Tiivistelmä

Pe 31.7. pennun silmät oli yön aikana aivan räjähtäneet, ja koska reissuun lähtö oli tiedossa, kiikutin sen heti lääkäriin. Vähän jännitti miten pakotan, jos omaehtoisuustreenit ei kanna ja pentu ei ole yhteistyöhaluinen. Klinikalla vielä selvisi että kysessä on mieslääkäri, ja minä se siinä psyykkasin itseäni että älä petaa epäonnistumista, kyllä tää sujuu. Pentua jännitti, mutta lääkärillä oli tosi kivasti aikaa ja pentu sai tutkia huonetta kun me vasta juteltiin. Käsittely meni ihan supernätisti, pentu istui pöydällä ilman että kukaan piti kiinni ja oli sillä vähän sellainen sieninen "en nyt oikein tiedä tästä, mutta tee nyt mitä sun on tehtävä" -altakulmain-ilme, mutta kaikkinensa ylitti kyllä kaikki odotukset miljoonakertaisesti. Silmissä ei mitään isompaa, joten kortisonitippakuuri. Silmätippojen kanssa kotona siitä omaehtoisuudesta oli kanssa valtavasti hyötyä; jos koiraa yritti ottaa päästä väkisin kiinni, siitä ei tullut kuin painia, mutta jos siitä ei pitänyt lainkaan kiinni, meni ihan tosi nätisti. Kuudesti päivässä niitä laiteltiin, niin tulipahan harjoiteltua.

La pentu lähti porukoiden kanssa mökille ja äitikin sai sille tipat oikein hyvin ohjeiden perusteella laitettua. Sunnuntaina oon käynyt pönen kanssa rallyilemassa, ei mennyt kovin hyvin. Maanantaina sitten äiti teki vielä puolikkaan etätyöpäivän ja isä oli lenkittänyt pentua, että saadaan se väsytettyä, että se jaksaa olla kahdeksan tuntia autossa. :D Valitettavasti varattu mökki olikin kuuden mökin mökkikylä, ja kun me joskus kymmenen maissa illalla tultiin, kaikissa muissa oli jo joku. Ei siis päässyt pentu pihaan juoksemaan, mutta ihan tosi hienosti jaksoi silti olla. Menihän siinä useampi tunti kun saunottiin ja pakattiin vikat kamat. Aamulle jäi vielä vajaa 4h ajamista ennen kuin oltiin Tuntsalla. Kuvakertomus omana linkkinä.

Silmät parani hyvin ja vaelluksella lämpimässä olleet tipat meni sitten oireettomien päivien jälkeen roskiin. Pöne täytti 12v torstaina. Ei ollut kakkua, emmekä laulaneet. Kakku tarjoiltiin mökissä Kuusamossa. Alla muutama äitin ottama kännyräpsy:

Ti 11.8. oltiin ohitustreeneissä, ja tuntui että pentu on muutenkin aivan metsittynyt ja pöhkimistä riitti. Se oli varmaan myös väsynyt ja kaikkea ja söikin tosi nihkeästi. Loppuviikko elettiin vain töihin paluuta ja muistuteltiin arkirytmiä. Muutaman namijäljen tein, ei syönyt ja hermo meni. Keppiruudut sujuu paljon paremmin.

Perjantaina oli Kätköjen ilta. Kyseessä oli viisi nosepiiloa, ja jokaisesta sai aina koordinaatit seuraavalle alueelle. Mies suostui lähtemään mukaan ja hyvä niin, koska suoraan iltavuorosta en olisi uskaltanut jättää pentua yksin kotiin (työpäivät menee hyvin, mutta en ole koetellut onneani edes kokeilemalla jaksaako se olla heti uudelleen rauhassa makoillen. Epäilen suuresti.), ja muutenkin oli kivaa ottaa sekin mukaan, kun se eukaa osaa etsiä. Yksin koko hommasta ei olisi tullut mitään, ihan jo siksikin, että meidän perässä tuli jo seuraava koirakko ja tehtiin aina niin, että otettiin toisella puhelimella kuva koordinaattilapusta ja mentiin kauemmas sitten kirjoittamaan ne toiseen puhelimeen google mapsiin. Yhdellä puhelimella tämä olisi ollut tosi hankalaa. En ole koskaan käyttänyt koordinaatteja enkä tiennyt miten niitä kirjoitetaan osoitekenttään, niin oli aika säätöä. Siinä sitten vielä kaksi koiraa, joista toinen ei osaa kävellä hihnassa mitenkään nätisti. Mies sai myös pitää toista sillä aikaa kun etsin toisen kanssa. Pöne etsi aina ensin ja kun tiesin missä piilo on, Lakkikin sai tehdä vähän rajatumman alueen. Sitten vasta kaivoin piilon ja uudet koordinaatit esiin. Oli ihan sikahauskaa ja mieskin innostui niin, että voi kuulemma joskus uudelleenkin lähteä :D Oli vielä kertonut seuraavana päivänä omassa harrastuksessaan kavereilleen tästä, ja kaikki oli olleet ihan ihmeissään miten ne koirat voi a) osata sellaista ja b) haistaa niin hyvin.

Tunti meillä meni palloillessa ja samalla tuli ihanan pitkä kaupunkikävely. Teki pöhinää taas aloittelevalle pennulle tosi hyvää käydä kunnolla ihmisten ilmoilla. Lopuksi kaikki muut haaveili saunasta ja siideristä mutta eräs, no eräs ei ollut vielä lainkaan väsynyt... :D

La 15.8. olin peltojälkiyksärillä. Olin etukäteen kuvaillut tilannetta ja että haluaisin kuulla jos on vielä joku kikka mitä en ole tajunnut, ja että toivon että saan lopullisen tuomion että unohda tämä nyt toistaiseksi jos tästä ei tule mitään. Tallasin 30 askelta suoraa, alkuun ja loppuun kasat, kuten olen kotonakin tehnyt. Pentu oli ihan reipas ja kävi vähän haistelemassa koutsia, ja sitten mentiin. Hän halusi pitää liinan itsellään jos luotan sen hänelle, ja sanoin että ei tää tästä enää huonommaksi mene joten siitä vaan :p No, pennun perkele teki klassiset eli kun ajat huitsinkuuseen hakemaan apua kun meillä on tällainen ongelma - ja sitten mitään ongelmaa ei enää olekaan.

Se teki yhteensä kolme samanlaista jälkeä, ja kaksi vikaa ajoin itse. Kehitys oli huikea; ekalla tuli pari katkoa ja se jäi vinkumaan, mutta mitään sellaista taivaanrannanmaalari-tunnelmaa ei ollut lainkaan vaan se ihan oikeasti halusi sitä ruokaa sieltä. Olin pitänyt sen normaalia vähemmällä ruualla sekä to, että pe, joten sillä oli nälkä. Sitä on kurjaa "nälättää" kun se on niin hoikka muutenkin, mutta eka diagnoosi tosiaan oli se, että ei ylensyöneenä pellolle. Kun hän nyt ei ole mikään possuahne, sillä pitää olla oikea nälkä kun se sinne pellolle viedään. Jos se on illalla syönyt normaalisti, seuraavana iltapäivänä sillä ei vielä todellakaan ole se nälkä. Eli selvästi pitempi väli.

Lakki on myös todella herkkä tuntumalle, ja jos veto jää yhtään päälle, se menee kuulemma saalisvietin valtaan ja lakkaa syömästä. Mä en ole osannut ajatella asiaa näin, mutta selitys kyllä tuntuu järkevältä. Harjoiteltiin siis kaksi vikaa jälkeä liinan käyttöä; löysätä pitää niin että naru roikkuu ihan kunnon koukulla, ja sitten heti jos meinaa ohittaa, kiristetään nopeasti muttei kovasti. Kehutaan äänellä heti kun alkaa etsiä askelta. Tää yksilö pitäisi saada ajamaan löysillä.

Ehdittiin sitten vielä jutella ja olihan hänellä kaikenlaisia tarinoita omasta koirastaan. Vaikea laji se on tuokin.

Su ajettiin sitten toisaalle hyppytekniikkakoulutukseen. ja se oli kyllä melkoinen pettymys. Pentukin oli ihan pihalla kuin lumiukko, eikä homma oikein toiminut kun se ei tavoitellut palkkiota, mutta monta asiaa olisi voinut tehdä toisin. Luulin että ohjaaja menee esimerkiksi aina aluksi kutsumaan koiraa, mutta me tehtiin vaan vapautuksena edessä olevalle palkalle, ja Lakki ei tajunnut siitä oikein mitään. Se vähä mitä se nyt teki, niin hyvin kesken kehityksen on - ihanko totta, alle 7kk pentu... sille pitäisi opettaa joku etäpalkka, tai sitten käyttää vaikke targetia josta saa palkan minulta. Se vaan on sellainen, että sille palkkaamiseen liittyy oleellisesti se sosiaalinen toiminta, pelkkä palkka itsessään ei oikein oo mitään. Kirjoitin mä muutaman ajatuksen ylös ja pentu kävi pimeässä hallissa, jossa oli todella reipas. Muutoin aika turha reissu ja harmitti.

ihme paikka tää

Onneksi sunnuntai-iltana oli hakutreenit, ja tiistaina toiset. Olen ruvennut kutsumaan pentua maalimiehiltä käymättä siellä itse, ja viimeeksi tehtiin myös pari sellaista että menin, siirryttiin yhdessä L-pistoa ja jätin koiran ukolle pideltäväksi, ja kutsuin sen sitten keskilinjalle. Toki siis pääasiassa yhä menen ja haen koiran normaalisti. Lakki on myös harjoitellut maahan menoa purkille, niin hauskaa kuin se katollaan maalimiesten sylissä möyriminen onkin, en halua siitä tapaa.

Sunnuntaina opetin sille kotona, että kun nenä osuu eukalyptukseen, mennään maahan.

Maanataina käytiin kentällä, molemmat nosetti ja eilen ilmaisut aloittanut pentu teki tosi hienoja ilmaisuja ihan itse! Pöne teki rallya (paljon paremmin kuin aiempi treeni) ja Lakki pääsi lopuksi kahden vieraan koiran kanssa samaan aikaan kentälle. Sillä oli 10m jälkiliina perässä, koska en luota siihen, etteikö se yrittäisi jonkun luokse. Koskaan se ei ole yrittänyt, mutta juuri siksi se ei voi sitä osata, kun ei sitä ole treenattukaan. Jos edellisenä päivänä oli jotenkin nihkeä ja vaisu pentu, niin nyt se leikki ihan jäätävän hienosti ja oli todella mukana myös namihommissa, ja ihan tosi hyvä mieli jäi. Yhtään ei toisten hommia kerinnyt vilkuilla, vaan keskittyi omiin, onhan sillä huikeat irti, istu, maahan ja pujottelu. :D

Keskiviikkona nosea raviradalla. Oli jotain +27 ja kaikki nuupahti hetkessä. Oli myös vähän liikaa väkeä ja jotenkin meni taas pasmat ihan sekaisin, kun neuvoin yhtä uutta ja sitten Lakin piti tehdä eri juttuja kuin pönen. Lakki kokeili ekaa kertaa laatikoita, eikä se tajunnut ollenkaan, vaan pyrki vaan läheisille seinille ja kalusteille. En halunnut ohjata sitä kädessä haistelemaan laatikoita, niin annettiin olla, pitää opettaa ne erikseen. Maahan menot ei kauhean hyvin toimineet, ei myöskään maahan-käsky, eli ei se nyt oikeasti asioita opi yhdessä illassa kotona.

Keskiviikkona ennen nosea käytiin kentällä, kaveri napsi kuvia. Alla olevat (c) TK:

Järki, että tää uusi blogger on kauhea. Puhelimella aivan mahdotonta kun painikkeet ei vaan näy, ja koneellakaan en saa kuvia tottelemaan. Kirjoitustila on aivan liian ahdas siinä missä otsikko ja muut vie kolmasosan näytöstä. Ei saatana kun kaikkea pitää aina muuttaa ja "parantaa".

Viikko

Maanantaina hakutreenit puolikkaalla porukalla. Lakki on tähän saakka tehnyt hajunhakua ja ääniä, ja nyt ajattelin kokeilla sille myös haamua. Aiemmin epäilin, että sen mielestä heiluva ihminen voi olla arveluttava. En ollut varma näkeekö se, joten otin sen syliin katsomaan kun ukko näyttäytyi ja kutsui sitä. No, sehän alkoi sätkiä sellaista ihanaa uimaliikettä kun en heti päästänyt, ja se oli niin herttaista että naurettiin sille ihan pissit housussa :D Hyvin meni siis haamutkin, ei tullut mörköfiilistä.

Haun jälkeen oltiin anoppilassa koiraa hoitamassa. Me muut grillattiin talon toisella puolella ja Lakki heilui toisella puolella R:n ulkotarhan luona. Tuli myös muutama kuva, missä pöne istua napottaa grillin edessä ja Lakki vetää rallia narupallon kanssa keskenään... se on kyllä jännä pentu, kun toisaalta se on ihan kauhea perskärpänen, mutta sitten sillä on myös tällainen todella itsenäinen puoli. Pihanurmelle tein 50 askelta namijälkeä, oon tehnyt pari kertaa tässä lähiaikoina, ja kyllä se nyt paremmin jo syö, mutta homma silti tuollaisellakin matkalla hajoaa ainakin pari kolme kertaa. Pentu siis jää tuijottamaan jotain kato lehti, kato orava, tason juttuja. Aluksi odotin, koska jäljellä ei saa auttaa koiraa, mutta kun se ei sitä ruokaa niin tavoittele niin sehän jaksoi pitkään haihatella omiaan ja mua alkoi ärsyttää se. Nyt oon vaan heti ohjannut sen jatkamaan samalla tavalla kuten paalulla teen. Jäljen päässä on ruokakippo, haen sillä kanssa motivaatiota.

Keksin myös varata itselleni yksärin jäljen osalta, jotenkin tämä nyt tuntuu siltä, että tartten itselleni uutta potkua ja tosi kivaa mennä jonkun ulkopuolisen silmien alle.

Tiistaina pönen fyssari Lahdessa. En viitsinyt kokeilla onneani jättämällä ensin työpäivän yksin ollutta pentua vielä uudelleen tuntikausiksi yksin, joten otin sen mukaan. Pöne tykkää fyssarista ja meni reippaasti edellä, ja pentu häntä pystyssä perässä, suoraan fyssarin syliin. Oli sille puruluu ja lelu mukana, ja sillä meni ehkä puolet ajasta niiden parissa. Se oli hihnalla kiinni huoneen nurkassa, ja sitten kun tekeminen loppui, se hetken sinä härväsi ja koetti vapauttaa itsensä, mutta rauhoittui ihan tosi nopeasti makoilemaan. Olin varautunut viemään sen välissä autoon (onneksi satoi eikä ollut kuuma), jos siitä ei tule mitään, mutta se ylitti kyllä kaikki odotukset. Pöne tasaisen jumissa molemmilta puolilta, mikä oli tosi outoa, koska yleensä on selvästi enemmän oikealta. Tavallaan se kuulemma oli kuitenkin hyvä. Fyssari oli samaa mieltä kanssasi, että pönen hännässä roikkuminen ja kaikki rajut taklaamiset pitää kitkeä pennulta täysin. Muistutti myös, että liikunnan ei pitäisi olla pelkkää täysiä rälläämistä, vaan paljon myös hitaassa vauhdissa (epätasaisella alustalla vapaana) tapahtuvaa - se aktivoi eri lihaksia. No, ei se kovin pitkään pennun kanssa leikikään kerrallaan. Jumppaa jatketaan, korokkeella riittää 1-2 kertaa viikossa, maassa tapahtuvaa joka toinen päivä tai joka päivä.

Kotimatkalla käytiin Mäntyharjussa nosettamassa, just ehdittiin ennen ukkosta. Lakki karjui pahaa mieltä autossa aina kun pöne pääsi, ja sitten kun oli vihdoin sen vuoro, ei paljoa tartte hetsailla, viritellä tai kysellä että tuuksää. Häntä pystyssä vetää edellä sinne missä kuvittelee alueen olevan. Ai että, joka kerta sydämessä muljahtaa, on vaan niin ihanaa kun ei tartte miettiä että huvittaako sitä vai ei.

Keskiviikkona nosea uudessa paikassa. Osa porukasta oli mennyt klo 14 ja jätti sovitusti meille hajut, mentiin loput klo 17. Välissä oli hiostavaa ukkoskeliä ja kunnon kaatosadetta. Selvisi myös, että osa hajuista oli laitettu niin, että siirrännäiseen yksi tippa hajua ja sitten se oli leikattu jopa kahdeksaan osaan -> hajun määrä huomattavasti vähempi kuin mitä yksi tippa per yksi siirrännäinen normaalisti on. Ottivat meille valokuvat alueista, ja tässäkin huomattiin että esim. "tämä seinusta" ei ole selkeä ohje, jonkun mielestä kuuluu vain seinä ja jonkun mielestä kaikki mitä siinä lähellä on. Muutama tarra oli myös ehtinyt tippua, unohtui sanoa että niitä ei saa laittaa vain alapinnalle tms vaan ihan kunnon koloihin, että takuulla pysyvät. Samahan koskee kokeitakin, jos on yhtään riski että alkaa sataa, siirrännäiset pitää olla sijoitettu niin että ne eivät putoile kun liima liukenee.

Oli ihan tosi jännää lähteä etsimään niin, että hajujen määrä on tiedossa, mutta kukaan paikalla olevista ei tiedä missä ne on :) Mua ei töppösen kanssa jännitä että se tekisi valeita, kun ei se tee, mutta arvasin että jää kiinni siitä, että kaikki ei löydy. Löytöprosentti oli tosi pieni, mutta oli selkeästi hirveän vaikeaa ja joutui todella tekemään töitä. Näitä lisää!

Lakille laitoin kolme tuoretta hajua ja se oli taas niin noheva <3

Torstaina hakua loppupuoliskon kanssa. Lakille hyvin samanlainen treeni kuin maanantaina, ja nyt oli kamera ja kuvaaja mukana. No, eipä se enää sitä uimista tietenkään tehnyt... ekaa kertaa kutsuin sen pois ukolta käymättä siellä itse lainkaan, ja hienosti tuli vinosti. video

Tein myös metsälenkin yhteydessä esineitä niin, että jätin koirat puihin kiinni ja tallasin ihan jonkun 3mx50m kaistaleen ja vein sinne takakulmiin kaksi esinettä. Otin eka Lakin, ja se irtosi tosi kivasti johonkin ehkä 40m päähän, mutta ei tuullut yhtään eikä se saanut hajua, niin se sitten tuli pois sieltä. Sinänsä ihme, koska sen edellinen "ruutu" oli ehkä jotain 20m syvä. Maltillinen matkan nosto ja silleen. Otin väliin pönen näyttämään mallia, ja vein pönen tuoman esineen vielä takaisin ennen Lakin uutta yritystä. Nyt irtosi loppuun asti.

Jäljen suhteen oli fyssarin kanssa puhe kepeistä. Hän sanoi, että itse unohtaisi sen FH:n nyt, jos sitä haluaa myöhemmin tehdä niin opettaa sen sitten ihan eri juttuna. Metsäjäljelle hänkin tekisi motivaation keppi-ilmaisun kautta. Aloin siis tehdä niitä keppejäkin uudelleen. Niissähän oli sama ongelma, että yhden se vielä ilmaisi, mutta odottamalla ei lähtenyt etsimään lisää, vaan herpaantui taas ihan muualle. En tiedä mistä se ajatus tulee, että ei saisi auttaa, vaan koiran pitäisi olla aktiivinen itse. Järkeilin tämän niin, että kyseessä on pentu jolla ei ole mitään hajuakaan miten nämä kuviot menee ja mitä siltä odotetaan, ja koska se ei luonnostaan tee mitä "pitäisi", kerron sille mitä haluan. Se on kuitenkin hyvin motivoitunut tekemään kun ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Oon nyt sitten palkannut yhden kepin ja sen jälkeen selkeästi kertonut, että katsopas niitä on siellä lisää ja haluaisin saada toisenkin. Ja kolmannen, ja niin edelleen. Kepit on olleet tallatussa 1-2 x 1-2m ruudussa.

Paljoa muuta ei ehdikään, kuin olla töissä, lenkittää koirat ja huidella treeneissä. Tämä viikko on ollut kuitenkin vähän poikkeuksellisen hässäkkää, mutta ensi viikolla koittaa loma ja vaellukselle lähtö! Tulee sitten samalla tuumaustaukoa kaikesta, se vaan on niin, että tauon aikana asiat muhii aivan ihmeellisesti ja edistyminen on usein melkoista.

(Ps. Koska netissä ei saa kertoa lähtevänsä matkalle kun vorot vaanii heti ovella, kerrottakoon että koko perhe ei lähde ja koti ei siis suinkaan ole tyhjillään.)

Pellosta onnettomuuspaikaksi

Eilen oli Kouvolassa vähän erilaiset peltojäljet, viimeisen koiran kanssa pois tullessa, ollessamme vain noin 15-20m päässä tiestä, ohi ajanut auto karahti pientareen puolelle ja heitti siinä silmiemme edessä 1,5 volttia kerien. Se ääni mikä siitä lähti, ja ne sekunnit kun se auto vaan lensi, tussahti maahan ja otti vielä vauhtia puoli kierrosta, se näky kun takakontti aukesi ja tavaroita lensi sieltä, se oli jotain niin epätodellista etten ole ikinä todistanut mitään yhtä karmivaa. Toimittiin hyvin järkevästi, E tyrkkäsi koiran mulle, lähti itse juoksemaan auton luokse, minä aloin kaivella puhelinta ja retuutin koiraa autoille. Puhelin ei vaan ollutkaan treeniliivin taskussa mukana, vaan autossa, mutta ohi ajaneita autoja alkoi pysähdellä ja karjaisin ensimmäisille että onko teillä puhelinta, soittakaa häkeen, mun on vietävä koira pois. Survaistuani koiran autoon nappasin sieltä toppatakkini mukaan, jos tarttee peitellä loukkaantuneita ihmisiä. Palatessani ihmisiä oli jo ainakin neljä autollista siihen pysähtynyt. Jonkun olisi ehkä kannattanut tässä vaiheessa jäädä vähän ohjaamaan liikennettä, tie oli ihan kauheaa sohjoa ja siinä olisi ollut äkkiä ketjukolarin paikka, kun yhä saapuvat jäivät hidastelemaan.

Loppujen lopuksi ihmiset ryömivät katollaan olevasta autosta ikkunan kautta omin jaloin ulos. Ambulanssi ja paloauto olivat paikalla hyvin nopeasti, ehkä viidessä minuutissa, poliisilla kesti pitempään. Hätäkeskus kielsi missään tapauksessa menemästä katollaan olevaan autoon, vaikka siihen jäi virrat päälle ja kuljettaja halusi sammuttaa autonsa. Airbagit eivät olleet lauenneet ja ne voisivat pienestäkin tärähdyksestä pamahtaa, ja siellä sitä olisi sitten liiskana. Jos bensaa vuotaa niin syttymisriskikin toki oli. Häke kysyi onko auto tyhjä, eli siellä ei ole ihmisiä eikä eläimiä sisällä, mikä oli jotenkin kauhean liikuttavaa. Kaksi kyydissä ollutta olivat päällisin puolin fyysisesti ihan ok, ja osasivat selittää mitä tapahtui: vastaan tulija ajoi kovin keskellä ja olivat vähän väistäneet reunempaan itse, jolloin auto oli loskamöykyistä hypähtänyt ja siitä se sitten lähti. Noin muuten he olivat epäilemättä shokissa ja puhuivat kohtuullisen järjettömiä, rouva oli ihan hysteerinen autossa olleista kaalikääryleistä ja olisi väkisin halunnut tarkistaa niiden kunnon. Auto meni tuhannen pillun päreiksi eikä siitä ihan varmasti tule enää kalua. Muistan, että ilmalennon alkaessa ajattelin, että nyt muuten kävi huonosti, eihän jumalauta noin voi edes tapahtua kuin elokuvissa...! Se näytti ihan yhtä epätodelliselta kuin jos dinosaurukset olisivat hyökänneet tieltä. Ihmeen vähällä he sitten selvisivät.

Muut pysähtyneet lähtivät, me lupasimme jäädä odottelemaan ambulanssia. Jos jotain muutoksia tulisi, joko auton suhteen (syttyy paloon?) tai kyydissä olleiden voinnin kanssa, pitäisi soittaa uudelleen häkeen. Kysyttiin sitten tarvitaanko meitä antamaan lausuntoa tms kun nähtiin koko homma, mutta paloauton ihminen totesi että ei tässä ole mitään epäselvää ja voimme lähteä. Niin me sitten mentiin, omalla autolla ollessamme nappasin kuvan ja sitten myös meni omat jalat ihan hyytelöksi ja ahdistuminen tuli. Ajatella, että joutuu väistämään liian keskellä ajanutta vastaantulijaa, minkä jälkeen oma elämä ei ole enää ennallaan. Luojan kiitos ei sattunut pahemmin, autoja nyt saa aina uusia, mutta kyllähän tuollainen säikäyttää niin että elämä voi olla aika erilaista sen jälkeen.

Käytin vielä tekemässä yönyli-jäljennostot eri paikkaan ja mentiin sitten E:lle, koirat sai olla pihassa ja juotiin kahvit itse. Meni sellaiset kolme tuntia onnettomuudesta kun oli aika lähteä kotiin. Siitä ei ollut tulla mitään, puristin rattia niin että kädet meinasi alkaa 100km matkalla krampata, ja purin hampaita yhteen niin että koko päätä kivisti. Pelkäsin hirviä, pelkäsin mun kaistalle eksyviä vastaantulijoita ja ihan kaikkea mahdollista. :( Muutaman kerran piti pysähtyä ravistelemaan käsiä ja rentouttamaan kroppaa. Kotona nakkasin naamaan pari särkylääkettä, mies oli lämmittänyt saunan valmiiksi. Sen jälkeen aika lailla sammuin sohvalle ja heräsin kahden aikaan yöllä, käytin koirat pissalla ja kirjoitin tämän. Painajaiset ei ole vielä tulleet mutta ihan varmasti tulevat.

Kotiin päästyäni tapaus olikin jo uutisissa. Siellä luki, että heillä oli kesärenkaat. Kesärenkaat?!? Sen jälkeen ahdistus muuttui raivoksi, miten kukaan voi olla niin typerä että lähtee tuollaiseen tielle kertyneeseen lumeen, loskaan ja paskaan kesärenkailla? Siinä tyrskyissä oli aika hurjaa ajaa nastoillakin! Mietittiin jo aiemmin, että jostain syystä he taisivat ajaa aika hiljaa, jos auto olisi tullut kovempaa eikä reunalla olisi ollut penkkaa mistä se pomppasi, sehän olisi voinut tulla vauhdilla suoraan meidän päälle, pitemmälle pellolle asti. Eihän tuollaista kellekään toivo ja vilpittömästi toivon että toipuvat henkisestikin mahdollisimman ennalleen, mutta eihän nyt jumalauta kesärenkailla ajeta tuollaisessa kelissä. Siinä olisi voinut viedä hengen joltain sivulliselta ja se on aivan anteeksiantamatonta.

No, noin muuten aamupäivästä meillä oli E & A kanssa kaksi tuntia hallivarausta, sitten käytiin rauniotalossa etsimässä pari tätiä, sitten Hesessä, sen jälkeen vielä E:n kanssa kahdestaan pellolla ja lopuksi vielä tehtiin ne metsäjäljet odottamaan että ottavat ne aamulla. Sää oli plus yksi, tuulta ja vesisadetta koko päivä. Hallissa ei jotenkin oikein ollut oma fiilis ihan kympillä mukana ja suunnitelmakin oli vähän puutteellinen, niin en tiedä tuliko siinä mitään kauhean järkevää tehtyä. Pellolla Sienelle vieraan tekemä 150 askelta (vajaa 1/3 ruokaa, pari kasaa, max 20 tyhjää peräkkäin), paras veto oli poissa mutta ihan ok. Pönelle koe, jossa oma jälki teki kulman ja harha tuli kulmasta hetkeksi oman jäljen päälle. Pöne oli puolen tunnin halliosuutensa ja rauniotalon jälkeen tosi kiva, koko alkujälki meni juuri sopivassa tilassa, vauhti oli ihanteellinen eikä tarttenut pidättää. Kulmaa se ei rekisteröinyt ja olisi vaan halunnut jatkaa väärään suuntaan harhaa pitkin. Normaalistihan suoralla olevat harhat ei ole sille lainkaan vaikeita, ja uskon että se johtuu siitä, kun koira ei ole muutenkaan hyvä kulmissa. Se ajaa jälkeä "putkessa" suoraan eteenpäin ja sitten kun tulee kulma, se menee sen metrin pari yli ja tajuaa että jälki loppui. Se ei ole lainkaan herkkä hakemaan niitä kulmia, niin jos jälki jatkuu putkena eteenpäin, se ei mitään sen yli tulevia harhoja edes huomaa. Takana tulleen E:n mielestä koirassa oli selkeä ero, kun se jäljesti harhaa väärään suuntaan. Päästin sen sinne ehkä parin metrin verran ja sitten vaan sinnikkäästi pidätin kun olisi vielä jatkanut. Siinä se sitten alkoi pyöriä ja lopulta löysi oikean suunnan. Vikalla esineellä ihan luokaton ilmaisu, otti suuhun ja kääntyi mua kohti. Sen verta pultteja se tästä otti. Ekalla esineelläkin kävi muuten jotain outoa, koira ajoi siitä yli. Onneksi muistin missä se oli ja pysähdyin siihen ja pistin koiran jäljestämään uudelleen. Keskiesineen ilmaisi askeleen verran liian aikaisin, senkin korjautin kohdilleen. Sehän hienoa että näin loppukaudesta saadaan tämäkin taas hajoamaan :P ! No en tiedä ollaanko tässä enää koskaan yhdenkään koiran kanssa mihinkään kokeeseen menossa, nyt on alkanut tuntua niin turhalta tällainen jäljestystottelevaisuuden kouluttaminen, niin hällä väliä.

Pönen HTM-musiikkia ei vaan löydy, niin alan kallistua koiratanssissakin siihen että antaa olla. :( Ei ole sitten vaan minun laji, kun en onnistu keksimään edes sopivaa musiikkia. Youtuben selaaminen on aivan äärimmäisen turhauttavaa ja HTM-biisille on niin paljon kriteereitä: perustempo ei saa olla liian nopea eikä kyllä liian hidaskaan, mutta kappaleessa pitäisi olla myös selkeästi hidas ja vauhdikkaampi pätkä. Kappaleessa pitää olla myös jokunen "isku" mihin voi laittaa position vaihtoja. Mielellään ei sanoja lainkaan tai jos on, ne ei saa olla liian "hallitsevat", esim. joku rakkauslaulu koiran kanssa on vähän öööh... Pöne on kertaillut rallyn mes-luokan juttuja, ajattelin että jos ihan läpällä kävisi kuitenkin pari koetta sen kanssa katsomassa kanssa, jahka se on täysin kunnossa.

Torstaina Sienelle 210 askelta suoraa, jossa 45 askeleella ruokaa ja kolme kasaa: paalulla ruokaa, 10 askelta ruokaa, 30 tyhjää, kasa, 5 tyhjää, 10 askelta ruokaa, 50 tyhjää, kasa, 10 tyhjää, kasa, 15 tyhjää, 5 askelta ruokaa, 15 tyhjää, 50 askelta jossa 20 randomisti askeleella ruokaa, 10 tyhjää, esine. Maa oli todella karun näköistä, olisin väittänyt että se on jäässä, mutta paalu upposi kyllä ihan näpsäkästi. Kuiva sänki törötti pystyssä, mahtaako sellaisen tallaamisesta tulla kummoistakaan hajua... Tuuli oli kova, joskin puuskittainen. Traktorin uria meni yli kymmenen jäljen poikki, jälki itsekin meni osan aikaa urassa, kun se näytti vähemmän pahalta. Vanheni noin tunnin.

En ymmärrä mitä tapahtui, jälki meni aivan vituiksi! Koira tuli autosta riemusta ratkeamaisillaan ja paalulta lähtö oli vielä normaali. Ekalla tyhjällä pätkällä jo alkoi näkyä seilaamista ja toinen, 50 askeleen tyhjä, oli ihan kauheaa: tarkasteli melkein jokaista jäljen yli menevää uraa, nosti päätä ja veti hännän ihan luimuun. Ajattelin tietenkin ensin että jaahas, nyt se ei halua enää jäljestää kun tuli niin pitkä tyhjä. Yritin olla hermostumatta ja pidin sen vaan tiukalla, enkä antanut poukkoilla mihinkään, pysähdyin aina kun nosti päätä. Ne stopit tuntuu tietenkin aina paljon pitemmiltä kuin on, todellisuudessa se kyllä ihan kivasti laski nenän alas ja yritti aktivoitua eikä me seisty montaakaan sekuntia kerrallaan. Mutta oli kovin luimussa ja jotenkin siitä puuttui täysin se eteenpäin menevä veto, se vaan yritti vetää sinne, tänne ja tonne. Sitten kun ruokaa taas tuli, koira oli jotenkin ihan hämmentynyt että oho mistä toi tuli, eikä saanut lainkaan varmuutta namitetuilla pätkilläkään. Esineelle tullessamme se ei kuitenkaan ollut lainkaan helpottunut, vaan olisi taas mieluummin jatkanut eteenpäin, wtf!

Hain paalut vasta ihan lopuksi, ja silloin tarkistin että paalun oli syöyt mutta useita askelia oli jäänyt, keräsin namit pois itse. Luulen, että olosuhteet oli niin vaikeat ettei se oikein missään vaiheessa saanut jäljestä kiinni. Ehkä se ei ollutkaan mikään motivaatiojuttu "en halua", koska tarkemmin ajateltuna se oli ihan yhtä surkeaa sekä tyhjillä että namitetuilla pätkillä. Tottahan siellä nyt jotain hajua on, mutta kyllähän kivikova maa ja kuollut sänki jättää aika erilaisen aromin kuin märkä, rehevä, vehreä nurmi. Sieni ei ole tottunut tollaseen. Nyt on mentävä huomenna tekemään uusi jälki, jos löytyisi parempi alusta niin tekisin samantyylisen kokeilun.

Lopuksi pönen kanssa autolle tullessamme Sieni alkoi uudestaan jodlata ja olisi halunnut toisen vuoron. Ei sille nyt ainakaan mikään paska fiilis siitä jäänyt...?! Ihme homma.

Pönelle oli pilkottu 60 namia ja jäljestä tuli tällainen (en yleensä koskaan harrasta "teen vaan jotain"-treenejä, mutta tämä tarkoitus oli enemmänkin aktivoida koiraa kun kouluttaa sille mitään):

Alusta oli vähemmän kuollut kuin Sienen, oli myös vihreää eikä vain ruskeaa, ja tuolla lopussa tuo sininen lätäkkö on yllättävä uima-allas tosiaan, piti tehdä siihen hätäkulma kun meinasin upota. Ekalla esineelle asti laskin askelia jälkeä tallatessani ja olin kartalla, mutta sen jälkeen jotenkin hajosi keskittyminen ja loput oli ajatuksella kunhan nyt pellosta pois pääsee. Ekalle esineelle asti myös ajettiin aika nätisti, en muistanut kulman paikkoja ja ne oli kaikki tyhjiä, niin koira sitten meni enempi vähempi yli kaikista. Kävelin vaan löysillä sen perässä parin kolmen metrin päässä. Ilmaisu oli hieno, ja esineen jälkeinen kulmakin paras. Sitten sillä pitkällä suoralla alkoi tapahtui, koira alkoi poukkoilla niin että puutuin siihen, ja sitten ei menty enää nätisti löysillä vaan kiskottiin kuin hullut. Mä en halua että se kiskoo selkänsä takia, ja mitä enemmän alkoi hermoa kiristää, sen enemmän se kiskoi ja tappeli vain vastaan eikä enää jäljestänyt. Tokalle esineelle tuli niin vinosta, koska jäljesti kovin epätarkasti puoli metriä jäljeltä sivussa, että päätyi tosi vinoon maahan ilmaisemaan, korjasin sen ihan ystävällisesti mutta ajattelin sitten että piru, palkka pitää ansaita eikä saada säälistä, joten nostin pellosta esineen jälkeisen palkkapurkin taskuuni ja totesin koiralle että tällaisella suorituksella sitä ei syö kukaan. Laitoin kuitenkin pari nappulaa taskusta muutaman askeleen päähän jotta lähtee rauhassa, teen niin usein. Nyt koira kuitenkin oli sitä mieltä, että tässä mitään tartte maassa odotella, ja yritti karata nappuloiden perään. Siinä vaiheessa ärjäisin sille ihan huolella mitä se maahan tarkoitti. Ja senhän tietää että paine kun kertyy, se ei osaa parantaa, se alkaa säätää kahta kauheammin. Vikan esineen otti suuhunkin, joten purkki nousi kanssa mun taskuun ja toin koiran pois sanomatta sille enää mitään. Sille pitää tehdä huomenna helppo esinejälki.

Kotimatkalla mietin, että on se hassua opettaa jotain ei-luontevaa jäljestystekniikkaa ja sitten vielä hermostua kun koira ei tee kuten sääntökirja toivoisi. Pää alas, prkl. Mistä se sen voisi ymmärtää? Koska pidättäminenkään ei auta, en saa sillä tarkkuutta, saan vaan vetoa, eihän sitä kannattaisi edes tehdä. Mutta mitä muita vaihtoehtoja on kuin antaa koiran sitten haahuilla miten se haluaa?

***

Tarkoitus oli mennä vasta perjantaina aamulla, mutta lähdinkin ex tempore vielä myöhään to illalla tuohon lähi"pellolle". Päivällä tuli lunta ja kyllä ne kovat kohdat tosiaan oli jäässä. Eka kerta vissiin myös kun otsalampun valossa jäljestän! Sienelle paalulle ruokaa, 10 askelta ruokaa, 30 tyhjää, kasa, 5 tyhjää, 10 ruokaa, 50 tyhjää, loppupurkki missä koko iltaruoka. Hain koiran välittömästi jäljen teon jälkeen. Se oli taas hyvinkin iloinen. Askeleet näkyi juuri otsalampun valokiilassa, ja nyt koira myös jäljesti kuten normaalisti. Mikä lie ollut iltapäivällä. 30 askeleen tyhjä meni hyvin, mutta toisella pidemmällä pätkällä se kerkesi kerran nostaa päätä ja oli sen sekunninn ehkä vähän "öö, eiks täällä oo mitään", mutta veti kuitenkin koko ajan ja juuri silloin bongasi loppupurkin, mihin teki varsinaisen rynnistyksen.

Pönelle tein parkkikselle ohueen lumeen 4 esineen jäljen, välit alle 10 metriä. Eka oli hyvä, tokalla tosi vinossa ja vaikka olin päättänyt etten nillitä niin korjasin kuitenkin ja jätin palkatta, kolmannelle meno oli kauheaa ryysimistä ja siinä meni kaikki kanssa niin pieleen että otin vaan esineen pois. Viimeinen taas hyvin, pidätin tosi voimakkaasti ja käytännössä estin koiraa tekemästä mitään muuta kuin kauniin hissinä maahanmenon. Siirsin sitä vielä palkatessa parin askeleen päähän uutta toistoa varten, sekin oli hyvä. Voi voi, jotenkin muistan viime syksyltä että esineistäkään ei kannata tehdä mitään juttua, pitäisi vaan palkata kaikki ja palkan suunnalla yrittää korjailla.

Ja voi voi nyt muutenkin, kyllä on 50 askelta kaukana 1200 askeleesta. Esineistä pitäisi saada sille the juttu, koska jäljestys itsessään ei edelleenkään ole sellainen. 1200 askelta on pitkä matka uskoa että kyllä sitä ruokaa ihan kohta tulee :P Tai sitten toinen vaihtoehto, opettaa että jäljen päässä on aina se ruokakuppi, mutta jaksaako se sitäkään odottaa niin pitkään. Nyt varmaan joka tapauksessa, jos kelit vaan jatkuu, on käsillä se aika kun on pidettävä kriteeristä kiinni ja "painostettava" koira jatkamaan jos se meinaa lopettaa. Tarkoitan siis vaan pidättämistä jos nokka nousee ja odottamista jos koira meinaa passivoitua. Siinähän tuo sitten nähdään tuleeko tästä juuta tahi jaata. Jos ei, niin palataan sitten namijäljestämiseen koska se tuottaa meille molemmille joka tapauksessa iloa.

halfway there

Tänään harvemmin treffatun seurakaverin kanssa jäljestämässä, hän pyysi katsomaan heidän meininkiään ja kertomaan fh-kokeesta ja minähän menin. Pönellä näytin "Kuosmasen hämyn", Sienelle vieraan tekemä jälki jossa n. 160 askelta, paalulla ruokaa, matkalla yksi kasa ja lopussa toinen ja muuten nameja 30. Oli tarkoitus tehdä 120 askelta, mutta informaatiokatkon takia meni askeleet ja metrit sekaisin ja tuli vähän pitempi. Nollakeli, ei tuullut juuri nimeksikään, jälki vanheni reilun tunnin. Taivas että meinasi taas jännittää, se ei ole tehnyt vieraita peltojälkiä varmaan koskaan, ja mitä jos siitä ei tule mitään, ja nameja on nyt liian vähän kun jäljestä tuli pitempi, ja koira lässähtää, ja blaa blaa blaa. Autosta otettaessa hää oli jo aivan vietereillä, ja siirtymä (jälki oli tehty logistiikan vuoksi kauempaa kohti autoja) meni kuin kengurua olisi taluttanut. Jälki alkoi ja loppui tahallaan valitulta mullalta, välissä jotain nurmen ja heinän väliltä olevaa, alue on sellainen joutomaa. Ja sitten me vaan mentin. Se veti kuin hullu ja tekee nyt juuri sitä mitä koko kesä on haettu. Ai että oli liikutuksen kyynel silmäkulmassa, se oli vaan niin täydellinen <3 !

Puhuttiin siitä, kun paljon käy porukalla treenaamassa, mutta kommentteja tulee kovin vähän. Ja toisaalta päin vastoin, jos kysyy apua, niin yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja sitten on aloittelija vain sekaisin. Mä sanoin, että juttu on nyt ja tulee aina olemaankin niin, että yhteen suuntaan kun kumartaa, toiseen pyllistää. On löydettävä itse itselleen se visio miltä haluaa oman koiransa jäljestyksen näyttävän, toki ottaen huomioon sekä koiran ominaisuudet että myös se, että aikuisella metsäjälkikoiralla on jo historiansa eikä sen kanssa voi enää aloittaa kaikkea nollasta kuten pennun kanssa, vaan menneisyys tulee aina kummittelemaan mukana. Että kyllä FH1-koularin saa jos koira jäljestää loppuun ja ilmaisee kaikki esineet, siihen mahtuu hyvin monenlaista intensiivisyyttä, tarkkuutta, vauhtia jne. Sanoin, että minulle on hyvin tärkeää että itse olen tyytyväinen, ja minulla on hyvin tarkka visio siltä miltä minkäkin pitäisi näyttää jotta voin olla siihen tyytyväinen. Aijjjumaliste pellolla me ollaan nyt juuri siinä ja nyt siitä on nautittava, koska kaikki tietää mikä on suunta silloin, kun paremmaksi ei voi enää mennä...

Mutta oikeasti, laajemmalti juttuhan on juuri niin joka lajissa. On löydettävä se mitä itse haluaa, ymmärrettävä mitä se on ja miten sinne päästään juuri sen koiran kanssa. Silloin ei tarvitse kysyä aina erilaisia neuvoja, ja silloin homma myös kohoaa aivan uudelle tasolle. Believe in yourself and you're halfway there - ja loppu on vain hyvin tehtyjen suunnitelmien mukaan treenaamista, kerta kerralta lähempänä maalia!

toukokuussa, kun hän ensimmäisiä kertoja veti jäljellä

Koe-eläimet pellolla jälleen

Pönelle tuli joskus kesällä vahingossa tehtyä jälki, missä epäiltiin, että loppusuoralla oma jälki meni jonkin aiemman vieraan harhan päällä jonkin matkaa. Epäily syntyi ihan koiran toimista, se rupesi yhtäkkiä kovasti tarkistelemaan ja oli kovin hämmentyneen oloinen, hän joka ei yleensä hämmenny mistään. Se ei myöskään ole riistasta lainkaan kiinnostunut, joten sellainen selityskään ei käy. Omaa jälkeä tehdessä en huomannut mitään, mutta jälkeä ajettessa kaveri huomasi että se mun loppusuora menee joidenkin outojen merkkien välissä. Mietittiin silloin pitäisikö ne tempaista pellosta pois, mutta ei oltu varmoja onko ne unohtuneita paaluja/harhan merkkejä vai mahdollisesti jotain viljelijän juttuja, niin annettiin olla. Joka tapauksessa silloin tuli idea tehdä pönelle tahallaan jälki, missä harha menee osan matkaa oman jäljen päällä ja erkanee sitten. Koska pöne on huono kulmissa, helpompaa on ehdottomasti että harha tekee kulmat ja oma jatkuu vain suoraan. Jälki oli kaikkinensa reilu 200 askelta, yhteinen osuus 50 askelta. Harhan tekijä tuli niin että marssittiin yhteinen taival perkäkäin. Ruokaa oli paalun lisäksi pari kasaa ja muutama yksittäinen siellä ja täällä, esine harhan päättymisen jälkeen ja toinen lopussa. Kulmat oli namitettu.

Harhan alkuun koira ei reagoinut mitenkään, sen aikana se ehkä tyhjäsi nenää pikkasen pontevammin, harhan pois lähtöön reagoi päätä nostamalla kuitenkaan pysähtymättä. Esineen ilmaisi puoli metriä sivussa tuulen alla, tuuli oli erittäin voimakas. En tehnyt mitään, niin huomasi sitten itse erheensä ja korjasi lähemmäs. Luulen, että moinen hätäily johtui kuitenkin oudosta harhasta ("huh täällä on esine"), ei ole sille tyypillistä ilmaista liian aikaisin. Ensi kerralla kokeillaan tehdä harhat kulmiin, niin että harhan liittyessä omaan jälkeen omakin jälki tekee kulman eikä mikään jatku suoraan.

Sieni sitten, Sieni oli koe-eläimenä ja tein sille vaikeimman jäljen ikinä. Jälki oli 350 askelta pitkä ja ruokaa oli 155 palaa: paalulla 5, 5x10 kasat ja askelille jäi siten 100 palaa. Huomasin vasta piirrosta koneelle siirtäessäni, että en osaa laskea 45+45 eli jälki oli todellisuudessa pitkällä sivulla 170, ei 150 askelta pitkä, ja yhteensä 370 askelta. Edes minulla ei ole yleensä ihan näin tarkkoja kaavioita, mutta tässä kikkailtiin nyt nimenomaan ruuallisten ja ruuattomien askelten suhteilla ja eri mittaisilla tyhjillä pätkillä. Siispä, tadaa:

Kuvassa luvut ovat askelia ja suluissa olevat luvut ruoan määrä, ekalla sivulla siis sadalle askeleelle 40 namia. Isot luvut ovat koko sivun mitat ja pienemmät eri pätkien osuudet. Olipahan ähellys tehdä täsmälleen ohjeiden mukainen jälki! Mulla oli purkissa kokonaisuuden 155 namia, ja otin siitä aina kullekin pätkälle tulevan määrän treeniliivin taskuun ja sitten vain laskin askelia ja pidin huolen, että pätkällä tulee kaikki taskussa olevat käytettyä. Tuuli oli tosi kova Sienelläkin, askeleet olin polkenut normaalia voimakkaammin että edes paikoin näki missä ne menivät. Jälki vanheni reilun tunnin. Ja kyllä, jännitti ottaa koira ja lähteä ajamaan, mitä jos se ei jaksa a) näin paljoa tyhjää b) näin pitkää ylipäänsä c) ufot laskeutuu d) jotain muuta menee pieleen...!

Sanalla sanoen Sieni oli niin super etten ikinä ole osannut edes uneksia moisesta. :O Se veti ihan koko jäljen ja nyt kotona mulla on oikea käsi, jolla pidätin, kovaa vauhtia kipeytymässä. Pitkillä tyhjillä tapahtui täsmälleen se mitä on opetettu: häntä nousee ja vauhti alkaa kiihtyä. Tekniikka säilyy kuitenkin, eikä ollut eroa oliko tyhjää 10, 20 vai 30 askelta. Eka kulma oli tyhjä, siinä jonkinlainen pieni hämmennys ja kerkesin juuri itse miettiä että kohta pitäisi tulla kulma, kun oltiinkin jo siinä, meni ehkä askeleen pari yli ja oikaisi siitä. Tokassa oli ruokaa ja sen teki täydellisesti. Esineelle huono (hidas) ilmaisu, jätin muistaakseni noin kymmenen tyhjää ennen sitä, mikä ei ole riittävästi. Toisaalta positiivista, että koira olisi ehdottomasti mieluummin jatkanut jäljestämistä. Tiedän että 350 askelta on vielä tosi kaukana 1200 askeleesta, mutta olen silti erittäin tyytyväinen sen suoriutumiseen. Ennen kaikkea siihen, että tässä on nyt koira jossa näkyy täysin asiat mitä sille on osattu opettaa ja mitä ei ole osattu, ja hitto että olen ollut taitava kouluttamaan! Sitä saa mitä vahvistaa! Sieni <3

Syy pellolla käyntiin

Mietin usein töissä, että tänään lähden kotiin tultuani kentälle, pellolle tms. Kotona tulee sitten hyvin usein se "ääh, ei millään jaksaisi" -olo, ja alkaa selitellä itselleen että jos seuraavana päivänä sitten. Eilen mietin ihan tosissani mitä ihmeen järkeä on ajaa 15km/suunta, pyllistellä kylvämässä makkaraa peltoon, hakea koira ja antaa sen kävellä syömässä ruuat, ja ajaa sitten takas kotiin...? No, vastaus on alla olevilla videonpätkillä (äänet päälle, ei kuitenkaan täysille kannata laittaa):

Suuäänien mestarihan se siinä ei malttaisi odottaa omaa vuoroaan <3 Ai että mä niim rakastan sen juttelua, varsinkin tilanteissa joissa se haluaa jotakin ja ääni on motivaation merkki. Se hiljenee tehdessään täysin ja siinä se pointti onkin: pönenkin saa helposti kiljumaan mutta sillä se jää päälle ja se vuotaa. Sieni juttelee. Oleellinen ero.

Sieni teki vain 120 askelta suoraa, jossa 70 ruokaa. Tein tahallani isojen traktorin urien yli ja etsin huonoimmat kohdat. Muutamassa tällaisessa paikassa haki kulmaa mutta ratkaisi hienosti, ja sehän ei hakiessaan siirrä etujalkojaankaan, kääntää vain päätä. Sieni on noin lyhyen jäljen jälkeen silmin nähden pettynyt "joko se loppui" ja se on paljon työläämpää saada tulemaan pois, kuin pöne.

Pönelle noin 400 askelta, tyhjä paalu, kasa 15. askeleessa, kolme kulmaa jossa ruokaa 3 askelta ennen ja jälkeen. Muutama yksittäinen nami siellä ja täällä, kävi nimittäin jo se mitä odotin: olettaa namin tarkoittavan kulmaa ja alkoi hakea pari kertaa turhaan. Ihan lopussa joku ihme härö, viimeiset parikymmentä askelta oli hyvin namitettu ja ihan pari metriä ennen esinettä oli varma että siinä on kulma, ja ruuasta huolimatta pyöri aika rankasti. Sanoinkin sille lopulta aika napakasti että että ei sinne, ja sain sen etsimään jäljen edestäni. Esineen ilmaisi tästä huolimatta siivosti.

Totuuden hetket pellolla

Pellolla. Tuuli erittäin navakasti, vettä ei kuitenkaan onneksi tullut, mutta maa oli hyvin märkää, paikoin jopa hieman lillua. Pellot oli siis kosteaa multaa, jossa tosi paljon renkaan uria, kuivunutta sänkeä ja uutta vihreää sekaisin. Askeleet ei näkyneet ja laskut meni täysin sekaisin. Sienen jälki oli ehkä arviolta n. 350 askelta, ruokaa reilu 100 + joitakin kasoja. Jälki vanheni 1,5h. Esineitä oli kaksi, ekaa ennen oli 25 askelta tyhjää, toista ennen vähän vähemmän. Sienellä oli nyt enemmän tyhjää kuin koskaan aiemmin, lisäksi renkaiden urat ja kova tuuli vaikeutti hommaa kovasti.

Sieni ulvoi autossa ihan hulluna jo kun tein jälkiä. Sitten käytiin odotellessa vähän lenkillä, ja istahdin sen jälkeen vielä hetkeksi autoon odottelemaan että saadaan pönenkin jälki tunnin ikäiseksi. Sieni kiljui kontissa ihan raivona, sellaista kiukuttelua. Aluksi tämä oli hauskaa ja mahtavaa että nyt sitä virettä ja tahtoa on saatu, se ei siis ennen ole ikinä missään ollut tuollainen, mutta jukoliste että oli mennä hermot ja olin ihan juuri karjaisemassa sille, että nyt kita kiinni. Sen jälkeen ei sitten olisikaan enää kellään yhtään kivaa, niin hillitsin itseni ja lähdin aloittamaan pönen kanssa. Kyllä siitä riemu repesi sitten kun tatti pääsi omalla vuorollaan.

Mua ahdistaa tehdä sille vaikeampia treenejä. Nytkin jälkeä tehdessä mietin, kun siellä oli paljon 7-8 askeleen tyhjiä, että mitä jos tämä on liian vaikea ja se ei selviä tästä. Miksei selviäisi? Pönelle lompsin menemään, mutta Sienelle tekee aina mieli polkea askelia että että näen ne itse, ja laittaa hirveästi nameja, että tiedän sen olevan vielä jäljellä. Kyllähän se nyt haistaa jäljen ihan samalla tavalla kuin pönekin. Eniten ahdistaa siis varmasti se, että kun ruoka vähenee, laskeeko motivaatio samaan tahtiin, ja mitä sitten teen jos se ei jäljestä enää? No kävelen vaikka takas autolle ja haen esineet toisen koiran avulla? Me aletaan olla siinä pisteessä, että on pikku hiljaa ruvettava vähentämään ruokaa ja siinähän sen sitten näkee onko koira oppinut jäljestämään vai syökö se vaan, Jos se vaan syö, ei hommalla ole tulevaisuutta, joten sama se on saada selville nyt kuin ensi kaudella. Se on vähän sellaista itsepetosta roikkua niissä joka askeleessa olevissa nameissa hamaan tulevaisuuteen saakka.

Urat oli vaikeita ja koira tarkasteli paljon, lisäksi tuuli painoi koiraa sivuun jäljestä, aivan kuten pöneäkin. Sienen kuvassa tuuli tuli vasemmasta alanurkasta, ja toinen suora oli vaikein. Sen sijaan aivan selkeä havainto on se, että pitemmän tyhjän tullessa koira ei todellakaan meinaa lopettaa "ei täällä oo enää mitään", vaan se alkaa kiskoa yhä kovempaa. Tuo eka esine, jota edelsi 25 askeleen tyhjä, oli myös ihan sairaan hieno, nopea ja luotisuora ilmaisu! Sienen ilmaisut on olleet ihan luokattoman hitaita kun se ei ole halunnut ilmaista, vaan jatkaisi mieluummin, mutta nyt riittävän vaikea jälki + riittävästi tyhjää ennen esinettä teki tehtävänsä :) Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen koiraan, se pysyi aktiivisena koko ajan ja työsti jälkeä niin että tuhina vaan kuului! Sille voisi nyt erikseen tehdä muutaman pitkän suoran (jotka on oikeasti luotisuoria, mun kävely on helposti mitä on...) urien yli ja vahvistaa suoraa, lisäksi pari lyhyttä jälkeä joissa päämääränä koko ruokakuppi. Sen jälkeen voisi sitten tehdä jonkun oikeasti pitkän, sanotaan joku 600 askelta, ja katsoa miten se sen selvittää.

Luulen, että sen osalta pellolla on aivan ensiarvoisen oleellista, etten ole koskaan nyppinyt, kieltänyt, painostanut, ollut vihainen. Olen ollut puuttumatta sen tekemisiin ja kävellyt vain perässä, tämän kevään jälkeen vain pidättänyt ja laittanut sen vetämään. Jos se yrittää tehdä jotain mitä ei haluta, en vaan päästä, mutta olen liinan päässä aivan eleetön ja hiljaa ja edes ajattelematta "nyt prkl". Tässä on koira joka on helppo paineistaa ja silloin se vajoaa passiiviseksi. Sen kanssa täytyy joka treenissä kiinnittää edelleen huomiota siihen, että koira saa jäljestää, sen ei pidä tehdä sitä.  Jos se ei joskus halua jatkaa, se saa sitten mennä autoon. Sellaistahan sen aina pitäisi olla, joka lajissa - niiden on tarkoitus olla hauskoja harrastuksia myös koirille, mutta ihmiset oikeuttaa kaikenlaista palautteen antoa ja pakkoa koska sen pitää sitä ja tätä. Hitsi että olin ylpeä Sienestä!

Pönelle oli arviolta n. 500-600 askelta, jossa teemana kulmat. Kulmat oli ennen ja jälkeen 3-4 askeleen matkalta namitettu, muuten jäljellä vain jokunen yksittäinen nami ja muutama kasa. Tuuli tuli kuvassa "ylhäältä" ja kovasti joutui pönekin varsinkin sivutuulessa tekemään töitä pysyäkseen jäljellä. Jarruttelin sitä aika paljon. Tuo kaari oli vahingossa aivan loistava, se oli niin työlästä jäljestää sivutuulessa että koira hidasti itse! Eka esine erinomainen, nopea ja suora, toisella meni jostain syystä voimakkaasti vinoon katsoen minua, ihan noin se ei normaalisti ikinä kyllä tee. Kulmat onnistui yhtä lukuunottamatta tosi hyvin. Pöniäinen nyt on sellainen kone.

tyytyväinen prof kotimatkalla!

Oivallusten ilotulitusta

Olin eilen rallytreeneissä, ja neuvoessani yhtä vasta lajin ja vissiin ylipäänsä kaiken harrastamisen aloittanutta ohjaajaa istu - täyskäännös oikealle - istu -kyltillä koin suuren valaistumisen itse. Koira on erittäin vauhdikas ja ohjaaja tuppaa hätäilyllä vain pahentamaan tilannetta. Pelkkä "rauhoitu" ei ollut toimiva ohje, enemmän selittämällä sain ohjaajan tekemään käännöksen tosi paljon hitaammin ja käskyttämään koiraansa aiemmin ("sivu"), jolloin lopputuloksena oli koira joka päätyi juuri oikealle kohdalle, eikä enää singonnut ohjaajan provosoimana jonnekin kilsaa liian eteen ja vinoon. Ja nyt seuraa oivallus: kyse ei ikinä ole pelkästä tekniikasta. Kyse on aina ja kaikissa lajeissa myös siitä, että ohjaaja oppii ohjaamaan omaa koiraansa tavalla joka tukee maksimaalisen laadukasta suoritusta. Auttaa koiraa onnistumaan, luo sille ne raamit missä sen on mahdollista tehdä paras suorituksensa. Eli yksinkertaisesti vilkkaan koiran omistaja oppii rauhoittamaan omaa toimintaansa niin, että suoritus näyttää ehjältä. Toki voidaan sitten keskustella siitäkin, että ohjaajan on voitava liikkua ihan miten haluaa ja koiran pitää oppia toimimaan silti oikein, mutta ainakin aloittelijan mielestä oli hirveän palkitsevaa kun hän pienellä oman toimintansa muutoksella sai ison muutoksen aikaan koirassa, ja heille mahdottomalta tuntunut tehtävä onnistui tosi nätisti. Henkkoht olen itse enemmän sitä mieltä, että ei näistä pitäisi tehdä mitään täysin epäoleellisia valtakysymyksiä "minulla on oikein vaikka seistä päälläni ja sen s**tanan koiran on toteltava silti". Kyse on tiimityöstä, ja on paljon hedelmällisempää kun ohjaaja tekee parhaansa auttaakseen koiraansa onnistumaan, eikä yritä olla mahdollisimman mulkku vain koska voi.

Aiheena oli "istu, käännös vasempaan, istu, istu - käännös vasempaan - istu" sekä "istu, 360 vasempaan, täyskäännös vasempaan, istu - täyskäännös vasempaan, istu - tk vasempaan - istu"  (ja samat oikealle) - tyyliset harjoitukset. Otin lopuksi Sienen, se teki kaiken sisäpuolella eli vasempaan tehtävät vasemmalla seuraten ja oikealla tehtävät oikealla seuraten. Sienellä on ihan jäätävän hieno takaosan käyttö oikealla, sen sijaan oikean puolen perusasentoa ei ole ja istu-käskyllä se istuu takaosa paikallaan pysyen eli päätyy aivan liian kauas mun taakse. En haluaisi pilata oikean puolen seuruuta opettamalla sitä laahaamaan persettä maassa, kun se on nyt niin hieno ja siltä on juuri vältytty kun istuminen ei ole siihen koskaan kuulunut. Opetettava varmaan ihan eri käsky sille. Vasemman puolen pa on kanssa vähän hukassa ja tarjoilee koko ajan korjaamista. Pitää käyttää yksi ilta sen muistutteluun, niin ongelma on varmasti tiessään. Joka tapauksessa pointti oli se, että tämän treenin ja varsinkin näiden virheiden aikana tajusin aivan kristallinkirkkaasti, että mä tiedän mitä teen, tiedän mitkä on oikeita ongelmia ja mitä ei ole, ja että koiran yrittäessä on hirveän väärin että sitä kielletään, jos se tekee väärin. Minäkin olen nuorta Sientä kovistellut sen istuessa vinoon sivulle, "ei noin!!". Koska sen pitää tietää mikä on väärin, ja blaa blaa.

Tästä päästään aasinsillalla seuraavaan asiaan: sanotaan, että on koiria, joiden mielestä tekeminen on itsessään palkitsevia, tai toisin sanoen koiria jotka palkkaantuu pelkästä tekemisestä. Kaikki ei sellaisia ole, ja tunnistan itsekin omissa koirissani sen eron. Aiemmin olen pitänyt sitä eniten ehkä motivaatiokysymyksenä: tekemisestä palkkautuvan koiran kanssa ei tartte murehtia jaksaako se kokeenomaisen palkattoman suorituksen loppuun, tai jaksaako se treenata vaikka olisi juuri ollut eri lajin treenit ensin, ylipäänsä siis treenejä ei ehkä tartte suunnitella niin huolella koska voi tehdä vähän sitä, tätä ja tota, ja jos jotain unohtui tai tuli hyviä uusia ideoita niin vielä kierros sitäkin. Lisäksi näen tämän niin, että koira jolle tekeminen on itsessään palkitsevaa, ei saa saada mahdollisuutta sekoilla omiaan ts. se on keskeytettävä heti jos se tekee väärin. Sille toiselle ei ehkä tule ikinä edes mieleen sekoilla omiaan - siis tarkoitan esim. kun sanotaan merkki ja koira juoksee ruutuun, se itsessään palkkaantuva nauttii siitä juoksemisesta vaikkei saisi mitään konkreettista palkkaa lainkaan, ja jaksaisi silti juosta vaikka kymmenen tai viisikymmentä kertaa yhtä suurella innolla sinne ruutuun. Tai rallyssa kun yrittää tehdä kieppiä mutta koira tarjoaa vain volttia eikä kuuntele.

Suurin oivallus liittyi imutukseen rally-tokoradan, tai minkä tahansa muun harjoituksen, osana. Sieni on koira jolle se ei sovi, se ei opi niin. Yleensähän tilanne menee jotenkin niin, että radalla on joku juttu mitä koira ei kovin hyvin osaa, se halutaan kuitenkin tehdä kokonaisuuden osana ja sitten neuvotaan että auta sitä siinä vaikka namilla. Operanttiin systeemiin Sienen kanssa tutustuttuamme olen pitänyt sellaista ihan järjettömänä. Sienelle ei koskaan ikinä milloinkaan tehdä ratoja, missä on tehtäviä joita se ei osaa. Ensin opetellaan tekniikkaa erikseen ja vasta sitten aletaan tehdä ensin parin kyltin yhdistelmiä ja vasta sitten pitempiä ratoja. Jos Sienelle ehtii tulla se "en osaa tätä" -fiilis, loppurata ei ainakaan paremmin mene ja koko homma on vain paska treeni. Nyt vasta tajusin, että tässäkin on varmaan eroa niissä, jotka palkkaantuu itse tekemisestä ja niissä, jotka ei, jotka siis tekevät vain ulkoisen palkkion saadakseen. Jos koirasta rally itsessään on kivaa, ja hetkellisen vaikean paikan jälkeen rata jatkuu helpoilla ja koiran mielestä kivoilla tempuilla, tai ylipäänsä vaan koira saa jatkaa tekemistä, koira varmasti pääsee tosi paljon paremmin yli siitä että oli vaikeaa eikä se osannut. Sieni ajattelee, että olipas vaikeaa eikä sitä huvita enää oikein edes yrittää, vaikka seuraavana olisi miten helppo temppu. Sieni on erikoislaatuinen eläin, miten paljon se onkaan avartanut minun maailmankuvaani ja opettanut ajattelemaan eri tavalla. Nykyään on vaan vähän vaikeaa muistaa, että kaikki eivät ole sellaisia ja joillekin ne mun ylenkatsomat menetelmätkin ihan oikeasti toimii :)

Tänään käytiin pitkästä, pitkästä aikaa pellolla. Suuri osa oli ajettu, osassa heinät vielä pellossa, muutama läntti oli kovin pitkää rehua. Jurppi ajaa paikalle ja todeta ettei oikein ole hyvää. Menin sitten paalien sekaan, ja koska maa oli tosi kovaksi tallattua ja sänki pystyssä, tein vain ihan lyhyet jäljet. Sieni vinkui autosta, se näki kun tallasin jälkiä. Odotellessa käytiin lenkillä. Pönen otin ensin, ja siitäkös riemu repesi: Sieni haukkui, kiljui ja ulvoi autossa niin etten ole eläessäni kuullut siitä lähtevän sellaista meteliä :O ! Pöneä en uskaltanut pidättää lainkaan ettei selkään käy mitään, ja onneksi se alun juoksemisen jälkeen tasaantuikin tosi kivaksi, alusta oli juuri sopivan vaikea. Ei niin vaikea kuin kuvittelin, ilmeisesti kosteus helpotti. Esineelle hyvä ilmaisu ja palkan jälkeen oli työ saada prof uskomaan, että se loppui valitettavasti jo siihen. Sienen vuoro alkoi niin, että nappasin alla olevan kuvan ulkovasta koirasta, harmi kun kitapurjeet ei näy paremmin :D Avatessani sille oven se suorastaan lensi sieltä, yleensä se hyppää alaspäin kohti maata, niin nyt se hyppäsi ylös-eteen... jäljellä ei mitään ihmeitä, muistiinpanoksi riittää että kasasta sai tosi paljon lisää pontta ja esineilmaisu oli aivan luokattoman hidas, koira jopa zoomaili pääsisikö esineen kiertämään jotta voisi jatkaa vaan. Se mitä jäin miettimään on se, että ensinnäkin tauko todellakin tekee terää motivaatiolle, ja toisekseen tässä on nyt hyvä esimerkki siitä mistä alussa kirjoitin: tekniikan lisäksi on aivan ensiarvoisen tärkeää oppia ohjaamaan oikein. Sientä ei ole koskaan pellolla kielletty, nypitty, painostettu tai edes ajateltu mitään näistä (myönnettäköön, että tänään oli aika lähellä rykäistä ja/tai nyppäistä siinä esineellä, että nyt prkl... mutta mitäpä siitä koiralle ärhentelemään, että sen mielestä jäljestys vs. esineet on aivan eri kannattavuussuhteissa kuin itse haluaisin. Vaikka voidaan ajatella että sen pitäisi tehdä ilmaisu kun se tasan tarkkaan tietää miten se tehdään, niin yhtä lailla voidaan tiedostaa se, että tässä on koira jota ei pakoteta tai se ei sitten jäljestä enää lainkaan.Pakottaminen on helppo ja nopeampi ratkaisumalli ihmisen mielestä, kouluttaminen ja kannattavuussuhteiden muuttaminen paljon työläämpää.). Koska Sieni on hirveän herkkä rankomiselle, uskon että tietoisella ilmapiirin valinnalla pellolla on iso merkitys. Kenttähommissa pentuaikojen koulutus ja pakottamisen yritykset näkyy kyllä edelleen, vaikka vuosia ollaankin oltu operantteja.

Ulvova.

Ei se nyt niin huono se alusta ehkä ollutkaan, itselle on vain kurjaa kun askeleet ei näy yhtään. Askeltarkkuuteen on vaikeaa puuttua jos itse ei näe missä ne askeleet on. Jos tässä vielä innostuisi kuitenkin ennen talvea jäljestämäänkin. Vaikka nyt onkin se SPKL:n lisenssikeskustelu kuumimmillaan ja ensimmäinen ajatus itsellänikin oli, että vammaisten koirien ohjaajana on ihan turhaa mitään kallista lisenssiä maksaa, kun ei tiedä pääseekö edes kokeisiin asti. Eipä noita FH2:n kokeita ollut yhtään ainoatakaan tarjolla kun niitä olen tässä ennen sairastumista silloin tällöin katsellut. Ensi vuonna ei saata mahtua yhtään sen paremmin. Holskujen rotumestikset jos pidetään niin kaipa sitä voisi ihan vitsillä sinne mennä, oli koulutustaso sitten mikä tahansa.

Äfhoo

15 sivua muistiinpanoja Hermiön peltojälkiseminaarista. Tuli paljon hyviä ajatuksia ja uusia oivalluksia ja pursuan intoa päästä treenaamaan. Tuli myös hyvin suuresti sellainen olo, että olen aliarvioinut toisen koirani pahasti tässäkin lajissa. Semmassa tehtiin omasta koirasta ominaisuusarviointi ja löysin siitä tosi paljon hyvää. Aina pitäisi tiedostaa heikkoudet, mutta keskittyä vahvuuksiin. Kaikissa meissä ja niissä on kumpiakin. Kyse ei ole siitä, että löytää täydellisen, vaan siitä, että osaa kääntää vahvuudet voitolle ja jopa käyttää niitä heikkouksien paikkaamiseen.

Luulen, että tulevan kesän päätavoite tulee olemaan kummallakin FH-jäljellä.