Lomamatkalla

Pidin perjantaina kesäloman ekan päivän. Äiti tuli mökille hoitamaan mudeja ja nahkiainen lähti ainoana mukaan. Startattiin aamulla kohti Miehikkälää ja siellä Salpapolkua, jonka varrelta oli varattu saunallinen kota yöpaikaksi. Eksyttiin reitiltä heti aluksi, ja illalla tehtiin pieni marssi ilman kamoja. Yhteensä päivän saldoksi tuli varmaan noin 8km. Kodalle saavuttiin viiden maissa, ja se oli vallan viehättävällä paikalla kosken rannassa. Vieressä oli kaikille avoin laavu, ja pidin koiran fleksissä, oli tosi kaunis ilta ja kuvittelin että joku voisi vielä tulla. Ei oltu kyllä nähty ketään reitillä koko päivän aikana, ja ihan keskenämme saimmekin sitten olla. Lämmitettiin saunaa ja siirryttiin löylyjen jälkeen istumaan tuvan puolelle ja lämmitettiin hieman kamiinaa sielläkin.

Paju oli tosi reipas ja mukava seuralainen. Illalla tosin näki että sitä väsyttää hirveästi, mutta ei se millään malttanut käydä yksin nukkumaan, vaan hengaili vaan väkisin meidän kanssa. Kun sitten oli nukkumaan menon aika, se kyllä sammui välittömästi. Mies sanoi että hän heräsi yöllä siihen että se hiihti tuvassa, minä en tiennyt siitä mitään ja aina kun itse heräsin, se oli mun kainalossa nukkumassa. Sillä oli alla jumppapomppa ja päällä extreme warmer ja se oli liikaa siihen että se olisi lisäksi viihtynyt makuupussin liepeen alla, mutta liian vähän että se olisi suostunut olemaan mun jaloissa mihin yritin sitä muutaman kerran työntää. Jatkettava harjoituksia telttaöitä varten.

Lauantaina herättiin aamulla kuudelta käymään pissillä ja tultiin sitten jatkamaan unia pariksi tunniksi. Pajukin jatkoi nätisti. Aamukahvit keitettiin saunan terassilla, koska ulkona oli selvästi lämpimämpi kuin tuvassa sisällä ja aurinko paistoi ihanasti. Koska ei oltu nähty ketään, koira oli irti. Ei se pihasta mihinkään häivy mutta siihen tuli polku kolmesta suunnasta, niin ei välttämättä näkisi jos joku tulisi, ja ehtisi ottaa koiraa kiinni. Siivoiltiin ja juuri kun oltiin lähdössä, pihaan tulikin mies valtavan järkkärin kanssa. Kertoi majavia jahtaavansa. Hän kysyi saako koiraa moikata ja Paju oli ihan onnesta soikeana. Se on kyllä niin kiva kun se ei räyhää tai mitään, mulkaisi vaan että joku tulee eikä sanonut mitään, ennen kuin sekosi mahiksesta moikata.

Marssittiin aikalailla suoraan takaisin autolle, oli tosi lämmin päivä, +17 näytti auto. Siitä sitten siirryttiin Imatralle, jossa oli hotelli varattu la-su-yöksi. Käytiin ensin siellä ja saatiin onneksi huone jo aiemmin, jotta päästiin suihkuun. Illaksi lähdettiin keskustaan, jossa käytiin syömässä. Imatra oli aika paljon pienempi kuin oltiin kuviteltu, ja ehkä korona oli vielä tappanut osan ravintoloista ja kahviloista, koska ei siellä oikein ollut mitään. Koskinäytöksen piti olla klo 18, mutta selvisi että kevätkauden avajaiset olisi vasta parin viikon päästä, niin se siitäkin. Oli se ihan vaikuttava näky ilmankin, pelkkä kosken uoma. Sää muuttui kylmäksi ja alkoi sataa ja palattiin takaisin hotelliin. 

Paju oli hotellissakin ihan tosi reipas ja helppo. Siellä se veti liukuovista ihan kuin ei mitään ja suti menemään pitkin käytäviä. Yön se minusta taas nukkui mun sängyssä mutta mies sanoi jälleen että heräsi siihen kun se hiihti ainakin pariin otteeseen pitkin huonetta ja oli käynyt hänenkin sängyssä. Aamupissan jälkeen vein sen autoon aamupalan ajaksi, epäilytti että yksin jäätyään se saattaa vinkua tai ainakin ratsata kaikki meidän kassit, niin vähemmällä vaivalla selvisin näin.

Jos joskus luulin että tykkään "yhden ihmisen koirista", niin enää en. Kyllä tuollaisen sosiaalisen ja kaikkea ja kaikkia rakastavan koiran kanssa elämä on niin paljon helpompaa. Ei se Lakkikaan mitään ongelmia olisi aiheuttanut, sanoi mies. Ei varmaan niin, ja se olisi esim. terassilla osannut käskystä maata pöydän alla aloillaan. Paju ei todellakaan osaa eikä malta eikä makaa kylmässä maassa, ja hihna oli koko ajan solmussa pöydän jaloissa, lisäksi se ottaa äkkilähtöjä kaikkien ohikulkijoiden perään mikä on melko rasittavaa. Mutta eipähän toisaalta tartte silmä kovana vahtia ettei kukaan vaan yritä ilman lupaa koskea koiraan tms. Kyllä sitä varmaan viisi ihmistä halusi silittää ja vähintään toinen mokoma tyytyi kommentoimaan "voi miten suloinen koira". Hän oli jokaisen moikkaajan suussa. 💚

Sunnuntaina lähdettiin sitten pian aamiaisen jälkeen kotimatkalle, haettiin mudit mökiltä. Töppöinen ei edes ollut millänsäkään mutta Lakki sai aivan jäätävän parkumishepulin ja oli kuulemma muutenkin enemmän kaivannut. Pöne on jo niin kokenut että se kyllä tietää että palaamme, tai sitten se on niin dementti ettei se edes älyä miettiä missä olen... Mutta hyvin oli heillä kaikki mennyt.

Kyllä yhden koiran kanssa on niin paljon helpompaa ylipäänsä kaikki. Ja pieni koira on paljon vaivattomampi viedä mukana kuin iso olisi. Hotelliin ekaa kertaa mennessä koppasin sen kainaloon kun siellä oli niin paljon porukkaa ja olisi pitänyt heidän välistä pujotella. Kassi toiseen ja koira toiseen käteen ja menoksi. 😃

Seuraa random kuvia:

Hieronnassa

Mudit kävi hieronnassa. Mietin jo kauan sitten että Lakki on varmaan tosi jumissa kaikesta lumikenkäilystä, mutta sitten kun se väli oli jo venähtänyt niin ajattelin odottaa että ne lumet häviää ja viedä vasta sitten. Että se ei olisi hetikohta uudelleen.

Käytiin aamulla metsässä ja sitten ekana otin pönen, huligaanit jäi autoon. Pöne oli ihmeellisen yhteistyöhaluton, varsinkin etuosassa se yritti koko ajan pystyyn. Epäiltiin että siellä on jotain isompaa mutta ei mitään kummempaa lihaksistossa. Hieroja mietti että ihan kuin se olisi tosi kosketusarka ihosta. Mikä ihme sille nyt sitten olisi tullut, en käsitä. Laitettiin lopulta laseria etuosaan ja senkin ajan se vaan sydäntäsärkevästi vinkui koko ajan. 🤔 Annoin niille edellisenä päivänä Bravectot ja sillähän on kaikkia kummallisia sivuvaikutuksia, mutta en kyllä äkkiä ole kuullut kosketusarkuudesta. Ja ei se silittämiseen, valjaiden laittoon tms reagoi mitenkään oudosti. Jäi puhe että voisi soittaa ell ja kysyä tuleeko mitään mieleen.

Sitten koiran vaihto ja Lakki ja Paju-seuraneiti tai siis -herra pääsivät. Ne sitten menikin ihan karmit kaulassa sisälle ja aivan kauhea härdelli kun molemmat oli hierojan suussa. Mä en tajua tuota Lakkia oikeasti ollenkaan kun toisia kohtaan se on hyvin rakastava ja sitten sirunluku on iso ongelma. Aika työ oli rauhoittaa ne, Lakki kyllä pystyi käymään makuulle ja pysymään siellä ihan sikanätisti mutta Paju oli vaan sitä mieltä että tottakai voi hypätä Lakin päälle tunkemaan käsittelyyn. Oi luoja. Jos Paju ei rakastaisi ihmisiä ja kyläilyä niin kauheasti niin en kyllä sellaista säätöä jaksaisi. No nyt hän oli hyvin hyvin onnellinen ja sai lopuksi hetken silityksiä ja puristelua itsekin. Lakki oli reisistä jumissa, mutta ei pahasti, ja kaikki aukesi helposti. Etuosa oli ihmeen hyvä vaikka hierojakin sanoi että mun kertomuksen jälkeen odotti pahempaa tilannetta.

Mr. "kisaura meinaa loppua ennen kuin alkoikaan koska se ei ole käsiteltävissä" - woot???

Kellään ei mennyt maha sekaisin Bravectosta. Kolmas koira on muuten mennyt siinä ohessa eikä sen tuloa ole niin huomannut lisääntyneissä ruokakuluissa tms, mutta punkkimyrkkyjä hakiessani naama kyllä vähän venähti kun kassa ilmoitti 93,60e. Satasella punkkilääkkeitä nyt sitten perkele. No onneksi nuo on aina riittäneet koko kaudeksi niin eihän se per koira per kuukausi ole paljoa mutta silti. Uh.

Lisää maastoja

"Matin kankaalla" tänään, enkä nähnyt ketään. Oli kyllä sellainen olo että koska tahansa on joku sahan kanssa tai ilman jossain mun takana.

Töppöselle tallasin 850m pitkän jäljen neljällä kepillä. Se muhi tunnin. Koira ei olisi millään malttanut pissiä ja siinä minä sitten jurpatin sille että neljääntoista vuoteen ei ole koskaan lähdetty mihinkään hommiin ennen kuin on kustu, eikä mennä nytkään. Ei tullut mitään niin laitoin sen takaisin autoon, hengitin hetken syvään ja otin uudestaan. Sitten hänkin taisi muistaa että niin joo tuon ämmän kanssa ei voi tapella...

Koiran perässä rypiessäni mietin että oon kyllä melkoisen ankara Lakille. Töppöisen työskentelyssä ei ole mitään hyvää 😅 Paitsi että se on ihan saatanan sinnikäs ja mikään henkinen tai fyysinen palaute ei tee muuta kuin saa sen vaan lisäämään vauhtia. Ja no se, että se on melko varma keppien kanssa; se todella koko ajan etsii niitä koska haluaa nykyään vanhoilla päivillään kuollakseen saada sitä ruokaa mitä niistä saa. Tämäkään asia ei ole aina ollut näin.

Noin muuten se on aivan liian epätarkka, se juoksee pää ylhäällä, se ei ota vastaan palautetta vaan tappelee vaan vastaan, kulmatyöskentely on olematonta. Ei se mitään jälkeä koskaan hukkaa, en ole sen uran aikana oikeasti varmaan yhtään kertaa joutunut tulemaan kesken pois. Jälki kun häviää, se nostaa pään ylös ja alkaa juoksemalla etsiä sitä. Sen lajin nimi on kuitenkin jälki ihan syystä. 😂 Jos ei menisi niin kovaa ja huolettomana niin joka kulmassa ei esim ajaisi yli ja tartteisi näyttävästi uudelleen lenkittämällä nostaa sitä. Voi luoja. Välillä mietin miten ihmeessä hänestä tuli KVA koska sen työskentelyssä on about kaikki pielessä. Ehkä siksi että metsässä sitä työskentelyä ei kukaan ole arvostelemassa ja kepit ratkaisee.

Lakin jälki ehti muhia kanssa noin tunnin. Pysyin suunnitelmassa ja tein sille vain 120m jäljen neljällä kepillä, tarkoituksena ajaa tuntumalla ja vahvistaa keppejä. Jana oli reilu 10m ja jälki lähti vasemmalle. Lakki on ollut tosi luotettava jäljen nostojen kanssa, mutta nyt ekaa kertaa ikinä se tuntui olevan vähän kujalla ja reagoi eniten mun merkkiin. Se nousi pystyyn merkin viereistä puuta vasten ja nappasi siitä takajäljen. Sotki varmaan esineruutuun. Ei ole ollut tällä kaudella mitään virittelyitä kummassakaan kun ne tuntuu vähän tyhmältä, mutta ehkä pitäisi pitää ne ohjelmassa kuitenkin. Annoin sen jäljestää parinkymmenen metrin matkan autolle, sanoin sitten ihan nätisti että mites tää nyt tälleen ja kerin liinaa käsiini että lähdetään yrittämään uudelleen. Lakki oli ihan todella maansa myynyt. Ihan superluimussa se kyllä lähti uudelleen, nosti tosi tarkasti oikeaan suuntaan ja sitten kun kehuin sitä äänellä, häntä nousi heti onneksi takaisin ylös. Se herkkyys on ihanaa kun se toimii myös näin päin. Kepit löytyi hienosti, karvapatukka toimi kivasti, lopussa vielä kissanruoka.

Paju pääsi jälkien muhiessa etsimään eukalyptusta puista ja kivistä. Ikävää kun se joutuu aina vaan odottamaan, mutta tajusin että voihan se tehdä maastonosea. Se ei ollut yhtään vaikeaakaan, tiesi heti mitä tekee eikä edes meinannut kuseskella tms. Lopuksi vielä sai etsiä lähtiessä saunatupaan laittamani laakerit.

Maastoja

Vappuviikonloppu yksin mökillä, melko köyhää... Mies on töissä ja hetken mietin kysynkö jos joku tulisi mun kanssa päiväksi treenaamaan, mutta en jaksanut. Samapa se on itsekseen touhuta.

Ajelin aamusta "mäyräharjuntielle" ja zoomailin maastoja. Paikoin tosi paljon sulaa ja paikoin sitten ihan hirveästi lunta. Jälkeä kun lähtee tekemään niin vaikea tietää millaista peremmällä on. Siellä sitä sitten ryvin, tai aika hyvin se kantoi mutta jurpatin ihan kuuluvasti itsekseni että miksi vitussa mikään ei koskaan voi onnistua. Olin siis päättyvien mökkiteiden päässä sata metriä tieltä metsässä, kun yhtäkkiä mun edessä seisoi pappa vanha käsisaha kädessään. Jumalauta että sain sydärin, miksei hän sanonut mitään kun takuulla kuuli minut kaukaa...!! Hän kysyi ekana oonko suunnistamassa ja sitten kun kerroin että teen jälkeä koiralle, että onko se koira nyt irti täällä ja onko se karhukoira. No ei ja ei. 🤭 Siinä sitä juteltiin hyvä tovi säästä, lumesta, keväästä ym ja lopuksi hän kysyi että jos menee tuonne päin niin häiritseekö minua. Epäilen että ehkä pelkäsi että kohta se karhukoira on irti siellä, en tainnut sanoa että koira on kyllä koko ajan kiinni, selitin vain ettei se riistasta ymmärrä mitään. Meni pasmat sen verta sekaisin että suunnistin tielle ja lopetin jäljen siihen, siitä tuli 400m kolmella kepillä. Siitä tuli myös ehdottomasti töppösen jälki koska se saattaa olla harhoja täynnä. Millainen tuuri pitää olla että törmää maanomistajaan just silloin kun vaikuttaa ihan sekopäältä kiroillessaan menemään...

Lakin jäljen tein autolta toiseen suuntaan, siitä tuli 700m pitkä ja välikepit oli noin sadan, kolmen sadan ja kuuden sadan kohdilla. Lakki on ajanut viime syksynä kerran pari alokasluokan mittaisen (500m) ja halusin nyt kokeilla mitä se tuumaa selkeästi pitemmästä.

Siirsin sitten autoa kauemmas, alas tien päähän, että sahamies ei kohta seiso mun esineruudussa. Tallasin joutessani kolme kaistaletta. Mun kaistaleet on ehkä 5x60m ja tällaisilla Lakki on lenkin ohessa aloittanut tämän lajin. Nyt oli pointtina vain estää sitä vaihtamasta esinettä. Ekassa ja vikassa esine oli takana, toisessa n. 20m syvällä. Viikko sitten hän esitti kaikki mahdolliset virheet mutta nyt oli ihan eri ääni kellossa! No ehkä sitä vauhtia oli ekassa pikkasen liikaa, vähempikin riittäisi, mutta pysyi alueella ja hoiti homman nopeasti. Tokassa ihan tosi hieno reaktio esineeseen ja malttoi jäädä tarkentamaan eikä rynnistänyt peremmälle. Sain mitä halusin joten lopetin tähän. Palkkana pitkävartinen kaninkarvalelu, oli mieleen. Lopuksi köllin mättäällä itsekin, Lakista on ihanaa kun se saa könytä mun päällä lelun kanssa.

Töppöinen ei ole ehkä eläessään tehnyt mitään kaistaleita, mutta ei se yhtään ihmetellyt miksi me välillä vaihdetaan maisemaa. Vein toiseen Lakin tuoman esineen sille takaisin ja sai hakea vikan. Hirvittää päästää sitä suoraan autosta juoksemaan, onneksi se ei mene niin kovaa kuin Lakki mutta ei haittaisi vaikka ravailisi vaan. Hän oli erittäin tohkeissaan.

Sitten palasin autolla sinne ylemmäs parkkiin ja toivoin että sahamies olisi jo häipynyt eikä nähtäisi kohta uudelleen pönen kanssa. Töppöinen se vetää edelleen ihan sekona ja hän on kyllä vaan niin elementissään jäljellä. Ei tullut ylimääräisiä vastaan eikä se mihinkään harhoihin reagoinut, tosin sehän ei reagoi jos jotain vaan jatkuu myös suoraan. Hän oli taas hieman pahoillaan että tässäkö tää oli. Voi pöne, lupaan edelleen yrittää tehdä sulle vaikka kilsan että pääset kunnolla hommiin, mutta tässä nyt tulee kaikenlaisia vastustavia tekijöitä!

Sitten oli Lakin vuoro. Jälki oli 1,5h ikäinen. Hieno jäljen nosto, ekan kepin ilmaisi myös hienosti ja karvalelu kelpasi hyvin. Jälkeä tehdessä matka tuntui aina paljon pidemmältä kuin koiran kanssa, ja nytkin oltiin yhtäkkiä 300m kepillä. Lakki veti siitä yli reagoimatta mitenkään, mutta itse astuin sen päälle, ja pyysin sitten koiraa että tuus katsomaan mikä tässä on. Palkkasin sen muutamalla namilla ja pyysin hetken odottamaan että sain huohottaa itse. Sitten tein itse kaikkea outoa, alkoi vähän arveluttaa jaksaako se ja annoin sen mennä liian kovaa, välillä laskin jopa liinan käsistäni kun koira meni pienten risujen väärältä puolelta jne. Lopulta oltiin aika lopussa ja koira jäi nuohoamaan jotakin, ehkä sen mielestä tässä oli korkea aika olla keppi, tai sitten siinä oli oikeasti vaikkei se sitä löytänyt. Minä kun pysähdyin niin se oli vielä varmempi että nyt pitää löytää jotakin, ja kehoitin sitä sitten lopuksi että jatka vaan eteenpäin. Jännä että se ymmärsi sen. Minusta siinä olisi pitänyt olla kulma mutta koira vaan paineli suoraan. Olin melko varma että nyt se kyllä oikaisi jotakin, mutta se näytti niin selvästi jäljestävän ja kun vielä vähän pidätin kysyäkseni ootko varma, ja se vaan veti, annoin sen mennä. Kas siellä näkyykin jo tie ja notkelma missä vika keppi olisi. Jälkeen päin katsoin karttaa niin ei minulla siinä mitään kulmaa ollut, tultiin takuulla ihan oikein 😂 Ei vaan mitään muistikuvaa missä kohtaa se kolmoskeppi olisi ollut joten sinne jäi.

Pituus ei ollut mikään ongelma, mutta päästin sen itse siellä puolivälin jälkeen menemään liian takki auki. Ei se ehkä liian kovaa mennyt mutta kaipaisin ihan vähän enemmän tarkkuutta ja intensiivisyyttä jälkeä kohtaan. Nyt se vähän humputtelee menemään. Ensi kerralla pitää muistaa pidättää kunnolla koko ajan. Jännää että vanha trauma Sienen ajoilta nostaa taas päätään. Lakki ei hommia kesken jätä kunhan en ala painostaa sitä. Sillä sen kyllä saa äkkiä passivoitumaan. Nyt keskityin myös hymyilemään aina kun irroitin liinaa jostakin ja se auttoi, ei sitä haittaa se yhtään kun itse en ärsyynny.

Niitä ylitettyjä keppejä ei kyllä kannata sille alkaa osoittelemaan. Se ottaa niin äkkiä vihjeitä siitä että kun minä pysähdyn, se on signaali alkaa etsiä keppiä. Sitten kun se vaan pyörähtää kulmassa ja pysähdyn odottamaan, se luulee että nyt on keppi. Jännää että oon yhden käyttövalion kouluttanut ja senkin kanssa niitä keppejä tuskaillut ja kokeillut ties mitä tulematta kuitenkaan hullua hurskaammaksi.

Tässä pätkä Lakin jäljeltä, sitä humppamenoa nimenomaan:

Lopuksi leikin jälkeen sai vielä kissanruokaa. Palkka tuntuu nyt hyvältä.

Ensi kerralla, huomenna, ajattelin tehdä ehkä ihan vain keppikaistaleen muistuttamaan niistä. Esineitä hänen ei ehkä tartte tehdä lainkaan. Töppöinen tekee kaikkea vain siksi että siitä se on kivaa. Lakin kanssa yritän olla tarkka siitä että en tee määrää, vaan koulutan laatua. Olisihan siitäkin varmasti kiva tehdä huomennakin esineitä mutta se on eri asia tarvitseeko se huomenna treeniä vai kannattaako jättää hautumaan tämän päivän opit.