Kuulumisia

Pennun leikkiminen on vaihtunut hampaiden tilanteen mukaan, ja ollaan oikeastaan oltu nyt pitempään jo ilman yhteisiä vetoleikkejä. Esineiden tuomista on harjoiteltu ja itsekseen on saanut nujuta lelujen kanssa. Ruokahalu sillä on myös elänyt, usein varsinkin aamuruoka on vähän sellaista että kyllä se nyt syö mutta ei erityisen suurella kiireellä tai intohimolla. Vaihdoin sen jo joitakin viikkoja sitten vain kahteen ruokintaan päivässä, päivällä kyllä menee vähän treeninappulaa usein erikseen, tai joku pieni luu.

14.5. oltiin Visulahdessa nosettamassa, pentu sai lopuksi tehdä yhdistetyn nami-eukalyptusetsinnän pienessä karusellissa. Meni hyvin ja oli nälkäinen. Viikkoa myöhemmin, helatorstaina se taas oli sitä mieltä, että turvotettu nappula on ihan persiöstä ja löysi kyllä kaikki mutta maistoi hädin tuskin suullisen kustakin kasasta.

Toisella rokotuksella pentua jännitti jo aulassa, mutta kohteita on vahvistettu niin paljon, että vaa'alle se kiipesi mielellään ja pönötti siellä pitkään namien toivossa ihan rentona. Huoneessa se oli aluksi vielä ihan suht ok, ja hampaiden katsominen meni ihan hyvin, mutta sitten sirun lukijan laittaminen selän päälle aiheutti murinaa, ja sen jälkeen rokottaminen oli kanssa ihan no-no. Tai siis lähinnä se käsien laittaminen selän päälle. No homma saatiin hoidettua ja sen jälkeen mietin hyvän tovin näitä käsittelyjuttuja. Kotonahan en edelleenkään ole jaksanut opettaa sille paikoillaan pysymistä mitään hoitotoimenpidettä varten, ja se on kova kiemurtelemaan ja puremaan. Se on sellaista pentupuremista eikä koira ole ahdistunut kuten klinikalla oli, mutta ehkä siinä on silti pieni totuuden siemen että tilanne on sille kotonakin epämukava. Sehän inhoaa muutenkin kaikenlaista rajoittamista, oli se sitten kiinni pitely, hihnalla estäminen, tai oven väärällä puolella oleminen.

Pöne on rakennettu pentuna niin, että sille kerrottiin että pää kiinni ja siinähän seisot kun käsken. Halusin lähestyä asiaa tämän pennun kanssa täysin eri tyylillä ja opettaa sille omaehtoisuutta ja valinnan mahdollisuutta. Se on saanut poistua paikalta jos haluaa, enkä pidä sitä kiinni lainkaan. Kaava on nyt mennyt niin, että sanon "nätisti" ja sen jälkeen kosketaan. Tein sitä ensin itse, mutta mahdollisuuksien mukaan olen hyödyntänyt tuttuja eli minä sanon vihjeen ja tuttu koskee. Paikat on valittu niin, että pentu pääsee itse hyppäämään niille, ja väleissä palkkaan sen alas ja homma jatkuu kun se hyppää itse takaisin. Tämä pelittää hyvin.

Käsikosketusta on treenattu erikseen ja siitä olisi tarkoitus lisätä starttinappula. Käsikosketus -> "nätisti" -> kosketaan.

Koskemiseen pitäisi lisätä myös kestoa ja kiinni pitämistä / korvaan katsomista tms. Nyt se on ollut vain yhden käden kosketus tai yhden käden pitäminen jonkun kohdan päällä. En esim. tällä osaamisella saisi siitä punkkia poistettua jos pitäisi pitää toisella kädellä kiinni ja toisella poistaa.

Leikkikavereita sillä on ollut ainakin tuttu Kaja ja pieni Vilja-kultainennoutaja. Lakki pyöritteli sitä tosi rumasti, mutta se kasvaa niin äkkiä koossa ohi, että veikkaan että ensi kerralla voi olla eri ääni kellossa.

Pöhkimistä on ollut vaihdellen, aika vähän kuitenkin. Enemmänkin joku yksittäinen kohde aina joskus ja jouluna.

Kuun lopussa oltiin vaelluksella, ja olipahan taas ikimuistoinen reissu. Toinen meinasi päästä hengestään putoamalla koskeen ja toinen mennä shokkiin jonku pureman takia. Tarinan voi lukea täältä.

Ensi viikolla alkaa toistaiseksi ainakin työt, ja tavallaan ihan kivaa päästä normaaliin arkeen kiinni. Pentu on ollut taas todella vähän yksin, pitää vähän nyt viimeisinä lomapäivinä kertailla asiaa.

Pöne oli kuun alussa useissa nosetreeneissä vähän nuupea. Ei sellainen ihanaaparasta nahkaratkee kuten normaalisti, vaan enemmänkin kuin sellainen normaali koira, joka tekee, mutta ei mitenkään tunteen palolla. Mietin monesti, onkohan se vähän kipeä, tai onko se vaan niin kauhean väsynyt kun ei saa olla työpäiviä rauhassa. Tai jos se nyt vihdoinkin on tulossa vanhaksi ja rauhoittumassa? Nyt viimeisimmissä se on taas ollut oma itsensä. Seuraillaan.

Sienen kuolemasta on tänään 4kk. En tiedä, missä vaiheessa lakkaan laskemasta. Ensin päiviä, sitten viikkoja, sitten kuukausia. Ehkä se joskus muuttuu vuosiksi ja sitten unohtuu...?

Lakki 18 viikkoa painaa 9,4kg ja on 42,5cm korkea. Johan se on keskiverto nartun mittainen. Toki massaa tulee vasta myöhemmin. Istumakuvissa se näyttää jo todella isolta pönen vierellä, mutta oikeasti ylhäältä päin on kuitenkin ihan rimpula.

Pissikontrolli

Töppönen kävi eilen taas kerran klinikalla. Päivystyksessä se sai kaksi viikkoa sitten 10vrk kuurin Cotrimia, ja se loppui viime tiistaina. Oireet katosi heti vuorokausi kuurin aloittamisesta, eikä ole palanneet sen päätyttyäkään.

Mentiin suoraan ultraan, ja kyllä oli aika vaikea paikka kellistää pöne siihen samaan huoneeseen, missä Sieni sai kuolemantuomion. Ekalla virtsiskerrallahan jätin pönen työaikojen ja klinikan vapaiden aikojen yhteenopimattomuuden takia klinikalle päiväksi ja he tutkivat sen silloin ilman minua. Se oli ultrattu silloinkin, en vain ollut näkemässä. Paitsi että ahdisti nostaa ja kääntää sitä selän takia, ahdisti seistä täsmälleen samassa kohdassa kuin Sienen kanssa ja pitää koiraa kiinni ja vakuuttaa sille että kaikki hyvin, odota rauhassa hetki. Pelkäsin, että valehtelen pönellekin ja että kaikki ei olekaan hyvin.

Rakko oli kuitenkin todella siisti, siis kuulemma aivan kuin terveen esimerkki oppikirjasta. Ei minkäänlaisia merkkejä kasvaimesta, ei verihyytymiä, ei mitään epäilyttävää. Otettiin samalla pissanäyte ja se lähti viljelyyn. Pikatestissä ei siinäkään mitään epäilyttävää, viljelyn tulokset tulee ke tai to.

Nyt sitten jäädään vain odottamaan uusiiko vaiva vielä. Jos kolmas kerta tulee, ja jos se tapahtuu päivystysaikaan, olisi silti todella tärkeää saada viljely otettua. Siitä selviäisi, onko kyseessä sama bakteeri (jolloin epäilys että bakteerit jää "piileskelemään" johonkin ja sama pitkittynyt tulehdus) vai aina eri (uusi tulehdus). Päivystyksessä ei mielellään tätä kuulemma täällä tehdä, mutta käski sanoa terveiset että ottaa edes lehmien kanssa käytettävälle alustalle viljelyn, sekin olisi tyhjää parempi.

Jos tulehdus uusii, on mahdollista ajaa Helsinkiin virtsaputken tähystykseen. Sitä en älynnyt kysyä saako siitä vain jonkin diagnoosin vai onko myös olemassa jotakin hoitoa. Oletus on nyt kuitenkin se, että jos uusii, jokin altistava tekijä on, ja se saattaa olla pieni ajoittainen virtsankarkailu. Sitten voidaan kokeilla estolääkitystä, joka kyllä valitettavasti uroksilla toimii tosi paljon huonommin kuin nartuilla, ja ruvettava myös miettimään ihan vain vesipesua tms. Tällä hetkellä ell oli vielä sitä mieltä, että ei mitään toimenpiteitä ja katsotaan kuinka käy. Nyt on ainakin varmistettu että tällä kertaa ab-kuuri on tehonnut ja kaikki on hyvin. Eka kuuri saattoi vaan olla liian lyhyt.

Virtsan pH oli ekan tulehduksen aikaan 9,0 (liian korkea), päivystyksessä 5,5 (sanoi hyväksi) ja nyt eilen 7,0 (ei sanonut mitään). Vaihtelee siis todella voimakkaasti. Olen antanut sille c-vitamiinia, mutta aluksi en uskaltanut kovin paljoa / joka päivä, kun varoiteltiin että liian matala pH altistaa taas niille toisille kiteille. Helposti se kyllä taitaa myös nousta joten kaipa sitä c-vitamiinia uskaltaa käyttää säännöllisesti.

Mä tiesin kyllä että sterkatulle nartulle voi iän myötä tulla tällaisia vaivoja, mutta ei ole koskaan käynyt mielessäkään että ne voisi tulla myös urokselle. No miksei voisi, mutta ei kai ne kovin yleisiä ole. Kyllä on pöne parka varsinainen maanantaikappale. :(

Lammilla

Olipa kerran kolme pientä lampea keskellä suota, kaukana autoteistä ja rakennetusta maailmasta. 

Kartassa heidän nimekseen on jostain syystä annettu Vuorien Lammit, ei lammet, mikä on ihan järjettömän viehättävää. Sinne on aika työlästä kävellä kaiken maailman hakkuuaukioiden läpi, mutta sitäkin palkitsevampaa, sitten kun saapuu perille.

Ensimmäisessä lammissa on tuollainen saareke, sieltä on hyvä tehdä uimahyppyjä ja rannalta saa kuvia missä koirat heijastuvat tummassa vedessä tuplana.

Tänään oli aika viedä Lakki ensimmäistä kertaa lammille ja näyttää sille, miten siellä toimitaan.

kukaan ei kertonut että heti sammalen alla ei ole pohjaa eikä sitä pitkin voi juosta!!!

Pöne sai rauhoitteen, ell puhui relaksantista.

Se makasi pöydällä ja silitin sen kylkiä, ja sanoin että onpa se laiha. Yllätyin siitä, en siis ollut tarpeeksi tarkasti silittänyt sitä viime aikoina.

Se oli myös hirveän väsynyt. Sillä tavalla väsynyt, mistä ei enää ole paluuta.

Ell jätti meidät ja sanoi että menee 45min. Ovella vielä pysähtyi ja sanoi jotain, että ajattele, jos se olisi oma lapsi... ja sitten jatkoi että anteeksi ja pakeni paikalta tajuttuaan miten tahditonta se oli.

Pöytä, jossa koira oli, muuttui sairaalasängyksi ja olin siinä pönen kanssa, pöne mun jalkojen välissä, päät eri suuntaan. Se nosti päätänsä ja kysyi että mitä se relaksantti tarkoittaa, ja sanoin sille että älä murehdi, nyt voit käydä nukkumaan. En ollut lainkaan ihmeissäni siitä että se puhui.

Pöne laski pään alas, oikaisi asentoaan ja huokaisi syvään. Pidin käsiäni sen päällä ja hiljalleen sen kylki kohoili yhä vähäisemmin ja elämä pakeni siitä.

Heräsin ja kello oli 3.21.

***

Ennen tätä kävin puolen yön maissa vessassa. Tämä siis tapahtui todella. Lakki ei lähtenyt mun perään mitä se yleensä tekee, ihmettelin vähän mutta sitä perässä hiihtämistä on yritettykin vähentää niin olin vain tyytyväinen että jäi nukkumaan. Tulin vessasta ja sammutin valot ja lähdin hiippailemaan pilkkopimeässä takaisin makkariin, kun eteisessä mua vastaan tuli kevyt kynsien rapina ja joku käveli mun jalan ohi. Sen pissipaperit oli jo mun takana ja ajattelin että se käy siellä, ja kävelin reippaasti sänkyyn nyt kun tiesin ettei tartte varoa astumasta sen päälle.

Paitsi että kävelin suoraan sen päälle.

Se nukkui paikallaan mun sängyn ja seinän välissä eikä ollut noussut sieltä lainkaan. Mitä helvettiä...? Se ääni oli niin todellinen ja ilmavirta paljasta jalkaa vasten selvä, että voisin vannoa että joku mun ohi käveli. Mutta ei siellä ollut tietenkään ketään. Olenko mä menettämässä järkeni?

***

Oli aika, etten miettinyt sua niin paljoa, en aamulla ekana ja illalla viimeisenä, mutta nyt oot taas jatkuvasti mielessä. Suru on erilaista, se viiltävä kipu on poissa, mutta sen sijaan se on tummaa ja syvää ja loputonta. Mun aivot ei pysty ymmärtämään mitä se loputtomuus tarkoittaa ja miten voi olla mahdollista ettei oikeasti enää ikinä. Ei tule itkusta loppua.

"What we once enjoyed and deeply loved we can never lose
For all that we love deeply becomes a part of us"

Lakki 14 ja puoli viikkoa

Lakista on tullut hirveä. Se alkoi jo aiemmin repiä vieraiden leikkikavereidensa häntiä, ja tällä viikolla se rupesi kokeilemaan sitä kotona pöneenkin. Pöne ekoilla kerroilla antoi sille sellaista palautetta että pentu lirautti pissaa allensa, mutta eipä se estänyt sitä jatkamasta myöhemmin... muutaman toiston jälkeen pöne meni itse silmin nähden hämmentyneeksi ja tuijotti vaan suurin silmin minua tekemättä yhtään mitään. Kannustin sitä, että kyllä sä saat kieltää sitä, mutta välillä se antaa pennun edelleen roikkua aika pitkään ja vain välillä murahtaa sille heti.

Kannan Lakin vielä kerrostalon portaat alas, ylöspäin se lähti viipottamaan itse jo monta viikkoa sitten enkä usein ehdi edes ottaa sitä syliin, ellen erikseen pysäytä sitä. Oon antanut sen mennä, yritän vain pidättää sen verran että kerkiää vähän katsoa jalkoihinsa. Liian kovassa vauhdissa se helposti kolauttelee jalkojaan ja liukastelee mikä ei takuulla ole hyvä. Alaspäin mennessä lasken sen sylistä heti kun ollaan ovesta ulkona, se painaa jo niin paljon, ettei sitä ilokseen kanna nurmelle asti, kuten aiemmin olen tehnyt. Nyt se sitten käy pönen päälle täydellä murinalla välittömästi kun lasken sen sylistä. Roikkuu kaulavilloissa, hyppää päälle ja roikkuu mukana (ei siis nylkytä vaan hyppää mistä vaan suunnasta ja pitää etujalkoja pönen selässä), roikkuu valjaissa tai pönen hihnassa, tai siinä hännässä. Sitten kun saan sen irti pönestä, se roikkuu omassa hihnassaan.

Nämä koirien väliset tilanteet on sellaisia, mihin en ihan kauhean mielelläni ihan kauheasti puutu. Se on vähän sama kuin jos kaksi ihmistä riitelee keskenään äidinkielellään ja kolmas menee sinne jollain lyhyen kielikurssin osaamisellaan solkkaamaan väliin kuvitellen että hänestä on jotakin apua... siis kun jotain vaan väistämättä menee ohi, vivahteet jää oikein tulkitsematta jne. Ihminen ei koskaan ole koirien kielessä niin hyvä kuin koirat itse. Toisaalta mielestäni ihmisen tehtävä on pitää huolta siitä, että ketään ei laumassa tarpeettomasti sorreta ja laittaa rajat silkalle kiusaamiselle. Tähän saakka olen siis antanut pönen hoitaa enkä ole itse kauheasti pentua kieltänyt. Ihan nättiä kieltoa se ei edes usko ja jotenkin keskellä pihaa sitä helposti taas menee siihen, että ei kehtaa ottaa edes pannasta kiinni kun kaikki naapurit epäilemättä kyylää.

Sitä kuvittelisi, että kyllä aikuinen koira tietää itse rajansa ja koska sitä sattuu, ja ettei se anna pennun riepotella itseään liikaa. No, ei se ole niin yksinkertaista. Mulla on esim. yksi tuttu, jonka vanhemman koiran kaulassa pentu roikkui. Ensin tuli pieni naarmu, sitten tuli sylkirauhasen tulehdus, joka lopulta kehittyi paiseeksi asti. Missään vaiheessa aikuinen koira ei sanonut pennulle yhtään mitään. Viimeisimmän ell-käynnin jälkeen omistaja itse totesi, että kaulassa roikkuminen päättyy justnytheti ja alkoi kieltää pentua niin kovasti, että meni perille.

Havahduin nyt itsekin siihen, että 11-vuotias selkäsairas koira ei ole kenenkään trampoliini ja aivan sama mitä kerrostalokyylät ajattelee, minä lopetan ne otteet nyt tähän, ennen kuin mitään ehtii sattua. Häntä on selän jatke ja siitä vetäminen ei ole yhtään sallitumpaa. Onneksi käytös liittyy selkeästi eniten ulos lähtemiseen ja pihasta kun päästään, se vähenee huomattavasti. Muualla riittää pienempikin kielto mutta pihassa tarttee kyllä ottaa pennusta kiinni ja oikeasti tehdä selväksi, että ei käy tuollainen.

Jonkinlaista pientä pöhkimistä on tässä muutamana päivänä ollut. Koronan takia yksi kaveri on lainannut mulle kirjoja, kun kirjasto on kiinni, ja eräänä päivänä oli taas vaihto sovittu kentälle. Hän oli nostanut uuden kirjakassin mun auton viereen kun olin puskan takana pissattamassa pentua. Takaisin tullessa sitten saimme kuulla kassille tuhahtelua, olihan se nyt epäilyttävää. :D Lakki menee reippaasti itse tutkimaan epäilyttävätkin kohteet, joten eihän siinä tarvitse kuin nauraa ääneen ja antaa mennä.




Pentukurssilla oli yksi viikko välissä jolloin opetusta ei ollut, joten tällä viikolla oltiin kahden viikon tauon jälkeen. Hauskaa oli huomata, että pentu oli selvästi kasvattanut malttia! Se ei enää montaa kertaa mua purrut väliajoilla eikä mistään tullut verta kurssin jälkeen :D Irroittamista on tehty tosi vähän, mutta sekä kahden lelun leikki että lelu-nami-lelu etenee kyllä. Lelusta namiin vaihtaminen on kyllä sellainen syöksy äkkiä nielemään nami ja takaisin leluun, pelkää selkeästi menettävänsä sen. Lelusta luopumista on tehty muutama treeni, ja nyt pitäisi varmaan alkaa päättää mikä on lelupalkan vihje ja opettaa että leluun mennään vasta sillä.

Kurssilla tehtään tosi paljon luopumista, kun se on kuulemma suurimman osan toive. Lakki on tehnyt vain siihen asti, että kämmenellä olevan namin saa katsomalla silmiin, ja jossain treenissä se myös vahingossa alkoi tarjota peruuttamista mitä vahvistin. Muut tekee jo sellaista, että niille sanotaan "jätä" ja nami tiputetaan kädestä maahan, eikä pentu ota. Mun mielestä tämä ei ole lainkaan tärkeä asia enkä nyt taida ruveta sitä opettamaankaan. Lakin luopumisella ei siis ole mitään sanaa. Ei ole ollut pönellä eikä Sienelläkään, ja itse asiassa nyt kun oon kokeillut näitä "kämmenellä olevaa namia ei saa ottaa" -treenejä myös pönen kanssa, se jaksaa sen sata toistoa yrittää kuitenkin :D :D Sitten se välillä vilkaisee mua ja saa naminsa ja seuraavat kymmenen kertaa taas yrittää väkivalloin ottaa sen. Koulutan niin intensiivisen seuraamisen ja ylipäänsä minkään käskyn alta ei ole lupaa livetä mihinkään, ei henkisesti eikä fyysisesti, niin en oikein näe että missään treeneissäkään tekisin mitään jollain yleisellä jätä-käskyllä. Ainoa missä sitä voisi käyttää, on ulkona, esim. linnut on nyt sellainen hitti jonka jahtaamisesta olemme edelleen napit vastakkain. Toinen on kaiken paskan poimiminen suuhun. Toisaalta nyt taas... minä kiellän pentua mun kieltosanalla ja palkkaan sen kun se lopettaa. Miten se nyt ihan oikeasti eroaa siitä että opetan sille jollain namien pudottelulla jätä-sanan ja sitten käytän sitä ihan samalla tavalla? Sitä aina sanotaan, että koira ei ymmärrä ei-sanaa, mutta yhtä lailla yleinen jätä-sana on todella abstrakti. Jätä se putoava nami, jätä ihmistä vasten hyppääminen, jätä linnun perään ryntääminen. Jähmety ja odota lisää ohjeita. Ihan sama onko se vihje "jätä!" vai "äp-äp!"





Vappuna käytiin Lidlin pihassa, mies hoito ostokset ja minä palloilin pennun kanssa parkkiksen laitamilla. Pentu on nähnyt tosi vähän ihmisiä, siis kauempaa toki mutta mitään ihan lähiohituksia ei ole juurikaan tullut, meidän nurkilla on niin paljon puistoja että helppo pitää etäisyyttä. Pikkupentuna se selkeästi ei ollut kiinnostunut kenestäkään, ja muutenkin tuli sen kanssa sellainen olo, että vähemmän on enemmän ja että rakennetaan turvallisuuden tunnetta rauhassa väljemmillä vesillä. Sitä ei ole kukaan koskaan väkisin saanut lähestyä kun se on mun sylissä, eikä mielellään edes kyykistyä ja maanitella luokseen. Pari kertaa niin on käynyt vaikka olen kieltänyt, en käsitä, miten aikuisille ihmisille on niin vaikeaa uskoa ja antaa koiran täysin olla. Kyllä se on ujolle lapsellekin kiusallinen tilanne, kun isotäti martta alkaa kailottaa että tules nyt tänne halaamaan tätiä ja mitäs sinulle oikein kuuluu, kun vaan haluaisi olla huomaamaton ja tarkkailla tilannetta. Ei se lapsi eikä koirakaan siitä rikki mene, mutta kokonaisuuden kannalta mun mielestä olisi parempi että tollasia tilanteita ei tulisi. Lakki ei ole koskaan mennyt kenenkään houkuttelijan luokse, ja jos tilanne ei ole muuten ratkennut, olen itse kääntynyt poispäin tai ottanut kepin ja alkanut leikittää pentua tms ja auttanut sitä niin laukaisemaan jännittyneen tilanteen. Ei se koirakaan tyhmä ole ja kyllä se ymmärtää että siinä on nyt joku tilanne menossa, ja se aiheuttaa sille jonkinlaisen tunnetilan. Olen yrittänyt todella kovasti varjella tätä pentua siltä, että sille ei tule sellaista oloa, että sen pitää tervehtiä ketään jos se ei itse halua. Nyt Lidlin pihassa se oli todella erilainen kuin olisin ikinä uskonut, ja useampaa ihmistä olisi mennyt haistelemaan jos olisin päästänyt. Tuli todella hyvä mieli siitä, että mun strategia on ollut täysin oikea, ja onneksi olen pitänyt pääni, vaikka tuntuu että silmien pyörittelyä siitä saa aina. Ihmiset ottaa jotenkin tosi henkilökohtaisesti sen kun sanon että pentu ei ole vieraista kiinnostunut ja sitten niille tulee sellainen "kyllä se MINUA takuulla haluaa moikata, tseh tseh". Urpot...





Ruokahalu sillä on kehittynyt kovasti. Kyllä se lelu on edelleen selvä ykkönen, mutta palkkautuu oikein hyvin myös ruualla ja vetää kuppinsa tyhjäksi ahneesti. Loistava tilanne.

Ollaan viime viikko treenattu esineiden nostoa, videolla matkan lisäämistä, perille asti tuomista ja erilaisia esineitä. Pentu on tehnyt myös kerran ulkona esikoulutason esineruutua nostamalla hanskaa puolen metrin päästä mulle. <3 Kotona on tehty myös nosea kolmella purkilla, istumisen kestoa, maahan menoa, käsittelyä eli palkkaa siitä että on sekunnin paikoillaan ja antaa pitää kiinni tassusta tai kuonosta. Seuraavaksi olisi varmaan työn alla opettaa jälkikepit, toin ulkoa muutaman oksan pätkän sitä varten. Lisäksi nosessa pitää vaihtaa purkit niin päin, että seison itse lähettämässä pennun niille, ja sitten laajentaa hajua purkista johonkin huonekaluun. Laseilla se ainakin nyt haistelee niin että tuhina vaan käy.