1lk KEK

Tänään oli sitten junnun vuoro osallistua 1lk kaikkien osioiden kokeeseen, hänen ekaansa. Laatikot on meidän heikko lenkki; niitä ei ole montaa kertaa treenattu ja on iso riski että hän tarjoaa vaan pesuvatitemppua tms. Nuoren koiran ekat kokeet nyt on mielestäni muutenkin vielä vain sellaista tunnustelua, jostain pitää aloittaa, eikä ole vielä yhteisiä rutiineja eikä tietoa siitä miten meidän pitää valmistautua. Lakki on treenannut koko kevään pelkkiä maastolajeja ja nose on täysin jäänyt, mutta katsoin että nyt oli ihan hyvä hetki korkata koeura silti.

Olin itse ilmossa töissä, ja arvoin koirani sirun tarkastukseen, kun halusin sitä harjoitella. Nosessa ohjaaja saa halutessaan lukea sirun itse, ja nyt koronan takia niin toimitaan myös ei-reaktiivisten koirien kanssa. Pyysin kuitenkin yhden ihmisen seisomaan ja vein koiran aivan hänen eteensä, otin käsikosketuksen ja sohin itse laitteella. Parkkiin ajoi juuri auto ja pää nousi kolmesti katsomaan sitä, ja piti aina uudelleen pyytää asento kun hetki kesti ennen kuin löysin sirun. Yhtään hän ei kuitenkaan ollut ahdistunut vieraasta ihmisestä siinä, ja tästä olin tosi tyytyväinen.

Koe tehtiin 2 + 2 etsintää, Lakki oli lähtölistassa numerolla 7./20. Ollessani jonotuspaikalla juuri pääsemässä, yhtäkkiä sitten sisäänheittäjä tuli sanomaan, että tuomarin puhutteluun, ja peruutin portaat takaisin ylös. Siellä seisoi melkein kaikki kisaajat ja siinä sitä monttu auki kyselin että mitä helvettiä, minä vai kaikki vai mitä ihmettä oikeasti. Mitä mä olen tehnyt ennen kuin pääsin edes alueelle, tai mitä siellä on oikein tapahtunut jos kaikkia pitää puhutella uudelleen kesken kokeen?! Lähdin sitten viemään koiraa takaisin autoon ettei sen tartte auringossa odotella, edellinen tuli alueelta pois yhtä ihmeissään väenpaljoudesta ja pian sisältä juoksee vkt rääkymään että anteeksi väärä hälytys, tekninen häiriö, hänen Whatsapp laittoi jonkun vanhan viestin uudelleen. :D :D :D No sanoin että hetki vaan, vein juuri koiran autoon... hain sen sieltä ja vaikka kaikki odotti, kävin vielä lämppähajulla uudelleen.

Hihnat soiden hän veti minut ensin ulkoalueelle, josta toiseksi nopein aika. Seuraavana ajoneuvot, johon teki oudon ilmaisun tapaisen niiauksen peräkärryn nurkkaan, mutta en uskonut. Kokenut ohjaaja paikkaa koiran tekemisiä, ja sitä kohtaa oli aiemmat koirat kuulemma nenineet ja edellinen tehnyt siihen valeen. Oikealle kohdalle moottorikelkkaan Lakin ilmaisu oli ihan eri näköinen ja sitä oli helppo uskoa.

maksimiaika: 2:30

maksimiaika: 3:00

kelkka näkyy ekassa kuvassa takana

Tauon jälkeen ensin pieni sisätila, pukuhuone, jossa 4. nopein aika. Lakki lähti vasemmalta vastapäivään ja meni vasemman puoleisen nojatuolin luokse, jossa haisteli pehmustetta varsin hartaasti. Jälkeen päin kuulin, että niinkin oli moni muu koira tehnyt ennen meitä. Minä en antanut sen kauaa siinä fiilistellä vaan hoputin jatkamaan, ja ilmaisu tuli oikealle kaapin edessä olevan penkin kauempaan päätyyn.

maksimiaika: 2:00

Vikana ne perkeleen laatikot, 15kpl, johon homma kosahti; aikaa oli vain minuutti ja hän kyllä aivan hienosti etsi ja ylitti siten odotukset olemalla kuitenkin oikeassa hommassa. Hän  vaan haaveili vain huoneen reunoista missä oli kauheasti sälää, enkä saanut sitä etsimään kunnolla laatikoista. Laatikot oli niin tiiviit että haju ei ohi mennessä tullut nenään, olisi pitänyt ihan haistelemalla haistella saumoja. Joka kerta kun hän kiskoi seinille ja estin liinalla ja kutsuin takaisin, hän varmaan ajatteli että vidun tyhmä ämmä, miksi en saa mennä, niin ei siinä oikein nenä laatikoilla kunnolla käynyt kun koiraa jurppi liinapaine ja se keskittyi vastustamaan sitä. Aika oli tosi lyhyt ja tuntui etten ollut ehtinyt tehdä mitään kun tuli jo 30s jäljellä -ilmoitus, niin vein koiran sitten ainoalle laatikolle mitä se oli hetken nuuhkinut. En saanut sitä uudelleen kiinnostumaan siitä, joten tiesin kyllä itsekin ettei se ole se, mutta siinä vaiheessa on kuitenkin 1/15 mahdollisuus osua vahingossa oikeaan joten ilmoitin löydön "arvaan tän, koska tää oli ainoa mistä se oli kiinnostunut". Tuomari vastasi että arvaat varmaan myös että väärin :D No jos ei veikkaa niin onnistumisprosentti on 0! Ihan toisella puolella oli oikea laatikko ja tuomari sanoi että koira kyllä oli mennyt siitä aivan vierestä ohi, mutta koska se veti seinälle eikä etsinyt, sinnepä jäi.

maksimiaika: 1:00

Hyvä kokemus kuitenkin ja uudelleen sitten kun ollaan ehditty puuttuvaa rutiinia hankkia. :) Noin muuten hän oli ihanan lunki ja motivoitunut, ei mitään valittamista. Ei ottanut yhtään häiriötä ihmisistä etsintäalueilla. Lisäksi hän käyttäytyy autossa ja koepaikalla vieraiden ihmisten ja koirien keskellä huomattavasti paremmin kuin vuoden ikäinen pöne teki, tai edes 12v ikäinen pöne. :D Otin hänet lopuksi meidän kanssa istumaan nurmikolle ja sai siinä possun korvan, kuten pönekin eilen, mutta ei se syönyt kuin ehkä puolet. Sellainen hengailu tekee sille tosi hyvää ja yksi (mulle tuttu, Lakille vieras) kaveri sitä siinä käskytti kun Lakki heitti possunkorvan hänelle: istumiset teki mutta tassua pyydettäessä Lakki laittoi pään hänen kädelleen. :D Hassu eläin, ei se edes halua koko palkkaa mutta tottelee silti.

Laatikot, samoin kuin ajoneuvot, kärsii yleensä juuri siitä että koira ei ymmärrä mistä etsitään. Se "putoaa" pois haistelemaan maata tai ympäristöä ja ohjaaja palauttaa sen oikeaan kohteeseen, ja näihin kohtiin joko jää haju tai aika loppuu kesken ennen kuin ehditään edes sinne asti. Kumpikin osa-alue vaatii siis rutiinia siihen että koira pysyy annetulla pinnalla vaikka ympärillä olisi muuta. Lisäksi ne muutama laatikkotreeni mitä Lakki on tehnyt, on tehty muovikoreilla. Sehän on silkka karhunpalvelus opettaa että riittää että menee ohi ja haju tulee nokkaan silti. Teipatuista laatikoista se haju yleensä ei leviä kovin hyvin eikä ohi juokseminen riitä, koiran pitää nimenomaan tietoisesti haistella laatikot, mielellään vielä saumojen kohdalta. Lakki siis tulee nyt treenaamaan normaalia pienemmällä hajumäärällä (pelkkä pipetin kärjen hipaisu normaalin yhden tipan sijaan) kunnolla teipattuja laatikoita, jotta se oppii kunnolla nuuhkuttamaan niitä. Otin kokeessa tyhjinä olleita laatikoita muutaman kotiin ja nyt on millä harjoitella. Teipattuja laatikoita se ei ole eläessään nähnyt joten ei sinänsä mikään ihme ettei se sellaisia osannut etsiä, mutta onneksi koira ei mene rikki tällaisista ohjaajan kokeiluista! Pääasia että sillä oli mukava päivä. Muutaman tunnin päikkärit vedimme yhdessä, melkoinen homma järjestää ja kisata kaksipäiväisessä kokeessa.

1lk sisäetsintä

Oman seuran nosekokeet. Ensin ajattelin kisata Lakin kanssa, sitten ilmoajan lähestyessä mietin että ehkä en  vaan kisaa ollenkaan, kun ei nyt oikein ole ollut aikaa eikä intoa tälle lajille, kaikki paukut menee pk-puolelle kun Suomen kausi on kuitenkin niin lyhyt. Lopulta sitten päädyin laskeskelemaan dopingvaroaikoja ja totesin että pönekin voi osallistua. Niin hän pääsi vielä kerran sisäetsintään. Kaksi satasta sillä jo on joten viimeistä vaille kakkosluokassa. Mietin kyllä miksi maksaa kolmekymppiä vain koiran viihdyttämisestä, kun ei se niillä tuloksilla mitään tee, mutta päädyin sitten pitämään yhden paikan itselläni. Koska olin tuossa kipeä ja kokeen järjestäminen on ilman kuumehuurujakin ihan riittävän työlästä, jännitti mitä kaikkea ihan mahtanut unohtaa.  Omaa suoritusta en kerinnyt lainkaan ajatella, ja vielä koepaikalla aloin aamulla vasta etsiä että kai mun liina on jossain autossa ja oliko jotain palkkoja koiralle ja ja ja... (Minä olen se jolla on normaalisti auto pakattu edellisenä iltana ja koepäivän vaatteet viikattu vaatekaapista esille hyvä jos ei kalsareita myöten, joten tällainen huolettomuus on mulle todella epätyypillistä.)

Alueet tehtiin kaikki neljä putkeen. Pöne oli numerolla viisi, eli aamupäiväryhmän puolivälissä. Odotellessamme se kerkesi etsiä yhden peräkärryn ja puolen rakennukset ulkoseinät... aivan kuten aina. Lakki oli jätetty kotiin joten oltiin kahdestaan liikkeellä.

Ensimmäinen oli toimistohuone ja näin heti että ystävämme teputtava askel on taas täällä. Kyllä kerkesi juosta aika monta kierrosta ympäri ennen kuin alkoi nuuhkia pienen pöydän reunaan. Vieressä oli kirjahylly ja haju tuli hyllyn reunalla olleesta mapista. Työnsi vielä kunnolla sitä syvemmälle kun tarkensi.

Toisena oli iso luokka, josta oli rajattu etureuna, varsin pieni alue. Ovelta alueelle katsottuna vasemmalla kahvipöytä, perällä ikkunalauta, patteri ja open pöytä, oikeassa takanurkassa lavuaari ja jotain roinaa, oikea pitkä sivu matalaa kaapistoa koko matkalta. Tässäkin se veti melkoiset vauhdit ja näytti enemmän juoksevan kuin etsivän. Lattia oli liukas joten se suti hirveästi. Oikealla kaapiston reunassa terävä reaktio ja sitten se vain ilmaisi hajupilveä istumalla, vähän silleen että haista paska ämmä, tää saa sulle riittää. Pyysin ainakin kolmesti että näytä missä, ennen kuin sain sen kunnolla työstämään loppuun, ja ilmoitin löydön. Tästä silti toiseksi nopein aika.

Kolmosena iso toimisto josta oli rajattu oikean puolimmainen nurkka. Korkea työpöytä, kaappeja, lavuaari jne. Tässä taas juostiin ja piti aika reippaasti käskeä takaisin alueelle, kun hän viiletti missä sattui. En edes muista enää mistä ilmaisi, ehkä lipaston alanurkasta, mutta oli ihan siisti tarkennus ja nätti ilmaisu.

Vikana vessa, jossa kolme koppia ovet kiinni (ja hyvät syvät saumat tarjolla), useampi käsienpesuallas, iso senkki tai joku pöytä ja siinä tuoli, ikkunaseinällä pitkä patteri. Tässäkin odotin että kohta lähtee taju kun käännyin juoksevan koiran tahdissa ympyrää itse. Lopulta teki ihan kohtuullisen siistin ilmaisun lavuaaritason alareunaan ja meikä ilmoittaa löydön, ja olin pudota persiilleni kun tuomari sanoo että väärin, ei voi hyväksyä! Ilmaisi taas pilven reunaa ja haju oli alempana kannellisen roskiksen polkimessa juuri siinä kohdalla kyllä. Hyi pöne minkä teit :D!

Ehkä ei olisi taas kannattanut seistä ihmettelemässä kun koira juoksee :D Olisi pitänyt heti ekan jälkeen, kun näin, että ystävämme teputtava askel on täällä taas, ohjata tiukasti ja vaatia olemaan tarkka. Toisaalta nyt kyllä ekaa kertaa koskaan oli edelleen sellainen olo että ihan se ja sama. Annoin koiralle taskussa olleen possunkorvan ja totesin että hänen koeura alkoi ja loppuu samalla tavalla. Suurella sydämellä. <3

Maarit Rokkamäen metsäjälkikoulutus

Eilen kaahasin tukka putkella suoraan töistä jälkikoulutukseen. Sama Rokkamäki, joka koulutti meille tottista pari viikkoa sitten, oli tilattu myös metsäjälkeä varten. Tai siis minä tilasin, itse on tehtävä että saa mitä haluaa. Meitä oli viiden koiran porukka, kivan eri tasoisia koiria ja erilaisia vinkkejä. Viisi meni myös ihan hyvin arki-illan aikana, saatiin kaksi kierrosta vedettyä eikä mennyt edes yömyöhille.

Lakki teki ensin noin 100m jäljen kolmella kepillä, ja se veti ihan sikahienosti, paremmin kuin koskaan ennen enkä siten saanut yhtään ongelmia esille. Päin vastoin minusta tehtiin esimerkki muille ja heidän piti kilvan kehua mitä teen hienosti, oikeat vastaukset oli liinan tuntumalla pitäminen ja tilan antaminen koiralle, sekä kunnon palkkaaminen. Kouluttajakin harmitteli että se oli niin täydellinen suoritus että ei siinä ole mitään mihin tarttua, ja olin kyllä hänen kanssaan samaa mieltä. Kuvailin sitten koiran touhuja ja hän oli sitä mieltä, että jos kepit jää vaikka nenä menee ihan läheltä ohi, koira on todnäk vaan niin jäljen hurmiossa että se ei oikeasti huomaa niitä. Sain päivää aiemmin yhdeltä kaverilta vinkin painaa kämmenellä maahan samalla kun laittaa kepin, siihen jää paljon selvempi hajujälki kuin kengästä ja se alleviivaa koiralle että tässä on nyt jotakin, ja voi auttaa havahtumaan. Kouluttajan kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että ei siinä ole mitään pointtia että itse tietää missä keppi on, ja himmailee siinä. Koiran täytyy haluta löytää ne itse. Sen sijaan jos kepit jää siksi että vauhtia on liikaa eikä kerkiä huomata, sitten pitää pidättää ja vaatia jäljestämään ryntäilyn sijaan.

Toisella kierroksella kokeiltiin Lakille kylmiltään 10m jana oikealla lähetyksellä ja siitäkin jäi käteen kouluttajan sanat koiralle; "soita mulle tassupuhelu jos toi ohjaaja junnaa liian helppoja juttuja". En tiedä miten se sellaisia juttuja osaa kun en ole sille janaa vielä lainkaan opettanut. Mutta sinne paineli suoraan reipasta ravia ja ekaa kertaa edes tarkasteli oman mittansa verran takajälkeä ennen kuin kääntyi oikeaan suuntaan, aiemmin se on valinnut 100% oikean suunnan heti kun oon tuonut sen jäljelle niin että yhdessä kävellään ja koira vaan törmää siihen. Nyt on ruvettava sitä janaa treenaamaan ja ihan suotta aloittaa kahdesta metristä kun se etenee sen kymmenen...

Yhdelle osaavalle koiralle tehtiin vauhdin hillitsemiseksi ns. paluuperähässäkkä, eli tähtikuvio jossa oli viisi tyhjää sakaraa (5-10m) ja yksi sitten oli oikea, josta jälki jatkui. Tällaiseen tullessa koiran kuin koiran on pakko jarruttaa että se saa selvitettyä mikä on oikea suunta. Yksittäinen paluuperä ei toimi kaikille, kun ne voi tajuta heti, että menee ja tulee eli hukkareissu käydä silmukassa.

Koira sai lopuksi kommentteja että hassu tyyppi, ja sitä hän kyllä on. <3 Sen kanssa on niin kivaa tehdä ihan mitä vaan, ja oon ihan supertyytyväinen siihen millaista meidän yhteistyö on.

Alustavasti sovittiin että kouluttaja tulee syksyllä uudelleen. Uuden koiran kanssa kaikki on niin jännää, kun periaatteessa itse osaa ja tietää mitä tekee, mutta silti se on jotenkin ihmeellistä kun ollaan sen yhteisen matkan alussa. En tiedä sainko mä nyt tässä mitään erityistä oppia, mutta mukavaahan tällaisissa on käydä.

Jälkiä

En tiedä mitä tapahtui kuukaudessa, mutta koira jolla oli hyvä keppimotivaatio ja joka oli suorastaan hidas jäljellä, vetää liinan päässä pupulaukkaa ja kepit jää vaikka nenä menee ihan läheltä ohi. Suoritus se on sekin pilata kaikki ennen kuin ollaan päästy edes jäljestämään kunnolla :D

Ongelmat alkoi sadesäällä. Otan yleensä kepit käteen vasta kun olen parkkeerannut auton metsän laitaan, ja siinä zoomaillessani paikkaa ne kerkiää muhia korkeintaan viisi minuuttia ennen kuin lähden tekemään jälkeä. Kokeessahan kepit on sääntöjen mukaan puoli tuntia jäljen tekijän taskussa. Olen ajatellut, että vähempi hajustaminen opettaa koiran tarkaksi, ja tämä on edellisilläkin toiminut ihan hyvin. Ne, sillä kertaa kepit oli märkiä ja vissiin vähän lahoja ja ajattelin että haju ei vain kerinnyt tarttua niihin, kun koira ilmaisi vain pienen osan jäljellä olleista kepeistä. Seuraavalla kerralla oli yhteistreenit ja pyysin että mun jäljen tekijä ottaa ne puoli tuntia ennen hajustumaan. Sillä kertaa kaikki taisi löytyä, ja kuvittelin että ymmärsin ongelman, mutta sitten keppejä alkoi taas jäädä. Vähintään 1/4, joskus puolet ja joskus kolmesta kepistä löytyi vain yksi. Joskus syynä on ollut epätarkka jäljestäminen ja keppi jää jos koira ei ole jäljen päällä ja se on ihan ymmärrettävä työtapaturma (ohjaajan vika se on sekin - miksi annat sen edetä sivussa jäljeltä), mutta nyt pari viimeistä kertaa se on jäljestänyt niin tarkasti että olen voinut kerätä kepit itse. Se ei kuitenkaan reagoi niihin mitenkään, ei edes silloin, jos pysähdyn ja pyydän sen takaisin! Siis oikeasti ei mitenkään, ei yritä välttää ilmaisua vaan ei oikeasti ymmärrä mitä tässä nyt seistään ja mitä odotan tapahtuvan. Se ei siis oikeasti ole huomannut niitä. Sillä ei kuitenkaan muissa nenälajeissa ole mitään tällaisia ongelmia nyt ilmaantunut joten nenäpunkkiepäily lienee aika hataralla pohjalla.

Jäljellä se oli vielä kuukausi sitten hidas ja hieman epävarma ja se oli vähän sellaista poukkoilua; uskon että kolmen melko samanlaisen maastojutun treenaaminen samaan aikaan vähän sotki. Jäljestämiseen on kuitenkin nyt tullut tosi paljon vauhtia, jopa liikaa, ajattelin tänään kun pidätin liinasta ja tuijotin silti laukka-askelia ottavia takajalkoja edelläni... lisäksi se tosiaan on varsin hyvin jäljen päällä ja eteenpäinpyrkimys on suuri. Jäljen päässä ei koskaan ole ollut mitään muuta kuin viimeinen keppi, mutta tiesin että tämä vaihe tulee kaikille silti. Nyt voisi sanoa että jälki vie. Niihin keppeihin mitkä se huomaa, se kyllä reagoi hyvin ja malttaa tarkentaa vaikka siinä kestäisi. Kepit ei siis vaikuta olevan mikään pakollinen paha, mutta mikä ihme tässä nyt sitten kusee?

Ajattelin jo aiemmin, että junnaan turhan lyhyitä jälkiä: 100-150m 3-4 kepillä on todella lyhyet keppivälit ja keppimotivaatio menee äkkiä siksi että niitä on liikaa. Nyt mä en oikeasti tiedä pitäisikö mun lyhentää vai pidentää mun jälkiä. Lakki on tehnyt pelkkää suoraa, tänään kokeilin tehdä ihan kunnon kaarteen eli jälki oli J:n muotoinen. Se meinasi vetää siitä tietenkin yli mutta huomasi heti että eihän se mene tonne, ja selvästi röyhisti rintaa ja skarppasi. Mutta sinne se vika keppi silti joskus 50m päästä jäi. Seuraavaksi kyllä tekisi mieli kokeilla joku selvästi pidempi, tyyliin 300m, vain kahdella kepillä, eka heti ja toka loppuun, ja katsoa miten käy. Mut ei kukaan voi olla heti uransa alussa niin taitava, että osaisi niin hienovaraisesti ohittaa ne kepit ettei tartte pysähtyä kun ohjaaja ei näe vaatia sellaista. Toinen mitä tekisi mieli kokeilla, olisi laittaa se ajamaan sama jälki uudestaan. Pitäisi olla merkki mukana että voisi merkata sen kohdan kun eka keppi jää, jotta osaisi palauttaa koiran sinne, kun ollaan päästy loppuun.

Onneksi torstaina on tulossa metsäjälkikoulutus niin pääsee livenä jonkun kanssa pähkäilemään. Kerrankin täydellinen ajoitus.

Töppöinen on saanut kanssa jäljestää ja voi pojat että hän on joka kerta niin pätevä ja onnellinen <3 Sille en ole kauhean pitkiä jälkiä tehnyt, mutta muuten on joka kerta jotain källiä: oon istunut kesken kaiken paikoillani, oon pyörinyt isojen kivien ympäri ja lähtenyt sitten johonkin suuntaan, oon tehnyt paluuperiä ja nyt tänään tein sille z-kuviota eli paljon teräviä kulmia.

Maarit Rokkamäen tottispäivä

Olisi varmaan hassua asua jossain isommalla paikkakunnalla, missä valinnanvaraa riittäisi, sen kun menisi eri juttuihin. Täällä meininki on hyvin pitkälti se, että itse pitää järjestää jos jotain haluaa. Siispä hommasin yhdistyksellemme Maarit Rokkamäen kouluttamaan tottista. Alun perin etsin koulutusta vain mun hakuryhmälle, mutta meitä ei sitten ollutkaan ihan kauheasti ja laajennettiin koskemaan koko yhdistystä, niin saatiin kymmenen koiraa kasaan ja kulut järkeviksi kaikkien kannalta.

Päivä valkeni varsin kylmänä ja sateen uhka väijyi koko päivän, mutta ihan pientä hetkellistä ripottelua lukuunottamatta saatiin tyytyä vain palelemaan tuulessa. Plusasteita oli muutama. Koronan takia osallistujat oli jaettu aamupäivä- ja iltapäiväryhmään, mutta lopulta tilanne helpotti niin että kaikki tällaiset erikoisjärjestelyt voitiin vapauttaa ja toisen ryhmän treenejä sai jäädä katsomaan, myös muutama kuunteluoppilas sai tulla. Itse olin aamupäiväryhmässä ja Lakki oli vuorossa ryhmänsä toisena. Itse kun järjestää niin saa itselleen juuri sellaisen paikankin kuin haluaa. :p

Olin etukäteen ilmoittanut toiveeni näin: "Mudi 1v: seuraamisen rakentaminen, monenlaisia palasia on mutta nyt pitäisi päästä 1-2 askelta pitempää pätkää ja kaipaan tukea ajatuksilleni. Hyppy oli jo n. 50cm ja hyvä mutta sitten hajosi, ja siinä näkyy meidän ongelma kaikessa muussakin: ruoka ei toimi ja lelun kanssa aivo ei pysy matkassa. Koira on monen monta kertaa kolauttanut esteeseen kun ei katso lainkaan mitä tekee, ja ahdistuu siitä mutta ei kuitenkaan seuraavalla kerralla muista ajatella ja keskittyä yhtään enempää joten sähellyksen kierre on valmis. Treenaan paljon yksin ja tämä on ensimmäinen koirani jolla lelu voittaa ruuan, sen käyttö tuntuu edelleen vaikealta joissain tilanteissa ja kaipaisin palautetta miltä näyttää ja mitä kehittää palkkaamisessani. Jos aikaa jää, haluaisin katsoa haukkumista – intoa ja rähinää on mutta ääni ei aukea, todnäk nöyryys pidättelee vielä huutamasta ohjaajalle (?). Toisia koiria hän kyllä painostaa äänellä leikkiin senkin edestä."

Aloitettiin niin että jokainen teki pienen treenin jotta kouluttaja näki koiraa ja yhteistyötä. Toin koiran ensin viltille, josta jumppa-alustalle näyttämään seuruun pyörimistä, tein muutaman palkkauksen ruualla siinä. Lakki vähän pälyili kymmenpäistä yleisöä ja mua jännitti ihan kauheasti, mutta ihan suht normaalia touhua se muuten esitti. Sitten tehtiin viltiltä muutama aloitus ja yhden askeleen liikkeelle lähtö, näihin lelupalkka. Saatiin kommentti että hyvältähän kaikki näyttää ja että nyt vaan tosiaan eteenpäin. Työstettiin useamman askeleen seuruuta ja kouluttaja merkkasi aina koska palkata. Paikka ei vielä oikein pysy ja siellä tulee kaikenlaista pompotusta, jätättämistä, väljyyttä, nojaamista jne mutta aika pitkään se jaksaa myös siitä pysyä, joten pitkää pätkää tekemällä valittiin ne hetket kun palkataan. Itse tärkeää muistaa kävellä kunnolla ja pitää pää ylhäällä; jos alan hidastella tai kääntyä koiran puoleen, se jätättää. Mä en oikein tiedä onko tämä nyt kuitenkaan mun juttu, pelkään että koira ketjuttaa myös ei-toivotut asiat sinne. Palaan ehkä silti rakentamaan askel kerrallaan, mutta niin tai näin, nyt pitää alkaa päätä nopeasti enempään kuin siihen liikkeelle lähtöön. Eli rohkeasti vaan. Setistä tuli kaikkinensa pitempi kuin mitä se on koskaan varmaan edes yhteensä tehnyt, ja hyvin vire kesti. Olen vähän turhaan myös varonut väsyttämästä sitä, se on jo sen ikäinen että antaa mennä vaan, ei se haittaa että se tekee seuruuta myös hengästyneenä. :p

Toisella kierroksella otettiin hyppy, lautaeste jossa taisi olla viisi lautaa (50cm). Hypyssä meillä oli jo ennakkotoiveiden kirjoittamisen jälkeen ehtinyt olla parit paremmat treenit, mutta päätin pysyä suunnitelmassa. Jätin ensin lelun maahan ja lähetin koiran sinne, ja se toistuvasti yritti kiertää esteen, eli hyvin näkyi että jännittävää on. Menin vain lähemmäs lähettämään, otettiin yksi lautakin pois ja lopulta appari taisi nostaa lelua ja kannustaa koiran yli, sen jälkeen se myös selkeästi rentoutui. Pian saatiinkin sitten se toinen ongelma eli kutsuna tehdessämme koira lähtee niin kovaa että kolautti taas kerran kinttunsa esteeseen. Tähän oli helppo ratkaisu: mun pitää olla niin lähellä kutsumassa, että koira tuntuu hyppäävän suoraan syliin. Näin se ei saa niin hullua vauhtia ja joutuu katsomaan mihin on tulossa. Itsekin näin muutoksen koiran olemuksessa ja se alkoi keskittyä niin, että kokeiltiin lopuksi vielä hyppynoutoa: lähetin koiran esteelle ja vasta sen ollessa ilmassa appari pudotti kapulan toiselle puolelle. Näin heitosta aiheutuvaa saalistilttiä ei tule. Tämä meni tosi siististi.

Kolmatta kierrosta ei monikaan enää tehnyt, mutta mun koirassa oli vielä virtaa ja pantiin se valjaisiin ja liinaan haukkumaan. Yritin ensin itse olla lelu, mutta emmä osaa mitään saalisliikkeitä ja vaihdettiin sitten kouluttaja leluun ja minä pidin liinaa. Paitsi että on ihan mahdotonta olla myötäämättä enkä siis kertakaikkiaan osaa pitää koiraa myöskään paikoillaan :D Lakki oli myös tässä ihan että woooot. Palattiin siihen että minä olin lelu ja kouluttaja liinassa ja kyllä se siitä yrityksen ja erehdyksen kautta lähti, ja kyllä hän haukkui myös kouluttajalle. Näemmä niillä oikeilla ärsykkeillä on iso merkitys; mölinä johtuu sekavietistä. Eli saalisärsyke hiljaa ja kun saalistaa, lelu selän taakse, jokaisesta haukusta vahvista ja sitten vasta puru. En tiedä onko tällä mitään käyttöä eikä tuu minusta ipoilijaa, mutta hauskaa oli saada se nyt kerrankin toimimaan ja kuulla edes puhdasta haukkua!

Päivästä jäi hyvä mieli; ei nyt mitään uutta auringon alla, mutta Sienen kanssa "hanki parempi koira" -traumat pääsi melkoisiksi ja oli kivaa ylipäänsä uskaltautua johonkin pk-puolen juttuun. Eikä niiden perusasioiden kertaamisesta koskaan ole haittaa. Eniten jäi taas mieleen se että älä palkkaa jos se on huono; ihmisistä on vaan niin kivaa palkata että paljon tulee annettua myös sellaisista sinnepäin-suorituksista tai jopa vain siksi ettei nyt kellekään tule paha mieli. Ei ne tartte palkkaa siitä että ne hengittää, herran tähden. Tai sitten jos koira ääntelee tai kiihtyy, itse pitää pysyä tyynen rauhallisena ja vaatia sitä olemaan korrekti ennen kuin voidaan jatkaa. Tässä oli muutamakin tapaus joissa ohjaaja olisi varmaan jo luovuttanut jos kouluttaja ei olisi ollut jankuttamassa "ei käy, poistu ja ota uudestaan sivulle". Sinnikkyys ja periksiantamattomuus on isoja valtteja koska niin vaan nähtiin iso muutos koirissakin kun kiljuen sinnepäin -sivulletulo ei kelvannutkaan!

Olen myös ylpeä itsestäni; alun vadilla pyörimistä lukuunottamatta en tunkenut namin namia koiralle koko päivän aikana. Kotona en kyllä voinut vastustaa kiusausta ja pilkoin kahteen pussiin eri nameja, mutta pussit tuli takaisin kotiin.

Tään postauksen kuvat otti minun kameralla Susanna Häkkinen.