Ampumisprojekti

Tämä sivu päivittyy asian edetessä. Yritän saada videoita eri vaiheista jotta tästä jää parempi dokumentti mahdollisille kiinnostuneille. Aiheesta löytyy googlaamalla tosi vähän.

Tyrittyäni ampumisen seuruussa palasin aivan alkuun. Kokeilin ensin tehdä koirien nähden namiruudun, ja päästin ne kaikki sinne syömään. Ajatuksena että laukausvarmat mallit auttaa ja kilpailutilanne lisää nälkää. Ammuin kun Lakki etsi ruokaa. Se tuli joka kerta mun luokse, häntä laski, se hyppi mua päin, ja välillä se sitten myös tarjosi perusasentoa ja kerran myös haukkua. Kehoitin aina että mene vaan takaisin etsimään, ja se meni, mutta tämä ei kolmessa treenissä tuntunut etenevän lainkaan. Töppöinen ja Paju söi kyllä joka kerta tyytyväisinä ruudun tyhjäksi. Lakki ei varmaan sitten kuitenkaan ole tarpeeksi ahne tällaiseen.

Sitten muutin kaavaa niin, että koiralla on joku tehtävä. Kosketuskepillä se Sienellekin lopulta tehtiin, joten Lakki sai tehdä käsikosketusta. Koska koira tuntui herkistyneen jo pelkällä pyssyn käteen ottamiselle ja sen napsumiselle (lataamisen ääni), tein kahta asiaa rinnakkain. Kotona tyhjällä aseella napsuttelua ja kentällä oikeaa ampumista. Koira siis vain tökkii kättä, ei pitkää kosketusta vaan töks nami töks nami jne. Kesken tekemisen en erityisesti kehu enkä käske, vaan annan sen tehdä itse, ennen ja jälkeen aloin kyllä villitä sitä heti alusta. Jos reagoi ääniin ja rytmi rikkoutuu, tai jää tuijottamaan ääneen suuntaan, odotin aina hetken josko jatkaisi itse, jos ei, saatoin pyytää "käsi" mikä on meidän vihje, ja kun jatkoi, kehuin siinä vaiheessa oli se sitten itsenäinen tai avustettu päätös.

Kotona yritin ehdollistaa aseen napsumista siihen että naps on nami, vähän kuten naksuttimen kanssa, mutta se ei lähtenyt sujumaan vaan koira näytti aina huonolta. Senkin takia käsikosketus oli parempi, vaikka sitten tarttee aina apparin. Tein aseeseen myös kuonokosketuksia ja se oli alusta asti helppoa, itse ase ei siis ollut hänestä inhottava.

1. napsuttelu kotona, mies oli vessassa oven takana. Aloita sellaisella tasolla että koira pystyy toimimaan. 3-4 sarjaa tehtiin, huikkasin kun alkaa ja kun tauko (täydensin namit ja haukutin koiraa siinä).

2.  sama

1. kentällä ampuminen n. 70m, ampuja pusikossa, ampuu poispäin. Yksi laukaus aina  yhdessä sarjassa, pieni tauko kun täydensin namit käteen, sitten toinen. Lopuksi koko iltaruokapurkki mille ensin haukutus. Koira oli varuilta hihnassa jos se päättäisi häipyä, mutta ei tullut mitään.

3. napsuttelu edelleen kotona vessassa, nyt ovi vähän raollaan

2. kentällä 70m puskassa, laukaukset 1-1-2. Autosta tullessa koira näytti vähän siltä että hyi tää juttu, mutta lähti ihan hyvin sitten tekemään, oli vapaana.

4. napsuttelu kotona, napsuttelija nyt samassa huoneessa meidän kanssa. Koira niin reipas että pyysin väliin myös istumisia ja lopuksi pyörittiin pesuvadilla aseen napsuessa.

3. kentällä sama 70m puskassa. Tähän otin ampumiset 1-2-2 eli kaksi tuli samaan sarjaan niin että siinä sellainen luonteva 5s tauko kun lataa aseen ja ampuu toisen. Tuli autosta reippaasti.

Nämä tehty pääasiassa peräkkäisinä päivinä, yksittäinen vapaa saattaa olla jossain välissä.

Koska mulla pääasiassa ei ole kuin yksi appari kerrallaan käytössä, homma toimii kentällä niin että appari menee puskaan, otan koiran autosta, laitan whatsappilla "1" tai "2" ja sen saatuaan appari laskee viiteen, ampuu yhden, laskee viiteen ja ampuu mahdollisen toisen ja odottaa sitten uutta sarjaa. Pieni viive siksi että kerkiän laittaa puhelimen pois kädestä ja aloittaa koiran kanssa. Lopuksi kun riittää oon laittanut että tuu pois, en siis oo päättänyt etukäteen montako ammutaan.

Tässä tuo toistaiseksi viimeisin eli kolmas ampuminen kentällä. Videolla ammutaan joten säädä äänenvoimakkuus ennen kuin avaat sen!

Etäisyyden pienentämisen kriteeri on mun mielestä se, että koira ei reagoi paukkuun mitenkään. Tuossa ihan lopussa on ehkä yksi sellainen toisto, joten ei hätäillä ja jatketaan tällä niin kauan että se ei oikeasti reagoi. Sienen ajoilta muistan että lopuksi etäisyys lyheni ihan harppauksin, niinhän se tyypillisesti muissakin jutuissa kun pohjat on tehty kunnolla.

Eteneminen on ollut nopeaa. Ensimmäinen napsuttelutreeni kotona oli sellainen, että koira päätti poistua paikalta ja kömpi koirasohvan alle, mistä sitten kaavin sen takaisin, pistin pantaan ja hihnaan ja pakotin kohtaamaan tilanteen. Minulle oli ihan selvää että niin voi tehdä, koska se ei oikeasti alun perin reagoinut ampumiseen ollenkaan. Stressin kertyminen ja epäselvät tilanteet sai sen reagoimaan, joten se on "vain" opittu käytös eikä synnynnäinen reaktio. Jos koira on synnynnäisesti laukausarka, en usko, että pakottamalla olisi päästy mihinkään. En myöskään tiedä miten tällainen totuttaminen onnistuisi, vai onnistuisiko ollenkaan. Ainakin etäisyys pitäisi varmaan olla aluksi vielä suurempi jotta ääni olisi hyvin vaimea.

4. kentällä. Tästä ei ole muistiinpanoja mutta muistaakseni 2 puskassa, sitten 10m lähemmäs kentälle ja siitä vielä toiset 2.

Tässä välissä pari viikkoa taukoa.

5. kentällä. 1 puskassa, sitten 10m lähempää kentältä 2, uudelleen samasta kohtaa 2, lopuksi 3 niin että koira oli tolpassa kiinni ja haukutin sitä. Ekaan reagoi sävähtämällä hieman mutta häntä heilui koko ajan.

6. kentällä. Ensin kolme laukausta kentän laidasta (10m lähempää kuin mistä aloitettiin) niin että haukutin ja palkkailin tolpassa olevaa koiraa koko ajan. Sitten neljä yksittäistä laukausta niin, että olen itse passiivinen ja laukauksesta pyydän koiran haukkumaan. Tarkoituksena rakentaa siitä vireen nosto. Tämä onnistui muuten hyvin mutta koira kyllä haukkui välillä pyytämättäkin 😄 Todella reipas, nyt ekaa kertaa en nähnyt minkäänlaista reaktiota edes ekaan paukkuun.

7. kentällä,  muistaakseni 8. oli samanlainen. Ensin haukutusta ja laukaukset, sitten seuraamista ja yksi laukaus josta koira haukkumaan ja palkka. Tässä vaiheessa homma eteni tosi nopeasti ja ei ole enää tarkkoja muistikuvia joka kerrasta. Näytti tältä ja tältä.

Sitten siinä alkoi olla jo aika kiva ehdollistuma että laukaus = pallo lentää. Tässä vaiheessa alettiin ampua kaksi, eikä siis alussa ollut enää mitään haukutusjuttuja vaan suoraan vaan seuraamiseen. Tässä joku video.

Ampuminen

Menossa kolmas koira jonka ampumisen oon pilannut. No töppöistä ei voi ehkä laskea koska en silloin osannut mitään. Sehän nuorena inhosi sitä ja oli ihan samanlainen luimuilija kuin muutkin. Sittemmin se kyllä saatiin käännettyä niin päin että siitä meinasi tulla rähinää ja terävyysreaktio "saatana missä täällä on tappelu?!". En löydä siitä muistiinpanoja mutta hämärästi muistan että se reagoi kääntymällä seuruusta taakse ja yrittämällä poistua, sittemmin mennä rähisemään ampujalle, ja pidin sitä hihnassa ja pakotin sen vaan jatkamaan seuruuta, ja toistojen myötä se jäi pois.

Sieni oli arjessa laukausvarma, luonnetestissä laukausvarma, MH:ssa laukausvarma mutta kusin sen tottiksen ampumisen ihan itse. Siitä tuli Juttu. Se käy helposti; ekoilla kerroilla koira vähän reagoi niin kuin nyt suurin osa elävistä äkilliseen kovaan ääneen reagoi, ohjaaja yrittää kauheasti palkata ja tsempata ja vakuuttaa että se on kiva juttu. Ohjaajaa vähän ahdistaa että voi kun koiraa ei ahdistaisi. Lopputuloksena koiraa alkaa ahdistaa vaan enemmän ja sitten koira joka aluksi ei juuri reagoinut, alkaa reagoida kerta kerralta isommin. 🙄

Täsmälleen saman olen nyt tehnyt Lakin kanssa. Jeesus että ihminen voi olla tyhmä.

Sille ammuttiin pentuna pari kertaa vain jotta näin että ei mitään ongelmaa. Uudet vuodet on menneet niin ettei se välitä mitään, eikä satunnainen pauke lenkillä liikuta sitä lainkaan. Tänä kesänä sitten BH:n jälkeen ajattelin että nyt aletaan treenata sitä. Arvelin kyllä, että seuruussa se ottaa joitakin treenejä että reagointi jää pois, mutta tuskin kovin montaa, kun ei se niitä ääniä pelkää.

Ammuttiin aluksi pari treeniä niin että koira oli paikalla olossa ja paukusta pallo lensi. Sillä ei ilmekään värähtänyt. Sitten ammuttiin kesken leikin, siinä se saattoi vilkaista tai korvat kääntyi vähän, mutta jatkoi keskeytyksettä. Sitten ollaan tehty ehkä viisi treeniä seuruussa, jossa yleensä ekaan reagoi säpsähtämällä ja jäämällä, häntä putoaa, mutta kun toistan käskyn, se tulee takaisin seuraamaan ja häntäkin nousee. Eilen meillä oli surkein treeni ikinä, koira oli niin läkähdyksissä ekasta kierroksesta, että kentälle tullessa kävi makaamaan. Olis pitäny älytä lopettaa siihen, mutta totesin että kun se ei jaksa seurata kunnolla niin olkoon maassa. Ammuttiin sille kolmesti ja joka kerta se pomppasi pystyyn, eikä sitten oikein lähtenyt leikkimäänkään.

Lueskelin mun vanhoja blogipostauksia ja muistin taas mitä ei olisi kannattanut tehdä, mutta se on myöhäistä nyt. Ai luoja miten kovasti ärsyttää, toisaalta on myös sellainen olo, että eipähän varmaan tartte tällä kaudella kokeeseen mennä. Kokeita on enää niin vähän että on jo etukäteen vituttanut se että ei sellaiseen saata päästä sitten kun haluaisi, niin hyvä vaan jos voi vuodeksi hylätä koko jutun. 🙄

Tänään tein korjaussarjaa niin, että kylvin nameja kentän laidalle, päästin mudit yhdessä etsimään ja kun ne keskittyneesti söi sieltä, ammuin. Lakki pudotti hännän alas ja tuli mun luokse, ja kun kysyin siltä että mitäs, se hyppäsi mua vasten ja oli silmin nähden hämillään ja kiusaantunut. Sanoin että mee vaan jatkamaan etsimistä, ja se tupeksi siitä mun jaloissa, mutta otin pari askelta kohti aluetta niin se palasi sinne. Kun se etsi ja söi ja häntä nousi ylös, menin itsekin sekaan kilpailemaan namien löytämisestä ja taputtelin sitä samalla. Häntä oli taas terhakkaasti pystyssä.

Toisen ammuin töppöisen vuorolla ja sen jälkeen Lakki tuli toiselle kierrokselle, ei mitään ongelmia. Ei se autossa reagoi eikä sen kentälle tulemiseen vaikuta lainkaan että juuri on ammuttu, ei siis ole lainkaan haluton tulemaan (Sieni taisi pahimmassa vaiheessa olla). Kun ei se niitä paukkuja pelkää, vaan olen vaan saanut sen hämilleen siitä mitä ne tarkoittaa ja miksi niistä alkaa kauhea show.

Taidan nyt jatkaa namiruuduilla niin kauan, että se lakkaa reagoimasta niissä, ja mietitään sitten miten palataan tekemisen pariin. Ylipäänsä on tyhmää ottaa suoraan seuraamiseen. Sienelle se lopulta opetettiin kosketuskepillä; koira tökkii ja saa joka osumasta palkan, appari ampuu samalla. Vaikka 4 paukun sarja, sitten pieni tauko ja namien täydennys käteen ja uusi samanlainen setti. Oon kirjoittanut että Sienellä kymmenes treeni oli käänteentekevä, siihen saakka oli enempi vähempi luimuilua ja rytmi hidastui aina selvästi paukuista. 14. kerta on ollut sellainen ettei se ole reagoinut enää mitenkään ja tökkii vaan samalla rytmillä ammuttiin tai ei. Kosketuskeppi on siitä hyvä että koira ei ole käskyn alla eikä sen tarvitse tehdä mitään. Tökkimällä saa palkkaa mutta jos ei halua tökkiä niin ei oo pakko. Pois ei kuitenkaan pääse eli tarvittaessa koira hihnaan. Sitten pitäisi vielä itse yrittää olla niin kuin ei olisikaan; paukut on taustahäiriö eikä niihin reagoi ohjaajakaan.

Taidan käydä ensi viikolla joka ilta ruokkimassa koiran kentällä. Tai koirat, toinen ja vaikka kolmaskin laukauksiin reagoimaton yksilö paitsi toimii malliesimerkkinä, myös lisää kilpailua ruuasta.