maanantai 8. elokuuta 2022

Nosekokeet

Lauantaina oman seuran ykkösen koe, jossa mun piti olla vkt:na. Alkuviikosta vielä viestintää tuomarin ja järjestäjän kanssa ja mietittiin kykenenkö toimimaan vai pitääkö etsiä sijainen. Lopulta se onnistui ihan hyvin, oli väkeä sen verran että sain itse istua pääosin toimistossa.


Paju oli nollakoirana. Se teki kaikki putkeen; sisäetsintä oli jees vaikka vähän katkonaista ja sain pari kertaa kannustaa että etsi vaan. Piilo oli pöytälevyssä korkealla niin että Paju juuri ylsi siihen kun kurotti. Laatikoita oli täydet 25 kolmessa rivissä, käytiin noin 1,5 riviä läpi. Piti ihan kädellä ohjata haistelemaan jokaista laatikkoa, tosi selkeä reaktio ja ilmaisu oikeaan. Lopuksi haisteltiin muutkin että nollakoiran jälkiä olisi tasaisesti joka puolella. Ajoneuvoja oli kaksi ja koira oli tosi läkähdyksissä, oli kauhean raskas ukkosta edeltävä sää, noin +23. Se oli tosi rikkonaista ja se alkoi vähän lässähtää. Lopulta tuomari ohjasi oikeaan suuntaan, ja sitten kun se haisteli siitä niin hieno reaktio ja ilmaisu taas. Ekalla kerralla oli haahuillut juuri sillä kohdalla. Ulkoalueena grillikatos, jossa kanssa muutama kyselyhetki (sen sijaan että koira painelisi menemään itsenäisesti kuten toivoisin). Kierrettiin keskellä ollut tulisija ympäri ja haahuiltiin seinillä ja penkeillä ja otin sitten alkuun palattuamme selkeästi koiran ohjaukseen, ja kun lähdin viemään sitä että katso tuolta niin heti halkopinosta tai korista hieno ilmaisu.

Pajulla on ollut tässä kesällä useita treenejä, joissa se on meinannut ruveta kuseskelemaan kesken kaiken, ja minä nyt vaan en osaa oikein nätisti sanoa että älä, vaan suusta tulee melko napakka rääkäisy. Se pahastuu siitä niin että pakenee autoon eikä mikään lepertely saa sitä enää tulemaan uudelleen. Sille on tehty ainakin yksissä treeneissä ihan vaan ruuan etsintää että olisi saanut sen kivan ilmeen esille, mutta siinäkin se näytti siltä että tämä on ansa ja jos erehdyn syömään niin saan turpaan. Mua ahdistaa ja ärsyttää tämä jo etukäteen ja nyt kannattaisi varmaan pitää ihan kunnon tauko (onhan sitä tässä kaiken tän sairastelun takia jo ollutkin) ja sitten alkaa rakentaa etsintää uudelleen. Pajukin on vaan heitetty etsimään niin että ensin se osasi etsiä tyyliin tuolista kotona ja sitten se on viety isommille alueille. Palaan varmaan ihan täysin ruokaan ja tehdään sillä kunnes koiran asenne ja olemus on taas kohdillaan. Kokeeseen sitä ei nyt kannata tyyliin ennen ensi kesää ilmoittaa. En halua että tuollainen ohjaajalta kysely ja epävarmuus vahvistuu yhtään, Paju on ollut tosi itsenäinen ja iloinen nosettaja ja sellaisena haluan sen jatkossakin. Sillä ei ole muuten ollut mitään murkkusekoilua ja se on ollut todella helppo ja pikkuvanha, niin kävi varmaan taas se klassinen että tein sille liian vaikeita treenejä ja sen ajatukset oli tytöissä tai jossain muualla, niin konfliktihan siitä tulee. Terrieri ei kestä yhtään komentamista, ei, vaikka se olisi täysin aiheesta. Tän kirjoitin silloin faceen:


"Omistajan nolaaminen väkivaltaisena hulluna, osa sataseitsemänsataa. Monta hyvää vinkkiä amatööreille.

Tarina alkoi joitakin viikkoja sitten kun Pajulla jäi vähän asioiden päälle hyppiminen päälle. Yritin nosettaa mutta hän vain hyppi ylös alas bojoing siinä olleelle tuolille. Saatoin vähän sanoa että etsi perkele ja lopeta se kiipeily. No ei etsinyt ei. Halvaantui ja toettuaan pakeni autoon. Kehtaa muija kovistella.

Sitten alkoi tulla kaikkea tosi outoa. Muutaman kerran se on nyt näyttänyt etsivän mutta meinannutkin nostaa koipea. Tänään saatoin taas vähän korottaa ääntä että kuseminen ei muuten ollut sallittujen asioiden listalla. Kyllä halvaantuu. Se osaa melkein niinkuin kaatua selälleen ja näyttää siltä että hakkaa vaan taas henki veke, hakkaa vaan niin käännän toisenkin posken. Sitten ei mikään määrä lepertelyä saa häntä enää etsimään yhtään mitään. Treeni on pilalla. Päivä. Tai loppuviikko. Ei puhu russeli enää mitään, syyttävin silmin vain tuijottaa. Väkivaltainen hullu.

Tänään meinasi alkaa keittää niin että tehtiin sille lopuksi alue jossa oli pelkkää ruokaa. Lähti etsimään, löysi ja sitten taas halvaantui sen näköiseksi että ansa on, jos meinaan syödä jotain tuolta niin varmaan tulee taas tunti turpaan. Oon luullut että mulla on välillä aika korkea ajatuksen lento mutta tällainen teinirusselsson vetää kyllä yli kaikkien asteikoiden.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan HÄN KUSEE mutta lopputuloksena MINÄ itken ja olen kaikkien paikalla olevien silmissä väkivaltainen hullu. Vain russelijutut. Joku normaali koira sanoisi että okei sori en kuse enää, ja jatkaisi hommia. Russeli... vain russeli saa senkin olemaan omistajansa vika. 🤦💩🤣😆
(Kasvattaja lanseerasi termin väkivaltainen hullu eikä ole tullut naurusta loppua. 🤣🤣🤣🤣)"

***

Lauantaina töppöinen täytti 14v. Paskimmat synttärit ikinä, joutua olemaan koko päivä autossa. Tosin jos häneltä kysytään niin sitä hän on koko elämänsä eniten rakastanut. Satoja, satoja kisoja, kokeita, koulutuksia, treenejä, leirejä, ja edelleen hän kiljahtelee riemusta kun pääsee autoon mukaan. Nollakoiraksi hän ei valitettavasti lääkityksen vuoksi päässyt koska ad-säännöt koskee myös nollakoiraa, ja lopuksi en millään enää jaksanut mennä etsityttämään hänellä koealueita. Onneksi oli edes paketti kotona. Mies on ollut reissussa mutta oli puhe että kun hän palaa, tilataan pönelle kebabbi.




Sunnuntaina meillä oli kakkosen koe ja Lakki oli sinne jo aikaa sitten ilmoitettu. Onhan mulla lääkärin todistus millä saa rahat takaisin, ja koe ei ollut täynnä niin ei ollut ketään jonossakaan ja voisi ihan hyvin vasta aamulla päättää, mitä tekee. En minä fyysisesti niin kipeä enää ole, että se estäisi tekemästä mitään, mutta lauantaina olin niin poikki että kotiin joskus 19.30 päästyäni kaaduin suoraan nukkumaan. Sunnuntaiaamulla mahaa vähän koski, ei yhtään huvittanut tehdä mitään ja olisin vaan jäänyt sänkyyn makaamaan. Lakki sen sijaan kantoi mulle leluja ja kieriskeli aarteidensa kanssa niin antaumuksella, että tuli sellainen olo, kuin se yrittäisi sanoa että elämä jatkuu ja nyt liikettä muija. Lopulta sitten pakkasin kamat ja lähdin viime tipassa.

Lakki oli viimeinen koira, nro 15, ja oli outoa olla kokeessa kun ei ollut mitään odotuksia eikä tavotteita eikä jännittänyt yhtään. Yritin nyt sen verran tsempata että mun alakulo ei tarttuisi koiraan. Alueisiin tutustumisessa en oikein miettinyt mitään, yleensä aina katson paikat mihin koira pitää ehkä ohjata ja mulkoilen myös sillä silmällä mihin minä ehkä laittaisin piilon (vaikka ei pitäisi....). Sen painoin kaaliini että ulkona ja ajoneuvoilla yksi haju ja sisällä ja laatikoissa kaksi. Onneksi tuomari muistutti että välissä ei enää saa palkata, koska olisin takuulla vahingossa tehnyt niin! Ei vaan jotenkin päässyt sairaala-ajatuksista noseen ja tuntui että en ole ikinä ollut yhdessäkään kokeessa. Lakki ei ole minusta vielä valmis kakkoseen, se on niin nuori ja kokematon ja sillä on niissä ykkösen kokeissakin ollut outoja ahdistumisia, esim. ajoneuvoilla perässä hiihtävän tuomarin mulkoilua ym.

Sää oli puolipilvinen ja noin +20, kova tuuli oli koko ajan ja puuskissa välillä vielä kovempi. Tuomari sanoi jälkeen päin ajatelleensa että tuuli haittaa, mutta se olikin ollut kerrankin etu; hajut levisi hyvin ja koirat sai ne jo kaukaa, eikä tarkennus ollut mitenkään vaikeaa vaikka olisi voinut. Siksi ulkona tehtävissä etsinnöissä oli melko överiltä tuntuvat ajat (muistaakseni ulko 3min ja ajoneuvot 4min). Muistaakseni myös kaikki koirat löysi ulkoalueen ja vain yhdeltä jäi ajoneuvo.

Ulkoalueella Lakki veti ensin sisälle terassille, vasenta reunaa kaiteen viertä noin puoliväliin, missä se teki äkkikäännöksen ja valui takaisin etureunaan päivänvarjolle. Hieman epävarma hidas ilmaisu niin kysyin ooksää varma, ja oli hän. 22 sekuntia, 3. sija. Tuomari kysyi että onko se juokseva koira joku muu kun tämä on niin hidas, ja sanoin että tälle on pentuna ekana opetettu että mitä vaan paitsi töppösenomaista juoksemista :D

Haju oli päivänvarjon jalassa noin Lakin nenän korkeudella saumassa

Ajoneuvoille ei ollut mitään suunnitelmaa niin kuin ei mihinkään muuallekaan. Lakki halusi lähteä peräkärryn oikeaa puolta ja edettiin siitä punaisen auton etuosaan, jossa ilmaisu rekisterikilven nurkkaan. Mun ajoneuvoetsintä sai taas kehuja kun mun kaikki koirat tekee sen niin hienosti. Musta on outoa että se on jotenkin niin erikoista enkä tajua millä muulla tavalla sitä edes voisi tehdä. 28,1 sekuntia, jaettu kolmas sija toisen kanssa jolla täsmälleen sama aika. Palkkasin lelulla molemmat ulkona tehtävät jutut ja Lakki oli hyvin onnellinen.


Piilo punaisen auton edessä



Tauon jälkeen laatikot. Alueisiin tutustumisessa tuli mieleen että se on ehkä yhden kerran treeneissä nähnyt kasseja ja laukkuja mutta hällä väliä, nyt on myöhäistä itkeä. Laatikot on muutenkin meidän heikoin lenkki koska treenaan niitä tosi vähän, ja silloinkin kun treenaan, hyvin hyvin harvoin jaksan teipata niitä. Ykkösen kokeissa laatikot oli se mikä tuotti eniten ongelmia ja ihan voi peiliin katsoa. Lakki halusi lähteä oikealta toista riviä ja ilmaisi heti ekan tai tokan laatikon alusta. Jatkettiin se rivi loppuun ja käännyttiin sitten vasempaan, ja painoin mieleeni että ihan oikean puolimmainen rivi on katsomatta. Tultiin sieltä hienosti seuraava rivi takaisin alkuun ja sitten mentiin laukuille, ja jonkun täältä alusta se ilmaisi. Mitäs siinä sitten kyselemään ootko varma, mulla ei edelleenkään ollut päässä oikein mitään ajatuksia, marssin vaan perässä ja nostelin kättä ja ilmoitin löytöjä. Oikeinhan se sekin oli. Lakille tästä 38s ja huikea eka sija, seuraavalla oli peräti 1:25! Maksimiaika oli 2:30. Melko veikeää voittaa se osio johon epäilin että tää koe kaatuu. Se ei edes yrittänyt etsiä seinistä mikä on myös ollut ongelma?! Sisällä hän sai lauantaimakkaraa kun pallolla pelaamiseen ei ollut tilaa. Ekan löydön jälkeen sanoin vaan että hyvä jatketaan eikä se korvaansa lotkauttanut välipalkan tulematta jäämiselle. Onhan sitä vähän treenattukin.




Vikalle alueelle mennessä ei vieläkään alkanut jännittää. Ei me mitään satasta täältä olla hakemassa. Sisäetsintä koostui kahdesta tilasta ja aluksi muistutettiin että kakkosluokassa voi olla tyhjiä tiloja, eli hajut voi olla samassa huoneessa molemmat ja toisessa ei mitään. Ekassa kuvassa keskellä teippi lattiassa rajaa alueen (vasemmanpuoleinen) ja tokassa peräseinä ei kuulunut, siihen oli kasattu "muuri". Lakki halusi lähteä ison pöydän oikeaa reunaa ja ilmaisi pöydän päässä olevan pyörätuolin alareunaan, ehkä renkaaseen, en muista enää. Minä yritin jatkaa pöydän kiertämistä ja että etsitään tämä tila loppuun, mutta Lakki punkesi toiseen huoneeseen ja nuohosi vasemmalla olevan auki pingoitetun oven takana ja nousi ovea vasten. Pyöritin sitä vähän muuallekin mutta se aina palasi siihen. Oven takana seinällä oli joku valkoinen laatikko ja sitä vasten kehoitin vielä nousemaan, mutta ei. Sitten se haisteli pistorasiaa joka on ruskean maton ja sinisen lattian sauman kohdalla vasemmalla kuvassa vaikkei oikein erotu. Eihän se nyt siellä voi olla, kun täällä on sähköt, ajattelin, ja rupesin ohjaamaan sitä ylös siitä kohdalta. Mustan seinällä roikkuvan taulun tms se sitten ilmaisi ja uskoin. Siinä vaiheessa kun tuomari kuittasi viimeisen kerran että oikein niin saatoin kyllä parkaista että mitä helvettiä täällä tapahtuu, sehän teki satasen vaikka me vaan tultiin vähän kokeilemaan?!?!?

Menin ulos palkkaamaan ja tuomari tuli vielä kehumaan suoritusta, ja sanoi että kyllä kakkosen kokeessa teoriassa haju voi olla myös pistorasiassa (toki sitten ei varmaan ole ne sähköt päällä). Sanoin että no ei se koira sitä ilmaissut niin oli selvää ettei se siellä ole, ja hän sanoi että se on vaan hyvä että ohjaaja käyttää omaa kokemusta ja alkaa sitten ohjata koiraa etsimään läheltä. Olisi se Lakki ehkä lopulta siihen itse osunut, kun se pyrki ylös monessa kohtaa, mutta näin se menee tiimityönäkin hienosti. Lakille 1.44 ja sillä oltiin jossain puolivälissä, mutta ei mennyt edes tiukille kun aikaa oli 3min.





Kaikki tuntui hirveän helpolta ja vaivattomalta. Ihan erilaiselta kuin töppösen kakkosen kokeet. Lakki on hidas koira, mutta toisaalta se ei tee mitään ylimääräistä ja käytä aikaa näyttävään edestakaisin juoksemiseen. Se on tänä kesänä aikuistunut ihan hirveästi. Se on ollut kolmesti hotellissa ja viis veisaa mistään äänistä, ja nukkuu kuin kotonaan. Meillä on käynyt sille ventovieraita ihmisiä kylässä ja se on ollut ihmeellisen sosiaalinen ja sitten rauhoittunut pyytämättä mun jalkoihin. Se on kasvattanut melkoisen itsehillinnän, ja vaikka sen sisäinen poliisi ei koskaan ole ollut lähellekään töppösen tasolla eikä se ole terävä koira, niin kyllähän se mielellään puuttuisi asioihin. Joku ilta meidän partsilta kuului kun naapurit taas tappeli ja Lakki meni villat koholla ovelle kuuntelemaan. (Nuori töppöinenhän olisi jo karjunut suoraa huutoa). Huikkasin sille vaan että tuu sie pois sieltä ja se palasi sohvan viereen ja kävi unille, eikä enää välittänyt huudosta mitään. Sillä ei yhtään jää kyräily ja tilanteet päälle niin kuin töppöisellä teki ja tekee helposti edelleen. Kokeessa se oli hyvin motivoitunut ja päämäärähakuinen eikä ottanut yhtään pulttia mistään ihmisistä tai koirista. Odottelut oli vähän vaikeita ja niissä se vähän saattaa vinkua. Annoin sen kaivaa lelua mun taskusta niin silloin hän viihtyi paremmin.

Töppösen kanssa oli kakkosissa aina sellainen olo, että aika ei riitä ja kaikki oli kauheaa väkisin vääntöä ja epätoivoista sähläämistä. Lakin kanssa ei ollut yhtään kertaa kiireen tunne, vaikka se on hitaampi liikkumaan niin se otti esim ne laatikot ihan jäätävän hienosti heti kun se kohdalle osui. Lakin ollessa pentu kuvittelin että kakkosia varten sellainen on paljon tehokkaampaa kuin se näyttävä juokseminen, ja nyt tuntuu että olin täysin oikeassa. Varjelin sitä pitkään ettei se opi juoksemaan, ja toki varmasti myös koiran temperamentti ja kaikki vaikuttaa, ei se vain mun ansiota ole. Mutta oon todella tyytyväinen että uskalsin rakentaa sen niin kuin olen rakentanut. Lakki on vasta 2,5v ja järki millainen timantti siitä vielä tulee. <3

Kaikki hajut oli tänään kuulemma laakeria. Se kerrotaan vasta jälkeen päin, ja lämppähajuissa on aina molemmat tarjolla. Eli ohjaaja ei tiedä kumpaa etsitään. Ei sillä mun koirille ole mitään väliä ollutkaan.

Lakille siis lopulta ajoneuvojen sija 1. ja kokonaiskokeen sija 2. Satasia tuli peräti 6kpl ja kaksi koiraa nousi kolmosiin. Kakkosissa satasia ei välttämättä aina tule yhtään, ja kuusi on paljon. Siitä voidaan päätellä että koe oli kyllä suhteessa "helppo". Nose on paljolti myös olosuhdelaji, sää vaikuttaa ihan hirveästi, ja nosessa myös sattuma ja tuuri näyttelee melkoista roolia. Minusta oli esim nyt kivaa olla vikana siksi että ainakin ne laatikot on kunnolla hajustuneet ja kun se syvä haistelu on meille ollut vaikeaa ja tiiviisti teipatut laatikot tuntuneet siltä ettei se vaan saa sieltä mitään hajua, niin nyt hajua olisi maksimimäärä puskenut sieltä. Normaalisti oon mieluummin alkupäässä niin ei ole niin kuumottavaa odotella, mutta siinä on puolensa ja puolensa. Sää voi muuttua missä välissä tahansa ja jotkut taas esim. ei halua olla lopussa siksi että siellä on sitten enemmän toisten koirien hajuja ja mahdollisia valeilmaisuja tehty jne. Lähtöjärjestys arvotaan niin se nyt on aina mikä on, mutta siitä ei silti pääse että riippuen olosuhteista ja yksilöstä ekalla ja vikalla voi olla tosi eriarvoiset lähtökohdat onnistua. Elämä on.



Siirsin Sienen passista klemmarin Lakille, kun en löytänyt mistään uutta. Voi Sieni...


Koelakki. "Joko?" Hän odottaa autossa tosi nätisti, useimmiten rullalla. Tässä pystyssä kun menin rapistelemaan.


Nosekokeissa odottelua riittää. No, missäpä kokeessa ei.

Välillä istuin ulkona. Nosessa on pienet piirit ja tosi paljon tuttuja. Oli kiva jutella sellaisten ihmisten kanssa jotka ei edes tiedä miten mun viime kuukausi on mennyt. Puhuttiin vain nosesta.




Sellainen kokeilu. Vissiin kannatti mennä - ei mikään huono kakkosten korkkaus. Illalla olin kotona aikaisemmin mutta ihan yhtä poikki. Ihanaa, että sai ajatukset irti sairaalajutuista, mutta huomaa että oon vielä toipilas. Illalla kirjoitin tai julkaisin sen umpparitarinan viimeisen osan. Nyt se pitäisi olla siinä. Mun pitäisi keksiä vaan lisää tekemistä jotta ajatukset pysyisi muualla. Kotona maatessa ne alkaa kiertää kehää ja palaa aina johonkin mitä tapahtui tai mitä joku sanoi tai ei sanonut. Oon myös itse lukenut omia juttujani noin miljoona kertaa, sekä niitä hyviä hetkiä, että paljon myös leikkausta edeltäviä juttuja, joista jäi paha mieli. Ehkä se vaan kuuluu mun toipumiseen että pitää vatvoa niitä niin paljon? Jossain vaiheessa ehkä vain kyllästyn ja muisto haalistuu.

maanantai 1. elokuuta 2022

Se kesä, jota mulla ei ollut

Ajattelin ensin, että ei tätä tartte julkaista lainkaan. Nyt oon viettänyt lukemattomia öitä sairaalassa saamatta unta ja googlettaen ja toivoen että olisin löytänyt enemmän vastaavia kertomuksia, niin tulin siihen tulokseen ettei mua haittaa. Ei tässä nyt mitään niin kriittistä terveystietoa ole etteikö sitä voisi päin naamaa sanoa kelle tahansa. Kirjoittaminen on ollut tosi terapeuttinen prosessi ja jos edes yksi samassa tilanteessa oleva saa joskus tästä jotain lohtua, niin olen tehnyt jotain hyvää.

Kuvakaappaukset on instan (julkisia) stooreja ja sain niihinkin niin järjettömän määrän viestejä ihan ventovierailtakin ihmisiltä, ja todella, todella moni seurasi koko tarinaa ja kiitti avoimuudesta ja kommentoi asioita. Sain sieltä myös paljon vastauksia alan ammattilaisilta johonkin mitä mietin, ja ihan vain sitä samaa mitä mulle on monesti ennenkin sanottu; kirjoitan niin hyvin ja koukuttavasti että tarina imaisee mukaansa, eikä sitä pysty eikä halua lopettaa kesken, ja sitten kun se loppuu, toivoisi että se jatkuisi kuitenkin vielä.

Tämä tarina on tosi.

Umppari, osa 1
Umppari, osa 2
Umppari, osa 3
Umppari, osa 4
Umppari, osa 5
Umppari, osa 6
Umppari, osa 7
Umppari, osa 8 
Umppari, osa 9
***

Jos haluat kommentoida, kommentoi tätä julkaisua, noita sivuja ei tarkoituksella pysty.

***


Tässä vielä itsellekin talteen suht selkokielinen lääketieteellinen linkki siitä mitä mun mahassa on tehty.

***
Tää juttu on nyt vissiin kanssa levinnyt melko laajalle. Mietin kyllä etukäteen asiaa monelta kantilta; on mahdollista että joku josta kirjoitan, lukee tätä. En tiedä olisiko se hyvä vai huono asia... en varsinaisesti ajatellut että niin kävisi, mutta eipä täällä ole mitään mitä ei päin naamaakin kehtaisi sanoa. Yrittäkää nyt ainakin muistaa kaikki, että ei ole tarkoitus arvostella ketään, vaan kirjoittaa vaan itsestä ulos kaikki se ahdistus ja suuret tunteet ja käsitellä kaikkea mitä minulle tapahtui. En edes yritä kirjoittaa faktoja ja täsmällisiä kuvauksia mistään, kirjoitan vain miltä minusta tuntui.

On myös kysytty saako tätä jakaa, mutta älkää nyt kukaan jakako mitään mihinkään ennen kuin koko sarja on edes valmis. Sain sellaisenkin palautteen että sairaalan johto ja osasto ja kaikki voisi olla tosi kiinnostuneita potilaan näkökulmasta, ja voisinhan mä vaikka tulostaa koko paskan ja lähettää sen sinne, mutta... lukeeko ne sitä sitten siellä jossain kahvipöydässä keskenään ja naureskelee mulle?

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Muotkalla

Viikon reissu typistyi kolmeen päivään mäkäräisten aiheuttamien vakavien oireiden takia.

Mulla on edelleen vatsa niin kipeä että jos tää ei tästä tokene, pitänee mennä maanantaina lääkäriin. Koirat voi paremmin, Lakki on oikeastaan ihan normaali, Pajulla vielä jälkiä mahassa, mutta punoitus, verestys ja turvotus on kaukana siitä mitä pahimmillaan oli eli parempaan päin. Paju sai viimeiset suun kautta lääkkeet torstaina, nyt on enää voideltu mahaa. Molemmat syö normaalisti.

Kaikkinensa takki on niin tyhjä että harkitsin pitäisikö yrittää ruinata saikkua että saisi lisää aikaa henkiseen ja fyysiseen palautumiseen. Viikko kaikkinensa oli hyvin kaukana rentouttavasta lomasta.

Kotimatkalla ajettiin hiekkatietä jossa oli 80km/h rajoitus. Ajoin seitsemääkymppiä kun inhoan irtohiekkaa, se tie oli juuri sorastettu. Yhtäkkiä edessä oli ilmeisesti sora-autosta pudonnut kasa, ihan vitunmoiset urat ja monttu ja auto lähti käsistä. En ole koskaan ollut niin lähellä päätyä ojaan. Nyt siitä on pohjasta jotain irti.

Kirjoitin varoituksen mäkäristä kahteen fb-ryhmään ja se isompi, jälkimmäinen, oli virhe. Mun kimpussa on nyt 7 eri lehden/radion toimittajaa, tekstiä on jaettu vissiin yli 600 kertaa ja se on kuulemma kopioitu ilman lupaa myös esim. Katiskan foorumille. Oon saanut hirveästi kaveripyyntöjä ventovierailta, tulee myös viestejä. Jos olisin tiennyt mitä kaikkea siitä seuraa, olisin nuollut haavani visusti keskenäni ja jättänyt julkaisematta mitään. Vituttaa melkoisesti kaikki nämä lieveilmiöt. No sitä saa mitä tilaa, odotan vaan että tää loppuu aikanaan. Yksi toimittaja oli onnistunut onkimaan mun puhelinnumeron ja koska odotin soittoa autokorjaamosta, mulla sattui olemaan puhelin äänet päällä käden ulottuvilla (yleensä huomaan seuraavana päivänä että joku on soittanut) ja vastasin siihen. Hän tulee huomenna tekemään juttua, ja muille aion sen jälkeen vastata että kiitos mutta ei kiitos, yksi riittää. Numeron hän sai kuulemma Kennelliiton toimitsijahausta ja seuraava temppu on selvittää miten sen saa pois sieltä. Oon ollut todella tarkka missä mun puhelinnumero on esillä.

Kaikki aiemmat kertomukset on html-koodilla omalla domainilla, mutta nyt en oo jaksanut enää maksaa kolmeakymppiä siitä. Tämä on siksi ekaa kertaa tungettu tänne bloggeriin ja ei kyllä jatkoon sekään, toi kuvien asettelu on todella kökköä. Mutta siinä se nyt on.

Kuvakertomus

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Nosetalkoissa

Korkkasin tuossa mun nosen vkt-urani ihanan NWS:n kokeissa. Kyseessä oli vieläpä yökoe, tiettävästi Suomen ensimmäinen. Ajattelin ensin että ei helvetissä kun kutsu kävi, mutta ihan hyvin sitä jaksoi valvoa ja kaikki meni kivasti. Ilmo alkoi puolilta öin ja koe 00.30, ja joku 4-5h siinä meni. Olin ennen kuutta takaisin hotellilla. Olosuhteiden pakosta mulla oli kaikki koiratkin mukana, mutta tosi hienosti käyttäytyivät hotellissa. Aamiaisen ajaksi jätin ne kylmästi keskenään huoneeseen ja kaikki oli paikoillaan kun palasin.












Nollakoiraksi päätyi tuomarin valinnalla Lakki. Tempaisin hänet varoittamatta autosta esille pilkkopimeän hetkellä, ja hän oli heti valmis. Ajoneuvoilla satuttiin hyvään suuntaan ja kierrettiin alle puolet ekasta autosta ennen ilmaisua. Vähän mulkaisi olan yli perässä hiihtävää tuomaria taas. Ulkoalueella pyörähti oikealla rakennuksen seinällä ja sitten vasemmalle pöytäryhmälle ilmaisu. Alle 20s per alue, mutta ajoneuvoille tuli muistaakseni 2:30 ja ulos 3:00. Sisällä Lakki ehti poukkoilla enemmän ennen ilmaisua, laatikoilla taas melko suoraan hajulle. Sisälle 3:30 ja laatikoille 2:00. Sisäalueen jälkeen ei saanut palkata lainkaan, mutta eipä se siitä ollut millänsäkään.







Lakki tuntui tosi hyvältä, varmalta, valmiilta. Ei häirinnyt keskellä yötä tehdä hommia eikä tarttenut kelleen puhkua. Tulospalvelussa sitten ihmeteltiin kun ulkoalueelta tuli tosi paljon ajan loppumisia. Kysyin lopuksi mitä siellä oikein tapahtui mutta ei kuulemma mitään ihmeitä. Kysyin vielä että miten se Lakki sitten otti sen niin helposti, niin "no se on kakkosen koira". 💙 Mä olen pitänyt Lakkia ykkösen koirana joka joutui kakkosiin, mutta tästä jäi kyllä kaikkinensa sellainen olo että ykkösen kokeena tämä olisi ollut Lakille tosi helppo ja ehkä se oikeasti on valmis etenemään. Toki nollana on aina erilaista kuin kisaajana, mutta silti. Piti jäädä päivän päätteeksi muidenkin kanssa treenaamaan, mutta siihen aikaan ei liikkunut enää päässä mitään niin he saivat tyytyä nukkumaan autossa.

Jäi siis sellainen olo että kunhan tilaisuus koittaa, Lakki saa korkata ne kakkoset. Harmi vaan että sitten tuli helteet ja kohta on reissuun lähtö ja treenejä ei tässä nyt oikein ole näköpiirissä. Lahjattomat treenaa, pyh.