tiistai 13. marraskuuta 2018

Cartrophen-kuuri

Nyt on mudiin Cartrophenit pistetty. Kolmannen viikon jälkeen katselin joku päivä, onko sen etujalkojen ranteet ihan turvoksissa, mutta se katosi enkä tiedä kuvittelinko vain. Eläinlääkäri sanoi, että nivelnesteen lisääntyessä nivelissä koira saattaa kävellä "kuin kakat housussa" jotenkin hassusti uutta tuntumaa itsekin ihmetellen, mutta en kyllä huomannut mitään sellaista. Sanoisin siis, että ei mitään näkyvää vaikutusta pistossarjalla.

Pistäminen kävi helposti, juuri niin kuin etukäteen kuvittelinkin. Joka kerta hommaan ryhtyessäni ajatukset lensi korkealla: yhteen neulaan tiivistyy koko meidän yhteinen elämä, suhde, suuri keskinäinen luottamus, kaikki ne sadat ja tuhannet tunnit jotka koiran kouluttamiseen on käytetty. Koira joka eläinlääkärissä rimpuilee, sätkii ja huutaa kuin hullu ja todellakin pelkää kuolevansa joka kerta kun ovesta astutaan sisään, ja ohjaajaa pelottaa että siinä rimpuillessa sen sattuu selkään tai että piikit on minun nahkassani. "Istu" on vain yksi sana, mutta siihen voi kuitenkin sisältyä niin valtavasti.

Tällä hetkellä pöne voi oikein hyvin ja kaikki palautui normaaliksi. Vuosia olen jo nostanut sen autoon ja nostan nytkin, siinä asiassa normaalitila on siis se, että nostan. Mutta muuten hyppää rahille, koirasohvalle, juoksee portaita ja hilluu metsässäkin kuin heikkopäinen. Eilen taas sitä rynnistämistä katsoessani pakotin itseni pitämään silmät auki ja toistelin itselleni osteopaatin sanoja. Anna sen juosta, et voi estää sitä nyrjähtämästä kuitenkaan. Hetken päästä löysimme läjän suppiksia. En ole koskaan kerännyt sieniä marraskuun puolivälissä, eikä nytkään ollut mitään muuta pussin tai astian kaltaista kuin päässä oleva pipo. Takaisin päin kannoin pipoa, joka notkui märistä sienistä, ja katsoin hymyilevää mudia. Hymyilin itsekin.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Nose work -koulussa

Olin tänään Elli Kinnusen pitämässä nose work -koulutuspäivässä töppösen kanssa. Mä tykkään Ellistä, sillä on miellyttävä tyyli ja paljon annettavaa niin rallyssa kuin nosessakin. Aamulla oli aloittelijat ja meidän osuus alkoi vasta yhdeltä. Melkein harmittaa, etten nyt mennyt jo aamulla kuuntelemaan luentoa. Yleensä aina olen ollut koko päivän kaikissa koulutuksissa mihin menen, mutta nyt teki mieli nukkua pitkään ja käydä mökillä ulkoiluttamassa koirat.

Pöne on etsinyt elämänsä aikana niin paljon kaikkea, että opetin sille nw-hajun muutamalla treenillä kertomalla vaan, että tällaistakin voidaan etsiä. Olen treenannut pääasiassa kotona niin, että piilotan hajun, valitsen mukavan paikan istuksia odottamaan ja sitten annan koiran etsiä. Mitä pitempään kestää, sen parempi, siinähän se koira aktivoi itse itsensä. Koetavoitteita ei ole, en voi antaa sen hyppiä ja etsiä korkealta. Oikeastaan en ollut tähän mennessä oikein ollut tajunnut koko lajin pointtia, siis onhan se joo kivaa aktivointia noille tyypeille, joiden mielestä etsiminen itsessään on hyvin palkitsevaa, mielekästä puuhaa. Mutta että kaikki se hifistely ja kaikki mikä lajiin liittyy? No, ehkä kannattaisi lukea ne säännötkin vähän tarkemmin, mulle nimittäin nyt vasta valkeni, että ihan oikeasti kokeissa on ilmeisen paljon tyhjiä alueita ja se on oleellinen osa tätä juttua. Kyse ei ole siitä, kenen koira löytää sen hajun tai kaksi sieltä huoneesta ja ehkä on vielä nopein, vaan koiran kanssa tarkistetaan useita tiloja ja osa on tyhjiä, osassa on piiloja jokin määrä mitä ohjaaja ei tiedä. Koiralla pitää siis olla jonkinlainen järjestelmällinen etsintä, jotta ohjaaja voi olla varma että tila on tarkastettu, ja lisäksi mielellään vielä jokin koulutettu käytös "tyhjä, mennään eteenpäin", koska koiran lukeminen on muuten aina vaan ohjaajan harteilla ja tulkinnan varaista. Kyse ei olekaan siitä, että voitte pyöriä huoneessa niin kauan kunnes koira löytää ja ilmaisee, palata takaisin ja antaa koiran juosta siellä miten se haluaa. Huone pitää tarkistaa ja jos ei löydy, osata siirtyä eteenpäin. Muuttui tosi paljon haastavammaksi heti, ja haasteethan ne on mielenkiintoisia!

Tässä muistiinpanot treenien aikana tulleista asioista:

-ei hajutarraa koskaan suoraan seinään (pois otettaessa jää haju), vaan mieluummin johonkin pieneen esineeseen, jota helppo siirtää. Tätä varten on ilmeisesti olemassa jotain ihan tarkoitukseen tehtyjä magneettirasioita.

-valeilmaisut yleinen ongelma jossain vaiheessa. Niitä välttääkseen pitäisi opettaa tyhjän alueen etsintää heti alusta asti, ja toisekseen miettiä ja huolehtia kontaminaatioasioista todella tarkkaan. Paljon mokia tapahtuu ihan tietämättämme; laitetaan hajua tarraan ja samoilla käsillä siirretään tuolia pois edestä. Tuoliin tarttuu sormista hajua ja sitten koira joko ilmaisee sen ja jää palkatta (kun ohjaaja ei tajua mitä tapahtuu), tai ei ilmaise ja oppii että vähäisempiä hajuja ei tartte ilmaista ("vähäisempiä" tulee vaan elämään käsitteenä ja lopulta koira ei ehkä enää ilmaise mitään, ja on sekaisin kuin seinäkello).

-valeet: ohjaaja ei saa reagoida niihin mitenkään, ollaan siis samalla tavalla täysin eleettömiä kuin koiran etsiessä. Ohjaaja ei missään nimessä saa ruveta edes ystävällisesti kehoittamaan koiraa jatkamaan, tällöin saadaan vaan kierre jossa koira arvailee "olisko tää" ja ohjaaja käskee jatkaa tai palkkaa. Koiran pitäisi olla tässä lajissa hyvin itsenäinen, joten kaikenlaista ohjaamista, kehumista ja neuvomista tulee välttää. Ohjaaja antaa vain luvan aloittaa ja palkkaa kun koira tekee löydön.

-mitä kiihkeämpi koira, sen enemmän tyhjän etsintää, jotta tottuu siihen, että ei ole mikään kiire löytää justnytheti.

-hätäiselle koiralle pitäisi tehdä paljon pitkää etsintää, esim. laatikkoetsinnässä ei mitään viittätoista, vaan sata laatikkoa. Ei saa oppia, että ihan just löytyy, pahentaa vaan härväämistä.

-laatikkorivit esim. 5 rivissä, rivejä voi olla yhteensä vaikka kymmenen. Viidennelle tullessa koiralle ehtii tulla sellainen "oliko tämä tyhjä?!" -olo, kun ohjaaja jo kääntää sen seuraavalle riville. Oppii, että tyhjä tarkoittaa, että pitää laajentaa aluetta, eikä jäädä epätoivoisena valeilmaisemaan tyhjiä "pakko sen on olla täällä jossain".

-laatikkoetsinnässä viimeisellä laatikolla ohjaaja ei saa pysähtyä, jos siihen asti on sujuvasti liikuttu. Varma vale. Lähdettävä vaan tekemään uutta kierrosta.

-ohjaajan eleet, liikehdintä, jopa katseen suunta suuressa roolissa. Koira oppii helposti sellaisen "kylmää, kuumaa" -pelin, jossa se ei oikeastaan etsi itse ja luota itseensä, vaan kyselee ohjaajalta ja lukee saamiaan vinkkejä. Hyvä olisi esim. aina katsoa koiran nenään, ja koiran liikkuessa alueella itse pitää huoli omasta liikkumisestaan vain niin, että katse pysyy koiran nenässä. Pyöritään siis koiran mukana täysin sen tahdissa. Samoin palkatessa, tai koiran vasta lähestyessä piiloa, varottava kaikkia pieniä ennakointeja: käsi alkaa liikkua kohti taskua, ohjaaja ehkä pysyy paikoillaan mutta "kaatuu" kohti koiraa tms.

-nose ei ole tokoa; ei pidä yrittää saada omaa tekemistä saman näköiseksi kuin muilla koirakoilla on, mitään ihannetta ei ole

-onko oleellisempaa mitä koira tekee, vai miten se tekee? Onko hieno, järjestelmällinen etsintä oleellisempaa kuin nopea löytäminen? Lajin harrastajienkin kesken ollaan kovin eri mieltä ja jokaisen pitää itse tietää mitä haluaa.

-liinan käyttöä ym omaa ohjaamista voi harjoitella etsityttämällä koiralla "vain" lelua tai namin, tällöin itse usein rennompi eikä ole niin väliä miten harjoitus muuten menee. Lelun tai namien etsintä voi olla kiihkeille koirille hyvä orientoitumisharjoitus muutenkin ennen varsinaista etsintää, kannattaa kokeilla ainakin.

-tyhjien treenaamisen pointtina olisi se, että koira oppii sanomaan "haluan laajentaa aluetta, en löydä täältä mitään". Esim. kotona jos on useita huoneita, laitetaan ovet kiinni ja koira voisi mennä ovelle, kun haluaa siirtyä seuraavaan tilaan. Voi opettaa myös niin, että kutsuu koiran luokseen sen vielä etsiessä, palkkaa vähempiarvoisella palkalla siitä (löydöistä pitää aina tulla paras palkka) ja laittaa sen heti uuteen tilaan helppoon, nopeaan etsintään.

-alkuvirittelyt ja lähetys suoritusalueen alkamista osoittavalta viivalta tärkeää! Koira saa seurata alueelle, mutta ei tarvitse, ja kouluttajan mielestä parempi olisi jos koira nuuhkisi jo valmiiksi ilmaa eikä vain tuijottaisi ohjaajaa. Jos lähettää koiran sivulta, lähetys ainakin 2m ennen alueen alkua -> mahdollisuus saad haju ihan rajalla olevista hajuista.

-skaalaharjoitus: ohjaaja nostaa käden/sormen (huomaamattomasti, ei ole tarkoitus häiritä koiraa) aina kun koira kiinnostuu mistä tahansa kohdasta vähän normaalia enemmän, eli haistelee jotain selkeästi. Koutsi on hiljaa niin kauan kunnes koira oikeasti haistelee löytöä, jolloin naksauttaa ja ohjaaja palkkaa koiran. Muutaman viikon jälkeen automaattisesti käy niin, että ohjaajat oppii lukemaan koiraansa ja käden nostely rupeaa vähenemään, kun ohjaaja tietää itsekin miltä koira näyttää kun se vaan haistelee ja miltä silloin kun se oikeasti löytää.

-jos ohjaaja on epävarma pitäisikö palkata, esim. koira ilmaisee jotakin mutta ei ole varmuutta onko siinä piilo: palkataan aina. Pienempi paha palkata jostain muurahaisten raatojen ilmaisusta kerran kuin jättää palkkaamatta oikeasta löydöstä.

-tuplasokkoharjoitus= joku muu tekee radan, eikä ole paikalla kun etsitään, eli läsnä olevista kukaan ei tiedä missä piilo on. Ohjaaja palkkaa kun siltä tuntuu ja jälkeen päin käydään läpi miten harjoitus meni ja mitä siellä tapahtui. Opettaa luottamaan koiraan. Näitä ei kuitenkaan kannata tehdä liikaa, ohjaajan epävarmuus voi tarttua koiraan.

-valehtelen kaikesta-päivät, kurssilla koutsi sanoo, että tänään valehtelen kaikesta, alue on tässä ja siellä on kaksi eukalyptuspiiloa, toinen korkealla. Sitten ohjaajat saa lähteä etsimään ja monella menee hirveästi energiaa siihen, kun ne miettii missä ne piilot oikeasti olisi ja onkohan niitä yksi, kaksi vai kolme. Ja sitten kun koira ilmaisee toisen piilon matalalla, se epäusko että huijasiko koutsi vai onko koira väärässä... opetetaan myös "luota koiraan" -asennetta ja sitä, että etsinnän aikana ei pitäisi oikeastaan yrittää miettiä missä niitä piiloja voisi olla ja missä ei, vaan keskittyä vain ohjaamaan koiraa tarkistamaan alue huolellisesti. Silloin löytyy kaikki mitä siellä on.

-orientoituva etsintä: appari käy taputtelemassa etsittävää aluetta, esim. seinää, ja koira katsoo. Appari tulee pois ja koira lähetetään etsimään. Muista varoa, ettet sohaise hajukohtaan ja levitä sitä käsillä!

-kulmassa älä koskaan ahdista koiraa nurkkaan. Ohjaajan pitäisi muutenkin olla n. 45 asteen kulmassa koiraan nähden, ei kohtisuoraan sitä kohti. Tällöin rintamasuunta osoittaa koko ajan osin eteenpäin, joka vihjaa, että kun olet tarkistanut sen alueen, se jatkuu sitten tänne päin. Jos seisoo kohti koiraan ja on vielä nurkassa, koiralle tulee helposti sellainen olo, että nyt juuri tästä pitäisi löytää jotakin.

-jos purkkiradalla ekassa purkissa on haju, koirat usein tyypillisesti haluaa silti tarkistaa koko radan ja palaavat vasta sitten ekalle. Tämä on ihan ok.

-usean hajulähteen etsintä samasta tilasta: opetetaan joku sana, esim. "toinen haju", jonka jälkeen ekasta ei enää ikinä saa palkkaa. Alussa palkkaamisen jälkeen selkeästi lähetys uuteen suuntaan, estetään jos yrittää palata takaisin samalle. Ei saisi käydä siellä ja jatkaa matkaa, koska silloin taas opetetaan (sallitaan, eli hyväksytään) hajun jättämistä. Aluksi siis estetään ja toistetaan "toinen haju", ajan kanssa koira ymmärtää että kerran ilmaistulle on turha palata. Aluksi hajut myös selkeästi erilleen, ainakin 3m välein, voi kaventaa kun asia alkaa mennä ymmärrykseen.

Tehtiin vaihdot lennossa, eli seuraava odotti oven lähellä valmiina kun edellinen oli sisällä. Otin pönelle Sienen vanhan haun näyttöliinan, jota se ei ole koskaan eläessään käyttänyt yhtään missään. Päällä sillä oli normi arkivaljaat. En ollut itse myöskään koskenut yhteenkään hydrolaattiin missään vaiheessa, mutta jostain se vain tiesi että nämä on nenätreenit. Kävelytin sitä kunnolla ennen omaa vuoroa, että se lämpenisi, ja se vaan yritti koko ajan tehdä jotain jäljen nostoja. Toisaalta se myös hallin oven kohdalla veti erittäin voimakkaasti sinne. Lopuksi odoteltiin reunassa pusikkoisen joutomaan vieressä, ja sitten se oli ihan varma että siitä puskasta pitää etsiä jotain. Lopulta käskin sen istua ja siinähän sitä odoteltiin. Hassu eläin, mistä se voi tietää? Halliin mentiinkin sitten helvetinmoisella sutimisella ja vire ei ollut ollenkaan sellainen mitä näihin lajeihin haluaisin...



miten niin "ei ole vielä sun vuoro, pitää odottaa" ??

Pöne teki ekalla kierroksella purkkirataa. Ekalla toistolla pelkkä oikea haju, toisella oikea ja kaksi tyhjää purkkia. Kolmas oli tyhjä rata ja siinä alkoi säätö. Kerroinkin jo alkuun, että koira kestää purkkiradalla max pari toistoa, mutta piti nyt näyttää silti :P Tätä on puitu jo vuosia aiemmin ja se ei vaan toimi, jotain on väärin opetettu. Neljännellä sitten vielä oikean lisäksi kaksi tyhjää, siinäkin aluksi vaan paiskoi menemään ja rojahti maahan joka välissä, kunnes sitten rupesi haistelemaan ja ilmaisi oikean. Sillä siis lakkaa se haistelu ja se alkaa vaan rynnistää ja tarjota maahan menoa.


mikä v***n sivu, etsimäänhän me ollaan tultu!

miten tätä liinaa pidetään

lopussa vähän paremmin

mudi ei tarkennu kuvaan = vauhtia on liikaa

no jotain löytyi

ja taas säädetään

hienosti :)

Toinen etsintä tehtiin heti perään, alue oli telinevoimistelutarvikkeiden varastonurkka, pari metriä kertaa pari metriä. Ei muuta rajaa kuin ohjaajille selitetty. Päästin koiran irti ja tosi paljon jouduin sitä kutsumaan takaisin, mutta saatiin kehut siitä, että koira tekee just oikein: kutsuttaessa ei mitään "wohoo täältä tullaan!!!" reaktioita, vaan koira kääntyi kohti ja jatkoi etsimistä tullessaan. Liikkuu ikäisekseen erittäin ketterästi (jumaliste että pelotti kun se hyppi jumppalaitteiden seassa, ettei vaan mitään satu...) ja etsii hyvin itsenäisesti ja motivoituneesti. Se pyöri jonkun aikaa hajun luona ja kävi siinä maassakin, mutta oli jotenkin vähän epävarma ja itseänikin jännitti uusi tilanne. Kysyin, että löytyikö ja pyysin näyttämään, mutta koiralla oli vauhti päällä ja se jatkoi siinä pyörimistä, ja minäkin sitten annoin mennä. Olisi pitänyt pyytää maahan ja sitten sanoa "näytä missä", niin varmasti olisi tökännyt jos siinä oli. Koira sitten jatkoi alueella pyörimistä ja mulle sanottiin, että ensi kerralla palkkaa se kun se tulee siihen. No eh hee...




Kolmas kierros oli yläkerrassa, portaiden jälkeen ehkä metrin kaistale, vasemmalle jäävä nurkka ja sitten oikealle aukesi isompi tila. Siellä oli kolme piiloa. Toin koiran portaiden yläpäähän, vaikka etsintäalue alkoi siitä ja oikeasti olisi pitänyt lähettää pari porrasta alempaa. Ohjasin sen eka vasempaan nurkkaan, mutta vauhtia oli melkoisesti ja koira korskui menemään. Nurkka tuli aika hätäisesti tarkistettua, kun en saanut koiraa oikein pysymään siinä, liinassa pidättäminen aiheuttaa vaan vetoa ja sutimista ja varoin omalla rintamasuunnalla painostamasta. Lähdettiin sitten aukeammalle puolelle ja pian koira otti sohvan tarkasteluunsa. Aika pitkään se sen sivureunaa työsti ja kerran meinasi hypätä sohvan päällekin, mutta sitten rojahti maahan. Varmistin, että on löytö ennen kuin palkkasin, ja sovittiin että jatkossa koutsi kuittaa koiran ilmaisut jos on löytö. Toinen löytyi hyvin nopeasti nurkasta seinästä ja sitten koutsi kysyi, mihin kannattaisi mennä, mikä alue on huonoiten tarkistettu. No sinne alkuun, ja sieltä se kynnyksestä löysikin nopeasti sen viimeisen kun nyt malttoi siellä etsiä. Tässä ei mitään ihmeitä, koira sai kehuja hienosta päämäärähakuisesta työskentelystä ja minä noottia liinan käytöstä :) En mä ole koskaan etsinyt liinassa, ja sitä ei sitten saa heittää taakseen niinkuin jäljellä, vaan se on pidettävä vyyhdillä kädessä ja siitä annettava sitä tarvittaessa koiralle ja kerittävä taas takaisin. Lajissa pidetään tärkeänä alueen kontaminoitumisen välttämistä ja laahaava liina sotkee, lisäksi se esim. tarttuisi laatikoihin ja siirtelisi niitä. Sain noottia myös palkkanamien maahan laittamisesta ja kysyin hölmönä miksei saisi, ainoa syy mikä tuli mieleen on se että joitakin koiria ei voi palkata niin, tai ne jää etsimään lisää murusia. No siksi, että seuraavalle koiralle siinä on sitten etsittävän hajun lisäksi namin hajua. Anteeksi! :D En tosiaan ole ollut kimppatreeneissä...

Videolla viimeinen etsintä.




torstai 1. marraskuuta 2018

Mudi, mudimpi, mudein

Olen suuresti vaikuttunut mudin tunneälystä jälleen kerran. On sillä niitä ylimitoitettuja reaktioita ja koska se on terävä, epäsosiaalinen ja pehmeä, sen mielestä maailmassa on enemmän mörköjä kuin mitä minä näen. Kuitenkin kun se ilmoittaa että jotain on, voi olla varma että on, mielikuvituksen tuotteille se ei räyhää ikinä. Ennen viittä lähdettiin aamupissalle ja kun koira nostaa kaikki villat pystyyn heti rappukäytävän puolelle astuttuamme, ehdin vain portaita alas kävellessä, hitailla aamuaivoillani miettiä että mitähän h*lvettiä... kunnes näin että ulko-ovella makaa jokin ihmisen muotoinen möykky. Mudi aloitti matalan kurkkumurinan, mutta nielaisi loput käskemättä, aivan kuin olisi ymmärtänyt, että möykky tässä on vaarassa, emme me. Yritin jättää koirat istumaan ja mennä itse katsomaan lähempää, mutta mudi ei antanut piiruakaan periksi ja halusi väkisin tulla mun vierellä, selkeästi epävarmana tarvitsenko kuitenkin puolustajaa. Siinä se kuono oli ihan mun ranteessa kiinni kun käänsin ihmistä, ja yleensä kaikkeen tällaiseen outoon hyvin aggrella reagoiva koirani oli vain hyvin huolissaan. Se olisi ehkä ruvennut nuolemaan ihmistä, jos en olisi siinä vaiheessa noussut ja vetänyt koiraakin pois. :O

Noin muuten jokin ei täsmää. Tiedän, että moni munkin tuttu ajattelee, että senkin vainoharhainen idiootti. Ihan rauhassa saa ajatella, se ei kauheasti liikuta. Tiedän että kaikki ei ole ok. Koira on kahdesti vinkaissut autoon nostettaessa, ihan satavarma en voi olla, onko se kipua vai muuten vain kiire päästä sinne. Satavarma en ole siinäkään, onko se kotona jotenkin outo vai heijastaako se vain minun suruani. Se on taas vanhentunut, se saattaa lenkillä jäädä katsomaan/kuuntelemaan/haistelemaan (en ole varma mitä se niistä tekee) johonkin suuntaan ja ikään kuin unohtua ajatuksiinsa hetkeksi. Usein kutsun sitä, jolloin se palaa heti tähän maailmaan. Kuvittelen, että se nukkuu enemmän kuin ennen, toisaalta jos jotain actionia on tarjolla, ei tartte kahdesti kysyä. Mutta se ei kauheasti kyllä enää itse kärtä mitään tekemistä, jos on tylsiä päiviä, nukkuu vain. Se on ihan hirveän fiksu ja kova ketjuttamaan asioita, ja tietää että kun pakkaan, ollaan lähdössä johonkin. En koskaan käy ilman koiria missään reissuissa. Mulla on auton avaimet eri nipussa kuin kotiavaimet, ja niin kauan kun ollaan koirien kanssa lähdössä ulos ja otan vain kotiavaimet, ei hätää. Sen kerran kun otan taskuun myös auton avaimet aikeinani pissattaa koirat ja laittaa ne sitten autoon, se tietää että nyt. Viime aikoina se on useaan kertaan myös erehtynyt, en ole pakannut enkä ole ottanut auton avaimia, mutta se haluaisi aamupissalta palatessa autoon. Mukaan. Se koira asuisi autossa jos saisi, joten minusta tällainen itsessään on kauhean hälyttävää. Ekalla kerralla en voinut olla miettimättä, että nyt kun vien sen kotiin niin löydänköhän sen kuolleena töistä palatessani, ihan kuin se itse yrittäisi viestiä että sen täytyy päästä mukaan. No, tiedän että mulla myös hieman viiraa päässä eikä tällainen taikausko liene tarpeellista. Se on kuitenkin fakta että se on ruvennut kaipaamaan auton kyytiin normaalia enemmän. Ja sitten kun ollaan lähdössä johonkin, mua ahdistaa nostaa se sinne, mitä jos se taas vinkaisee. Toisaalta tekisi mieli sata kertaa päivässä nostaa sitä vain todistellakseni itselleni, että ei ole mitään, se ei vingu, kaikki on hyvin.

Tänään vein heidät metsään. Pidin sitä yli puoli tuntia fleksissä, jotta varmasti oli lämmitelty kunnolla. Sitten vaivihkaa päästin sen irti ja keskeytin kaikki jahtaamisleikit kutsumalla sitä ja heittämällä namin etsittäväksi. Loppulenkin se kyttäsi vain niitä nameja ja käveli lainkaan eteensä katsomatta, jolloin teki mieli taas parkaista kerta toisensa jälkeen, että katso eteesi tai nyrjähdät kohta siksi. Muutaman pienen ojan yli se meni että heilahti. Aika loppulenkistä tultiin hakkuuaukion reunalle, ja siinä oli minua vyötäröön asti törröttäviä risuja kasassa. Miettiessäni kummalta puolelta lähdetään kiertämään, koira tuli mun takaa ihan sellaista kevyttä jolkottelua ja ilman sen suurempia vauhdin ottoja hyppäsi sen läjän yli. Että joo, ei se nyt kyllä ihan kauhean kipeä voi olla. Tässä ei ole mitään järkeä. Huomenna akupunktioon omalle lääkärille, toivottavasti hänellä on hetki aikaa myös jutella.



minä valitsin sinut ja sitten olet oleva minun

fb:ssä oli istumishaaste, paikkoja joissa koira voi istua



tiistai 30. lokakuuta 2018

SM-kuvia









tältä se pujottelu tuntuukin, "blaah".. ehkä jätän senkin nyt vaan kokonaan pois.






"no nyt ne levisi, mitäs sitten tehdään?"


tosiaankin pidin räikeästi kiinni, ei tod ole tarkoitus.

Kuvat Sanni Lempiäinen

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Koiratanssin SM-kisat Ylöjärvellä 27.10.2018

No, nyt se on tehty, minun ensimmäinen yksilö-SM-kilpailu! Auto starttasi 5.00 kohti Tamperetta ja Ylöjärveä. Edellisenä päivänä piti vielä ostaa uudet talvirenkaat miehen todettua renkaita vaihtaessa, että edellisistä yksi vuotaa. Milloinkohan sitä saisi opittua hoitamaan asian heti, muistan kyllä että keväällä niitä jo katsottiin että näillä ei taida enää yhtään talvea ajaa, mutta ei muuta kuin varastoon pois silmistä vaan... perjantai-illalla myöhään muistin myös käydä kentällä tarkistamassa että koirasta löytyy siru ja se toimii, edellisen kerran se on katsottu varmaan rokotusten yhteydessä 2017. Eihän sitä yöllä enää mistään saisi uusittua, mutta jos ei löydy, turha ajaa koko koepaikalle. Onneksi lukija piippasi välittömästi, siru on keskellä niskaa.

Perillä oltiin yhden pysähdyksen taktiikalla n. 8.45 kuten pitikin. Kävin ilmoittautumassa, vein kamat sisään ja sitten vain odoteltiin. Avajaiset oli muutama lyhyt puhe ja sitten meille esiintyi pari paikallista ihmisten tanssia/jumppaa harrastavaa ja juuri jotain isoja kisoja käynyttä 11-12v tyttöä. Kymmeneltä alkoi kehässä alempien luokkien suoritukset. Kisassa oli paikkoja se 40 ja SM-osallistujia oli 33kpl, niin loput seitsemän paikkaa jaettiin alemmille. Kymmeneltä alkoi myös pyöriä toisessa rakennuksessa SM-kisaajien eläinlääkärintarkastukset. Sinne piti mennä numerojärjestyksessä ja ottaa rekkarit ja rokotukset mukaan. Sieni oli numero 19 (VOI-koirakot alkoi siis numerosta 8, kun 7 ekaa oli alempia luokkia). Halliin pääsi sisään vain kun joku tuli ulos, jotta sinne ei tullut kohtuuton tungos, mikä oli kivaa pönen kaltaisia ajatellen. Useassa kohtaa myös muistutettiin, että koirat ei osaa käyttää Virkkua eikä ole ilmoittautuneet tännekään kisaan, joten ohjaajan tehtävä on toimia koiran edunvalvojana joka tilanteessa. Tarkastukseen sai viedä nameja mukaan.

Sisään päästyämme ekana oli sirunluku ja samalla katsottiin rokotukset, tämän teki avustajat. Sitten piti kävellä kujaa kohti eläinlääkäriä, jotta hän näkee koiran liikkeitä. Päässä oli pöytä, mihin isotkin koirat toivottiin. Sieni hyppäsi kehoituksesta itse siihen. Lääkärintarkastus tuntui olevan eri koirille vähän erilainen, ensin kysyttiin koiran ikää ja onko viimeisen kuukauden aikana saanut jotain lääkkeitä, meiltä kokeiltiin imusolmukkeita kaulalta, selkää päällipuolelta, kuunneltiin sydän ("no ei sitä ainakaan jännitä yhtään, tosi rauhallinen syke", mihin minä, että ohjaajaa jännittää sitten koirankin edestä, jolloin ell nauroi että onneksi ohjaajan sydäntä ei kuunnella!) ja sitten ell halusi nähdä hampaat. Osalta kysyi saako katsoa itse vai haluaako ohjaaja näyttää, mutta Sieni oli jo pussannut sitä sen verran, että kysymättä katsoi itse. Kerroin, että yksi hammas on ollut pitkään lohjennut (tai tarkalleen ottaen siitä puuttuu pala, siinä on kuoppa, ei halkeama) ja menossa poistoon, loppusyksylle on suunniteltu toimenpidettä ja on tarkkailtu ettei vaivaa niin että tarttee lääkitä ennen sitä. Siitä sanoi, että on joo tosiaan sen näköinen että kannattaahan se poistaa. Sitten se oli siinä. Juoksua ei kokeiltu eikä kysytty onko leikattu (toisaalta juoksuiset saa osallistua SM-kisaan viimeisinä, miksi kukaan jättäisi ilmoittamatta jos juoksu alkaa?), tassuja ei katsottu, osalta oli katsonut myös ainakin korvia ja vissiin silmiäkin mutta ei meiltä. Koko homma oli ohi minuutissa ja vaikka halli oli pieni, ahtauden tunnetta ei tullut, jopa pöne olisi varmaan selvinnyt ihan ok. Itse kisahalli oli kyllä sitten tosi paljon täyteen tungetumpi ja siellä oli välillä kiusallista liikkua koiran kanssa, välillä meinasin että otan pönen hetkeksi sisään, mutta enpä viitsinyt. Osalla ihmisistä on tosi ikävä asenne ja he pitävät koiriaan irti ja antavat niiden haahuta. Minäkin treenasin Sienen kanssa pari juttua koira irti, mutta se oli koko ajan hallinnassa eikä sellainen mielestäni haittaa. Päivän lopussa Sieni söi tervetulopussukasta tullutta purutikkua mun vieressä meidän häkin edustalla, niin siellä sitten erään koira haahusi tutkimassa ihmisten kasseja, onneksi omistajansa nappasi sen pois kun se oli metrin päässä Sienen perseestä. Kerkesin jo miettiä että katsonko vaan miten käy, vai avaanko suuni ja sanonko nyt ikävänä the ihmiselle että ottaisitko sen nyt vaan kiinni kun mun koira ei varmaan halua jakaa eväitään.... jotenkin vähän tuntuu että sellainen monessa lajissa tyypillinen "etsä tiedä kuka mä oon" -asenne on läsnä myös tanssissa, ja toisilla on suurempia oikeuksia pitää koiriaan kuten pitävät ja muut sitten sopeutuu. Eihän siitäkään koirasta ollut meille lopulta mitään haittaa, mutta itselleni on aina ollut tärkeää että kukaan ei koskaan meidän takia joutuisi edes miettimään tuleekohan toi tuolta tänne, niin aika erikoiselta tuntuu toisten huolettomuus. Samaa näkee kyllä ihan lenkeilläkin, oli koirat irti tai hihnassa.

No, Sienikin sai olla autossa aamupäivän, Toppapompat päällä ja edellisenä päivänä varastosta kaivetut lampaantaljat alla tarkenivat hyvin vaikka mittari oli nollassa. Kehään tutustuminen oli aikataulun mukaan 11.20 kaikilla 19 freestyleohjaajalla, mutta päästiin aloittamaan melkein 15min etuajassa ja viime tipassa ryhmä jaettiin puoliksi, niin että kumpikin porukka sai 10min aikaa normi 15min sijaan. Aika tungos oli välillä silti mallata omia linjojaan. Koiraa en ole koskaan vienyt kehään tutustumiseen eikä siinä nytkään olisi mahtunut tekemään mitään ilman hermojen menetystä. Kehiksen jälkeen oli sitten taas odottelua, nyt alkoi jännittääkin aika lailla. Ennen meitä oli muutama ennakkosuosikki ja aivan käsittämättömän huikeat ohjelmat vetivät, esim. kiistaton ykköspallin valtaaja tänäkin vuonna: Nadja ja Flow, linkki Youtubeen jonkun muun kuvaamaan videoon (tulee kun löytyy, sen esityksen kuvasi joka toinen katsoja). Se jonka mielestä koiratanssi on pikkutyttöjen piiperrystä, on hyvä ja kouluttaa koiralleen tuollaiset itsenäiset poispäin ohjaajasta olevat temput, ärsykekontrollin niihin ja vielä opettelee ajoittamaan kaiken juuri musiikkiin. Huh huh!

Itse olin kirjoittanut ihan turkasen pitkän esittelyn, kysyin etukäteen kuinka pitkä se saa olla ja sain hyväksynnän tälle:

"Sieni on 7-vuotias pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, joka tuli minulle toiseksi harrastuskoiraksi erityisesti pk-lajeihin. Tiesin kyllä, että pitkäkarvaholskuilla on maine ei-niin-hyvinä harrastuskoirina, mutta eihän ne nyt koiraa kummempia voi olla kouluttaa, ehkä ihmisiä ei vaan ole kiinnostanut kisata? Minä päätin muuttaa tämän.

Jo ensimmäisen vuoden aikana osoittautui, että kaikki mitä olin aiemman koirani kanssa oppinut, ei toiminut holskun kanssa lainkaan. Pitkäkarvaholsku on toisaalta itsenäinen ja itsepäinen herkkäsielu, joka menettää kiinnostuksensa jos jankutat liian helppoja juttuja tai yrität neuvoa liikaa. Toisaalta koira ei kestä minkäänlaista pakottamista ja vanhanaikaiset "vaadi sitä tottelemaan" -tyyliset neuvot saavat koiran heittäytymään täysin yhteistyöhaluttomaksi. Lisäksi oma koirani on aivan suunnattoman herkkä ja kiltti. Pelkästään se, että ajattelen että nyt ei mennyt oikein, saa koiran ahdistumaan.

Parin vuoden kuluttua olin lopettamassa kaikkia harrastuksia, koska koiran motivaatio oli kovin tuulella käyvää, eikä tekninen koulutuskaan oikein edennyt. Pelkäsimme molemmat aivan hirveästi virheitä ja kaikkea sitä mitä sitten tapahtuu. Lopulta koira ei oikeastaan halunnut tehdä mitään, ettei vaan ainakaan tee väärin. Onneksi pääsin operantin ehdollistamisen kurssille. Meille avautui siellä aivan uusi maailma, ja löysimme meille toimivat koulutusmenetelmät. Ei ole olemassakaan virheitä, on vain mahdollisuuksia yrittää uudelleen. Ei enää koskaan ikinä milloinkaan niitä "kyllä sen pitää kestää kieltämistä" jne tyylisiä ohjeita, joita inhosin. Koira on ehkä maailman anteeksiantavaisin eläin ja pikku hiljaa Sienikin suorastaan syntyi uudelleen. Jouduin myös kantapään kautta oppimaan, että ohjaaja ei voi pakottaa koiraa haluamaansa lajiin. Koiran on saatava itse valita sellainen laji, jossa se kokee olevansa parhain pieni eläin. Tanssiessaan jokainen on täydellinen juuri sellaisena kuin on.

Sanotaan, että aina ei saa sellaista koiraa kuin haluaa - joskus saa sen, jota tarvitsee. Sieni on opettanut minulle itsestäni, koirista, kouluttamisesta, asioiden hyväksymisestä, sanomisten ja ajatusten hallinnasta, läsnäolosta ja pyyteettömästä rakkaudesta enemmän kuin kukaan koskaan olisi voinut. Sillä on kiistatta monipuolisimmin eri lajien harrastustuloksia koko maamme pitkäkarvaholskuista, joten ehkä sitten kuitenkin matkan varrella olen myös onnistunut siinä missä moni muu ei. Kasvanut tuollaisen koiran arvoiseksi ohjaajaksi. Löytänyt toimivat koulutusmenetelmät. Koskaan enää minulle ei tule riittämään, että yksikään koirani tekee mitään vain siksi kun käsketään. Sen on tehtävä siksi, että se itse haluaa. Tuloksetkaan eivät tule pakottamalla, ei vaikka kuinka haluaisi. Ne todellakin pitää ansaita.

SM-kisaosallistuminen tämän koiran kanssa on minulle henkilökohtaisesti suuri juttu. Pääsimme paljon pitemmälle kuin ikinä osasin edes unissani haaveilla! Mitä ikinä tapahtuukin, tiedän, että kultaisin koirani yrittää aina parhaansa. Jos jokin ei onnistu, peiliin voi mennä ihan rauhassa etsimään syyllistä. Minä haluan katsoa sitä silmiin, hymyillä sille, unohtaa muun maailman ja tuntea kuinka meidän ajatuksemme kohtaavat. Mikään titteli milloinkaan ei voi tuntua yhtä hyvältä kuin ne pienet hetket, kun tuntuu että ei enää ole varma mihin loppuu minä ja mistä alkaa sinä. On vain me, koira lukee ajatuksia ja ohjautuu kevyesti kuin tuulen henkäys. Kiitos Sieni että olet kestänyt minua kaikki ne alkuvuodet ja pakottanut minut kasvamaan siksi ihmiseksi, joka olen nyt. Maailmassa ei koskaan voi olla toista niin kultaista, iloista ja onnellista koiraa kuin sinä olet. Olet parasta mitä olisin koskaan voinut saada ystäväkseni."

Kehään pääsi kahdelta puolelta ja kumpaa tahansa sai käyttää oman valinnan mukaan sekä menoon, että poistumiseen. Toiselle reunalle vaan pakkautui aika paljon ihmisiä, puskin heidän läpi eikä tajunneet silti oikein väistää ja antaa tilaa. Jätin koiran kehän laidalle makaamaan kuten aina, ja vein rekvisiitat paikoilleen. Sitten oli aikaa vielä viedä koira vähän kauemmas, syöttää vikat namit ja palata. Kuuluttaja ei meinannut saada luettua meidän juttua loppuun, kun liikutukselta ei ääni kantanut. Saavutus se on sekin, oli siinä muutama ihminen yleisössäkin jotka hymyili meille ja mutisi itsekseen että voi että :) Sitten sitä mentiin ja tein kuten olin luvannut, hymyilin koiralle ja uhrasin ajatuksen sille, että nyt sitä ollaan tässä kehässä minne moni ei koskaan pääse tai uskalla.

video

Jännästi koskaan mikään ei mene kuten pitäisi. Kummankin sienen hakuun koira lähtee väärältä puolelta ja mun pyöriminen näyttää siksi tyhmältä. Jälkimmäisen sienen haussa olisi pitänyt ehtiä pyöriä puoli kierrosta enemmän, nyt olen naama kohti koiraa eikä se ole eläessään hypännyt käsien läpi niin, ei hyppää nytkään. Koriin vienti ja erottelu on tullut varman tuntuiseksi ja onnistuu nytkin hyvin. Sitten teen liian tiukan kurvin ja sienet melkein lentää korista koiran kääntyessä kanssa turhan rajusti ennen kuin otan korin siltä. Korin ympäri pyörimisen väliin oli lisätty yhteishyppy, mutta oli tarkoitus joku peruuttaa askel tai astua vähän sivuun ennen sitä. Nyt vaan hypättiin ja tajusin jo koiran ollessa ilmassa, että se putoaa suoraan koriin. Kaikki räjähti ja siitä alkoi kiusalliset hetket, koiralla oli tosi vaikeaa kun sitä himotti vaan kerätä ne takaisin ja mua pelotti ettei sen jalkaa sattunut. Sen jälkeen piti olla tassutemppu, elvytysliikettä (hyppii mun vieressä mun istuessa), takaa kiertoja, oikealle olalle, alas-istu, vasemmalle olalle. Nyt siitä jäi vähän kaikkea pois kun kumpikaan meistä ei tiennyt mitä pitäisi tehdä. Piti myös aika räikeällä käsiavulla auttaa se kiertoon, että tapahtui edes jotakin...

Kokonaispisteet tuli seinälle ja elin koko päivän siinä uskossa, että määrä ja vaikeus ei vieläkään riitä ja että lopun sotku vei taas taiteellisen puolen pisteitä. Illalla saatiin laput ja muistin heti, että koiran tullessa loppupuolella ex tempore syliin sen korin kaatumisen jälkeen, taisin aivan vahingossa silittää sitä. Luettuani tajusin myös että aivan vahingossa otin sitä tassutempussa jaloista kiinni, että se pysyi tukevammin. Teen joskus niin treeneissäkin, hemmetti kun on alusta asti päässyt moinen tapa juurtumaan minuun.

Mari Väänänen (YT):
Tekninen määrä 38, laatu 38, yht 76, taiteellinen kumppanuus 36, koreografia 38, yht 74, YHT. 150
"Hieman varovaisen oloinen ohjelma. Koiraan tarttuminen (tassut) on virhe, samoin koiran silittely voidaan katsoa virheeksi, ehkä tahatonta, mutta muista jatkossa. Lopussa jotain pientä epäselvyyttä."

Outi Tastula
Tekninen määrä 36, laatu 40, yht 76, taiteellinen kumppanuus 38, koreografia 39, yht 77, YHT. 153
"Rauhallinen ja miellyttävä sieniretki. ÄLÄ SILITÄ KOIRAA, pidä tassuista kiinni. Teknisesti vaativampi liike tai kaksi olisi nostanut pisteitä."

Hannele Parviainen
Tekninen määrä 40, laatu 40, yht80 , taiteellinen kumppanuus 39, koreografia 37, yht 76, YHT. 156.
"Lopun liikkeiden suunta oli hiukan väärään suuntaan. Tuomareille ei oikein näkynyt mitä tapahtui :) Koiran silittäminen kesken ohjelman vaikutti palkkiolta. Jatkossa ei kannata tehdä."

Palaute oli aika mykistävää, kellään ei paljoa muuta sanottavaa kuin että älä koske koiraan. Onhan se sellainen virhe mitä tällä tasolla ei pitäisi tapahtua. Nämä oli meidän viides tanssikisa, tiesin kyllä että niin ei saa tehdä, mutta hyvähän se on SM-kisoissa tyriä ekan kerran :D No ei tapahdu toiste. Jäi silti vähän kurja olo, eikö mitään hyvää ollut...  mulle on nyt edelleenkin vähän epäselvää mitä ne teknisesti vaativammat liikkeet on. Opetanko sen tekemään kaiken selän takana? Irtoamaan 20m päähän peruuttaen ja tekemään siellä? Muodissa tuntuu olevan tokomainen luotisuora eteen lähetys niin että ohjaaja liikkuu perässä, irtoaa vastakaiseen suuntaan tai heiluu paikoillaan, ja eteenmenon matkalla/päässä tehtävät pysäytykset selin ohjaajaan, sivuaskeleet edelleenkin luotisuoraan ja kaikenlaiset pyörähdykset ja voltit ohjaajan takana niin että ohjaaja pyörähtää samalla itse eri tai samaan suuntaan. Sieni ei osaa mitään tällaisia eikä ne ole sille lainkaan ominaisia. Onhan ne näyttäviä, mutta ei tunnu lainkaan meidän jutuilta.

Minä treenaan aivan liian vähän musiikin kanssa ja liian vähän kokonaisuuksia. Mulla on hirveän tarkkaan mietitty kaikki miten mikäkin pätkä menee, missä koira on ja missä minä olen. Sitten kun ei ole, pakka hajoaa. Mun on pakko ruveta tekemään paljon enemmän improvisaatotreenejä ja opetella siihen, että kaikki ei vaan kisoissa mene just niin kuin on suunniteltu. Me ollaan silleen tosi alkeistasolla, että moni asia onnistuu vain kun asetelma on just eikä melkein. Tällä tasolla ne pitäisi saada toimimaan oli keskinäinen sijaintimme mikä vain.

Käytin töppöstä välillä kävelemässä ja aina autolle tullessa se veti ihan hulluna kohti hallia. Kukaan meistä ei ole koskaan ennen käynyt siellä, mutta jostainhan se tiesi että koirahalli se on ja olisi halunnut osallistua. Hassu eläin. Sieni hengasi jonkun tunnun hallissa häkissä oman vuoron jälkeen, ja lopuksi hain sen vielä palkintojen jakoon kun tapana kuulemma on. Erikseen taas kiiteltiin kaikkia osallistujia ja käskettiin olla ylpeitä vain siitä, että ollaan täällä. Jopa ne viimeiset sijoitukset on hieno juttu, sen alle jää kuitenkin ne kaikki jotka ei ole oikeutettuja osallistumaan tai ei uskaltaneet mukaan :) En nyt tiedä voiko olla järin ylpeä sijasta 14./19., mutta ehkä unohdan sen kauttamerkin tuosta pois ja otan vain SM14-2018. Palkintopallilaisten ja monen muunkin esityksiä katsoessa meni kylmät väreet, me ei kertakaikkiaan ikinä tulla olemaan läheskään sillä tasolla. Toisaalta pitkäkarvaholsku ei tässäkään lajissa ole bordercollie, joita mitalisijoilla oli HTM:ssä 2/3 ja FS:ssa 3/3. Vaikka nopeus ja intensiivisyys ei sinänsä ole minkäänlaisia arvostelukriteereitä, hitaammalle koiralle on vaikeampi saada mitään vau-efektejä. Sieni kyllä teki ne omat istu-maahan-hyppää-juttunsa oikein hyvin omalla temperamentillaan, mutta jos toisilla on suurin osa ohjelmasta selän takaa ohjausta, sadan metrin peruutuksia ja sellaisia juttuja jotka tapahtuu äänen nopeudella niin eihän me olla mitenkään samoissa lähtökohdissa :)

Loppujen lopuksi jäi kuitenkin hyvä mieli. Ennen omaa vuoroa jurotin keskenäni ja mietin lähinnä pitäisikö oksentaa, kun jännitys meinasi halvaannuttaa. Jännitys oli erilaista, pönen sairastuminen vei kaiken treenimotivaation edeltäviltä viikoilta enkä edes edellisenä iltana jännittänyt yhtään. Kyllä se sitten koepaikalla iski. Onnistuin kyllä välillä ajattelemaan, että meillä on ihan yhtä suuri oikeus olla siellä ja että vaikka ketään muuta ei kiinnosta katsoa meidän esitystä, minä olen ylpeä omasta koirastani. Olihan se ihan selvää että siellä oli ne ketkä kilpailee titteleistä ja me jotka ollaan vaan esiintymässä. Oman vuoron jälkeen oli sitten paljon kivempaa jutella ihmisten kanssa. Yksi holskuihminenkin oli katselemassa kisoja ja tuli kehumaan koiraa ja sanoi, että tunnistaa täysin kaiken mistä mun esittelyssä puhuttin. Oli hauskaa jutella hänen kanssaan. Kotona oltiin 22 jälkeen ja kaaduttiin sänkyyn. Uni lakkasi neljän maissa ja rupesin kirjoittamaan tätä. Kuvia otti paikan päällä useampi, tässä ekat kännykkäräpsyt (c) jokin toimihenkilö, tarkennan jos saan kuvaajan nimen:






Toiseksi ylin nauratti mua koko yön. Kuka hyppää suu auki?!? Ja miten se voi olla tollasella banaanilla muutenkaan? :D Voi Sieni, ihme lentokala <3 Harmi että se on kännykkäkuva, teettäisin tosta taulun.

PS. Jalka vaikuttaa säilyneen vammoitta. Ainekset katastrofiin oli kyllä.