Valinnan mahdollisuus

Tästä aivan erinomainen, ajatuksia herättävä blogikirjoitus: Pohdinnassa koiralähtöisyys kouluttamisessa. Erityisesti jäin jumiin toiseksi viimeiseen kappaleeseen, jossa puhutaan koiran valinnan mahdollisuudesta treeneissä.

Minähän kokeilin. Aloitin kohteilla: tasapainotyyny, nurin päin oleva pesuvati ja takajalkakoroke (litteä hyllylevy). Sieni otti selvästi keskimmäisen joka oli suoraan minun edessä: ensin se oli tyyny, sitten siirrettyäni kamoja vati. Takajalkatargettia se ei ottanut vaikka laitoin sen keskelle, vaan valitsi sitten tyynyn. Yllättävää, sitä ei ole tehty ikuisuuteen. Yrittikö se sanoa, että kaipaa vaihtelua? Hyvin se muisti, että tyynylle laitetaan takajalat, vadille taas etujalat. Pöne sinkoili tyynyn ja vadin välillä, painottaen huomattavasti enemmän vatiin. Siihen se tarjosi pelkkiä takajalkoja tai yritti mahtua kokonaan vadin päälle.

Sitten otin noutokapulat: tunnari, 650g pk-kapula ja pieni metallikapula (jota kumpikaan ei ole nähnyt ainakaan vuoteen, miten se löytyikin kaapista nyt!). Kumpikin valitsi ensin tunnarin. Useaan kertaan. Kun otin sen vaihtoehdoista pois, pöne tarjosi metallia, Sieni puista kapulaa. Tässä oli kyllä iso riski, että ne mielsi sen vain arkisen anna-käskyn kertaukseksi. Olen kummallekin opettanut noudon alkeita ja erilaisia materiaaleja pentuna juuri niin, että minulla on läjä kaikenmaailman tavaroita lattialla, itse istun vieressä naksun ja namikipon kanssa ja koiran pitää nostaa kaikki tavarat yksi kerrallaan mulle. Treenin päätteeksi tyhjä kuppi ja naksutin jäi lattialle, ja mennessäni päästämään pöneä portin takaa Sieni toi mulle selän takaa vielä jotain: sen naksuttimen. Tämä entisestään viittaa siihen, että se piti tätä vain nostotreeninä. :)

Kentillä tätä näkee aika paljon. Agilityssä on erittäin yleistä, että koira ei missään tapauksessa saa itsenäisesti (=ilman lupaa) suorittaa yhtäkään estettä. Tokon puolella taas kentällä saattaa olla valmiiksi laitettu vaikka ruutu, ja koira hilppaista suoraan sinne. Ohjaaja sitten kutsuu sitä pois ja höpöttää, että ei me nyt tehdä ruutua, oli tarkoitus aloittaa jäävillä. Koiran perään saatetaan karjaista rumastikin, että mihin kuvittelet meneväsi, nyt heti pois sieltä. Koiran omia valintoja ja toiveita pidetään "tuhmuutena", jolle semihyväntahtoisesti naureskellaan, että heh heh, se on niin hulluna tohon ruutuun, mutta sen pitää tehdä sitä mitä minä haluan ja luopua ruudusta ja blaa blaa. Tai mihin itse olen syyllistynyt koko syksyn: peltojäljen paalulle mennessä ei saa vielä itsekseen jäljestää, vaan tullaan nenä ylhäällä ja aloitetaan jälki vasta käskystä. Koska muutenhan se saattaa jäljestää jotain muuta ja sitten jälki-käskyllä vaihtaa ja se on kamalaa, ehdottomasti nou-nou! (No shit hei, hitonko väliä, jos homma toimii? Koiramaailma on täynnä tällaisia suurina totuuksina esitettyjä neuvoja joissa ei varmaan sitten kuitenkaan ole pohjimmiltaan mitään järkeä. Niitä kun vaan tarpeeksi toistellaan, kaikki alkaa uskoa niihin ja niin se sitten vaan on.)

Suunnitelma on hyvästä ja itsekin olen kannustanut kaikkia kurssilaisiani ym aina tekemään mahdollisimman tarkan suunnitelman etukäteen. Ja myös pitäytymään siinä, se kuuluisa "jos vielä yksi yritys" on niin usein ollut huono idea. Mutta suunnitelmahan on täyttä mielivaltaa, minun päätös siitä mitä minä haluan treenata!

Yllä olevasta linkistä löytyy linkki toiseen blogiin, jossa linkki tutkimukseen, joka vapaasti suomentaen ja lyhentäen meni jotakuinkin näin: vihreä on kuuma kohde, punainen kylmä, erottelu sujuu 100%. Kuumasta aina palkka, kylmästä ei tapahdu mitään, ei edes negatiivista rankkua (kuuman kohteen poistoa). Lintujen piti ensin valita kahdesta avaimesta: ykkönen avaa tilanteen, jossa tarjolla neljä kohdetta, joista vain yksi vihreä (kuuma) ja kolme punaista (kylmää). Kakkonen avaa tilanteen, jossa kolme vihreää (kuumaa) ja vain yksi punainen (kylmä). Tämä on niin sanottu vapaan valinnan tilanne, jossa on useita oikeita ja lintu voi itse valita niistä minkä tahansa. Noin 70% kerroista lintu valitsi tämän mieluummin kuin ns. pakotetun valinnan tilanteen, jossa oli kolmen kylmän joukossa vain yksi kuuma, joka oli pakko valita palkkion saadakseen. Koska vahvisteiden määrä oli kummassakin tilanteessa sama, tämä todistaa sen, että valinnan mahdollisuus on itsessään palkitsevaa ja siksi linnut suosivat tätä tilannetta.

Äärimmäisen kiehtovaa!

Koira on kuitenkin aika kaukana puluista, ja yhtään tarkemmin mietittynä eihän sen elämässä ole mitään täydellisen vapaita valintoja. Se on syntynyt ihmisen kotiin ihmisen tekemään pentulaatikkoon ihmisen päättämästä yhdistelmästä, sitä on pidetty kädessä kymmeniä tunteja ennen kuin sen silmätkään ovat auenneet, ihminen päättää mitä ja milloin se syö, missä ja milloin se ulkoilee, ainiin ja onhan se narussa aina ne ulkoilut, ja niin edelleen. Aikuisena sen voi sitten metsässä päästää irti ja sanoa sille "vapaa", ja istua kannon nokkaan miettimään miksei se lähde mihinkään. Jonkun muun rotuiset koirat varmasti lähtisikin teillensä, mutta paimen istuu ja katsoo takaisin. Mihin se muka haluaisi mennä? Eräänkin kerran olen miettinyt, että valtava uskollisuus on oikeasti lähinnä vain surullista. Viitaten nyt enemmän johonkin oikeisiin eläinsuojelutapauksiin. Koiraakin saa kohdella tosi huonosti, jättää ruokkimatta, pahoinpidellä mömmöissä ollessaan ja silti se ei ikinä lähde pois. Ehkä se ei osaa ajatella sellaista valintaa?

Tavoitteellinen lajiharjoittelu on äärimmäisen kurinalaista. Liikkeet ja tehtävät on todella tarkasti määritelty, joissain lajeissa myös ohjaajan toimintaa arvostellaan, tai teknisen osaamisen lisäksi koirakon yleistä olemusta ja tekemisen näyttävyyttä. "Meidän pitää harjoitella jääviä", kuuluu tosi usein. Jos koira osaa ruudun, mutta jäävissä on ongelmia, niinhän se vaan on, jos kokeet on mielessä. Vaikka se koira kuinka selvästi valitsisi itse mieluummin sen ruudun. Minäminäminä. Eihän tässä ajatella lainkaan sitä mitä koira haluaa, vaan sitä mitä minä haluan. Tai mikä minusta on tarpeellista, ehkä minustakin olisi kivempaa treenata ruutua, mutta meidän täytyy saada jäävät liikkeet edistymään. Motivoitunut koira toki tekee ihan mielellään myös niitä jääviä, ja iloitsee saadessaan palkkaa, siksi kukaan ei varmaan koskaan ole järin tullut ajatelleeksikaan koko asiaa.

Tälle tielle kun lähtee, lopulta pää meinaa räjähtää. Koko koiran pito on eettisesti erittäin arveluttavaa. Omakin olemassaolo on. Parastahan olisi, että kaikki maapallon ihmiset vaan räjäyttäisivät itsensä, loppuisipahan nälänhätä, sodat, sairaudet ja kaikki muu paska ja maapallo pelastuisi. Todellisuudessa maailma ei ole mustavalkoinen, ja marttyyriasenne on äärimmäisen rasittava. Harmaan sävyissäkin on aika paljon skaalaa, ja tässä on nyt aihe jota mun täytyy pureskella enemmänkin. Elmon ja Jaimen blogissa oli esitetty vaihtoehtona antaa koiran valita lelu jota tänään käytetään, ja jotain sellaista on varmasti helppo ottaakin ohjelmistoon. Tai antaa valita jollain konkreettisilla jutuilla, niillä agiesteillä, kohteilla, ruudulla, hypyllä jne. Sen sijaan en äkkiä keksi, miten osaisin kysyä koiriltani, haluaako ne mieluummin treenata seuraamista vai jääviä.