Miksi kohtuus ei riitä

Yhdistyksessämme pidettiin eilen rally-tokopäivä, jossa aamulla oli lajiintutustujien osuus ja iltapäivällä jo lajia harrastaneille tutustumista ylempien luokkien kiemuroihin. Minun vastuulla oli iltapäivä. Kaksi ryhmäläisistä oli avo-luokassa kisanneita, yksi alossa kisannut ja loput vasta ensimmäistä virallista starttiaan odottelevia, enempi vähempi koevalmiita. Aika monta tuntia siellä kentällä tuli pyörittyä, ja oli taas kauhean virkistävää kouluttaa ihmisiä, joita tämä koiraharrastusmaailma ei vielä ole myrkyttänyt. Enemmän, kovempaa, näyttävämmin. Miten koko ryhmä iloitsi kun jonkun koira saatiin istumaan suoraan tai ohjaaja ymmärsi miten se molemmat vasempaan täyskäännös pitäisi ohjata ja mitä siinä tapahtuu. Illalla kotona palasin taas kerran miettimään sitä, miksi mikään ei riitä, aina pitäisi olla se nopein, parhain, henkeä salpaavin koirakko, jos ei osaamisella niin koiran leiskuva asenne toki antaa sekin aihetta ihailuun. Kohtuus ei ole mistään kotoisin ja "ihan hyvä" on suoranaista vittuilua. Ei saisi olla tavallinen, pitäisi olla parhain.

demonstroin vatitreenin ja palkan suunnan Sienellä

Mutta kaikki ei voi olla parhaimpia, ja osa ei sitten kuitenkaan oikeasti edes halua. Itse en missään tapauksessa ole kiinnostunut mistään valiotason ylittävistä jutuista, edustusjoukkueista jne, en missään lajissa. Valioksi asti kokeissahan kuitenkin minun lajeissani riittää se, että on riittävän hyvä, ei tarvitse olla paras. (Onkohan agility ylipäänsä ainoa laji, jossa pitää voittaa/sijoittua tietylle palkintopallille sertin saadakseen?). Koko ajatuskuvio on siis täysin tarpeeton ja ohjaajan itse itselleen aiheuttama. En kuitenkaan ole ainoa, joka siitä kärsii. Alussa ollaan vielä kauhean onnellisia "jee, se meni maahan pelkästä sanallisesta käskystä ilman käsiapua" ja sitten joskus myöhemmin alkaa se nillitys, kun pitäisi olla suorempi, nopeampi, näyttävämpi. Ei osata olla enää tyytyväisiä siihen mitä on, ja mitä itse ollaan osattu koiralle opettaa, vaan kaivataan aina vaan parempia suorituksia. Se on oikeastaan ihan kauhean surullista, kun hauska harrastus ja suuret onnen tunteet alkaakin muuttua riittämättömyydeksi.

Tätä tekstiä aloittaessani yhtäkkiä tuli mieleen, että sama ongelmahan koskee näyttelyitä ja näyttelytulosten ohjaamaa koiran jalostusta. Kohtuus ei ikinä riitä, halutaan vähän enemmän sitä, tätä ja tuota. Koska se vaan on enemmän ja enemmän on ihmismielen mielestä helposti parempi. Se on myös helpompi määritellä ja nähdä kuin "kohtuullinen", siis jos puhutaan vaikka karvan määrästä. "Eniten" on silmin arvioitava fakta, mistä on helppo olla samaa mieltä.

Tässä on yksi tätä aihetta inspiroinut blogiteksti, minkä luin vasta vähän aikaa sitten: vaikeasta koirasta hyväksi koiraksi. Aihe on tärkeä, ja jokaisen kannattaisi oikeasti joka treenissä yrittää nähdä itsessään ja koirassaan ne hyvät asiat, ei vain huonoja! Sieni ei ole nopein eikä näyttävin, mutta se ei myöskään ikinä ääntele, se on äärimmäisen häiriövarma (ulkoisille häiriöille) ja keskittymiskykyinen vieraissakin paikoissa, eikä se juurikaan sähellä ja tarjoile omia "kivoja" ideoita vaan suorittaa asiat täsmälleen niin hyvin kuin ne on sille opetettu. Siinä on ihan hirveästi hyvää ja sellaisia isoja kokonaisuuksia, mitkä toisille taas tuottaa suuria ongelmia, esim. juurikin tuo ääntely.

***

Rallyn osalta on tehty puolenvaihto edestä - vauhdista eteen (istumaan) tulojen erottelua ja ihan muutama täsmätreeni on tuottanut hienoa tulosta. Eteen seisomaan tulo onnistuu paremmin vasemmalta, syystä että oikean puolen perusasentoon hakeutuminen on hyvin vahva ja koiran on vaikeaa lähteä oikealta poispäin. Suoruus on vielä vähän hakusessa, homma on oikeastaan siinä vaiheessa että koira pyörii niin kauan kunnes sanon "hyvä" ja sitten se odottaa seisten hetken ennen palkkaa. Satunnaisia yksittäisiä istumisia se on tarjonnut tässä, ja kunhan vahvistan vielä vähän eteen seisomaan tuloa liikkeestä ja molemmilta puolilta, seuraavaksi ohjelmassa on eteen seisomaan ja istumaan tulojen vihjeiden erottelu. Tuntuu, että rallyssa homma luistaa ja osaan nykyään tehdä sellaisia treenejä, mitkä on tehokkaita :) Paitsi onhan siellä vielä se hemmetin peruutus mikä ollaan vähän jätetty unholaan, mutta jos siihen tarttuisi vaikka sitten näiden jälkeen...

Haussa se juoksi perjantaina vielä yhdet rullatreenit kentällä. Kiintorulla oli semikireällä kaulassa, ekalla ukko näytti irtorullaa ja kutsui koiraa, toisela näytti vain irtorullaa ja kolmas ja neljäs ilman mitään apuja. Ei ollut aikomustakaan ottaa kiintorullaa, ja uskon että se oivalsi mitä halutaan. Tällaista samaa pitäisi varmaan seuraavaksi tehdä avarassa metsässä. Tänään olisi ollut pitkän radan/kahden kierroksen koko päivän mittaiset maastotreenit, mutta en mennyt. En usko, että ennen talvea on juurikaan pointtia tehdä etsintää, koirasta se nyt varmaan olisi ollut hauskaa mutta näkisin hyödyllisempänä tuon rulla-asian käsittelyn. Jos tässä nyt vielä kerkiää "normaaleja" treenejä olla niin kaipa sitä voisi jotkut hetsatut etsinnät käydä tekemässä.