tiistai 7. joulukuuta 2021

Linnan juhlissa

Osallistuin YLEn nettisivuilla itsenäisyyspäiväteeman "mitä onnellisuus sinulle merkitsee" -kuvakisaan. Tiesin heti minkä kuvan haluaisin laittaa, joten etsin sen.



Päädyimme YLEn nettisivuille, ja sen jälkeen ajattelin että se oli siinä. Siellä luki että kuvia näytetään tv-lähetyksessä ja julkaistaan netissä joten ajattelin että se oli vähän niinkuin jokotai. Yllätys oli melkoinen kun illalla alkoi tulla viestejä että "te olette telkkarissa!!" 😄 En itse katsonut koko Linnan juhlia mutta onneksi se näkyi jälkeen päin Areenasta. Hetkemme julkisuudessa, jännää miten hyvä mieli tällaisesta tulikin, kun koko Suomi katsoi meitä. Toivottavasti tunnelma tavoitti.




sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Tottiskoulutuksessa

Pitkällisen vatuloinnin ("viitsiikö taas maksaa jos saakin vaan paskat niskaan") jälkeen lopulta ilmoitin Lakin toko/tottiskoulutukseen. Olen käynyt samalla kouluttajalla joskus 10v sitten tokoilemassa töppösen ja Sienen kanssa ja hän oli oikein mukava, joten luotin siihen. Pääasiassa jäikin oikein hyvä mieli, joskaan muutamaa juttua en ostanut: en esim koskaan aio laittaa koiralle ketjupantaa ja alkaa nyppiä siitä vaikka se edistääkin. Kouluttaja EI kehoittanut tempomaan vaan näytti todella pienen sormien liikkeen, hihna menisi ohjaajan selän takaa oikeaan käteen. Mutta en silti aio alkaa nyppiä sitä siksi että se seuraa sellaisessa paikassa mihin olen itse palkan suunnalla sen saanut. Yksi osallistuja kielsi koiraansa paljon haistelusta ja minusta siinä ei oikein ollut mitään pointtia, kun koira olisi kaivannut minun silmääni enemmän kaasua eikä vain jankuttamista, ja siitä jäi vähän paha mieli. Muuten kokonaisuutena oikein kiva päivä ja me niin tarvittiin tällaista onnistumista tähän saumaan.

Pakkasta oli -15 ja sen takia jätin muut kotiin, ja Lakki oli pakko viedä häkissä sisälle halliin, vaikka olisin ollut huomattavasti enemmän mukavuusalueellani jos olisin voinut pitää sen autossa. Se ei ole montaa kertaa ollut hallissa vieraiden koirien kanssa tai ylipäänsä, ja se ei myöskään ole montaa kertaa ollut häkissä odottamassa yhtään missään. Pentunahan sitä ahdisti häkit ja kaikki tilan rajaaminen hirveästi.No, Lakki ylitti kaikki odotukset vaikka itse olin melko kauhuissani nähtyäni miten ahdas eteinen on, ja vaikka se aluksi hieman puhisi mökistään kun muut toi koiria sisälle, se kuitenkin asettui nopeasti. Häkkinaapurin koira vinkui melkein koko ajan eikä Lakki välittänyt siitä mitään. Treenikentän äänet sitä välillä kuumotti melkoisesti ja se saattoi vähän kitistä omassa mökissään, mutta kokonaisuutena olin todella tyytyväinen. Mudit ja odottaminen ei ole mikään helppo yhdistelmä muutenkaan :p

Ekalla kierroksella tehtiin seuraamista. Lakki oli aivan normaali itsensä ja vaikka minua jännitti, keskityin siihen että käyttäydyn normaalisti meidän kaavan mukaan ja kehun kunnolla. Otin sen ensin peitolle ja siitä aloitus ja sitten näytin missä meidän seuruu menee nyt. Saatiin muutama vinkki palkkaamiseen, pitäisi nyt mm. opettaa kainalopalkka tai lelu roikkumaan liivistä ja oma vapautus millä saa itse ottaa sen - nyt palkkaan sen vähän liian eteen. Koiran pitäisi hypätä suoraan ylös eikä etuviistoon ylös. Lisäksi junnaan aivan liikaa ja alettiin pidentää seuruuta niin, että 10-20 askelta, perusasento, kehut, uudelleen liikkeelle, jne ja vasta 3-4 tällaisen pätkän jälkeen palkka. Seuruukäskyn käyttämisestä tuttu mutta unohtunut huomio että sitä pitää käyttää kehuna! Toista siis käsky aina kun palkkaat ja kehu sillä. Lakki reagoi siihen pysähdyksissä korjaamalla ja hieman hermostumalla, eli se ei ymmärtänyt sitä kehuksi vaan ihmetteli miksi toistan käskyä kun se on jo sivulla ja eikö se kelpaa. Tämä menee treenaamalla varmasti ohi.

Toisella kierroksella katsottiin esteitä ja noutoa, tai puhuttiin vain noudosta, ja sieltä tuli vinkki että niskalihaksia kannattaa jo alkaa treenata isoja kapuloita varten. Lisäksi oivallus siitä että koiran pitäisi olettaa läpijuoksua ja vauhtinoutoa ja loppuasento otetaan vain joskus, eikä päin vastoin. Esteillä kerroin miten olen tehnyt ja muutettiin kupille lähetys niin, että koira istuu, sen takana on toinen kuppi, ja toiselle puolelle viedään toinen. Ohjaaja siirtyy sivuun ja lähettää eka hyppyyn ja sieltä koira palaa sille toisele kupille. Näin saa aina menopaluun yksin treenatessakin, ja sivusta katsomalla on hyvä tarkailla tekniikkaa ja kokeilla minkälaiset matkat oma koira tarttee hypylle. A oli täyskorkea ja tajusin vasta lopuksi että eihän Lakki oli tehnyt sellaista koskaan edes omalla kentällä, vain loivempia, mutta tulipa nyt sekin korkattua. Hyppy oli tumma ja varmaan noin 60cm, ei kolautellut mutta ei se kauhean nättiäkään ollut, ainakaan ne ekat toistot.

Kouluttaja kysyi että missä luokassa me ollaan tai että kai me ollaan ainakin BH tehty jo, eikä meinannut millään uskoa kun sanoin ettei todellakaan :D Hän näki Lakissa työkoiran jonka kanssa ei pitäisi pipertää pikkujuttuja vaan antaa sille suurempia linjoja eli pidentää reilusti sitä seuruuta ja tehdä esim. koko kaavaa, vaikka sitten autetusti, mutta paljon treenejä missä tehdään kaikkia liikkeitä. Jotta se pääsee kunnolla tekemään. Lakki on kuulemma hyvin liikkuvainen ja sellainen että se nauttii kropan käytöstä, ja hän niin näkee meidät 3lk jäljillä ja kehoitti hoitamaan ensi vuonna luokat pois alta että koira pääsee tositoimiin. Se kuulemma ottaa ihanasti mun kehut vastaan ja vaikka sanoin aluksi että tää on mun eka lelukoira ja mulle se on ollut vaikeaa, ja pyysin että kommentoi mun palkkaamista ja kaikkea ihan vapaasti, niin kuulemma hyvältä näyttää sekin ja hyvin rakennettu koira.

Suurin oivallus tuli kotimatkalla. Lakki taas seuruun välissä kieri katollaan lelunsa kanssa. Ei se ole vain hassu tapa, jota truu vietti-pk-ihmiset ei ymmärrä ja tuomitsee että "väärin leikitty". Tottakai on hyvä ymmärtää saalisvietin teoriaa ja tuntea kaava "oikeine" vaiheineen, mutta ei sen pitäisi olla sen enemmän oikein palkattu kuin joku muukaan tapa. Lakin kieriskely ei ole vain hassu juttu joille osa nauraa ja osa arvostelee, se on hyvin tärkeä mittari sille että koiralla on hyvä, luottavainen, turvallinen ja onnellinen olo. Se ei tee sitä, jos sitä jännittää jokin sisäinen tai ulkoinen asia tai kaikki ei ole ok. Jatkossa siis jos saan kuulla siitä jotain irvailua, pitää yrittää muistaa sanoa, että sori mutta tämä on parasta mitä tämä koira voi kentällä esittää, enkä muuttaisi siitä yhtään mitään. <3




perjantai 19. marraskuuta 2021

 

 

Mulla on tuo kukka kuivatettuna maljakossa mun pöydällä. Ajatella, että viimeisenä päivänäsi sä todella pidit sitä suussasi. Ihan kuin koskemalla tulppaanin palasia voisin vielä koskea sua.
 
Välillä pelkäsin että unohdan jotakin. Enemmän ehkä pelkään nyt, etten koskaan unohda mitään. Pysty antamaan anteeksi elämälle ja pääse tapahtuneesta yli. Katkeruus myrkyttää kaiken. Peittää alleen myös kaikki ne hyvät muistot. En halua muistella mitään, koska se tarkoittaisi sen myöntämistä, että sinä todella olet ikuisesti poissa. Kuvia ei katsota eikä videoita avata. Kipu on niin huumaava että olen täysin haluton edes yrittämään.
 
###
 
Oon ollut loppuviikon saikulla kurkkukivun ja täydellisen äänen menetyksen takia. Kuumetta ei ole joten jaksaisin kyllä mutta kaikki on ihan helvetin hankalaa kun ei voi puhua. Eihän niitä voi päästää edes metsään kun en voi tarvittaessa kutsua luokse.
 
Yksi päivä muistin että onhan mulla koirapilli. Junnuja ei vaan ole opetettu siihen mutta ehkä ne tulee töppösen mukana. Koin elämäni shokin kun Lakki kyllä todella selkeästi on opetettu pillille. Mä en vaan muista sen ekasta keväästä paljoa mitään. Tämä sama kävi kun tässä joskus selasin omia videoitani youtubessa. En tiennyt että se osaa niin paljon koiratanssitemppuja, siis en todellakaan muistanut ollenkaan että pentuna oon opettanut sille sellaisia. Koira kyllä muisti kaiken kun kokeilin niitä, vain mulle se on yksi musta aukko. Pelottavaa, hirveän pelottavaa. Mitä muuta olen unohtanut?
 
###
 
Mummolla olisi ollut kuun alussa synttärit. Mullakin oli, meillä oli lähekkäin. Ensimmäinen kerta ilman sinua ensin. Mulla on avain mummon asuntoon ja haluaisin käydä siellä vielä penkomassa tavaroita ja istumassa mummon kiikkustuolissa, mutta ehkä se on viimeinen kerta ja jos sitä vaan ei tee, on vielä aikaa jäljellä.
 
Aikaa? Aika loppuu, aika loppuu aina. Mikään ei ole niin varmaa kuin että se loppuu, ja sen jälkeen jäljellä... ei ole mitään.

Kuulumisia

Mun läppäri vetelee viimeisiään ja pelkästään sen aukeamiseen menee ainakin vartti, niin ei vaan ole aikaa eikä intoa paljoa mitään sillä tehdä. Eikä sitä oikein mihinkään muuhun kuin blogin kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn tarttekaan, muu hoituu puhelimella, niin olen tosissani harkinnut tartteeko mun edes ostaa uutta. Jos vaan lopettaisi blogin, eikä niitä kuviakaan ole järkkärillä vissiin sitten vaelluksen (kesäkuussa!) paljoa otettu. Järkkärikin pitäisi päivittää. Mutta jos nyt vielä... mä nyt kuitenkin tykkään kirjoittaa, se jäsentää omia ajatuksia kivasti. Liityin kyllä juuri instagramiin ja se vaikuttaa ihan hyvältä paikalta säilöä kuvia, ja kirjoittaa niihin enemmän tai vähemmän. Siitä selviää kännykällä.

Edellisen päivityksen jälkeen mainitsemisen arvoisia tapahtumia on ainakin rallyn alkeiskurssi, jonka lähtötasotestin läpäisimme (mitään se ei osannut mutta kontakti on vahva). Odotin kurssia innolla, koska oli sikahauskaa kerrankin vain mennä ja tehdä kun joku muu olisi suunnitellut kaiken. Koin pienoisen pettymyksen, koska kurssi on tyypillinen rallykurssi ja siellä paljolti imutetaan rataa, missä ei ole mun mielestä päätä eikä häntää. Kun ihminen osaa niin paljon kuin minä, niin tuskin nyt missään alkeiskurssilla mitään uusien ajatusten ilotulitusta on luvassa, vaan kyllä ne seuraamiset ja maahan menot opetetaan kuten tähänkin asti. Ajattelin sitten vaan, että otan kurssin häiriön kannalta. Pajua vaan ei häiritse yhtään mitään silloin kun hänellä on tehtävä kesken ja ruoka tuloillaan. Sitä on voinut alusta asti pitää siellä irti. No ei se hukkaan ole silti mennyt, hän on myös opetellut että jos jossain on esim rähäkkää, otetaan kontakti ohjaajaan, eikä mennä poliisiksi paikalle tai huudella kauempaa kannustusta.

Sain kurssilta myös inspiksen opettaa sen maahan menon, mitä en ollut ollenkaan saanut houkuteltua esille ja minkä kanssa olin jo menettää hermoni. En kyllä saanut mitään uutta vinkkiä mutta päätin vain yksi ilta että jo nyt on v*ttu kun oon paljon vaikeampia asioita saanut koirille koulutettua, ja päätin etten vaan luovuta ennen kuin se onnistuu. Perusasentoa tai imuttamalla seuraamista se ei ole tehnyt kotona yhtään kertaa, mutta muutama kurssikerta on selkeästi painunut sen päähän ja jotain se on kyllä vahingossa oppinut vaikka imuttaminen onkin mulle sellainen kirosana. No, rehellisesti en kyllä ole yhtään innostunut rallysta vieläkään ja ehkä nyt kun ollaan saatu matot takaisin lattialle ja voi palata keittiötreeneihin, alan opettaa sille ennemmin tanssitemppuja.

Nosen vkt-kurssilla olin. Toisin kuin muissa lajeissa (paitsi agissa?), siihen kuuluu pakollinen harjoittelu, eikä vaan yhtä vaan kaksi kertaa. Yhden sain jo tehtyä oman seuran kokeessa mutta toinen jää hamaan tulevaisuuteen. Sinänsä ihan typerää ettei harkintaa käytetä, kun on meitä jotka on järkänneet elämänsä aikana varmaan satoja eri lajien kokeita ja on muun lajin vkt ja nosessakin oon tehnyt kaikkea muuta paitsi käyttänyt sitä tulosohjelmaa. Se käytiin nyt läpi mutta vielä pitää harjoitella yhdessä KEK-kokeessa ja hommata sinne ajoneuvoja ja laatikoita... ihan kun en olisi aika monta kertaa niitäkin jo ollut järjestäjänä hommaamassa. Voi luoja. Ensi vuonna tulee muutenkin olemaan se ongelma että on kaksi ykkösen koiraa, niin kiinnostaa hirveästi vielä uhrata jotain kokeita harjoittelulle. Sen pitää olla kakkosen koe niin kirpaisee vähemmän jättää väliin.

2lk sisäetsintäkoe siis oli ja harjoitteluni ohessa pöne sai olla nollakoira. Vähänkö hän oli onnellinen kun täysin ilman aikarajoituksia sai vaan etsiä <3 Se on ihan erilaista, se aikapaine tosiaan sen jännityksen tekee. Päivän päätteeksi otin myös junnut treenaamaan ja he oli ihan sikahienoja.

Pöne kävi lääkärissä ja koepäivän jälkeen (dopingsäännöt koskee myös nollakoiraa) illalla aloitin sille sekä gaban että Norocarpin. Pöne ei ole syönyt normaalisti, mutta ei sen suusta löytynyt mitään vikaa, eikä verikokeissakaan ollut mitään. Muutama arvo ihan ylä- tai alarajalla mutta vielä viitteissä. Se siis tulee syömään ja on nälkäinen kuten aina, eli ongelma ei ole ruokahalun puute, mutta ruokailu kestää liian kauan. Se saattaa nostaa pään kesken kaiken ylös kupista ja muutaman kerran se jätti puoli annosta Lakille, mikä on todellakin täysin ennenkuulumatonta. Se ehkä vähän muklaa puruluita puolelta toiselle. Toisaalta treeneissä se kyllä söi ja kokeilin myös syöttää samaa nappulaa kuivana kädestä; menee normaalisti toisin kuin lisien kanssa kupista. Epäilin jo että se on saanut e-vitamiinin yliannostuksen ja tietää sen itse eikä halua sitä enää, kun oon lorottanut kaikille muillekin E:tä kun Paju on saanut sitä pallin takia. Joku sitten heitti närästyksen ja sekin voisi olla. Ell ei oikein osannut muuta kuin antaa kipulääkkeet ja kehoittaa palaamaan asiaan jos se ei auta ja ongelma jatkuu. No ongelma taisi ratketa kun muutin sen ruokintaa vähän, mutta muuten en ole nähnyt koirassa mitään vastetta. Se sai tässä taas sellaisen kipukohtauksen kerran kun oltiin tulossa anopilta kotiin. Näin jo pihassa että nyt se köyristää selkää tosi voimakkaasti ja seisoo jalat allaan, ja portaissa se sitten hiljaa vinkui koko matkan. Kuuri oli päällä jo joten en tehnyt mitään, sillä on ollut näitä muutama kerta elämänsä aikana. Tämäkin meni ohi ja seuraavalla kerralla rapussa ei mitään ongelmaa. En oikein tiedä mistä se tulee. En minä tiedä onko se kipeä ja pitäisikö sen syödä loppuelämä sitä gabapentiiniä. Olen taatusti kyylännyt kulmakarva kurtussa koko ajan, enkä mä näe siinä yhtään mitään muutosta kuurin jälkeen tai ennen sitä, ja on se sitä nyt jo pari viikkoa syönyt että pitäisi alkaa vaikuttaa. En mä haluaisi sitä turhaankaan lääkitä, varmuuden vuoksi, vielä?

Hieronnassa kävi mudit ja pönellä oli yllättäen kaikkein kipein toinen lapa ja olkapää. Sillä oli viimeeksikin etuosassa jotain, mikä on tosi outoa, kun se takapää on aina ollut se heikko lenkki. Lakki oli ihan sikanätisti, sillä vähän reisissä kireyttä, hoitui helposti. Lakin hieronnassa oleminen on jotenkin tosi lohdullista. Se on pentuna ollut joitakin kertoja mukana kun pöne on käynyt, ja alusta asti ollut sitä mieltä että hieroja on jees tyyppi ja käynyt kerjäämässä rapsutuksia. Pöne on ehkä ollut hyvä esimerkki ja sitten vain se, että koira on saanut olla sivuroolissa ja tehdä mitä haluaa. Tämä oli sen toinen hieronta eikä tartte yhtään miettiä että entä jos se ei anna käsitellä, se on ollut tosi lunki. Ihmeellistä että sama koira sitten murisee lääkärissä ja pelkään että sen kaikki harrastukset jää ilman koekäyntejä koska se ei selviä siruntarkastuksesta, ei anna koskea ja pakottaessa alkaa murista. Se ei ole paljosta kiinni että se saisi hetken aikaa ja toteaisi että tämä on ihan ok. Se ei ole perusluonteeltaan toki mikään avoimen sosiaalinen koira, mutta se on kuitenkin ihan eri tavalla kiinnostunut vieraista ja utelias menemään haistelemaan heitä, toisin kuin pöne, jolle kaikki vieraat on aina olleet hyvin yhdentekeviä. Mutta sitten siinä on se alkukantainen villieläin joka ahdistuu heti jos siitä tuntuu että sitä aletaan pakottaa enempään kuin mihin se itse on valmis. Se on vain vähän hitaasti lämpenevä. Antaisin paljon jos keksisin miten saisin sille opetettua jonkun "ei hätää, tämä on ok" -signaalin, jotta se voisi luottaa siihen ja saataisiin noi sirujutut sujumaan. Eihän se koira niitä kokeita kaipaa mutta minä kaipaan, ja mun sielu itkee verta jos kaikki kaatuu tähän. Jotenkin en nyt vieläkään näe itseäni pakottamassa sitä kuten pönelle aikoinaan tehtiin, vaikka välillä mietin, että ehkä tarkoitus pyhittäisi keinot ja että jos sille tartteisi kerran vain sanoa että tuo ei ole sallittua, ja koko ongelma olisi tiessään. Voi äääh.

Paju on nyt 7kk ja puuttuva palli kelluu edelleen pippelin vieressä eli ilmeisesti se on se nivuskanava. (En ymmärrä näistä mitään, en ole koskaan ajatellut, että kivespuutos voisi koskea mua.) Vituttaa kuin pientä eläintä, eihän se sieltä enää tule. Toisaalta yritän ajatella, että sain tosi kivan koiran kaiken jonon ohi ja sain sen tosi halvalla. Ehkä on parempikin ettei se koskaan pääse astumaan niin se ei vaikuta meidän elämään tai koirien laumasuhteisiin tai mihinkään. Mutta se pitää poistaa ja oon jo sata kertaa käynyt läpi vaihtoehdot, siis poistetaanko vaan se väärässä paikassa oleva joka aiheuttaa kasvainriskin ja jätetään se normaali, vai poistetaanko molemmat. Pönen vanhojen päivien virtsanpidätysongelmat saattaa johtua kastraatiosta tai saattaa vissiin olla johtumatta, niiden lisäksi pelottaa että kun tollasen pikkukoiran ruokinta on muutenkin melko vaikeaa niin jos se lihoo ihan palloksi ja voi syödä ruokalusikallisen päivässä. Vituttaa, miksei se vaan voinut tulla?! Mun seuraava koira niin on narttu kaikkien näiden urosten ongelmien jälkeen.

Laumasuhteista puheen ollen Paju otti tässä taas pöneltä selkäänsä oikein kunnolla. Tämä on käynyt pari kolme kertaa ennenkin, ja kyseessä on ruoka tai se että pönellä on tyhjä kuppi tai kongi tms (täysille pentu sentään ymmärtää olla menemättä) jota se tyrkyttää täytön toiveissa ja Paju ryntää paikalle "kato vau mistä löysit tollasen, mitäs meillä tässä on". Pönelle se tyhjäkin kongi on ihmisen lähellä melkoisen arvokas resurssi ja kun sillä on melko puutteellista se viestintä niin sehän ei mitään varoita vaan niittaa iholle tulleen idiootin välittömästi. Paju kyllä alistuu ja huutaa kuin syötävä, mutta pöne meinaa jatkaa vaan mylläämistä. Lakkikin kokeili murkkuna pari kertaa onneaan mutta lopetti, mutta jokin Pajussa epäilyttää mua että se ei kyllä tule ottamaan opikseen ja vuoden päästä se voi olla sitä mieltä että enpäs luovutakaan.

Tällä kertaa sitten löysin myös melko ison reiän Pajun niskasta. Siinä on jo rupi ja pihkavoiteella sitä on hoidettu, mutta taitaa olla ensimmäinen kerta kun mun koirat rei'ittää toisiaan, eikä ole mitenkään mukava tunne. Keräsin tyhjät kongit ja kupit pois lattialta ja pitää nyt taas yrittää olla tarkempi. Eihän se pöne saata vuoden päästä enää edes elää, mutta kaveri sanoi hyvin; koirat kyllä soveltaa oppimiaan kaavoja myös muihin yksilöihin ja eihän nyt minkään koiran ole hyvä oppia tappelemaan, tuollaisen juntturan terrierin varsinkaan. Lakin kanssa niillä onneksi edelleen menee erittäin hyvin, enkä usko että mitään ongelmia tuleekaan, kun toisen maailmaa pyörittää ruoka ja toista se ei juurikaan kiinnosta. Ehkä minä voisin olla sellainen resurssi mistä voisi tulla sanomista, mutta onneksi musta riittää kaikille.

Mitäs vielä... HaunPaikan reissusta on tuossa alla oma postaus. Sitten ollaan vähän jäljestelty, Lakki on tehnyt pari alokasluokan mittaista jälkeä ja hyvin pelittää. Käytiin kerran myös pellolla ja todettiin että voisi olla ihan hyvä käydä useammin kuin kerran vuodessa.

Ai niin ja jänisasiat! Paju ei edelleenkään osaa istua käskystä tai yhtään mitään muutakaan, mitä tässä iässä todellakin vissiin jo pitäisi, mutta luokse se osaa tulla. Kun koulutan luoksetuloa, se on jotain ihan muuta kuin että huudellaan koiraa olkkarista keittiöön ja kuvitellaan että nyt se osaa sen. Ihan pentuna käytin kadulla kulkevia ihmisiä joista pentu sekosi, ja annoin sen rynnistää vähän matkaa heitä kohti ennen kuin kutsuin. Samaa on tehty myös apparin ja ruokakupin kanssa kentällä. Vääristä valinnoista ei seuraa mitään, mutta on tärkeää että tilanne on kontrollissa ja koira ei todella saa sitä mitä se tavoitteli. Tottelemisesta seuraa iso palkka. On ollut raakaa jauhelihaa ja ties mitä paskaa taskussa, mutta aivopesu on aika tärkeää tässä vaiheessa ja koiran pitäisi ehdollistua siihen että kutsusta seuraa jotain IHANAAAA; ihan kiva ei riitä. Tavoittelen sitä että koira kääntyy ilmassa kun kutsu käy ja että se tulee niin kovaa että meinaa kaatua turvalleen.

Pikku hiljaa oon alkanut tehdä samaa riistan kanssa. Meidän takapihan nurmella asuu iso jänis ja se on ollut loistava avustaja. :D Linnut on kanssa hyviä. Aluksi kauempaa mutta kun onnistumisia tulee, etäisyyttäkin pitää lyhentää ja haastaa koiraa yhä lisää. Muutama päivä sitten tämä projekti koki melkoisen huipennuksen tositilanteessa metsässä, koirat irti. Jostain lähti iso lintu ja jo ennen kuin ehdin päättää yritänkö edes kutsua, Paju veti liinat kiinni ja äkkikäännöksellä täysiiii kohti ohjaajaa. Voisi sanoa että silloin kun luoksetulon vihjeeksi muodostuu riista itsessään, eikä ehdi edes huikata kutsua väliin, ollaan jo aika pitkällä.

Riistavietti kai kuuluisi rotuun mutta itsekkyyttäni ajattelen vain omaa yksilöäni, enkä kyllä koe mitään syyllisyyttä että aivopesen sitä näin. Mun kanssa sillä on paras elämä jos hallinta pysyy tällä tasolla ja se saa olla vapaana. En myöskään usko että jos koiralla on suunnaton riistavietti, kukaan mahtaa sille paljoa mitään. Onneksi ei ole. Ja onneksi on tuo suunnaton ahneus, jos ohjaajalla ei ole mitään millä saa koiran ratkeamaan nahoistaan, niin vähän on pelimerkit vähissä.

Lopuksi muutama random kuva puhelimesta vain siksi että mun puhelimet tuppaa aina hajoamaan ja mitään varmuuskopioita ei tietenkään ole missään:





















Noseleiri HaunPaikka 22.10.-24.10.

Lokakuun lopussa oli kauan odotettu noseleirin uusinta (edellinen: helmikuu). Ajankohta sattui juuri syyslomaviikon alkuun, ja oli helppoa saada töistä vapaaksi sekä pe että ma. Palkaton kyllä näkyy sitten tilinauhassa, mutta perjantai menee reissatessa ja viimeeksi olin sunnuntai-iltana kotona niin poikki, että maanantaivapaa tuntui kivalta.

Töppöisen osalta vatuloin sen mukaan tulemista pitkään. Jos olisin ajatellut vain itseäni, olisin ottanut vain junnut ja päässyt paljon helpommalla. Mutta pöne rakastaa päästä mukaan mihin tahansa, ja mistä sen tietää mikä on sen viimeinen reissu. Jos Pajua ei olisi, olisin ilman muuta ottanut sen mukaan, ja vaikka koira ei sitä näin osaisi ajatella, minusta tuntui pahalta että pennun tulo vaikuttaa vanhan koiran mahdollisuuksiin. Ei se meille pentua halunnut niin kurjaa että sen takia sen oikeudet vähenee. Lopulta olin jo kallistumassa siihen että se jää miehen kanssa kotiin ja ajattelen kerrankin itseäni ja otan tämän lomana, mutta sitten miehen suunnitelmat muuttui. Ne on mun koirat ja siinä vaiheessa en vaan jaksa ajatella että siitä tuli nyt taakka. Otan sen mukaan ja sillä hyvä. Eihän se nyt mitään erityisiä ongelmia aiheuta, mutta kyllä ero kahden ja kolman kanssa on vaan melkoinen ihan vain lenkillä käynnin ym suhteen. Lisäksi kun olisin jo kouluttanut kahta koiraa, pitäisi vielä iltaisin jaksaa treenata kolmannen kanssa. Onnea vaan, aivo.

Tällä kertaa mentiin S:n uudella hybridipassatilla ja kyllä se passatti vaan on tilaihme :D Mallattiin jo aiemmin viikolla häkkiä takapenkille. Hänen koirat olisi takana, Lakki menisi kevythäkkiin ja Paju olisi sylissä, ja tavarat toisella takapenkillä ja jalkatilassa. Sitten kun se pöne piti vielä survoa johonkin, päädyttiin kääntämään Lakin häkki toisin päin, jolloin etupenkin jalkoihin jäi tosi hyvä tila pönelle. Lopulta se Pajukin sitten survottiin Lakin kanssa samaan häkkiin eikä mulla ollut sylissä mitään (muuta kuin ruokakassi vikat 10km). Aika ahdasta meillä oli mutta onneksi se nyt oli vain 4h ajomatka.

Perjantaina oli sovittu lähtö klo 12 ja oli tarkoitus käydä aamulla pitkällä lenkillä ja aktivoida heitä muuten, että kaikki olisi mukavan raukeita eikä autossa olisi mitään härdelliä. Satoi kaatamalla ihan koko päivän ja en vaan saanut itseäni metsään, vaikka kuinka yritin. S:llä oli renkaiden vaihto aamulla, koska oli luvattu pikkupakkasta ja sadetta. Selvisi, että yksi pultti oli jotenkin rikki ja se pitäisi porata, eikä liikkeellä ollut tarvittavia välineitä eikä aikaa tehdä sitä. Ihan hieman oli vitutuskäyrä koholla jo valmiiksi kun todettiin että ei niitä renkaita nyt mistä tähän hätään saada alle ja kesätassuilla on lähdettävä. Mullakaan ei ollut vaihdettu, olisi voitu vaan vaihtaa autoa. Jotain muutakin siinä aamulla meni vielä pieleen ja hermo oli melko kireällä. Kaatosateessa sitten pakattiin meidän pihassa eka mun tavarat ja sitten koirat S:n autoon. Onneksi sade pysyi vetenä koko matkan, vaikka lämpötila putosi nollaan. Käytiin kaupassa vuorotellen, jotta toinen oli autossa vahtimassa koiria. S:n koirat olisi päässeet takaosan veräjän yli etupenkille pönen luo ja siinä se olisi hieno hässäkkä ollut jos K ja pöne olisi ottaneet yhteen... oltiin ajoissa paikalla ja ehdittiin vähän kävelyttää koiria, laittaa lakanat ym huoneessa paikoilleen, Lakki ja Paju leikki hetken ulkoaitauksessa ja sitten vasta toin heidät sisään.

Pajun en epäillyt aiheuttavan mitään ongelmia sikäli että se tuhoaisi huoneessa mitään, tai ääntelisi hylättynä, mutta se tuli vähän yllärinä että ei se kyllä malttanut siellä nukkua vaan istui ovella odottamassa. Ihan koko päivät. Perjantain luennolle otin sen mukaan, mutta ei se ollut lainkaan tyytyväinen sylissäkään (vaikka kävi kaikkien sylit läpi). Johan tässä on odotettu että jotain tapahtuisi pitkän päivän jälkeen, hän viestitti. Reilun tunnin luennon lopuksi se kyllä vihdoinkin luovutti ja nukahti mun syliin, mikä oli sinänsä kiva luovutusvoitto.

Lauantaina treenattiin neljään ja sitten käytiin taas porukalla lenkillä. Tällä kertaa mä menin ekana, ja jo 3/4 kierroksesta mentyämme edessä olevan maatilan pihasta tulikin beussi tai joku muu karhun kokoinen musta koira. Juuri kun olin ajatellut että kiva kun tie menee ihan pihasta ja kamalaa jos siellä olisi koira. No se näytti ensin siltä että pysyy siellä ja katseli vaan, ja laitoin perässä tuleville (meillä oli ehkä 50m välit toisiimme) WA-ryhmään viestin että irtokoira, uukkari vai kierretäänkö peltojen kautta. Kehottivat kokeilemaan peltoa joten lähdin sitten sinne. Siinä vaiheessa se koira näki mun takana lisää porukkaa ja alkoi haukkua ja veti irokeesin pystyyn. Minä yritin hoputtaa omiani että nyt mennään, ja kiersin siis ainakin 100m päästä. Talo oli T-risteyksessä. Ajattelin jo että ei se näin kauas lähde ja huh selvittiin, ja ollessani siellä T-haaran toisella tiellä, katsoin taakseni että vittu nyt se tuleekin sieltä vauhdilla meitä kohti. Juoksemaan ei lähdetty mutta hoputin taas että nyt ei haistella vaan mennään ja äkkiä. Välimatka kuitenkin aina on puolellamme ja mitä kauempana heidän pihasta ollaan, sen todennäköisempää on että se ei olisi niin aggre ja että sille tulisi äitiä ikävä ja se luikkisi kotiinsa. Olin melko kauhuissani koska olen onnistunut suojelemaan sekä Lakkia että Pajua siltä että se näkisi että pöne vetää kilarit, enkä haluaisi että ne todistaa sitä nytkään. Lisäksi toki pönen puolesta pelottaa muutenkin aina että se tapattaa itsensä jollain itseään isommalla irtokoiralla. Pudottelin matkalla useamman kasan nameja kun oli iso namipussi taskussa, ajattelin että jospa se olisi ahne ja jäisi syömään niitä ja saisin aina vähän lisää välimatkaa. Mietin myös, että nyt jos se oikeasti saavuttaa meidät ja on tässä, päästän sitten varmaan sekä Lakin että Pajun irti ja pidän pönen hihnassa ja yritän retuuttaa sitä eteenpäin ja pitää ison koiran pois sen luota. Katselin myös jos jostain ojan penkalta saisi jotain kättä pidempää, mutta ei oikein ollut mitään aurauskeppiä tai oksankarahtaa kohdalla. Pumppu hakkasi melko lailla miljoonaa mutta muutaman mutkan jälkeen kun aina vilkaisin olan yli, sitä ei enää lopulta näkynyt. Ei kyllä edelleenkään jääty haistelemaan mitään vaan hoputin heidät vauhdilla takaisin sisälle, sieltä oli jotain 300m matkaa jäljellä. Loppuporukka oli tyytynyt tekemään uukkarin ja heillä kesti hyvän aikaa tulla takaisin. Paju leikki ennen pimeän tuloa vielä Välkyn kanssa ulkotarhassa.

Pöne pääsi treenaamaan perjantaina illalla, la aamulla ennen aamiaista, la illalla ennen saunaa ja saunan jälkeen ja su aamulla ennen aamiaista, ja pysyi oikein tyytyväisenä. Loppujen lopuksi ei siitä mitään vaivaa ollut ja ihan hyvä että otin sen mukaan.

Tässä vähän viikonlopun muistiinpanoja:

-tunnetila = aina. Ei ole olemassa "tyhjää hetkeä" vaan koira tuntee aina jotakin.

-motivaatio
1. luottamus itseensä
2. sisältä tuleva halu tehdä
3. huolellinen yleistäminen
4. itsenäinen työskentely

-suunnittelu -> toteutus -> havainnointi -> yhteistyö

-jos ohjaaja on epävarma, koirasta tulee epävarma -> kierre. Helpointa kun muutat ensin ensimmäistä eli hyviä kokemuksia ja onnistumisen tunteita itselle! Tunnetila on paketti jossa myös ohjaaja on mukana.

-sama palkka kädestä vs heitettynä vs revittynä paketin sisältä?

-jos koira tykkää repiä wc-paperirullaa, kokeile riittääkö puolikas rulla saman tunnetilan aikaansaamiseen. Entä 1/4 tai pelkkä pieni palanen?

-eräs hulluuden määritelmä: toistetaan samaa mutta odotetaan eri lopputulosta. Not gonna happen... Hyväksy että tämä ei toimi ja muuta jotakin.

-kun arki sujuu, harrastaminen on helppoa

-katsottiin video jossa koira harjoittelee ekan kerran kongin tuijotusta. Koira vahingossa koskee kongiin ja se kaatuu, ja mitään sanomatta ohjaaja nätisti nostaa sen pystyyn. Koiran mielentilassa selkeä muutos tämän jälkeen, eli näin herkästi ne voivat ottaa palautteen "tein väärin mutta en ymmärrä miksi". -> mieti aina olisiko niin paha jos kestäisin tässä vaiheessa tämän virheen, enkä puuttuisi siihen mitenkään.

-käytös näyttää oikealta vs. on oikea, esim tuijotusilmaisussa pää voi olla oikein mutta silmät katsoo minne sattuu (kohteen sijaan ohjaajaa). Oleellinen ero!

-motivaation lisäämiseksi:
-positiivisten tunteiden yhdistäminen
-tilanteiden hallinta
-omaehtoisuus, mahdollisuus vaikuttaa; mahis riittää eikä välttämättä ole enää tarve
-turvapaikat
-leikkiminen, hassuttelu - heittäydy!
-käytösten huolellinen opettaminen: mieluummin vähän ja hyvin opetettuja vihjeitä!

-onko odotuksesi koiralle reilu?

-entä jos koira ei fyysisesti pysty, esim. nosessa ei yllä tekemään kuonokosketusta korkealle piilolle?

-määrä ei ikinä korvaa laatua

-"vastaa" koirasi eleisiin

-satunnainen vahvistaminen. Tämä enemmän virka- ja työpuolen juttu, mutta kyllä nosekoirallekin kannattaa opettaa "hyvä, jatka". Nykyään saa vielä 2- ja 3-luokassa palkata ekan löydön jälkeen, mutta on ollut huhuja, että se ehkä tulee jäämään pois ja vain lopussa saisi palkata. Silloin koiran täytyy etsiä useampi piilo ennen palkkaa.

-nose on haastava laji kisata, koska kaikki muuttuu aina. Koepaikat on aina erilaisia eikä mikään vihjaa koiralle mitä ollaan tekemässä. No, jostain ne kyllä yleensä sen silti tietää, eikä ongelma ehkä ole se etteikö koira tietäisi, vaan se, että tietyn tyylisten on vaikea "kiinnittyä" harjoitukseen. Kokeile palkan jättämistä maahan (etäpalkka) tai tiettyä kuppia mihin ruokapalkka tulee (tai alustaa mihin lelu tulee). Yksi koira teki tätä ja näytti niin vaikuttavalta että taidan kokeilla samaa omilleni eläinlääkärissä. Se "sitoutti" koiraa tosi paljon osallistumaan harjoitukseen.

Lakki teki launtaina hajuseinää sekä seinänä että lattialla, ja sillä oli paljon hajuja siellä ja tehtävänä erotella pilviä toisistaan ja äskein olleita pilviä niistä missä edelleen on haju. Hajuja siirrettiin jokaisen toiston jälkeen. Lakki on koira, joka kyllä syö ja vielä enemmän leikkii, mutta se ei mitenkään ihan hirveästi tavoittele palkkiota. Se tekee paljon asioita mutta lähinnä siksi että siitä on hauskaa puuhastella, ja ulkoinen palkkio on sivuseikka. Puhuttiin tästä paljon ja vihdoin se aukesi mullekin. Tavallaan oli hauskaa nyt ymmärtää se ja saada vahvistus omille ajatuksilleni, mutta olin myös melko pahoillani koska meillähän on seinä edessä kaikissa lajeissa jos tilanne ei kehity. Tämän takia myöskään esim käsittelytreenit ei oikein ole edenneet; se ei tavoittele palkkiota ja niissä tilanteessa mun käyttämät vahvisteet ei toimi vahvisteina. Nosessa ongelmia on tuottanut se, että koira ei aina välitä ilmaista, jos on jännä paikka niin siitä on ihan hauskaa vaan jatkaa etsimistä. Töppöinenkin on tehnyt sellaista mutta niissä on se ero, että pöne on todella helppolukuinen ja näen siitä tasan tarkkaan jos se yrittää jättää hajuja. Lakki on tosi vähäeleinen koira ja se saattaa löytää ja jättää hajun niin että mulla ei ole aavistustakaan siitä mitä juuri tapahtui. Tämä ei tietenkään tule muuttumaan jos en saa löytöjen arvoa isommaksi. Pitäisi ehkä sokoissakin sopia apparin kanssa, että jos näin käy, kertoo mulle, niin tiedän viedä koiran pois enkä ainakaan anna sen jatkaa etsintää, koska muutenhan tässä ei ole mitään tolkkua.

Lakki siis kuitenkin nyt jaksoi työstää sitä seinää yllättävän hyvin ja ylitti kaikki odotukset, koska se olisi myös voinut hyvin pian jättää sen ja lähteä etsimään huoneesta jotain kivempaa. Sunnuntaina hän teki pari etsintää ja oli jo melko väsynyt. Ekalla alueella haju oli heti lähdössä ja me pyörittiin huoneessa aika pitkään ennen kuin hän suvaitsi palata sinne. Tokalla alueella sitten tarkasti myös lähdön paljon paremmin.

Paju teki purkin kanssa etsintää niin että sitä siirrettiin matkalaukun eri puolille, illalla omatoimisena vähän tuota samaa seinää siirtyvillä hajuilla (sikahyvä!) ja sunnuntaina korkeiden alkeita niin että seinällä oli vain ruokaa. Itsenäiselle rodulle ne korkeat on hyvä idea esitellä juuri näin, että "ai siellä olisi ruokaa mutta et taida ihan yltää, voi harmi... voinko auttaa sua jotenkin?". Koiran siis yrittäessä menin aina antamaan sille sen kasan mitä se havitteli. Ekalla kierroksella se jaksoi tosi pitkään tehdä tätä, mutta toisella ei mennyt kuin puoli minuuttia niin se vaan jätti koko seinän ja lähti juoksemaan tyhmän näköisenä huonetta ympäri. Melko erikoinen tyyli ilmaista ettei jaksa enää, mutta oli valaisevaa nähdä tämä :)

Käytin Pajua ulkona molempina öinä silloin kun nyt satuin havahtumaan, ja pissivahingoilta selvittiin. Kotona sillä oli vielä paperit lattialla. Lauantaina oli pakkasta -7 ja vähän lunta ja hyhmää, mutta sunnuntaille oli luvattu taas nollakeliä ja vettä ja onneksi ennuste piti. Jossain matkalla oli tullut enemmänkin lunta ja sitä oli vissiin ihan aurattu kun oli sellaiset pienet "penkat", mutta kaikki tiet oli sulia ja oikein hyvä oli ajaa kotiin.

Lopuksi vielä random kuvia:






























ainoa vahinko: tohvelit räjähti mun huoneessa :p





su illalla kotona: virta offfff