Noseen ja takaisin

12.-14.2. oli varattu HaunPaikkaan Kauhajoelle noseviikonloppu, alun perin A:n kanssa. Hän oli käynyt siellä aiemmin kesällä jälkikoulutuksessa, ja tykkäsi kouluttajasta kovasti. Kouluttaja oli tulossa pitämään nosea myös viime kesän mudileirille, johon olin menossa, mutta koronan takia koko leiri peruttiin. Kouluttajalla on siis kaksi mudia itselläänkin, mutta hän ei kauheasti ole missään piireissä ja olen onnistunut olemaan tapaamatta häntä koskaan :) Viikonloppuun piti olla 4-6 osallistujaa, ja sovittiin että jos ei saada omia, kouluttaja myy loput paikat. En edes julkaissut tätä missään julkisesti, vaan kyselin vaan muutamalta potentiaaliselta, ja äkkiä meitä oli viisi. Meiltäkin oli sinne matkaa kevyet neljä ja puoli tuntia, joten äkkiä aloin myös kysellä perjantaita töistä vapaaksi. Niin teki kaikki muutkin, ja lopulta järjestäydyimme niin että S & Kille tulisi mun kyytiin. Kille on aikalailla pönen kaltainen eläin, jolla siis kaikella rakkaudella ei ehkä ole päässä kaikki palikat ihan kohdillaan, joten kun lähtö oli hyvissä ajoin tiedossa, ehdittiin tehdä useampi yhteislenkki niin että otukset haistoi ja näki toisensa muttei olleet koskemisetäisyydellä. Autoon pakatessa käytiin vielä nopeasti ABC:n pihalla muutaman koivennoston verran, ja pojat ehti todeta että ai taas toi (Lakki nyt oli tähän asti ollut joka kerta sitä mieltä, että vähänsiistiiii!). Annoin vielä mun koirille kongit kun ladattiin ne autoon, ja Kille nyt vähän haukkui innoissaan, mutta yhtään murinaa ja rähinää ei kuulunut keneltäkään. Etukäteen kun vähän viitsii nähdä vaivaa niin moni asia menee paljon paremmin.

Joko mennään?

Perjantaina ajeltiin yhden tai siis nollan pysähdyksen taktiikalla Tuuriin asti, ja kaikesta koronapaskasta huolimatta maskit päässä marssittiin sisään. Olen käynyt siellä joskus juuri ajokortin saaneena, eikä mikään koko paikassa herättänyt minkäänlaisia muistoja, eli väitän että on mennyt uusiksi sekä sisältä että ulkoa. Eihän siellä enää edes ollut mitenkään halpaakaan. Oli sovittu puoli tuntia aikaa ja sitten nähdään kassoilla, ja kerkesin hyvin haahuilla retkeilyosaston, lemmikkiosaston ja sitten etsiä muovisia rasioita treenipalkoille, ja löysinkin oikein sopivat. Mitään puruluita en ostanut kun ne oli ihan yhtä kalliita tai halpoja kuin paikallisessa Tokmannissakin. Käytiin vielä ruokakaupan puolella ostamassa viikonlopun eväät (la iltaruoka/iltapala ei kuulunut hintaan), ja salaatit nyt autoilla syötäviksi. Minä ja M tehtiin salaattibaarista itsellemme salaatit, S osti valmiin. Vedettiin eväät naamaan autoissa istuen ja kusetettiin koirat ja sitten oli vielä reilu tunti ajoa perille.

Perillä oltiin vähän viiden jälkeen juuri aikataulun mukaisesti; kuudelta alkaisi luento ja tarkoitus oli ehtiä vähän purkaa autoa ja käyttää koirat. Ulkona oli noin -10. Valittiin huoneet ja vein kamat sinne, ja päätin että pöne menköön tyynylle odottamaan, se takuulla on nätisti yksinkin kun on tutut kamat, ei siis pelota että hänen hylättiin. En usko että Lakkikaan olisi ahdistunut yksin jäämisestä, mutta vaikka me oltiin aamulla kotona käyty tunnin metsälenkki, se oli nyt koko päivän autohäkissä odottelun jälkeen aivan nahka ratkee -mielentilassa ja rähisi remmilleen jne, niin ei oikein tehnyt mieli kokeilla räjäyttääkö se sängyn, mun tavarat vai koko huoneen. Lakki ja Kille jäivät siis autoon, saatiin auto piuhaan niin siellähän säilyvät. Luennossa meni kaikkinensa pari tuntia ja sen jälkeen käytiin nopeasti treenitilassa pyörähtämässä ja sitten piti sanoa että nyt alettais nukkumaan. Ihmeen hyvin virtaa täynnä oleva mudinpoikanen totesi että okei. Ihmeen vähän se myöskään tuhisi äänille. Eka yö nyt aina menee vähän huonosti nukkuen, mutta kokonaisuutena olen todella tyytyväinen lapsikoiran ensimmäisen leirin esitykseen. Se olisi myös voinut pöhkiä koko yön, olla muuten vaan levoton tai mitä vaan.

 

hyvää luentoa vaan sulle!

kannustin häntä ilmoittamaan äänistä pöhkimisen sijaan näin :)

no, joku oli vähän onnellinen. Parasta leireillä on sänky.

Kun tyyny aamulla vapautuu <3

ihme paikka tää

Treenitilassa oli kaikkea jännää, nosea varten tehtyä. Vatuloin pitkään pönen mukaan ottamista, mutta lopulta mahis käyttää iltaisin näitä seiniä ratkaisi. Lisäksi pönestä nyt vaan on mukavaa päästä autoon mukaan, vaikka päivät koostui lähinnä sängyllä makaamisesta. Autossa kyllä olisi ollut huomattavasti  enemmän tilaa jos koiria olisi ollut yksi vähemmän, mutta mahduttiin me näinkin.

Lauantain aamiaisen ajaksi jätin ne huoneeseen, tosin visusti kaikki houkuttelevat asiat pois nostettuina. Remmit oli koko leirin ajan käytävässä, koska niitä hän puree poikki varsin nopeaan tahtiin. Kengät on kotonakin edelleen kompostikehikon takana. Muutama puruluu oli mukana, mutta olisi voinut olla pari leluakin. Aamiaisen yhteydessä suunniteltiin järjestys ja mietittiin miten aloitetaan. Kaikki teki ekana kierroksen tai pari "kolikkopeliä". Lakki oli ollut eilen treenitilassa tosi reipas, mutta nyt kun kaikki oli katsomassa ja mua ehkä vähän jännitti (mua ei jännitä niinkään se mitä ne meistä ajattelee tai miten meillä menee, vaan se on vaan epämukava tunne kun et ihan tiedä mitä tehdään ja pitää kuunnella kouluttajaa sen sijaan että tekee vain itse), ja odotusloosseissa oli koiria ja muuten ihan hiirenhiljaista paitsi että välillä joku vähän rasahti, niin Lakkikin meni vähän jähmeäksi. Kriteerinä oli että kuono on alaspäin ja koira katsoo purkkia, ja tavoite oli että pää ei nouse lainkaan eli tuijotusilmaisun alkeet. Ohjaajan piti vaan mitään sanomatta heittää nameja purkkiin tähdäten. Lakkia ei oikein ne mun Naturikset napanneet,  minun oli vaikeaa olla jessaamatta ja tilanne oli niin outo, että se alkoi vinkua, eikä oikein saatu sujuvuutta. Se yritti ensin ilmaista purkkia, sitten nostaa purkkia, eikä oikein tajunnut lainkaan että tuijotus riittäisi. Nameja lensi eikä koira huomannut tai ollut kovin kiinnostunut. Oikeastaan tämä oli iso oivallus ja vahvisti taas mun näkemystä siitä, että sen motivaatio liittyy oleellisesti ohjaajan kanssa vuorovaikutukseen, ja sit kun se ei tajua, ja ohjaaja on outo eli hiljaa eikä edes jessaile vaan heittelee vaan ruokaa, se pelkkä ruoka ei todellakaan riitä. Lopuksi leikin sen kanssa ja siinä se rentoutui, ja toinen kierros meni lainaksi saaduilla kovemmilla (rapsahtaa lattiaan paremmin) nameilla jo paremmin, mutta ehkä vasta kolmannella se alkoi olla oma itsensä. Se on herkkä koira, onneksi olen tajunnut sen heti, enkä mennyt siihen lankaan, mitä töppöisen aikoina mudipiireissä paljon jankutettiin; ne on niin kovia koiria että niitä pitää kohdella rumasti. Keskiverto mudi on kaiken sen vilkkauden ja häröilyn alla oikeasti todella ohjaajaherkkä ja -pehmeä koira. Olen myös tiedostanut että mun on pakko lopettaa jännittäminen :D, voin hyvin uskoa että jos jännitän kokeessa enkä ole oma itseni ja pidä hommaa hanskassa, se reagoi siihen. Onneksi se on vasta nuori koira ja se oppii kyllä sietämään sitä paremmin, mutta silti.

Leikittiin

tältä näytti aina kun menin hakemaan häntä

Tauot se odotti huoneessa, ja taisi olla kolmannen kierroksen jälkeen kun palauttaessani Lakkia huoneeseemme pöne meinasi käydä sen päälle. Alkoi vissiin riittää kun pönen vuoro ei tule koskaan. Pönellä oli välillä kongi, mutta sitten se rähisi sen kanssa sängyltä Lakille ja Lakki ei saanut liikkua huoneessa lainkaan, niin ei sekään oikein ollut kiva. Tämän takia meillä on autossa väliseinä, nimenomaan se hetki kun toinen tulee treeneistä takaisin, on se, jolloin varmasti helpoiten räjähtää.

Toisella kierroksella muutettiin siis peliä niin, että koira sai ilmaista purkin maahan menemällä, ja se alkoikin heti olla sen mielestä tutumpaa. Kolmas kierros tehtiin seinällä korkeiden alkeita. Tällaisella seinällä hauskin oli nähdä se, että mun kumpikaan koira ei oikein ymmärrä saman kohdan hinkkausta. Meillä ei ole mitään tällaisia välineitä, ja normi etsinnöissä samaa piiloa ei toista kertaa ilmaista, niin en ei oikein tajua että nyt todellakin pysytään tässä pienellä alueella ja hajupurkki vain siirtyy. Tässä välissä taisi olla lounas, neljäs kierros tehtiin vielä seinää, ja piilot oli sen verran korkealla että aiempi kurottelu ei riittänyt vaan piti nousta kunnolla ylös. Lakki alkoi silmin nähden väsyä, mm. lähetyksissä sillä katkesi ajatus ja se useaan kertaan tuli tarjoamaan sivulle tuloa. Päätin, että viides kierros jätetään tekemättä, ei sitä tainnut tehdä enää oikein kukaan? Sain ottaa pönen ja tehdä sen kanssa tuplasokkoja. Siellä oli kaksi huonetta joissa toisessa taisi olla yksi ja toisessa kaksi piiloa, jos nyt enää muistan. Ne oli jotain melkein 3h vanhoja ja pöne ei muistaakseni ilmaissut yhtään mitään :D Jälkeen päin käytiin läpi että oli vähän vaikeat paikat. Illalla käytiin vielä porukalla treenitilassa tekemässä vähän jotain pönelle ja A:n porukan ylimääräiselle, ei-osallistuvalle koiralle. Kaikki jotka oli koulutukseen osallistuneet, oli jo ihan tainnoksissa. Ennen näitä iltatreenejä ehdittiin vielä ohjatun osuuden päätyttyä käydä kimppalenkillä. Oli noin parin kolmen kilsan kierros, ja sovittiin että lähdetään reiluin välein kaikki samaan suuntaan, niin ei tule kohtaamisia. Oli hauskaa olla yhdessä yksin lenkillä ja mikä sää meille sattuikaan!

eksoottinen maisema savolaisjunttien mielestä

 

Illalla leikittiin myös pallomerellä (toinen heistä etsi ruokaa ja toinen tykkäsi enemmän palloista), käytiin saunassa, syötiin niitä omia eväitämme ja sitten alkoi tapahtua. S oli jo perjantaina illalla sanonut että maha tuntuu vähän oudolta, mutta se kaiketi meni ohi kunnes alkoi lauantaina illalla uudelleen. On kyllä hieno tilanne kun mahatauti iskee, tunnissa vointi romahtaa, tyyppi on kalpea kuin mikä, valittaa että sattuu mahaan, päähän ja lihaksiin ja sitten kun iltayhdeksän aikaan hälytetään kouluttaja paikalle neuvonpitoon ja hän tuo kuumemittarin, se näyttää 38. Eihän sillä nyt mikään korona ole kun ei ole mitään flunssan oireita, ei yskää, ei kurkkukipua? Sehän on vain mahatauti, eikö niin? Itse hän epäili että se syömänsä salaatti olisi syypää, kun kellään muulla ei ollut mitään ja hän oli ainoana ostanut erilaisen salaatinkin. Toisaalta... mikä mahatauti särkee lihaksia kuten kuumetaudit tekee ja mistä se korkea kuume tuli, jos on vain ruokamyrkytys? Kyllä siinä aika maailmanlopun tunnelmat oli, että tässäkö tää nyt oli. Jos se olisi koronaa, kyllähän se nyt olisi jo meillä kaikilla, eritoten minulla jonka kanssa S matkusti koko eilisen. Kouluttaja oli ainoa jolla oli koko ajan ollut maski, tullessani kysyin maskipolitiikasta ja hän sanoi että jokainen menee oman päätöksen mukaisesti, joten kukaan meistä ei sitä pitänyt. Henkkoht en usko, että jos vietän viisi tuntia autossa koronapotilaan kanssa, mikään maski suojaisia minua tartunnalta. En oikein ylipäänsä ymmärrä tätä maskien kanssa pelleilyä, mutta töissä on pakko ja sosiaalinen paine pakottaa kauppareissuilla sitä pitämään. No enivei, siinä sitä sitten päätettiin että nukutaan yön yli ja katsotaan mikä on tilanne sitten. Kouluttaja tunsi jonkun paikallisen koronainfossa työskentelevän ja lupasi soittaa heti aamulla asiasta. Potilasta vannotettiin herättämään joku jos olo huononee yön aikana.

Kaikesta huolimatta itse nukuin varsin hyvin. Ei minua se tauti niinkään pelota, mutta kyllähän se aiheuttaa hirveän härdellin kaikkine karanteeneineen. Maailmanlopun tunnelmat ei siis osaltani liittyneet lainkaan siihen että pelkäisin että nyt se on mulla, vaan nimenomaan kaikkeen siihen muuhun vaivaan. Ehdin siinä jo miettiä että mun pitää varmaan sitten ajaa mökille käymättä lainkaan kotona, etten altista miestä, ja pyytää että se pakkaa mulle kassit ja tuo ne pihalle ja napata ne vain siitä. Tilata ruokaa kauppakassipalvelusta ja lääkkeet ja kaikki, voi luoja. Millainen härdelli mahtaa olla töissä ja pitääkö poissaoloa varten hakea jotain lappuja jostain (miten, altistamatta taas seuraavaa ihmistä?).

aamupissillä, upea sumu!

koska mun vuoroooo

pönen varjo <3

No, potilaalla oli paljon parempi olo jo ja kuumekin poissa. Koronatestiin ei vieraalla paikkakunnalla pääse, joten hänen piti varata aika kotikuntaansa, sai sen vasta maanantaiksi. Päätettiin, että kyllä tässä nyt ollaan kaikki jo niin sanotusti paskat housussa, joten treenataan vaan ihan normaalisti eikä lopeteta kesken. Potilas käytti maskia ja söi omassa huoneessaan, muuten mentiin kuten eilenkin. Tänään oli teemana etsinnät ja meillä oli useita pienehköjä tiloja. Lakki jaksoi tehdä kaksi kierrosta, viimeisen jätin taas pönelle. Eka Lakin tila oli pieni kodinhoitohuone, jossa oli kolme hajua. Ei niin pieneen tilaan voi laittaa niin paljoa, ajattelin heti, kun etsinnän jälkeen kuulin montako siellä oli. Koira kyllä käyttäytyi jo alusta niin että jos olisi ajatellut, olisi osannut arvata että yhtä pilveä koko tila. Se on just sitä kun se vähän tyhmänä pyörii ympäri eikä aluksi selkeästi reagoi mihinkään kohtaan. Lakki napsi sieltä kaksi ja vika jätettiin. Tällaisia pitää treenata lisää!

Toinen tila oli sama missä oli eilinen tuplasokko, makkari jossa oli kaksi sänkyä, lipasto, pieni pöytä ym. Ekan hajun pöydän alla Lakki ratkaisi nopeasti, mutta sitten me pyörittiin ja pyörittiin eikä enää mitään. Lakki ilmaisi sen kohdan missä eilinen haju oli ollut, tästä vain kehuttiin, ei palkattu, ja siitä se selkeästi vähän veti herneet nenään ja alkoi turhautua. Mulle neuvottiin että sellainen kohta missä ei olla edes käyty, mutkun ollaanhan me pyöritty ihan joka nurkassa. Vaan eipä oltu ei, seinän vieressä oli koiran vesikupin alunen tms "levy" ja Lakki kiersi sen, ja haju oli juuri siinä kohdalla saumassa seinällä. Heti kun pyysin että mene tuonne, se meni. Jännä ilmiö, koira siis voi väistää jotakin ilman että ohjaajakaan tajuaa että se väistää. Eikä se kuitenkaan mitenkään pelännyt sitä, kun sen pyysin siihen menemään. Tämä on videolla ja oli tosi paljastavaa katsoa että se tosiaan kiersi sen molempiin suuntiin mennessään.

Pöne etsi keittiöstä nopeasti kaikki kolme hajua.

Jos perjantaina tämä hullu roikkui narussaan kun virtaa oli vähän liikaa, sunnuntaina siitä taas näki että ollaan sellaisen ylihysterian puolella ja taas sai naru kyytiä. No, kylläpä itsekin maanantaina otin kevyet kolmen tunnin päikkärit töiden jälkeen, tiistaina riitti tunti, eikä koiratkaan valittaneet vaikka mitään kunnon lenkkejä ei tosiaan tehty.

Niin, kotimatkalla sullouduttiin samaan autoon, mutta ei hänellä enää mitään oireita ollut. Vähän oli silti sellainen olo, että ei tässä nyt auta kuin mennä maanantaina töihin ja toivoa parasta. Negatiivinenhan se testitulos oli, vajaa vuorokausi meni odotellessa.

Leiriltä on myös teoriamuistiinpanoja mutta en jaksa kirjoittaa niitä, olkoon tämä korona-ajan reissukertomus. Ja joo, syksylle on uusi reissu jo varattu.

Ruuat oli ihan tosi hyvät, paikka täynnä pieniä yksityiskohtia ja kokonaisuutena aivan ihana viikonloppu - lämmin suositus!