lauantai 16. kesäkuuta 2018

PK:ta

H kävi tänään taas täällä mökillä treenaamassa. Mukavaa, kun on treenikaveri, jonka kanssa vuosien varrella on muodostunut ihan oma perinteensä :)

Aloitettiin tekemällä jäljet ja jättämällä ne muhimaan. Koirat pääsi ensin esineruutuun. Esineet oli pieniä peltojälkiesineitä eli ruutuun huomattavasti normaalia pienempiä. Kaikki kolme jotain kangassuikaleita. Alue oli ehkä 20x50m. En tiedä tekikö rutikuiva maasto osaltaan hommasta hankalaa, mutta kylläpä kesti pönellä! Olettaisin että pienistä esineistä tulee vähemmän hajua, mutta vaikeahan sitä on kuvitella miltä se koiran nenässä tuntuu. Etuesine oli ihan lähellä risukasan oksan päällä, ja siinä oli tosi hauskaa seurata koiran tarkentamista. Esine ei yhtään näkynyt, se oli täysin oksan värinen ja litteä suikale vain. Jokainen yritti etsiä ensin siitä, missä esinettä asettaessa ihminen oli seissyt, mutta sinnikkyys palkittiin ja löytyi kyllä lopulta :) Kaksi nostatin pönellä. Sieni ei tehnyt lainkaan.

Sitten oli jälkien vuoro, ne oli noin tunnin ikäisiä. Otin ensin Sienen, sille oli tallattu n. 150m jälki pelkällä loppukepillä. Sieni ei ole metsäjäljestänyt tällä kaudella ainakaan yhtään kertaa. Jälki oli U:n muotoinen niin, että eka kulma oli ysikymppinen oikea kulma ja toinen enemmänkin loiva kaarros, keskellä olin kävellyt pari metriä kaatunutta puunrunkoa pitkin. Janaa otin vain muutaman metrin, merkkasi ensin oikean suunnan, mutta rupesi tarkastamaan takajälkeä ja lähti sinne. Annoin liinan lipua käsistä ja jäin paikoilleni katsomaan mitä tapahtuu, koira meni n. 15m pätkän tielle asti ja siellä kääntyi tullakseen takaisin. Sitten liina vaan jäi kiinni johonkin ja koira jäi seisomaan, jolloin huikkasin että oota vähän, tuun auttamaan. Sen jälkeen aavistuksen pahastui, mutta saatuani koiran irti sanoin reippaasti että mene vaan, ja lähti onneksi sitten jatkamaan. Siellä se mennä puksutti tasaista tahtia, kulman teki ihan kiskoilla, puun rungon yli meni suoraan ja etsi jäljen uudestaan. Ei näyttänyt lainkaan siltä että ei sitä huvita tai että kohta se lopettaa, se pääasiassa ravaili sellaista rentoa ravia, välillä käveli. Jättäydyin liinan päähän ja pidin sen löysillä. Kepillä meni yli, mutta reagoi siihen ja kääntyi tarkentamaan, reippaasti maahan. Palkkasin ensin purkilla ja sitten vielä istahdin mättäälle ja heiteltiin nameja hyvä tovi.

Tämä kaikki oli siis tunnustelua jälkileirin jälkeen, puhuttiin siellä pitkään siitä miltä jäljestyksen pitäisi näyttää ja voiko ohjaaja edes määrätä sitä. Eikö riitä, että koira suorittaa tehtävän? Jos se tekee sen loppuun omalla tyylillään ilman että tarttee auttaa, käskeä tai kauheasti tsempata, eikä se ole silloin ollut riittävän motivoitunut? Mä olen aina kokenut että Sieni ei oikein tykkää jäljestää eikä etsiä esineitä, mutta ehkä kyse onkin ollut enemmän siitä, että en ole itse tykännyt siitä miltä se näyttää, jolloin mun negatiivisuus saa herkän koirankin hidastumaan entisestään ja näyttämään just siltä, että vttu mitä paskaa? Leirillä oli puhe myös siitä loppupalkkaamisesta, siellä voisi hyvin viettää aikaa ihan kunnolla ja keskittyä palkkaamaan sitä koiraa. Sienestä namien kopittelu ja/tai etsiminen on kivaa, ja se on aika helppo toteuttaakin. Jos koirasta jäljestys itsessään ei ole hyvin palkitsevaa, loppuun pääsemiselle on tehtävä arvokas merkitys.

Pönen jälki oli myös U:n muotoinen ja oikeastaan siinäkin eka kulma oli normi kulma, toinen vähän loivempi. Pituutta sillä oli ehkä noin 150m ja ainoa keppi oli kanssa lopussa. Pönen kanssa oli tarkoitus kokeilla sellaista, että lähetän sen normaalisti ja jättäydyn sitten ekalla suoralla pois matkasta ja katsotaan mitä se tekee, osaako se jäljestää yksin vai jääkö kyselemään. Janalla merkkasi ensin oikean suunnan ja yritti sitten takajäljelle, sitä en päästänyt kuin vajaa liinan mitan. Ihme homma tämäkin, miksi ne molemmat tekee niin? Kuiva metsä toi koiralle kivasti tarkkuutta ja vauhtikin oli aika maltillinen normaaliin nähden. Ekalla suoralla koira pysähtyi kakalle ja vilkaisi silloin olan yli minua, mutta jatkoi matkaa. Kulmassa se sitten pyöri ja lopulta oli tuhannen solmussa, katselin kauempaa kun se yritti tempaista ja liina nykäisi sen takaisin päin. Hihkaisin että odota ja juoksin auttamaan, kamalaa jos selkä menisi tällaisessa. Olisi pitänyt älytä jättää liina jotenkin lähetyksen jälkeen kokonaan pois. Loppumatkan sitten lompsin hitaasti perässä, jättäydyin ehkä 30m päähän eikä se ainakaan kiinnostanut sitä yhtään, tosin kuulihan se että liikun. Pitää toistaa koe joskus niin ettei sillä ole liinaa.



Keppi oli tällä kertaa poikkeuksellisesti merkattu, jotta näen sen paikan kaukaa.


Lopuksi tehtiin vielä tarkkuusruutu. Pöne ampaisi aluksi yli kuten aina, auttaisi ehkä jos tätä tekisi vähän enemmän eikä vain joskus ja jouluna. Hyvin etsi kun ymmärsi alueen ja aika nopeasti löytyikin, meillä oli 3 esinettä, otettiin kaksi. Sieni sai kanssa tulla kokeilemaan elämänsä ekaa tarkkuusruutua, H seisoi ruudussa ja oli piilottavinaan sinne jotakin. Minä sitten vain sanoin sille naminetsimissanan "etsi" ja koska Sieni on hyvin paljon erottelua ja kuuntelutreeniä tehnyt koira ja tarkka käskyistä, luulen että se etsi ruokaa eikä siksi oikein tajunnut että nyt haetaan kolikkoa. Etsi siis kyllä koko ajan niin että tuhina vaan kävi. Ohjasin sen sitten lähelle kolikkoa ja kannustin niin saatiin se bongaamaan se. Ehkä kannattaisi aloittaa vaikka opettamalla ilmaisu ja vihje kotona ensin.

Lopuksi uinnit ja grillailut mökillä. Pöne oli kevythäkissä aitassa ja annoin sille jäisen lihapalan ja pienen putkiluun pätkän, eikä aitasta missään vaiheessa kuulunut pihahdustakaan. Yleensä se ulvoo jäätyään paitsi bileistä (joissa ei oikeasti haluaisi kuitenkaan olla, hän ei ole yhtään vieraskorea). Ehdin useampaan kertaan miettiä onkohan se tukehtunut siihen luuhun, se oli juuri sen kokoinen pala että sen saisi suuhun kokonaan otettua. En kuitenkaan mennyt katsomaan, sitten se varmasti olisi ruvennut kiljumaan, tai jos se on kuallut niin sitten on, ei sille enää mahda mitään... Sieni rallasi kavereiden kanssa niin hartaasti, että se on koko illan ollut aivan epätodellisen väsynyt :D Pönekin on ihan tyytyväinen ja jäi henkiin!









tiistai 5. kesäkuuta 2018

Metsäjälkileirillä

Oma seura järjesti viikonloppuna metsäjälkikoulutuksen. Kouluttajana oli Maarit Kuntola. Kyllä kahdeksan koiraa on tosi paljon, paitsi että riittäviä maastoja on hankalaa järjestää, päivistä tulee myös todella pitkiä ja ohjaajan askelmittari huutaa hoosiannaa siinä missä koira odottaa autossa... Vaikka suuri osa oli vasta tosi alussa ja teki lyhyitä jälkiä, kyllä sitä aikaa ja askelia siinä vierähti. Lauantai oli kymmentuntinen päivä ja sunnuntaina minun piti lähteä iltapäivällä aiemmin, eka kierros oli viidessä tunnissa ohi kun poistuin paikalta kahden aikaan.

Pönellä ei tietenkään ole enää mitään tavotteita, mutta saatiin aikaiseksi keskustelu siitä, mitä on hyvä elämä. Jos ja kun eläkeläiskoira vielä nauttii tekemisestä, sillä on oikeus saada juuri sille suunniteltuja, tarkoituksenmukaisia treenejä. Toisten jämien kerääminen helposti on kovin kaavamaista ja hällä väliä -tyylistä, kivempaa olisi, kun ihan tietoisesti viitsisi suunnitella eläkeläisellekin omat juttunsa. Maaritilla oli kivoja ajatuksia siitä, että ei ole oikein ottaa koiraa ja käyttää sitä sen parhaita vuosia, ja sitten kun omat koetavoitteet on saavutettu eikä sillä enää "tee mitään", unohtaa sitä johonkin nurkkaan. Kyllä ihmisen velvollisuus on järjestää sille laadukas elämä loppuun asti.

Puhuttiin myös jäljestyksen intensiivisyydestä ja päämäärähakuisuudesta. Suurimmalle osalle koiria pitää jossain vaiheessa tietoisesti tehdä merkityksellisellä loppupalkalla sinnikkyyttä ja tahtoa pyrkiä loppuun asti. Kun jäljet pitenee ja olosuhteetkin helposti muuttuu matkojen, vanhenemisaikojen ym kasvaessa, koira tarvitsee motivaation selvittää haasteet. Tästä päästiin kätevästi aasinsillalla taas kerran Sieneen, ja mietittiin vähän sitäkin. Maaritin mielestä jos koira selvittää tehtävän, eikö sen pitäisi riittää? Temperamentti on mikä on ja koiran luontaiseen tyyliin on aika vaikea kauheasti vaikuttaa, ts. ne jotk kauhoo hulluna menemään on vaikeaa saada näyttämään siltä ettei oikein huvita ja ne jotka ei laita kovin paljoa voimaa työskentelyyn, on ihan yhtä vaikeaa saada näyttämään kovin intensiivisiltä. Tietenkin sitten voidaan miettiä mikä se ohjaajan tavoite on, riittääkö jokin tietty osaamistaso, koetulos, valionarvo? Sanoin ääneen, että mulle itselleni on valtavan tärkeää se koirasta huokuva tunteen palo, mä palkkaudun siitä, ja ilman sitä helposti fiilis vaan jää latteaksi. Sienelle voisi kyllä kokeilla vielä enemmän sitä loppupalkkaa, jos perinteiset lelu ja ruoka ei oikein tuota mitään niin esim. tuttu ihminen jäljen päähän tai ohjaajan kanssa oikeasti pitkän rapsutteluajan viettäminen lopussa. Sienen kanssa on mökillä jäljestetty niin, että minä menen edellä ja mutsi tulee koiran kanssa perään, ja silloin sillä on kyllä aivan täysin erilainen intensiivisyys, se saattaa huutaa ajohaukkua koko matkan ja vetää kuin hullu.

Mietittiin myös sitä, että se mitä koira ilmentää nyt, on aina jossain määrin synnynnäisten ominaisuuksien ja sen saamien kokemusten summa. Onko sille tehty pentuaikoina liian nopeasti liian haastavia harjoituksia, ja saatu se epävarmaksi? Onko panostettu johonkin muuhun ja unohdettu kouluttaa sille yhtään sitä intensiivisyyttä? Vastaus on että mun molemmat koirat on aika lailla vahinkoja, siis lopputulos, en todellakaan voi ottaa kummastakaan kunniaa itselleni ja tietoisille päätöksille, vaan niistä on tullut ihan mitä on sattunut tulemaan. Ehkäpä sen seuraavan kanssa osaan miettiä prosessia enemmän alusta asti ja pelkän "katsotaan nyt miten pitkälle päästään" -tavoitteen sijaan osaan ajatella enemmän sitä miltä haluan minkäkin näyttävän ja tuntuvan, ja kouluttaa sen mukaisesti.

kotiin lähtiessä erittäin onnellinen kuikka!

Lauantaina pöne teki ensin parin sadan metrin helpon perusjäljen, jossa oli viisi keppiä. Jana oli lyhyt (alle 10m), jälki lähti vasemmalle. Kepit ei olleet jäljen tekijällä kuin hetken ennen jäljen tekoon lähtemistä, ja osoittautuivat ongelmaksi. Koira ilmaisi niistä vain kaksi, itse astuin yhden päälle ja olisin saanut sen kokeessa talteen, lopuista kahdesta ei mitään havaintoa, koira ei kerta kaikkiaan huomannut niitä. Maasto on kevään pitkän lämpimän ja sateettoman kauden takia tosi kuivaa ja jälki taisi olla pari tuntia vanha, joten ajoi kerrankin tosi siistit, tarkat kulmat! Muuten touhu oli vähän turhan lennokasta ja sellaista alkuintoilua.

Mudi muhikin koko päivän autossa ja seuraava vuoro oli illan vikana. Kuumassa autossa viruminen teki tehtävänsä ja se oli tosi paljon paremmassa mielentilassa. Jälki oli tehty aamun aloittelijoiden jälkien päälle poikittain, harhoja (varsinainen jälki, sitten siitä meni koira ja yleisö ja kaikki tuli eri kohdasta poiskin) oli kolme varsinaista jälkeä. Keppejä sinne laitettiin kuusi, ne hajustui nyt paremmin jäljen tekijällä, ja niiden kohdat merkattiin. Yhteen harhaan se vähän reagoi ja kävi tarkistamassa sitä metrin pari, muuten ei edes päätä kääntänyt. Kepit ilmaisi kaikki, en kyllä tiedä mahdoinko alitajuisesti pidättää enemmän kun näin merkit itsekin. Hyvin varman oloista työtä ja keskittyi asiaan eikä vain rynninyt menemään, tykkäsin.







Sunnuntaina oli vähän vähemmän kuuma (~ +20) ja huomattavasti tuulisempi päivä. Oltiin täysin eri paikassa, maasto oli nyt paljon peitteisempää ja oli paljon hakkuita tai karsittuja kuivia, ryteikköisiä kohtia. Pönelle suunniteltiin harhateemaan jatkoa: kerroin että pellolla sille harhat ei koskaan ole olleet vaikeita, johtuen siitä miten huonosti se ajaa kulmia. Jos jotain jatkuu suoraan, se ei niitä kulmia (harhoja) kerkiä edes tajuta. Olen tehnyt pellolla harhoja niin, että oikea ja väärä jälki menee vähän matkaa päällekkäin. Jos harha kääntyy sitten pois ja oikea jatkuu suoraan, koira jatkaa suoraan. Jos harha jatkaa suoraan ja oikea kääntyy pois, koira edelleen haluaa jatkaa suoraan ja hermostuu helposti jos en päästä. Se ei siis ymmärrä mitään siitä, että jäljillä on eroa, vaan on tyytyväinen vain jos saa mennä sinne minkä ekana havaitsee...

Tehtiin sille nyt Y-harhoja, eli pointtina lähinnä se, että mikään ei jatku suoraan vaan täytyy kääntyä johonkin. Omaa jälkeä pitää Maaritin mielestä olla 50-100m että koira ehtii kiinnittyä siihen, esine(et) matkalla toki nopeuttaa prosessia. Olen aina luullut että tarvitaan pidempi pätkä, ehkä tässä on koirissa isoja eroja. Jos on aloitettu kovalla alustalla ja koira on oppinut nimenomaan jäljentekijän hajun merkitykselliseksi, se varmaan selviää näistä paljon paremmin. Pöne on aina varmasti jäljestänyt vain rikkoutunutta maata. Jälki lähti vaas vasempaan janalta. Maasto oli tosi kökköä, en ymmärrä miten ne oli saaneet koko jäljen edes suunniteltua ja toteutettua, hirveän vaikeaa katsoa mistä kohtaa kukakin tulee ja menee! Siellä oli nyt pari keppiä ensin, sitten harha tuli n. 20 metrin ajaksi oman jäljen päälle ja sitten ne teki Y-risteyksen. Pelkkä oma jälki jatkui taas kepit tai parin verran ja sitten samanlainen risteysalue, lopussa vielä keppi palkkana. Hakkuuaukolla oli niin paljon risuja, että pelkäsin että selkäkin menee koska hyvänsä niiden yli kiskoessa...

Ekan harhan oman jäljen päälle tuloon ei reagoinut mitenkään, eikä jälkien päällekkäisellä alueellakaan nähnyt koirasta mitään, että tässä on jotain outoa. Kerran se nosti päätä vasemmalle ja otti ilmavainua, ja mietin jo silloin että onkohan tuolla joku vai mitä ihmettä. Harha poistui vasemmalle ja oma jatkui oikealle, ja koira bongasi eka vasemman ja erittäin pontevasti halusi sinne. Tiekin oli sillä puolen, tiethän aina vetää puoleensa. Kun en päästänyt, se alkoi etsiä keppiä. Siellä tiellä sitten meni kuin menikin yksi yleisössä ollut ihminen, joka ajautui vahingossa liian eteen, ja koira sitten näki sen ja alkoi huutaa sille. Se seisoi ihan sen harhajäljen päällä muutaman metrin päässä. No siinä joku sille sitten huikkasi että häipyä sieltä, minä pidin pääni kasassa ja katselin taivaalle enkä patistellut koiraa lopettamaan ja jatkamaan. Kun ihminen poistui, koira yritti taas tempoa eteenpäin, mutta onneksi aika pian tajusi ruveta etsimään muuta ratkaisua ja palasi mun taakse nostamaan oikean jäljen.

Seuraavassa risteyksessä se sitten lähti väärän jäljen tulopaikkaan eli ajoi aivan pokkana väärää jälkeä takajälkenä, minun käyttövalioni :D Päästin sen vahingossa vielä useita metrejä sinne, ja siinä se sitten erittäin turhautuneena taas tempoi ja vinkuikin. Välillä aina lopetti ja veti henkeä ja sitten riuhtaisi taas. Maltoin taas sinnikkäästi olla hiljaa ja olla auttamatta koiraa rintamasuunnan kääntämisellä tms. Sitten sillä yks kaks vaan napsahti ja se marssi päättäväisesti mun taakse, nosti oikean jäljen ja ajoi sitä loppuun saakka tosi syvällä nenällä ja tarkasti. Harhan poistumiseen ei reagoinut mitenkään vaan piti tiukasti oman jäljen. Ihan selkeästi ymmärsi tässä kohtaa jotakin, koska käytös muuttui selvästi. Loppukeppi tuli tosi hyvään saumaan palkaksi.






Yleisesti ottaen treenit pitäisi aina suunnitella niin, että maksimoi onnistumisen mahdollisuuden, suorastaan "houkuttelee onnistumaan". Esim. janalle Maarit lähettää osaavankin koiran hyvin usein hieman vinossa kulmassa niin, että jälki on luontevaa nostaa oikeaan suuntaan. Takajälki on tosi yleinen ongelma ja se johtuu vain ja ainoastaan ohjaajan toimista, siis koira ihan tasan tarkkaan tietää mikä on oikea suunta, jos vain ehtii ja pystyy ajattelemaan sitä. Jos sellainen ongelma on, niin miettiä koiran elämää jo vuorokausi ennen jäljelle menoa. Riittävästi liikuntaa, oikea valmistautuminen, varsinkin metsän reunassa pissatukset ja muut jutut niin, että ollaan rennoilla, hyvillä mielillä. Pienikin konflikti ohjaajan kanssa, liian kova odotus ja kiihkeä mielentila, mikä tahansa pieni juttu mikä saa koiran mielen epäedulliseen tilaan, tekee helposti sen että koira ei keskity jäljen suunnan miettimiseen ja arvaa vaan. Joka koira on myös "vasen- tai oikeatassuinen" ja kääntyy mieluummin toiseen suuntaan, tämä kannattaa selvittää ja treenata enemmän vaikeampaa puolta. Muutenkin pidettävä kirjaa jäljen nostoista, me ihmisetkin usein tykätään tehdä enemmän toiseen suuntaan meneviä.

Hyviä tuloksia saavuttavia ohjaajia yhdistää Maaritin mielestä kaksi asiaa: 1) harjoittele paljon, tai ei niinkään hulluna määrällisesti paljon vailla järjen häivääkään, vaan enemmän laatuun ja suunnitelmallisuuteen panostaen. Kuitenkin siis tietoisesti kouluttaa koiralle kaikki pienetkin vaadittavat taidot ja varmistaa että koira todella ymmärtää ne eri tilanteissa ja olosuhteissa, eikä vain luota tuuriin ja turaa sinnepäin. 2) hyväksyy koiransa ominaisuudet ja ottaa koiran sellaisena kuin se on. Nykyään on hirveästi kaiken maailman viettitestejä, pentutestejä, ominaisuusarviointeja, luonnetestejä ym missä koiraa pisteytetään, arvioidaan ja vertaillaan joko sisarusten, saman rodun tai kaikkien rotujen kesken ja sitten niistä tulee niitä "parempia" ja "huonompia" koiria. Onhan niillä paikkansa mutta ohjaajan kannattaisi silti olla miettimättä niitä kovin paljoa, ja ainakaan jäämättä jumiin johonkin puutteisiin tai ominaisuuksiin mitkä sillä yksilöllä on sitten keskivertoa huonommat. Kaikissa yksilöissä on myös jotain hyvää, ja ne ohjaajat jotka osaa nähdä koiransa vahvuudet, vahvistaa niitä edelleen ja nauttia niistä, pääsee paljon pitemmälle. Ne loput sitten vaan ruikuttaa kun ei ole sitä, tätä ja tota tai on liikaa jotakin muuta. Fakta on että harva meistä onnistuu saamaan elämänsä aikansa sitä täydellistä koiraa käsiinsä, ja sitä odotellessa kaikki ehtiikin mennä ohitse. Jos jostain koirasta ei tule käyttövaliota tai se ei ole hyvä jälkikoira ollenkaan, kannattaa yrittää miettiä missä muualla se voisi olla hyvä. Maailma on lajeja pullollaan, ja virallisten juttujen lisäksi on vielä paljon asioita missä koira voi loistaa muuten: kaverikoirat, arkisten tavaroiden nostamiset, pelkkä toisen koiran vieheenä toimiminenkin on tärkeä tehtävä ja Maaritilla itsellään on narttu, jonka ominaisuudet ei riitä harrastamiseen, mutta sen ansiosta varsinainen kisakoira on todella kovassa fyysisessä kunnossa.

Töppönen herätti ihastusta, siinä on pienellä koiralla iso asenne! Koutsi sanoi lauantaina että sillä on kyllä todella nopea ajatuksen juoksu. Palkkasin sitä kepillä nameilla, lähetin jatkamaan, koira pomppasi metriin eteenpäin, samalla vauhdilla takaisin, nuuhkaisi olisiko joku nami jäänyt siihen missä se aiemmin makasi, ja taas samalla vauhdilla lähti jatkamaan jälkeä eteenpäin. Kukaan ei kerinnyt tehdä mitään :D Pöne myös vaikuttaa olevan niitä harvoja tyyppejä, jotka ehdottomasti nauttii haasteista ja suorastaan herää henkiin kun niiltä oikeasti vaaditaan ja nillitetään. Korjautin sen melkein joka kepillä suoraksi siltä varalta että vielä joskus mennään pellolle, ja moni koira olisi siinä jo todennut että pidä tikkus kerta ei kelpaa ja palkan sijaan tulee vaan noottia, mutta pöne se vaan paransi loppua kohti :) Jos koira reagoi keppiin mutta meinaa mennä ohi, sitä ei saa sallia, mutta valtaosalle suosittelee kannustamista "hyvä, hienosti, mikä siellä on, etsi vaan!", ja sitten on se vähemmistö jolle voi sanoa ihan suoraan että btw et muuten voi jatkaa ilmaisematta ensin.

Treenit kannattaa aina jaksottaa, monelle koiralle sopii ns. leirityyppinen treenaaminen että viikonlopun aikana on tyyliin 4 jälkeä ja sitten pidetään taukoa. Oikeastaan kaikki paransi saman päivän aikana, toinen jälki oli ihan näköistä kuin eka, oli ongelma sitten enemmän ylivire tai motivaation puute / ei vielä lainkaan ymmärrystä mitä tehdään. Osaavallekaan koiralle ei pidä tehdä useaa vaikeaa treeniä putkeen, vaan esim. nyt töppöselle seuraava saisi olla ihan perusharjoitus ilman mitään harhoja. Kokeissa käyvien kannattaa etsiä omalle koiralle sopiva rytmi, kuinka pitkä tauko ennen koetta ja millaisia ne viimeisimmät treenit on, esim pönelle sopi hyvin että sille teki ainakin yhden ihan överivaikean jäljen niin että se mielellään hukkasi sen ainakin kerran ja oli lopussa ihan "huh joko tää oli tässä", silloin se oli seuraavassa treenissä (kokeessa) tosi tarkka ja huolellinen. Teemoja kannattaa myös miettiä ja pilkkoa asioita osiin, vain yhtä asiaa voi kerrallaan kouluttaa joten muut oltava helppoja, esim jos treenaa harhoja niin oma jälki voi olla suora ja hyvin helpossa maastossa ilman mitään kikkailuja. Pois lukien sitten noi osaavat konkarit, jolle voi keksiä ihan mitä vaan eläinkokeita. :)

torstai 31. toukokuuta 2018

Möllirallit

Keskiviikkona möllikisoissa. Sienen ilmoitin VOI-luokkaan ajatuksella että se osaa kaiken, ohjaajaa ei jännitä, helpompaa kun eivät ole samassa luokassa ja niin pois päin. Pöne taas sai mennä kokeilemaan mestaria. Useamman tunnin saivat odottaa autossa ennen kuin ylemmät luokat alkoivat.

Sieni tuli autosta kivalla mielentilalla. Ohjaajaa sitten kuitenkin rupesi jännittämään meneeköhän tämä (=fiilis) hyvin ja koirakin valahti vähän jähmeäksi. Oudoin virhe oli eteentulossa sinnikkäästi mua vasten nouseminen, vähän oli rallyjutut unholassa kun tanssitemppuja vaan tehty. Peruutukseen ei lähtenyt normaalisti mukaan ja sekosin siinä omiin askeliini, siitä -10. Palkkasin spiraalissa yhdellä namilla, maalissa purkilla ja käytösruudussa sai jokusen yksittäisen namin, valahti silti kuumuuttaan vähän persiilleen enkä tiedä olisiko jaksanut istua kolmea minsaa. Päällimmäisenä "ihan kiva"-fiilis. Kyllähän se tekee mutta joudun kannustamaan, ja koko homma tuntuu siltä, että ei sitä haittaisi vaikkei oltaisi tultu lainkaan.





Ei tuo video kyllä niin huonolta näytä. Se ei vaan ole mikään räiskyvä persoona ja suorittaa itsensä näköisesti.

***

Pöne on niin eri maata. Otin sen kanssa haistapaska-tässä ei todellakaan ole mitään hauskaa -asenteen. Oltiin eka koirakko ja muistutin pihalla oikealta eteen tulon, tulppaanin ja jonkun ja niistä sai namit. Halliin vein sen lyhyessä remmissä ajatellen tiukasti "uskallapas sekoilla yhtään mitään". Muutama koira vain oli eikä ketään ihan oven pielessä, ei ongelmia.

Pönen kanssa ei tartte miettiä miten mennään kehään, sen kun mennään. Heti eka kyltti piti uusia, koira vaan pärskähteli intoaan eikä kuunnellut, teki tosi vinon eteen tulon ja palasi sivulle ennen kuin ehdin tehdä mitään. En voi juurikaan katsoa sitä, on pidettävä pää pystyssä ja niska vittumaisessa armeijakuriryhdissä. En myöskään juuri voi ylimääräisiä höpötellä, mutta eihän sitä yhtään tarttekaan tsempata ja kalastella pysymään matkassa. Se tunne kun voi vaan mennä, spiraalissakin vaan tuli se flow. Ei tarvii laskea montako kylttiä vielä on ja miettiä jaksaako se maaliin asti. Peruutukseen lähdin pönenkin kanssa aika vauhdilla eilä se ehtinyt mukaan, minusta se oli vinompi ja oletin että kymppi tulee. Liikkeestä seisomisessa joku aivopieru ja kääntyi vähän vastaan. Maalissa käskin tympeästi istua, kytkin sen ja seurautin pienellä alalla edestakaisin kaverin ajan loppumista odotellessa. Seisomista se ei kolmea minsaa tee, ja vastoin ennakkoajatusta päätin kuitenkin palkata sitä seisomiseen ja tehdä sellaisen ajan kuin tuntuu jaksavan. Ehkä minuutti meni, mielentila oli tosi kiva jo ennen kuin annoin ekaa namia. Käskin sen sitten maahan itse ennen kuin ehtii lösähtää, ja sai vielä pari namia sinnekin, ehkä turhaan. Kehästä seurattiin ulos tosi siivosti ja vastoin ajatusta palkkasin sen tästä pallolla. On niin vaikeaa jättää se täysin ilman mitään... ulkona se sitten alkoi vetää autolle, ei malttanut edes pissiä. Totesin että no mennään, mutta ei siellä oo mitään sulle, eikä tulekaan. Odotti selvästi vielä loppupalkkapurkkia ja hyvä vaan että sai huomata, että turha luulo.

Pöne hei, ei pihahdustakaan! Olit niiiin hieno! Kyllähän se tosi korkeassa vireessä oli ja piru kun se on niin nopea, mutta silti, paskapääasenne taitaa toimia :) Sillä tosiaan on riittävän kivaa yksinkin vaikken osallistu mitenkään.





Sieni saa nyt keskittyä freestylen kuninkuusluokkaan. Ehkä sen rallyt on toistaiseksi rallateltu, koefiilis on huhtikuun möllejä lukuunottamatta ollut laskusuunnassa. Tuollainen hullu mudi vaan niin sopii mun omaan temperamenttiin <3 Ei se oikein riitä, että koira joten kuten tekee, sen pitäisi joka solullaan HALUTA sitä itse. Se on se tunne mikä minua palkitsee ja motivoi ylipäänsä. En tiedä onko Sieni tulossa vanhaksi, vai onko se vaan kisannut liikaa, mutta se saa nyt kesän pitää kisataukoa kaikesta ja keskittyä tanssitemppujen treenaamiseen. Katsellaan FS VOI:n korkkaamista sitten syksyllä. Pöne korkatkoon viralliset rallyt kesän aikana. Sienen kanssa pitäisi myös varmaan taas tutkailla omaa asennetta, ja väkisin vääntämisen sijaan antaa koiran oikeasti itse valita. Pakko ei ole, jos ei tahdo. Aina kun olen mennyt kokeeseen sillä asenteella, että keskeytän heti jos se ei oikein ole mukana, se on tehnyt ihan kympin suorituksen.

torstai 24. toukokuuta 2018

Smartdog-raportit, Töppönen

KOKONAISARVIO TESTIN PERUSTEELLA
Töppönen ei ole erityisemmin kiinnostunut vieraista ihmisistä, eikä sitä kiinnosta tutustua tilaan, vaan se pysyttelee pääasiassa ohjaajan vieressä ja odottelee tehtäviä. Töppönen on hyvin motivoitunut tehtävistä ja se keskittyy loistavasti koko testin ajan. Töppönen on hiljaa testissä, eikä pura innostusta haukkumalla, mikä ei ole kovin yleistä tälle rodulle. Sylinteritestissä sekä V-aidassa Töppönen osoittaa hyvää itsehillintää, ainoastaan namikoneen kanssa (sosiaalinen oppiminen) Töppönen kiihtyy paljon, eikä kykene keskittymään kunnolla tehtävään. Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu, V-aita, oli Töppöselle helppo - sen sijaan testin vaikein tehtävä, looginen päättely oli liian vaikea. Töppösellä on mahdottomassa tehtävässä molemmat ongelmanratkaisustrategiat, niin itsenäinen kuin ihmiseen tukeutuva, käytössä hyvin tasaisesti. Muistitehtävässä Töppönen saa hienosti ¾ oikein, mikä on hyvä suoritus. Töppönen ei paina nappia mallista sosiaalisen oppimisen tehtävässä – lähinnä suuren kiihtymisen takia. Töppönen on hyvin tehtävä- ja toimintaorientoitunut koira, ja keskittyy innolla tehtävien suoritukseen.





YKSITTÄISET OSA-ALUEET
ITSEHILLINTÄ
Itsehillintä on ominaisuus, joka on arkipäivässä hyödyllinen monella tavalla. Optimaalinen suoritus ongelmanratkaisussa tehdään usein kohtuullisen matalassa vireessä, kun taas liian kiihtynyt, tai passiivinen mielentila heikentää suoritusta. Itsehillintä on tärkeä ominaisuusluonnossa elävälle eläimelle ja se on myös osittain periytyvä ominaisuus. Hyvä itsehillintä on tärkeä myös koiran arkipäivässä sekä koulutuksessa. Koiran kyky hillitä ensimmäinen tunnereaktio ja käyttäytymismalli, helpottaa koiran hallintaa arkipäivän tilanteissa. Koira, joka kykenee kontrolloimaan omia impulssejaan, kykenee todennäköisesti paremmin esim. pitkäjänteiseen yhteistyöhön, kuin koira, jonka on vaikea kontrolloida omia mielihalujaan. Esimerkiksi laumassa metsästäminen vaatii susilta tarkkaa koordinoitua yhteistyötä, jossa yksilön on pidäteltävä suurtakin halua rynnätä liikkeelle, jotta
metsästys onnistuisi. Toisaalta olemme tarkoituksella jalostaneet rotuja, joissa haluamme koiran reagoivan nopeasti esim. saaliseläimen liikkeeseen tai uhkaan. Tällaisia ovat monet metsästyskoirat ja työkoirarodut, ja usein koira, jolla on jonkin verran impulsiivisuutta saattaa olla hyväkin harrastuskoira – toisaalta arki koiran kanssa saattaa olla haastavaa. Hyvin impulsiivinen koira saattaa olla hyvä harrastus ja kilpakoira lyhyehköihin suorituksiin, mutta pitkissä työtehtävissä, jotka vaativat keskittymistä ja rauhoittumista, tällaiset koirat eivät välttämättä ole parhaita yksilöitä.

Impulsiivisuutta mitattiin testissä sylinteritestillä sekä V-aita testillä. Sylinteritestissä koira opetettiin ensin syömään makupala päistä, ja sen jälkeen tilanne muuttui siten, että koira saikin nähdä palkkion. Hyvän itsehillinnän omaava koira pysyttelee pääasiassa juuri oppimassaan tavassa saada palkkio, kun taas koira, jonka on vaikea vastustaa impulsseja, innostuu helposti nähdessään palkkion ja pyrkii siihen käsiksi suorinta tietä lasin läpi. Töppösellä on hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii suurelta osin siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa ensimmäisen yrityksen jälkeen. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79% ja susilla 77% - Töppösellä tämä oli 80%.

Sylinteritesti ei aina kerro koko kuvaa koiran impulsiivisuudesta ja testissä tulee
helpoimmin esiin voimakas, yhden tyyppinen impulsiivisuus, joka on yhteydessä koiran
aktiivisuuteen sekä myös rohkeuteen. Impulsiivisuus on monitahoinen ominaisuus, niin
ihmisellä kuin koirallakin.

*** Töppösen ja Sienen toiminnassa oli suuri ero, siinä missä Sieni suuntasi ekan erehdyksen jälkeen loput kerrat suoraan sylinterin päähän, pöne meni joka kerta ensin kohti ruokaa ja väisti viime hetkellä. Minusta se ero näkyy niissä arjessakin. ***


ELEET
Eleiden lukukyky – osiossa testattiin miten hyvin koira löytää palkkion ihmisen eleiden vihjeen avulla. Koirien on yleisesti havaittu olemaan erinomaisia ihmisen eleiden lukijoita, jopa parempia kuin simpanssi, mutta tämä ominaisuus vaihtelee paljon koirien välillä. Ihmisen kommunikaation ymmärtämiseen ei aikaisempien tutkimusten mukaan vaikuta paljoakaan oppiminen tai intensiivinen koulutus, vaan se on kohtuullisen pysyvä ominaisuus, mutta tästä tarvitaan lisää tutkimuksia. Iälläkään ei ole havaittu olevan suurta vaikutusta eleiden lukukykyyn, ja jo kuusi viikkoisten pentujen on havaittu löytävän hyvin ruoan ihmisen vihjeen avulla. Eri rodut todennäköisesti eroavat toisistaan siinä miten hyviä ne ovat lukemaan ihmisen eleitä, ihmisen kanssa työhön jalostettujen rotujen on havaittu olevan keskimääräistä parempia lukemaan ihmisen eleitä. Tästä tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta, koska rotujen välisiä eroja ei ole tutkittu kunnolla.

Töppönen ymmärsi ihmisen eleitä kohtuullisesti saaden 63% oikein. Vaikein osio koiralle oli selkeästi alun käsieleet ja etenkin käsiele, jossa käsi ei jäänyt paikoilleen osoittamaan suuntaa. Myös yllättäen kädellä ristiin vihje, jossa keho kääntyy mukana, oli vaikea Töppöselle, vaikka se on yleensä koirille helpoin ele. Jalalla annettu vihje oli Töppöselle helppo, kuten myös katse-vihje.





ONGELMANRATKAISU - V-AITA

V-aita tehtävässä koiran oli ratkaistava spatiaalinen eli tilaan liittyvä ongelma, V-aidan sisälle laitettiin ruokaa ja koiran on tajuttava, että menemällä poispäin palkkiosta, koiran on mahdollista saavuttaa se. Tehtävä mittaa paitsi ongelmanratkaisun nopeutta, myös ongelmanratkaisutapaa ja itsehillintää. Näkyvä ruoka lähellä on houkutteleva, ja vaatii itsehillintää edetä ruoasta poispäin. Testi mittaa samalla myös ongelmanratkaisutapaa - koira voi myös tässä tehtävässä keskittyä pyytämään apua ohjaajalta, sen sijaan että ratkaisisi sen itse. Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa. Ongelmanratkaisukykyyn vaikuttaa aina myös aikaisempi kokemus ja oppiminen.

Töppönen ratkaisee tehtävän huippunopeassa ajassa 8 sekunnissa! Koiraa ei häiritse näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärtää nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen. Koira ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä.


ONGELMANRATKAISU - MAHDOTON TEHTÄVÄ
Mahdottomassa tehtävässä testataan koiran ongelmanratkaisun strategiaa – itsenäinen vaiko ohjaajalta apua pyytävä. Tehtävä on aluksi helppo, mutta muuttuu mahdottomaksi ratkaista. Koiran tapaa ratkaista ongelma tarkkaillaan kahden minuutin ajan. Molemmat tavat ratkaista ongelma ovat hyviä, ja riippuukin lähinnä koiran käyttötarkoituksesta, kumpi tapa on parempi. Itsenäiseen työskentelyyn tulevan koiran olisi hyvä pyrkiä sinnikkäästi ongelman ratkaisuun. Apua pyytävä strategia on erinomainen silloin, kun koiralta vaaditaan suurta ohjattavuutta ja sitä, että se ongelmatilanteen kohdatessaan turvautuu ohjaajaan mieluummin kuin toimii itsenäisesti. Kotikoiralle apua pyytävä strategia on ehkä paras arkielämän hallittavuuden kannalta, mutta harrastuskoiralla, tai työkoiralla olisi hyvä olla edes jonkin verran itsenäistä tehtävän ratkaisua. Koulutuksella pystytään vaikuttamaan jonkin verran ongelmanratkaisu -strategiaan, esim. koiralla pystytään vahvistamaan ohjaajan apuun luottavaa strategiaa.

Töppösellä on käytössä molemmat ongelmanratkaisustrategiat hyvin tasaisesti – se käyttää 48% ajasta avun pyytämiseen ja 52% ajasta itsenäiseen työskentelyyn. Molempien strategioiden käyttäminen kertoo käyttäytymisen joustavuudesta, ja siitä että koira pystyy vaihtamaan ongelmanratkaisutapaa tarpeen tullen, eikä jumitu yhteen tapaan. Töppönen vaihtelee strategiaa useasti ja on molemmissa hyvin sinnikäs.

*** Olen tästä ehkä vähän eri mieltä, pöne käytti osan ajasta siihen, että se istui ja vinkui varsin kovaa, minkä mieltäisin enemmän luovuttamiseksi. En osaa ajatella, että se pyysi apua, enemmänkin kuvittelisin sen ajatelleen että tämä on mahdotonta eikä mikään auta. Se ei kuulostanut siltä, että koira yrittää saada apua, vaan siltä, että turhaumaa on jo vaikeaa käsitellä ja muria rääkätään. Se kyllä hyvin vaihtoi siitä poiskin ja meni paiskomaan kohdetta taas uudelleen. ***


MUISTI JA LOOGINEN PÄÄTTELY
Tämä tehtävä osio sisältää testin vaikeimman tehtävän. Loogisen päättelyn tehtävässä koiran on pääteltävä tyhjän astian perusteella palkkion sijainti (negaation kautta). Tämä on erittäin haastava koiralle, ja suuri osa koirista kiinnostuu tyhjästä astiasta sen vuoksi, että siihen kosketaan viimeiseksi. Koiran omaa päättelykykyä vaikeuttaa koiran herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille – eli tässä tehtävässä testaajan viimeksi koskettama astia saattaa olla koiralle houkuttelevin, vaikka se on tyhjä. Vain noin 30% koirista ymmärtää tehtävän. Töppönen ei ymmärtänyt loogisen päättelyn tehtävää. Tehtävä on haastava, ja vain pieni osa testatuista koirista ratkaisee sen. Toiset koirat ovat erittäin herkkiä ihmisen kommunikoinnille, ja tässä tapauksessa testaajan viimeksi nostama kuppi
oli voimakkain vihje koiralle.

Toiset koirat luottavat ihmisen vihjeisiin ja eleisiin suunnattomasti, ja muisti vs osoitus - tehtävä mittaa tätä (tietokannassa nimellä: vihje vai oma päättely). Testaaja vihjaa koiralle namin ”väärän” sijainnin. Tässä vaikuttaa osittain koulutus. Töppöselle huijaus tehtiin jalalla vihjaten, koska käsivihjeet eivät olleet Töppöselle helppoja. Koirasi seurasi osaa testaajan vääristä vihjeistä, siitä huolimatta, että näki namin menevän toiseen astiaan. Koirilla tiedetään ennestään, että sen omaa päättelykykyä vaikeuttaa koiran suuri herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille – tämä vaihtelee paljon yksilöiden välillä, ja myös rodulla saattaa olla siihen vaikutusta. Koulutuksella ja aikaisemmalla kokemuksella on myös merkitystä tähän. Koirasi on herkkä ihmisen kommunikoinnille (erityisesti jalka, ehkä myös katse), ja se kannattaa pitää mielessä niin koulutus kuin kilpailutilanteessa.

Muistin kesto -tehtävässä koiran täytyy muistaa tarkalleen kohteen sijainti lähellä toisiaan sijaitsevasta kolmesta astiasta minuuttien odottelun jälkeen. Muisti- tehtävässä pisin aikaviive oli 2min 30s – käytännössä koiran muisti on paljon pidempi kuin tämä, ja se saattaa muistaa useita kuukausia, jopa vuosia tiettyjä asioita ja paikkoja – näin pitkiä viiveitä on vain hankala testata testiolosuhteissa, ja siksi vaikeus tehtävässä luotiin kolmella samankaltaisella muistipaikalla. Tehtävä on vaikea, koska samanlaisia astioita on kolme ja ne ovat lähellä toisiaan. Koiran näköyhteys peitettiin – tämä siksi, että mikäli koira pitää katsekontaktin astiaan kokoajan, tehtävä ei mittaakaan muistia, joka tarkoittaa asian palauttamista uudelleen mieleen. Testissä oikein muistaminen vaatii, että koira käsittelee spatiaalista tietoa (oikean purkin sijainti), painaa sen mieleensä, sekä noutaa tiedon tietyn aika viiveen jälkeen.

Töppönen muisti oikein kolme (1min, 2min ja 2min 30s) aikaa neljästä (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on erittäin hyvä suoritus. Testi vaatii paitsi hyvää muistia myös kykyä keskittyä ja kykyä odottaa. Muisti on yksi oppimisen tärkeimpiä edellytyksiä. Keskimäärin koirat muistavat tässä tehtävässä 2 aikaa oikein. Töppönen odottaa rauhassa, pientä ääntelyä lukuunottamatta.


SOSIAALINEN OPPIMINEN
Koirat pystyvät oppimaan toisiltaan ja myös ihmiseltä. Tällaista toisen käyttäytymisen seuraamista ja sen matkimista kutsutaan nimellä sosiaalinen oppiminen, ja vaikka se on eläimillä yleinen oppimistapa, käytetään sitä harvoin hyväksi esim. koiran koulutuksessa. Esim. ”Do as I do” koulutustapa pohjautuu ihmisen käyttäytymisen matkimiseen. Tässä testissä koiran spontaania mallista matkimista testattiin laitteella, jossa testaaja näytti ensin viisi kertaa tavan, miten ruoka saadaan laitteesta ulos, ja sen jälkeen koira sai 3 min aikaa puuhastella laitteen kanssa. Töppönen ei paina oikeaa nappulaa 3 min kuluessa koska koira kiihtyy paljon laitteesta. Kaikista testatuista koirista 63% painaa nappulaa, mutta näistä painaneista vain 43%:lla se on selkeästi mallista oppimista, loput painavat kokeiltuaan kaikkea mahdollista ja usein vahingossa.

*** teknisesti ottaen koira kyllä painoi nappulaa ts. sai laitteesta ruokaa ulos, mutta se osui oikeaan kohtaan täysin vahingossa pahoinpidellessään koko konetta pitkin lattioita. Syöminen ei myöskään saanut sitä yhtään rauhoittumaan "sain sen toimimaan", vaan se jatkoi samalla raivolla niin kauan kuin annettiin. ***


AKTIIVISUUS: Koiran aktiivisuus mitattiin testissä FitBark aktiivisuusmittarilla, joka antaa minuuttikohtaisen aktiivisuuden keskiarvon. Koiran aktiivisuus mitattiin keskiarvona koko testissä oloajan. Testattujen koirien välillä on paljon eroa siinä, miten aktiivisia ne ovat testissä. Aktiivisuus käyttäytymisominaisuutena on yleensä hyvin voimakkaasti periytyvä ominaisuus, mutta se voi vaihdella paljon tilannekohtaisesti. Esim. vilkaskin koira saattaa olla hyvin rauhallinen uudessa tilanteessa, mikäli se kokee tilanteen pelottavana tai mikäli se rauhoittuu keskittymään tehtäviin.
Koirasi aktiivisuus oli testissä 24 mikä on keskimääräisen koiran aktiivisuustaso testissä.


***

Pötkösen tuloksissa eniten hämää se, että koira selvisi "liian hyvin" ja arjessa monessa tilanteessa näkyvää impulsiivisuutta ei tullut esille. Tai en tiedä onko se sitten impulsiivisuutta, huonohermoisuutta, reaktiivisuutta vai mitä. Kuvittelin kuitenkin, että koira "kilahtaa" testissä paljon aiemmin kuin vasta viimeisessä tehtävässä, että se alkaisi äännellä turhaumaansa ja että itsehillintää vaativat osuudet olisi sille vaikeita.

Minut yllätti se, että koira oli eleillä huijattavissa. Olen pitänyt sitä hyvin itsenäisenä sikäli, että se menee juuri sinne minne itse haluaa ja kuvittelee aina tietävänsä paremmin kuin muut.

Hyvä muisti ei yllättänyt. Se on pehmeä koira ja muistaa kaiken, vaikka tässä tapauksessa pehmeys ei ehkä niinkään liitykään asiaan. Samoin nopea ratkaisu V-aidalla ei yllätä, se on hyvä juuri tällaisissa.


keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Smartdog-raportit, Sieni

"KOKONAISARVIO TESTIN PERUSTEELLA
Sieni on erittäin avoin ja ystävällinen koira, joka tutustuu vauhdikkaasti uuteen tilaan. Sieni kuitenkin rauhoittuu paljon tekemisen myötä. Sylinteritestissä Sieni osoittaa hyvää itsehillintää, mutta jonkin verran impulsiivisuutta näkyy ehkä V-aidassa, jossa koira jumittuu lähelle ruokaa. Sieni lukee hyvin ihmisen elekieltä, mutta ei ole eleillä huijattavissa. Parhaiten koira ymmärsi jalan ja kehon liikettä ja vaikeimpia olivat alun käsieleet sekä viimeinen katse-vihje. Sieni ratkaisi tilaan liittyvän ongelman pienen miettimisen jälkeen, mutta testin vaikein tehtävä, looginen päättely, oli sille liian vaikea. Sieni on mahdottomassa tehtävässä enemmän itsenäinen ongelmanratkaisija, mutta se pyytää myös hieman apua tehtävän ratkaisuun. Muistitehtävässä Sieni saa puolet oikein, mikä on keskiarvoinen suoritus. Sieni painaa namikonetta sosiaalisen oppimisen tehtävässä, mutta se saattaa painaa vahingossa tai sitten koira katsoi mallia. Kaiken kaikkiaan Sieni vaikuttaa tasapainoiselta, erittäin sosiaaliselta ja itsevarmalta koiralta, joka keskittyy erinomaisesti tehtäviin, ja sillä on erittäin hyvä motivaatio koko testin ajan.

YKSITTÄISET OSA-ALUEET
ITSEHILLINTÄ
Itsehillintä on ominaisuus, joka on arkipäivässä hyödyllinen monella tavalla. Optimaalinen suoritus ongelmanratkaisussa tehdään usein kohtuullisen matalassa vireessä, kun taas liian kiihtynyt, tai passiivinen mielentila heikentää suoritusta. Itsehillintä on tärkeä ominaisuus luonnossa elävälle eläimelle ja se on myös osittain periytyvä ominaisuus. Hyvä itsehillintä on tärkeä myös koiran arkipäivässä sekä koulutuksessa. Koiran kyky hillitä ensimmäinen tunnereaktio ja käyttäytymismalli, helpottaa koiran hallintaa arkipäivän tilanteissa. Koira, joka kykenee kontrolloimaan omia impulssejaan, kykenee todennäköisesti paremmin esim. pitkäjänteiseen yhteistyöhön, kuin koira, jonka on vaikea kontrolloida omia mielihalujaan. Esimerkiksi laumassa metsästäminen vaatii susilta tarkkaa koordinoitua yhteistyötä, jossa yksilön on pidäteltävä suurtakin halua rynnätä liikkeelle, jotta
metsästys onnistuisi. Toisaalta olemme tarkoituksella jalostaneet rotuja, joissa haluamme koiran reagoivan nopeasti esim. saaliseläimen liikkeeseen tai uhkaan. Tällaisia ovat monet metsästyskoirat ja työkoirarodut, ja usein koira, jolla on jonkin verran impulsiivisuutta saattaa olla hyväkin harrastuskoira – toisaalta arki koiran kanssa saattaa olla haastavaa. Hyvin impulsiivinen koira saattaa olla hyvä harrastus ja kilpakoira lyhyehköihin suorituksiin, mutta pitkissä työtehtävissä, jotka vaativat keskittymistä ja rauhoittumista, tällaiset koirat eivät välttämättä ole parhaita yksilöitä.

Impulsiivisuutta mitattiin testissä sylinteritestillä sekä V-aita testillä. Sylinteritestissä koira opetettiin ensin syömään makupala päistä, ja sen jälkeen tilanne muuttui siten, että koira saikin nähdä palkkion. Hyvän itsehillinnän omaava koira pysyttelee pääasiassa juuri oppimassaan tavassa saada palkkio, kun taas koira, jonka on vaikea vastustaa impulsseja, innostuu helposti nähdessään palkkion ja pyrkii siihen käsiksi suorinta tietä lasin läpi. Sienellä on hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii suurelta osin siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa ensimmäisen yrityksen jälkeen. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut
keskimäärin 79% ja susilla 77% - Sienellä tämä oli 80%.

Sylinteritesti ei aina kerro koko kuvaa koiran impulsiivisuudesta ja testissä tulee helpoimmin esiin voimakas, yhden tyyppinen impulsiivisuus, joka on yhteydessä koiran aktiivisuuteen sekä myös rohkeuteen. Impulsiivisuus on monitahoinen ominaisuus, niin ihmisellä kuin koirallakin.


ELEET
Eleiden lukukyky – osiossa testattiin miten hyvin koira löytää palkkion ihmisen eleiden vihjeen avulla. Koirien on yleisesti havaittu olemaan erinomaisia ihmisen eleiden lukijoita, jopa parempia kuin simpanssi, mutta tämä ominaisuus vaihtelee paljon koirien välillä. Ihmisen kommunikaation ymmärtämiseen ei aikaisempien tutkimusten mukaan vaikuta paljoakaan oppiminen tai intensiivinen koulutus, vaan se on kohtuullisen pysyvä ominaisuus, mutta tästä tarvitaan lisää tutkimuksia. Iälläkään ei ole havaittu olevan suurta vaikutusta eleiden lukukykyyn, ja jo kuusi viikkoisten pentujen on havaittu löytävän hyvin ruoan ihmisen vihjeen avulla. Eri rodut todennäköisesti eroavat toisistaan siinä miten hyviä ne ovat lukemaan ihmisen eleitä, ihmisen kanssa työhön jalostettujen rotujen on havaittu olevan keskimääräistä parempia lukemaan ihmisen eleitä. Tästä tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta, koska rotujen välisiä eroja ei ole tutkittu kunnolla.

Sieni ymmärsi ihmisen eleitä keskimäärin hyvin saaden 70% oikein. Vaikein osio koiralle oli selkeästi alun käsieleet, sekä viimeinen katseella vihjaus. Helpointa oli jalalla vihjaus sekä käsivihje, jossa keho kääntyy mukana.


ONGELMANRATKAISU - V-AITA
V-aita tehtävässä koiran oli ratkaistava spatiaalinen eli tilaan liittyvä ongelma, V-aidan sisälle laitettiin ruokaa ja koiran on tajuttava, että menemällä poispäin palkkiosta, koira on mahdollista saavuttaa se. Tehtävä mittaa paitsi ongelmanratkaisun nopeutta, myös ongelmanratkaisutapaa ja itsehillintää. Näkyvä ruoka lähellä on houkutteleva, ja vaatii itsehillintää edetä ruoasta poispäin. Testi mittaa samalla myös ongelmanratkaisutapaa - koira voi myös tässä tehtävässä keskittyä pyytämään apua ohjaajalta, sen sijaan että ratkaisisi sen itse. Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa. Ongelmanratkaisukykyyn vaikuttaa aina myös aikaisempi kokemus ja oppiminen.

Tehtävä tuotti aluksi jonkin verran vaikeuksia Sienelle, mutta se ratkaisi sen 3 min määräajan puitteissa (45 sekunnissa). Koira ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä, ja Sieni jumittuu hetkeksi lähelle ruokaa. V-aita tehtävä mittaa paitsi ongelmanratkaisua, mutta myös impulssikontrollia – koiran on lähdettävä poispäin palkkiosta saadakseen sen. Tämä on erityisen vaikea koirille, joiden on vaikea hillitä impulssejaan. Tässä näkyy hieman impulsiivisuutta koiralla.


ONGELMANRATKAISU - MAHDOTON TEHTÄVÄ
Mahdottomassa tehtävässä testataan koiran ongelmanratkaisun strategiaa – itsenäinen vaiko ohjaajalta apua pyytävä. Tehtävä on aluksi helppo, mutta muuttuu mahdottomaksi ratkaista. Koiran tapaa ratkaista ongelma tarkkaillaan kahden minuutin ajan. Molemmat tavat ratkaista ongelma ovat hyviä, ja riippuukin lähinnä koiran käyttötarkoituksesta, kumpi tapa on parempi. Itsenäiseen työskentelyyn tulevan koiran olisi hyvä pyrkiä sinnikkäästi ongelman ratkaisuun. Apua pyytävä strategia on erinomainen silloin, kun koiralta vaaditaan suurta ohjattavuutta ja sitä, että se ongelmatilanteen kohdatessaan turvautuu ohjaajaan mieluummin kuin toimii itsenäisesti. Kotikoiralle apua pyytävä strategia on ehkä paras arkielämän hallittavuuden kannalta, mutta harrastuskoiralla, tai työkoiralla olisi hyvä olla edes jonkin verran itsenäistä tehtävän ratkaisua. Koulutuksella pystytään vaikuttamaan jonkin verran ongelmanratkaisu -strategiaan, esim. koiralla pystytään vahvistamaan ohjaajan apuun luottavaa strategiaa.

Sieni pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen itsenäisesti (73%). Koiralla on kuitenkin molemmat ongelmanratkaisustrategiat käytössä, sillä se pyytää myös ohjaajalta apua ratkaisuun (27%). Sieni on sinnikäs molemmilla strategioilla, ja lopettaa itsenäiseen työskentelyyn.

MUISTI JA LOOGINEN PÄÄTTELY
Tämä tehtävä osio sisältää testin vaikeimman tehtävän. Loogisen päättelyn tehtävässä koiran on pääteltävä tyhjän astian perusteella palkkion sijainti (negaation kautta). Tämä on erittäin haastava koiralle, ja suuri osa koirista kiinnostuu tyhjästä astiasta sen vuoksi, että siihen kosketaan viimeiseksi. Koiran omaa päättelykykyä vaikeuttaa koiran herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille – eli tässä tehtävässä testaajan viimeksi koskettama astia saattaa olla koiralle houkuttelevin, vaikka se on tyhjä. Vain noin 30% koirista ymmärtää tehtävän. Sieni ei ymmärtänyt loogisen päättelyn tehtävää. Tehtävä on haastava, ja vain pieni osa testatuista koirista ratkaisee sen.

Toiset koirat luottavat ihmisen vihjeisiin ja eleisiin suunnattomasti, ja muisti vs osoitus - tehtävä mittaa tätä (tietokannassa nimellä: vihje vai oma päättely). Testaaja vihjaa koiralle namin ”väärän” sijainnin. Tässä vaikuttaa osittain koulutus. Sientä ei hämätty tässä tehtävässä ”väärillä” testaajan vihjeillä, vaan se päätteli itse näkemänsä perusteella missä palkkio on, eikä antanut osoitusten häiritä. Suurin osa koirista ei seuraa testaajan väärää vihjettä, vaan menee sinne, minne namin näki menevän.

Muistin kesto -tehtävässä koiran täytyy muistaa tarkalleen kohteen sijainti lähellä toisiaan sijaitsevasta kolmesta astiasta minuuttien odottelun jälkeen. Muisti- tehtävässä pisin aikaviive oli 2min 30s – käytännössä koiran muisti on paljon pidempi kuin tämä, ja se saattaa muistaa useita kuukausia, jopa vuosia tiettyjä asioita ja paikkoja – näin pitkiä viiveitä on vain hankala testata testiolosuhteissa, ja siksi vaikeus tehtävässä luotiin kolmella samankaltaisella muistipaikalla. Tehtävä on vaikea, koska samanlaisia astioita on kolme ja ne ovat lähellä toisiaan. Koiran näköyhteys peitettiin – tämä siksi, että mikäli koira pitää katsekontaktin astiaan kokoajan, tehtävä ei mittaakaan muistia, joka tarkoittaa asian palauttamista uudelleen mieleen. Testissä oikein muistaminen vaatii, että koira käsittelee spatiaalista tietoa (oikean purkin sijainti), painaa sen mieleensä, sekä noutaa tiedon tietyn aika viiveen jälkeen.

Sieni muisti oikein kaksi (pisintä) aikaa neljästä (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on keskimääräinen suoritus tässä tehtävässä. Testi vaatii paitsi hyvää muistia myös kykyä keskittyä ja kykyä odottaa. Sieni odottaa hienosti ja hiljaa.


SOSIAALINEN OPPIMINEN
Koirat pystyvät oppimaan toisiltaan ja myös ihmiseltä. Tällaista toisen käyttäytymisen seuraamista ja sen matkimista kutsutaan nimellä sosiaalinen oppiminen, ja vaikka se on eläimillä yleinen oppimistapa, käytetään sitä harvoin hyväksi esim. koiran koulutuksessa. Esim. ”Do as I do” koulutustapa pohjautuu ihmisen käyttäytymisen matkimiseen. Tässä testissä koiran spontaania mallista matkimista testattiin laitteella, jossa testaaja näytti ensin viisi kertaa tavan, miten ruoka saadaan laitteesta ulos, ja sen jälkeen koira sai 3min aikaa puuhastella laitteen kanssa. Sieni painaa oikeaa nappulaa ensimmäisen kerran 45 sekunnin kuluttua esimerkistä. Sieni saattoi ottaa mallia esimerkistä, tai sitten se vahingossa painoi oikeaa paikkaa. Se, että koira yrittää ylipäätään selvittää tehtävää, kertoo paljon myös koiran luonteesta: koiralla on halua selvittää, miten namit saadaan sekä rohkeutta manipuloida laitetta. Kaikista testatuista koirista 63% painaa nappulaa, mutta näistä painaneista vain 43%:lla se on selkeästi mallista oppimista, loput painavat kokeiltuaan kaikkea mahdollista ja usein vahingossa.

AKTIIVISUUS: Koiran aktiivisuus mitattiin testissä FitBark aktiivisuusmittarilla, joka antaa minuuttikohtaisen aktiivisuuden keskiarvon. Koiran aktiivisuus mitattiin keskiarvona koko testissä oloajan. Testattujen koirien välillä on paljon eroa siinä, miten aktiivisia ne ovat testissä. Aktiivisuus käyttäytymisominaisuutena on yleensä hyvin voimakkaasti periytyvä ominaisuus, mutta se voi vaihdella paljon tilannekohtaisesti. Esim. vilkaskin koira saattaa olla hyvin rauhallinen uudessa tilanteessa, mikäli se kokee tilanteen pelottavana tai mikäli se rauhoittuu keskittymään tehtäviin. Koirasi aktiivisuus oli testissä 19. Koira on keskimääräistä rauhallisempi testitilanteessa."



***

V-aitatestin jumittamisesta tuli tuloksia lukiessa heti ekana mieleen, että ehkä tässä on syy miksen ole koskaan saanut takapalkkaa oikein toimimaan. Koiran on vaikea luopua siitä. Samassa voi olla syy rallyn houkutuksessa jähmimiseen. Olen vain ajatellut, että koira on niin kiltti ja tietää ettei saa, mutta haluaisi silti, ja sitä ahdistaa se sisäisen ja ulkoisen halun ristiriitatilanne, mutta ehkä se onkin sille vain oikeasti työlästä vastustaa kiusausta ja siksi se luimii.

Seuraavaksi jäin miettimään jälleen kerran tuota itsenäisyyttä. V-aidalla se ei kertaakaan kysynyt multa mitään, ja mahdottomassa tehtävässäkin se toimi tosi paljon itsenäisemmin ja "päättäväisemmin" kuin pöne. Sieni ei missään kohtaa myöskään ollut sen oloinen, että se meinaisi luovuttaa, kun homma ei ratkea. Se näytti ihan itseltään testissä eikä toiminut mitenkään oudosti, mutta silti se koira joka mulla siellä oli, oli kaukana siitä, mikä mulla joskus on treeneissä. Miten maailmassa sama koira voi olla passivoituva, luovuttaa helposti, pelätä virheitä? Miten olen ikinä onnistunutkin kohtelemaan sitä niin huonosti, että testissä hyvin itsenäinen ja itsevarma suorittaja on muuttunut mun käsissä aivan erilaiseksi? Miten sama koira voi olla testissä niin itsenäinen ja viis veisata minusta, mutta silti saamme edelleen kehuja meidän suhteesta, se makaa nytkin pää mun varpailla ja on vaan niin minun perääni? Toisaalta metsälenkillä se itsenäisyys näkyy, olen aina ajatellut, että eksän saksanseisoja opetti sen pentuna huitelemaan vähän turhan kaukana, mutta ehkä se olisi sellainen ilman huonoja opetuksiakin. Aika lottovoitto, että sama koira on sitten kuitenkin niin minun perääni, että se käy tiuhaan ilmoittautumassa, ja myös niin nöyrä, että se tulee huudettaessa pois minkä vaan elukan perästä tai mistä tahansa muualtakin. Eihän se muuten olisi lainkaan irtipidettävissä!

Kolmanneksikin pohdin eleitä, kädellä osoittamista ja kaikkea mihin sellaista on yritetty koulutuksessa käyttää. Esim. perinteinen näyttöruutu, missä haluttu paikka käydään näyttämässä koiralle, ja sen pitäisi osata juosta sinne. Tällainen kuulemma "yleensä toimii paimenkoirilla hyvin". Ei meillä, ja nyt sain vahvistuksen, että ykkösryhmäläiseni ei vain ymmärrä niitä eleitä silti, vaikka sen "pitäisi". Sieni on myös ihan arjessa poikkeuksellisen huono ymmärtämään osoittamista, jos esim pallo on hukassa ja minä näen sen, koira ei. Se ei vaan tajua. Sitä on ollut vaikea välillä uskoa ja olen saattanut komentaa koiraa, että tuossa noin nyt!

Testissä koira oli hyvin motivoitunut ja jos pöne ehkä mahdottomassa tehtävässä alkoi miettiä, että tämä on mahdoton ratkaista, Sieni ei miettinyt. En tiedä onko pöne vaan ylimaallisen fiksu ja älyää asioita mitä tavalliset koirat ei älyä, vai oliko kyse vain sinnikkyydestä jota Sienellä riitti. Miksi mulla on paljon kokemuksia tilanteista, joissa koira ei vaan viitsi jatkaa? Esineruudussa ja metsäjäljellä on usein ollut sellainen olo, että kyllä se hetken tekee, mutta homma ei ole sen mielestä oikeastaan lainkaan kivaa ja sitten se menee sellaiseksi pikkusieväksi välttelyksi. Testissä toki oli ruokaa koko ajan näkyvissä tai ihanjustmelkein saatavilla, mikä varmasti kannusti jatkamaan. En kai sitten vaan ole saanut sille samaa tunnetta, että palkka on ihan just varmasti tulossa? Ja koska tekeminen itsessään ei ole siitä riittävän kivaa, se ei oikein aina viitsisi.

Testaaja sanoi suullisessa palautteessa, että koirani käyttää yrityksen ja erehdyksen taktiikkaa. Testissä se ei saanut erehdyksestä mitään sanallista palautetta eikä kukaan edes ajatellut että voi ei teit virheen, joissain tehtävissä oikea kuppi vaan otettiin pois, mutta sekään ei koiraa lannistanut lainkaan. Sen olen jo todennut vuosia sitten, että sille ei kärsi sanoa lainkaan mitään ohotteluja, saati suuremmin kieltää virheistä. Silti sen sinnikkyys testissä yllätti minut.

 
Tiistaina oltiin oman seuran BH-koetalkoissa +28 asteen hauteessa. Sienen piti hiihtää tottis juoksunartun parina, ja sitten se oli kaupunkihäirikkönä kanssa. En edes yrittänyt mitään seuraamisia, talutin kaavion vain remmilenkkeilynä. Toisen pitkän suoran lopussa se hetken tarjosi seuraamista. Jäävät oli jähmeät ja luoksetulo hitaahko, osin sään takia, mutta kyllä sitä taas ahdisti. En tiedä minkä se mieltää "nyt ollaan tottiksessa" ja mikä erottaa sen muista lajeista, mutta jostain se sen vaan ottaa. Pilasin koiran sillä, että odotin sen olevan jotakin mihin se ei koskaan yltänyt, ja jatkuva riittämättömyyden tunne teki tuhonsa. Anna anteeksi. Lupaan kuitenkin etten enää ikinä vie sua oikeaan pk-kokeeseen, saat olla vain rally- ja tanssikoira, koska niissä lajeissa olet täydellinen sellaisena kuin olet.

Onneksi illan pelasti tuomarin loppukiitos: "täydellinen kaupunkiosuuden nollakoira, ei häirinnyt mitenkään ketään". Ja kyllä se tottiksen lopuksi heitti voltteja kun kehuin, ehkä sille ei jäänyt täysin paska mieli siitä.


Kuvat ovat tanssileirin majoituspaikan pihasta. Koko viikonlopun mulla oli uskomattoman hyvä mieli siitä, että niissä piireissä se rotujen kirjo, hyväksyntä ja kaikkien kannustus on jotain mitä pk-puoli ei meille koskaan edes vilaukselta väläyttänyt... olen aina pitänyt itseäni eniten pk-harrastajana, mutta en mä enää tiedä mikä mä olen ja mikä edes haluan olla. Sieni on laittanut mut kohtaamaan niin monta omaa heikkouttani ja miettimään valintojani. Kultaisin Sieni <3 En usko, että tulen koskaan saamaan vastausta ylempänä miettimiini kohtiin. Koirakin täytti tuossa lauantaina jo 7v, mutta ehkäpä nyt on vihdoin aika tehdä rauha, keskittyä asioihin joista me molemmat tykätään ja lakata miettimästä muuta. Aloin jo opettamaan sille paria uutta temppua ja syksyksi on tanssikisa katsottu. :)