Vuosi

 29.1. klo 9:37

Vuosi sitten siihen asti tuntemani elämä tuli tiensä päähän. Kaikki pysähtyi. Ekat viikot olin ihan varma, että myös mun sydän pysähtyisi ja että en vain muistaisi enää miten hengitetään...

Vuosi sitten oli viimeiset tunnit käsillä. Edellisen yön olin kävelyttänyt sua ulkona, koska jaloillasi sulla oli parempi olo ja siellä et vaikuttanut niin kipeältä. Sä myös söit koko yön, koska vastoin kaikkia sairauden kuvauksia ruokahaluttomuus ei ollut sun oireesi. Makasin sun kanssa lattialla ja nuuhkin sun tassuja, ja nojasin suhun ja kyyneleet valui valtoimenaan sun otsallesi. Sä kuolit kuten aina elitkin; niin huomaavaisena ja jälleen kerran minut etusijalle asettaen. Toista niin epäitsekästä olentoa on mahdotonta kuvitella.

Muistan tän kaiken kuin eilisen päivän ja viime yö meni sitä miettiessä. Vuosi, vuosi ilman sinua, loppuelämä ilman sinua.

Miten mitään niin mustaa voi edes olla olemassa...

Siitä selviää, ne sanoi. Siitä selvisi, jos selviämistä on se, että jää henkiin. Jotain kuitenkin meni peruuttamattomasti rikki eikä se korjaudu koskaan. Suru katsoo mun silmissä ja asuu sydämessä.

Kultaisin, kultaisin Sieni, suuäänien mestari, koira jolla oli maailman ihanin nimi ja kaunein sielu.