maanantai 6. helmikuuta 2023

14,5


Tämän kirjoitin facen mudiryhmään:

14,5v tänään ja jostain syystä hän halusi poseerata kongin kanssa. 🎂🍗

Still going strong voisi kai vielä sanoa. Toinen silmä ei näe mitään, mutta ihmeen hyvin se siihen sitten kuitenkin sopeutui ja pärjää oikein hyvin. Ei se mihinkään ole koskaan törmäillyt mutta aiheutti alkuun kärhämiä laumassa kun se pelästyi toista koiraa kun ei huomannut sitä, ja se on aina ollut sellainen nollasta sataan tyyppi joka ei osaa sanoa että hui saakeli että pelästyin sua vaan sieltä tulee suoraan että mä sut tapan.

Selän tilannekin on pysynyt hallinnassa, gabaa se on syönyt kyllä jo pitkään.

Vähän dementoitunut se alkaa olla ja surkeinta on se kun se ei saata muistaa että söi jo, ja kärttää vaan ruokaa. En kyllä aina oo varma huijataanko mua vaan. Kuulokin on huonontunut mutta ei niin huonoksi etteikö jääkaapin ovea kuulisi. Vakavasti ottaen ei sitä kauheasti uskalla pitää vapaana koska se menee aika helposti hukkaan eikä kyllä ihan oikeasti sitten kuule kutsuja.

Jaksaa vielä lenkkeillä tunnin lenkkejä silloin kun haluaa, jos ei halua (esim. loskapaska edelleen hänen suurin inhokki) ei ole pakko. Edelleen rakastaa treenata ihan mitä vaan. Jäljellä se muistaa kaiken mutta nosessa sillä on kadonnut päästä miten piti ilmaista, mutta väliäkö tuolla.

Eipä tiennyt tyttö mitä kaikkea tuleman piti silloin kauan sitten kun pennun otti. 💙


***

Välisynttäreiden kunniaksi ämmänperkele VEI MUT LÄÄKÄRIIN.

Saimmä sit myös jäljestää ja olin paras.


Hän tosiaan kävi uusimassa gabapentiiniresepin ja sai samalla kokeeksi Librela-pistoksen. Katsotaan kuin käy. Töppöinen painoi 16,9kg mutta nyt se on kyllä oikeasti sellainen laiha läski. Ei lihaksia mutta kyljillä hyllyy.

Alkaa olla kaikki hänen vuosikertansa tutut pilven päällä. Lakin isoisä, töppöisen puoliveli elää. Töppöisen veli myös tiettävästi elää. Muun rotuisista juuri vähän aikaa sitten lopetettiin yksi vanha nettituttu. Russeliryhmä on kanssa täynnä '08 syntyneitä, nyt lopetettuja koiria.


Ei vastaanottoa mutta jaoimme nugetit.


sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Nose work -workshop

Siinäpä sitä wörkkiä onkin kerrassaan.

Ajeltiin Lahteen ja jätettiin auto Lauran pihaan, ja jatkettiin hänen autolla kahden russelin voimin Tuusulaan, jossa Annika Wallenius piti koulutuksen. Hän oli se sama ihminen jonka jälkileirille viime syksynä meinasin ajaa, mutten löytänyt majoitusta. Olikin oikein mukava ja osaava kouluttaja, menisin hajuasioissa hänelle uudelleenkin. Järjestelyt ei sitten olleetkaan niin hyvät, hallissa oli huomattavasti kylmempi kuin kerrottiin, paikan päällä piti olla kahvia ja pientä purtavaa muttei ollut ja koiria oli minusta otettu liikaa liian lyhyelle ajalle ja se teki kiireen tunnun. Aamulla oli erikseen aloittelevat 10-13 ja sitten me kokeneemmat 13-16, kuusi koiraa. Olisin halunnut mennä vähän aiemmin ja katsoa aamuryhmän loput; koska koulutan itse, mua kyllä kiinnostaa jos on jotain uusia ideoita alkeisiin. No ei sinne saanut mennä niin se siitä. Alkeisryhmäläiset sai kyllä jäädä katsomaan meidän treenejä. Alkeet kyllä maksoi kympin enemmän kuin me, mutta sitä jäin ihmettelemään miksei mulle myyty samalla kympillä oikeutta mennä katsomaan heitä. No aivan sama. Sääennustekin muuttui kylmemmäksi ja lopulta oli noin -10, vähän epäilytti Pajun tarkeneminen autossa monta tuntia.

Vierumäen matkakeitaalla tulossa Lahteen. Eka aurinkoinen päivä sataan vuoteen ja meikä viettää sen autossa ja hallissa, nice.


Sieltä Vierumäeltä löytyy aina kaikkea jännää!


Koska aikaa meni aluksi selittämiseen, niin kouluttaja päätyi siihen että vain yksi kierros per koira. En oo koskaan varmaan treenannut nosea niin ja se tuntui oudolta. Me oltiin toiseksi viimeisiä, Myrna vika. Mua ennen olevat oli hirveän rauhallisia, kahdella oli motivaatio-ongelmaa ja kaksi ohjaajaa halusi enemmän vain palautetta itselleen omasta ohjaamisestaan. Menin sitten hakemaan Pajua ja sanoin tullessani että noniin nyt loppui rauhalliset koirakot... Paju kyllä nukkui autossa, mutta sitten kun se pääsee, se alkaa hinkua jo ulkona ja on ihan lentoon lähdössä. Eteisessä se karkasi multa kun riisuin sitä ja vaihdoin sille valjaita ja lähti yleisöön nuohoamaan.  (Laura sanoi että se meni sellaisen tädin luokse, joka  söi leipää.) En jotenkin tajunnut edes tarpeeksi painokkaasti kutsua sitä, niin menin sitten vain hakemaan. Se kyllä kasasi itsensä ihailtavan hyvin ja heti kun otin lämppähajupurkin pöydältä käteen, se keskittyi vain siihen. Kaikki muut oli ottanut yhden nuuhkaisun ja mä otin ainakin kymmenen, ja kysyin sitten että kauanko kehtaan tässä jumpata. Tein käsikosketuksia ja annoin sen leikkiä samalla kun juttelin vielä kouluttajan kanssa. Se oli edelleen hirveän kiihkeä.




Olin kuvaillut ongelmaa ja sain ensin noottia siitä, että koiralle ei huudeta vaikka se nostaisi koipea. Ettei sitä kielletä siitä ollenkaan. Olen kyllä pahoillani että kielsin niin kovasti, mutta ettei ollenkaan...? Sain myös sanomista siitä, että missään koulutuksissa ei pidä yrittää pedata ongelmaa esille, vaan suunnitella aina sellainen treeni että koira todennäköisesti onnistuu. Aloitettiin levyllä joka oli tarkkuustreeni, kouluttaja aina käänsi / nosti sen pystyyn toistojen välillä. Paju oli oikein hyvä. 


Sellasta vauhtia.


Sitten eka etsintä, tiesin missä piilo on. Sitä joutui tarkentamaan tosi kauan ja Paju jaksoi hienosti. Seuraavalla alueella piilo oli seinässä just sen verran korkealla että mietittiin yltääkö se siihen, mutta alueella oli rekvisiittana myös pieni pöytä ja kysyin voiko sen siirtää siihen alle niin se päältä saisi hajun, sanoin että se rakastaa hyppiä asioiden päälle. Siirrettiin ja se pelitti oikein kivasti. Sitten kouluttaja halusi ottaa pöydän pois ja tehdä korkean niin että koira tietää missä haju on. Periaatteessa ihan hyvä idea kouluttaa vaikka saavuttamattomia noin, että ensin pääsee ja sitten rajoittaa niin ettei pääsekään perille. Paju meni tästä mun mielestä hämilleen, kun se on kuitenkin tehnyt paljon alueita missä on useita hajuja eikä samalle kuulu palata. Minusta se yritti etsiä jotain muuta ja kun ei löytynyt, näin itsekin että nyt sen asento ja liike hieman muuttuu ja passivoituminen on lähellä. Sitten se just päätti kuitenkin kokeilla sitä seinää ja nousi pystyyn sinne, ylsi juuri. Etsinnät taisi olla sitten siinä. Väleissä meni toki aikaa jutteluun ja leikitin koiraa, tai syöttelin sille nameja, ja välillä koppasin sen syliin kun en jaksanut muuta.


"päästä perkele". Puutteellinen taukokäytös näyttää tältä.


Pajua tietty kehuttiin kauheasti ja olihan se oikein hieno. Kouluttaja käski mun unohtaa sen mistä ne jäätymiset alun perin alkoi, ei sillä ole väliä löytääkö syytä koskaan. Sanoin aluksi että toinen kouluttaja on ehdottanut että ehkä se rauhoittelee itseään, hän vastasi että ei usko sellaiseen, mutta jälkeen päin sanoi että voihan siinäkin olla perää. Hän vertasi monesti nosea jälkeen; jos jälki hukkuu koiralta metsässä, mitä teet silloin? Miksi nosessa pitäisi tehdä jotain muuta jos hajua ei löydy? Mennään pois ja pidetään tauko ja palataan uudelleen vähän eri kulmasta, tai tehdään huomenna uusi harjoitus. Hän painotti sitä että aina treeneissä pitäisi miettiä etukäteen asetelma niin että onnistumisen todennäköisyys on mahdollisimman suuri. Jos lähtee kouluttamaan apinalle tarttumista, mistä kulmasta esine pitäisi tuoda? Millainen sen kannattaisi olla? Jos kouluttaa koiralle tassukosketusta, millainen alusta ja mikä sijainti kaikilla toisiinsa? Samaa pitäisi soveltaa nosessa.

Päivän aikana toistui monta kertaa myös se, että nosessa porukka tykkää treenata isoja sokkoalueita. Hänestä kannattaisi pilkkoa enemmän, pieniä treenejä mahtuu tekemään vaikka kotona. Tärkeimmät osat on lähtö (tunnetila, fokus, nenä auki), tarkennus (taito ja motivaatio) ja ilmaisu (ohjaajan kriteerien mukainen; mieti mitä esim istuvan koiran pitäisi tehdä jos se ei mahdu istumaan piilolla, kouluta niin sujuvaksi että siihen ei tartte etsinnöissä puuttua).

Kouluttajan ideaali on koira, joka on itsenäinen mutta ohjattavissa. Hänelle se tarkoittaa sitä, että omaa rintamasuuntaa kääntämällä voi ohjata koiraa eri paikkaan, mutta etsiessään koira ei käänny edes vilkaisemaan ohjaajaa vaan sivusilmällä huomaa rintamasuunnan muutoksen ja reagoi siihen. Nämä on toki makuasioita ja minusta myös vähän koirakohtaisia. Ohjaamista pitäisi joka tapauksessa harjoitella erikseen niin, että se ei tapahdu aina "viime tipassa" kun aika alkaa loppua tai alue alkaa olla käyty läpi ja ohjaajalla on sellainen olo että eihän täältä löydy mitään. Muuten siihen liittyy helposti mukaan paine ja  koiralle välittyy sellainen tunnelma että hän ei ole osannut kun toi tulee sörkkimään väliin. Eli ihan tietoisesti alueita missä esim sermillä rajattu toinen puoli on tyhjä ja sieltä ohjaaja ohjaa koiran omalla ohjausvihjeellään että mennääs toiselle puolelle, ja sieltä tulee löytö.

Sitten me puhuttiin vielä haistelusta, kun useammalla oli se ongelma, että hallin matto kiinnostaa enemmän kuin eukalyptuksen etsiminen. Kouluttajan mielestä lähtökohta on se, että on tosi ristiriitaista kieltää muiden hajujen haistelu mutta pyytää koiraa haistelemaan sitä mitä me halutaan. Lisäksi hän ajattelee, että jos toistuvasti kieltää koiraa haistelemasta, se helposti kasvattaa vaan turhaumaa. Tehtiin niille haistelijoille sellaista treeniä, että koira sai haistella rajatulla alueella (esim. hihnan mitta) niin kauan kuin halusi, sitten heti kun se nosti pään ja otti kontaktia ohjaajaan, appari vei hajupurkin koiraa hetsaten piiloon ja ohjaaja laski koiran etsimään. Palkattiin se ruualla/lelulla miten kukakin ja sitten annettiin sen taas haistella mattoa.

Teoriassa oon samaa mieltä, mutta käytännössä en. Ensinnäkään suurin osa ihmisistä ei muistanyt pysyä tietyllä alueella, vaan haahuili koiran mukana, jolloin sille tuli aina uusia hajuja. Pointti olisi pysyä sillä samalla alueella niin se auttaa siihen, että "hajut loppuu" ja koiran on helpompi luopua niistä. Lisäksi nähtiin myös yksi koiven nosto minkä se urosten haistelun salliminen niiiin helposti teettää. Koiraa ei mitenkään kielletä siitäkään vaan viedään se vaan pois ja jatketaan treeniä tai pidetään tauko ja siivotaan sotkut. 😦Mä en ikinä tekisi tällaista mun koirien kanssa; hallissa haistelu ON yksinkertaisesti kielletty. Jos sitä haluaa käyttää palkkana niin sitten juostaan vaikka ulos kuseskelemaan, samat koirien jalanjäljethän sielläkin on. Itse ajattelen että ei mun kanssa ole pakko treenata, mutta haistelu ei silti ole valittavissa. Sen verran pitää voida kieltää ja koiran kestää sitä turhaumaa. Oikeastaan mun mielestä alusta asti hallissa opetellaan siihen, että tullaan sisään, tehdään hyvin lyhyt ja intensiivinen treeni, palataan ulos. Ei se pentu ehdi siinä mitään haistelemaan. Olis hauska tietää miten näiden haistelijoiden kanssa on pentuna toimittu, veikkaan ettei oikein mitenkään. Tai sitten on oltu pentukurssilla missä ollaan tunti sisällä pyörimässä. Sehän on ihan selvää ettei yksikään koira jaksa sellaista aikaa keskittyä.

Vaikka olin tästä jyrkästi eri mieltä, niin mun mielestä kouluttajalla oli ihastuttavan eläintenkouluttajamainen lähestyminen kaikkeen. Hän sanoi sen itsekin. Siis sellaista teknistä, ja mullekin kun kerroin että Paju ei minusta "opi normaalisti", hän sanoi että kaikki eläimet oppii samojen lakien mukaan. Joo tiedän. Mutta joo. En mä tykkää niistä vietti-pakote-tyypeistäkään yhtään niin siksi oli ihanaa olla sellaisella joka ei kertaakaan puhunut mistään vieteistä mitään. Monelle hän kyllä joutui puhumaan taas siitä iänikuisesta ajoituksesta ja siitä että "jes" pitää tulla ennen kuin käsi liikkuu taskuun. Puhuttiin myös siitä mikä on vahviste; jos koira syö ruuan mutta käytös vähenee, ruoka ei silloin toimi vahvisteena. Olisi tärkeää löytää ne parhaat vahvisteet.

Olisin mä tehnyt vielä toisenkin kierroksen, mutta se oli nyt siinä. Ajettiin takaisin Lahteen ja kaima ehdotti että käydään vielä nahkiaisten nahkamiitin päätöksellä vohvelikahvilla. Hän tiesi paikan mihin saisi koiran kanssa mennä. Paju ei ole tainnut koskaan käydä missään ostarilla mutta sinne se osasi suunnistaa liukuovista. Käytiin ensin vessassa niin että toinen piti vuorotellen nahkiaisia ja toinen kävi. Jos yksi nahka herättää aina huomiota ja sitä halutaan silittää, kaksi niin vasta tekeekin. Niiden hännätkin heilui samaan tahtiin kun ne yritti bongata potentiaalisia silittäjiä. 😍




On kyllä niin ihanaa kun on tuollainen reipas ja lunki koira jonka kanssa voi mennä. Ainoa ongelma on se kun se ei osaa kävellä vierellä tms, niin ahtaassa kahvilassa maksaessa piti varoa ettei se ole jonkun sivullisen sylissä syömässä hänen eväitään, tai miten saan kannettua oman tarjottimen ilman että se kiskoo kahvit alas sieltä.




Heillä vippaa päästä. Tuolta takaa. Tai ehkä molemmistakin.

Myrna pelkäsi tota lasiseinää minkä takana oli tyhjää. Paju ei tajunnut...



Tämä on mun suosikki 😍

lauantai 28. tammikuuta 2023

YEK2S

Tänään oli sitten se oman seuran kakkosen sisäetsintäkoe, johon viittasin aiemmin, ja johon osallistuakseen Lakki tarvitsi vielä puuttuvan ykkösen satasen.

Oman seuran kokeet on siitä hauskoja, että se tuntuu melkein kuin treeneiltä vain (tämähän on se tavoite!). Alan vasta aamulla etsiä tavaroita ja kun koe alkaa vasta 10.30, ja sinne ajaa vartin, ei oo aamullakaan mikään kiire. Mitä nyt heräsin lenkittämään ne viideltä jotta sain rauhassa remmilenkkeillä yksin. Nukuin sitten pari tuntia vielä ja heräsin uudelleen. Jätin pönen ja Pajun kotiin ja ne jäi syömään kongeja, ja mies nukkumaan tulevaa yövuoroa varten. Onneksi oli vain nollakeli, niin ei tarttenut miettiä tarkenemisia.

Lakki oli arvottu numerolle 11, mutta se suoritti kymmenentenä, koska ykkösellä oli juoksut ja se oli siirretty alusta viimeiseksi. Koirakoita oli 15kpl. Oli jotenkin ihanan kotoisaa olla Lakin kanssa kokeessa, kun viimeeksi Pajun kanssa kaikki tuntui niin uudelta ja vaikealta. Vastahan se Lakkikin aloitti mutta nyt se on jo luottopakki. 💖 

Tuomari oli tehnyt kivat isot alueet, kaikissa kaksi piiloa. Kaikki sai myös etsiä vapaana.

1. juhlasali, aikaa 4:00, piilot oli lattialuukussa ja puhujanpöntön alareunassa läpirei'ässä



Reikäpiilo oli nopea, sitten käytiin koko tila pariin kertaan läpi, kunnes koira itse otti lattialuukun. Meillä on joskus treeneissä ollut siellä piilo ja olisin kyllä tarkistanut ne jos ei olisi muualta löytynyt, mutta en ehtinyt puuttua, kun koira teki itse.

Tästä "läpipiilosta" kysyin myöhemmin että jos ohjaaja ilmoittaa löydön eka toiselle puolelle ja sitten toiselle, niin mitä tapahtuu. Tulkitaanko se vääräksi löydöksi jos toistaa saman, niin tämä tuomari sanoi, että hän kyllä sanoisi että se tulee läpi ja on sama, ole hyvä ja jatka. Ohjaaja ei voi tietää millaiset rakenteet siellä alla on ja onko se avoin putki vai ei.

Lakin aika oli 2:41,7. Tuntui helpolta.

2. luokka, aikaa 4:00, piilot oli ruskeassa roskiksessa reunassa ja takaseinällä korkean pöydän ja seinän raon välissä





Tämäkin tuntui helpolta, tosin toi roskis hämäsi mua ja kysyin koiralta varmaan kolmesti että ootko varma. Luulin että se on liian kevyt että ei siihen uskalla laittaa. Yläpiilon se otti lattian rajasta ja aika pitkään työsti sitä ylös, pyysin sen pöydän toiselle puolelle kun siitä ylsi halkeamaan paremmin. Hienosti nousi ylös asti itse.


Lakin aika 1:36,7 ja tällä se oli toiseksi nopein. Olisi voittanut jos en olisi varmistellut.

Palkatessani koiraa tuomari kysyi että mikä sen rotu olikaan ja millainen turkki on käytännössä. Hän tykkäsi hirveästi Lakin työskentelystä, sillä on järkevä vauhti ja se on tosi tarkka. Ei meinannut tulla kehuista loppua.

Tauon jälkeen sitten loput:


3. luokka, aikaa 3:00, piilot heti alussa telkun jalan takana kaapin alareunassa ja ihan takana kaapin ja seinän välissä raossa



Ekaa työsti pitkään, sain kehuja kun maltoin olla puuttumatta. Toiselle se juoksi melkein suoraan, en tiedä miten sinne niin hyvä polku meni.

Lakin aika 1:31,8. Tuntui helpolta. Kunnes...

4. toimistohuone, aikaa 2:30, piilot oikealla nurkassa kaapin ja seinän välissä raossa ja lähdöstä suoraan edessä pöytälevyn alla



Harmittaa jälkikäteen että annoin suorituspaineiden tulla. Tähän saakka Lakki oli tehnyt tosi kivaa työtä ja annoin sen mennä itse. Vapaana. Ja se meni, kun sillä on vähän ollut sitä nysväämisongelmaa ja turhaa ohjeiden kyselyä. Nyt sitten oli aikapaine heti alusta ja vaikka se oli vapaana, sörkin joka väliin että mee tonne, katso tuolta, tee sitä ja tätä ja tota. Sanoin monta kertaa ääneenkin että voi helvetti löydy nyt ennen kuin aika loppuu. Eka löytyi nopeasti sieltä kaapin nurkasta, mutta toista ei vaan nouse mistään. 30s jäljellä -ilmoitus meni. Oltiin käyty mun mielestä koko tila läpi enkä tiennyt enää yhtään mihin mennä, niin jäin sitten vain seisomaan keskelle huonetta ja odottamaan että aika loppuu. Heti kun lakkasin ohjaamasta, Lakki meni takaisin yhden pöydän alle, jossa se oli aiemminkin nuohonnut ja vilkaisi sieltä kerran vähän hämillään minua. En muistanut sitä ollenkaan, mutta nyt kun se meni sinne, niin parkaisin "löytö" kun arvelin että muutama sekka aikaa. Ihan sama se on aina arvata ja ottaa se -2 kun nolla tulee kuitenkin jos ei löydy.  Olin lentää perseelleni kun tuomari ekaa kertaa ikinä mun arvaukseen vastasikin "oikein" !!!! Emmä nähnyt mitä se koira siellä ilmaisi eikä nähnyt hänkään, joten en tiedä oliko se ihan tarkka, toisaalta se saattoi olla saavuttamaton piilo. Jumalauta me tehtiin se ja sitä aikaakin jäi oikeasti 7s jäljelle 😆 Olihan se nyt melko väkisin väännetty ja tunnelma ei ollut ollenkaan helppo kuten tähän saakka, mutta tulos on tulos.

Lopuksi tuomari vielä kysyi, että mistä tällaisia saa, hänelläkin olisi käyttöä tuollaiselle koiralle (hän on homekoirayrittäjä). Ja mun sielu itki, oon niin monta kertaa (no, paristi, mutta se riittää) kuullut sen että paska koira, hanki parempi, ja nyt joku haluaisi ostaa mun koiran hajutöihin! Jotain oon sen kanssa osannut tehdä oikein, ja vaikka se ei nytkään ollut nopein, se on tarkka ja varma. Onneksi varjelin sitä nuorena oppimasta sitä juoksemista, se tuskin olisi ollut vaikeaa opettaa sitä tekemään niin.

Huusin sitten kuulemma niin kovaa että kerrosta alemmas toimistoon kuului. 😂 Lakille sen ekasta sisäetsinnän 2lk kokeesta siis heti 100p, 0vp, sijoitus 7. Lakki oli vika (=hitain) satasen tehneistä, niitä tuli siis 7 eli tosi paljon. Mutta ei se mitään, tässä lajissa ei onneksi kilpailla toisia vastaan vaan se riittää että kaikki löytyy.

Kuulemma suurin osa piiloista oli saavuttamattomia. Tulipahan kunnon kuuri nyt niitäkin, harvemmin tulee treenattua.




Mies oli herännyt pian mun lähdön jälkeen siihen että töppöinen ulvoo yläkerrassa. Ei ollut hiljentynyt millään. Sitten se oli ottanut ne alas makkariin ja saanut puoli tuntia uudelleen nukuttua, kunnes oli herännyt siihen että pöne yrittää ikkunasta ulos (?!?!?) ja mölisee taas hulluna, oli repinyt verhonkin alas siinä tohinassa. Anteeksi mutta vain mudijutut 😂Mutta voi pöne parka, kyllähän se ymmärtää edelleen kun pakkaan treeni- tai koekassia ja olisi halunnut mukaan. Yleensä se kyllä vaihtaa treenit ja minut kongiin ja sen syötyään unohtaa että edes lähdin, mutta näemmä nyt jäi paha mieli. No ei se mieskään sitten enää ollut saanut nukuttua että onnea vaan töihin kun se kohta lähtee.....

lauantai 21. tammikuuta 2023

Lakkiaiset

Eli Lakki 3v. 🥰🥳

Mun on vaikea ajatella Lakin synttäreitä ilman että ajattelen samalla Sienen kuolemaa. Jos Sieni ei olisi kuollut, Lakkia ei olisi. Tai olisi toki mutta ei minulla, eikä se olisi perinyt sienistä nimeä itselleen.

Ehkä kolme vuotta on riittänyt siihen, että ajatus ei ole enää sellainen että luulen että kuolen siihen. Menetyksen sijaan pystyn ajattelemaan enemmän sitä mitä sain.
Joskus sanotaan että kolmevuotias koira alkaa olla aikuinen. En tiedä mitä tarkoittaa aikuinen, tasapainoinen ja varma? Murkkuiän sekoilut tasoittuneet? Ennustettavissa? Luotettava? Kyllä Lakki on ehdottomasti näitä kaikkia, mutta ei se mikään kovin vakava aikuinen kuitenkaan ole. Hupsutteleva, leikkisä, hyvin valoisa, onnellinen eläin. Se on tietyllä tavalla tosikko, esim. treeneissä se suorittaa vakavissaan sen mitä sille on opetettu eikä sille tulisi mieleenkään keksiä mitään omia kuvioita (toisin kuin musta isoveljensä jonka mielensä omakiva paras kiva). Ei sitä kuitenkaan kovin vakavissaan voi ottaa koska palkkauksen tullen se edelleen mieluiten kaatuu katolleen ja pyörittelee lelua etutassujen välissä.
Jos aikuisuus on vakavaa ja tylsää niin toivottavasti hänestä ei ikinä tule sellaista. Paljon onnea Lakille, joka on Sienen kanssa mun ainoa koira, jolla on niin täydellinen nimi ettei lempinimiä ole tullut. 💝



perjantai 6. tammikuuta 2023

YEK 1S

Graah, Pajun vuoro. Ilmoitin sen kokeeseen ja sitten meinasin hetikohta perua, kun oli taas yhdet huonot treenit. Sitten oli hyvät treenit ja päätin mennä. Maksoin. Sitten sääennuste lupasi -20 ja mietin että pitääkö kuitenkin jättää väliin koska me kuollaan. Kysyin järjestäjältä saako autoa piuhaan tai koiraa häkkiin sisälle, mutta ei. Kysyin kasvattajalta arviota koiran pakkasenkestävyydestä, minulle tuollainen kaljurotta on edelleen mysteeri. Onhan mulla lampaantaljat, lämmittimet, jokaiselle useita takkeja jotka saa päällekkäin ja kirsikkana kakun päällä webasto jolla saisi vähän armoa, mutta silti. Lakin osalta en olisi murehtinut mutta vaelluksilla on käynyt selväksi että pieni koira ei kykene ollenkaan samalla tavalla lämmittämään itse itseään, kuten isot tekee. Kasvattaja kehoitti miettimään myös sitä että pahastuminen vaanii jos koiralla on kylmä. Lopulta ennuste kääntyi laskuun tai siis nousuun ja meillä kotona oli aamulla lähtiessä -7, ja samanlaista lupasi koko päivälle.


Sinne me sitten ajeltiin, Lappeenrantaan. Mudit jäi kotiin.

Koiria oli vain 8 ja Paju oli etukäteen arvottu numerolle 4. Oli myös päätetty jo ennakkoon että kaikki alueet tehdään putkeen, tieto tuli kun kysyin koiran lämpimänä pitämisen mahdollisuuksista. Se nopeuttaa päivän kulkua, kun aikaa menee aina niihin siirtymiin. Mudeille on aina ollut ihan sama mutta Pajun kanssa tuli epäilys siitäkin, että jaksaisiko se paremmin jos olisi 2+2. On se kyllä treenannut paljon alueita putkeen mutta silti. Etukäteen jännitin säätä ja viimeiset päivät sitä että ei hajuakaan mitä teen jos se passivoituisi. Mitään suorituspaineita ei ehtinyt tulla, ja mulla ei kyllä todellakaan ole mitään toiveita saati odotuksia että se saisi satasia. Se on kuitenkin vain se mun höpökoira ja Lakki truu nosekoira. Sitten kun Lakki on joskus kolmosissa, alan panostaa Pajun ykkösiin, kun sitten ei haittaa jos se joutuisi kakkosiin. :D Eli ei näkyvissä ihan lähielämässä.

Tiet oli liukkaat ja Mli-Lpr on ehkä mun inhokki muutenkin, heti Mli-Kouvolan jälkeen. Mikkelin pää on täynnä kameroita ja Lappeenrannan puoli mutkia joissa on kesälläkin 60km/h rajoitus. Nyt siellä oli vielä tietyö ja ensin 50km/h -rajoitus, sitten 30km/h ja arvatkaa jarruttaako kukaan aamukahdeksalta yksin maailmassa ajeleva sellaisiin. Kunnes tajusin että perkele se tie muuten katkeaa oikeasti ja iskin jarrut pohjaan, ja sitten takapää meinasi alkaa sutia pois alta. Saakeli että pelästyin. Joku vuosi sitten olin törmätä hirveen Lpr-Mli-suunnassa ja vapisin silloin pitkään bussipysäkillä. Onneksi lähden aina ajoissa koska ahdisti kaikki ne mutkat ja piti ajaa melko hiljaa niihin...

No päästiin perille, käytin koiraa ja mietin miten pukisin sitä. Sillä oli jumppapomppa ja autossa melkoinen pesä. Sirut luettiin kaikilta ja Pajusta se oli ihanaa, muutama ylimääräinen ihminenkin rapsutti sitä kun se kerjäsi. Koiria se olisi halunnut kanssa moikata ja suorastaan itki muutaman perään, ja tajusin ettei se ole sataan vuoteen nähnyt ketään oman lauman ulkopuolista, ja selkeästi hänen sosiaalisuuskiintiönsä on vajaa. Pitänee korjata tilanne.

Lakin kokeista on sata kuvaa sen pienestä pallosta, joten Pajun kokeesta maksalaatikkokongin (loppupalkka) kuva.



Tällaiset pienet kokeet on kivoja; koe alkoi 9.30 ja päättyi 11.36. Käytin Pajua välillä kävelemässä ja sitten tajusin että sisällä sen tulee kauhea hiki, ja just ennen omaa vuoroa vaihdoin vielä niin että sillä oli valjaat alla ja EW päällä. Ottaisin sen sitten pois sisälle päästyämme, ja jättäisin odottamaan kuten oman takkini. Itseltäni poistin yhdet toppahousut, siellä ei sitten ollut ollenkaan kylmä eikä esim. webasto ollut ollenkaan päällä. Ulkona juuri ennen omaa vuoroa heittelin sille nameja, teetin käsikosketuksia ja leikin karvalelulla. Hän ihan tasan tiesi mihin ollaan menossa ja veti nelivetoa ovelle.


1. alue, aikaa 1:30. Luulin ensin että se oli vitsi.



Piilo oli takanurkassa pulpetin kannessa, ja se levisi koko takaseinälle. Ennen lähtöä vein Pajun katsomaan ajanottajaa, hänelle se vähän heilutti häntää mutta ei hypännyt naamalle vaikka henkilö istui. Tuomaria se ei halunnut moikata ollenkaan vaan oli valmis etsintään. Aika loppui kesken, ja tämä meni minusta koiran kokemattomuuden piikkiin. Se pyöri takaseinällä ympyrää myötäpäivään ja rehellisesti kyllä hieman taisi hullaantua trampasta ja tahallaan hyppeli siinä... tolla vasemmalla tuolilla nousi pystyyn ja nuohosi keskipöydän alla, myös pulpettia katsoi. Ajan käydessä vähiin se mietti vasemmalta penkiltä keskipöydälle hyppäämistä, ihan katsoi minuun takajalat penkillä ja etujalat pöydällä, että voiko tonne mennä. Autoin sitä vähän perseestä. Se ehti tulla sieltä vielä alas ja haisteli pöydän ja pulpetin välissä pöytää ja ilmoitin siihen löydön, mikä se ei tietenkään ollut. Päätä piti vielä kääntää pulpetin puolelle. Oli sen verta kaukana ja selkeästi eri kohteessa että ei hyväksytty, ylläri... tuomari sanoi että haju valuu valitettavan kauas ja tämä vissiin oli ollut muillekin haastava. Kokeneempi koira olisi ratkaissut asian nopeammin, Paju ei nyt ehtinyt.

Mukavaa aloittaa koe nollalla koska kaikki meni siinä :D Paju oli ollut tosi hyvä ja palkkasin sen riemukkaasti. Toisella alueella oli myös aikaa 1:30 vaikka siihen kuului vaan noi keskellä olevat tavarat. Haju oli takimmaisessa tai keskimmäisessä tuolissa oikealla. Paju ei oikein ymmärtänyt etsiä niistä vaan pyrki seinille, ja tämä oli hieman rikkonainen etsintä siksi. Se myös hyppi jokaisen tuolin päälle ja piilon viereistä haisteli tosi pitkään, onneksi en hätäillyt koska reaktio oikeaan hajuun oli sitten tosi selkeä.



Hän oli edelleen oikein reipas, mutta läähätti jo tosi kovaa. Luojan kiitos olin sen pompan siltä riisunut. Se ei vaan haistele vaan oikeasti nuuhkuttaa ja siinä tulee hiki.

Kolmas ja neljäs alue oli täsmälleen samanlaiset (kuva tulee alempana) ja koska kolmoselta mentiin suoraan ovesta neloselle, välissä ei saanut palkata. Arvatkaa onko Pajun kanssa tehty koskaan yhtään palkatonta etsintää :D Ohjaajia hämäsi hirveästi myös se, että kolmosella aikaa oli 1:00 ja nelosella  2:30. Eihän tuolla ole edes mitään korkeiden paikkoja tms, miten vaikea se toinen voi olla?! Oli siinä muutamia valokatkaisijoita ja yksi naulakko joka kyllä oli mun tissien tasolla eli ainakin yli sen ykkösen 120cm.

Paju otti ihan selkeästi hajun heti lähdössä oikealla olevasta penkistä, mutta se käänsi ja väänsi penkin alle ja päälle eikä mielestään löytänyt hyvää kohtaa ilmaista, niin annoin sen käydä pyörimässä tilan läpi. Se palasi siihen ja sai sitten paremman kohdan, ja siinähän se oli. Sehän on aivan liian tarkka tällä hetkellä! Pitäisi ehkä treenata sille vähän saavuttamattomia - jos tietäisi miten sen kanssa ylipäänsä treenataan. 

Villitsin sitä sitten vaan kehumalla ja taputtelemalla eikä se oikein ollut millänsäkään, ja lähti edelleen tosi kivasti neloselle ja läähätyksestä huolimatta alkoi nuuhkuttaa. Skannasi sitä lähtöä pitkään ja niin oli kuulemma moni muukin tehnyt, ja mä jo mietin että olisko se tuomari niin häijy että tämä olisi silkka källi ja aikaa olisi hirveästi ja piilo olisi just sama. Käytiin huone monta kertaa läpi ja se nuuhkutti edelleen menemään niin hienosti että oisin voinut itkeä. Pyysin sitä nousemaan oven saranoille ja sinne naulakolle ja sitten nostinkin sitä naulakkoon. Se nuuhki vähän aikaa kunnes lakkasi ja sitten tuomarikin kommentoi että haloo me ei olla kolmosissa nyt :D Mutta en ollut ainoa, joku toinenkin pikkukoiran ohjaaja oli tutkinut vähän turhan lennokkaan korkeita!  Ei mulla oikein ollut enää mitään mihin mennä ja aika vain loppui, koirakin alkoi nyt vähän olla sen oloinen että ei täällä ole mitään ja ekoja kertoja jäi vähän katselemaan minua. Piilo jäi oven alareunan saumaan, Paju oli etsinyt siitä pää matalalla ja tuomarikin sanoi että tosi kummallista ettei saanut hajua. Nytkin kun ohjasin sen sinne niin ei mitään vaikka nokka meni 5cm päästä ja koira todella imppasi ilmaa sisäänsä. Se otti sen sitten lattialta siitä läheltä ja siitä pääsi piilolle.




Palkkasin sen ensin nameilla ja sitten vielä kaivoin taskusta pakastetun kongin, minkä se sai kantaa autolle ja mennä sinne syömään. Kyllä oli niin muikea nahka että harmittaa etten ottanut siitä videota.

Pajulle siis varmaan mun koko nosehistoriani surkein tulos; 50p, 2vp, sij. 8./8. Tai töppösellä taitaa olla kakkosista yhdet samanlaiset pisteet. Silti mulle jäi ihan tosi hyvä mieli, koska eläinhän etsi ihan sikahienosti ja oli aivan jäätävän hieno! Ykköseksi tulleen kokonaisaika oli jotain alle kaksi minuuttia, Pajun 5:50. Se jaksoi nuuhkuttaa melkein kuusi minuuttia eikä mistään lamaantumisista ollut tietoakaan! Se kesti yhden palkattoman alueen välissä ja se jaksoi etsiä neljä koealuetta putkeen. Se ekan alueen piilo jäi kokemattomuuden takia, mutta tämä viimeinen menee minusta silkan huonon tuurin piikkiin. Lajin henki nyt vaan on sellainen ja tällaista tapahtuu. Kaikille joskus.

Ihmettelin aamulla ajaessa että ihan kuin olisin joskus käynyt täällä aiemmin, alkoi tuntua käännökset tutuilta. Koepaikalle saavuttuani selvisi että niin olenkin; me oltiin nyt liikuntarakennuksessa mutta viereisellä vanhalla koululla oli kakkosen KEK joitakin vuosia sitten. Oman suorituksen jälkeen käytiin vähän kävelyllä ja musta tuntui että halkean liikutuksesta. Tämän rakennuksen seinusta oli ulkoetsintäalue, aikaa oli jotain 5min ja kaksi piiloa. Töppöinen juoksi, luoja että se koira juoksi aina, ja siltä jäi tässä toinen, syvä piilo, löytymättä. Ja nyt vuorossa on pikkuruinen nahka nahkiainen. 💞


Etsi nahka, hän on niin pieni.



Ajat tuntui ihan tosi lyhyiltä, mutta sitten kun mietin että jos olisin Lakin kanssa niin ei ne olisi ahdistaneet samalla tavalla. Alueet, ekaa lukuunottamatta, oli kuitenkin tosi simppelit. Huomasin kyllä että jos on pakko valita niin henkkoht otan mieluummin isot alueet ja paljon aikaa kuin helpot alueet ja lyhyet ajat. Uuden koiran kanssa kisauran aloittaminen on kamalaa. Ei tiedä miten se pitäisi valmistella, ei tiedä miten toimia missäkin tilanteessa, ja vaikka paljon on treenattu niin silti sen toiminta kokeessa on arvotus. Ei osaa katsoa mitä juuri sen kanssa pitäisi huomioida alueella, ei tiedä milloin ohjata, ei voi olla edes varma etsiikö se vai tuleeko jäätyminen. Kisaamaan oppii vain kisaamalla ja nose on kuitenkin siitä tosi koiraystävällinen laji, että kokeessakin koiran saa aina etsintöjen jälkeen palkata.

Onneksi noiden säiden kanssa kävi nyt tuuri, mutta en kokeile onneani toista kertaa, ja Paju kisaa seuraavan kerran aikaisintaan joskus huhtikuussa kun ei pitäisi olla enää megapakkasten riskiä. Ei meillä ollut mitään ongelmia, auto pysyi varmasti reilusti plussalla koko ajan, ja etsinnöistä tultuamme en edes pukenut Pajulle enää mitään takkia päälle. Sen häkissä on pari vanhaa koirien makuupussia ja ne on tosi hyviä, se tykkää kaivaa itselleen kolon.