Vanhojen ja vammaisten vael... retki

Pajun vatsataudin takia piti perua alkuperäinen neljän päivän Patvinsuon "harjoitusvaellus" (ennen kesän oikeaa lapin vaellusta). Piti harjoitella sitä kuinka paljon russeli jaksaa kävellä ja millaisessa vaatetuksessa se tarkenee nukkua teltassa. Kun eläin tokeni nopeasti tylosiinilla, päätettiin kuitenkin tehdä mökillä yhden yön reissu. Kyseessä oli Huitukanharju Juvalla; luonnonsuojelualue jota ei hirveästi missään mainosteta ja itsekin kuulin siitä vasta viime vuonna. Varsinainen harjureitti on vain noin 5km pitkä ja kaikesta päätellen hyvin hiljainen. Maastopyöräreitti sinne on kaiketi tänä keväänä merkattu ja minusta siinä olisi potentiaalia muutenkin, mutta joku sanoi että maanomistajat on olleet nihkeitä niin en tiedä mitä tulee. Eihän se nyt siis tietenkään vedä vertoja Patvinsuolle saati oikealle lapille mutta näin etelä-savolaisittain olihan se ihan viehättävä harju.

Me katsottiin kartasta metsäautoteitä niin että saatiin ympyräreitti tehtyä. Nyt kun tästä olisi tulossa ihan höpöreissu niin päätin ottaa pönenkin mukaan. Hirvitti kyllä hieman että mitä jos se ei vaan jaksa kävellä ja hyytyy täysin, mutta toisaalta oltiin lähes koko ajan autolla ajettavan tien varrella niin sitten vaan olisi laitettu teltta pystyyn ja äiti olisi jäänyt koirien kanssa odottamaan kun minä olisin marssinut hakemaan auton. Hirvitti myös että jos ripuli tarttuu muihin ja ne aloittaa kesken reissun, mutta no, katso edellinen. Mihinkään erämaahan en tosiaan olisi lähtenyt toipilaan, ikälopun ja ripulin uhan alaisena, mutta nyt ei ollut kuin max 2-3h kävely autolle niin en nyt pitänyt tätä minään suuren riskin tempauksena kuitenkaan, tuli mitä tuli.

 

Lähdettiin siis perjantaina aamupäivällä, ja käveltiin varsinainen reitti ja ulos luonnonsuojelualueelta niemen kärkeen, jossa yllättäen oli laavu. Laitettiin päiväleiri pystyyn sinne. Matkaa tuli n. 6km. Loppupäivälle oltiin katsottu kartasta kivan tuntuinen yöpaikka, ja sielläkin oli yllättäen kartassa näkymätön sauna/tupa mutta mentiin sen ohi rantaan silti. Yhteensä perjantain marssia tuli 13km ja ihan sikahyvin jaksoi töppöinenkin, ei niin mitään ongelmaa. Parisataa metriä suunnistettiin umpimetsässä tieltä toiselle ja ahdisti jos se väsyy siinä, mutta ehei. Muuten reitti oli tosi helppokulkuista tietä ja loppuun saakka jolotti fleksissä etummaisena. (Joskus oon saanut paskat niskaan siitä että mudihan nyt kävelee vaikka kuolemaan saakka omistajansa perässä. Mutta siinäpä se; niin kauan kun se menee edellä, tilanne on kunnossa. Heti jos se alkaa jättäytyä vierelle saati taakse, se on uupunut.) 

 

Kuva on otetttu vasta autolle palattuamme. Lähtiessä oli sen verran hullua päässä kaikilla etten edes yrittänyt istuttaa niitä.

Vaelluksella ehkä tärkein taito on odottaa rauhassa kun ihmiset lukee karttaa, juo, syö, miettii, kuvaa, whatever. Hermo menee välittömästi jos kaikki narut on solmussa, kiskotaan tai vingutaan.

 

Ulkohuussi avomallisena :D

 

Keskimmäinen naattii päivätauolla

Näyttää että hän olisi nesteytyksessä

Pöne muisti hienosti kaikki telttarutiinit ja oli hyvä poliisi myös Pajulle. Toinen hyvin tärkeä taito on se ettei teltassa härvätä yhtään.

Yhden yön retkellä voi olla astetta paremmat eväät

Ei oikein vielä tiedä että jokainen tauko kannattaa käyttää nukkumiseen

Hän tietää <3

Jonkun on kytättävä syömisiä kuitenkin

Pidettiin muutaman tunnin tauko. Ylipäänsä tällainen minireissu tuntui hölmöltä, tie oli tosi nopeaa kävellä, ja oli jotenkin hupaisaa himmailla menemisiään ettei ole liian aikaisin iltaleiripaikallakaan.

Suunnistus tieltä toiselle. Aivan absurdia käyttää vaelluksella kännykkää suunnistamiseen.

Iltaleiriin päästyämme väsymys alkoi näkyä ja hänkin harjoitti lähinnä enää tällaista toimintaa teltassa. Ihan saatiin rauhassa syödä. Kokemus on paras opettaja.

Illalla annoin töppöiselle isomman annoksen gabapentiiniä ja lisäksi ihan varmuuden vuosi tulehduskipulääkettä mahdollisiin lihaskipuihin, ihan vain koska miksi ei. Ei ollut yhtään jäykkä aamullakaan, joten en usko, että hän tästä millään lailla kärsi. Pajulle oli mukana 400g i/d-purkkiruokaa koska se syö vielä vatsatautieväitä. Päiväretkelle sellaisenkin painon viitsi kantaa. Hän ei toki ihan niin isoa annosta voi vetää joten mudit sai kanssa siitä vähän makua nappuloiden kyytipojaksi ja pikkaisen jätettiin aamulle. Enpä ole koskaan ennen vaelluksella seissyt teltan ulkopuolella sotkemassa koirien märkäruokia lusikalla ja ojentanut yksi lusikka kerrallaan sisälle telttaan "tässä on töppöisen eka lääke, tässä tulee töppöisen toka lääke, tässä Pajun antibiootti" :D Mutta onnistui se.

Aamiaisella

Yllä yökkärimuotia. Töppöisellä oli perinteinen setti; Williksen lisäsi Toppapomppa ja kassissa olisi ollut vielä fleecetossutkin, mutta arvelin ettei niitä tarvitse. Lakilla oli Hurtan ikivanha ohuehko toppatakki. Pajulla oli kuvassa olevan Jumppapomppa-uikkarin lisäksi uusin Hurtan Extreme Warmer ja hän tarkeni hyvin. Tulkitsin sen siitä että se nukkui koko yön ihmisten välissä samaan suuntaan meidän kanssa, eikä yrittänyt ollenkaan kenenkään pussiin tai könynnyt toisten päällä etsimässä lämpimämpää paikkaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan kolmelta yöllä oli ollut +7 ja sen kyllä huomasi; meillä ihmisillä oli nollakelin pusseissa ihan saakelin hirveä hiki. Äiti sanoi heränneensä yöllä siihen että Lakki läähätti, muttei uskaltanut ottaa siltä takkia pois, kun kylmin aika oli vielä edessä. Olisi kyllä varmaan voinut. Mutta tämä oli kaikkinensa positiivinen yllätys. Toki nollakelissä tilanne on aivan eri, mutta ainakin tällaisissa lukemissa russelikin pärjää oikein hienosti. Hätätilanteessa koiran voi toi ottaa omaan pussiin mutta sitten menee nukkuminen vaikeaksi ja kyljen kääntäminen on tosi hankalaa ym.

Sosiaalisuuskiintiö ylittyi? :D

Aamulla leiriä purkamassa. Mun koirat ei varsinaisesti karkaa mutta kun keskityn pakkaamaan, en jaksa vahtia niitä yhtään eikä kellään ole lupa huidella missään. Siksi Paju on kiinni jotta se ei opi haahuileman leiristä mihinkään.

Jalat olisi vieneet niin että Lakkiakin piti välillä muistuttaa miten odotettiin...

Täydellinen kartanlukukäytös!

Viimeiselle aamulle jäi noin viisi kilometria matkaa. Lakilla oli uudet vetovaljaat, tai Lakin taluttajalla, ja minä menin sen kyydissä ekan päivän ja äiti sai kokeilla nyt. Melkoista kyytiä se vetää ja riittää että pöne oli fleksissä edellä vieheenä ja ihmiset käveli vierekkäin tiellä. Jos edellä ei ole ketään, ainakaan viime vuonna Lakki ei oikein osannut vetää.

Päiväleirissä nähtiin yksi kalastaja ja sekä mennessä että tullessa tiellä meidät ohitti yksi ja sama auto. Vanha pariskunta ihmetteli meitä varmaan kovasti :D Reitillä ei siis nähty varsinaisesti yhtään kulkijaa, ei jalan eikä pyörällä.

Videolla nyt edelleen poikkeuksellisesti kännykällä kuvattuja pätkiä. Ihan tosi outoa oli kun ainoa kartta oli puhelimessa. Yleensä viikon vaelluksilla puhelin on kiinni ja avataan vain jos on jokin hätä...

Ei nyt mikään huono reissu ja lopulta ei jäänyt pahasti jurppimaan se että kunnon vaellukselle ei päästy lainkaan. Ihanaa oli että vanha, vanha töppöinenkin pääsi vielä kerran mukaan, ja Paju osoitti että se kyllä pärjää. Ei russelista virta kävelemällä lopu, kuten vähän etukäteen arvelinkin. Kunhan kokemus vielä opettaa sille että nukkua kannattaa aina kun voi, niin hyvä siitä vielä tulee. Turhaan olen myös pitänyt sitä hienohelmana joka ei varpaitaan kastele; videollakin karmeaa sössötystä kun epäilin tuleeko se koko ojan yli vai pitääkö se nostaa :D ...