Maarit Rokkamäen tottispäivä

Olisi varmaan hassua asua jossain isommalla paikkakunnalla, missä valinnanvaraa riittäisi, sen kun menisi eri juttuihin. Täällä meininki on hyvin pitkälti se, että itse pitää järjestää jos jotain haluaa. Siispä hommasin yhdistyksellemme Maarit Rokkamäen kouluttamaan tottista. Alun perin etsin koulutusta vain mun hakuryhmälle, mutta meitä ei sitten ollutkaan ihan kauheasti ja laajennettiin koskemaan koko yhdistystä, niin saatiin kymmenen koiraa kasaan ja kulut järkeviksi kaikkien kannalta.

Päivä valkeni varsin kylmänä ja sateen uhka väijyi koko päivän, mutta ihan pientä hetkellistä ripottelua lukuunottamatta saatiin tyytyä vain palelemaan tuulessa. Plusasteita oli muutama. Koronan takia osallistujat oli jaettu aamupäivä- ja iltapäiväryhmään, mutta lopulta tilanne helpotti niin että kaikki tällaiset erikoisjärjestelyt voitiin vapauttaa ja toisen ryhmän treenejä sai jäädä katsomaan, myös muutama kuunteluoppilas sai tulla. Itse olin aamupäiväryhmässä ja Lakki oli vuorossa ryhmänsä toisena. Itse kun järjestää niin saa itselleen juuri sellaisen paikankin kuin haluaa. :p

Olin etukäteen ilmoittanut toiveeni näin: "Mudi 1v: seuraamisen rakentaminen, monenlaisia palasia on mutta nyt pitäisi päästä 1-2 askelta pitempää pätkää ja kaipaan tukea ajatuksilleni. Hyppy oli jo n. 50cm ja hyvä mutta sitten hajosi, ja siinä näkyy meidän ongelma kaikessa muussakin: ruoka ei toimi ja lelun kanssa aivo ei pysy matkassa. Koira on monen monta kertaa kolauttanut esteeseen kun ei katso lainkaan mitä tekee, ja ahdistuu siitä mutta ei kuitenkaan seuraavalla kerralla muista ajatella ja keskittyä yhtään enempää joten sähellyksen kierre on valmis. Treenaan paljon yksin ja tämä on ensimmäinen koirani jolla lelu voittaa ruuan, sen käyttö tuntuu edelleen vaikealta joissain tilanteissa ja kaipaisin palautetta miltä näyttää ja mitä kehittää palkkaamisessani. Jos aikaa jää, haluaisin katsoa haukkumista – intoa ja rähinää on mutta ääni ei aukea, todnäk nöyryys pidättelee vielä huutamasta ohjaajalle (?). Toisia koiria hän kyllä painostaa äänellä leikkiin senkin edestä."

Aloitettiin niin että jokainen teki pienen treenin jotta kouluttaja näki koiraa ja yhteistyötä. Toin koiran ensin viltille, josta jumppa-alustalle näyttämään seuruun pyörimistä, tein muutaman palkkauksen ruualla siinä. Lakki vähän pälyili kymmenpäistä yleisöä ja mua jännitti ihan kauheasti, mutta ihan suht normaalia touhua se muuten esitti. Sitten tehtiin viltiltä muutama aloitus ja yhden askeleen liikkeelle lähtö, näihin lelupalkka. Saatiin kommentti että hyvältähän kaikki näyttää ja että nyt vaan tosiaan eteenpäin. Työstettiin useamman askeleen seuruuta ja kouluttaja merkkasi aina koska palkata. Paikka ei vielä oikein pysy ja siellä tulee kaikenlaista pompotusta, jätättämistä, väljyyttä, nojaamista jne mutta aika pitkään se jaksaa myös siitä pysyä, joten pitkää pätkää tekemällä valittiin ne hetket kun palkataan. Itse tärkeää muistaa kävellä kunnolla ja pitää pää ylhäällä; jos alan hidastella tai kääntyä koiran puoleen, se jätättää. Mä en oikein tiedä onko tämä nyt kuitenkaan mun juttu, pelkään että koira ketjuttaa myös ei-toivotut asiat sinne. Palaan ehkä silti rakentamaan askel kerrallaan, mutta niin tai näin, nyt pitää alkaa päätä nopeasti enempään kuin siihen liikkeelle lähtöön. Eli rohkeasti vaan. Setistä tuli kaikkinensa pitempi kuin mitä se on koskaan varmaan edes yhteensä tehnyt, ja hyvin vire kesti. Olen vähän turhaan myös varonut väsyttämästä sitä, se on jo sen ikäinen että antaa mennä vaan, ei se haittaa että se tekee seuruuta myös hengästyneenä. :p

Toisella kierroksella otettiin hyppy, lautaeste jossa taisi olla viisi lautaa (50cm). Hypyssä meillä oli jo ennakkotoiveiden kirjoittamisen jälkeen ehtinyt olla parit paremmat treenit, mutta päätin pysyä suunnitelmassa. Jätin ensin lelun maahan ja lähetin koiran sinne, ja se toistuvasti yritti kiertää esteen, eli hyvin näkyi että jännittävää on. Menin vain lähemmäs lähettämään, otettiin yksi lautakin pois ja lopulta appari taisi nostaa lelua ja kannustaa koiran yli, sen jälkeen se myös selkeästi rentoutui. Pian saatiinkin sitten se toinen ongelma eli kutsuna tehdessämme koira lähtee niin kovaa että kolautti taas kerran kinttunsa esteeseen. Tähän oli helppo ratkaisu: mun pitää olla niin lähellä kutsumassa, että koira tuntuu hyppäävän suoraan syliin. Näin se ei saa niin hullua vauhtia ja joutuu katsomaan mihin on tulossa. Itsekin näin muutoksen koiran olemuksessa ja se alkoi keskittyä niin, että kokeiltiin lopuksi vielä hyppynoutoa: lähetin koiran esteelle ja vasta sen ollessa ilmassa appari pudotti kapulan toiselle puolelle. Näin heitosta aiheutuvaa saalistilttiä ei tule. Tämä meni tosi siististi.

Kolmatta kierrosta ei monikaan enää tehnyt, mutta mun koirassa oli vielä virtaa ja pantiin se valjaisiin ja liinaan haukkumaan. Yritin ensin itse olla lelu, mutta emmä osaa mitään saalisliikkeitä ja vaihdettiin sitten kouluttaja leluun ja minä pidin liinaa. Paitsi että on ihan mahdotonta olla myötäämättä enkä siis kertakaikkiaan osaa pitää koiraa myöskään paikoillaan :D Lakki oli myös tässä ihan että woooot. Palattiin siihen että minä olin lelu ja kouluttaja liinassa ja kyllä se siitä yrityksen ja erehdyksen kautta lähti, ja kyllä hän haukkui myös kouluttajalle. Näemmä niillä oikeilla ärsykkeillä on iso merkitys; mölinä johtuu sekavietistä. Eli saalisärsyke hiljaa ja kun saalistaa, lelu selän taakse, jokaisesta haukusta vahvista ja sitten vasta puru. En tiedä onko tällä mitään käyttöä eikä tuu minusta ipoilijaa, mutta hauskaa oli saada se nyt kerrankin toimimaan ja kuulla edes puhdasta haukkua!

Päivästä jäi hyvä mieli; ei nyt mitään uutta auringon alla, mutta Sienen kanssa "hanki parempi koira" -traumat pääsi melkoisiksi ja oli kivaa ylipäänsä uskaltautua johonkin pk-puolen juttuun. Eikä niiden perusasioiden kertaamisesta koskaan ole haittaa. Eniten jäi taas mieleen se että älä palkkaa jos se on huono; ihmisistä on vaan niin kivaa palkata että paljon tulee annettua myös sellaisista sinnepäin-suorituksista tai jopa vain siksi ettei nyt kellekään tule paha mieli. Ei ne tartte palkkaa siitä että ne hengittää, herran tähden. Tai sitten jos koira ääntelee tai kiihtyy, itse pitää pysyä tyynen rauhallisena ja vaatia sitä olemaan korrekti ennen kuin voidaan jatkaa. Tässä oli muutamakin tapaus joissa ohjaaja olisi varmaan jo luovuttanut jos kouluttaja ei olisi ollut jankuttamassa "ei käy, poistu ja ota uudestaan sivulle". Sinnikkyys ja periksiantamattomuus on isoja valtteja koska niin vaan nähtiin iso muutos koirissakin kun kiljuen sinnepäin -sivulletulo ei kelvannutkaan!

Olen myös ylpeä itsestäni; alun vadilla pyörimistä lukuunottamatta en tunkenut namin namia koiralle koko päivän aikana. Kotona en kyllä voinut vastustaa kiusausta ja pilkoin kahteen pussiin eri nameja, mutta pussit tuli takaisin kotiin.

Tään postauksen kuvat otti minun kameralla Susanna Häkkinen.