Vanhuus ei tule yksin

Messariviikonloppu vietettiin Helsingissä. Mietin pitkään, pitäisikö töppöselle varata osteopaatti vain siksi kun nyt sinne ollaan menossa. Edellisestä käynnistä oli alle 2kk aikaa, ja koira oli päälle päin aivan normaali. Lopulta äiti lupasi viedä koiran, jotta ehdin itse lauantaina katsomaan sekä mudikehän että koiratanssin pm-kisoja. Sen piti olla vain sellainen "kaikki kunnossa, hyvää joulua" -tarkastus. Äiti epäili, rentoutuuko koira hänen kanssaan ja onko käsittelystä mitään hyötyä. Paatti on sen kanssa hyvissä väleissä ja osaa kyllä käsitellä koiraa, lupasin.

Mudipa sitten oli ollut aivan poikkeuksellisen yhteistyöhaluton, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan ja väkisin pideltäessä oli yrittänyt purra. Olin laittanut mukaan kuonokopan ja kehoittanut käyttämään sitä, jos äitiä yhtään jännittää koiran käytös, mutta olivat halunneet yrittää ensin ilman (tämä on kummallinen ilmiö, ihan kuin se koira siitä kopasta kärsisi ja sen käyttäminen olisi mitenkään "huonompiarvoista" kuin selvitä ilman). No koppa päähän ja edelleen aivan yhtä yhteistyöhaluton mudi ensin laseroitavaksi. Oli vähän rentoutunut siinä, mutta sitten kun taas oli yritetty käsin tutkia, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan. Hätäinen diagnoosi: kallon pohjassa eli ekassa nikamavälissä jotain ja oikealla takana issiaskipua tai hermopinne, mahdollisesti kovinkin kipeä. Kehoitti miettimään hermokipulääkekuuria välittömästi ja uusi aika minun kanssani 2-3 viikon päähän.

Diagnoosi oli järkytys. Jos metsässä riehuva, kotona sohvalle kiipeävä ja kaikin puolin seurallinen koirani on näkemättäni kovinkin kipeä, jotain on pahasti vialla. Ei vaan täsmää. Olen nähnyt sen kipeänä ja olen aivan hirvittävän herkkä sille, joskus jopa yliherkkä. En kuitenkaan niin päin, etten näkisi, kun kipua on. Tietenkin krooniseen kipuun tottuu, ja siinä sitä sitten itsesyytökset laukkasi - enkö vain enää näe? Mitä jos se kuitenkin on jatkuvasti kipeä, mutta on itsekin niin tottunut siihen, ettei enää kovin näkyvästi reagoi siihen? Hermokipulääkekuurista oli jo syksyllä kaksi eriävää mielipidettä eri eläinlääkäreiltä, joten samahan se nyt olisi kokeilla. Koira siis söi gabapentiiniä ja minä tarkkailin sitä henkeäni pidätellen. Turhaan. Mikään ei muuttunut. Ei kai se voi olla kovin kipeä?

Hierojalle oli aika vasta joulukuun puolivälissä, tuli taas turhan pitkä väli hänen ollessa matkoilla jne aikataulujuttujen takia. Kerroin osteopaattikäynnistä ja sovittiin että ottaa varovasti. Vähän pientä normaalia rasittumista siellä sun täällä, mutta ei mitään pahempaa eikä koira myöskään reagoinut kaulaan eikä selkään mitenkään. Silloin kun sillä on oikeasti ollut hermopinne, koko lihaksisto on ollut "shokissa" myös. Sen sijaan ne jo aiemmin mysteeriksi osoittautuneet etutassut antoivat taas kunnon aggressiiviset reaktiot, taisi olla erityisesti oikea. Ei tarttenut kuin lähteä lavasta alaspäin, niin koira oli sitä mieltä, että ammu ittes. Laitettiin laseria, siitäkin aluksi mulkoili aika tuimasti ja sain pidellä siitä napakasti kiinni ja käskeä pysymään paikoillaan, mutta rentoutui sitten. Hieroja kertoi tutusta ihmisestä, jolla oli ollut aivan sietämättömät rannekivut, oli kuvattu, ultrattu, otettu verikoetta ja suunnilleen kaikki mitä keksittiin, eikä mitään selitystä löytynyt. Sattumalta kokeili laseria ja se oli kuulemma ekana vuorokautena pahentanut kipuja, toisena alkanut helpottaa ja kolmantena olo oli parempi kuin aikoihin. Vaikka töppösenkään rtg-kuvissa ei mitään rikkoa löytynyt, uskon siis edelleen, että jotain niissä sen jaloissa on. Ei se tyhjästä noin käyttäydy. Epäselvää on nyt edelleen vain se onko kipu ranteissa vai varpaissa, minä kun en saa sitä esiin vaikka miten räpellän, käännän ja väännän, ja muiden se ei anna niin tarkkaan kokeilla.

Toinen osteopaattiaika piti olla ylihuomenna lauantaina. Melko varmasti koira siis oli vaan tahallaan heittäytynyt hirveäksi, eikä mitään suuria kipuja ainakaan ole. En tiedä uskonko mihinkään dominansseihin ja miten asian sitten voisi selittää, mutta se on ainakin fakta, että tuossa koirassa on sellainen "irvistelen ihmisille koska on hauskaa kun ne pelkää mua"-piirre, ja se kyllä on varmaan huvittanut itseään olemalla vaan tahallaan hankala. "Koska mä voin". Kiinnosti kovasti päästä näkemään miten se nyt käyttäytyy ja mitä sieltä oikeasti löytyy. Harmi vaan, että aika piti perua...

minäkö muka!

Jouluaattona, maanantaina aamulla, koiralla oli maha vähän löysällä. En ajatellut asiaa sen enempää, mutta päivän mittaan piti rampata useampi kerta sen kanssa ulkona ja iltaan mennessä totesin, että lienee fiksua jättää iltaruoka väliin kun kovin sekaisin on pakki. Taisin nakata sille Inupektia naamariin. Aamulla heräsin siihen, että paska haisee kuin viimeistä päivää ja suunnilleen jokainen matto on kurassa, lisäksi oli jokunen läjä oksennusta. Joulupäivä juostiin tunnin välein ulkona, katsoin siis oikeasti kellosta koska on taas aika hypätä, tämä ei ole liioittelua. Silti ehti aika monta kertaa tulla sisälle. Koirakaan ei pyytänyt ulos, mitään varoitusmerkkejä ei ollut vaan kura vaan lensi kerrasta kun niikseen tuli. Tässä vaiheessa laitoin sen suosiolla kylppäriin, kaakelit on nopeampi huuhtoa kuin normi lattian peseminen. Mattopyykin ohella riitti pyykkiä muutenkin, ripuli tuli sellasella voimalla että sitä roiskui pitkin seiniä, lattioita, mun lahkeita, koiraa jne. Joka kerran jälkeen aluset jolla se makasi, oli paskassa ja lensi koneeseen. Tiistaina aloin juottaa sille Nutrisalia ja iltapäivästä soitin päivystykseen. Ripulissa oli välillä vähän verta seassa, välillä se oli kellertävää ja välillä ruskeaa. Päivystäjä oli pyhät 50km päässä ja sanoi että saan tulla jos haluan, mutta jos koira juo vielä itse ja on ihan virkeä, niin ei hänkään voi kun laittaa sen tippaan eikä siitä ole sen enempää apua kuin suun kautta juomisestakaan. Kävin sitten vaan apteekissa ja lääkitykseen lisättiin Pepcid (närästyslääke muodostaa suojakalvon -> rauhoittaa) sekä maitohappobakteerit. Ti-ke yö oli ihan yhtä onneton ja keskiviikkona rampattiin samaan tahtiin pihalla. Ke kävin uudelleen apteekissa, tällä kertaa mukaan tuli Promax-ruisku jossa kolme annosta. Ke illalla oli pari pihakäyntiä niin, että koira vain pissi ja eläteltiin toiveita josko se tästä, mutta ke-to yönä taas paskaa tuli kylppärin täydeltä ja vuorotellen miehen kanssa rampattiin ulkonakin. Aamulla lähdin töihin ja mies jäi vahtimaan koiraa. Soitin klinikalle heti kun se aukesi, ja vaikka koira edelleen oli ihan virkeä ja söi/joi mitä laitettiin, iän kuultuaan kehoittivat tulemaan. Otin iltapäiväajan. Työpäivän ajan saldo pari pihalla käyntiä ja neljä vai viisi läjää kylppärissä. "Täällä haisee vatsatauti", ukko sanoi jo ekana päivänä. Paska täällä haisee.

Sieni parka on taas ollut yhtä surkea kuin aina silloin, kun mudi sairastaa. Tapaninpäivänä kävin sen kanssa kahdestaan metsässä. Se oli tosi outoa. Mattopyykkiä partsille kuivumaan laittaessa se luikahti aina sinne ja olisi halunnut muuttaa ulos, kun sisällä on niin kipeä tunnelma.

Tänään sitten oltiin klinikalla ja kaksi tuntiahan siellä menikin. Pantiin koira tippaan (suoraan suoneen) heti, sai myös pahoinvoinninestolääkkeet samalla, ja sitten meni verinäytteet analysoitavaksi. Pahoinvoinninestolääke toimii kuulemma (nykyään?) kohtalaisen hyvin myös perspuolen "pahoinvointiin" - olen tähän saakka luullut, että se hillitsee vain oksentamista eikä siitä ole ripulissa mitään iloa! Kiva kun päivystäjäkään ei tätä tiennyt sanoa, olisin mennyt tippaan  ehdottomasti jo tiistaina, jos olisin tiennyt tämän. Nestettä meni koiraan varsin hyvä määrä ja hyvin hyvin kärsivällisesti hän istui pöydällä yli tunnin niin kuin oli käsketty. <3 Verikokeissa kaikki ok, haluttiin ottaa nyt varmuuden vuoksi kun ell katsoi tiedostoista, että ei ole vuosiin otettu. Mitään vakavampaa haima/maksa/tms vikaa ei siis pitäisi olla vaan "vain" se tarttuva mahatauti. Kuulemma oli vähän aikaa sitten ollut klinikalla koira, joka oli oksentanut vuorokaudessa sen 20-30 kertaa mitä töppönen ripuloi. Ei se ole herkkua ollut sekään. Jotenkin oksentaminen on mun mielestä ahdistavampaa kuin ripulointi, varsinkin jos mukana on verta. Persiistä kuuluukin tulla kamaa ulos, suusta ei.

Inupektit voi kuulemma säästää niihin aikoihin kun koiralla on maha vain vähän löysällä, tällaiseen vesiripuliin niistä ei ole mitään iloa. Samoin ne Gefilus maitohappobakteerit ell suositteli hymähtäen vaikka syömään itse, eli ei ole juuri mitään merkitystä tungenko niitä koiraan vai en. Promax-tahna on ihan jees ja viimeinen annos kannattaa antaa huomenna. Pepcid auttaa enemmän oksentamiseen, siis suojaa vatsalaukkua, vaikutus ei mene suolistoon asti joten ripulissa siitä ei ole iloa. Kotiin saatiin pahoinvoinninestolääkettä neljän päivän annos tabletteina, enteromicrotabletteja joiden pitäisi kovettaa tuotosta kovastikin, pitkä tylosin-kuuri (vatsa-antibiootti) ja kasa Hillsin i/d-purkkiruokaa, joka mun kokemuksen mukaan on paitsi perkeleen kallista myös oikeasti toimivaa. Maanantain koira paastosi, mutta tiistaista alkaen sai keitettyä riisilihasekoitusta aina vajaan ruokalusikallisen desiin nestettä, joka ulkonakäynnin jälkeen. Riisit tuli ainakin kaaressa ulos aivan saman näköisinä kuin menivät sisäänkin. Nesteytys oli kuitenkin onnistunut koska verikokeissa nekin arvot kunnossa, koira ei siis ollut lainkaan kuivunut. Nutrisal oli musta hyvää kamaa kesähelteillä ja näemmä se toimi nyt tässäkin, tätä pidän jatkossakin kaapissa.

Nyt on sitten siirrettävä osteopaattiaikaa että kerkiää pitää karanteenit. Ennen kaikkea toivon, että ensi yönä täällä saa nukuttua itse kukin, tosin tätä kirjoittaessa koira vinkui (!) ulos ja teki sinne kolme tutun näköistä roiskuvaa läjää. Alan olla kävelevä zombie itse, ja mudi se vasta väsynyt onkin. Klinikalta lähtiessä kävi rullalle autoon ja huokaisi syvään. Joululahjatkin on koskematta paketeissaan, mutta jospa sitten vaikka uudenvuodenaattona. Ikimuistoinen joulu, mitään ei tehnyt mieli syödä paskan hajun leijaillessa jatkuvasti pitkin asuntoa ja satunnaiset konvehditkaan ei kerinneet vyörärölle kertyä, kun tuli noita portaita rampattua täältä toisesta kerroksesta pihalle. Onhan noita ripuleita, verisiäkin, muutama ollut aiemmin, mutta ikinä ei ole näin pitkään kestäneet. Kaveri kertoi, että heillä oli mennyt kuusi päivää. Tämä on nyt sitten erityisen ärhäkkä ja raju versio tänä talvena. Jospa se nyt edes pikku hiljaa tästä, olihan tässäkin neljä tuntia paskomatta nyt.

Hyvää joulua

Viime viikolla pikkupakkaset päivä päivältä kiristyivät, ja tänään oli jo -15C. Uskaltauduttiin ekaa kertaa jäälle, ja kyllä heitä sitten vietiinkin:

Joskus havahdun miettimään, että siinä se on, mun koko lapsuuden unelma. Vuosienkaan haluamisen jälkeen en koskaan saanut koiraa, mutta muistan kyllä sen "ota vaikka sata koiraa sitten kun muutat omaan kotiin". Niin otinkin, en nyt sentään sataa, mutta sillä tiellä ollaan, sitä unelmaa elän joka päivä.

Lenkin lopussa on kanto, johon pitää aina juosta jo kaukaa.

Hyvää joulua kaikille lukijoille :)

***

Ikävästi meni kaikki kuvat taas ihan mössöksi. Kamerakin alkaa olla aikansa elänyt, runko nimenomaan, mutta en ole päättänyt harrastanko mä järkkärillä kuvaamista niin paljoa että kannattaa uuteen sijoittaa. Nämä näytti vielä photoshopissa paljon paremmilta kuin nyt tässä, mutta aivan sama.

Tulisitko kouluttamaan meitä

Tämä oli jo muualla, mutta laitettava vielä talteen itselle blogiinkin.

Minulta kysyttiin tässä taannoin, tulisinko kouluttamaan porukkaa x, "korvausta vastaan tietenkin". Vastasin, kuten aina, että suhtaudun maksettuihin koulutuksiin tosi nihkeästi enkä ole koskaan suostunut. Äkkiä tulee mieleen yksi viikonloppuleiri, useampi yksityisvalmennus metsäjäljen kaikilla osa-alueilla ja sitten jokunen irtotunti. Tämä oli nyt ensimmäinen, joka halusi ostaa useamman kerran kurssin pienelle porukalle.

Olen aina tykännyt laittaa hyvän kiertämään, ja niin omassa paikallisseurassa, kuin rotuyhdityksissäkin, mielestäni itse varsin aktiivisesti tarjonnut apua. Olen kouluttanut vuosia, muistaakseni ekat aksakurssit pidin tyyliin heti kun itse aloin kisata, osaamatta oikeasti yhtään mitään. Mutta harrastus oli vasta alkamassa täällä ja sellaista se oli. Sittemmin joinakin vuosina olen kouluttanut enemmän ja joinakin vähemmän. Ekana tulee aina mieleen väsymys, en jaksa, ei huvita, mutta sitten jos pitää vaikka yhden illan jonkun jutun, niin aina siitä jää hyvä mieli ja kiitollisuus että viitsin kuitenkin. Paras palkinto on innokkaat oppilaat.

Kaikki on aina olleet vain omassa seurassa talkootyönä tai muuten hyvää hyvyyttään tehtyjä tunteja. Koskaan en ole maksua ottanut, ja vastaus siis on, että voin kyllä neuvoa mutta ei se maksa mitään. Ainakin kun kyse on yksittäisestä ihmisistä ja yhdestä kerrasta. Tämä pitempi kurssi isommalle porukalle pisti mun elämän sekaisin.

Rahaa vastaan kouluttaminen tuntuu ihan erilaiselta. Niin kauan kun teen sitä talkootyönä tai omalla ajalla, saan vapaasti olla minä ja edustaa sellaista ideologiaa kuin edustan. Jos ajatukset ei kohtaa, voin sanoa, että nyt näyttää että tämä oli tässä ja toivottaa onnea toisen kouluttajan etsimiseen. Jos muuten vaan sattuu huono päivä tai ajatus ei juokse kovin lujaa, eikä jaksa keksiä toimimattomien ideoiden tilalle kerta toisensa jälkeen jotain muuta, voin myös olla juuri niin "huono" kuin huvittaa. Siis tarkoitan sellaista "ihan hyvä, seuraava" -meininkiä mikä on ihan yhtä tyhjän kanssa. Ei nyt sillä että olisin sellainen, mutta pelkkä tietoisuus että voin olla, tuo suunnatonta mielenrauhaa. Silloin kun koulutan omalla ajalla, pallo on täysin minulla, ja voin antaa itsestäni juuri sen verran kuin sattuu sillä kertaa huvittamaan. (Todellisuudessahan siis teen tätä hyvin sydänverellä, paneutuen ja toivoen että joka kerta jollekin jää jokin ajatus, ja olen onnistunut olemaan avuksi.)

Heti jos ottaa palkkaa, minusta tulee asiakaspalvelija. Pitää olla varma, että asiakas jää tyytyväiseksi. Siitä tulee vähän niinkuin paineita. Entä jos en olekaan tarpeeksi hyvä? Osaa antaa mitään toimivaa vinkkiä? Entä jos ihminen ei koe saaneensa rahalle vastinetta?

 

Fb-kyselyn mukaan tavallisesti otetaan kilsat ja päiväraha, siis enemmänkin kulukorvaus kuin varsinainen palkka. Kehoitettiin olemaan aliarvioimatta omaa osaamistaan. Nääh, mä en oikeastaan peilaa omaa osaamistani lainkaan sen mukaan, miten osaan neuvoa muita. Mutta että ilman muuta ainakin ne kulukorvaukset kuuluu pyytää eikä se sido muuhun kuin saapumaan paikalle.

Sitten tuli vielä erikseen livekeskustelua. Täysin erilainen näkökulma. En ollut tullut lainkaan ajatelleeksi, että aloittelevan harrastajan mielestä on kiusallista ainakaan useampaan kertaan ottaa apua vastaan ilmaiseksi. Että olisi paljon helpompaa kysyä, jos saisi maksaa edes näennäisen km-korvauksen, eikä kouluttaja tekisi hommaa vain hyvää hyvyyttään. Asia on ehkä eri jos itsekin treenaa ja siinä samalla neuvoo, mutta varsinkin jos varta vasten lähtee ja jättää omat koirat kotiin, "asiakas" haluaisi mieluusti maksaa vaivanpalkkaa. Tunnistan kyllä ilmiön. Jos saa neuvoja ilmaiseksi, sitä yrittää olla nopea ja vaivata mahdollisimman vähän. Jos maksaa vaikka per tunti tai per kerta, saa ihan rauhassa ruotia omaa ongelmaansa ja olla esillä koko maksamansa ajan.

No paljonko sitten on hyvä summa? Tunti- vai koirakohtainen veloitus? Paljonko se olisi? Kilsat erikseen vai sisällytettynä könttähintaan? Ja sitten tulee se säätö verottajan kanssa, nämähän pitää kaikki merkata ja ottaa maksut tilille ja säästää tiedot niistä ja argh. Helpompaa epäilemättä olisi sanoa että ei, mutta kyllä nyt oikeastaan vähän kutkuttaisi siirtyä kymmenvuotisen uran kunniaksi uudelle tasolle ja alkaa myydä omaa osaamista jollain pienellä summalla. Tiedä miten valtavat markkinat olisi, kyllä kiitos, haluan miljonääriksi!

Vuosi 2018

Facebookissa eräs jo ehti, joten tuli mieleen itsekin palata taas kuluneeseen vuoteen. Erona aiempiin vuosiin nyt kyllä se, että avasin ekana Koiranetistä molempien koirien sivut. En kerta kaikkiaan enää muista, mitä on tapahtunut tänä vuonna ja mitä aiemmin. On kisattu paljon vähemmän ja tulokset on muutenkin menettäneet merkitystään, siitähän se johtuu.

Pötkönen:

-HTM ALO maaliskuussa hyvin pistein, AVO syksyllä Oulussa meni sekoiluksi mutta KUMA siitäkin silti tuli.

-rally-tokon mestariluokka korkattiin syksyllä Laukaan ulkokisoissa (82p), myöhemmin hallikisoista ei tulosta.

-sitten tuli taas selkäjuttuja ja loppuvuoden kisat jäi dopingjuttujen takia, vaikka koira olikin päällisin puolin ok.

Tavoitteet? No ehdottomasti vain pysyä kivuttomana ja hengissä. Voinnin mukaan sitten rallya ja tanssia.

Sieni:

-RTK4 pistein 94 helmikuussa, sitten vielä toukokuussa yksi 71p jonka jälkeen lakkasi huvittamasta

-freestylen AVO maaliskuussa KUMAlla, syksyllä Oulussa voittajaluokan korkkaus (157p) ja sen jälkeen SM-kisaoikeus, josta lokakuussa 153p ja pelkkä huikea kokemus osallistumisesta

-vitsillä tehty HTM-kokeilu tuotti syyskuussa Oulussa ALO KUMAn

Tavoitteet? No, Sieni varmaan tekee paluun rallyyn kanssa kun säännöt muuttuu vuoden alussa, ja kyllähän sitä tanssia pitäisi työstää. Editoin tänään meidän uuden kappaleen, joten varovaisen toiveikas olisin edellisen ahdistuspostauksen jälkeen kuitenkin. Yllättävää, mutta mun tekisi toisaalta mieli vaihtaa sen musiikki kokonaan, ja ehkä teemakin, mutta tehdään nyt vielä tätä kärpässienilisäyksellä.

Kokonaisuutena yllättävän paljon me ollaan kuitenkin kisattu. Ei tunnu yhtään siltä. No, joskus oli kai vuosia kun tuntui että joka viikonloppu on jotkut kissanristiäiset, nyt mulla on sentään tosi paljon niitäkin viikonloppuja, kun ei ole kisoja, koulutuksia eikä treenejä, ei mitään sovittua.

Lisäksi jäi mieleen kesäkuun ihan perkeleen kylmä vaellus Kilpisjärvellä äidin kanssa, ja elokuun ihan perkeleen hikinen vaellus Pogostalla yksin. :)

Siedän edelleen aivan äärimmäisen huonosti turhaumaa. Hermo menee, kun asiat ei mene kuten haluaisin.

Koiratanssi jäi SM-kisojen jälkeen täysin. En tiedä mitä opettaisin, ja nekin vähän jutut mitä mielessä oli, ei vaan ota sujuakseen. Eniten sielua särkee "häpeäminen", etutassun laittaminen naamalle. Kokeilin ensin teippiä, hiusponnaria tms kuonolla apuna käyttäen, mutta koiraa ärsytti liikaa ja homma meni fiilikseltä aivan vääränlaiseksi. Sillä ei ole tollasia apuja käytetty eikä se oikein ymmärrä sellaista koulutusta. Sitten tajusin miettiä asiaa eri näkökulmasta; otetaan makuuasento ja koulutetaan erikseen etutassun ristiminen ja pään alas laittaminen. Sitten vaan pyydetään eka pää alas ja sitten tassu ristiin, niin sehän on siinä. Pään alas laittamisen oletin saavani nopeasti ihan vaan sheippaamalla, mutta hemmetin koira vaan tarjoaa kumartamista, kierimistä ja syliin hyppäämistä. Siis se koira, joka yleensä ei ole mikään mitään ajattelematon sählä, vaan ottaa hyvin opetusta vastaan ja on tosi avoin palautteelle. Eh hee. Päätin että opetan sen kosketusalustalla, mutta koska jalan ristiminen on varmasti paljon työläämpää, aloitin siitä.

Tein ensin isommalla kohteella oikean etujalan laittoa sen päälle. Tein siihen myös kestoa, tosin apuna on odota-käsky. Kesto tuli yhdellä treenillä. Vasenta jalkaa tulee edelleen satunnaisesti, mutta aika hyvin koira on ymmärtänyt, että vain oikea johtaa palkkioon. Sitten aloitan siirtää kohdetta suoraan edestä vinoon. Tässä sitten ensimmäinen hermojen menetys: maahan-käsky on aivan retuperällä ja koira saattaa kesken kaiken pompata kumartamaan, mikä ärsyttää mua jostain syystä aivan suunnattomasti. Istu ja maahan on asioita, jotka nyt vaan "pitäisi osata". Tietenkin kahden asian yhtäaikainen tekeminen on ihan eri juttu, ja tietenkin jos koira ei ymmärrä, se ei ymmärrä, eikä ärsyyntyminen auta, muttakun argh silti. Jos se on tehnyt pari toistoa maaten oikeaa jalkaa siirtäen ja saanut jokaisesta vahvisteen, minkä ihmeen takia se kolmannella tai neljännellä päättää nousta kumartamisasentoon ja siirtää sitten sitä tassua?

Olen saanut niitä tassun ristimisiäkin siis ihan hyvin, ja idea on kyllä olemassa. Jotenkin kuitenkin olen ruvennut miettimään, onko se sille hankala liike. Se ei mielellään laita jalkoja suuresti ristiin, eniten ehkä vain päällekkäin. Sienihän on ihan hirveän kapea edestä. Olen miettinyt, liittyykö se kumartamaan nouseminenkin siihen, että jotenkin kiristää eikä meinaa makuultaan yltää? Ainakin jos maatessa etujalat on jo valmiiksi kaukana toisistaan ja koira makaa kovin leveästi, siirtäminen on hankalampaa.

Typerä temppu. Antaa olla. Ja sitten tulee ärtymys, että miten voin olla niin onneton etten osaa sellaista opettaa. Typerä laji, en kisaa enää ikinä, kun ei mun typerä ohjelma etene kun en osaa.

Haukkuvaarassa

Lauantaina heräsin aikaisin ja kärräsin heidät metsään. Harvoin tulee tähän vuodenaikaan auringonnousun aikaan oltua ulkona, arkisin olen töissä ja viikonloppuisin yritän vielä nukkua. Olipas hienoa, kun taskulampun sai sammuttaa ja taivas alkoi valaista. Maa oli kevyessä huurussa ja Sieni juoksi onnesta soikeana. Töppöstä en uskaltanut päästää irti, ettei nyt vaan sattuisi mitään.

Vietiin Sieni kotiin ja hypättiin kaverin kyytiin rallykoulutukseen. En raaskinut laittaa sitä taakse väliseinällisen veräjän loossiin kaverin koiran viereen pelkäämään, joten pidin sen jaloissani edessä. Se pönöttikin aika pitkän matkaa. Meitä oli kolme koirakkoa, alun perin neljä ja aikaa 30min per koira, mutta yhden jäätyä pois maksettu aikakin vähän piteni ja hyvä niin, tosi lyhyt aika jäi silti per koira. 15min kouluttajan kanssa ei vaan mitenkään ole sama kuin 15min treeni itsekseen, ekaan se ei riitä, tokaan riittää hyvin. Aina menee aikaa selittäessä ja näyttäessä. Oltiin maksettu 30min ennen koulutusta ja 30min sen jälkeen omaa halliaikaa, ja oli ihan kiva kun sai nyt lämpätä koiraa rauhassa.

Etukäteistoiveita kirjoittaessa laitoin Ellille, että tämä on ainakin kolmas kerta kun tulen valittamaan samaa "en saa virettä kohdilleen"-teemaa hänelle tässä vuosien varrella, ja tuntuu siltä että eiköhän tämä ole jo nähty ja pitäisi keksiä jotain muuta. Pyysin, että keksii mulle jotakin ihan vapaasti.

Aloitettiin sitten aika kylmiltään radalla. Kaverin koira alkoi juuri murtautua ulos lainahäkistä, tässä ei kuulu kauhean hyvin muuta kuin kouluttajan sanat, mutta aikamoinen kilinä ja kolina siellä lähtökyltin luona oli. Pötkönen meni tyypilliseen koetilannekoomaansa, tosin toi eka kyltti tuntui paljon pahemmalta kuin miltä videolla näyttää. Joka tapauksessa tällainen aika kokeenomainen otos, jännitti eikä tuntunut siltä, että meno on mitenkään hallittua.

Fiksattiin kehään tuloa ja lähtöä ihan niin yksinkertaisella jutulla, kuin koiran auttamisella. Jos ja kun sitä jännittää koira- ja ihmismassojen läpi punkeaminen ja se ehtii valua tuohon "älä vaan reagoi mitenkään mihinkään"-tilaansa, sen sijaan että ärsyynnyn siitä, kokeiltiin vain ylitsevuotavasti kehua ja kannustaa. Ihme, että se toimi :P Tässä toinen otos suoraan perään. Se tuntuikin paljon paremmalta, jotain säätöä siellä oli kun koira astui mun villasukalle peruutuksessa ym mutta mielentila oli paljon paremmin hallittavissa. Niinhän se usein toisella kerralla on, harmi vaan että kokeessa on vaan yksi mahis.

Tuosta rauhoittelusta en oikein tiedä. En ole aiemmin kauheasti käyttänyt kylteillä korostetun pitkiä pysähtymisiä. Jos tilanne on jo niin karannut, että koira ääntelee, pysähtely vaan pahentaa turhaumaa, mutta nyt kun se vain vippasi, se tuntui ja näyttääkin ihan toimivan. Enemmän ehkä sitä omaa mielentilaa; sen sijaan että alan ajatella "nyt prkl" pitäisi ajatella ihan vain "nyt rauhassa". Hieman hidastaa ja "tylsistyttää" omaa ohjausta. Kovin paljoa en voi hidastella kun se alkaa sitten istua joka väliin, muutenhan sellainen hiipimistyyli sopisikin varmaan ihan hyvin, vetäisi koko radan kuin unessakävelijä.

Erikseen katsottiin peruutusta vasemmalla (oikea on tosi paljon huonompi): siinä ei mitään ongelmaa jos teen omaa tahtia eteen ja taakse, ei istu ja tulee sujuvasti mukaan. Sen sijaan heti kun lyödään kyltti mukaan ja vielä edeltävät tehtävät alle, alan miettiä mun askelia ja kaikki kusee. Sain läksyksi harjoitella ajoituksia niin, että vasen jalka jää vähän ylös (merkiksi koiralle, niin ei istu), käsky "sivu" jotta tajuaa että jotain tapahtuu ja sitten vaan hiihtää kyltillä 3 askelta eteen, 3 askelta taakse sata kertaa putkeen. Kyllä se siitä.

Katsottiin myös meidän oudointa ongelmaa istu - käännös vasempaan - istu koira oikealla. Se pullahtaa aina sieltä tosi eteen ja vinoon. Vähän yllättäen tämä diagnosoitiin heti takapäänkäyttöongelmaksi ja tehtiin erilaisia harjoituksia siihen. Olen ajatellut, että koiraan päin kääntyminen on takapääjuttuja, mutta niin se vaan näytti tämäkin ihan järkevältä. Olen tehnyt vasemmalla sitä, että palkka on valmiina koiran ulkopuolisessa kädessä eikä se sitä häiritse, mutta yllättäen oikealla se meni aivan yli hilseen ja oli niiiin vaikeaa :) Tämä treenataan kotona kuntoon. Sivuaskeleet koira oikealla paljasti, että se tosiaan tulee aika pitkälti etupää edellä ja hakee paikan niin, että takapää sitten poikittaa perässä. Siinä myös syy siihen käännöksen ongelmaan: hakee paikkaa vaan etupäällä ja takapää linkoaa mihin sattuu.

Ihan viimeisenä kouluttaja otti vielä oman koiransa kentälle, ja tehtiin ensin seuraamista suoraan sitä kohti (olipas inhottavaa, aloin heti kiemurrella mistä sain myös noottia, piti ihan keskittyä että oikeasti kävelee suoraan päin) ja sitten saksalaista täyskäännöstä kohti kävelystä. Kummassakin aloitus niin kaukaa ettei ketään ahdista yhtään, ja joka toistolla lähemmäs. Lopulta oltiin melkein koskemisetäisyydellä. Tämä siis sen takia, että vaikka se käytösruutu jää pois, tällaisia kannattaa ylläpitää niiden kanssa, joille ne toiset koirat on vaikea asia.

Ajatuksia muiden treeneistä:

-radan tulisi aina opettaa koiralle jotakin! Ihmiset haluaa tehdä kauheasti rataa koska ne haluaa tehdä rataa, ilman mitään muuta syytä. Olisi tiedettävä, mitä haluaa, että koiralle jää tältä radalta mieleen. Joka radalta pitäisi myös löytyä aina kolme asiaa kotiläksyjen listalle "treenaa tätä erikseen". Siinä vaiheessa kun vetää toistuvasti mestarista 100p kisaratoja, ehkä enää ei löydy, mutta meille tavallisille kuolevaisille kyllä löytyy. Aina. Radalla ei ikinä jäädä hinkkaamaan mitään, vaan laitetaan asian ylös ja treenataan niitä erikseen.

-radalle ei koskaan mennä ennen kuin mielentila on valmis! Kisoissa on jossain kohtaa pakko eikä voi kymmentä minuuttia virpoa, mutta treeneissä ei ikinä tarvitse eikä saa. Älä anna koiran sekoilla remmissä kehänauhan sisälle asti ja kuvittele sitten siellä ottavasi sen kontaktiin. Ota kontakti jo ennen kehänauhaa ja liiku kehään vasta sitten. Uransa alussa olevien kanssa, jos esim. koiraa häiritsee vieras paikka ja se vaan haluaisi haahuilla ja katsella, älä ikinä yritä aloittaa rataa silti "jospa se tästä". Tee ne tarvittavat toimet ensin. Vaikka koko treeniaika menisi siinä.

-namiporttitreeni (sopii myös namien tilalle ne vieraat koirat, lelut tms): säännöllinen harjoitus mielentilan varmistamiseksi. Mieti miten kaukana toisistaan kahden namilautasen pitäisi olla, että varmasti voitte seurata siitä läpi ilman että koira vilkaiseekaan niitä. (Jos vilkaisee kuitenkin, keskeytä eteneminen välittömästi ja muuta harjoitus 1 askel - palkka -tyyliseksi, ja toista sitä kunnes onnistuu). Kavenna porttien väliä koiran osaamisen kasvaessa, kunnes ne ovat niin lähekkäin, että juuri ja juuri välistä mahtuu. Seuraavaksi kaada kourallinen nameja maahan ja seurauta niiden yli. Pointtina ei ole se, että juuri ja juuri selvitään ja ohjaaja joutuu käskyttämään koiraa jatkuvasti ja se silti haluaisi karata ottamaan sieltä jotakin. Pointti on se, että mielentila pysyy hyvänä ja koira oikeasti luopuu ja keskittyy vain seuraamiseen.

-käskyt annetaan aina samalla ystävällisellä äänellä! Eli jos koira ei reagoi ekaan sivu-käskyyn, vaan tuijottaa jonnekin muualle, sille ei sanota "sivulle!!!!1111". Jos on pakottava tarve jotenkin ensin moittia tai herätellä sitä, se tehdään erikseen ("nyt kerta kaikkiaan hyi, kuule kun mä puhun sulle!") ja siinä ääni voi olla ikävän sävyinen. Sitten pitää taas ilostua ja antaa uusi mahis toistamalla se ystävällinen "sivu".

-eteen tulo tosi kätevästi tuolilla istuen: koira oppii itse kiertämään jalan ja kääntymään. Jalat harallaan, kädet (nameja) rinnalla, palkataan kun hakeutuu tiiviisti eteen jalkojen väliin. Häivytetään ekana kädet selän taakse. Palkkalinja tärkeä, aina kädet ensin rinnalle ja siitä alas palkkaamaan. Sitten mennään nojalleen seinää vasten samalla tavalla jalat haralleen ja pikku hiljaa noustaan pystympään, jolloin polvi ei ole enää kierrettävänä esteetä, mutta koira tekee kunnon kaarroksen silti.

-palkkalinjat ylipäänsä, varsinkin jos koiralla joskus tapana rikkoa seuruuta ja pullahtaa sieltä ulos: osaavaa koiraa usein palkataan radalla vapauttamalla se, jolloin se pomppaa johonkin ja lelu kaivetaan taskusta. Palkkalinjoja kannattaa välillä muistuttaa, että ei niitä kaaospalkkauksia, vaan palkka tulee kolmea linjaa pitkin (vasen kainalosauma, oika kainalosauma, rinnalta alas eteen) riippuen missä koira on, ja se odottaa siellä hillumatta mihinkään. Mun kannattais oikealla ottaa nyt kuuri tätä.

Treenasin lopun puolen tunnin ajalla ehkä vain 10min, koira kyllä olisi jaksanut, mutta se meni sellaiseen että kunhan pyörin kentällä syöttämässä sille nameja vailla mitään ajatusta mitä yritän kouluttaa tai vahvistaa. Jos rataa ei pitäisi tehdä turhaan, niin ei siinä turhan temputtamisessakaan oikein ole mitään pointtia. Kaadoin namipussin tyhjäksi vesikuppiin ja koiran vedettyä sen lähdin pissattamaan sitä ja vein sen jo autoon. Kotimatkan alkaessa pötkönen kävi pienelle rullalle, huokaisi syvään ja nukkui onnellisena kotiin asti.

Voi että, jos joku ei vielä tiennyt niin tykkää ton koiran treeniasenteesta niin, että sydäntä särkee. <3 Tyyppi on 10v ja kouluttaja se vaan hokee, että rauhassa, rauhassa nyt. Minkäs sille mahtaa jos on kengurubensaa suonissa.

Käytiin suppilovahverossa. Marraskuun puolivälissä. Suuri osa oli homeessa tai muuten lössähtäneitä, mutta riitti niitä kerättäväksi asti. Paistamisen jälkeenkin jäi sienisalaatillinen ja pari pussia vielä pakkaseen.

Evästauolta lähdettäessä pöne vinkaisi. Juuri kun olin ajatellut, että sille kyllä olisi pitänyt ottaa taukotakki mukaan ja ettei nyt vaan kävisi mitään kun tässä istuessa kangistui omatkin lihakset. Oltiin vielä samoilla suunnilla kuin edellisellä kerralla, louhikon alla, mistä on pakko tulla rinnettä ylös päästäkseen pois. Olin aika paljon kieltänyt juoksemasta Sienen perässä, ei siis ollut hillunut niin kovasti kuin viimeeksi. Häntä alhaalla jolkotti menemään edellä, ja rinteessä taisi kerran vingahtaa, mutta muuten ei mitään suurempaa. Fiilis sillä kyllä selkeästi meni. Repussa oli kipulääkkeet ja annoin Norocarpia heti siinä, jaolle tuli kyllä erittäin innokkaana, eli niin pahasti ei kipua ollut, etteikö namit olisi maistuneet. Mökillä kävelee portaita normaalisti ja sohvallekin meni. Tuskin nyt mitään suurempaa tulikaan, tosin edelleen on kyllä mulle epäselvää mikä siellä ihan tarkalleen sattuu. Onhan niitä omassakin selässä, joskus vihlaisee niin että hyvä ettei mene jalat alta, mutten tiedä mikä se vika on.

On tämä nyt vaan kökköä silti. Uskaltaako sitä tuonnekaan viedä enää koskaan...

Cartrophen-kuuri

Nyt on mudiin Cartrophenit pistetty. Kolmannen viikon jälkeen katselin joku päivä, onko sen etujalkojen ranteet ihan turvoksissa, mutta se katosi enkä tiedä kuvittelinko vain. Eläinlääkäri sanoi, että nivelnesteen lisääntyessä nivelissä koira saattaa kävellä "kuin kakat housussa" jotenkin hassusti uutta tuntumaa itsekin ihmetellen, mutta en kyllä huomannut mitään sellaista. Sanoisin siis, että ei mitään näkyvää vaikutusta pistossarjalla.

Pistäminen kävi helposti, juuri niin kuin etukäteen kuvittelinkin. Joka kerta hommaan ryhtyessäni ajatukset lensi korkealla: yhteen neulaan tiivistyy koko meidän yhteinen elämä, suhde, suuri keskinäinen luottamus, kaikki ne sadat ja tuhannet tunnit jotka koiran kouluttamiseen on käytetty. Koira joka eläinlääkärissä rimpuilee, sätkii ja huutaa kuin hullu ja todellakin pelkää kuolevansa joka kerta kun ovesta astutaan sisään, ja ohjaajaa pelottaa että siinä rimpuillessa sen sattuu selkään tai että piikit on minun nahkassani. "Istu" on vain yksi sana, mutta siihen voi kuitenkin sisältyä niin valtavasti.

Tällä hetkellä pöne voi oikein hyvin ja kaikki palautui normaaliksi. Vuosia olen jo nostanut sen autoon ja nostan nytkin, siinä asiassa normaalitila on siis se, että nostan. Mutta muuten hyppää rahille, koirasohvalle, juoksee portaita ja hilluu metsässäkin kuin heikkopäinen. Eilen taas sitä rynnistämistä katsoessani pakotin itseni pitämään silmät auki ja toistelin itselleni osteopaatin sanoja. Anna sen juosta, et voi estää sitä nyrjähtämästä kuitenkaan. Hetken päästä löysimme läjän suppiksia. En ole koskaan kerännyt sieniä marraskuun puolivälissä, eikä nytkään ollut mitään muuta pussin tai astian kaltaista kuin päässä oleva pipo. Takaisin päin kannoin pipoa, joka notkui märistä sienistä, ja katsoin hymyilevää mudia. Hymyilin itsekin.

Nose work -koulussa

Olin tänään Elli Kinnusen pitämässä nose work -koulutuspäivässä töppösen kanssa. Mä tykkään Ellistä, sillä on miellyttävä tyyli ja paljon annettavaa niin rallyssa kuin nosessakin. Aamulla oli aloittelijat ja meidän osuus alkoi vasta yhdeltä. Melkein harmittaa, etten nyt mennyt jo aamulla kuuntelemaan luentoa. Yleensä aina olen ollut koko päivän kaikissa koulutuksissa mihin menen, mutta nyt teki mieli nukkua pitkään ja käydä mökillä ulkoiluttamassa koirat.

Pöne on etsinyt elämänsä aikana niin paljon kaikkea, että opetin sille nw-hajun muutamalla treenillä kertomalla vaan, että tällaistakin voidaan etsiä. Olen treenannut pääasiassa kotona niin, että piilotan hajun, valitsen mukavan paikan istuksia odottamaan ja sitten annan koiran etsiä. Mitä pitempään kestää, sen parempi, siinähän se koira aktivoi itse itsensä. Koetavoitteita ei ole, en voi antaa sen hyppiä ja etsiä korkealta. Oikeastaan en ollut tähän mennessä oikein ollut tajunnut koko lajin pointtia, siis onhan se joo kivaa aktivointia noille tyypeille, joiden mielestä etsiminen itsessään on hyvin palkitsevaa, mielekästä puuhaa. Mutta että kaikki se hifistely ja kaikki mikä lajiin liittyy? No, ehkä kannattaisi lukea ne säännötkin vähän tarkemmin, mulle nimittäin nyt vasta valkeni, että ihan oikeasti kokeissa on ilmeisen paljon tyhjiä alueita ja se on oleellinen osa tätä juttua. Kyse ei ole siitä, kenen koira löytää sen hajun tai kaksi sieltä huoneesta ja ehkä on vielä nopein, vaan koiran kanssa tarkistetaan useita tiloja ja osa on tyhjiä, osassa on piiloja jokin määrä mitä ohjaaja ei tiedä. Koiralla pitää siis olla jonkinlainen järjestelmällinen etsintä, jotta ohjaaja voi olla varma että tila on tarkastettu, ja lisäksi mielellään vielä jokin koulutettu käytös "tyhjä, mennään eteenpäin", koska koiran lukeminen on muuten aina vaan ohjaajan harteilla ja tulkinnan varaista. Kyse ei olekaan siitä, että voitte pyöriä huoneessa niin kauan kunnes koira löytää ja ilmaisee, palata takaisin ja antaa koiran juosta siellä miten se haluaa. Huone pitää tarkistaa ja jos ei löydy, osata siirtyä eteenpäin. Muuttui tosi paljon haastavammaksi heti, ja haasteethan ne on mielenkiintoisia!

Tässä muistiinpanot treenien aikana tulleista asioista:

-ei hajutarraa koskaan suoraan seinään (pois otettaessa jää haju), vaan mieluummin johonkin pieneen esineeseen, jota helppo siirtää. Tätä varten on ilmeisesti olemassa jotain ihan tarkoitukseen tehtyjä magneettirasioita.

-valeilmaisut yleinen ongelma jossain vaiheessa. Niitä välttääkseen pitäisi opettaa tyhjän alueen etsintää heti alusta asti, ja toisekseen miettiä ja huolehtia kontaminaatioasioista todella tarkkaan. Paljon mokia tapahtuu ihan tietämättämme; laitetaan hajua tarraan ja samoilla käsillä siirretään tuolia pois edestä. Tuoliin tarttuu sormista hajua ja sitten koira joko ilmaisee sen ja jää palkatta (kun ohjaaja ei tajua mitä tapahtuu), tai ei ilmaise ja oppii että vähäisempiä hajuja ei tartte ilmaista ("vähäisempiä" tulee vaan elämään käsitteenä ja lopulta koira ei ehkä enää ilmaise mitään, ja on sekaisin kuin seinäkello).

-valeet: ohjaaja ei saa reagoida niihin mitenkään, ollaan siis samalla tavalla täysin eleettömiä kuin koiran etsiessä. Ohjaaja ei missään nimessä saa ruveta edes ystävällisesti kehoittamaan koiraa jatkamaan, tällöin saadaan vaan kierre jossa koira arvailee "olisko tää" ja ohjaaja käskee jatkaa tai palkkaa. Koiran pitäisi olla tässä lajissa hyvin itsenäinen, joten kaikenlaista ohjaamista, kehumista ja neuvomista tulee välttää. Ohjaaja antaa vain luvan aloittaa ja palkkaa kun koira tekee löydön.

-mitä kiihkeämpi koira, sen enemmän tyhjän etsintää, jotta tottuu siihen, että ei ole mikään kiire löytää justnytheti.

-hätäiselle koiralle pitäisi tehdä paljon pitkää etsintää, esim. laatikkoetsinnässä ei mitään viittätoista, vaan sata laatikkoa. Ei saa oppia, että ihan just löytyy, pahentaa vaan härväämistä.

-laatikkorivit esim. 5 rivissä, rivejä voi olla yhteensä vaikka kymmenen. Viidennelle tullessa koiralle ehtii tulla sellainen "oliko tämä tyhjä?!" -olo, kun ohjaaja jo kääntää sen seuraavalle riville. Oppii, että tyhjä tarkoittaa, että pitää laajentaa aluetta, eikä jäädä epätoivoisena valeilmaisemaan tyhjiä "pakko sen on olla täällä jossain".

-laatikkoetsinnässä viimeisellä laatikolla ohjaaja ei saa pysähtyä, jos siihen asti on sujuvasti liikuttu. Varma vale. Lähdettävä vaan tekemään uutta kierrosta.

-ohjaajan eleet, liikehdintä, jopa katseen suunta suuressa roolissa. Koira oppii helposti sellaisen "kylmää, kuumaa" -pelin, jossa se ei oikeastaan etsi itse ja luota itseensä, vaan kyselee ohjaajalta ja lukee saamiaan vinkkejä. Hyvä olisi esim. aina katsoa koiran nenään, ja koiran liikkuessa alueella itse pitää huoli omasta liikkumisestaan vain niin, että katse pysyy koiran nenässä. Pyöritään siis koiran mukana täysin sen tahdissa. Samoin palkatessa, tai koiran vasta lähestyessä piiloa, varottava kaikkia pieniä ennakointeja: käsi alkaa liikkua kohti taskua, ohjaaja ehkä pysyy paikoillaan mutta "kaatuu" kohti koiraa tms.

-nose ei ole tokoa; ei pidä yrittää saada omaa tekemistä saman näköiseksi kuin muilla koirakoilla on, mitään ihannetta ei ole

-onko oleellisempaa mitä koira tekee, vai miten se tekee? Onko hieno, järjestelmällinen etsintä oleellisempaa kuin nopea löytäminen? Lajin harrastajienkin kesken ollaan kovin eri mieltä ja jokaisen pitää itse tietää mitä haluaa.

-liinan käyttöä ym omaa ohjaamista voi harjoitella etsityttämällä koiralla "vain" lelua tai namin, tällöin itse usein rennompi eikä ole niin väliä miten harjoitus muuten menee. Lelun tai namien etsintä voi olla kiihkeille koirille hyvä orientoitumisharjoitus muutenkin ennen varsinaista etsintää, kannattaa kokeilla ainakin.

-tyhjien treenaamisen pointtina olisi se, että koira oppii sanomaan "haluan laajentaa aluetta, en löydä täältä mitään". Esim. kotona jos on useita huoneita, laitetaan ovet kiinni ja koira voisi mennä ovelle, kun haluaa siirtyä seuraavaan tilaan. Voi opettaa myös niin, että kutsuu koiran luokseen sen vielä etsiessä, palkkaa vähempiarvoisella palkalla siitä (löydöistä pitää aina tulla paras palkka) ja laittaa sen heti uuteen tilaan helppoon, nopeaan etsintään.

-alkuvirittelyt ja lähetys suoritusalueen alkamista osoittavalta viivalta tärkeää! Koira saa seurata alueelle, mutta ei tarvitse, ja kouluttajan mielestä parempi olisi jos koira nuuhkisi jo valmiiksi ilmaa eikä vain tuijottaisi ohjaajaa. Jos lähettää koiran sivulta, lähetys ainakin 2m ennen alueen alkua -> mahdollisuus saad haju ihan rajalla olevista hajuista.

-skaalaharjoitus: ohjaaja nostaa käden/sormen (huomaamattomasti, ei ole tarkoitus häiritä koiraa) aina kun koira kiinnostuu mistä tahansa kohdasta vähän normaalia enemmän, eli haistelee jotain selkeästi. Koutsi on hiljaa niin kauan kunnes koira oikeasti haistelee löytöä, jolloin naksauttaa ja ohjaaja palkkaa koiran. Muutaman viikon jälkeen automaattisesti käy niin, että ohjaajat oppii lukemaan koiraansa ja käden nostely rupeaa vähenemään, kun ohjaaja tietää itsekin miltä koira näyttää kun se vaan haistelee ja miltä silloin kun se oikeasti löytää.

-jos ohjaaja on epävarma pitäisikö palkata, esim. koira ilmaisee jotakin mutta ei ole varmuutta onko siinä piilo: palkataan aina. Pienempi paha palkata jostain muurahaisten raatojen ilmaisusta kerran kuin jättää palkkaamatta oikeasta löydöstä.

-tuplasokkoharjoitus= joku muu tekee radan, eikä ole paikalla kun etsitään, eli läsnä olevista kukaan ei tiedä missä piilo on. Ohjaaja palkkaa kun siltä tuntuu ja jälkeen päin käydään läpi miten harjoitus meni ja mitä siellä tapahtui. Opettaa luottamaan koiraan. Näitä ei kuitenkaan kannata tehdä liikaa, ohjaajan epävarmuus voi tarttua koiraan.

-valehtelen kaikesta-päivät, kurssilla koutsi sanoo, että tänään valehtelen kaikesta, alue on tässä ja siellä on kaksi eukalyptuspiiloa, toinen korkealla. Sitten ohjaajat saa lähteä etsimään ja monella menee hirveästi energiaa siihen, kun ne miettii missä ne piilot oikeasti olisi ja onkohan niitä yksi, kaksi vai kolme. Ja sitten kun koira ilmaisee toisen piilon matalalla, se epäusko että huijasiko koutsi vai onko koira väärässä... opetetaan myös "luota koiraan" -asennetta ja sitä, että etsinnän aikana ei pitäisi oikeastaan yrittää miettiä missä niitä piiloja voisi olla ja missä ei, vaan keskittyä vain ohjaamaan koiraa tarkistamaan alue huolellisesti. Silloin löytyy kaikki mitä siellä on.

-orientoituva etsintä: appari käy taputtelemassa etsittävää aluetta, esim. seinää, ja koira katsoo. Appari tulee pois ja koira lähetetään etsimään. Muista varoa, ettet sohaise hajukohtaan ja levitä sitä käsillä!

-kulmassa älä koskaan ahdista koiraa nurkkaan. Ohjaajan pitäisi muutenkin olla n. 45 asteen kulmassa koiraan nähden, ei kohtisuoraan sitä kohti. Tällöin rintamasuunta osoittaa koko ajan osin eteenpäin, joka vihjaa, että kun olet tarkistanut sen alueen, se jatkuu sitten tänne päin. Jos seisoo kohti koiraan ja on vielä nurkassa, koiralle tulee helposti sellainen olo, että nyt juuri tästä pitäisi löytää jotakin.

-jos purkkiradalla ekassa purkissa on haju, koirat usein tyypillisesti haluaa silti tarkistaa koko radan ja palaavat vasta sitten ekalle. Tämä on ihan ok.

-usean hajulähteen etsintä samasta tilasta: opetetaan joku sana, esim. "toinen haju", jonka jälkeen ekasta ei enää ikinä saa palkkaa. Alussa palkkaamisen jälkeen selkeästi lähetys uuteen suuntaan, estetään jos yrittää palata takaisin samalle. Ei saisi käydä siellä ja jatkaa matkaa, koska silloin taas opetetaan (sallitaan, eli hyväksytään) hajun jättämistä. Aluksi siis estetään ja toistetaan "toinen haju", ajan kanssa koira ymmärtää että kerran ilmaistulle on turha palata. Aluksi hajut myös selkeästi erilleen, ainakin 3m välein, voi kaventaa kun asia alkaa mennä ymmärrykseen.

Tehtiin vaihdot lennossa, eli seuraava odotti oven lähellä valmiina kun edellinen oli sisällä. Otin pönelle Sienen vanhan haun näyttöliinan, jota se ei ole koskaan eläessään käyttänyt yhtään missään. Päällä sillä oli normi arkivaljaat. En ollut itse myöskään koskenut yhteenkään hydrolaattiin missään vaiheessa, mutta jostain se vain tiesi että nämä on nenätreenit. Kävelytin sitä kunnolla ennen omaa vuoroa, että se lämpenisi, ja se vaan yritti koko ajan tehdä jotain jäljen nostoja. Toisaalta se myös hallin oven kohdalla veti erittäin voimakkaasti sinne. Lopuksi odoteltiin reunassa pusikkoisen joutomaan vieressä, ja sitten se oli ihan varma että siitä puskasta pitää etsiä jotain. Lopulta käskin sen istua ja siinähän sitä odoteltiin. Hassu eläin, mistä se voi tietää? Halliin mentiinkin sitten helvetinmoisella sutimisella ja vire ei ollut ollenkaan sellainen mitä näihin lajeihin haluaisin...

miten niin "ei ole vielä sun vuoro, pitää odottaa" ??

Pöne teki ekalla kierroksella purkkirataa. Ekalla toistolla pelkkä oikea haju, toisella oikea ja kaksi tyhjää purkkia. Kolmas oli tyhjä rata ja siinä alkoi säätö. Kerroinkin jo alkuun, että koira kestää purkkiradalla max pari toistoa, mutta piti nyt näyttää silti :P Tätä on puitu jo vuosia aiemmin ja se ei vaan toimi, jotain on väärin opetettu. Neljännellä sitten vielä oikean lisäksi kaksi tyhjää, siinäkin aluksi vaan paiskoi menemään ja rojahti maahan joka välissä, kunnes sitten rupesi haistelemaan ja ilmaisi oikean. Sillä siis lakkaa se haistelu ja se alkaa vaan rynnistää ja tarjota maahan menoa.

mikä v***n sivu, etsimäänhän me ollaan tultu!

miten tätä liinaa pidetään

lopussa vähän paremmin

mudi ei tarkennu kuvaan = vauhtia on liikaa

no jotain löytyi

ja taas säädetään

hienosti :)

Toinen etsintä tehtiin heti perään, alue oli telinevoimistelutarvikkeiden varastonurkka, pari metriä kertaa pari metriä. Ei muuta rajaa kuin ohjaajille selitetty. Päästin koiran irti ja tosi paljon jouduin sitä kutsumaan takaisin, mutta saatiin kehut siitä, että koira tekee just oikein: kutsuttaessa ei mitään "wohoo täältä tullaan!!!" reaktioita, vaan koira kääntyi kohti ja jatkoi etsimistä tullessaan. Liikkuu ikäisekseen erittäin ketterästi (jumaliste että pelotti kun se hyppi jumppalaitteiden seassa, ettei vaan mitään satu...) ja etsii hyvin itsenäisesti ja motivoituneesti. Se pyöri jonkun aikaa hajun luona ja kävi siinä maassakin, mutta oli jotenkin vähän epävarma ja itseänikin jännitti uusi tilanne. Kysyin, että löytyikö ja pyysin näyttämään, mutta koiralla oli vauhti päällä ja se jatkoi siinä pyörimistä, ja minäkin sitten annoin mennä. Olisi pitänyt pyytää maahan ja sitten sanoa "näytä missä", niin varmasti olisi tökännyt jos siinä oli. Koira sitten jatkoi alueella pyörimistä ja mulle sanottiin, että ensi kerralla palkkaa se kun se tulee siihen. No eh hee...

Kolmas kierros oli yläkerrassa, portaiden jälkeen ehkä metrin kaistale, vasemmalle jäävä nurkka ja sitten oikealle aukesi isompi tila. Siellä oli kolme piiloa. Toin koiran portaiden yläpäähän, vaikka etsintäalue alkoi siitä ja oikeasti olisi pitänyt lähettää pari porrasta alempaa. Ohjasin sen eka vasempaan nurkkaan, mutta vauhtia oli melkoisesti ja koira korskui menemään. Nurkka tuli aika hätäisesti tarkistettua, kun en saanut koiraa oikein pysymään siinä, liinassa pidättäminen aiheuttaa vaan vetoa ja sutimista ja varoin omalla rintamasuunnalla painostamasta. Lähdettiin sitten aukeammalle puolelle ja pian koira otti sohvan tarkasteluunsa. Aika pitkään se sen sivureunaa työsti ja kerran meinasi hypätä sohvan päällekin, mutta sitten rojahti maahan. Varmistin, että on löytö ennen kuin palkkasin, ja sovittiin että jatkossa koutsi kuittaa koiran ilmaisut jos on löytö. Toinen löytyi hyvin nopeasti nurkasta seinästä ja sitten koutsi kysyi, mihin kannattaisi mennä, mikä alue on huonoiten tarkistettu. No sinne alkuun, ja sieltä se kynnyksestä löysikin nopeasti sen viimeisen kun nyt malttoi siellä etsiä. Tässä ei mitään ihmeitä, koira sai kehuja hienosta päämäärähakuisesta työskentelystä ja minä noottia liinan käytöstä :) En mä ole koskaan etsinyt liinassa, ja sitä ei sitten saa heittää taakseen niinkuin jäljellä, vaan se on pidettävä vyyhdillä kädessä ja siitä annettava sitä tarvittaessa koiralle ja kerittävä taas takaisin. Lajissa pidetään tärkeänä alueen kontaminoitumisen välttämistä ja laahaava liina sotkee, lisäksi se esim. tarttuisi laatikoihin ja siirtelisi niitä. Sain noottia myös palkkanamien maahan laittamisesta ja kysyin hölmönä miksei saisi, ainoa syy mikä tuli mieleen on se että joitakin koiria ei voi palkata niin, tai ne jää etsimään lisää murusia. No siksi, että seuraavalle koiralle siinä on sitten etsittävän hajun lisäksi namin hajua. Anteeksi! :D En tosiaan ole ollut kimppatreeneissä...

Videolla viimeinen etsintä.