Töppönen on käynyt osteopaatilla viimeeksi maaliskuussa, jolloin oli puhetta puolen vuoden väleistä, ellei oireita ilmaannu aiemmin. Koira on tänäkin kesänä uinut mielestäni aika paljon, laiturilta hypyt on olleet jo vuosia kiellettyjen listalla mutta ei se rannastakaan mitenkään rauhassa kävellen mene:
Se on voinut oikein hyvin, menee sohvalle, liikkuu lenkillä normaalisti, venyttelee sekä etu- että takapäätä, jaksoi vaelluksellakin aivan kuten aina ennenkin. Mutta. Elämässä tuntuu olevan aina pieni mutta. Huomasin ehkä kuukausi sitten, että se aina välillä liikkeessä, treeneissä tms kääntyy mulkaisemaan kuvettaan. Välillä reiden ulkopintaa, välillä enemmän vatsan alle sisäpuolelle, välillä ehkä vain vehkeitään. Vilkaisu on aina niin nopea, että siitä on vaikea sanoa, eikä se myöskään nuolaise, kirputa tai jää tuijottamaan, vilkaisee vain. Viimeisimmät kerran teki sitä oikealle puolelle, mutta en vanno, etteikö vasenkin olisi välillä edustettuna. Tämä saattaa tulla kerran tai kaksi päivässä ja sitten olla useita päiviä taukoa. Juuri sen verran vähäinen oire, että mietin useita viikkoja etten vain kuvittelisi kaikkea ja olenko ihan hölmö.
Viime vuoden ongelmat alkoi elokuussa, joten päätin, että sama se on aikaistaa puolen vuoden käyntejä yhdellä kuukaudella. Niin hirveää, jos jotain ehtisi sattua, se jossittelu ei loppuisi sitten koskaan. Se alue mikä jotain tuntemuksia lähettää, on kuitenkin juuri se, missä se viimeeksi erittäin pahasti osumaa ottanut iliopsoas-perhe asustelee.
Kyllähän minä hiljaa mielessäni tiesin, ettei ole hukkareissu. Osteopaatti jälleen kerran kehui koiran herkkyyttä, ja kehaisi hän myös minua: todella hienoa että tunnen koiran ja niin pienestä näen kun se on epäkunnossa. Aivan ehdottomasti paljon helpompaa hoitaa kun on vain pikkuvikoja, eikä koira ole mennyt jalattomaksi asti, joten ikinä kun siltä tuntuu tämän koiran kanssa, kannattaa varata aika eikä pelätä olevansa vain vainoharhainen hölmö. SI-nivelet oli varsin ok, mutta oikealla iliopsoaksen pienin pätkä jonka tarkkaa nimeä en taas muista, oli hyvää vauhtia menossa kramppiin. Vasemmassa reidessä/lonkassa issiashermo jäämässä ahtaalle, ja sitten vielä hännän juuressa jotain suttua (liekö tullut uimisesta?). Myös niskassa ja varsinkin toisen (vas?) puolen sylkirauhasissa ongelmaa, seurattava kotona ettei ole mitään hammastulehdusta tulossa. Kaikki saatiin hoidettua, osteopaatti sai kyllä käyttää taas kaikki suostuttelijan taitonsa kun koira oli aluksi kovin jännittynyt ja väisti alta. Väkisin sitä ei tuolla ole pidelty eikä nytkään tarvinnut, se vaan pyydetään takaisin ja edetään koiran ehdoilla. Minusta on aina kauhean liikuttavaa katsoa sitä vuoropuhelua koiran ja osteopaatin välillä, osteopaatti katsoaa koiraa silmiin ja sanoo sille, että tiedäthän että lupaan olla ihan tosi varovainen. Koira ihan takuulla ymmärtää että sitä yritetään auttaa. Sillä saattaa olla paha ilme, mutta ei se ole sen oloinen, että se nappaa kiinni hetkellä millä hyvänsä. Ja monessa muussa paikassa se juuri nimenomaan on sitä, ja mun on roikuttava sen kaulavilloissa jo valmiiksi.
Toinen, mikä on toki taas helppo jälkeen päin sanoa, mutta mielestäni koira hyppäsi sohvalle niin, että se ei varannut ekalla askeleella sohvalla kunnolla painoa vasemmalle takajalalle. Joskus mietin hetken ontuuko se vasenta takajalkaa sen yhden askeleen. Koskaan se ei ole mitään sanonut, minä olen vain kovin hysteerinen tuijottaessani sitä nykyään, ja panen merkille kaiken. Suurella mielenkiinnolla odotan muuttuuko tämä nyt, ei meinaan pätkääkään yllättänyt että vasemmastakin jalasta löytyi sanomista.
Nyt kun se ristiluun alue tuntuu olevan tämän koiran heikoin lenkki, ja vaivaavan vuosi vuodelta enemmän, saatiin taas kehoitus jatkaa jo aiemmin saatuja jumppaohjeita ja ottaa ne mieluiten päivittäiseksi rutiiniksi. Syvät lihakset tykkäisi hyvää kun noita muistaisi tehdä. Rintalihaksia pitäisi myös nyt lähipäivinä puristella ja venyttää kotona, ovat kovin jumissa nekin. Koira jännitti niiden käsittelyä sen verran, ettei väkisin tehty vastaanotolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti