sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Treenejä

Käytiinpä toista kertaa treenitilassa. Sitten edellisen kerran pentu on kehittynyt kovasti; silloin en edes yrittänyt muuta kuin antaa sen odottaa autossa. Nyt laitoin sen hihnalla sohvaan kiinni aina kun pöne teki, ja jos pöne teki jotain pientä ja sievää namien kanssa, se odotti tosi nätisti. Toki se meni niin että pyysin pöneä antamaan tassun tmv, palkkasin pönen, ja palkkasin samalla pennun kun se odotti hiljaa, tempomatta ja remmiään purematta. Jos pöne otti juoksuaskelia, alkoi tulla kitinää, ja jos edes näytin pönelle lelua, alkoi tulla sellaista karjuntaa että pöne parka ei nyt saanut leikkiä lainkaan, koska en halua yhtään antaa pennun oppia, että niinkin voi käyttäytyä omaa vuoroa odotellessa. (Ehkä mä teen sen haukkuilmaisun* niin että leikin pönen kanssa :D). En jaksanut edes koko tunnin aikaani, kun tällainen kahden koiran yhtäaikainen kouluttaminen ja palkkaaminen on aika rankkaa, mutta olipa hyvät treenit silti! Pääasiallinen tavoite oli siis opettaa pentua odottamaan nätisti vuoroaan. Sen aivan olematon itsehillintä on kehittynyt huimasti. :)

Omilla vuoroillaan (VIDEO) Lakki sai leikkiä paljon ja kokeilla lelun valintaa (ei se osannut päättää :D !), ja tehdä niitä muutamia juttuja mitä se osaa. Ei sillä ole väliä miten vähän se osaa, vain sillä on väliä, miten se tekee ne jutut mitä se osaa, sanottiin mulle tässä joku päivä, ja se on kyllä täysin totta. Hienosti se luopuu lattialla olevista leluista ja keskittyy todella kivasti. Aloitin myös vähän erottelujuttuja, ja hyvin kuuntelee. Irroituskin nykyää useimmiten jo sujuu, mutta vain kerran, seuraavalla yrityksellä hirttää kiinni :p Noin muuten sillä on nyt ruokahalu parantunut kovasti ja esim. maalimiesten kanssa se mieluummin melkein syö maksalaatikkoa kuin leikkii.

Saanko sanoa vielä kerran? Tää pentu <3

----

*
Äkkiäkös yhden mudin haukkumaan opettaa, t. minä. Mudit on haukkuherkkä rotu ja yleensä ihmiset toivoo että olisit nyt prkl hiljaa. Perjantaina aamulla oltiin metsässä ja ennen kotiin lähtöä ajattelin tehdä sen.

Härnään maassa olevalla purkilla. Mudi tarjoaa maahan menoa, kierimistä, sitten alkaa raapia purkkia ja kaivaa maata. Ei pihahdustakaan. Hän jaksaa kaivaa pitkään. Kaivaminen pitäisi btw nimetä myös, koska se olisi tosi hauska tanssiliike. Mutta en nyt just halunnut sitä niin jatketaan...

Istun kannolle ja otan purkin rintaa vasten ja hetsaan niin. Mudi hyppii päin, tönäsee mut perseelleni, raapii naarmut kaulaan ja poskeen, luikertelee mistä tahansa pienestä välistä liiveihin saakka ja on ihan superfiiliksissä, mutta ei pihahdustakaan.

Pidän purkkia kädessä ja nousen seisomaan. Mudi yrittää väkisin puskea jalkojen väliin tarjoamaan pujottelua, sitten heittää hullunvolttia, yrittää kiivetä mun lahjetta ja raapii mun jalan, ja näpsii kättä, mutta ei sano mitään. Yritystä siltä niinku ei puutu, mutta se vaan yrittää kaikkea muuta.

Laitan mudin puuhun kiinni ja kutsun ja houkuttelen sitä niin ettei se ihan yllä. Mudi saa pentuaikojen raivarin ja suuresti turhautuneena alkaa purra hihnaa poikki. Silmissä palaa ja hän on hyvin tosissaan, mutta... ei pihahdustakaan.

No kokeilen vielä laittaa mudin autohäkkiin ja huudella ulkopuolelta. Mudi alkaa kaivaa niin että auto nytkyy, puree kaltereita ja yrittää tunkea pienestä välistä. Parempi että lopetetaan tähän ennen kuin se oppii kuinka autosta karataan tai hampaat tuhotaan.

Pikkupentuna se karjui mulle kun ruuanlaitto oli liian hidasta, se karjui kun halusi ihan mitä tahansa mitä ei justnytheti saanut tai mihin ei yltänyt. Se karjui mulle kun ei ymmärtänyt mitä pitää tehdä. Nykyään se komentaa enää töppöstä. Tiedän että siellä on hyvä, vaativa ääni, mutta oon kai sitten liian huolella vaan kouluttanut sille että jos alkaa turhauttaa, ääni ei auta, vaan pitää miettiä ja yrittää tehdä jotain järkevää. :p




Ei se sitten ihan niin vaan käynytkään, mutta jatkamme yrityksiä. Terveisiä vaan ohi ajaneeseen autoon, näytin varmaan joo aika hullulta. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti