2021

"Aiempina vuosina nämä postaukset on käsitelleet pääasiassa koesaavutuksia ja ensi vuoden koetavoitteita. Tällaisen vuoden jälkeen tuntuisi kornilta toivoa yhtään mitään muuta, kuin että pystyttäisiinpä me vaan kaikki elossa. Aivan sama, vaikka koronan tai minkään takia ei edes olisi yhtään koetta. Lakin luustokuvat jännittää, ja sen kanssa on sellainen hykerryttävä tunne kaikkien sen lajienkin kanssa. Sen kanssa on vaan niin ihanaa treenata.

 

Välillä mä edelleen ajattelen, että ihan kuin olisin vaihtanut vanhan koiran uuteen koiraan, ja aivo tuomitsee sen jyrkästi. Mutta ei se niin ole, elämä vain menee niin. Lakki on vahva persoona, koska kaiken sen surun ja menetyksen keskellä hän ponnisti jaloilleen, kasvoi omaksi itsekseen ja veti samalla meidät muutkin takaisin elämän syrjään kiinni.

 

Ensi vuodelle yksi ainoa varovainen tavoite; avaa tuhkarasia ja päästä hänet lopullisesti lähtemään. "

Yksi varovainen tavoite enkä tehnyt mitään senkään eteen. Failed. Ei minulla ole aikomustakaan avata tuhkarasiaa ja tehdä niille yhtään mitään. Loppuvuodesta sentään mietin tuhkakorua uudelleen; heti tapahtuneen jälkeen löysin jonkun, joka olisi tehnyt tuhkasta sienen muotoisen korun. Sellainen olisi ihana, mutta en ole vieläkään, melkein kahdessa vuodessa, jaksanut edes paneutua miettimään voinko jakaa tuhkat. Voiko osan hänestä erottaa erilleen? Entä jos posti hukkaa lähetyksen matkalla? Epäilen etten koskaan tule tekemään sitä.

Hetken myös leikittelin ajatuksella että veisin tuhkat Pöyrisjärvelle, joka jäi meidän viimeiseksi yhteiseksi vaellukseksi. Löytäisin monta paikkaa missä hän oli hyvin onnellinen.

Sitten aurinko laskisi viimeisen kerran

Ja minun pitäisi jättää hänet... not gonna happen

************************

Tammikuu oli raskas, vuosipäivän lisäksi kuoli Ruka Sienenveli. Jotenkin se ehkä auttoi minua hitusen eteenpäin; ehkä olin salaa hirveän kateellinen Sinille, kun hän sai vielä pitää Rukan, ja nyt sekin oli poissa. Puhuimme paljon ja hän oli ehkä ainoa maailmassa joka ymmärsi täsmälleen. Kultaiset, kultaiset koiramme. Töppöinen on käynyt taas pissijuttujen takia lääkärissä. Lakki täytti vuoden.

Helmikuussa ajoimme Haunpaikkaan noseleirille, mikä oli ihanan rentouttava viikonloppu. Lakki korkkasi noseuransa sisäetsintäkokeissa (100p).

Maaliskuussa Lakki kävi luustokuvissa ja osoittautui olevan mun ensimmäinen ehjä koira. Käytiin Helsingissä, töppöinen osteopaatilla ja Lakki tapasi pentuesisaruksensa ja heillä synkkasi kovaa ja äänekkäästi. Reissun viimeisteli uimalassa käynti, töppöinen oli mukana näyttämässä mallia jota ei todellakaan tarvittu.

Huhtikuussa ei ole tapahtunut mitään tähdellistä. Pönen pissivaiva on stressannut minua ja sille on kokeiltu turhaan kaiken maailman lääkitykset, akupunktiot, fyssarit, osteopaatit ja muut. Olen miettinyt voiko koiran lopettaa "vain" siksi että se laskee alleen melkein joka yö. Siis tipottelee kuitenkin vain, mitään lammikoita ei montaa ollut. Olen myös miettinyt että Lakki tarttee kaverin ja mitä teen sitten kun pöneä ei enää ole. Maastot on sulaneet vauhdilla ja ollaan treenattu paljon pk:a.

Toukokuussa olin ahkera ja järjestin tänne Maarit Rokkamäen; kuun alusta tottispäivä ja kuun lopusta metsäjälki-ilta. Töppönen kisasi 1lk sisäetsinnässä (75p) ja Lakki 1lk KEK:ssa (75p, laatikoilla kuutamolla). Treenattiin paljon enemmän pk:a kuin nosea joten ihan peiliin voisi katsoa. Toukokuussa kävin myös tutustumassa puolitutun luona russeleihin tulevaisuutta silmällä pitäen.

Kesäkuussa meille tuli impulsiivisin ostos ikinä, se russeli :D En kadu. Pajun tarina on sen omalla sivulla, mutta lyhyesti ratkaisevaa oli mummon kuolema ja sen jälkeen päivystykseen päätymiseni. Ei ollut korona mutta siellä maatessa sitä ehti miettiä vallitsevaa maailman tilannetta, että elämä on tässä ja nyt ja nyt jos vielä selviän täältä kotiin niin täytyy elää eikä jossitella. Pöne kävi osteopaatilla, mutta ajoin päiväseltään ja pentu oli sosiaalistumassa kanssa. Kesäkuun lopussa pöne jäi miehen kanssa kotiin ja pentu meni kasvattajalleen, ja me muut lähdettiin vaellukselle.

Heinäkuussa ollaan lähinnä yritetty selvitä helteistä hengissä. Kaikki treenit jäi, Lakilla oli myös jotain outoa murkkuilua ja haluttomuutta, tai melkoista ailahtelevuutta. Ei sillä niinkään ole ollut  suoraa rehellistä motivaatiopulaa vaan se vaan rupesi tekemään kaikkea outoa, ja milloin piti olla lelu ja milloin taas en ainakaan leiki ja jos ei ole ruokaa niin teen ihan mitä sattuu jne. Uitiin paljon, Pajukin kahlasi ja kerran ainakin lähti uimalelun ja Lakin perään pitemmällekin, lisäksi uitin sitä itse.

Elokuussa Lakki kävi kolmansissa nosekokeissaan, josta taas 75p, tällä kertaa jäi heti ekana ollut ulkoalue. Koira kyllä etsi hyvin mutta nenä ei vain osunut oikeaan kohtaan ja aika loppui. Pöne kisasi seuraavana päivänä kanssa kakkosissa ja sille vain 53p ja aika blaah suoritus. Se ei voi oikein kurotella korkealle ja ajat ei vaan riitä kun ei se haistakaan enää ihan täysillä, niin paha mieli jäi. Paju kävi mätsärissä voittamassa pienet pennut, ei jatkoon kuitenkaan.

Syyskuussa vein pennun sydänultraan toisilla rokotuksilla kuullun sivuäänen takia ja ehdin hetken olla kauhuissani siitä että sillä on se pda (ei ollut). Koko perhe alkoi olla melkoisen myyty russelin edessä (paitsi pöne). Pöne kävi ekaa kertaa ikinä kertalisenssillä rallykokeessa omalla kentällä - en tosiaan hommannut sitä lisenssiä tälle vuodelle. Nosessa sitä ei tartte kun se on Kennelliiton laji ja mitään muuta en ajatellut kisaavani. Pönelle 85p mutta sellainen olo että perkele miten pienestä oli taas kiinni. Lakki kävi hyppytekniikkapäivässä ja sieltä jäi taas sellainen määrä paskaa niskaan ettei tosikaan. Kuun lopussa pöne kävi vielä kerran 2lk nosekokeissa ollen nopein koira ajoneuvoilla ja sitten sekoilemalla kaikkea outoa muualla. Siitä vain 50p ja olo että tämä oli tässä. Pöne ehti vielä toiseen rallykokeeseen josta hän sitten sai hylyn kun ohjaaja uusi väärässä kohtaa. No parempi sekin kuin se 94 mikä siitä muuten olisi tullut, se se olisi vituttanut!

Lokakuussa Lakki on jäljestänyt aika paljon ja asiat on edenneet vauhdilla. Myös hakua tehtiin pitkän helletauon jälkeen, vaikka se sitten alkoi taas hiipua ryhmädynamiikan takia (ja melko varmasti jää ensi vuonna meiltä pois, en vaan jaksa). Paju täytti 6kk.

Marraskuussa pöne oli oman seuran nollakoirana, missä hänellä oli sikahauskaa kun sai ottaa aikansa ja etsiä niin kauan että löytyy, ja sen jälkeen taas dopingilla. Itse kävin nosen vkt-kurssin ja aloitin sen harjoittelut. Ajettiin uudelleen Haunpaikkaan nosettamaan, mulla oli mukana kaikki kolme, tosin vain junnut osallistui koulutukseen ja pöne treenasi omalla ajalla. Paju aloitti rallyn alkeiskurssin läpäistyään hallittavuustestin. Ajattelin että ihanaa mennä pitkästä aikaa kurssille itse, mutta kyllä mua sitten ärsytti siellä kaikki ja olin eri mieltä joka jutusta :D En ikinä imuttaisi rataa koiralle joka ei osaa niitä kylttejä edes erikseen tai opettaisi imuttamalla paljoa mitään muutenkaan, mutta eipä se nyt haitannut niin tehdä. Paju oppi kurssin aikana mm. menemään maahan ja jotenkin tulemaan sivulle, ja sen yhdessä kävely parantui kyllä kovasti. Mudit kävi hieronnassa ja Lakkikin antoi tosi nätisti käsitellä. Paju otti useamman kerran selkäänsä pöneltä, mutta nyt tilanne vaikuttaisi taas rauhoittuneen ja he elävät saman katon alla mutta lähinnä toisensa ignooraten.

Joulukuussa käytiin JKL:ssa Hanna Närhen tottiskoulutuksessa, josta vaihteeksi jäi hyvä mieli. Oltiin myös Linnan juhlissa :D Paju kävi Smartdog-testissä ja hän vietti päivän myös klinikalla, syy jäi vähän epäselväksi mutta onneksi hän toipui täysin. Kuun lopussa käytiin taas Helsingissä, pöne osteopaatilla ja junnuosasto uimassa (Lakilla sikahauskaa, Paju ei ihan rohjennut itse menemään).

Vuoden lopussa otin myös kaksi nettikurssia; Tikkujutun hyppytekniikkaa (lämmin suositus) ja Kuusiston Tiinan käsittely-nettiyksärin (palavan lämmin suositus). Joitakin webinaareja kuuntelin myös mutta ne ei ehkä ihan ole mun juttu.

Joulukuun alun jälkeen ei ole tehty yhtään mitään monen sattumuksen summana, mutta oikeastaan se on ihan hyvä ja päätin että pidetään vieä loppuvuosi täyttä lomaa. Joku viisas joskus sanoi, että koiralla pitäisi olla yksi vapaapäivä viikossa, yksi vapaa viikko kuukaudessa ja yksi vapaa kuukausi vuodessa. Nyt olkoon se vapaa kuukausi. Ei ne mitään unohda, ja ihan hyvin ovat sopeutuneet vaikka ei tosiaan lenkeilyn lisäksi ole käyty tekemässä mitään.

Tavoitteet? Luulen, että jätän kaikki yhdistykset ja treenit joissa tarttee sopia kenenkään kanssa mitään aikatauluja. Olen niin väsynyt ja surullinen siitä, että täällä ei tapahdu mitään, ellei itse järjestä. En jaksa kysyä enää ketään mihinkään tai järjestää jotakin. Ajan sitten mieluummin muualle treenaamaan, esim. tuo JKL on (hyvällä ajokelillä) aivan kohtuullisen matkan päässä.

Jos pöne on voimissaan vielä keväällä, hommaan varmaan sitten kuitenkin sen lisenssin ja alan kiertää niitä perkeleen rallykisoja sillä ajatuksella, että kyllä se vika ennemmin tai myöhemmin vielä sieltä tulee. Noseen pöne tuskin enää menee, sen riittämättömyyden tunteen kohtaaminen on niin surullista itselle, ja muistuttaa vain siitä miten vanha se jo on eikä hiipuville aisteille ole mitään tehtävissä.

Lakki treenaa tottista kovasti, mutta en usko, että vien sitä ensi kaudella vielä kokeeseen meni miten meni. Jälkeä ja esineitä sille rakennetaan kohti voittajaluokkaa. Haku varmaan saa jäädä. Lisäksi se alkaa nyt tosissaan työstää sitä käsittelyä, kun sain hyvät ohjeet ja ennen kaikkea uskoa että koiralle kuin koiralle sen kyllä saa koulutettua. Nosessa Lakki toivottavasti pääsee paremmin kisaamaan (taidan liittyä naapuriseuraan kanssa) ja ehkä sitä pitäisi vähän enemmän treenatakin, ei ehkä määrällisesti paljoa, mutta miettiä treenit missä on jokin pointti ja muistaa myös tehdä niitä laatikoita jotka ei nykyisillä teippauksilla enää mene siinä ohessa.

Paju treenaa nosea ja tuijotusilmaisu pitäisi saada valmiiksi. Pajulle olisi hauskaa tehdä myös koiratanssiohjelma, mutta en vaan sitten kuitenkaan jaksa treenata mitään temppuja ja musiikin miettiminen vasta vastenmieliselle tuntuukin, niin ehkä mua ei sitten vaan kiinnostakaan tarpeeksi. Paju voisi yrittää opetella muutaman käskyn ihan loppuun asti, esim istu ja odota olisi kiva valokuvausta varten. Nythän sen odotuksen kesto on edelleen luokkaa kultakala ja se tekee paljon myös sellaista että se vaan häippäsee kesken kaiken, eli ei todellakaan osaa asiaa. Pajun tavoite on ensi vuoden aikana myös lakata kusemasta sisälle. :p