Nosetalkoissa

Korkkasin tuossa mun nosen vkt-urani ihanan NWS:n kokeissa. Kyseessä oli vieläpä yökoe, tiettävästi Suomen ensimmäinen. Ajattelin ensin että ei helvetissä kun kutsu kävi, mutta ihan hyvin sitä jaksoi valvoa ja kaikki meni kivasti. Ilmo alkoi puolilta öin ja koe 00.30, ja joku 4-5h siinä meni. Olin ennen kuutta takaisin hotellilla. Olosuhteiden pakosta mulla oli kaikki koiratkin mukana, mutta tosi hienosti käyttäytyivät hotellissa. Aamiaisen ajaksi jätin ne kylmästi keskenään huoneeseen ja kaikki oli paikoillaan kun palasin.

Nollakoiraksi päätyi tuomarin valinnalla Lakki. Tempaisin hänet varoittamatta autosta esille pilkkopimeän hetkellä, ja hän oli heti valmis. Ajoneuvoilla satuttiin hyvään suuntaan ja kierrettiin alle puolet ekasta autosta ennen ilmaisua. Vähän mulkaisi olan yli perässä hiihtävää tuomaria taas. Ulkoalueella pyörähti oikealla rakennuksen seinällä ja sitten vasemmalle pöytäryhmälle ilmaisu. Alle 20s per alue, mutta ajoneuvoille tuli muistaakseni 2:30 ja ulos 3:00. Sisällä Lakki ehti poukkoilla enemmän ennen ilmaisua, laatikoilla taas melko suoraan hajulle. Sisälle 3:30 ja laatikoille 2:00. Sisäalueen jälkeen ei saanut palkata lainkaan, mutta eipä se siitä ollut millänsäkään.

Lakki tuntui tosi hyvältä, varmalta, valmiilta. Ei häirinnyt keskellä yötä tehdä hommia eikä tarttenut kelleen puhkua. Tulospalvelussa sitten ihmeteltiin kun ulkoalueelta tuli tosi paljon ajan loppumisia. Kysyin lopuksi mitä siellä oikein tapahtui mutta ei kuulemma mitään ihmeitä. Kysyin vielä että miten se Lakki sitten otti sen niin helposti, niin "no se on kakkosen koira". 💙 Mä olen pitänyt Lakkia ykkösen koirana joka joutui kakkosiin, mutta tästä jäi kyllä kaikkinensa sellainen olo että ykkösen kokeena tämä olisi ollut Lakille tosi helppo ja ehkä se oikeasti on valmis etenemään. Toki nollana on aina erilaista kuin kisaajana, mutta silti. Piti jäädä päivän päätteeksi muidenkin kanssa treenaamaan, mutta siihen aikaan ei liikkunut enää päässä mitään niin he saivat tyytyä nukkumaan autossa.

Jäi siis sellainen olo että kunhan tilaisuus koittaa, Lakki saa korkata ne kakkoset. Harmi vaan että sitten tuli helteet ja kohta on reissuun lähtö ja treenejä ei tässä nyt oikein ole näköpiirissä. Lahjattomat treenaa, pyh.

Maastoja

Kesän koittaessa maastokausi on startannut kunnolla. Esineruutu sujuu pääosin oikein hyvin; talvikauden jälkeen eka treeni oli ihan fiasko kun koira juoksi jossain 100m syvällä eikä ehtinyt reagoida esineisiin jos sellaisen yli sattui kaahaamaankin, mutta meno on tasoittunut melko kivaksi. Vähän sillä ehkä meinaa jalat viedä ja eka lähetys menee turhan kovaa ja välillä hieman yli rajojen, ja sitten se selkeästi väsyy ja/tai sille tulee vähän sellainen olo että johan täällä on juostu, ja jonkun kerran on ollut hieman uskon puutetta siitä että kannattaa silti mennä uudelleen. Vauhdissa siis huomaa muutoksen. Olin aiemmin ottanut max kaksi ja aina ekasta palkaten, mutta nyt ollaan haettu myös kolmea ja otettu kaksi ilman välipalkkaa. Ylläri että ei mikään juttu koiralle. Esineiden osalta olisin täysin valmis viemään sen alon kokeeseen.

Jälki sen sijaan... tai lähinnä ne janat. En ymmärrä mitä talven aikana on tapahtunut, koska janatyöskentely on täysin hajonnut. Lakkihan oli siinä ihan luonnonlahjakkuus ja olin ekan kauden ylpeä siitä, että sitä ei ole mitenkään treenattu eikä koiraa painostettu, koska siitä ne ongelmat yleensä alkaa. No nyt alkoi silti ja ahdistaa kun en tiedä mitä on tapahtunut. Se siis tekee edelleen tosi siistejä janoja, vauhti on pääosin aika maltillinen (ravaa), mutta on sellaisiakin että se ampaisee ihan tykin suusta. Sitten se kohtaa jäljen ja lainkaan tarkistelematta nostaa sen väärään suuntaan ja lähtee sinne. On myös sellaisia että se menee jäljen yli ja/tai alaa pyöriä siinä. Mulla oli aluksi sellainen olo, että se sotkee nyt pahasti esineruudun ja jäljen, jo pelkästään se täysii helvetin kauas ryntääminen näyttää enemmän Lakin esineruudulta (tai haulta mitä se vielä viime kauden teki) kuin janalta. Nyt en enää oikein tiedä. Olen antanut sen jäljestää takajälkeä autolle ja todennut siellä että höh mites tää nyt tälleen, jolloin se oli aivan maansa myynyt ja uusinnalla nosti jäljen todella huolella ja vähän luimussa. Olen mitään sanomatta estänyt sitä lähtemästä väärään suuntaan ja olen estämisen ohella sanallisesti kommentoinut että ei sinne. Olen lähettänyt janalle ja olen antanut sen vapaasti jolkottaa edellä ja nostaa jäljen itse. Olen tuonut sen todella helpossa kulmassa että sen olisi luontevaa valita oikea suunta, ja yleensä silti se ottaa väärän suunnan. En tiedä onko meillä mielentilaongelma ettei se tajua että yrittää mennä väärään suuntaan, vai onko koira esim esineruudussa kokenut että väärään suuntaan jäljestäminenkin voi johtaa esineille ja se kokee sen palkitsevaksi? Ei se esineruudussa mitään ehdi jäljestämällä jäljestää mutta eihän sen ole tarvinnut kuin haistaa metrin pätkä askelia jotka vie esineelle.

Alan olla melko epätoivoinen ja nyt seuraava projekti olisi varmaan tehdä jäljen nostoja nurtsille tms missä näen askeleet itse, ja naksuttimen kanssa hakea sitä että ottaa yhden askeleen oikeaan suuntaan ja palkata ruualla sinne seuraavaan askeleeseen. Toinen mitä voisi kokeilla olisi laittaa janamerkin jälkeen heti 1-5m päähän valmis palkka, mutta en itse usko oikein tällaisiin treeneihin. Haistaahan se koira jo sinne lähetykseen että siellä on jotain ylimääräistä ja se auttaa sitä valitsemaan suunnan. Sille on tehty keppien kanssa tällaisia mutta ei ole auttanut, siis että keppi on heti jäljen noston jälkeen 5-10m päässä.

Noin muuten havahduin siihen että sen jäljet on turhan helppoja ja kaavamaisia. 400-700m 4-6 kepillä. Pääosin se jäljestää oikein kivasti, välillä se on hieman epätarkka ja seilaa sivusuunnassa, ja mun pitäisi panostaa liinatyöskentelyyn itse. Kulmat on olleet välillä kanssa vähän epätarkkoja, eli töppösenomaisesti ehtii mennä aika pitkälle yli, mutta on sillä kyllä aika hienojakin kulmia. Keppeihin se reagoi pääosin hyvin, välillä sen sivuttaisseilaamisen takia saattaa jäädä, mutta yleensä olen itse sitten bongannut nekin eli ei se niin kaukana seilaa. Kepeillä meillä on edelleen leikkapalkka ja nyt oon välillä heitellyt myös keppiä vaihtamatta sitä leluun, hänelle tuntuu olevan ihan sama. Vikalla saa sitten kissanruokapurkin, ja välillä se odottaa sitä jo niin että ei meinaa enää lähteä leikkimään vaan katsoo hetken että eikö tule muuta.

Eilen oltiin sovittu koko päivän pk-treenit; aloitus kentällä tottiksella ja siitä sitten maastoon. Eilen oli myös vissiin tämän kesän kuumin päivä, auto näytti koko ajan +24. Tottikset piti aloittaa klo 11 mutta olin jo ysin aikaan kentällä, käytin heitä vähän kävelemässä ja töppöinen ja Paju sai tehdä nosea. Lakki veti tottista kolme kierrosta, ja vikalla kyllä näkyi että koira alkaa olla melko läkähdyksissä. Tottiksessa musta on koko kevään tuntunut että koira ei ihan anna kaikkeaan ja se ei ole "sikasiistiiii" vaan "ihan kiva". Mietin sitten tätäkin asiaa ja tajusin että junnaan sen kanssa samoja juttuja. Nämä mudit on oikeasti aika herkkiä treenimäärille, tai toistojen määrille. Lakilla ei ole lainkaan sellaista niin kuin pönellä, että se alkaisi tuottaa omia sovelluksia, vaan se vaan sitten tekee vähän vasemmalla kädellä ja tuntuu just siltä että se ei anna kaikkeaan. Mutta jos hieroo jotain 10 askeleen seuruuta ja esteillä kupilta toiselle hyppelyä niin kai se jossain vaiheessa alkaa tympiä itse kutakin. Nyt on korkea aika alkaa opettaa sille puuttuvia paloja ja lisätä haastetta. Esim. seuruun käännöksiä se on tehnyt vain korokkeella keittiössä, täyskäännöksen osalta en ole edes päättänyt kummalla tavalla haluaisin sen tekevän sen, ja henkilöryhmää ja ilmoittautumista se ei ole tehnyt ikinä mitenkään.

 

Paikalla olon suhteen oon ollut tosi varovainen. Sen oli pentuna vaikea oppia olemaan aloillaan ja vinkumista riitti. Nyt oon todella tyytyväinen että olen ollut maltillinen keston lisäämisen kanssa enkä alkuaikoina tehnyt sitä ikinä missään häiriöissä, jolloin turhauma (=ääni ja levottomuus) pysyi poissa. Syksyllä mentiin jossain 1-2min kestossa kevyessä häiriössä, nyt meni helposti 3,5min. Aloitettiin myös kaverin luoksetulojen lisääminen. Ekalla kutsulla kyynärät nousi, mutta kun sanoin että se ei ollut sulle se kutsu, toinen meni oikein hienosti.

 

 

Yhden jälkeen ajettiin maastoihin ja tallattiin jäljet. Lakin jälki alkoi kuivassa mäntymetsässä, meni kostealle suolle pursujen sekaan, tuli pätkän hiekkatietä ja lopuksi vielä päätyi hiekkakuopalle. Nyt olisi alustanvaihdoksia ja sitä haastetta koiralle! Jäljelle tuli viisi keppiä ja se kerkisi muhia melkein 1,5h. Ilma oli tosi hautova ja taivaskin näytti siltä että kohta voi tulla vettä ja miksei ukkostakin, mutta ei tullut.

Janalle toin koiran metrin päähän jäljestä ja istutin sitä ihan rauhassa siinä, ja annoin sen sitten lähteä... näyttävästi väärään suuntaan. 😡 Vaikka yritän olla ärsyyntymättä, kun se nyt ei ainakaan auta asiaa, niin onhan tää nyt ihan sieltä ja syvältä. Pitäisikö sen kaaliin takia että sinne ei saa mennä vai että sinne ei kannata mennä? Se on kuitenkin aika eri asia. Ykköskeppi jäi kohtaan missä koira poukkoili. Hiekkatielle tullessa se oli alusi vähän että wooot eikö tämä menekään vain tien yli kuten aiemmin, ja piti vähän kannustaa että joo jälki, jatka vaan. Se sai siitä hyvin kiinni, mutta neloskeppi jäi tielle kun koira meni juuri vähän penkan puolella. Sitten jälki näytti vaan päättyvän ja koira oli hölmistyneen oloinen tuolla missä tie tekee mutkan oikealle. Tiesin että jälki menee jossain vaiheessa hiekkakuopalle, en muuta, ja pysäytin koiran ja kannustin sitä etsimään jälkeä. Jäljen tekijä oli tullut katsomaan montun toiselle laidalle ja huusi sieltä että se menee alas siitä missä oltiin. Olin juuri huomannut siellä jalan jäljet ja niin olisin arvellut itsekin. Kehoitin Lakkia menemään reunaa alas, mutta ei se silti oikein saanut askelista kiinni. Lopulta näytin kädellä yhtä askelta ja sitten se jotenkin bongasi että niin onhan täällä jälki. Onneksi se vastaa kehuihin hyvin ja loppupätkä mentiin "hieno jälki, hyvä jälki" -mantraa hokien. Aloin jo miettiä että kuin hiton kaukana se keppi voi olla niin sieltähän se koira sen ilmaisikin. Tämä oli nyt just sellainen treeni mitä me tähän saumaan varmasti kaivattiinkin, se joutui ihan oikeasti töihin ja sillä oli vaikeaa! Nyt voisi tehdäkin kuurin alustan vaihdoksia ja hakea sitä kautta haastetta - koska sitä hän kaipaa. Jäljenkin suhteen hän kyllä olisi koevalmis aloon-avoon, eihän se koe takajäljeen kaadu sentään.

Siirrettiin autoja vähän peremmälle ja käytettiin koirat uimassa ennen esineruudun tallaamista. Ei ehkä enää ihan olisi jaksanut mutta kun tänne nyt oltiin tultu ja päätetty tehdä koko setti, niin nyt sitten tehdään prkl. Tallattiin ihan 50x50m ruutu, jossa vasen takakulma nousi kallioille, ja koko oikea reuna meni montun reunaa myötäillen. Esineitä sinne tuli neljä; takakulmiin, keskelle pystyssä töröttävän kuolleen puun rangan päälle koiran nenän korkeudelle, ja ihan eteen katajapuskiin.

 

Töppöinen sai aloittaa. Hänelle oli tarkoitus tehdä pieni jälkikin, mutta oikeastaan se vaan unohtui. Pöne haki ensin etuesineet ja sitten sieltä tuli oikea takakulma, ja jätin siihen. Oli tosi kuuma ja vasemmalle hän ei ollut kiivennyt lainkaan. Välissä kävi kaverin koira, joka haki samat, vasen taka oli edelleen koskematon. Lakki toi ekana keskeltä sen korkean esineen, ja sitten huiteli hienosti kallioille, joskin meni taas sen verran takaa yli alueen että ei saanut hajua siitä esineestä. Sieltä hän poukkoili oikeaan takakulmaan ja otti hanskan, ja päätin jättää siihen. Ekasta hän ei ollut saanut palkkaa lainkaan eikä ollut millänsäkään. Ei siitä myöskään näkynyt että on jo pitkä päivä takana, vaan ihan normaalilla vauhdilla paineli menemään. Kotona sitten illalla oli melko hiljaista ja Lakkikin nukkui niin että ulahteli unessaan.

Lopuksi Paju sai vielä leikkiä lapsuudenystävänsä Hillevin kanssa. Loppukesästä he olivat saman kokoisia viime vuonna, enää eivät ole :D. Käytiin vielä katsomassa rannassa muutama polku mihin ne menee, ja ihan hyvää maastoa oli lisää sielläkin. Ihan viimeisenä otin vielä Lakin uudelleen privaattiuinnille.

paskoja nää pk-treenit kun mun vuoro ei tuu koskaan t. nahka

Paska, näytös kaksi

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aloitti sitten Lakki. Onneksi oltiin jo tultu takaisin mökille eikä oltu reissun päällä eikä teltassa. Lakki herätti minut kolmen maissa yöllä haluten ulos ja sitten sinne rampattiinkin tunnin välein aamuun asti. Samanlaista räjähtävää vesiripulia kuin Pajulla, ei oksenna. Iltapäivällä ajettiin kotiin ja kävin enteromicrojen lisäksi apteekista jotain tujumpaa. Täti ei oikein osannut auttaa minua, mutta lopulta päädyin uuteen (?) Dia-Tab-tuotteeseen. Promaxia hän olisi myynyt mutta se ei ole koskaan auttanut millään koiralla mihinkään niin kokeilin mieluummin minulle uutta tuotetta. Lakki onneksi suostui syömään ja juomaan ja illalla hain vielä kaupasta kanaa ja riisiä ja keittelin kattilallisen. Pajukaan ei ole vielä palannut täysin omaan ruokaansa niin siinähän sitä olisi.

Illan aikana käytin sitä kolmen tunnin välein ulkona. Se ei pyrkinyt sinne mutta joka kerta kun vein, paska lensi ja se kyykkäsi monta kertaa.

Aamulla koin elämäni paniikin. Mies lähti vähän aiemmin ja mun kello soi myöhemmin. Yleensä Lakki ja Paju nukkuu makkarissa mutta joskus kun mies nousee, Lakki siirtyy koirahuoneeseen. Mun herätessä vain Paju tuli perässä eteiseen, joten arvelin että Lakki oli jo siirtynyt pois. Koska se ei tullut pinnasängyn alta sanomaan huomenta, sillä on edelleen ilmeisen huono olo. Valjastin muut ja patistelin sitten että alas tulla sieltä nyt, ulos on pakko mennä. Ei kuulu esiin kömpimisen ääniä. Lakki tänne nyt! LAKKI?!? Kyykistyin katsomaan onko se kuollut sinne, mutta ei siellä ollut ketään. Kurkkasin mökkiin, sitten menin katsomaan keittiöön, katsoin uudestaan vessaan ja saunaan ja samalla karjuin Lakkia. Hiirenhiljaista eikä se ole missään. Olohuoneessa on aina ovi kiinni koska sinne ei valvomatta tartte mennä kenenkään, mutta jos mies oli ollut siellä niin voisi koirakin olla. Ryntäsin parvekkeelle asti, eksä joskus vuonna nakki oli lukinnut Sienen yöksi parvekkeelle ja aamulla sain sydärin kun sitä ei ollut missään. Ei Lakkia. Kaikki remmit oli eteisessä ja mies oli vienyt pyöränsä ja työtavaransa niin ei se kyllä koiran kanssa ole ulkonakaan. Juuri ennen kuin sain täydellisen hysteerisen kohtauksen pamautin vielä makkarin oven auki (suljen sen aina kun herään ja tulen pois koska sinnekään ei yksin ollessa saa mennä) ja potkaisin Lakkia turpaan, eli hän oli kuin olikin ollut meidän kanssa siellä mutta niin vaisu ettei normaaliin tyyliinsä tullut etummaisena ulos. 😭

Ulos lähtiessä se vinkui portaissa ja käveli melko köpsästi, maha on selkeästi kipeä. Omituinen ripuli, tällaista ei ole koskaan ollut kellään meillä ennen. Työpäivän aikana oli tullut yksi läjä kylppäriin, mihin hänkin osaa mennä (mudit on viisaita!). Hain töiden jälkeen sille lisää lääkkeitä klinikalta. Se edelleen syö ja juo joten en usko että tylosiinia irtoaa vielä, eikä nesteytykselle ole tarvetta. Paju sai torstaina päivystyksestä Litalginia, jota se ei tarvinnut. En ollut tiennyt että sitä voi edes antaa koiralle ja nyt alkoi epäilyttää että eihän se ole kuten ivermektiini joka on hengenvaarallista colliesukuisille koirille. Mudeilla ei tietääkseni ole mitään tuollaisia mutta piti silti selvitellä voihan sitä varmasti antaa. Klinikalla myi mulle nyt sitten kuitenkin sitä Promax-tahnaa ja sen kaveriksi Inupektia, ja käski antaa jälkimmäistä tupla-annoksen ja samaan aikaan tahnan kanssa. Koska koira syö, juo ja on kuitenkin muuten virkeä niin sanoi että aikuisen koiran kanssa voi kyllä vielä katsoa päivän tai pari helposti. Kysyin onko se enemmän kiinni siitä yksilöstä tai taudista eli onko mahdollista että toinen koira selättää sen itse vaikka toinen ei, niin kyllä on. Ei ole olemassa tautia joka olisi kaikille ärhäkkä vaan osa voi päästä vähemmällä. Eli vaikka eka päätyi tippaan ja antibiootille niin toinen välttämättä ei.

Neljällä kympillä lisää kamaa. Ripulin kokonaiskulut 550e. 😜

Jos ei se nyt kuole siihen Litalginiin niin pitää kyllä huomenna soittaa sille Pajua alun perin hoitaneelle lääkärille ja kysyä ainakin tuosta vatsakivusta. Mies oli sitä töistä kotiin tultuaan käyttänyt ulkona ja jopa hän oli osannut katsoa että sitä sattuu mahaan. On se kotona vaisu, ei leiki ja vetäytyy, mutta ei siis mitenkään jalaton tms kuten Paju oli.

Kauhulla odotan töppöisen vuoroa. Se lähtee sitten varmaan tippaan heti kun paska lentää ekan kerran. Oon antanut sillekin noita maitohappobakteereita nyt jo ennakkoon. Annoin Lakillekin silloin kun Pajun oireet alkoi ja näin kävi silti, että joo...

Vanhojen ja vammaisten vael... retki

Pajun vatsataudin takia piti perua alkuperäinen neljän päivän Patvinsuon "harjoitusvaellus" (ennen kesän oikeaa lapin vaellusta). Piti harjoitella sitä kuinka paljon russeli jaksaa kävellä ja millaisessa vaatetuksessa se tarkenee nukkua teltassa. Kun eläin tokeni nopeasti tylosiinilla, päätettiin kuitenkin tehdä mökillä yhden yön reissu. Kyseessä oli Huitukanharju Juvalla; luonnonsuojelualue jota ei hirveästi missään mainosteta ja itsekin kuulin siitä vasta viime vuonna. Varsinainen harjureitti on vain noin 5km pitkä ja kaikesta päätellen hyvin hiljainen. Maastopyöräreitti sinne on kaiketi tänä keväänä merkattu ja minusta siinä olisi potentiaalia muutenkin, mutta joku sanoi että maanomistajat on olleet nihkeitä niin en tiedä mitä tulee. Eihän se nyt siis tietenkään vedä vertoja Patvinsuolle saati oikealle lapille mutta näin etelä-savolaisittain olihan se ihan viehättävä harju.

Me katsottiin kartasta metsäautoteitä niin että saatiin ympyräreitti tehtyä. Nyt kun tästä olisi tulossa ihan höpöreissu niin päätin ottaa pönenkin mukaan. Hirvitti kyllä hieman että mitä jos se ei vaan jaksa kävellä ja hyytyy täysin, mutta toisaalta oltiin lähes koko ajan autolla ajettavan tien varrella niin sitten vaan olisi laitettu teltta pystyyn ja äiti olisi jäänyt koirien kanssa odottamaan kun minä olisin marssinut hakemaan auton. Hirvitti myös että jos ripuli tarttuu muihin ja ne aloittaa kesken reissun, mutta no, katso edellinen. Mihinkään erämaahan en tosiaan olisi lähtenyt toipilaan, ikälopun ja ripulin uhan alaisena, mutta nyt ei ollut kuin max 2-3h kävely autolle niin en nyt pitänyt tätä minään suuren riskin tempauksena kuitenkaan, tuli mitä tuli.

 

Lähdettiin siis perjantaina aamupäivällä, ja käveltiin varsinainen reitti ja ulos luonnonsuojelualueelta niemen kärkeen, jossa yllättäen oli laavu. Laitettiin päiväleiri pystyyn sinne. Matkaa tuli n. 6km. Loppupäivälle oltiin katsottu kartasta kivan tuntuinen yöpaikka, ja sielläkin oli yllättäen kartassa näkymätön sauna/tupa mutta mentiin sen ohi rantaan silti. Yhteensä perjantain marssia tuli 13km ja ihan sikahyvin jaksoi töppöinenkin, ei niin mitään ongelmaa. Parisataa metriä suunnistettiin umpimetsässä tieltä toiselle ja ahdisti jos se väsyy siinä, mutta ehei. Muuten reitti oli tosi helppokulkuista tietä ja loppuun saakka jolotti fleksissä etummaisena. (Joskus oon saanut paskat niskaan siitä että mudihan nyt kävelee vaikka kuolemaan saakka omistajansa perässä. Mutta siinäpä se; niin kauan kun se menee edellä, tilanne on kunnossa. Heti jos se alkaa jättäytyä vierelle saati taakse, se on uupunut.) 

 

Kuva on otetttu vasta autolle palattuamme. Lähtiessä oli sen verran hullua päässä kaikilla etten edes yrittänyt istuttaa niitä.

Vaelluksella ehkä tärkein taito on odottaa rauhassa kun ihmiset lukee karttaa, juo, syö, miettii, kuvaa, whatever. Hermo menee välittömästi jos kaikki narut on solmussa, kiskotaan tai vingutaan.

 

Ulkohuussi avomallisena :D

 

Keskimmäinen naattii päivätauolla

Näyttää että hän olisi nesteytyksessä

Pöne muisti hienosti kaikki telttarutiinit ja oli hyvä poliisi myös Pajulle. Toinen hyvin tärkeä taito on se ettei teltassa härvätä yhtään.

Yhden yön retkellä voi olla astetta paremmat eväät

Ei oikein vielä tiedä että jokainen tauko kannattaa käyttää nukkumiseen

Hän tietää <3

Jonkun on kytättävä syömisiä kuitenkin

Pidettiin muutaman tunnin tauko. Ylipäänsä tällainen minireissu tuntui hölmöltä, tie oli tosi nopeaa kävellä, ja oli jotenkin hupaisaa himmailla menemisiään ettei ole liian aikaisin iltaleiripaikallakaan.

Suunnistus tieltä toiselle. Aivan absurdia käyttää vaelluksella kännykkää suunnistamiseen.

Iltaleiriin päästyämme väsymys alkoi näkyä ja hänkin harjoitti lähinnä enää tällaista toimintaa teltassa. Ihan saatiin rauhassa syödä. Kokemus on paras opettaja.

Illalla annoin töppöiselle isomman annoksen gabapentiiniä ja lisäksi ihan varmuuden vuosi tulehduskipulääkettä mahdollisiin lihaskipuihin, ihan vain koska miksi ei. Ei ollut yhtään jäykkä aamullakaan, joten en usko, että hän tästä millään lailla kärsi. Pajulle oli mukana 400g i/d-purkkiruokaa koska se syö vielä vatsatautieväitä. Päiväretkelle sellaisenkin painon viitsi kantaa. Hän ei toki ihan niin isoa annosta voi vetää joten mudit sai kanssa siitä vähän makua nappuloiden kyytipojaksi ja pikkaisen jätettiin aamulle. Enpä ole koskaan ennen vaelluksella seissyt teltan ulkopuolella sotkemassa koirien märkäruokia lusikalla ja ojentanut yksi lusikka kerrallaan sisälle telttaan "tässä on töppöisen eka lääke, tässä tulee töppöisen toka lääke, tässä Pajun antibiootti" :D Mutta onnistui se.

Aamiaisella

Yllä yökkärimuotia. Töppöisellä oli perinteinen setti; Williksen lisäsi Toppapomppa ja kassissa olisi ollut vielä fleecetossutkin, mutta arvelin ettei niitä tarvitse. Lakilla oli Hurtan ikivanha ohuehko toppatakki. Pajulla oli kuvassa olevan Jumppapomppa-uikkarin lisäksi uusin Hurtan Extreme Warmer ja hän tarkeni hyvin. Tulkitsin sen siitä että se nukkui koko yön ihmisten välissä samaan suuntaan meidän kanssa, eikä yrittänyt ollenkaan kenenkään pussiin tai könynnyt toisten päällä etsimässä lämpimämpää paikkaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan kolmelta yöllä oli ollut +7 ja sen kyllä huomasi; meillä ihmisillä oli nollakelin pusseissa ihan saakelin hirveä hiki. Äiti sanoi heränneensä yöllä siihen että Lakki läähätti, muttei uskaltanut ottaa siltä takkia pois, kun kylmin aika oli vielä edessä. Olisi kyllä varmaan voinut. Mutta tämä oli kaikkinensa positiivinen yllätys. Toki nollakelissä tilanne on aivan eri, mutta ainakin tällaisissa lukemissa russelikin pärjää oikein hienosti. Hätätilanteessa koiran voi toi ottaa omaan pussiin mutta sitten menee nukkuminen vaikeaksi ja kyljen kääntäminen on tosi hankalaa ym.

Sosiaalisuuskiintiö ylittyi? :D

Aamulla leiriä purkamassa. Mun koirat ei varsinaisesti karkaa mutta kun keskityn pakkaamaan, en jaksa vahtia niitä yhtään eikä kellään ole lupa huidella missään. Siksi Paju on kiinni jotta se ei opi haahuileman leiristä mihinkään.

Jalat olisi vieneet niin että Lakkiakin piti välillä muistuttaa miten odotettiin...

Täydellinen kartanlukukäytös!

Viimeiselle aamulle jäi noin viisi kilometria matkaa. Lakilla oli uudet vetovaljaat, tai Lakin taluttajalla, ja minä menin sen kyydissä ekan päivän ja äiti sai kokeilla nyt. Melkoista kyytiä se vetää ja riittää että pöne oli fleksissä edellä vieheenä ja ihmiset käveli vierekkäin tiellä. Jos edellä ei ole ketään, ainakaan viime vuonna Lakki ei oikein osannut vetää.

Päiväleirissä nähtiin yksi kalastaja ja sekä mennessä että tullessa tiellä meidät ohitti yksi ja sama auto. Vanha pariskunta ihmetteli meitä varmaan kovasti :D Reitillä ei siis nähty varsinaisesti yhtään kulkijaa, ei jalan eikä pyörällä.

Videolla nyt edelleen poikkeuksellisesti kännykällä kuvattuja pätkiä. Ihan tosi outoa oli kun ainoa kartta oli puhelimessa. Yleensä viikon vaelluksilla puhelin on kiinni ja avataan vain jos on jokin hätä...

Ei nyt mikään huono reissu ja lopulta ei jäänyt pahasti jurppimaan se että kunnon vaellukselle ei päästy lainkaan. Ihanaa oli että vanha, vanha töppöinenkin pääsi vielä kerran mukaan, ja Paju osoitti että se kyllä pärjää. Ei russelista virta kävelemällä lopu, kuten vähän etukäteen arvelinkin. Kunhan kokemus vielä opettaa sille että nukkua kannattaa aina kun voi, niin hyvä siitä vielä tulee. Turhaan olen myös pitänyt sitä hienohelmana joka ei varpaitaan kastele; videollakin karmeaa sössötystä kun epäilin tuleeko se koko ojan yli vai pitääkö se nostaa :D ...