Tavoite ja sitä kohti eteneminen

Kanakurssilla puhutaan siitä, että jokainen koulutushetki on ainutlaatuinen ja ajan arvo tulee ymmärtää. Aiemmalta kurssilta olen kirjoittanut esimerkin: "Maanantaina aloitat uudessa työpaikassa ja taukohuoneeseen on katettu sen kunniaksi kunnon kakkukahvit. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina on joka kerta toinen toistaan hienompi ja herkullisempi tarjoilu. Perjantaina astuessasi kahvihuoneeseen vesi kielellä pomosi on siellä ja tempaisee sinua mitään sanomatta suoraan turpiin. Onko hyvä mieli mennä maanantaina töihin? Kiinnostaako kahvihuoneen luomukset vai jätätkö mieluummin kokonaan tauon pitämättä? Otitko omat eväät mukaan vai oletko työpäivän vaan nälässä? Montako päivää, viikkoa tai vuotta tempaus säilyy mielessäsi, vaikka se ei koskaan enää toistuisi? Millä tavalla pomon täytyy pyytää anteeksi ja hyvitellä sinua, että annat anteeksi ja oikeasti olet rento ja luottavainen ja uskot, että se ei todellakaan ikinä toistu? Jos pomo puhisee kiukusta jollekin toiselle, käykö mielessäsi, että entä jos se kohta tempaisee minuakin niin kuin silloin kerran teki?"

Emme voi palata ajassa taaksepäin ja muuttaa jotakin, mitä joskus on tapahtunut. Yksikin pieni hermostuminen saattaa saada suurta vahinkoa aikaan, ja vaikka sen jälkeen on satoja tai tuhansia hyviä toistoja, mikään ei poista sitä faktaa, että niin on joskus tapahtunut. Vuosienkin jälkeen mielen perukoilla varmasti säilyy sellainen pieni epämukava tunne siitä, että niin tapahtui kerran. Epäluottamus. Varuillaan olo.

Aika on arvokasta myös siksi, että eläin oppii ihan koko ajan. Huonosti suunnitellussa treenissä se oppii ei-toivottuja asioita. Yksi setti huonoista toistoista palkkaamista ja kaksi settiä hyvistä toistoisto palkkaamista on tosi paljon vähemmän kuin pelkästään kaksi settiä hyvistä toistoista palkkaamista olisi. Koiraan tulee tosi paljon ohjelmoitua kaikkea turhaa, epäselvää ja tarpeetonta, millä vain vaikeutamme halutun informaation saamista perille. Vahvistetuissa asioissa ei varmasti aina ole oikein mitään logiikkaa. Silti ne jaksaa yrittää.

Minä olen muussakin elämässä äärimmäisen surkea sietämään turhautumista. Olen kärsimätön ja hermostun nopeasti jos asiat ei mene niin kuin haluan, tai tapahtuu jotakin niin että joudun muuttamaan suunnitelmaani. Tämä on iso ongelma koiran kouluttamisessa, ja tilanne on nyt jotenkin varsin pahasti päällä. Käytöksen aikaansaaminen on kivaa. Alun sheippaaminen on kivaa, kun ei ole vielä mitään odotuksia, ja kaikki mitä koira tekee, käy. Sitten kun pitää alkaa nostaa kriteeriä ja jättää osa toistoista palkatta, alkaa kiristää. Ja sitten, kun tulee se kerta, jolloin kriteeri on huonosti valittu, harjoitus liian vaikeasti mitoitettu eikä mistään tule oikein mitään, sitten alkaa hermostuttaa. Tämän on pakko onnistua!

Erään surkeasti menneen treenikerran jälkeen tulin maani myyneenä kotiin. "No mikä nyt on? Sehän on sun harrastus, ei noi ole sitä valinneet ja pyytäneet päästä mukaan", sanoi mies. "Jos jotain menee pieleen, eihän se voi olla niiden vika. Sen pitäisi olla silti kivaa niille". Hän ei tiedä koiraharrastuksesta yhtään mitään, mutta aikamoinen viisaus piilee näissä sanoissa. Se olen todellakin vain minä, joka pakkaa kamat ja koirat autoon, ajaa treeneihin, on tehnyt suunnitelman ja yrittää toteuttaa sitä. Jos homma ei toimi, eli harjoitus on liian vaikea, häiriö liian suuri, ympäristö turhan haastava tms ja koira ei toimi kuten halusin ja oletin, vika on täysin minun. Hermostuksissaan on vaan niin vaikeaa miettiä pikaratkaisu siihen, mitä kannattaisi muuttaa, jotta päästäisiin taas onnistumisiin. Luultavasti ihan hyvä ratkaisu olisi ottaa vaikka lelu esiin, leikkiä hetki ja viedä koira sitten pois, ja lopettaa treenit siltä kertaa siihen. Ainakaan se, että heittää koiran autoon ja kihisee kiukusta itsekseen kun ei tästä tule nyt hittojakaan, ei auta asiaa yhtään, ja kaikille jää vain huono mieli.

Eläin on äärimmäisen rehellinen tekemisissään. Se tekee sen, mikä sille on kannattavaa. Se tekee sitä, mitä olet sille vahvistanut. Jossakin tilanteissa (häiriö) se tekee sitä, mitä pystyy. Jos kriteeri on liian korkealla etkä saa sitä mitä olit olettanut, peli pitäisi viheltää välittömästi poikki, laittaa koira tauolle ja miettiä uudelleen mistä lähdetään liikkeelle, jotta epäonnistumisten ja turhauman sijaan päästään käsiksi onnistumisiin. Jos mielen uumenissakaan kerkiää kuohahtaa se "no mutta pitäisihän sen osata jo tämä...!", pitäisi välittömästi lopettaa treeni siihen, koska siitä se ärtymys vain lisääntyy ja sitten tapahtuu jotain peruuttamatonta. Jos koira ei tee jotakin, se ei osaa, tai toinen omistani ei pysty. Siihen ei auta se, että minä turhaudun. Siihen auttaa järjestelmällinen koulutus.

Suunnitelmallisuus on aina hyvästä, ja olen kehittynytkin paljon siitä alkuaikojen "otetaan koira kentälle ja tehdään jotain" -tyylistä. Sehän on juuri parhaimmillaan sitä ajan haaskausta, vahvistetaan kaikkea tosi epäloogisesti eikä missään ole päätä eikä häntää, jolloin koiran on vain vaikeampaa muodostaa kuvaa siitä mikä on kriteeri ja mistä palkka tulee. Minulla on nykyään yleensä tarkka suunnitelma autolta kentälle menoon ja treenin aloitukseen. Kriteeri on mietittynä. Se mikä ontuu, on juuri se tilanteen hallinta silloin, kun odotettu ei tapahdukaan ja kriteeriä täytyy laskea. Tuntuu ahdistavalta helpottaa tehtävää, pelkään että etenemisen sijaan junnataan vain paikoillaan. On vaikeaa tietää, koska pitää odottaa ja koska helpottaa tehtävää, kun toisaalta koiran pitää saada tehdä niitä virheitäkin ja hakea informaatiota siitä, mistä ei tule vahvistetta. Toisaalta yksikään palkatta jäänyt toisto ei opeta sille, mitä olisi pitänyt tehdä, ja jos palkatta jääneitä alkaa tulla kovin monia, treeni ei ole enää tehokasta ja eteenpäin vievää, vaan juuri sitä koulutusajan haaskausta.

Ei oo helppoo!

Ruudun kuulumisia

Elo-syyskuussa Sienen ruutua on tietoisesti yleistetty eri paikkoihin, käytetty mahdollisuuksien mukaan vieraita merkkejä ja ruutunauhoja, tehty helppoja vihje-erotteluita ja lähetyssivun vaihtoa joka toistolla. Lähetysmatka on ollut 3-4 metriä. Homma on toiminut hyvin ja junnasin ehkä vähän turhaan paikoillani. Toisaalta ensimmäisellä toistolla koira usein jäi hieman liian eteen, jopa näytti tarjoavan oikeaa etumerkkiä, mikä viittaa selvästi siihen, että oikea paikka on vielä epäselvä.

Koira kääntyi aina ruudussa samaan suuntaan ja päätyy keskikohtaan nähden hieman oikealle. Olen palkannut sen reilusti takanauhan taakse, mahdollisimman keskelle, heittokäsi toki on mikä on. Tätä sitten yhdessä treenissä lokakuun alkupuolella korjattiin ja palkattiin joka toistolla vasemman takamerkin taakse. Sen jälkeen seuraavassa treenissä koira meni tosi suoraan, mutta sitä seuraavalla pakka jotenkin levisi: eka toisto meni niin huonoksi, että koira ei oikein tiennyt mitä se tekee ja saattoi vaan lähteä haahuilemaan päätymättä lainkaan ruutuun, samoin koira kääntyi ruudussa milloin mitenkin. Mä tykkäsin enemmän kuitenkin siitä, että se kääntyi aina samalla tavalla, on kivempaa kun tietää miten se sinne päätyy sen sijaan että se aina arpoo kummalta puolelta kääntyy. Vaikka se päätyikin kääntyessään hieman oikeaan reunaan keskikohdan sijaan. Hyvähän se on nyt jälkikäteen sanoa :) Samaan aikaan rupesin tekemään myös etäisyyttä, ekalla kerralla lisättiin matkaa 2-3m harppauksin jonnekin 12m asti ja se meni ihan tosi hienosti. Muutamalla seuraavalla kerralla eri paikoissa tein samalla tavalla läheltä aloittaen, joka toistolla pari metriä lisää matkaa ottaen, kunnes oltiin jossain 15-18 metrissä. Vauhti tuli kaupan päälle eli koira liikkui hyvällä laukalla, vaikka on junnattu satoja, tuhansia toistoja ihan parista metristä, missä se on toki aina ravannut.

En tiedä, sotkiko palkan suunnan muuttaminen yhdessä treenissä vai etäisyyden treenaaminen koiran, mutta eka toisto on nyt ainakin kolmessa viime treenissä ollut tosi huono. Hirveän epävarma, lähtee haahuilemaan, haistelee, mitä ei normaalisti todellakaan tee. Kutsun koiran pois, otan uudestaan, menee paremmin. Olen aika varma, että se on silkkaa epävarmuutta, miksi se kokeilisi "sluibata"? Etäisyyden lisääminen muuttaa toki kovasti koiran hahmottamaa näkymää, joten pitää nyt varmaan kuitenkin palata sinne 3-4-5-6m lukemiin, tehdä mahdollisimman paljon eri paikoissa ja paljon niitä ekoja toistoja. Tauon aikanahan ruutua voi vaikka siirtää ja lisäksi vielä vaihtaa lähetyssivua, niin koiralla ei ole hajuvanakaan apuna, vaan sen pitää itse bongata se ruutu. Lisäksi olen nyt ruvennut opettamaan sille ruudun bongaamista: "missä ruutu" -kuiskauksella koira katsoo ruutuun, mistä naks ja palkka.

Viimeisessä treenissä tein myös häiriöitä. Kun koira ekan kerran saa palkan ruutuun menosta, se pääsee aina jutun juoneen kiinni, ja menee sinne varsin luotettavasti. Kerran muistaakseni jäi niin eteen, etten palkannut, ja seuraavalla heti korjasi tosi hienosti syvälle asti. Tässä mun pitää olla tarkka, kriteeristä kiinni pitäminen tuppaa tällaisilla hetkillä ahdistamaan mua kauheasti, mutta koira kyllä kestää nykyään hyvin ja suotta minäkään siis ahdistun palkatta jättämisestä. Ruutuunmenomatkalla oli lopuksi yhteensä neljä rally-tokokylttitelinettä ja kaksi kentällä lojuvaa vanhaa lelua, koiran piti juosta toisen lelun yli - ei mitään ongelmaa yhdelläkään toistolla :)