Vanhuus ei tule yksin

Messariviikonloppu vietettiin Helsingissä. Mietin pitkään, pitäisikö töppöselle varata osteopaatti vain siksi kun nyt sinne ollaan menossa. Edellisestä käynnistä oli alle 2kk aikaa, ja koira oli päälle päin aivan normaali. Lopulta äiti lupasi viedä koiran, jotta ehdin itse lauantaina katsomaan sekä mudikehän että koiratanssin pm-kisoja. Sen piti olla vain sellainen "kaikki kunnossa, hyvää joulua" -tarkastus. Äiti epäili, rentoutuuko koira hänen kanssaan ja onko käsittelystä mitään hyötyä. Paatti on sen kanssa hyvissä väleissä ja osaa kyllä käsitellä koiraa, lupasin.

Mudipa sitten oli ollut aivan poikkeuksellisen yhteistyöhaluton, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan ja väkisin pideltäessä oli yrittänyt purra. Olin laittanut mukaan kuonokopan ja kehoittanut käyttämään sitä, jos äitiä yhtään jännittää koiran käytös, mutta olivat halunneet yrittää ensin ilman (tämä on kummallinen ilmiö, ihan kuin se koira siitä kopasta kärsisi ja sen käyttäminen olisi mitenkään "huonompiarvoista" kuin selvitä ilman). No koppa päähän ja edelleen aivan yhtä yhteistyöhaluton mudi ensin laseroitavaksi. Oli vähän rentoutunut siinä, mutta sitten kun taas oli yritetty käsin tutkia, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan. Hätäinen diagnoosi: kallon pohjassa eli ekassa nikamavälissä jotain ja oikealla takana issiaskipua tai hermopinne, mahdollisesti kovinkin kipeä. Kehoitti miettimään hermokipulääkekuuria välittömästi ja uusi aika minun kanssani 2-3 viikon päähän.

Diagnoosi oli järkytys. Jos metsässä riehuva, kotona sohvalle kiipeävä ja kaikin puolin seurallinen koirani on näkemättäni kovinkin kipeä, jotain on pahasti vialla. Ei vaan täsmää. Olen nähnyt sen kipeänä ja olen aivan hirvittävän herkkä sille, joskus jopa yliherkkä. En kuitenkaan niin päin, etten näkisi, kun kipua on. Tietenkin krooniseen kipuun tottuu, ja siinä sitä sitten itsesyytökset laukkasi - enkö vain enää näe? Mitä jos se kuitenkin on jatkuvasti kipeä, mutta on itsekin niin tottunut siihen, ettei enää kovin näkyvästi reagoi siihen? Hermokipulääkekuurista oli jo syksyllä kaksi eriävää mielipidettä eri eläinlääkäreiltä, joten samahan se nyt olisi kokeilla. Koira siis söi gabapentiiniä ja minä tarkkailin sitä henkeäni pidätellen. Turhaan. Mikään ei muuttunut. Ei kai se voi olla kovin kipeä?

Hierojalle oli aika vasta joulukuun puolivälissä, tuli taas turhan pitkä väli hänen ollessa matkoilla jne aikataulujuttujen takia. Kerroin osteopaattikäynnistä ja sovittiin että ottaa varovasti. Vähän pientä normaalia rasittumista siellä sun täällä, mutta ei mitään pahempaa eikä koira myöskään reagoinut kaulaan eikä selkään mitenkään. Silloin kun sillä on oikeasti ollut hermopinne, koko lihaksisto on ollut "shokissa" myös. Sen sijaan ne jo aiemmin mysteeriksi osoittautuneet etutassut antoivat taas kunnon aggressiiviset reaktiot, taisi olla erityisesti oikea. Ei tarttenut kuin lähteä lavasta alaspäin, niin koira oli sitä mieltä, että ammu ittes. Laitettiin laseria, siitäkin aluksi mulkoili aika tuimasti ja sain pidellä siitä napakasti kiinni ja käskeä pysymään paikoillaan, mutta rentoutui sitten. Hieroja kertoi tutusta ihmisestä, jolla oli ollut aivan sietämättömät rannekivut, oli kuvattu, ultrattu, otettu verikoetta ja suunnilleen kaikki mitä keksittiin, eikä mitään selitystä löytynyt. Sattumalta kokeili laseria ja se oli kuulemma ekana vuorokautena pahentanut kipuja, toisena alkanut helpottaa ja kolmantena olo oli parempi kuin aikoihin. Vaikka töppösenkään rtg-kuvissa ei mitään rikkoa löytynyt, uskon siis edelleen, että jotain niissä sen jaloissa on. Ei se tyhjästä noin käyttäydy. Epäselvää on nyt edelleen vain se onko kipu ranteissa vai varpaissa, minä kun en saa sitä esiin vaikka miten räpellän, käännän ja väännän, ja muiden se ei anna niin tarkkaan kokeilla.

Toinen osteopaattiaika piti olla ylihuomenna lauantaina. Melko varmasti koira siis oli vaan tahallaan heittäytynyt hirveäksi, eikä mitään suuria kipuja ainakaan ole. En tiedä uskonko mihinkään dominansseihin ja miten asian sitten voisi selittää, mutta se on ainakin fakta, että tuossa koirassa on sellainen "irvistelen ihmisille koska on hauskaa kun ne pelkää mua"-piirre, ja se kyllä on varmaan huvittanut itseään olemalla vaan tahallaan hankala. "Koska mä voin". Kiinnosti kovasti päästä näkemään miten se nyt käyttäytyy ja mitä sieltä oikeasti löytyy. Harmi vaan, että aika piti perua...

minäkö muka!

Jouluaattona, maanantaina aamulla, koiralla oli maha vähän löysällä. En ajatellut asiaa sen enempää, mutta päivän mittaan piti rampata useampi kerta sen kanssa ulkona ja iltaan mennessä totesin, että lienee fiksua jättää iltaruoka väliin kun kovin sekaisin on pakki. Taisin nakata sille Inupektia naamariin. Aamulla heräsin siihen, että paska haisee kuin viimeistä päivää ja suunnilleen jokainen matto on kurassa, lisäksi oli jokunen läjä oksennusta. Joulupäivä juostiin tunnin välein ulkona, katsoin siis oikeasti kellosta koska on taas aika hypätä, tämä ei ole liioittelua. Silti ehti aika monta kertaa tulla sisälle. Koirakaan ei pyytänyt ulos, mitään varoitusmerkkejä ei ollut vaan kura vaan lensi kerrasta kun niikseen tuli. Tässä vaiheessa laitoin sen suosiolla kylppäriin, kaakelit on nopeampi huuhtoa kuin normi lattian peseminen. Mattopyykin ohella riitti pyykkiä muutenkin, ripuli tuli sellasella voimalla että sitä roiskui pitkin seiniä, lattioita, mun lahkeita, koiraa jne. Joka kerran jälkeen aluset jolla se makasi, oli paskassa ja lensi koneeseen. Tiistaina aloin juottaa sille Nutrisalia ja iltapäivästä soitin päivystykseen. Ripulissa oli välillä vähän verta seassa, välillä se oli kellertävää ja välillä ruskeaa. Päivystäjä oli pyhät 50km päässä ja sanoi että saan tulla jos haluan, mutta jos koira juo vielä itse ja on ihan virkeä, niin ei hänkään voi kun laittaa sen tippaan eikä siitä ole sen enempää apua kuin suun kautta juomisestakaan. Kävin sitten vaan apteekissa ja lääkitykseen lisättiin Pepcid (närästyslääke muodostaa suojakalvon -> rauhoittaa) sekä maitohappobakteerit. Ti-ke yö oli ihan yhtä onneton ja keskiviikkona rampattiin samaan tahtiin pihalla. Ke kävin uudelleen apteekissa, tällä kertaa mukaan tuli Promax-ruisku jossa kolme annosta. Ke illalla oli pari pihakäyntiä niin, että koira vain pissi ja eläteltiin toiveita josko se tästä, mutta ke-to yönä taas paskaa tuli kylppärin täydeltä ja vuorotellen miehen kanssa rampattiin ulkonakin. Aamulla lähdin töihin ja mies jäi vahtimaan koiraa. Soitin klinikalle heti kun se aukesi, ja vaikka koira edelleen oli ihan virkeä ja söi/joi mitä laitettiin, iän kuultuaan kehoittivat tulemaan. Otin iltapäiväajan. Työpäivän ajan saldo pari pihalla käyntiä ja neljä vai viisi läjää kylppärissä. "Täällä haisee vatsatauti", ukko sanoi jo ekana päivänä. Paska täällä haisee.

Sieni parka on taas ollut yhtä surkea kuin aina silloin, kun mudi sairastaa. Tapaninpäivänä kävin sen kanssa kahdestaan metsässä. Se oli tosi outoa. Mattopyykkiä partsille kuivumaan laittaessa se luikahti aina sinne ja olisi halunnut muuttaa ulos, kun sisällä on niin kipeä tunnelma.

Tänään sitten oltiin klinikalla ja kaksi tuntiahan siellä menikin. Pantiin koira tippaan (suoraan suoneen) heti, sai myös pahoinvoinninestolääkkeet samalla, ja sitten meni verinäytteet analysoitavaksi. Pahoinvoinninestolääke toimii kuulemma (nykyään?) kohtalaisen hyvin myös perspuolen "pahoinvointiin" - olen tähän saakka luullut, että se hillitsee vain oksentamista eikä siitä ole ripulissa mitään iloa! Kiva kun päivystäjäkään ei tätä tiennyt sanoa, olisin mennyt tippaan  ehdottomasti jo tiistaina, jos olisin tiennyt tämän. Nestettä meni koiraan varsin hyvä määrä ja hyvin hyvin kärsivällisesti hän istui pöydällä yli tunnin niin kuin oli käsketty. <3 Verikokeissa kaikki ok, haluttiin ottaa nyt varmuuden vuoksi kun ell katsoi tiedostoista, että ei ole vuosiin otettu. Mitään vakavampaa haima/maksa/tms vikaa ei siis pitäisi olla vaan "vain" se tarttuva mahatauti. Kuulemma oli vähän aikaa sitten ollut klinikalla koira, joka oli oksentanut vuorokaudessa sen 20-30 kertaa mitä töppönen ripuloi. Ei se ole herkkua ollut sekään. Jotenkin oksentaminen on mun mielestä ahdistavampaa kuin ripulointi, varsinkin jos mukana on verta. Persiistä kuuluukin tulla kamaa ulos, suusta ei.

Inupektit voi kuulemma säästää niihin aikoihin kun koiralla on maha vain vähän löysällä, tällaiseen vesiripuliin niistä ei ole mitään iloa. Samoin ne Gefilus maitohappobakteerit ell suositteli hymähtäen vaikka syömään itse, eli ei ole juuri mitään merkitystä tungenko niitä koiraan vai en. Promax-tahna on ihan jees ja viimeinen annos kannattaa antaa huomenna. Pepcid auttaa enemmän oksentamiseen, siis suojaa vatsalaukkua, vaikutus ei mene suolistoon asti joten ripulissa siitä ei ole iloa. Kotiin saatiin pahoinvoinninestolääkettä neljän päivän annos tabletteina, enteromicrotabletteja joiden pitäisi kovettaa tuotosta kovastikin, pitkä tylosin-kuuri (vatsa-antibiootti) ja kasa Hillsin i/d-purkkiruokaa, joka mun kokemuksen mukaan on paitsi perkeleen kallista myös oikeasti toimivaa. Maanantain koira paastosi, mutta tiistaista alkaen sai keitettyä riisilihasekoitusta aina vajaan ruokalusikallisen desiin nestettä, joka ulkonakäynnin jälkeen. Riisit tuli ainakin kaaressa ulos aivan saman näköisinä kuin menivät sisäänkin. Nesteytys oli kuitenkin onnistunut koska verikokeissa nekin arvot kunnossa, koira ei siis ollut lainkaan kuivunut. Nutrisal oli musta hyvää kamaa kesähelteillä ja näemmä se toimi nyt tässäkin, tätä pidän jatkossakin kaapissa.

Nyt on sitten siirrettävä osteopaattiaikaa että kerkiää pitää karanteenit. Ennen kaikkea toivon, että ensi yönä täällä saa nukuttua itse kukin, tosin tätä kirjoittaessa koira vinkui (!) ulos ja teki sinne kolme tutun näköistä roiskuvaa läjää. Alan olla kävelevä zombie itse, ja mudi se vasta väsynyt onkin. Klinikalta lähtiessä kävi rullalle autoon ja huokaisi syvään. Joululahjatkin on koskematta paketeissaan, mutta jospa sitten vaikka uudenvuodenaattona. Ikimuistoinen joulu, mitään ei tehnyt mieli syödä paskan hajun leijaillessa jatkuvasti pitkin asuntoa ja satunnaiset konvehditkaan ei kerinneet vyörärölle kertyä, kun tuli noita portaita rampattua täältä toisesta kerroksesta pihalle. Onhan noita ripuleita, verisiäkin, muutama ollut aiemmin, mutta ikinä ei ole näin pitkään kestäneet. Kaveri kertoi, että heillä oli mennyt kuusi päivää. Tämä on nyt sitten erityisen ärhäkkä ja raju versio tänä talvena. Jospa se nyt edes pikku hiljaa tästä, olihan tässäkin neljä tuntia paskomatta nyt.