Torstaina Sienelle 210 askelta suoraa, jossa 45 askeleella ruokaa ja kolme kasaa: paalulla ruokaa, 10 askelta ruokaa, 30 tyhjää, kasa, 5 tyhjää, 10 askelta ruokaa, 50 tyhjää, kasa, 10 tyhjää, kasa, 15 tyhjää, 5 askelta ruokaa, 15 tyhjää, 50 askelta jossa 20 randomisti askeleella ruokaa, 10 tyhjää, esine. Maa oli todella karun näköistä, olisin väittänyt että se on jäässä, mutta paalu upposi kyllä ihan näpsäkästi. Kuiva sänki törötti pystyssä, mahtaako sellaisen tallaamisesta tulla kummoistakaan hajua... Tuuli oli kova, joskin puuskittainen. Traktorin uria meni yli kymmenen jäljen poikki, jälki itsekin meni osan aikaa urassa, kun se näytti vähemmän pahalta. Vanheni noin tunnin.
En ymmärrä mitä tapahtui, jälki meni aivan vituiksi! Koira tuli autosta riemusta ratkeamaisillaan ja paalulta lähtö oli vielä normaali. Ekalla tyhjällä pätkällä jo alkoi näkyä seilaamista ja toinen, 50 askeleen tyhjä, oli ihan kauheaa: tarkasteli melkein jokaista jäljen yli menevää uraa, nosti päätä ja veti hännän ihan luimuun. Ajattelin tietenkin ensin että jaahas, nyt se ei halua enää jäljestää kun tuli niin pitkä tyhjä. Yritin olla hermostumatta ja pidin sen vaan tiukalla, enkä antanut poukkoilla mihinkään, pysähdyin aina kun nosti päätä. Ne stopit tuntuu tietenkin aina paljon pitemmiltä kuin on, todellisuudessa se kyllä ihan kivasti laski nenän alas ja yritti aktivoitua eikä me seisty montaakaan sekuntia kerrallaan. Mutta oli kovin luimussa ja jotenkin siitä puuttui täysin se eteenpäin menevä veto, se vaan yritti vetää sinne, tänne ja tonne. Sitten kun ruokaa taas tuli, koira oli jotenkin ihan hämmentynyt että oho mistä toi tuli, eikä saanut lainkaan varmuutta namitetuilla pätkilläkään. Esineelle tullessamme se ei kuitenkaan ollut lainkaan helpottunut, vaan olisi taas mieluummin jatkanut eteenpäin, wtf!
Hain paalut vasta ihan lopuksi, ja silloin tarkistin että paalun oli syöyt mutta useita askelia oli jäänyt, keräsin namit pois itse. Luulen, että olosuhteet oli niin vaikeat ettei se oikein missään vaiheessa saanut jäljestä kiinni. Ehkä se ei ollutkaan mikään motivaatiojuttu "en halua", koska tarkemmin ajateltuna se oli ihan yhtä surkeaa sekä tyhjillä että namitetuilla pätkillä. Tottahan siellä nyt jotain hajua on, mutta kyllähän kivikova maa ja kuollut sänki jättää aika erilaisen aromin kuin märkä, rehevä, vehreä nurmi. Sieni ei ole tottunut tollaseen. Nyt on mentävä huomenna tekemään uusi jälki, jos löytyisi parempi alusta niin tekisin samantyylisen kokeilun.
Lopuksi pönen kanssa autolle tullessamme Sieni alkoi uudestaan jodlata ja olisi halunnut toisen vuoron. Ei sille nyt ainakaan mikään paska fiilis siitä jäänyt...?! Ihme homma.
Pönelle oli pilkottu 60 namia ja jäljestä tuli tällainen (en yleensä koskaan harrasta "teen vaan jotain"-treenejä, mutta tämä tarkoitus oli enemmänkin aktivoida koiraa kun kouluttaa sille mitään):
Alusta oli vähemmän kuollut kuin Sienen, oli myös vihreää eikä vain ruskeaa, ja tuolla lopussa tuo sininen lätäkkö on yllättävä uima-allas tosiaan, piti tehdä siihen hätäkulma kun meinasin upota. Ekalla esineelle asti laskin askelia jälkeä tallatessani ja olin kartalla, mutta sen jälkeen jotenkin hajosi keskittyminen ja loput oli ajatuksella kunhan nyt pellosta pois pääsee. Ekalle esineelle asti myös ajettiin aika nätisti, en muistanut kulman paikkoja ja ne oli kaikki tyhjiä, niin koira sitten meni enempi vähempi yli kaikista. Kävelin vaan löysillä sen perässä parin kolmen metrin päässä. Ilmaisu oli hieno, ja esineen jälkeinen kulmakin paras. Sitten sillä pitkällä suoralla alkoi tapahtui, koira alkoi poukkoilla niin että puutuin siihen, ja sitten ei menty enää nätisti löysillä vaan kiskottiin kuin hullut. Mä en halua että se kiskoo selkänsä takia, ja mitä enemmän alkoi hermoa kiristää, sen enemmän se kiskoi ja tappeli vain vastaan eikä enää jäljestänyt. Tokalle esineelle tuli niin vinosta, koska jäljesti kovin epätarkasti puoli metriä jäljeltä sivussa, että päätyi tosi vinoon maahan ilmaisemaan, korjasin sen ihan ystävällisesti mutta ajattelin sitten että piru, palkka pitää ansaita eikä saada säälistä, joten nostin pellosta esineen jälkeisen palkkapurkin taskuuni ja totesin koiralle että tällaisella suorituksella sitä ei syö kukaan. Laitoin kuitenkin pari nappulaa taskusta muutaman askeleen päähän jotta lähtee rauhassa, teen niin usein. Nyt koira kuitenkin oli sitä mieltä, että tässä mitään tartte maassa odotella, ja yritti karata nappuloiden perään. Siinä vaiheessa ärjäisin sille ihan huolella mitä se maahan tarkoitti. Ja senhän tietää että paine kun kertyy, se ei osaa parantaa, se alkaa säätää kahta kauheammin. Vikan esineen otti suuhunkin, joten purkki nousi kanssa mun taskuun ja toin koiran pois sanomatta sille enää mitään. Sille pitää tehdä huomenna helppo esinejälki.
Kotimatkalla mietin, että on se hassua opettaa jotain ei-luontevaa jäljestystekniikkaa ja sitten vielä hermostua kun koira ei tee kuten sääntökirja toivoisi. Pää alas, prkl. Mistä se sen voisi ymmärtää? Koska pidättäminenkään ei auta, en saa sillä tarkkuutta, saan vaan vetoa, eihän sitä kannattaisi edes tehdä. Mutta mitä muita vaihtoehtoja on kuin antaa koiran sitten haahuilla miten se haluaa?
***
Tarkoitus oli mennä vasta perjantaina aamulla, mutta lähdinkin ex tempore vielä myöhään to illalla tuohon lähi"pellolle". Päivällä tuli lunta ja kyllä ne kovat kohdat tosiaan oli jäässä. Eka kerta vissiin myös kun otsalampun valossa jäljestän! Sienelle paalulle ruokaa, 10 askelta ruokaa, 30 tyhjää, kasa, 5 tyhjää, 10 ruokaa, 50 tyhjää, loppupurkki missä koko iltaruoka. Hain koiran välittömästi jäljen teon jälkeen. Se oli taas hyvinkin iloinen. Askeleet näkyi juuri otsalampun valokiilassa, ja nyt koira myös jäljesti kuten normaalisti. Mikä lie ollut iltapäivällä. 30 askeleen tyhjä meni hyvin, mutta toisella pidemmällä pätkällä se kerkesi kerran nostaa päätä ja oli sen sekunninn ehkä vähän "öö, eiks täällä oo mitään", mutta veti kuitenkin koko ajan ja juuri silloin bongasi loppupurkin, mihin teki varsinaisen rynnistyksen.
Pönelle tein parkkikselle ohueen lumeen 4 esineen jäljen, välit alle 10 metriä. Eka oli hyvä, tokalla tosi vinossa ja vaikka olin päättänyt etten nillitä niin korjasin kuitenkin ja jätin palkatta, kolmannelle meno oli kauheaa ryysimistä ja siinä meni kaikki kanssa niin pieleen että otin vaan esineen pois. Viimeinen taas hyvin, pidätin tosi voimakkaasti ja käytännössä estin koiraa tekemästä mitään muuta kuin kauniin hissinä maahanmenon. Siirsin sitä vielä palkatessa parin askeleen päähän uutta toistoa varten, sekin oli hyvä. Voi voi, jotenkin muistan viime syksyltä että esineistäkään ei kannata tehdä mitään juttua, pitäisi vaan palkata kaikki ja palkan suunnalla yrittää korjailla.
Ja voi voi nyt muutenkin, kyllä on 50 askelta kaukana 1200 askeleesta. Esineistä pitäisi saada sille the juttu, koska jäljestys itsessään ei edelleenkään ole sellainen. 1200 askelta on pitkä matka uskoa että kyllä sitä ruokaa ihan kohta tulee :P Tai sitten toinen vaihtoehto, opettaa että jäljen päässä on aina se ruokakuppi, mutta jaksaako se sitäkään odottaa niin pitkään. Nyt varmaan joka tapauksessa, jos kelit vaan jatkuu, on käsillä se aika kun on pidettävä kriteeristä kiinni ja "painostettava" koira jatkamaan jos se meinaa lopettaa. Tarkoitan siis vaan pidättämistä jos nokka nousee ja odottamista jos koira meinaa passivoitua. Siinähän tuo sitten nähdään tuleeko tästä juuta tahi jaata. Jos ei, niin palataan sitten namijäljestämiseen koska se tuottaa meille molemmille joka tapauksessa iloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti