tarttee vielä. Ja tosiaan ne kauan odotetut ihmelääke tylosiinit.

Paju oli ihan todella lunki potilas. Tiistaina se oli niin uupunut ettei paljoa lääkäriä suudellut vaan möllötti vaan pöydällä. Tänään se oli selkeästi virkeämpi ja lääkäri sai kyllä korvapesun jos toisenkin. Kumpikin lääkäri kysyi aluksi että antaako se hoitaa, ja järkytyin siitä melkoisesti. Oon aina luullut että kaikki terrierit on järjestään reippaita ja kivoja, mutta vissiin on paljon huonoja kokemuksia kun sitä pitää epäillä että koira tulee näpeille. En voi käsittää millaisia viiripäitä oikein pitää käyttää jalostukseen; pienen ja söpön koiran ainoa tehtävä on olla pieni ja söpö eli ystävällinen, avoin ja käsiteltävissä. Jos se ei ole, eihän se täytä edes sitä ainoaa mukavan seurakoiran kriteeriä!

Selvää on että neljän päivän Patvinsuon reissu on peruttu (sitä Lakki kuvassa ihmettelee, että eiks me mennäkään), mutta jospa se nyt tästä alkaisi parantua ja voisi vaikka yhden yön reissun tässä lähellä heittää, niin näkisi edes sen vaatetuksen määrän teltassa nukkumiseen. Sellaisen neljän ja puolen sadan euron vatsatauti. Lauantaina Kuopion kokeessa puhuivat että siellä päin on kuulemma ollut paljon kennelyskää ja joku taisi mainita vatsataudinkin. En usko että luut sai tällaista härdelliä aikaiseksi, toki vähän pitää nyt miettiä uskaltaako niitä enää antaa. Tiesin että ell:t suhtautuu siihen nihkeästi, kuten raakaruokaan usein ylipäänsä, mutta itse uskon että yhdistelmä merilevä ja raakaluut on iso tekijä siinä että mun millään koiralla ei ole ollut juuri yhtään hammaskiveä. Toki sen tarttuvan taudin voi saada mistä vaan, ja ehkä myös nämä kaikki tekijät yhdessä oli syynä? Paju myös syö ulkoa kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja vaikka tukosepäily on teoriassa hyvinkin varteenotettava, en usko sellaiseen kun koira ei oksenna ja paskaa tulee reilusti, enemmän kuin mikään ohivirtaus olisi.

Kysyin tiistain lääkäriltä pitääkö olla huolissaan kun sillä oli joulukuussa melko samanlainen keikka ja koira on kuitenkin vasta vuoden. Silloinkaan se ei tarttunut mudeihin eikä niillä nytkään ole mitään oireita. Jos sillä olisi joku haiman vajaatoiminta tms niin kyllä se kuulemma oireilisi muutenkin kuin tuomalla koiran puolen vuoden välein tiputukseen. Onhan sillä sitä närästysoireilua ollut, joskin hän sanoi ettei keppien ja kaiken syöminen ole mitenkään tavatonta ja ehkä se johtuu ihan vaan turhaumasta tms eikä ole närästystä lainkaan. Ehkä sillä on vaan heikko vastustuskyky vielä nuoruuttaan - toivottavasti se kohentuu iän myötä. Melko kalliiksi tulee tällainen harrastus muuten. Vaelluksen peruuntuminen vituttaisi melkoisesti jos en olisi niin väsynyt tästä kaikesta, nyt ei jaksa edes vituttaa. Elämä on. Sinänsä kiva ettei keritty ajaa 350km ja todettu siellä jossain että paska alkoi lentää ja jouduttu kantamaan koiraa takaisin autolle.