13,5v

 

Jos alle vuoden ikäisenä lasketaan kuukausia, tässä iässä aletaan juhlia puolikkaita vuosia. Töppöinen siis eilen 13,5v ja ihan asiakseni ajelin ostamaan kakkuaineita, kun kaapissa ei vastoin oletuksiani ollutkaan kissan märkäruokaa.

Tänään hänellä oli se odotettu ja pelätty akupunktio. En minä koiraa ollut lopettamassa, mutta aloitin kyllä mennessäni kertomaan että sekin on ollut mielessä. Ell sanoi, että jos niin olisin halunnut, niin pelkän koiran iän perusteella ei hän olisi kyseenalaistanut lainkaan. Ihmiset kuulemma jakautuu aika selvästi kahteen leiriin; toiset lopettaa vähän jo varmuuden vuoksi vaikka ei välttämättä olisi vielä mitään kriittistä vaivaa, ja toiset sitten haluaa katsoa mahdollisimman pitkään. Hän oli juuri niin diplomaattinen kuin arvelin eikä tietenkään suoraan sanonut mitä tekisi töppöiselle jos olisi minun housuissani, mutta sivusi kyllä monesti sitä että itsellään on 15v vanhus kotona. 

Ell sanoi, että koska minulla on niin kiinteä suhde koiriini, hän uskoo että kyllä minä tiedän sitten kun on aika. Päätös pitää tehdä itse, koska itse sen kanssa täytyy sitten myös elää. Ihan yhtä oikein on lopettaa "vähän liian aikaisin" jos ei sitten jää itse jossittelemaan ja kaipaamaan sitä aikaa mikä olisi vielä voinut olla, tai odottaa että tulee jotain ja tehdä päätös sitten. Sanoin että pelkään että joku aamu herätän sen kusilammikosta halvaantuneena, mihin hän sanoi, että sitten kannan sen päivystykseen lopetettavaksi ja se siitä. Nuoretkin koirat voi halvaantua ja kenen tahansa elämä voi äkisti päättyä tai joutua päättämään, ei sellaisia asioita voi pelätä.

Puhuttiin myös siitä kun se on nyt kahdesti käynyt Pajun päälle niin että veri lentää. Kerran syksyllä se sai samanlaisen raivarin Lakille. (Tähän päälle vielä muutama rähinä ruuasta, mutta niille on selkeä syy.) Nämä siis kaikki käyneet ulkona niin että toinen koira on saattanut osua töppöiseen. Lakille se sai raivarin kun se ohitti kapealla polulla lumivallien välissä niin että niiden kyljet varmaan hipoi toisiaan. Pajun kanssa en ole tarkalleen nähnyt mutta aivan nollasta sataan tappomeiningillä päälle. Ekalla kerralla Pajulla oli reiät niskassa, toisella korvanlehdessä ja niskassa. Varsinkin tämä toinen näytti siltä että jos en olisi mennyt väliin, en tiedä olisiko se lopettanut lainkaan. Paju oli jo katollaan, kirkui ja ampaisi pakoon heti kun lumen seasta isomman alta pääsi. Se kyllä sitten ei myöskään ikinä jää muistelemaan pahalla vaan menisi kohta uudelleen. Myöskään töppöinen ei jää mitenkään kyräilemään, viimeeksi huusin itse sen verran että se kyllä (kuuli ja) luimisteli kauemmas. Jos se olisi kipeä niin sehän jäisi itse jatkamaan ja kyräilemään päiviksi tai viikoiksi, mutta ei lainkaan, mikä saa mut epäilemään että se vaan kuitenkin laittaa vaan nuorta urosta ruotuun. Ell sanoi, että kerta se ei oikein kuule eikä näe, ehkä näihin liittyy myös pelästyminen ts se ei ole havainnut toisen koiran olevan niin lähellä ennen kuin se osuu siihen. Ell käänsi, väänsi, paineli ja tutkaili ja oli sitä mieltä että ei se kyllä suuremmin kipeä mistään ainakaan ole. Mutta hänestä laumadynamiikka on tärkeä asia ja jos vanha koira syystä tai toisesta aiheuttaa jatkuvasti jännitteitä tai ongelmia niin kyllä se on syy tehdä jotakin (lopettaa se).

Hänestä yksi kriteeri on myös se, että hyviä päiviä pitää olla selvästi enemmän kuin huonoja. Ja jos lopetusta kovasti itse pyörittelee päässään, kyllä sekin jostain kertoo. Koiran omistamisen ei tulisi olla taakka, vaan tuottaa iloa. Kyllä vanhan koiran saa lopettaa myös siksi ettei itse jaksa olla jatkuvasti huolissaan sen voinnista.

Töppöinen ei ollut lainkaan yhteistyöhaluinen ja pyysin sille heti kuonokopan. Neulat se antoi laittaa ihan hyvin mutta sitten kun jäätiin kahdestaan ja se yleensä on käynyt melkein torkkumaan, se vaan yritti ravistella ja onnistuikin heittää pari neulaa. Ei ollut hyvä seistä, ei istua eikä maata, ja lopulta se alkoi vinkua ja olisi häipynyt kokonaan. Ärähdin sille ihan että nyt kyllä odotat siinä kun tänne on tultu hoitoa saamaan. Lopuksi hän kyllä oli väleissä lääkärin kanssa ja kerjäsi yhden namipurkin tyhjäksi...

Kotiin mennessä se sitten oli yllättäen tosi huono ja vinkui taas niissä portaissa. Joko sitä sattui pöydällä kun pidin pannasta ja se rempoi tai sitten se oli vain reaktio neuloista. En tiedä. Laitoin sille bot:n ja jätin sen aidan taakse omaan huoneeseen ja lähdin töihin. Hetken harmitti etten vaan tehnyt sitä sittenkin nyt. Olisi ainakin ohi. Miettiminen on kaikkein hirveintä. Ell sanoi, että jos meinaa antaa sen vielä elää, kannattaa etukäteen päättää jotkut selkeät kriteerit ja sitten kun ne täyttyy, toimii vaan heti, eikä enää ala uudelleen miettiä.