NLP 4

s.o. = synnynnäiset ominaisuudet, esim. syntyperä, perheen varallisuus, asioita joihin ei itse ole voinut vaikuttaa

h.o. = hankitut ominaisuudet, esim. koulutus, kokemukset, meriitit jne, asioita joihin on itse voinut vaikuttaa, mutta jotka voivat olla osin riippuvaisia synnynnäisistä ominaisuuksista (perheen varallisuus vaikuttaa kokemuksiin joita on mahdollista hankkia, esim. ulkomaan matkat)

A= asenne

Kaavan alla olevat esimerkit osoittavat, että ylemmällä rivillä oleva, kultalusikka suussa syntynyt, mutta huonolla asenteella varustettu yksilö saa pisteiksi 72. Alarivin heikommista lähtökohdista ponnistava, mutta itseensä ja unelmaansa täysillä uskova tyyppi isolla Asenteella voittaa aivan kirkkaasti. Se on näistä se menestyjä. Tärkeintä ei ole se mitä on sattunut saamaan, tärkeintä on se mitä itse uskoo saavuttavansa.

****

-jos asenne on huono, millään muulla ei pötkitä mihinkään

-esim. urheilukisojen haastattelut ennen lähtöä: "lähdetään nyt kokeilemaan mihin kunto riittää" vrt. "lähdetään taistelemaan voitosta" 

-itsevarmuus -> pilko tavoite/harjoitus pieniin osiin jotta voit olla varma mitä teet! Jos yrittää edetä liian suurina palasina, on vaikeaa olla itsevarma

-mkä on pohjimmiltaan syy mennä kilpailuihin? 

muistatko vielä, miksi alun perin menit sen ihan ensimmäisen kerran?

onko matkan varrella mennyt turhan monimutkaiseksi? -> paluu perusteisiin

-ankkurit: rituaalit, esineet, vaatteet jne joihin liittyy hyvä tunne
-harjoitus ankkurin tekoa varten
-oma huomio: mulla oli jossain vaiheessa hirveästi kaikkia asioita, jotka pitää olla täsmälleen tietyllä tavalla kokeeseen mennessä. Tietty paita, tietty pipo, tietyt korvakorut, kaulakoru, hiukset kahdelle letille, blaa blaa blaa. Se tunne, kun olit autossa ajamassa ja kävit listaa läpi, ja yhtäkkiä muistit että unohdit laittaa sieniset korvikset ja nyt ne on kotona ja OMG tämä on huono enne. Mun oli pakko luopua siitä, se meni niin hulluksi. Vapautus ja hällä väliä -asenne onnistui kovin hyvin, tämän jälkeen seuraavaan kokeeseen mennessä unohdin ne palkat jääkaappiin ja piti matkalla pysähtyä ostamaan uudet. Puhuttiin tästä kurssilla, ja kysyin että mitä sitten kun se onnenamuletti joskus tosiaan unohtuu kotiin, miten vakuutetaan itselle ettei se haittaa. Jos on yhtä neuroottiseksi taipuvainen kuin minä, suosittelen että ankkuri on joku ele, toiminto tms, ei mikään tietty konkreettinen asia minkä voisi unohtaa.

-vikaa kertaa varten saatiin kotitehtäväksi aarrekartta, toteutus vapaa. Karttaan piti laittaa hyviä asioita joita on jo, ja joita haluaisi kilpailutilanteessa olevan mukana. Tiesin heti mitä tekisin ja siitä tulikin hieno. Tein myös matkaversion mukaan otettavaksi, mutta sitten tajusin, että tässä on nyt juuri sellainen "onnenamuletti" joka joskus unohtuu ja silloin on kriisi. Ehkäpä se on tuhottava. Työt esiteltiin viimeisellä kerralla, ja se tuntui henkilökohtaisemmalta kuin mikään harjoitus aiemmin.

-ajattele prosessia ja matkaa kokonaisuutena, älä takerru yksityiskohtiin. Yksittäisiä epäonnistumisia tulee aina. Koira ei ole kone. Ei ole ihminenkään, ilman koiraa kilpailevat ihmisurheilijat jne epäonnistuu myös. Ihmisen ja koiran tiimissä on kaksi osapuolta, ole armollinen. Älä anna yksittäiselle epäonnistumiselle suurempaa painoarvoa kuin yksittäinen epäonnistuminen. Kaikesta voi oppia ja löytää jotain kehitysideoita, joten pettymyksen nieltyäsi tee kaikkesi, että opit jotakin ja pääset eteenpäin. Toisaalta joskus voi vaan olla sellainen "shit happens" -kerta, jolloin suoritus epäonnistuu ilman selkeää löydettävissä olevaa syytä. Se on ihan ok ja kuuluu elämään.

-lopuksi pieni tarina sirkusnorsusta, joka ihan pienenä poikasena sidottiin iltaisin aina ketjulla kepin nokkaan telttojen pihaan. Norsunpoikanen rimpuili ja tappeli päästäkseen irti, mutta ketju oli sille liian paksu ja keppi liian suuri, eikä mikään osa antanut periksi. Joka ilta norsu turhaan yritti karata. Aikansa epäonnistuttuaan se lannistui ja antoi periksi. Norsu ei ymmärtänyt, että sen kasvaessa ketju oli enää naurettava naru ja keppi pieni tikku, ja että täysikasvuisena se olisi helposti murtanut kaikki nämä esteet tieltänsä. Aikuisena ei monestikaan kyseenalaista muistojaan, vaan elää uskomuksiensa vankina.

Matkaversio on hyvin sympaattinen.

NLP 3

-mentaalivalmennus on todettu oleelliseksi osaksi menestystä, vrt. urheilijoillakin nykyään erikseen mentaalipuolen ja fyysisen puolen valmentajat

-ei voi tulla hyväksi, ellei harjoittele

-"jännittääkö?" huono asenteellinen kysymys, parempi olisi "miltä tuntuu?". Sama esimerkki kuin edellisen kerran lapselle sanottu "älä juokse" vrt. "kävele rauhallisesti". Kilpailujännitys itsessäänkin huono sana, parempi olisi kisarentous, kisakeskittyminen, kilpailuun valmistautuminen tms.

-palautteen anto perinteisesti "se, tämä ja tuo meni ihan hyvin, mutta...". Tuo "mutta" kumoaa kaiken sen hyvän ja mieleen jää vain sen jälkeen tulleet asiat. Vältä siis tätä.

-voimavarat = mistä asioista saa hyvää mieltä, missä on hyvä, vahvuus. luonteen piirre tms.

-yleensä mietitään enemmän heikkouksia...

-jos vaikeaa tunnistaa itsessä mitään, ulkoista itseäsi vähän eli mieti mitä muut sanoisivat sinusta, esim. paras ystävä tai äiti

-identiteetti muodostuu monista asioista, voi olla sekä äiti, mummo, tytär, nainen, työminä jne. ja nämä keskenään hyvinkin erilaisia

-tunteet aiheuttaa helposti ongelmia, esim. töissä jaksaa olla kannustava ja asiallinen, kotona lapselle ei, koska roolit ja omat tunteet täysin erilaiset

-voimavarat ja vahvuudet voi myös muuttua!

-kilpailu voi olla yksittäinen kerta, mutta se on aina osa isompaa prosessia. Miksi olet siellä? Mikä merkitys koko asialla on sinulle? Mitä kaikkea olet jo saavuttanut? Yritä ajatella enemmän kokonaisuutta. Matkaan kuuluu ylä- ja alamäkiä, älä takerru liikaa yksittäisiin epäonnistumisiin.

-itselleen saisi antaa keskimäärin huomattavasti useamminkin positiivista palautetta ja juhlia onnistumisia, pieniäkin

-kurssilla tehtiin harjoitus, jossa piti valita jokin tilanne johon halusi neuvoja, tukea tai ratkaisun (kilpailutilanteeseen liittyvä asia). Lapuille oli kirjoitettu kuusi eri "hahmoa" ja ne laitettiin lattialle ympyrään. Vuorotellen mentiin kunkin kohdalle tämän hahmon luokse (liikkuminen auttaa tämän kaltaisissa harjoituksissa, ihmiset heittäytyy paremmin kun ne ei vaan istu perseellään), kuvailtiin parille ensin millainen se oli ja sitten mitä se antaisi neuvoksi. Lopuksi mietittiin, mikä jäi vahvimmaksi mieleen. Yksi näistä hahmoista aiheutti kauhean negatiivisia tuntemuksia minulle ja ainakin yhdelle muulle osallistujalle, se oli aika jännä ilmiö, mutta tällöin se kannattaa jättää vaan välistä. Tällaista menetelmää voi käyttää muutenkin, jos tuntuu, että jokin asia omassa elämässä on kauhean vaikea ratkaista.

Maailman kaunein.

NLP 2

NLP-kurssin ekalla kerralla kotiläksyksi tuli pari kirjallista tehtävää. Toinen niistä oli analysoida jotakin omaa (koe)videota. Minulla on treeni- ja koevideoita vaikka miten paljon, jonkin verran myös julkisesti esillä. En ole koskaan tähän mennessä kuitenkaan tajunnut katsoa niitä niin kuin nyt tehtävänannossa käskettiin. Koiran tekemisten sijaan arvioitiinkin vain ohjaajan tekemisiä. Video oli tarkoitus katsoa neljä kertaa läpi, osa ilman ääniä, kiinnittäen joka kerta huomiota eri asioihin. Minä valitsin ihan onnistuneen koesuorituksen videon, mutta en silti pystynyt katsomaan sitä kuin noin puolitoista kertaa. Häpeä omista tekemisistäni alkoi velloa niin vahvana.

Tehtävät käytiin sanallisesti läpi, ja sanoin vuorollani, että olen pitkään syyttänyt koiraa. Miksei se ole sitä, tätä tai tota. Vuosien varrella oma asenteeni on toki hieman muuttunut paremmaksi, mutta vasta nyt todella näin jotakin: koirassani on jo kaikki. Meissä on jo kaikki. Millainen törppö minä olen tuossakin videolla, ja silti koira on äärimmäisen vastaanottavainen hyville hetkille.

Jatkossa seuraavat x koevideota keskityn vain omaan toimintaani ja arvioin suorituksen hyvyyden sen perusteella.

Tämä kerta käsiteltiin pääasiassa aistijärjestelmiä (VAK=visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen). Ajattelin jo ensin, että kyllä mä nämä tiedän ja blaa blaa, mutta sitten se tuli: aistijärjestelmät on myös koiralla. Hämmennyksen ja epäuskon hälvennyttyä pidin tätä nerokkaana ja täysin uutena lähestymistapana. En tiedä onko asiaa tutkittu tai voiko sitä edes jotenkin todistaa, mutta oli kauhean virkistävää miettiä jotain joka vaihteeksi ei ottanut lainkaan kantaa terävyyteen, temperamenttiin, laumaviettiin tai siihen ärsyttävimpään sanaan, vietikkyyteen!

Tehtiin testi mikä itsellä on vahvin järjestelmä, ja sitten mietittiin mikä omalla koiralla voisi olla. Tehtiin myös pariharjoitus eri järjestelmien havainnoista kuvitteellisessa kilpailutilanteessa. Ideaalitilanne olisi, että ohjaajalla ja koiralla olisi sama kanava vahvin, jolloin heidän on helpoin löytää yhteinen väylä kommunikoinnille.

Kurssi on jo nyt osoittautunut äärimmäisen hyödylliseksi ja vielä toiset kaksi kertaa jäljellä :) !

NLP - mentaalivalmennus kilpailujännitykseen

Osallistun neljän kerran NLP-kurssille. Olen aiemmin käynyt verkkovalmennukset.fi - nettikurssin samasta aiheesta, ja vaikka en ehkä silloin paneutunut asiaan kovin intensiivisesti, mielenkiinto aihetta kohtaan heräsi. Ensimmäinen kerta oli viime viikolla. Jännitti aika lailla jo pelkkä kurssille meno, en tiennyt etukäteen yhtään paljonko siellä on väkeä ja mitä kurssilla tehdään. No, siitähän sitä tietää, että tarpeeseen tulee...?

Kurssilla sovittiin, että siellä käsitellyt asiat ovat luottamuksellisia, ja että kenenkään sanomisia ei muualla repostella. Varmistin kuitenkin, että yleisellä tasolla blogiin kirjoittaminen on ok, joten tässäpä nyt sitten aika ympäripyöreitä muistiinpanoja ehkä lähinnä itselleni muistin virkistykseksi. NLP ei muutenkaan ole aihe, jota voi opetella ulkoa tankkaamalla.

Aloitettiin kirjoittamalla paperille lyhyesti ranskalaisilla viivoilla ajatuksia, mitä ensimmäisenä tulee mieleen otsikolla "millainen itse olet laulajana". Minä kirjoitin epämusikaalinen, siksi huono ja epävarma. Olisin kirjoittanut "täysin surkea" tms, mutta arvelin että tässä on joku jippo, niin kaunistelin vähän :D Sen jälkeen vaihdettiin vieruskaverin kanssa papereita, ja piti katsoa silmiin ja käyttää kaverin nimeä lukiessaan hänelle ääneen hänen itse itsestään kirjoittamansa jutut. "Laura, olet laulajana epämusikaalinen, huono ja epävarma". Se kuulosti tosi törpöltä, ja todettiin, että kukaan ei koskaan sanoisi toiselle niin ilkeästi, kuin mitä kaikki kirjoittivat itse itsestään. Ihminen arvostelee itseään aivan eri tavalla kuin muita, ja on tosi paljon armottomampi ja raadollisempi. Miksi?

Sitä saa, mitä tilaa. Jos menee koekehään "en osaa, ei tästä tuu mitään" -mielellä, petaa itselleen epäonnistumisen. Sanat ovat vain 7-10 % viestinnästä, yli 90% on sanatonta -> koira aistii sen kaiken.

Uskomukset eivät välttämättä ole totta. Paljon esimerkkejä esim. alakoulusta, jossa opettajan tokaisema "olet surkea hiihtämään/piirtämään/tms" painaa mukana aikuiseksi asti, kunnes joskus ehkä antaa itselleen mahdollisuuden ja toteaa, että eihän se ollut lainkaan edes totta.

Pelolla on hyvä tarkoitus, ns. "rakettibensa". Pelko kertoo siitä, että taustalla on unelma tai haave.

Kilpailu alkaa 2-5 sekuntia ennen varsinaista alkua. Ne fiilikset, jotka silloin ovat vallalla, määräävät suorituksen kulun. Aivan ensiarvoisen tärkeää keskittyä tähän ja esim. antaa koiralle lähdössä reipas seuraamiskäsky (minkä ihan itse järkeilin ja tein viime kokeessa, jee hyvä minä!) jonkun kauhistuneen pihinän sijaan.

Löydettävä oikea tapa kommunikoida oman eläimen kanssa (vrt. jokaisella eri tapa kommunikoida työkaverin ja puolison kanssa).

Mieti, missä olet hyvä (esim. agility), ja yritä ammentaa sieltä työkaluja (esim. sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen).

Joskus ns. "tyhjäpäätekniikka" voi toimia loistavasti. Ei siis odoteta mitään, otetaan vaan asiat vastaan niin kuin ne tulevat. Esim. lastensuojelun kotikäynti niin, ettei ole lukenut sadan sivun mittaista kansiota etukäteen, vaan menee vaan, keskittyy fiiliksiin ja esittäytymisen jälkeen kysyy asiakkaalta "kertoisitko omin sanoin, miksi minä olen täällä". Vrt. jos etukäteen lukenut kaiken ja lokeroinut jo mielessään asiakkaan tiettyyn lokeroon.

Lapselle sanottu "älä juokse" on huono ohje. Pitäisi sanoa "kävele rauhallisesti". Aivot ovat huonot tunnistamaan negaatiota, nuorena aivan erityisesti. Minulle tutumpi on esimerkki banaaneista. Jos sanotaan, että älä ajettele banaania, kaikki miettii että no appelsiini, omena, mikä vaan kunhan ei vaan tule se keltainen käyrä banaani mieleen, ei banaania... eli ne ajattelee sitä koko ajan kun yrittää estää sitä tulemasta tajuntaan. Sen sijaan "ajattele omenaa" on käsky, jota on helppo noudattaa ja piirtää mieleen kiiltävä, kirkas, mehukas omena. Eikä vilahda mitään keltaista.

"Meissä on jo kaikki". Opittava vain käyttämään.

"Anna itsellesi lupa syttyä".