Mudi?

Mudi (harrastus)koiraksi?

Tämä teksti on täysin subjektiivinen näkemykseni. Kaikki mudiharrastajat eivät varmasti ole joka kohdasta samaa mieltä kanssani. Muistutan myös, että mudit ovat edelleen hyvin heterogeeninen rotu ja erot yksilöiden välillä ovat suuria - jopa ihan pentuesisarusten. Tällaisessa kuvauksessa on pakko vetää mutkia suoriksi ja yleistää, mikä ei tarkoita sitä, että kaikki yksilöt ovat juuri tällaisia.

Ensinnäkään mielestäni mudi ei ole lapsen koira, mudi ei ole sopivin ensimmäinen koira, eikä mudi ole sopiva vain kotikoiraksi. Mikään näistä ei tarkoita, että joku lapsi tai nuori ei voisi menestyksekkäästi olla mudinomistaja (onhan meillä varsin hienoja esimerkkejäkin!). Kyse on enemmänkin siitä, että jos lähtökohtaisesti etsitään lapselle sopivaa koiraa, etsitään helppoa, ihmisille ja koirille sosiaalista, sopeutuvaista, asemaansa tyytyväistä eli ei lainkaan dominoivaa, ei-terävää koiraa. Samoin jos kotikoira tarkoittaa koiraa, joka on helppo ja kiva seuralainen ja tyytyväinen parilla puolen tunnin korttelikierroksella, keskivertomudi ei ole se koira. Aktiiviseen perheeseen, missä koira saa paljon sekä liikuntaa että henkistä aktiviteettia, mudi voi hyvin sopia. Samoin nuorelle, joka on ehkä kasvanut koirataloudessa ja joka pystyy handlaamaan napakammankin koiran. Edes fiksuin mudi ei ymmärrä koesäännöistä mitään, eikä se tiedä harjoitteleeko se koeliikkeitä vai opetteleeko se viidettäsadatta temppuaan vailla mitään sen kummempaa tavoitetta. Keskivertomudi on kuitenkin koira, joka nauttii ja suorastaan tarvitsee henkistä ja fyysistä rasitusta, haasteita joita ratkoa. Jos ihminen ei järjestä sille sellaista, se keksii sitä itse, ja silloin kenelläkään ei ole enää kivaa. Sen takia mudi ei lähtökohtaisesti ole se helpoin ja vaatimattomin ensikoira, ja jos itse yhtään epäilee omaa jaksamistaan koiran aktivoinnin suhteen, varminta on katsella muita rotuja.

Mikään ikiliikkuja mudi ei kuitenkaan ole, päin vastoin nuori koira kannattaa heti aluksi opettaa myös rauhoittumaan ja sietämään toimettomia päiviä. Mudi ei tarvitse joka illalle eri lajin ohjattuja treenejä ja kolmea tuntia lenkitystä päivässä. Mikään koira ei tarvitse. Mudi on kuitenkin yleisesti ottaen toiminnantarmossaan hyvinkin bordercollien ja belgianpaimenkoirien luokkaa. Mikäli rotuvaihtoehtoinasi on juuri tällaisia rotuja, mudi saattaa sopia sinulle. Sen sijaan jos mietit vaikka lapinkoiran, corgin ja mudin välillä, kehoitan todella vielä miettimään lisää.

Mudit on usein teräviä (terävyys = taipumus reagoida aggressiivisesti kokemaansa uhkaan), puolustushaluisia ja usein myös riittävän toimintakykyisiä toteuttaakseen mielihalujaan. Totta kai löytyy myös enempi vähempi "lapasia" ja "löysempiä" yksilöitä, ja koiran muut ominaisuudet vaikuttavat sen käytökseen myös. Esim. hyvin sosiaalinen koirahan ei näe kanssaeläjissä uhkia yhtä paljon kuin jo valmiiksi varautuneempi, epäsosiaalisempi yksilö. Joka tapauksessa lähtökohtana kannattaa pitää sitä, että mudi on terävä ja puolustusviettinen koira ja ohjaajalla tulee olla suunnitelma kuinka näiden ominaisuuksien kanssa toimitaan, jotta pennusta kasvaa yhteiskuntakelpoinen ja mukava lemmikki. Suomeksi: koira tulee aikuistuttuaan vahtimaan niin kotia, autoa, omistajaansa, perheen muita koiria ym ja mielellään huutaa ohikulkijoille räkä roiskuen, ellet opeta sitä käyttäytymään jollain muulla tavalla. Mudin sisäinen poliisi kokee tällaisen toiminnan niin itsessään palkitsevana, että se ryöpsähtää äkkiä valloilleen, jos siihen ei tietoisesti heti puutu.

Miiii?

Mudit on myös tyypillisesti varsin älykkäitä koiria ja esim. mitkään koirien aktivointilelut ei kauaa niitä viihdytä. Mudit on myös erittäin käteviä käyttämään tassujaan, meillä tämä näkyy juuri aktivointilelujen kanssa, ja esim. leikkiessä koira mielellään "sitoo" minun jalat etutassuillaan. Kokematon ihminen helposti ajattelee, että totta kai on hienoa kun koira on todella älykäs. Totuus on kuitenkin hieman toinen: vähän vähemmän päättelykykyisen koiran kanssa elämä on tosi paljon simppelimpää. Älykäs koira ketjuttaa asioita nopeasti, myös kaikkea sellaista, mitä itse et ikinä tullut ajatelleeksikaan. Älykkään koiran kanssa ihmisen tulisi pystyä olemaan aina askeleen verran koiraa edellä, mikä on välillä äärimmäisen rankkaa ja vaatii todella paneutumista, silloinkin kun ei jaksaisi! Mudin älykkyys on mielestäni jonkinlaista sielukkuutta ja usein tuntuu, että ne ymmärtävät maailman menoa enemmän kuin mitä koiran pitäisi nykytiedon valossa edes pystyä ymmärtämään.

Mudit haukkuu ja käyttää ääntä. Oma vanha koirani on rotuisekseen varsin hiljainen, mutta leikkiessään (jahdatessaan toista koiraa) se räksyttää kovaa ja korkealta. Eikä sitä saa vaikenemaan. Joko se huutaa ja juoksee tai sitten se on käskystä hiljaa mutta ei myöskään enää juokse. Kaksi mudia ne vasta huutaakin yhdessä leikkiessään. Agiradalla vanha koirani oppi rääkymään vasta pari vuotta lajia treenattuaan. Noin muuten se ei hauku, mutta murinaa, hurinaa, nurinaa, narinaa, kiljahtelua, kitinää, ulvomista ja kaikkea muuta säveltä löytyy koko skaalan mitalta. Nuorempi on paljon kovempi ihan haukkumaan. Mudit tyypillisesti haukkuu jollekin tilanteelle tai tunteelle, sellaista pystykorvatyylistä tarhassa tyhjän räksyttämistä niillä ei niinkään ole. Ainahan sanotaan, että haukkuherkät rodutkin voi opettaa hiljaisiksi ja vähätellään asiaa. Minä uskon, että koiralle voi opettaa "hiljaa"-käskyn ja siten hallita sen äänenkäyttöä, mutta hiljaista siitä ei silti tule. Se herkkyys käyttää ääntä säilyy siellä aina, ja meilläkin tapahtuu paljon sellaista, että koira haukahtaa kerran ja on sitten heti itse sen näköinen, että "ups sori, se vaan pääsi, tiedän ettei saa". Lisäksi mielestäni on äärimmäisen ristiriitaista, että mudeja on aatamin ajoista käytetty hälyttävinä vahtikoirina ja toivottu niiden raportoivan kaikesta oudosta, ja nyt niiden pitäisi yhtäkkiä oppia olemaan täysin hiljaisia ja reagoimattomia. Jos inhoat koiran yksittäisiäkin haukahduksia, mudi ei ole rotusi. Kerrostaloasuminen kuitenkin sujuu hyvin eikä tiettävästi valtaosalla ole mitään ongelmia. Koiran kanssa joutuu kuitenkin epäilemättä jossain vaiheessa käymään keskustelun siitä, omistaako se koko pihaa ja rappukäytävää vai ei, mutta oikein kasvatettuna koira kyllä alistuu kohtaloonsa. Lisäksi pennusta pitäen kannattaa tietoisesti kasvattaa mudille itsehillintää, malttia ja vireen säätelyä, jotta koirasta ei tule sellainen joka huutaa kaikki tunteensa pihalle.

Pallo tänne ny!

Mudilla on usein varsin iso ego ja oma tahto. Keskivertomudi ei myöskään ole mikään nöyrä koira, joka sokeasti palvoo sinua vain siksi, että olet sen ostanut. Oikein kohdeltuna mudi useimmiten kuitenkin haluaa pitää välit kunnossa, mutta se ei ole alaisesi, se on kumppanisi. Se ei siis hyppää kaivoon vain koska käsketään, mutta jos menet edellä, se tulee kanssasi mihin vaan, eikä väisty rinnaltasi missään tilanteessa. Suhteeseen täytyy panostaa pennusta pitäen ja saada koira ymmärtämään, että sen kannattaa haluta samaa kuin sinäkin haluat. Rajojen asettaminen ei tarkoita väkivaltaa, mutta määrätietoisen koiran kanssa ihmisen on osattava olla vielä määrätietoisempi ja sinnikkäämpi. Mudin pennut on hirveän söpöjä ja usein varsin "pikkuvanhoja", ja kymmenen vuotta sitten oli enemmänkin ongelmia siinä, että pennun annetaan tehdä mitä vaan ja sitten siitä kasvaa aivan hirveä, hallitsematon puolivuotias. Mudi kyllä terrorisoi paitsi perhettään, helposti myös koko korttelia tai paria, jos sen vain annetaan. Toisaalta kaiken sen egon alla keskivertomudi on kuitenkin jopa hämmentävän ohjaajapehmeä koira, edellyttäen toki että suhde on kunnossa ja ohjaajan sanomisilla on koiralle jokin merkitys.

Suosittelen kypärää. Ohjaajalle. t: mudi

Luoksepäästävyys- ja käsiteltävyys (avoimuus, itsevarmuus) on mielestäni viime vuosina parantunut, tai sitten en vain ole enää kuullut enkä nähnyt niitä epävarmoja tai arkoja koiria. Paitsi omani. Vaihtelua on runsaasti ja on oikeasti avoimia ja sosiaalisia koiria, sitten on niitä, joille vieraiden ihmisten kosketus on herttaisen yhdentekevää, ja sitten niitä, jotka syystä tai toisesta mieluiten väistää tai puree. Mielestäni tässä rodussa pennun huolellinen sosiaalistaminen ja käsittelytilanteiden harjoittelu on tärkeää ja mahdollinen seuraava mudini tullaan joka tapauksessa pennusta pitäen opettamaan siruntarkastuksiin ym., vaikka se pentuna vaikuttaisikin tosi sosiaaliselta. Mielestäni mudin ei tarvitse tykätä vieraista, ja käsittelytilanteiden ei kannata olla mitään ns. makkararinkejä missä yritetään saada koira ottamaan nameja vierailta ja siten "tottumaan" heihin. Jos koira on yhtään epäluuloinen, tällaiset vain pahentavat asiaa. Koiran kannalta on loogisempaa, että se suorittaa ohjaajan pyynnöstä jotain hyvin osaamaansa tehtävää (seisoo paikoillaan, koskettaa kuonollaan ohjaajan kättä tms), jonka aikana vieras tarkistaa sirun, ja sitten ohjaaja itse kehuu ja palkkaa koiran.

Mudit ovat hyvin ketteriä koiria. Ne kiipeää, hyppää, ryömii, tasapainoilee ja ahtautuu liki minne vain. Lisäksi ne myös nauttivat haasteista ja fyysisestä rasituksesta, joten kysyttäessä "miksi ihmeessä sun piti kiivetä sinne katolle" mudin mielestä "koska mä voin" on riittävä vastaus. Välillä mudin tempauksia katsellessa tuntuu ettei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Ja koska nyt vaan oon paras!

Agilityyn luovutusikäisistä mudin pennuista voi harvoin luvata mitään varmaa (medi/maxi), koira kasvaa sen kokoiseksi kun kasvaa. Suomessa pienin narttu on tiettävästi 37cm ja suurin uros 55cm. Pk-puolella pidän mudia kokoonsa nähden hyvin suorituskykyisenä, ketteränä ja riittävän voimakkaana koirana, eikö metrisen esteen pitäisi olla ongelma. Omalleni ei koskaan ollut, vaikka sille ei edes opetettu hyppytekniikkaa sen kummemmin kuin korottamalla estettä aina 10cm kerrallaan. Hyvä tuli. Viime vuosina on kuitenkin tullut ilmi useampi koira, joilla on ongelmia metrisellä, jopa niin paljon, että ohjaajat ovat vaihtaneet lajia. Hyppyyn vaikuttaa ohjaajan opetuksen tason lisäksi kuitenkin ilman muuta myös esim. koiran rakenne ja sen itseluottamus.

Tottelevaisuuslajeista sanottakoon sen verran, että keskivertomudilla on hyvin vahva "pilke silmäkulmassa". Mudia ei voi sanoa kovin luotettavaksi työmyyräksi, se ei missään tapauksessa ole sellainen kiltti "yrittää aina parhaansa ja tekee juuri sen mitä on opetettu" -koira. Mudi on tuhma koira, jonka mielestä oma kiva on parasta kivaa. Mudi ei mielestäni treenatessa kestä toistoja kovinkaan paljon. Kyse ei ole siitä, että koiraa lakkaisi kiinnostamasta tai se lässähtäisi tai kuumuisi liikaa, se vaan alkaa mielellään tarjoilla kaikkia omia uusia sovelluksia jos junnaat sen mielestä liikaa samaa. Kokeissa suurin vaikeus voi olla siinä, että kokenut, paljon kisannut koira pysyy sopivassa vireessä ja tekee mitä sanotaan, ei sitä mitä se itse sattuu haluamaan :-) Nuoren mudin kanssa ei kannata kiirehtiä kokeisiin, teknisen puolen lisäksi tunnetilapuoli on ehdottomasti oltava "valmis" ja esim. palkattomuutta ja kokeenomaista treeniä on tehtävä riittävästi. Älykkäänä eläimenä mudi oppii kerrasta, että koetilanteessa ohjaaja ei sitten puutukaan sen tekemisiin ja kehässä voi tehdä mitä sattuu mieleen tulemaan. Töppösen tähtihetkinä mainittakoon toko sm 2012 evl:n seuraaminen. Koiralle oli joskus aiemmin opetettu takaa päin mun jalkojen väliin tuleminen, mutta ei sitä tokotreeneissä ikinä ole tehty. SM-kehässä koira sitten keksi sen itse ja siinä hörähti yleisö sekä tuomari. Treeneissä se ei tietenkään koskaan toistanut moista temppua, mutta seuraavassa tokokokeessa kyllä. Onneksi olin varautunut ja heti tuntiessani mudin pään puikkaavan jalkojen väliin, liiskasin jalat yhteen niin, että mudi parka pullahti ulos altani! Siihen vielä napakka "SEURAA!" niin mudi palasi paikoilleen, eikä sen koommin onneksi kokeillut samaa temppua. Kaikkea muuta sen uralle kyllä mahtuu, ja mikään ei ole niin jännää kuin olla kehässä mudin kanssa ja nähdä kun sen silmiin syttyy se "haa mä keksin, mitäs tästä sanoisitte!" -ilme... :D Nykyisellä osaamisellani tekisin mudin kanssa tosi paljon enemmän liikkeiden osia ja kuuntelutreenejä, jossa kaikki liikkeet on sekaisin, ja koiran pitää oikeasti kuunnella mitä sanotaan, ei vain tehdä sitä mitä se tietää seuraavaksi olevan vuorossa. Kokonaisuuksien treenaaminen saa nimenomaan pahiten esiin niitä "eiks tää olis parempi tälleen" -ideoita, joita saa sitten työllä ja tuskalla sammuttaa.

Harvinainen hetki, mudi myöntää itsekin ups eksyneensä väärälle puolelle :D

Mudi tulee, ota koppi!

Aina saa kärsiä ja hävetä.

Terveyden suhteen kannattaa kysellä kasvattajalta sekä vanhemmista että laajemmin niiden suvusta. Muistakin, kuin Koiranetissä näkyvistä tuloksista (allergiat, iho-ongelmat, kutinat, herkkävatsaisuus, selät, epilepsia..). Mudia voinee edelleen pitää kohtuullisen perusterveenä rotuna, mutta sairaita yksilöitä sinnekin mahtuu sekaan. Ihmisillä on myös hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millaisia koiria on sopivaa käyttää jalostukseen, joten kysele, kysele ja vielä kerran kysele. Älä usko kaikkea mitä sanotaan, vaan kysy toinen mielipide tai tutkittavissa olevista sairauksista vaadi mustaa valkoisella. (Jotain muuta kuin pelkkiä näyttelyitä) harrastavat mudi-ihmiset on pääosin tosi avoimia ja rehellisiä ja esittelevät mielellään koiriaan, vikoineen päivineen, joten suosittelen ehdottomasti käymään tutustumassa useampaan eri mudiyksilöön. Samalla voi kätevästi tentata ihmisiä, pitkän linjan harrastajilla on hirveästi tietoa eri koirista.

Mudi on edelleen hyvin heterogeeninen rotu. Se tarkoittaa sitä, että samassakin pentueessa voi olla sekä ulkoisilta ominaisuuksiltaan, että luonteeltaan keskenään hyvin erilaisia koiria. Pennut voivat myös olla hyvin erilaisia kuin mitä vanhempiensa perusteella voisi olettaa. Pikkupennusta voi myös olla varsin vaikeaa ennustaa millainen siitä tulee aikuisena, pennut kehittyvät vähän eri tahtia ja lopulliseen käytökseen vaikuttaa toki hirveän paljon ympäristökin. Minun vanha mudini on varmasti yksi aikansa vaikeimmista yksilöistä: se on terävä, pehmeä ja epäsosiaalinen. Olen esitellyt sitä vuosien varrella aika monelle kiinnostuneelle, ja olen aina sanonut, että tämä on sieltä vaikeammasta päästä, yleensä ne on vähän kivempia ja helpompia. Minusta ei ole kenenkään etu yrittää myydä mudeja sellaisille ihmisille, jotka eivät ehkä pärjää niiden kanssa, siis kaunistella koirien ominaisuuksia ja vähätellä mahdollisia ongelmia. Siksi mieluummin kerron ainakin ensin niistä vaikeista puolista ja sitten vasta hyvistä. Ei nämä mitään ilmestyskirjan petoja hei ole, mutta on kaikille parasta, että ostaja tietää mihin varautua ja mitä voi "pahimmillaan" olla käsissä.

Mudi on kaikin tavoin sellainen pieni suuri koira. Koko maailman omistaminen, jonossa pokkana etuilu, suuruudenhulluus ja sellainen "minä minä minä" -asenne kuvaa mudia. Jos haluaa vaatimattoman, helpon ja huomaamattoman koiran, joka katoaa sisustukseen eikä kuulu eikä näy, se ei ole mudi. Elämä mudin kanssa on usein aikamoista tunteiden vuoristorataa, koska "on" ja "off" -asennot on niin suuret ääripäät keskenään ja koira kiihtyy toimintaan hyvin nopeasti. "Miten voi olla noin pienessä koirassa noin paljon", sanoi kaverini katsoessaan töppösen toimintaa treeneissä. Se oli hyvin sanottu. Mudi on koira, jonka on saatava riittävästi näkyä ja kuulua, kaikenlainen tukahduttaminen tuhoaa sen mitä se omimmillaan on. Välillä meinaan tulla hulluksi mudin itseriittoisuuden ja suuren persoonan kanssa, mutta toisaalta on hyvin vaikeaa enää kuvitella, miten valjulta elämä mahtaisi ilman mudia tuntua...

Vttu mää sut tapan!!

Rotu ei yleensä jätä ketään kylmäksi. Toiset ihastuu niihin ikihyviksi, toisilla nousee tuskan hiki vain sivusta katsoessa (tai kuunnellessa). Koiria kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa livenä, mielellään useassa eri paikassa, eri kasvattajien koiria. Mudi on edelleen suhteellisen harvinainen rotu, ja harva muun rodun harrastaja on ihan hirveän montaa yksilöä tavannut. Silti netti on pullollaan mielipiteitä siitä, että ne mudit on heikkohermoisia kiljukauloja tms. No ei ne kaikki kyllä ole, vaikka sellaisia yksilöitä toki on. :)

Mudi-info
SUMU (Suomen Mudiyhdistys)
FB:n mudifoorumi