Uimarengas korvassa eli verikorva

Tiistaina iltapissalla ihmettelin hetken töppösen vasenta korvaa, joka näytti olevan ainakin ajoittain kovin luimussa. Olen hirveän kova kyttäämään koiriani, varsinkin töppöstä, ja rekisteröin kaiken vähääkään oudon. Unohdin kuitenkin asian sisään tullessamme. Keskiviikkona aamulla korva oli valahtanut entisestään ja näytti että koko koira kävelee pää vinossa, ja pissin jälkeen sisälle päästyämme hyökkäsin räpeltämään sitä. Korvalehden yläreuna oli aivan turpea, suorastaan epätodellisen pullea, tuntui kuumottavan ja oli kovin arka. Etsin siitä haavaa, puremajälkeä tai jotain muuta outoa, en löytänyt. Koira ei raapinut korvaa eikä se näyttänyt vaivaavan sitä muuten kuin että kosketusarka oli. Nakkasin siinä tohinassa sitten koiralle kipulääkkeen naamaan ja kiirehdin töihin. Mies oli iltavuorossa ja jätin sille viestin, että kun herää, katsoo korvaa. Mistä sen tietää jos turvotus leviää vaikka päähän saakka, tässä vaiheessa ei ollut aavistustakaan mikä sillä on. Kiva aina näissä tilanteissa jättää koira kotiin ja lähteä töihin...

Kellon tullessa kahdeksan soitin klinikalle. Olin siihen mennessä ehtinyt jo googlettaakin ja löysin verikorvan. Sana oli etäisesti tuttu, mutta olen aina luullut, että sellainen tulee juuri jonkun haavan seurauksena. Eläinlääkäri vahvisti lukemani: se voi tulla täysin spontaanisti ilman mitään syytä. Vähän niinkuin ihmisillä voi esim. kovaa aivastaessa revetä verisuoni silmässä, ja silmä näyttää kovinkin hurjalta, koirilla sama voi tapahtua korvassa. Verisuoni siis vuotaa ja veri pakkautuu korvaan. Sellaisen voi mennä puhkaisemaan/imemään tyhjäksi klinikalle tai tehdä sen itse kotona, jolloin riskinä on, että suoni alkaa uudelleen vuotaa ja korva on pian yhtä turpea. Tai sitten sen voi tyhjentää ja tikata kiinni, jolloin ennuste kai on aika hyvä, mutta se on taas yksi nukutus ja pieni leikkaus, ja tämä koira on viime vuosina nukutettu niin monesti ja herää kerta kerralta huonommin, että ei kiitos ellei ole aivan pakko. Tai sitten voi vaan odottaa, varsinkaan pystyyn korvaan ei määräänsä enempää verta mahdu. Pakkautuva veri tukkii ajastaan vuodon ja sitten se imeytyy sieltä pikku hiljaa takaisin elimistöön. Tässä riskinä, että korva saattaa jäädä kovinkin ruttuiseksi. Ja onhan se nyt ihan hemmetin kipeä oltava, ja pelottaa että se repeää omia aikojaan ja sitten hukumme vereen. Ell oli sitä mieltä, että jos nyt en ihan välttämättä halua tulla näyttämään koiraa, eikä se rupea vaivaamaan enempää, hän ei suosittele että sille tehdään mitään. Paitsi jos korvassa on tulehdus, silloin se pitää toki hoitaa pois. Kipulääkkeestä en älynnyt erikseen kysyä, mutta onneksi on tuota arsenaalia jäänyt selkäjutuista ja siihen riittää oma mielipide, että kipeä on. On siis lääkitty. Kotiin päästyäni tutkailin korvakäytävää kanssa, ei se tulehtuneelta näytä, eikä eritä mitään.

Korvan paise ei nyt parissa päivässä ole ainakaan yhtään pienentynyt, päin vastoin sanoisin, että tänään se on lerpattanut vielä enemmän kuin eilen. Veri painaa niin paljon, että korva parka ei jaksa pysyä pystyssä. Turvotus on vain korvan kärjessä ehkä max 1/3 korvalehden alueella, ja se tuntuu ensin siltä, että koiralla on lasten uimakellukkeet korvassa. Kummallisinta mitä ikinä olen joutunut omassa koirassani tunnustelemaan.

Vähän nyt ihmetyttää mitähän tästä mahtaa tulla. Ulkonäköseikat ei niin liikuta, mutta sydämestä kouraisee kun tämä koira taas kerran sairastaa ja toivoisin, että se paranisi mahdollisimman pikaisesti ihan sen itsensä vuoksi. Voi voi pöne.