Rallypläänejä

Loistava postaus, jonka luin jo aiemmin, mutta palasin siihen nyt: "tahdosta toteutukseen".

"Kun oikeasti se ero voi olla vaan siinä, että se kouluttaja joka sua koulutti treenaa kolme kertaa päivässä ja sinä treenaat kolme kertaa viikossa."

Kävin tänään neljän viikon loman ja yhtä nosekoetta lukuunottamatta täydellisen vetelehtimisen (ei sillä, etteikö täydellinen lomailu olisi joskus kaikille oikein virkistävää!) jälkeen treenaamassa rallya. Ensin oli hiki vain yllättävän +25 -kelin takia, ja sitten hyvin pian seuraamme liittyi myös tuskan hiki. Rata oli jotakuinkin tällainen: liikkeestä istu, kutsu, merkki, kutsu, istu-90 vas-istu, pujottelu, puolenvaihto edestä, oikea tk, pujottelu, i-s-m, istu-eteen-takaa oikealle-istu, 180 vas, 270 oik, puolenvaihto jalkojen välistä, koira eteen seisten-peruuttaa poispäin, puolenvaihto edestä. Ensimmäinen kierros oli aikamoista säätöä kaikkinensa, ja ihan lopussa eteen seisomaan tulo-peruutuskyltillä koira sitten kilahti. Peruutus oli ihan kauheaa ja laitoin sen uusimaan, ja se jäi sitten kiertämään mua ympäri. Minulla on noihin tilanteisiin kauan sitten saatu, toimivaksi todettu ohje fyysisesti estää sitä tekemästä väärää liikettä, mutta en tiedä miksi en taas muistanut tehdä niin. Sen sijaan yritin sanallisesti toistaa eteen seisomaan tuloa ja lopulta varsin pontevasti rääyin sitä, tätä ja tuota ja koira teki kaikkea muuta. Lopulta vein sen autoon ennen kuin hermo meni totaalisesti.

Olen ajatellut, että jos itseä alkaa ärsyttää, koira on parasta viedä pois. Jos hermo menee oikeasti, siitä ei mitään hyvää seuraa koskaan kuitenkaan.

Mutta nyt ekaa kertaa tajusin ajatella, että ehkä meidän ongelman suuri ydin onkin juuri se, että minä luovutan? Koiralle se varmaan näyttäytyy niin, se "sai" tehdä mitä halusi. Ei sitä palkatta jääminen niin haittaa, eli aikansa vaan heittää erilaisia voltteja ja sitten mennään autoon, mikäs siinä. Tietenkin ensin pitäisi pystyä olemaan hermostumatta, mutta noin muutoin mun varmaan ehdottomasti pitäisi runnoa oma tahtoni loppuun asti ja laittaa se kuuntelemaan. Ei päästää sitä pois niistä tilanteista, ennen kuin minun sanani on tapahtunut. Kisoissa se suuri ongelma on juuri se hallitsemattomuuden tunne. Jos vire lähtee lapasesta, luovutan, koska tiedän etten mahda sille siellä mitään. Kun en oikein mahda treeneissäkään.

Sitten aloin miettimään, että vireongelma on varmaan kuitenkin kytköksissä myös tekniseen osaamiseen. Oma mielentilani on aivan erilainen, jos suoritan 20 kyltin alokasluokan rataa. Tiedän että me osataan ne jutut vaikka unissamme päällämme seisten. Sen sijaan kahdenkymmenen kyltin mestariluokan radassa on aina jotakin "vaikeaa",  mikä jännittää etukäteen. Silti sanon, että koira osaa kaikki asiat ainakin yksittäisinä temppuina. Ja kyllähän se jossain määrin osaa. On kuitenkin paljon käsimerkkejä, tarkkoja askelia ja muita apuja, ja silti monta juttua mitkä se liian korkeassa vireessä helposti tyrii ja joita siksi jännitän. Eli on paljon asioita, jotka se osaa unissaankin, ja paljon asioita, jotka se osaa vain jos ohjaus, kuut ja tähdet sattuu kohdilleen. Siinä on aika oleellinen ero. Tarvitsemme sittenkin vielä tekniikan vahvistamista. Ehkä pelkkää oikean puolen vahvistamistakin. On liikkeitä jotka vasemmalla teen pelkällä käskyllä edes katsomatta koiraan, ja oikealla mulla on niihin käskyn lisäksi käsimerkki ja pitää vielä varmistaa että tapahtuu. Se flow mikä meillä on vasemmalla, puuttuu oikealta.

Tänään tuli taas sellainen olo, että en haluaisi luovuttaa. Sillä on yksi valiotulos, kyllä niitä voisi saada lisääkin. Asiaa pohtiessani tuo Ellin blogin teksti tuli mieleen, ja kaivoin sen esiin. En vaan ole treenannut tarpeeksi. TVA ja KVA tuli paljon vähemmällä treenillä, sellainen puolivillainen ylläpito riitti hyvin. Rallyssa se ei meille ainakaan riitä. Ei riitä, että sanoo, että kyllä se osaa nämä jutut. Ei riitä, että treenaa kerran viikossa. Pitäisi treenata kolme kertaa viikossa, tai kolme kertaa päivässä. Ja aivan kuten linkitetyssä tekstissä asiaa käsitellään - siinä se halun määrä punnitaan.

Minä päätin haluta niin kauan kun terveyttä nyt taas riittää.

arvon eläin toisen, paremman kierroksen jälkeen