Pajun luonnetesti

UPK:n luonnetestiin oli runsaasti tilaa, ja aikani asiaa vatuloituani päätin ilmoittaa myös Pajun. Silkkaa säästöä kun samoilla bensoilla menee, kuulemma. :D Onhan se aika nuori mutta tuskin olisi ensi keväänä oleellisesti erilainen, niin miksei tosiaan nyt samalla ajamisella. Meidän kylällä näitä ei koskaan ole niin joutuisi sitten kuitenkin ajamaan kauemmas.

Paju tuli mieleen siksi että Lakin ampuminen kusi juuri kun olin ilmoittanut sen, ja päätin silloin että jos en saa sitä kuntoon, vaihdan Pajun Lakin tilalle. Sitten kun se nyt tuntui korjautuneen, tuli ajatus että voisihan sen silti viedä myös.

Pajua oli kaikkein vaikein arvioida itse. Puolustaako se yhtään? Meneekö se erittäin vilkkaaksi? Yltääkö toimintakyky ja hermot kakkoseen asti vai vain "yksi plus"? Vilkkauteen arvelin että vaikuttaa se mitä se luulee meidän olevan tekemässä; jos jokin vihjaa sille että tämä on treenitilanne, se on vain vilkas. Sille on niin paljon koulutettu keskittymistä. Jos se sen sijaan on täysin vapaalla ja sählää estottomasti, se saanee arvosanan erittäin vilkas. Sinänsä aivan sama, näitä on vaan niin mielenkiintoista pohtia!

Paju oli meidän kolmen koiran laumasta ensimmäisenä.

Oranssilla mun arvio ja lihavoituna Pajun saama tulos.

Toimintakyky (kerroin 15)
# +3 suuri
# +2 hyvä
# +1A kohtuullinen
# +1B kohtuullisen pieni
# -1 pieni
# -2 riittämätön
# -3 toimintakyvytön

Terävyys (kerroin 1)
# +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
# +2 suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
# +1A pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

# +1B koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
# -1 pieni jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
# -2 kohtuullinen jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
# -3 suuri jäljelle jäävin hyökkäyshaluin

Puolustushalu (kerroin 1)
# +3 kohtuullinen, hillitty
# +2 suuri, hillitty
# +1 pieni
# -1 haluton
# -2 erittäin suuri
# -3 hillitsemätön

Taisteluhalu (kerroin 10)
# +3 suuri
# +2A kohtuullinen
# +2B kohtuullisen pieni
# +1 erittäin suuri
# -1 pieni
# -2 riittämätön
# -3 haluton

Hermorakenne (kerroin 35)
# +3 tasapainoinen ja varma
# +2 tasapainoinen
# +1A hieman rauhaton
#+1B hermostunein pyrkimyksin
# -1 vähän hermostunut
# -2 hermostunut
# -3 erittäin hermostunut

Temperamentti (kerroin 15)
# +3 vilkas
# +2 kohtuullisen vilkas
# +1 erittäin vilkas
# -1a häiritsevän vilkas
# -1b hieman välinpitämätön
# -1c impulsiivinen
# -2 välinpitämätön
# -3 apaattinen

Kovuus (kerroin 8)
# +3 kohtuullisen kova
# +2 kova
# +1 hieman pehmeä
# -1 erittäin kova
# -2 pehmeä
# -3 erittäin pehmeä

Luoksepäästävyys (kerroin 15)
# +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
# +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
# +2b luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
# +1 mielistelevä
# -1 selvästi pidättyväinen
# -2 hyökkäävä
# -3 salakavala

Laukauspelottomuus
# +++ laukausvarma
# ++ laukauskokematon
# + paukkuärtyisä
# - laukausaltis
# --- laukausarka


Yhteensä +220 +++
Paju sai +156 +++

Paju on siis erittäin vilkas, kova, luoksepäästävä ja laukausvarma, ja kaikki muu menikin ihan päin helvettiä. :D Vuorokausi tapahtuneen jälkeen olen edelleen melko puulla päällä lyöty, ja vaikka tavallaan ymmärrän niin en sitten kuitenkaan ymmärrä, siis Pajun saamaa arvostelua. Mun mielestä on myös todella outoa, että Lakki sai toimintakyvystä ja taisteluhalusta paremmat arviot kuin Paju, kun hetkeäkään epäröimättä arjen ja kaiken perusteella sanoisin että ne on kyllä toisin päin. Paju on se yleisesti ottaen reipas, tulin näin voitin -tyyppi, jota ei mikään lannista. Tuomari kyllä selitti mulle, että silkka "erittäin vilkas" tekee yleensä sen, että huippuarvosanoja ei voi saada mistään. Erittäin vilkas koira huomaa kaiken ja sen takia sen toiminta tai keskittyminen keskeytyy jatkuvasti. Sen huomio ei pysy siinä käsillä olevassa asiassa tai tehtävässä. Testissä näkyi myös tosi hyvin etäisyyden vaikutus; Paju kyllä huomasi kaiken heti kun ärsyke alkoi, mutta kun se oli vielä kovin kaukana, koira kääntyi pois tekemään jotakin muuta. Vasta kun se oli melko lähellä, koira palasi siihen, ja pystyi pitämään huomionsa siinä.

Luoksepäästävyydessä Paju oli suussa asti. Leikkiin se lähti kepinkin kanssa, mutta ote oli huono, niin vaihtoivat pehmeään leluun. Se leikki kuin piru kunnes yhtäkkiä vaan päätti että en leiki enää, ja jäi tuijottamaan toista tuomaria. En tiedä oliko hän juuri liikahtanut tms. video

Kelkalla muistaakseni kesti aika kauan että se alkoi sanoa mitään, ja kyllä se sille murisi ja haukkui mutta ei ollenkaan niin hurjana kuin Lakki. Se meni haistelemaan sitä itse ja oli melko pian sen näköinen, että tuomari sanoi mulle että ota se koira pois siitä, se kusee siihen seuraavaksi. :D video

Hyökkäyksessä siitä kyllä lähti vähän jotain mölinää mutta taisi siinä olla kaikkea muutakin sekoilua.

Kysyivät tuleeko se kutsusta luokse. Kyllä tuli ja kovaa tulikin. valitettavan suttuinen video

Haalari ja tynnyri ei järkyttäneet juurikaan, haalaria se meni mun selän takaa nuuhkaisemaan kun vasta ohitettiin se ekaa kertaa, tynnyrille tuli itse, ja käytiin sitten vielä haalarilla, ei siinä mitään. video

Pimeässä huoneessa se tuli hirveällä raivolla sisään ja veti siinä oven lähistöllä muutaman kierroksen, hyppäsi seinää vasten, kävi nuuhkimassa toista tuomaria. Sille tehtiin siinä ylimääräistä kolinaa mistä se ei ollut millänsäkään. Sitten se jäi vaan seisomaan. Tuomareiden mielestä se vähän hyytyi, minusta se oli ihan jäykkänä ja kuunteli josko saisi ääniavun. Se tekee ihan samaa metsässä jos eksyy, se ei osaa etsiä nenällä, vaan jännittyy kuuntelemaan josko löytäisi minut niin. Pari kertaa mun piti yskäistä ja se aina alkoi liikkua uudelleen, mutta jäi taas pian seisomaan. Luulen että se ehti jo unohtaakin mitä se oikein oli tekemässä. Lopulta se sitten löysi minut.

Seinässä ei tainnut kuulua pihahdustakaan. video

Ampumiseen ei reagoinut oikein mitenkään. video

Lopussa sillä edelleen häntä heilui ja se olisi kevyesti jatkanut vielä. Todella iso ero verrattuna Lakkiin.

 
Tuomarit Heli Herranen ja Mia Möller:

"Kokonaisuutta katsotaan, erikoiskokeet on osa-alueita. Laukauspelottomuus, laukausvarma, kuulee, mutta ei reagoi laukauksiin. Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin, ihan kaikkialla joka paikassa."

"Kovuus, eli kuinka se muistaa ikäviä tilanteita, äää, tästä me keskusteltiin, koska siinä on ehkä sellaista ihmispehmeyttä, mutta sitten taas asioille se on kovempi. Ja sitten, onko se, riittääkö se kohtuullisen kovaan vai meneekö se hieman pehmeään. Kokonaisuutena kuitenkin päädyttiin siihen tulokseen että sitä kovuutta on kuitenkin enemmän kuin sitä pehmeyttä, niin siksi se rasti on paikassa kohtuullisen kova. Mut siinä selkeesti on myös pehmeyttä, mut ei asioita kohtaan, ja selkeesti huomasi siitäkin että ns. terrierikohdat kuten tynnyri niin siitä se oli ihan superrr. Pimeessä vähän kolisteltiin ja se oli siitä enemmänkin ihana, sellainen pyörivä ääni. Sellanen innostava sille. Mutta tota tosiaan se uteliaisuus asioita kohtaan niin siellä sitä pehmeyttä ei näy, mutta sitten kun ihmiset tekee tuhmuuksia niin niitä se vähän väistää. Sellaista ihmispehmeyttä siinä näkyy vähän. Mut kokonaisuutena tosiaan kohtuullisen kova."

"Temperamentti, koiran mielen vilkkaus, miten oikea-aikaisesti, oikean suuntaisesti ja oikealla voimakkuudella reagoi asioihin. Huomaa varsinkin niinkun puolustushyökkäyksessäkin että ehtii tehdä ihan todella paljon asioita siinä kaiken lomassa, ja sit sillä on aika lyhyt, siis jos asiat tapahtuu hirveän kaukana, kun on pienikin koira, niin kaukana tapahtuvista asioistahan ei tarvitse välittää, et sit kun kaikki tulee tarpeeksi lähelle. Sen takia meillä tossa seinässä kävi sellainen pieni, mä olin kaukana niin  se oli ihan, ei välittänyt mitään, ja sit jossain vaiheessa se oli ihan että ah! Mut tosiaan temperamenttia löytyy reilusti ja se on +1 erittäin vilkas, jossain kohtaa jopa alkaa miettiä että onko se häiritsevän vilkas, siis alkaa häiritsemään sitä. Varsinkin tossa puolustushyökkäyksessä, siinä se tavallaan, kun ihmiset on koiran mielestä kivoja ja ihania, niin se hämmentävä tilanne vielä siitä miksi se käyttäytyy tuolla tavalla, kun siinä ei ole niinku mitään järkeä, ni sit se temperamentti hyökyy ylite ja se jää pyörimään johonkin. Mut temperamentti siis erittäin vilkas."

"Hermorakenne, miten kuormittuu tässä testin aikana, minkälaisia palautumisaikoja tarvitaan, jos oot seurannut niin mähän en oo antanut sulle hirveästi, esim tuolla haalarillakin, mähän vaan käännätin sut ja jatkoit matkaa. Hirveesti ei annettu koiralle palautumisaikaa kun se ei sitä tarvinnut. Halusin nähäkin sen et miten sitten, lähteekö se kuormittumaan siitä. Ja, ihan tasapainoiseen asti ei päästä, mutta hyvät arkihermot siellä on, +1A, ihan ylälaidalla. Ei kauheasti jäädä muistelemaan tilanteita eikä kerrytetä kuormaa siellä."

"Taisteluhalu, kuinka nauttii leukojen käytöstä päästäkseen päämääräänsä, mulla oli enemmän taisteluhalua kuin koiralla. Mutta kyllä sekin tykkää siitä vetämisestä ja semmosesta. Mut sit se vaan loppu. Mut kyllä se siitä selkeästi tykkää ja se on +2B kohtuullisen pieni."

"Puolustushalu, kuinka puolustaa teidän pientä laumaa. No, sen kaiken keskellä ehdittiin vähän puolustamaankin, ja sit se ei kuitenkaan lähtenyt pakenemaan siitä, eli se pysyi tässä, vaikka tilanne olikin hyvin hämmentävä sille, mutta +1 pieni. Hyväksyy hyökkääjän hyökkäyksen jälkeen."

"Terävyys, siinä tosiaan yksin jää seinään, ja koska mä tiesin että sillä on pieni se etäisyys mistä se lähtee reagoimaan, niin tulin siihen aika lähelle ennen kun se alkoi. Ja periaatteessa mä näin sen silmistä, että kohta tulee liike, mut sit mä tiesin että minkä tahansa liikkeen mä teen, niin se, sillä on liikkeet suuria, niin yritin poistua paikalta silleen huomaamattomasti, mut jos katsot videolta niin huomaat varmaan että se väistöliike on suuri, mutta ei onneks koiralle käynyt mitenkään. Mutta hyväksyy ja oli taas tyytyväinen kun muutuin normaaliksi."

"Toimintakyky, koiran itsenäinen rohkeus, järkevä järjestelmällinen toiminta. Erikoiskokeena on kelkka. Senhän se menee katsomaan täysin ilman sun apuja. Pimeässä huoneessa, ei se sielläkään niinku pelkää, mutta se juoksentelee siellä ja unohtaa mitä se on tekemässä, ja sit kun sä vähän yskit kun pyydettiin, niin sit se alkaa miettiä että mistä ihmeestä se ääni tulee ja mitäs me täällä näin tehtiin. Siellä niinku olis voinut toimia järkevämmin ja olla järjestelmällisempi. Kuitenkin löytää sut sieltä sen pienen avun jälkeen. Toimintakyky kokonaisuutena on +1B kohtuullisen pieni. Siellä kuitenkin on se, se on hyvin utelias tutustumaan ja se haluaa selvittää asioita, ja se on myös toimintakykyä."

"Loppupisteet 156 ja koiralle ainutlaatuinen kokemus".

Lakin luonnetesti

Unkarinpaimenkoirat ry mainosti luonnetestiä Muuramessa. Olen kyllä aina ajatellut, että testaan mun kaikki koirat molemmissa (tai kaikissa, jos Smartdog lasketaan) testeissä. Töppöisen ollessa nuori MH:ta ei vielä ollut, joten se ei ole siinä käynyt. Sieni kävi molemmat. Lakki on käynyt vasta MH:n. Jotenkin Lakin kanssa on ollut sellainen olo, ettei se vieläkään ole valmis ja se saisi edelleen aikuistua. Se on elänyt koko elämänsä sekopään hirmuvallan alaisena, ja oppinut olemaan vähän varpaillaan, kuulostelemaan millä mielellä kuningas sattuu tänään olemaan, ja tyytymään päätöksiin jotka toinen tekee. Lakista näki MH:ssakin että se ei välttämättä tee minkäänlaisia itsenäisiä päätöksiä, se voi siis olla tekemättä mitään jos ja kun testissä en saa edes sanoa että vapaa, voit tehdä mitä haluat.

Toisaalta Lakki on nyt kuitenkin jo 3,5v ja liian vanhaksi odottaminen aiheuttaa sen että testissä näkyy enemmän opitut käytösmallit kuin koiran synnynnäiset reaktiot. Lakki kyllä varmasti on jo ohittanut sen iän, mutta niin se oli MH:ssakin. Eikä Sienikään lähtenyt siinä vieheen perään koska siihen mennessä on kuitenkin arjessa useampi vuosi jankattu että mitään ei saa jahdata.

Lakki on kuitenkin pikku hiljaa arjessa oppinut pitämään puolensa ja se esim murisee luusta töppöiselle, tai murisee jopa makuupaikasta jos haluaa pitää sen. (Nämä on välillä vähän ahdistavia hetkiä koska töppöinen ei välttämättä kuule. Se kyllä uskoo jos tajuaa että Lakki käskee pitämään hajurakoa. Siksikin ne on keskenään ollessaan portin eri puolilla.)

Sitten ajattelin että tämä on Lakin elämää. Sen todellisuus on se että kaikkea hallitsee sekopää. Oletan edelleen että joskus kun töppöistä ei ole, Lakki vasta kasvaa täyteen mittaansa ja saa lisää voimaa, itsevarmuutta ja oppii seisomaan omilla jaloillaan. Sitä odotellessa vaihtoehtoista todellisuutta ei ole; vien sen testiin ja sieltä tulee tämän elämän näköinen tulos. Sinänsä mua ei niinkään kiinnosta se millaiset pisteet se saa, sehän on kuitenkin vain kahden ihmisen näkemys koirasta yhdessä hetkessä. Tottakai olisi kiva saada "hyvä" tulos, mutta enemmän mua kaikkien kanssa on kiinnostanut nähdä tunnenko koirani ja käyttäytyykö se siellä kuten kuvittelen.

Lakin osalta tää oli tosi vaikeaa. Se voi saada esim luoksepäästävyydestä ihan mitä tahansa, riippuen täysin millainen asetelma se on ja kosketaanko siinä koiraan. Ja ottaako se pulttia vaikka jo sirun luvusta, kuten MH:ssa kävi (pitääkin muistaa heti sanoa että mä luen sen itse, kai sen saa kun sitä ei arvostella). En muista yhtään miten se luoksepäästävyys tarkalleen LTE:ssa tehtiin. No salakavala se ei ole mutta muuten voidaan nähdä syliin hyppääminen tai murina ja paikalta poistuminen ja kaikki siltä väliltä.

Vilkkaus mua mietitytti ehkä eniten. Lakki on selkeästi vilkkaampi kuin töppöinen (joka on kohtuullisen vilkas) mutta riittääkö se arvosanaan vilkas vai onko se vain "kohtuullinen++". Terävä se ei ole mutta sikahauskaa nähdä puolustaako se itseään tai minua ollenkaan. Sienihän meni vain hyvin pieneksi ja toivoi seinässä yksin ollessaan että hyökkääjä menee pois.

Oranssilla mun arviot etukäteen ja lihavoituna ne mitä Lakki sai. Tällä arviolla Lakki on pykälää vilkkaampi kuin Sieni ja pykälää vähemmän luoksepäästävä kuin Sieni. Töppöiseen en jaksa edes verrata koska heissä ei ole paljoa mitään samaa.

Toimintakyky (kerroin 15)

 # +3 suuri
# +2 hyvä
# +1A kohtuullinen

# +1B kohtuullisen pieni
# -1 pieni
# -2 riittämätön
# -3 toimintakyvytön

Terävyys (kerroin 1)
# +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
# +2 suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
# +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
# -1 pieni jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
# -2 kohtuullinen jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
# -3 suuri jäljelle jäävin hyökkäyshaluin

Puolustushalu (kerroin 1)
# +3 kohtuullinen, hillitty
# +2 suuri, hillitty
# +1 pieni
# -1 haluton
# -2 erittäin suuri
# -3 hillitsemätön

Taisteluhalu (kerroin 10)
# +3 suuri
# +2A kohtuullinen

# +2B kohtuullisen pieni
# +1 erittäin suuri
# -1 pieni
# -2 riittämätön
# -3 haluton

Hermorakenne (kerroin 35)
# +3 tasapainoinen ja varma
# +2 tasapainoinen
# +1A hieman rauhaton

#+1B hermostunein pyrkimyksin

# -1 vähän hermostunut
# -2 hermostunut
# -3 erittäin hermostunut

Temperamentti (kerroin 15)
# +3 vilkas
# +2 kohtuullisen vilkas
# +1 erittäin vilkas
# -1a häiritsevän vilkas
# -1b hieman välinpitämätön
# -1c impulsiivinen
# -2 välinpitämätön
# -3 apaattinen

Kovuus (kerroin 8)
# +3 kohtuullisen kova
# +2 kova
# +1 hieman pehmeä
# -1 erittäin kova
# -2 pehmeä
# -3 erittäin pehmeä

Luoksepäästävyys (kerroin 15)
# +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
# +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
# +2b luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
# +1 mielistelevä
# -1 selvästi pidättyväinen
# -2 hyökkäävä
# -3 salakavala

Laukauspelottomuus
# +++ laukausvarma
# ++ laukauskokematon
# + paukkuärtyisä
# - laukausaltis
# --- laukausarka

Yhteensä arvaus +157 +++ 
Lakki sai +157-

Tuomarit Heli Herranen ja Mia Möller.

Lakki joutui olemaan tuntikausia autossa, ja meillä oli kaveri koirineen myös mukana. Lakki oli siis meidän koirista viimeinen. Ampuminen tapahtui ihan autojen lähellä ja se kuuli koko päivän pauketta sinne. Sirun luvussa kysyin saanko lukea sen itse, ja kyllä sain.  Kerroin sitten alkuhaastattelussa sen sosiaalisuudesta ja käsittelyhaasteesta, ampumisongelmista ja siitä, että se on koko ikänsä elänyt tossun alla ja tottumaton tekemään itsenäisiä ratkaisuja.

Luoksepäästävyydessä tuomari osasi jotenkin tosi nätisti puhua koiraa. Hän meni kaikille koirille kyykkyyn ja kutsui koiraa sen nimellä. Lakki meni heti ja haisteli pitkään hänen naamaansa, hän katsoi pois. Sitten hän varovasti silitti koiraa vähän rinnasta, lopulta rapsutti perseen päältä, ja Lakki rentoutui ja näytti siltä että pyllyrapsut oli oikeasti mukavaa. Tästä jäi tosi hyvä mieli. Tosin en nyt vieläkään oikein tiedä onko se hitaasti lämpiävä, pidättyväinen, arka vai mitä. video

Leikkiin se lähti alun ihmettelyn jälkeen kivasti; kepillä tuomari pyysi tuomaan kepin niin se toi 😁 Vaihdettiin kuitenkin pehmeään naruleluun ja sillä taisteli just niin hyvin kuin se tekee. Saatuaan lelun se ravisteli sitä ja vei sen tuomarille uudelleen, lopuksi toi sen mulle. Tästäkin jäi hyvä mieli. MH:ssahan se eka leikki meni ihan reisille koska siinä hypellään niin oudosti ja koira vain huusi kun sitä ihmetytti se tyyppi. video

Kelkalla oli mun vierellä takaviistossa kun osio alkoi, ja luulen että pysyi siinä aika lailla koko ajan. Melko syvältä kumpuava mölinä siitä lähti ja olisi naurattanut kauheasti. Kelkka meni tunteisiin ja tarvitsi apuja siihen tutustumiseen. Lakki myös aiheutti itse itselleen lisää harmia kun työnsi nokkansa hihaan joka heilahti 😂 Kierrettiin lopuksi myös sen ympäri ja käytiin toiselta puoleltakin katsomassa. Pitkään kurotteli kaukaa ollen tosi matalana. video

Ohjaajaa puolusti yllättävän rouheasti. Ei se ehkä ole ihan niin pieni ja nössö minä sitä pidetään, ja esim. vaelluksilla voin ehkä kuitenkin olla turvallisin mielin ja ikävöimättä töppöstä - kyllä Lakistakin lähtee! Se säilyi myös luoksepäästävänä hyökkäysten jälkeen, mikä oli kiva. Sen sijaan tuomarin yrittäessä käskeä sitä istumaan ennen luoksetuloa, se viis veisasi - samaa se tekee usein kotona miehellekin. video

Haalaria pelästyi kovasti ja tynnyrin kolina oli kamalaa. Näihin se vielä tutustui jokseenkin hyvin itse ilman sen  suurempaa houkuttelua, mutta nyt näki, että häntä oli laskenut ja koiran koko olemus sellainen että onpas tämä inhottava paikka. Se myös punki mun syliin jo näissä. Minusta se ei enää tämän jälkeen oikein palautunut ja ihmettelen kovasti tuota tuomareiden arviota että koira ei juurikaan kuormittunut. video

Pimeässä huoneessa se liikkui koko ajan, mutta häntä oli alhaalla. Kävi haistamassa toista tuomaria ja liikkui taas, ja lopulta löysi minut, mutta tuli melko varovasti, kurotteli ja oli ihan sen oloinen että ootko se varmasti sinä ja hyökkääkö täällä kohta joku jostakin. Hyppäsi tässäkin etujalat mun syliin, kun lopulta saavutti minut, istuin siis penkillä siinä. Sehän kyllä siis tykkää olla silleen ja olisi varmaan jatkuvasti sylissä jos mahtuisi, mutta itse tulkitsen sen tässä yhteydessä niin, että se haluaisi lopettaa tämän huvipuiston.

Seinällä oli pitkään hiljaista mutta sitten sieltä kuului vähän mölinää ja heti sen perään että tule vaan. Oli se vähän kuulemma muodon vuoksi rääkynyt mutta heti sitten sen oloinen että inhottavaa, jolloin uhka lopetetaan, mitäpä sitä sen enempää kiusaamaan. Tässäkin, kun avaan hihnaa, se kiipeää syliin. video

Ampumisessa piti ensin kiertää n. 20m päässä oleva tolppa ja takaisin tullessa ammuttaisiin ensin yksi liikkeessä, sitten huudetaan seis ja toinen paikallaan.  Lakki oli jo mennessä kuormittunut, häntä alhaalla, ja ihan sen oloinen että jes nytkö me lähdetään pois. Ampumisiin se reagoi hyppäämällä mua vasten, tarjoamalla seuruuta (huonoa sellaista, siis tosi luimussa) ja olemalla levoton. Meidän piti kävellä ekstrakierros toiseen suuntaan ja ne ampui vielä kolmannen siinä, mutta koiran reaktiot pysyi samoina. Koska se ei ole millään tavalla normaalia käytöstä, se tulkittiin laukausalttiiksi. Sitten kun testi oli ohi, se suorastaan veti ulos ja autolle. Autossa se kyllä suostui juomaan ja söi purutikun, ja hetken päästä tuli ihan normaalisti häntä ylhäällä vielä käymään kusella. Luulen, että se oli niin kuormittunut, että ihan sama mikä viimeinen osuus olisi ollut, niin se olisi saattanut samalla tavalla hyppiä mua vasten ja yrittää sanoa että ei enää, auta mua. Mutta ei se sinänsä mikään yllätys ollut, onhan sen suvussa laukausarkoja koiria ja sen veli on omistajansa mukaan äänille herkkä. Lakki itse ei ole arjessa reagoinut, ja toivon todella ettei se nyt herkistynyt ja tästä tule ongelma. Myös tottiksen ampuminen on sujunut tosi kivasti, niin voi kun ei tulisi takapakkia siihenkään. Harmittaa, mutta minkäs teet. video

En oikein tiedä mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Sinänsä aivan sama mitä koiranetissä lukee, vain videot katsomalla voi jotenkin itse arvioida mitä siellä on tapahtunut. Mun mielestä räikein tulkintavirhe oli se, että tuomareiden mielestä koira ei juurikaan kuormittunut, ja toisaalta se, että he ei panneet merkille että se alkoi tynnyrillä tehdä sitä syliin tunkemista. Sitä ei tapahtunut vain laukauksilla.

"Kyllähän se tekee... toimii ihan reippaasti, onko se sitten niin, että se sun vanha narttu (korjaan "se on uros") on niin vahva, että se ei anna tälle mahdollisuutta toimia. ... löysikö se omasta itsestään nyt sisäisen toimijan."

"Ensimmäisenä tässä on laukaukset, se reagoi niihin huolestumalla, jokaiseen laukaukseen, että se on yhdellä miinuksella laukausaltis. Että enempää ei ammuttu koska se.. just se kun se alkuun oli normaali ja kun aletaan ampua, se vetäytyy siihen seuraamismoodiin ja alkaa hyppiä sua vasten, niin se on niinkun epänormaalia käytöstä ja sillä kolmannella se tekee sen saman. Ja siinä tosiaan on kuormitustakin että jos se ei niinku muuten. Ja selkeästi se yritti siihen, kun kävelitte tonnepäin, niin se yritti siihen seuraamismoodiin."

"No luoksepäästävyys, no oletin että se olisi niinkun pidättyväisempi siitä sun alkukertomuksesta, mutta kun.. täs on vähän just se, että jos ohjaaja kertoo koirastaan, niinku sanoit että se on, niin oletan. Mutta kun mä pyysin sitä mun luokse ja sehän tuli, ja sitten mä annoin sille vähän aikaa sopeutua siihen tilanteeseen, niin sehän sopeutui siihen tilanteeseen. Että siinä sellainen pieni luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen. Oletus oli myös että puolustushyökkäyksen jälkeen se olisi mulkoillut enemmän tätä meidän hyökännyttä tuomaria, mutta eihän se, siinähän se kanssa niiku, oltiin ihan ystäviä senkin jälkeen. Sellainen pieni alkujäykkyys siinä on, mutta sitten kun se sai sitä aikaa, niin sehän oli ihan ookoo siinä."

"Kovuus-pehmeys, kuinka se muistaa ikäviä tilanteita, niin siinähän on erikoiskokeena se haalari. Siinä tulee sellainen pieni väistöliike, mutta kun tulette uudestaan siihen, niin sittenhän se menee sen kattomaan. +1 hieman pehmeä."

"Temperamentti, koiran mielen vilkkaus, miten oikea-aikaisesti, oikean suuntaisesti ja oikealla voimakkuudella se reagoi näihin tilanteisiin. Jotain tapahtuu, se reagoi, ja tässähän näkee mun mielestä hirveän hyvin tuolla pimeässä huoneessa, että siellä ei ole niinku mitään ylimääräistä. Se ei jämähtele paikoilleen eikä se juokse siellä holtittomasti edestakaisin, se liikkuu siellä ja löytää sut. Elikkä se temperamentti pysyy sielläkin ihan kuosissaan vaikka sitä vähän on kuormitettu, niin temperamentti on +3 vilkas."

"Hermorakenne, kuinka se kuormittuu testin aikana. No vähän se kuormittuu, vähän huolestuneempi se on lopussa kuin alussa, mutta se ei tarvi sen kummempia palautusaikoja ja niinku sanoin, helposti tulee se että kun on sama ohjaaja toisen koiran kanssa, ohjaajaa ei tarvitse niin paljoa neuvoa, niin tahtoo unohtua antaa koiralle sitä aikaa mikä normaalisti menisi ohjaajan ohjeistamiseen. Otetaan se aika silti minkä se koira tarvitsee eikä se tarvi mitään sen kummempia, ihan normaaliin tahtiin voidaan mennä, +1A hieman rauhaton."

"Taisteluhalu, kuinka se nauttii leukojen käytöstä päästäkseen päämääräänsä,  no sehän leikki. No keppi ei ollut ihan sen juttu mutta sehän leikkii kivasti sillä toisella. Sitä voi, vaikka me olemme vasta tehneet tuttavuutta, mä voin tuijotella sitä vähäsen ja se vetää mun kanssa ihan kivasti sitä pehmeetä lelua. Kelkalla olisi vähän ehkä voinut taistella enemmän, pikkasen nähtiin sitä tuolla puolustuksessa sitä että se vähän liikkuu siinä sun rinnalla, niin kokonaisuutena +2A kohtuullinen."

"Puolustushalu, kuinka puolustaa teidän pientä laumaa kun te ootte kahdestaan liikenteessä, no kyllä se puolustaa. Se on ihan terhakkaana siinä. +3 kohtuullinen, hillitty, hyväksyy hyökkääjän hyökkäyksen jälkeen."

"Terävyys, no siinä ehkä näkyy vähän se kun se on ihan yksin, ja tota siihen ollaan jo kuormitettu jonkun verran, se jää siihen seinään. Se ensimmäinen mikä äänitulee kun mä tuun piilostaa, antaa ymmärtää että se olisi jopa kohtuullista, mutta sit ne ensimmäiset haukut on sellaista aggressiivisen kuuloista ja sen jälkeen siitä tulee vähän sellaista "äitiiiii!1" ja sit alkaa vähän niinkun liikehtimään silleen levottomasti, ja kun emme halua mitään seinään singahdusta siinä niin sitten en tuu sen pidemmälle. Ja kokonaisuutena se on +1A pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua."

"Toimintakyky, koiran itsenäinen rohkeus ja järkevä, järjestelmällinen toiminta, no ensin erikoiskokeena on kelkka, siinähän kelkan se menee itse katsomaan. Toki se itse heilauttaa sitä hihaa vähäsen siinä ja kerää itse itselleen lisää jännitystä, mutta siinä se ei tarvii muuta kuin että sä käännyt sitä kelkkaa kohden ja se menee itse katsomaan, ja tosiaan siellä pimeessä huoneessa se ei tarvi sulta mitään apuja siellä. Muutenkin toimii noissa muissa alueissa kentällä ihan kivasti, toimintakyky on kokonaisuutena +1 kohtuullinen".

"Kokonaispisteet 157 pistettä ja koiralle ainutlaatuinen kokemus. Ei tarvii tulla toista kertaa."

Jälkiä

Laitetaanpa vähän jälkijuttuja ylös tännekin. Nykyään pääasiallinen treenipäiväkirja on kyllä ig:ssa.

Paju on jäljestänyt yhteensä ehkä noin kymmenen jälkeä. Viime aikoina sillä on ollut esim. purkit kohdissa 30m, 80m, 130m, tai eilen pellolla ruokakasa n. 20m kohdalla ja purkki 120m. Tänään se teki ekan kulman, eikä siinä mitään. Hän on ihan hirveän tohkeissaan ja hauskan näköinen kun häntä viuhuen sykkii menemään 😄 Nyt kun sillä on selkeä ajatus ja motivaatio, niin voisi miettiä, haluaako sille opettaa jotain esineitä. Talven aikana voisi sisällä vaikka sellaisen tehdä.

Töppöinenkin on päässyt paljolti mukaan - onhan se kun näkö ja kuulo alkaa olla mennyttä, mutta nenä pelittää 🤍 Hän vasta veti 800m jäljen, ei sellaista ihan jokainen 15-vuotias tee. Hän on saanut myös ajaa sienenkeräysjälkiä, ei haittaa ne kohdat missä oon pyörinyt poimimassa.

Lakki on tehnyt hyviä ja vähemmän hyviä treenejä. Oon yrittänyt miettiä aina jonkun teeman, että olisi jotain pointtia, eikä vaan jäljestetä.

Jossain välissä kun oli viileämpää, sillä oli vähän pitempi, olisko ollut 900m jälki. Ei siinä mitään.

Sitten sille tehtiin sellainen tähden muotoinen teräväkulmahässäkkä, jossa oli myös ainakin yksi keppi ihan kulman kärjessä. Se alkoi taas niin että se nosti määrätietoisesti takajäljen. Miten kökköä kun se ongelma oli pitkään poissa. Sitten se myös ekaa kertaa ikinä vähän niinkuin hukkasi sen jäljen, tai jos olisin ollut yksin sen kanssa, en olisi tiennyt mitä tapahtuu. Todellisuudessa se vaihtoi sakarasta toiseen. Yksi keppi sieltä nousi ja sitten taas tapahtui sellainen että se oikaisi pari sakaraa. Tässä vaiheessa olin jo heittänyt liinan käsistäni. Kuvio oli aivan liian ahdas, ja mun olisi alun alkaen pitänyt jäljestää lyhyellä liinalla ja vaatia pää alas, niin se ei olisi voinut oikoa. Nyt mentiin turhan kovaa ja annoin sen laukkoa välillä pää pystyssä 🙄 Lopulta se koira meni jossain hyvä jos ei 100m päässä edellä, me jäljen tekijän kanssa puuskutettiin perässä, oli kauheaa kivikkoista ylämäkeä hakkuujätteineen. Mutta sieltä se sitten tuli vikan kepin kanssa eli ainakin keppimotivaatio on kohdillaan! Hyvin olisi voinut siinä vauhdin hurmassa juosta yli kun ei kukaan ollut vaatimassa pysähtymäänkään.

Sitten se on tehnyt pellolla jäljen nostoja metsäjälkityylisesti. Pari ekaa meni ihan sekoiluksi kun se ei vissiin oikein tajunnut mitä me tehdään, mutta lopulta saatiin yksi erittäin hieno toisto; hieno suora eteneminen ja kaunis jäljen nosto. Lakki on tehnyt pellolla myös pidemmän jäljen, jossa paljon kulmia - osa menee sikahienosti kuin junan raiteilla ja osa ei ihan niin. Terävä kulma sai sen pasmat sekaisin kun se etsi jälkeä vaan edestään. Niitä voisi tehdä pellolla vielä lisää.

Alkukesästä tehtiin niin, että kaveri jäljesti Lakilla. Nyt mä jäljestin Ruulla kaverin tekemän jäljen, missä hän oli lopussa odottamassa. Olipas hauskaa! Mua ei lakkaa ihmetyttämästä se, miten hyvin koiran täytyy osata asia, kun se toistaa sitä vieraankin kuskin kanssa. Tai ekasta kepistä Ruu meinasi porhaltaa ohi, mutta kun kehuin sitä, se päättikin ilmaista. Loput oli siistejä ilmaisuja. 

Pää parka, tänäkin vuonna

Viittaan tähän aiempaan postaukseen.

Käytin koirat klo 7 ulkona tuossa takapihan metsässä, lähdin töihin puoli kasilta. Pöne käveli polulla ja sitä ei kyllä mun näkemättä mikään kyy/ maa-ampiaispesä /nokkosarmeija/ whatever sörkkinyt. En antanut niille mitään ruokaa kun lähdin. Mies laittaa klo 11 tällaisen kuvan ja kysyy antaako sille jotain vai oonko mä jo antanut:

Pöne parka 😨😱

Ohjeistin antamaan kyytabletin ja kipulääkettä. Kysyin hinkkaako se naamaa ja kuulemma, niin vastasin että yrittää estää sen. Se ei takuulla ainakaan auta tilannetta.

Itse olin kolmen jälkeen kotona, ja se näytti edelleen aika lailla turvonneelta:

Annoin sille lisäksi antihistamiinia, onneksi olin kirjoittanut siitä tuohon viime vuotiseen. Annoin myös toisen kyytabletin ja juotin sitä reilusti. Aivan on muuten normaali ja virkeä ja hyvin maistuu, niin ei kai tässä nytkään ole hätä lääkäriin.

Viime vuonna silmä oli melkein ummessa, nyt ne on säästyneet pahemmalta.

Iltaan mennessä turvotus ei ole juurikaan laskenut. Koira söi iltaruuan ja meinaan antaa sille vielä nukkumaan käydessä toisen antihistamiinin ja lisää tulehduskipulääkettä. Täytyy sanoa ettei ole kyllä tietoa paljonko näitä tulisi annostella, vain Norocarpiin mulla on ohje ja muut menee nyt ihan hatusta. Yksi tai kaksi tablettia, ei liene yhtenä päivänä kauhean oleellista vaikka menisi liikaa.

Ihan selkeä allerginen reaktio ja kuulemma se voi koirilla hyvin tulla parin tunnin viiveellä, eli joku ulkona on sen voinut aiheuttaa. Ne polttiaiset? Jännä vaan kun koskaan kellekään muulle ei tule mitään. 🤔 Eikä se ulkona reagoinut mitenkään mihinkään, mutta jos se itse purema ei satu, ja reaktio tulee sitten vasta myöhemmin?

***

Aamun nenämuotia:

Turvotus on selkeästi laskenut, mutta on se vielä melkoinen paksunokkaeläin. Onneksi ei kutise enää yhtään eikä vaivaa koiraa. Sai antihistamiinia ja kipulääkettä. Kyypakkaus pitää käydä ostamassa koska edellinen meni vähiin ja näemmä koti on senkin suhteen eniten tarvitseva ja vaarallisin paikka.

Rallymöllit

Lähialueella oli möllit tarjolla, joten ajelinpa sinne. Lakki otti ensimmäisen avo-starttinsa, ja tajusin aamulla kotona että se ei ole tehnyt yhtään avoimen luokan rataa koskaan edes treeneissä 🤣 Siis yksittäisiä tehtäviä toki mutta ei rataa. No ei se mitään, treenaamaanhan sinne oltiin menossa. Tämä meidän rally alkaa olla nyt siinä vaiheessa että tulee eteen päätös antaako sen jäädä (ollakseen joskus eläkelaji) vai panostaako siihen enemmän ja alkaa opettaa oikealla seuruuta ja ylempien luokkien juttuja. Tottis on kuitenkin mun ensisijainen mielenkiinnon kohde, mutta sitten kun koira alkaa osata ne kuviot niin siinä ei kuitenkaan ole kauheasti ylläpidettävää. Rallyssa temppuja riittäisi esim. ensi talven projektiksi. No, katsotaan.

Valitettavasti oli ihan hemmetin kuuma päivä, auto näytti 26C, eikä hallin pihassa saa varjoon. Peittelin foliolla minkä kykenin mutta kuuma siellä oli. Lisäksi vielä loppukesän kosteus joten melko nahkeaa oli.

Rata oli joku vanha koerata ja näytti ihan ok:lta. En mä oikein näistä alempien luokkien radoista osaa sanoa "helppo" tai "vaikea" kun ainahan ne on simppeleitä ylempiin verrattuna. Uusista tempuista pyörähdys ja istu-seiso-kierrä koira oli mukana, hyppy harmikseni ei. Ja toki noita avon käännöksiä, mutta ne nyt ei ole meille olleet uusia eikä siten mikään juttu.

Avoimessa luokassa oli viisi koiraa, Lakki oli numero 4. Käytin Lakkia rataan tutustumisen jälkeen pissillä ja se oli tosi nuupea. Ei suostunut syömään. Halliin hain sen kun meitä ennen oli vielä yksi koira, eli kakkonen oli lopettelemassa omaa rataansa. Odotustila oli todella kuuma, vielä kuumempi kuin ulkona, mutta itse hallin puolella oli varmaan ilmastointi koska siellä oli vähän vähemmän tukalaa. Lakki imppasi lattiaa ja jotain kalusteita; ollaan käyty täällä pari kertaa ja tehty aina odotustilassa nosea. Kesken suorituksen sai vapaasti palkata ilman pistevähennyksiä, ja varmistin että myös lelu on ok.

Olin ajatellut ottaa kunnon lähdön, palkata istu-seiso-kyltin jälkeen menemällä hetkeksi reunalle kuulan kanssa nujuamaan, ja sitten ohjaajan ympäri kierron jälkeen "palkata" pyörähtämällä kierroksen lelu kädessä ympäri ilman että koira saa lelua otettua, saalistaisi vaan.

No lähtö oli melko vaisu ja koira löysä, mutta onneksi harjoiteltu maasta aloitus pelitti ja mentiin ihan hyvässä tilassa lähtökyltille. Seisomaan nousu onnistui hyvin mutta vasta toisella käskyllä, ekalla ei tapahtunut mitään. Tässä se tökkäsi mua käteen, se kun on namikädellä opetettu niin se jää helposti. Siitä -1.

Palkkasin kuulalla, hän kyllä vippasi sen kanssa mutta ei mennyt katolleen. Istu-maahan-istu -kyltillä hän meni hienosti maahan mutta pomppasi takaisin sivulle ennen kuin kerkisin tehdä mitään. 🤣 Sehän oli ihan just se mitä pitikin tehdä ja en sitten uusinut, vaikka ehkä koulutuksellisessa mielessä olisi kannattanut. Meni tästä pasmat sekaisin ja ohjaajan ympäri kierto meni niin nopeasti että en jotenkin kerinnyt palkata. Sitten tuli askel-peruutustehtävä ja tässähän se on liian tiivis, ekalla askeleella tökkäsi mua käteen, toisella painoi jaloissa ja kolmannessa setissä astui mun vasemmalle jalalle, jonka johdosta horjahdin ja viimeinen oikean jalan askel jäi liian lyhyeksi. Siinä mä seisoin jalat harallaan ja tiesin että tää on kympin virhe, ja että oikeassa kokeessa pitäisi uusia, mutta Lakki killitti niin kirkkain silmin nätisti edessä istumassa ja tuomari ja sihteeri (tuttu) alkoi nauraa kun mietin asiaa ääneen, ja sitten totesin että antaa olla, jatketaan. 😁

Kahdeksikossa eteisessä juuri sen kohdalla tapahtui jotain ja Lakki katsoi sinne, ja hihkaisin sille melko pontevasti että seuraaminen jatkuu vielä. Mulla oli koko radan ajan sellainen olo että se on vähän takana ja saattaa jäädä, mutta se sihteerinä ollut kaveri sanoi jälkeen päin että tosi kivalta näytti ja häntä oli koko ajan pystyssä. Videota ei valitettavasti ole koska hän ei voinut sitä kuvata. Lopuksi pysähdyin perusasentoon ja olin kytkemässä koiraa, se nousi seisomaan, ja pyysin sen uudelleen sivulle istumaan. Sitten annoin sille kuulan kun oltiin poistumassa vasta kehästä. Remmin kanssa pelaamista ei ole myöskään ikinä treenattu yhtään kertaa, ja ehkä pitäisi, kun rallyssa se on niin tarkkaa miten kehään mennään ja poistutaan (kytkettynä).

Lakille siis -1 ja ohjaajalle -10, joten yhteensä tämä olisi ollut 89p rata. En kyllä tiedä miksei se saanut kontrollia siitä peruuttelusta, ehkä se sisältyi tohon miinus kymppiin? En tiedä edelleenkään rallyn sääntöjä vaikka oon kisannut niin paljon.

Kyltit istu-koira eteen-takaa sivulle istu ja istu - 90 käännös oikealle - istu on saaneet paperille maininnan "hieno!". "Hyvä takapäänkäyttö, ihana kontakti, sujuva rata". Lopuksi sain vielä suullisen palautteen, tuomari tuli siis lapun kanssa sinne kehän ulosmenolle. Lakki vei kuulan hänelle ja hän rapsutti mun koiraa kaulasta. Tästä jäi hyvä mieli, voi kun se alkaisi pikku hiljaa saada itseluottamusta vieraiden ihmisten kanssa.  Lakki ei kuitenkaan nytkään mennyt katolleen, joka osaltaan kertoo että sillä oli huono olo. Puhuttiin tuomarin kanssa siitä seisomaan noususta ja sain vielä yhden vinkin miten sitä voisi opettaa. Aika paljonhan siihen kaikkea kokeiltiin ja se ei meinannut millään lähteä, kun sivulla istuminen on niin vahva. Sinänsä nyt on aivan sama jos saadaan siitä se -1 kun se tökkää mua. Jos joskus vanhoilla päivillä on realistinen odotus valioitumiseen niin sitten sitä voisi opettaa uudelleen.

Vein matkalla anopille korillisen sieniä ja sain vaihdossa parhaat koe-eväät ikinä!

Oman vuoron jälkeen hän kääntyi selin mikä myös on selkeä "en halua tulla enää". Lakki parka 😕

Mutta hyvinhän se meni ja voisi nyt syksylle katsoa avoimen luokan kokeita. En tiedä onko mulla taas ensi vuonna koko hemmetin lisenssiä, niin nyt kun on, kisaisi ne avot pois. En varmaan viitsi maksaa vuosilisenssiä jos odotettavissa on vain ehkä Lakille yksi jälkikoe ja mahdollisesti Pajun toko. Lakin voittajaluokan rally tuskin kuitenkaan tulee kovin äkkiä koekuntoon niin jos se saa nyt loppuvuodesta RTK2, ensi vuodelle ei ole rallykisoja.

Mutta olipa kiva tapahtuma ja ennen omaa vuoroa alkoi taas jännittääkin, niin oli ihan kokeenomainen tunnelmakin. Heillä taitaa olla syksyllä tulossa toiset möllit, jos aikataulut sopii niin menen sinnekin. Kävi myös mielessä että jos opettaisi Pajulle noita temppuja niin tällaiset möllit olisi tosi kiva paikka aloitella senkin koeuraa. Loisi uskoa että palkkaa tulee kyllä. 🤗

15v

Kerrankos sitä nyt 15v täytetään!

En viitsinyt ostaa hänelle mitään lelua tms, kun niitä on ziljoona, ja junnut vie sen kuitenkin. En viitsinyt ostaa edes lahjapaperia koska ei hän sitä ymmärrä kuitenkaan ja kierrätys best. Siispä hän sai itse avata 15 pientä pakettia joissa erilaisia pieniä herkkuja.

oli hyvää saanko lisää tätä

ihmisten kaakku

koiran kaakku

Kaivelin myös vanhat postaukset esille:

14v: "Paskimmat synttärit ikinä, joutua olemaan koko päivä autossa (oli oman seuran nosekokeet missä Paju oli nollakoirana ja minä vkt). Tosin jos häneltä kysytään niin sitä hän on koko elämänsä eniten rakastanut. Satoja, satoja kisoja, kokeita, koulutuksia, treenejä, leirejä, ja edelleen hän kiljahtelee riemusta kun pääsee autoon mukaan. Nollakoiraksi hän ei valitettavasti lääkityksen vuoksi päässyt koska ad-säännöt koskee myös nollakoiraa, ja lopuksi en millään enää jaksanut mennä etsityttämään hänellä koealueita. Onneksi oli edes paketti kotona. Mies on ollut reissussa mutta oli puhe että kun hän palaa, tilataan pönelle kebabbi."

13v: ei blogipostausta, mutta tämä facesta: "Töppöinen täyttää tänään 13v.

Ihmettelin kun tämä ei näytä muistoja kahdelta viimeiseltä vuodelta, mutta ollaan vissiin oltu vaelluksella juuri silloin ja on juhlittu etukäteen niinä kertoina.

Well.. hän on melkein kuuro ja melkein sokea, tosin välillä tuntuu että vammojen laatu enemmän 'valikoiva kuulo' kuin oikeasti kuurokuuro. Tai ehkä erilaisia ääniä on vain helpompi kuulla ja esim kaikki hänelle suuntautuvat käskyt nyt vaan jää taustameteliksi, mutta jääkaappi ei narahda hänen huomaamattaan. Toisaalta tämä aiheuttaa surkuhupaisia tilanteita; kebabkuski voi käydä ovella ilman että kukaan sanoo mitään, koska kaksi nuorinta ei hauku ovikelloa ja se joka saisi paskahalvauksen ei kuule sitä enää. Hajuaisti hänellä kyllä pelittää parhaiten ja sitten hän kömpii luolastaan ihmettelemään mistä nää kebsut tipahti.

Ulkona hän on rauhoittunut kovasti, vanha remmirähjä, kun tajuntaa ei saavuta ne asiat mille hän ennen rähjäsi. Toisaalta hän on vähän taantunut ja saattaa murista jollekin oudon muotoiselle roskikselle koska ei näe että se on vain roskis.

Laumassa hän on edelleen se huumorintajuton oman tiensä kulkija. Töppösen hirmuvallan alla muut joutuu sopeutumaan siihen, että se nyt on vähän erikoinen ja jos se tänään haluaa ottaa sulta vuoden vanhan puruluun, kannattaa vaan antaa. Ei se huomenna sitä enää halua kuitenkaan. Nukkumapaikat jaetaan aina myös niin että se valitsee mihin haluaa mennä ja muut voi jakaa ne mitä jäljelle jää. Jos sen haluama paikka on varattu, yksi katse riittää kyllä tekemään tilaa.

Epäilemättä mun elämässä se, jolle on opetettu eniten eri lajien temppuja, se joka osaa eniten myös sanatonta viestintää, se joka on tarttenut mua vähiten mutta jonka kanssa yhteistyö on ollut sitäkin makeampaa.

Keväällä luulin että tämä on meidän viimeinen syksy, mutta kesä on ollut hyvä ja nyt on taas vaikea kuvitella että siinä olisi mitään isoa vikaa. Loskan tulosta lumien sulamiseen saakka on kuitenkin viime vuodet ollut pitkä ja raskas kausi, joten saa nähdä kuinka hän nyt jakselee.

Tässä iässä saa jo useamman paketin ja mojovan kaakun. "

12v: "Pöne täytti 12v torstaina. Ei ollut kakkua, emmekä laulaneet. Kakku tarjoiltiin mökissä Kuusamossa." (Olimme menossa Tuntsan vaellukselle, joka jäi pönen viimeiseksi lapin reissuksi)

11v: "(Nose)Kokeen jälkeen ajettiin mökille, missä tehtiin viimeiset pakkaamiset. Su aamulla aikaisin lähdettiin ajemaan kohti Muoniota, johon olimme varanneet majoituksen. Lämmin suositus Särkijärven Majoille! Juhlittiin pönen synttäreitä jo etukäteen, kun edes erikoispersoonalle ei ole mahdollista järjestää erikoistarjoilua maastoon." (Pöyrisjärven vaellus, jolloin meillä oli vielä Sieni.)

10v: "Erittäin spesiaali päivä, päivä jota ei aina ole uskottu tulevankaan, kakku joka olisi saattanut jäädä tekemässä. Saattoi ehkä lähteä vähän lapasesta, mutta jokainen täyttää täydet kymmenen vuotta vain kerran elämässään <3" (Selkäongelmat oli olleet pahoja ja koira tosi kipeä)

9v: ei blogipostausta, mutta tämä facesta: "Pieni suuri mies töppönen tänään jo 9v! Mihin nämä vuodet oikein menevät.. päällimmäisenä kiitollisuus siitä, että professori elää ja voi hyvin, eli vuoden takaiset selkäongelmat ovat pysyneet poissa. Prof hyppää itse autoon, menee sohvalle, riehuu metsässä kuten ennen ym, ainoastaan minä en koskaan pyydä sitä hyppäämään mihinkään korkealle ja esim. uimahypyt laiturilta on oman mielenrauhani nimissä kiellettyjen listalla, menköön rannasta.

Kirjoitin perjantain tanssikisojen esittelyymme siitä, että koiratanssi on mielestäni juuri sopiva laji vanhenevalle koiralle, kun liikkeet saa päättää täysin itse koiran kunnon huomioon ottaen, ja että omasta mielestään hää ei kyllä todellakaan ole mikään vanheneva koira, vaan elämänsä kunnossa. Elämä on niin laiffii ettei useinkaan meinaa nahoissaan kestää. En kauheasti yllättyisi, jos siitä joskus ompeleet ratkeaisi ja nahka jäisi niille sijoilleen ja alastomaksi kuoriutunut pöne kirmaisi menemään
Ps. Maailman pöneisimmän kortin lähetti äiti !"

8v: "Pöne juhli lauantaina 8-vuotissynttäreitään. Se sai paketin, sitten oltiin kolme tuntia metsässä, missä se kävi myös uimassa. Iltapäivä mökin pihalla pyöriskelyä ja kesästä nauttimista, aurinkokin vaihteeksi näyttäytyi. Lisää uimista, veneilemässäkin käytiin. Illalla meinasin pestä pönen, ja helpointa on kastella koira laittamalla se uimaan. Sitten aineiden levitys ja huuhtelu lämpimällä vedellä saunan edessä. Uimalelun heitin laiturilta. Laiturin pää oli liukas edellisistä uinneista, ja pöne siinä jotenkin steppaili ja sitten hyppyyn ponnistaessa sen askel hieman lipesi. Koira vinkaisi. Se kuitenkin pystyi uimaan normaalisti ja haki lelun. Oli tulossa rannasta korkean penkan kohdalta ylös, kun alkoi kiljua. Karjaisin sille että odota, ja siellä se sitten seisoi etujalat penkalla, takajalat vedessä, kykenemättä nousemaan. Ohjasin sen tulemaan matalammasta kohdasta, siitä se pääsi itse hyvin. Sen jälkeen ei taas mitään, kipu siis on hyvin hetkellinen eikä jää päälle, mutta kyllä se aika sydäntä raastavalta näytti siellä vettä valuvana, kykenemättömänä nousemaan rantaan :(

Sen piti parantua, mutta eipä se nyt siltä taas näytä. Johan se tässä yli kuukauden olikin kunnossa. Hirveintä on se, etten tiedä mikä sillä on."

7v: ei blogipostausta

6v: "Taidan jättää nyyhkytarinat nyt kertomatta, valioitumisen yhteydessä tuli ehkä jo riittävästi pyyhittyä silmäkulmia itse kunkin - tuli meinaan sellaista palautetta lukijoiltakin :) Mutta pienistä pienimmän ja vihaisista vihaisimman miehen synttäribileitä vietettiin oikeastaan päivää etuajassa eilen Paavo Pesusienen, juustohampurilaisten ja uusien uimalelujen voimin:"

5v:

4v: "Ole nyt edes tyytyväinen että selvisit yhdellä; piirinmestis- ja syndekuva samalla kärsimyksellä! Se inhoaa poseeraamista varsinkin kun kakku (tossa oikealla se on on on, älkää välittäkö kuvan hienosta laadusta) on siinä hollilla ja ensin pitäis muka edustaa. Ihan homojen hommaa, terveisin töppönen. Saa se illalla vielä toisen kakun mutta ei joudu kuvaan. Ehkä. :D" (En tiedä miksi toi näyttää noin surkealta)

Karhunpolku 07-08 / 2023

Tämän kesän juupas-eipäs-pähkäilyn jälkeen päädyin lopulta kuitenkin lähtemään pienelle vaellukselle kesän viimeisellä lomaviikolla. Vietin aikaa melko paljon netissä ja lopulta valitsin Karhunpolun (huom. se kuuluisa Karhunkierros on tyystin eri paikka). Lieksan kaupungin matkailuneuvonta oli erittäin avulias ja lähetti minulle ilmaiseksi koko reitin kattavan kartan ja muita esitteitä. Kartta oli kyllä vuodelta 2007 ja mittakaava melko karkea, mutta reitin pitäisi olla hyvin merkitty. Auton siirron päädyin lopulta ottamaan Suomun luontotuvalta Patvinsuolta. Yrittäjä vei minut omalla autollani Teljoon ja autoni odotti Patvinsuolla mihin reitti päättyisi. Palvelu maksoi 100e ja sisälsi ns. päivystyksen, eli jos minun tartteisi keskeyttää reissu, kyyti tulisi hakemaan pois mistä tahansa. Varmistin vielä etukäteen että on okei että minulla on koirat mukana. Suomun isännällä oli koiria itselläänkin ja niistä puhuessa matka meni rattoisasti. En ole koskaan ennen käyttänyt tällaista palvelua, mutta hyvin pelitti ja voisin jatkossakin käyttää. Satanen tuntui aluksi ehkä vähän kalliilta minun bensoillani, mutta matkaan meni 1,5h per suunta niin ei se reilun kolmen tunnin työajasta nyt sitten kuitenkaan niin kauheasti ole. Kolmekymppiä per tunti, en välttämättä olisi itsekään lähtenyt. Hän sanoi että siirtoja on kesäaikaan ehkä noin kymmenen kuukaudessa, mikä kertoo myös siitä että reitti on todella tuntematon. Sellainen huomio vielä että hän on tosiaan kiinni tuvalla 8-16 joten siirrot käytännössä iltaisin neljän jälkeen. Aamullakin periaatteessa pääsee mutta pitäisi lähteä siinä neljän jälkeen jotta hän ehtii kahdeksaan takaisin töihin, ja kuulemma pääosin nukkuisi mieluummin öisin :)

Vaellusryhmässä joku oli juuri punninnut kamansa ja tehnyt niistä erittelyn, niin inspiroiduin itsekin.

-pyhä kolminaisuus (rinkka, majoittuminen) 6,8kg

-keittiö ja ruuat 7,3kg, josta kaksi kiloa lähtiessä sokerilimua, jonka juon pois ja vettä ei tartte sitten paljoa kuljetella reitilläni

-EA+hygienia+sairaudenhoitotarvikkeeni 1,3kg

-vaatteet 1,5kg + päällä 0,9kg (uudet merinotissiliivit, merinopaita, kiinakaupan halvat ohuet pitkät housut, speedcrossit - ajattelin kokeilla kevyttä ja nopeasti kuivuvaa)

-muu (kartat, elektroniikka, korjaustarvikkeet ym) 0,9kg

-koirat 2,5kg ja Lakilla vielä omassa rinkassa 1,6kg

Yhteensä aikalailla 20kg tai 18kg ilman juomia. Rinkka ja majoitteet painaa ihan hirveästi, esimerkin ihmisellä ne oli reilu 3kg. Koirien takia pitää toki olla isompi teltta kuin itselleen ja riipparit ei ole yhtään mun juttu, mutta olisihan noita uudempia telttoja huomattavasti kevyempiä. Ja rinkkoja, kun ostaisi selkeästi pienemmän. Koirien ruuat painaa myös hirveästi mutta onneksi ne kuluu myös pois.

Kertomus on kirjoitettu mukanani olleen pienen muistiinpanovihkon perusteella.

Valmiina lähtöön!

Oltiin tosiaan Teljossa lauantaina illalla ja päästiin lähtemään liikkeelle noin klo 18. Sataa tihuutti. Pe-la oli ollut se vuosikymmenen sademyräkkä ja vettä oli tullut jopa 5cm, ja olihan muuten märkää. Sateen piti kuitenkin loppua ja sunnuntaina olla jo parempi päivä pienine kuuroineen, alkuviikosta pelkkää aurinko. Se mikä kastuu, kuivuu kyllä, lohdutin itseäni. Kenkien suhteen arvoin vielä parkkipaikalla. Vaelluskengät olin jättänyt kotiin koska ne kun kastuu, eivät kuivuisi koko viikon aikana, ja olisi inhottavat ja painavat, joten ei ainakaan niitä. Mutta ohuet lenkkarit jotka kastuu hetkessä mutta kuivuu nopeasti, vai saappaat joissa jalat ei kastu vedestä mutta epäilemättä hiestä kyllä, kun lupaa kuitenkin päiville +22. Otin lenkkarit.

Otroskoskella oli valtava tupa ja rantasauna, mutta olin tullut vasta 5km, joten en malttanut jäädä siihen.

Kävellessä kehittyi suunnitelma yöpyä Aittokosken tuvalla, mutta pihassa oli kyltti "ei asuntoautoille" ... ja asuntoauto. Marssin sitten äkäpäissäni ehkä kilsan sen ohi, jolloin päivän patikaksi tuli 13km. Inhoan kaikkia tupia joiden luokse pääsee autolla. Olisihan sinne voinut tunkea sekaan, mutta en aja viittä tuntia metsään mennäkseni kuuntelemaan jonkun porukan örvellystä. Parasta olisi jos en näkisi yhtään ihmistä missään.

Matkalla ajattelin polun vierellä kasvavia haperoita ja mummoa, Pajun luustokuvia, epäonnistunutta Muotkan reissua ja että he uskaltavat silti edelleen tulla mukaani, sitä että olen yksin ja vastuussa kaikesta. Joudun päättämään kaiken. "Pidetäänkö tässä tauko vai jatketaanko vielä?". Mutta he ei vastaa, he vain katsovat ja odottavat että minä päätän.

***

Sunnuntaina ei olisi millään viitsinyt nousta. Satoi edelleen ja taivas oli harmaa. Silloin ei auta kuin pakottaa itsensä ylös ja toimimaan. Sadekaan ei tunnu sitten kävellessä enää niin pahalta, mutta ensimmäinen ulostulo teltasta kysyy aina melko kovasti sisua.

Käveltiin Valamajoen tuvalle kuivattelemaan kamoja. Kota oli tosi symppis. Siellä ei ollut ketään. Juuri kun pääsin sisään, taivas suorastaan repesi ja maa vaan rytkyi kun vettä tuli. Mukava sitä oli ikkunasta katsoa, kerrankin ajoitus kohdillaan. Virittelin kamiinaan tulet ja levitin kaikki kamat kuivumaan, ja tein itselleni keittolounaan. Tunti pari menee että teltan kankaan saa kuivaksi. Lähtöä tehdessäni aurinko yritti hetken paistaa. Vaelluksella ei haittaa, jos (käyttö)vaatteet kastuu, mutta teltta on se ongelma. Ja yövaatteita pitää toki visusti varjella. Jos telttaa ei saa välissä kuivattua, sillä ei oikein pysty toista yötä nukkumaan. Nyt kun mulla oli kuiva teltta pussissaan turvassa, aivan sama sataako vai ei, koska selviän taas seuraavasta yöstä. Vaelluksella pitää ajatella tällä tavalla päivä kerrallaan ja tavallaan ostaa aikaa itselleen. Tai teltalleen.

Lounasseuralaiseni

Seuraavana 10km marssi Laklaniemeen. Sadepilvet häipyi ja aurinko alkoi paistaa yhä enemmän. Oikea kinttu on ihan vesikelloilla jalkapohjasta. Märät kengät ja sukat ja lits läts joka askeleella kengässä lotiseva vesi on huono yhdistelmä. Teippailin jalkaa hetken Lakkiniemen 💙 tuvalla. Vauhti on ollut melko kova koska ei ole enää kuin 4-5km jäljellä ja kello on vasta kolme. Seuraavana olisi siis vuorossa Änäkäisen linjan, jonne 6km, mutta en aikonut mennä perille asti, koska siellä oli nähtävyyksiä ja autotiet ja epäilemättä porukkaa. Ajattelin jäädä harjulle johonkin hyväksi katsomaani paikkaan.

Lakkiniemi olisi ollut nätti yöpaikka, mutta istuttiin vain hetki

Tällainen näkymä sateen jälkeen on vaan ehkä parasta

Saarijärven laavulla koirat hetkeksi uimaan, harmi että ihan hirveästi mäkäräisiä, joten äkkiä pois. Änäkäistä lähestyttäessä siellä tosiaan oli useampi (epävirallinen) tulipaikka jo kauempana ja niissä kaikissa ihmisiä. Lakki sanoi tuf ja Paju olisi halunnut mennä tutustumaan jonkun makkaroihin. Haisen niin paskalle ettei mitään rajaa. Löydettiin kelvollinen telttapaikka harjun alta ihan Änäkäisen (järvi) rannasta, siitä ei näkynyt tielle vaikka matkaa oli vain 30m. Pikainen peseytyminen (helvetisti mäkäräisiä) ja telttaan pitkälleen. Se tunne. Sitä varten tätä tehdään. Kintut voi huonosti ja rasvailin ja kuivailin ja teippailin lisää.

"Tätä tunnetta varten tätä tehdään"

Elokuun alku on siitä hyvä aika, että voit syödä välipalaa suoraan teltasta

Päivän patikka noin 19,5km. Koirat on ihan tööt. Ei ole yhtään nälkä, oon syönyt lähinnä leipää, mutta nyt pitää tehdä lämmin ruoka vaikka väkisin. Mukana oli myös parmesanjuusto, joka on säilynyt hyvin, mutta ei ole tehnyt yhtään mieli edes sitä. Tein valmismunakokkelin, joka oli hyvää, mutta sitä oli liikaa. Onneksi mulla on pari avustajaa. Lakki on ruvennut syömään hirveän hyvin. Muistan että ainakin Nuorttilla sen ollessa nuori sille oli kissan märkäruokaa mukana, kun se oli huono syömään ja rasitus vaikutti vielä niin että syöminen huononi entisestään. Se oli tosi stressaavaa, joten katsoin ilolla pelkkää nappulaa hotkivaa koiraa.

Ilta oli aurinkoinen ja virittelin fleksistä pyykkinarun ja kaikki rytkyt kuivumaan. Autoja ajoi ohi melko paljon mikä vähän latisti fiilistä. Nukuin silti kohtalaisen hyvin. Pajulle oli ohut jumppapomppa (fleeceä) ja villainen jussipaita, lisäksi otin ex tempore mukaan yhden fleeceviltin. Itselleni arvoin pitkään myös makuupussia; nollakelin vai +13 kelin pussi. Liian kuumassa on mahdoton nukkua, mutta niin on kylmässäkin. Lupasi öiksi jopa +15, mutta mistä noista koskaan tietää, mikään ei ole niin varmaa kuin se että ennuste on vain ennuste ja se voi hetkessä muuttua täysin. Lopulta päädyin kesäpussiin, mutta otin merinokerraston yökkäriksi ja tosiaan ihan lähtiessä keksin että ohut kevyt viltti olisi hyvä lisä jos meinaa olla kylmä. Jos en käytä sitä itse, voin peitellä sillä koiria. Lakille ei tullut minkäänlaista takkia ja Pajun osalta oli tosi vaikea päättää, niin otin kaksi ohutta, joita voisi yhdistellä. Ohuempi jäi käyttämättä ja hän nukkui jussiyökkärissä ollen oikein tyytyväinen, joskin tunki silti mielellään mun pussiin, ei ehkä lämmön, vaan mukavuudenhalun takia.

Rinkasta on karsittu ainakin tyyny, vaatteita ja herkkuja. Aiemmin on ollut aina tosi paljon ylimääräistä ruokaa, mutta tiedän etten syö kahta lämmintä ruokaa päivässä, niin hittojako niitä kantamaan. Oli siis laskettu yksi iso ateria ja sitten varalle kyllä kuppikuumaa-keittoja, muutama nuudelipussi, annospuuroja. Aamuiksi otin mukaan leipää ja se meni yllättävänä hyvin ihan sellaisenaan, yksi viipale kahvin kanssa. Aina ennen rinkka on ollut niin painava, että ekoina päivinä se on pakko laskea selästä ja pitää taukoa. Nyt ei ollut sellaista ollenkaan, vaan jaksoi tosi paljon paremmin.

Toisaalta olisi se siideri nyt maistunut jos se olisi ollut.

Jalka huolestuttaa. Toisaalta se käveli PCT:n ilman kenkiä (lukusuositus jos et ole lukenut ko. kirjaa) että...?

Kuikka poikineen kävi katselemassa meitä juuri ennen kuin nukahdin.

***

Maanantaina aamulla heti ekana toiveikas kurkistus ulos. Se tunne kun taivas on sininen! Kävin kuorimassa ulkoteltan pois ja siirtelin kaikkia tavaroita niin, että ne osui aurinkoon. Elokuussa aurinko ei paista enää niin kovaa, että teltta tulisi liian kuumaksi, toisaalta se ei myöskään kuivata kamppeita niin nopeasti. Kaikki ehti silti kuivua hyvin, myös kengät.

Huikea sää, mutta tänään en jaksa nousta, koska tekee vain mieli ihailla sitä maisemaikkunasta. Ennustan hikistä päivää.

Bepanthen tai joku tavan rasva pitäisi olla. Se rehellisesti unohtui ja on vain kortisonia ja pihkavoidetta. Kintut 😞 Älkää kuolko.

Änäkäisellä olisi ollut sotajuttuja, luola ja ties mitä katseltavaa, mutta ohitettiin ne kaikki. Ohitettiin myös yhdet marjastajat metsässä. Limpparit oli juotu ja mulla oli aina vain yksi pullo vettä rinkassa. Pidin tauon 2-3km välein, join sen kerralla ja täytin ja laitoin vedenpuhdistustabletin seuraavaan erään. Reitti meni harjuja pitkin ja jumalauta että oli hiki. Nousut on hirveitä ja pitää pysähtyä monta kertaa keräämään voimia. Laskut on hirveitä koska Lakki vetää niin kovaa. Päästin sen monta kertaa irtikin että sain asetella jalat omaan tahtiini.

Hähnijoen viehättävällä laavulla koirat uimaan. Lakki oli pyörtyä joten se tuli hyvään hetkeen. Harmi että taas hirveästi mäkäräisiä ja uintien jälkeen pikaisesti kamat selkään ja taas menoksi. Tännekin tuli tie ja siihen ajoi juuri auto, josta nousi mies, poika ja nainen. Lakki luuli että meidän kyyti tuli ja olisi mennyt autoon. Ensin mainitut jatkoi matkaa mutta nainen oli hyvin puhelias ja kyseli ummet ja lammet reitistä, koirista ja kaikesta. Sitten hän tarjosi kyytiä ihan mihin tahansa. Hämmennyin täysin ja mietin, että oon ajanut 400km että pääsen kävelemään tämän reitin. Miksi ihmeessä huijaisin ja ohittaisin jonkun pätkän menemällä autokyydillä? Ei mulla ole mikään kiire päästä mihinkään, kun se käveleminenhän on nimenomaan se pointti? Emme selkeästi ymmärtäneet lainkaan toisiamme. Mäkärät söi koiria ja sanoin vaan että ei kiitos, kävelemäänhän tänne on tultu, ja läksin jatkamaan matkaa. Ehkä hänestä minun touhu oli yhtä käsittämätöntä kuin minusta hänen; tulla autolla Kuopiosta 100m päähän laavusta "ihan vain katselemaan" ilman että heillä oli edes eväitä mukana.

Seuraavana maamerkkinä oli Piilosen laavu, jonne oli tästä noin 10km. Päivä oli todella kuuma ja alkoi hirvittää vain yhden vesipullon riittäminen, juotin siitä koiriakin. Reitillä oli taas nousua ja laskua kuivassa metsässä, joten ei edes ojia koirien dippaamiseen. Lopulta oltiin ihan poikki kaikki ja seuraavan ojan, joka olikin vähän isompi, kovaa virtaava joki, kupeeseen äkkiä leiri pystyyn. Mäkäräisiä oli valitettavasti taas aivan hirveästi, jopa niin paljon, että ne haittasi mun peseytymistä. Levitin kaikki vaatteet taas fleksinarulle, mutta oli aika paljon pilviä, eikä ne kauhean hyvin kuivuneet. Fleeceviltti osoittautui hyväksi peitteeksi itselleni. Harvoin oon 20m päässä reitistä kekkuloinut Eevan asussa teltassa ja miettinyt että kiva kun joku tulisi ohi 😁

Odotan edelleen että joskus mulla vielä on tulipalo, kun keittelen teltassa

Saisi tuulla ja olla enemmän aurinkoa. Ei kuivu vaatteet.

Muutama öttiäinen...

Mitäsäsyöt kylläkiitosottaisin

Söin nuudelit ja odottelin että koirat ottaa nokoset. Matka jatkui edelleen nihkeissä vaatteissa. Merinotoppi osoittautui olevan toisaalta hyvä sikäli että se ei ruvennut missään vaiheessa haisemaan, mutta se on melko paksu ainakin alareunan saumasta, ja kuivuu huonosti. Huljutin sen joka tauolla vedessä ja aivan sama vaikka se oli vielä märkä päälle vedettäessä, kohta oli kuitenkin taas märkä hiestä. Housut alkoi haista pahimmalle. Ja kengät. Epäilin että ne pitää varmaan heittää roskiin kun kotiin pääsee. Myös rinkan selkä alkoi haista ja mietin miten sitä voi pestä.

Piilosen laavu oli kanssa viehättävä paikka, siinä olisi ollut hiekkarantakin. Tie tuli kyllä lähelle mutta ei ollut ketään. Koirat ui, minä uitin vain jalkoja ja huuhtelin hiukset. Muistaakseni ei ollut niin paljoa ötököitäkään, mutta en silti aikonut jäädä tähän yöksi. Ukkonen murahteli ja hetken mietin, pitäisikö odotella jos kohta tulee vettä oikein saavista kaatamalla. Onneksi en jäänyt, koska ei tullut, murina vain vauhditti menoamme ihan saatanalliseen jyrkkään nousuun. Loppumattomalta tuntuneen matkan (9km) jälkeen lopulta saavuttiin Niskalahden laavulle, jossa olin aikonut yöpyä. Se ei sitten taas valitettavasti ollut ollenkaan niin kaunis paikka, lampi oli mutapohjaa ja sen vesi maistui kaikista pahimmalle, eikä edes puhdistustabletit auttaneet vaan mudan maku jäi. Vikassa alamäessä kastui kengät, se oli taas ihmeellinen kohta, ihan kuin polku vaan yhtäkkiä muuttuisi alaspäin virtaavaksi joeksi ja joka puolella ympärillä on yhtä kosteaa suota. Hetken siinä ihmettelin ja sitten totesin että ei kai tässä voi kuin mennä läpi, ja lits läts lotisi taas kengät.

Peseydyin rannassa ihan kunnolla saippuan kanssa ja se tuntui upealta. Lopetellessani huusi kurki. Vau.

Vaatteet virittelin laavulle, jossa oli pyykkinaru. Kamojen kuivaamiseen laavulla (avoin) ja kodalla (suljettu) on iso ero, ja koska sää oli pilvinen ja nahkea, eihän ne siinä mihinkään kuivuisi. Murehtisin asiaa aamulla, päätin. Jalka ei tuntunut huonolta mutta siinä oli ihme nahkalipare varpaiden alla, ja vasemmassa jalassa vasemmassa ulkosyrjässä melkoinen kraateri. Rakkolaastarit irtosi peseytyessä, joten aamulla sitten uudet teippailut. Kengät tuskin kuivuu huomiseksi. Jeesus tee mulle aurinko! Tätä kirjoittaessa (vihkoon teltassa) sormikin kramppasi, oon juonut 6-7 litraa vettä päivässä ja suolaa on vissiin tullut vähän liian vähän. Suola mun vaelluspussissa maistui pahalle, se saattaa olla aika monta vuotta vanhaa. Pitää muistaa hävittää se tämän reissun jälkeen. Söin sitten puolikkaan liemikuution.

Päivän patikka 25km. Vähän oli liikaa.

He väsyneitä.

Tiistaina saapuisin Ruunaalle, jossa ensimmäisenä "kesäkahvila". Mitä jos se kesä päättyy elokuun alkuun ja se ei olekaan enää auki?

Pilvetön aamu, mutta ei tuulekaan. Ollut nahkea yö, teltta on hikinen sisältä. Nukutti tosi huonosti ja telttakin oli jotenkin vinossa niin että valuin koko ajan toiseen reunaan. Leipä- ja kahviaamupala. Ulkoteltta onneksi ehti kuivua kun auringon perässä sitä siirtelin ja kääntelin. Vaatteet ja varsinkin kengät oli edelleen märät, mutta ei muuta kuin päälle ja menoksi.

Reitti meni aika paljon teitä pitkin, ja siellä oli myös sellaisia uusia teitä mitä mun kartassa ei ollut. Kerran laitoin puhelimeen netin päälle ja tarkistin maastokartoista että oon menossa oikeaan suuntaan, merkinnätkin oli paikoin vähän pitkillä väleillä ja ainakin yksi risteys oli mitä ei ollut kartassa lainkaan, missä ei näkynyt yhtään oranssia merkkiä missään suunnassa ja piti arvata suunta. Ohitettiin Pajuvirrantie. Kesäkahvila ei tuntunut koskaan tulevan, ja sitten kun tuli, se näytti tosi vastenmieliseltä. Mä olen hirveän impulsiivinen ihminen tällaisissa asioissa ja täysin vailla järkeä olevat päätökset on joskus vaan tällaisia. Seisoin hetken 50m päässä polulla katsomassa sitä ja porukkaa tuoppeineen sen terassilla ja päätin ohittaa sen. Kaduin kyllä melko pian mutta myöhäistä. Pysähdyttiin pian rantaan, missä koirat taas hetken ui.

Lopulta tultiin Ruunaan reittien alueelle. Meitä vastaan tuli pariskunta ilman koiria, he tervehtivät. Pian tuli toinen pariskunta mustan labbiksen kanssa, heilläkin oli vain pienet päiväreput. Siinä me seistiin samalla polulla ja Lakki sanoi tuf ja minä sitten roudasin kaksi koiraa ja 20kg rinkkani 5m päähän metsään, että päästiin ohittamaan toisemme. Joskus aina ihmettelen että jotkut ihmiset ei ajattele yhtään, eikö ne joiden on helpompi väistää, voisi tehdä niin? He ei edes sanoneet mitään niin en mäkään sitten vaivautunut, kommentoin vain Lakille että nyt ollaan sivistyksen parissa ja täällä on muitakin.

Alkoi olla taas melkoinen väsymys, jotenkin huono olo ja hoppu saada leiri pystyyn. Ruunaa ei ole kansallispuisto ja siellä saa telttailla missä haluaa. Lopulta päädyttiin Naukulahden rantaan, missä olisi ollut veneylitys. Siellä vastarannalla näytti kivalle, mutta hetken istuin veneessä ja mietin etten mitenkään jaksa. Pitäisi soutaa yli, ottaa sieltä toinen vene ja tuoda se mun puolelle ja sitten vielä kerran soutaa yli, lisäksi myös säätää pelastusliivit niin että molemmille puolille jää kolme kappaletta. Tai ehkä menisin vaan ilman niitä... matka ei ollut pitkä mutta virta kuitenkin jonkinlainen ja mietin miten työlästä sellaista köykäistä venettä on soutaa, kun rinkka ja koirat painaa kanssa. Ja se toisen veneen kiskominen, mihin sen edes saa kiinni mun veneessä ja miten se sitten kiskotaan rantaan ja blaah... elättelin toivoa että toiselle puolelle tulisi joku ja voitaisiin huikata että molemmat tulee vaan yli eikä kummankaan tartte siirtää mitään, mutta ei tullut. Totesin että ei kyllä mitenkään nyt jaksa. Aikalailla yhtä pitkä reitti oli siis mennä sieltä minunkin puoleltani, eli pakko ei ollut. Siinä rannassa oli vaan suopursua, joten täytin molemmat vesipullot ja palasin parisataa metriä takaisin ja löin teltan pystyyn siihen.

Sensori oli jo aiemmin ilmoittanut että sokerit on 2,9, mitä ihmettelin, kun ei ollut yhtään sellainen olo ja yleensä sen kyllä todellakin tuntee. No, ehkä hirveä hiki, jano ja kaikki vaan sekoitti tuntemukset, ja istuin hetken kivellä ja tankkasin karkkia. Sitten se alkoi päivittää itseään, mikä yleensä tietää huonoa, ja se saattaa vaan lakata toimimasta. Diabetesryhmässä on paljon juttua näistä ja osalla käyttäjistä tuntuu olevan hirveästi tällaisia ongelmia. Mulla ei ole koskaan montaa kertaa käynyt näin ja nyt sitten vaelluksella just kun eniten tartteisin sitä,  kiva. Päivityksen aikaan se siis ei näytä mitään joten ei mitään tietoa mitä ne sokerit on. Saatuani leirin pystyyn ja ihmeteltyäni että on muuten oikeasti aika huono olo, se olikin saanut päivityksensä tehtyä ja ilmoitti että sokerit on 31,5!!! 😡😨 Että ei vissiin ollut se aiempi 2,9 mikään oikea lukema ollut sekään koska ne ei mitenkään nousisi tuollaiseen lukemaan siitä. Jumalauta että olin vihainen ja on se nyt ihme että on kaiken maailman tekniikkaa mutta se ei toimi kuitenkaan! Terveellä ihmisellä sokerit pysyy siis välillä 4-7 mmol/l ja matalan oireet tulee mulle ainakin alle nelosella, ja joku 12-13 alkaa olla jo sen verran korkea että sen tuntee olossa. 20 sikäli vaarallisen korkea että silloin ei pitäisi ainakaan harrastaa mitään rasittavaa liikuntaa ja muistaakseni 33 korkein mitä mittari pystyy enää edes mittaamaan. Ihmisillä jotka sairastuu diabetekseen sokerit on tyypillisesti sairaalaan tullessa yli 30 ennen kuin syy löytyy ja saa lääkityksen. Se on vaarallisen korkea. Sitten se sensori ilmoittikin että ei toimi oikein ja vaihda sensori. Mulla oli yksi varalla mukana, joten ei muuta kuin mittarilla mittaamaan, insuliinia varovasti pistämään ja sensoria vaihtamaan. Uusi lataa aina pari tuntia ennen kuin se alkaa toimia eli näyttämään mitään.

Sokereiden laskua ja kintun hoitoa

zzZZzz

Mun käytössä oleva insuliini ei ole tehokas korkeiden laskemiseen, ja siihen tulee sellainen ihme kynnys kun sokerit alkaa olla yli 12-13. Normaalisti voi laskea että yksi yksikkö insuliinia laskee 2 yksikköä sokereita, eli jos sokerit on 30 ja ne halutaan tasoon 10, tarvittaisiin 10 yksikköä. Kotona voisin pistää ihan mitä vaan mutta vaelluksella rajallisten sokerivarastojen kanssa en ikinä uskaltaisi pistää niin paljoa, lisäksi rankka liikunta tehostaa sen vaikutusta hirveästi ja esim. kävellessä yksi yksikkö insuliinia laskee jopa yli 10 yksikköä sokereita. Toisaalta Fiasp ei vaan jaksa tehota noihin korkeisiin, vaan sitä pitää pistää paljon enemmän että pääsee alkuun ja se alkaa toimia ja sitten se tyypillisesti suorastaan romahtaa alas. Arvaile siinä sitten mitähän tässä nyt pitäisi tehdä. Taisin laittaa jonkun 6yks menemään ja mittasin aina 20min välein sormenpäästä mitä tapahtuu. Aika pian se tulikin johonkin kahteenkymppiin ja velloi sitten aikansa siinä, pistin aina 4-6 yksikköä kerrallaan, yhteensä neljästi. Lopulta aika alkoi tulla vastaan; Ruunaan retkeilykeskus oli klo 20 asti auki, sen olin googlettanut. Sinne oli 7km. Viiden maissa aloin laittaa leiriä kasaan ja lähdettiin kävelemään, sokerit taisi olla 18 ja aktiivista insuliinia oli pumpun mukaan 4 yksikköä. Sen pitäisi laskea verensokeria 2x4 eli noin kymppiin,  mutta lopputuloksena oli pahin matala sokeri -tilanne mitä ihan vähään aikaan muistan. Luulin että kuolen. Sensori oli sen pari tuntia latautunut ja näytti pienentä eli alle 2,8mmol/l. Olin jo syönyt karkkipussin ja glukoosipastilleja ja suklaapatukan ja mikään ei vain ruvennut auttamaan. Kylmä hiki hikosi pitkin kroppaa ja makasin penkalla ja mietin että tulisipa joku tai onneksi ei tule koska ei ainakaan pystyisi selittämään mikä on hätänä.

Normaalisti arjessa sairaus ei rajoita elämää tai mitenkään sen suuremmin haittaa. Joskus, tällaisina hetkinä, oon ihan saatanan katkera siitä. Ajatella jos joskus voisi pakata mukaan vaan sitä mitä haluaa eikä ihan vitukseen paljon sokerinkohottimia ja pelätä silti että entä jos ne ei riitä. Ajatella jos voisi katsoa maisemia ja keskittyä olemiseen ja etenemiseen miten itse haluaa eikä tartteisi pitää taukoja silloin kun sairaus sitä huutaa. Jos voisi syödä mitä haluaa ja milloin haluaa eikä tartteisi tunkea naamaansa niin paljon sokeria että meinaa oksentaa eikä se silti riitä ja nyt kuolen tänne ---

*

No se meni ohi. Kroppa korjaa kyllä itsekin eli maksa vapauttaa glukoosia verenkiertoon ja vaikka menisi tajuttomaksi, niin siitä sitten virkoaa itse. Suomessa ei muistaakseni ole kuollut kukaan "pelkkään" hypoglykemiaan vaan niihin yksittäisiin tapauksiin on liittynyt alkoholi eli oot sammunut etkä herää siihen että sokerit romahtaa. Jos siis korjaat syömällä sokeria ja odotat vaan niin kyllä se korjaantuu vaikka aikaa menee ja tajuttomana saattaa sitten vaikka satuttaa itsensä muuten tms. Tajuttomuuteen voi liittyä kouristelua ja sellaistakin. Toistuvat hypot myös kuluttaa ne maksan varastot vähiin, ja päätin että nyt on ainakin syötävä kunnon ruuat ja pidettävä taukoja useammin, niin olisi enemmän ravintoa eikä tartteisi vaan karkeilla korjailla.

penkka johon en sitten kuollutkaan

he hieman huolissaan

selvisiksää...?

Mulla oli mielessä hampurilaiset ja pizzat, mutta retkeilykeskus oli melko pimeänä. Oli se auki, ja kysyin saako tällaisella revohkalla tulla syömään, mutta ruokaa ei siihen aikaan saanutkaan enää muuta kuin mitä siinä tiskillä oli, muutama piirakka ja munkki. 😭 Lopulta otin siiderin, munkin (ei kyllä ollut mikään hyvä yhdistelmä mutta niitä sokereita piti edelleen kohotella) ja pari pussia karkkia täydentämään varastoja, ja ne maksoi niin paljon etten kehtaa edes sanoa.

Myyjä oli todella mukava ja tarjoutui kantamaan mun ostokset ulos, kun oli siinä sitä koiraa ja rahapussia ja rinkkaa ja kaikkea. Paju yritti koko ajan fleksi pitkällä vetää keittiöön ja oli vähän vaikeuksia pidellä häntä. Pian hän tuli istumaan mun kanssa juttelemaan reitistä ja sitten koirista. Hänellä oli omat koirat siinä tarhassa, niitä maailman kauniimpia valkea-kermanvaaleita pieniä pystykorvia, olisiko pohjanpystykorvia? Meidän koirat jutteli terassin yli koiriksi. Paju kävi hyppimässä myyjän sylissä ja Lakkikin mokoma petturi, vaikka sanoin että se ei saata haluta rapsutuksia, kävi nuohoamassa sylissä. Välillä hän kävi keittiössä ja tuli sitten takaisin kinkut käsissään ja kysyi saako heille antaa. Varoitin, että menee sormetkin. 😁 Sain vielä suositukset seuraavasta yöpaikasta. Oli jotenkin todella mukava kohtaaminen mistä jäi hyvä mieli. Lopuksi hän kysyi että meinaanko seuraavana päivänä kävellä Pitkäjärvelle (sauna) asti. No en helkkarissa, sinnehän on reilusti yli 30km, sanoin.

olis kyllä voinut ostaa sen toisen munkin mukaan ja syödä illalla

Suihkuun olisi päässyt, mutta mitäpä sillä, kun heti on taas uusi hiki. Jos vaatteet olisi saanut pestä ja kuivattua, olisin maksanut sellaisesta. Itseni saan kyllä joka paikassa pestyä muutenkin.

Puhelimella kuvaaminen on ärsyttävää, kun se pitää aina kaivaa esille ja avata, ja sitten alkaa tulla kaiken maailman viestejä. Lopulta älysin sammuttaa mobiilidatan. Jatkuva sammuttelu ja availu ja tällainen kuvaamiseen käyttö vei akkua niin, että sitä oli lopuksi noin 30% vielä jäljellä. Virtapankista ei olisi tarttenut ladata siis lainkaan, mutta latasin vikalla leiripaikalla lopuksi kuitenkin täyteen, kun se nyt oli mukana.

Leirikeskuksen alueella oli paljon porukkaa, mutta silti jotenkin hiljainen tunnelma, kun kahdeksan aikaan jatkoin matkaani. Joku lihava nainen näytti olevan iltapissalla lihavan mustan porsaan (ehkä mopsi, onko niitä mustia?) kanssa selaten enemmän puhelintaan kuin keskittyen koiraansa. Mietin taas, että he ei varmaan ymmärrä miksi kukaan haluaa läpeensä paskaisena raahata hirveää kuormaa selässään ja marssia laavulta toiselle ihmettelemään kun jalat menee kuolioon ja syömään ankeita kuivaruokia. Mä taas en ymmärrä miksi kukaan haluaa mennä jonnekin leirikeskuksen mökkikylään maleksimaan ihmisten keskelle. En äkkiä keksinyt mitään vastenmielisempää tapaa viettää lomaani. Mitä siellä niinku tehdään kaiken sen olemisen ohella?

Päädyin Korpiniemen/Miikkulan nuotipaikalle vuolaana virtaavan Lieksanjoen mutkaan. Myyjä oli selittänyt että yksi nuotiopaikka on siirretty, ja olin vissiin juuri siinä mikä ei mun kartassa näkynyt. Nauratti, kun ajattelin, että en edes tiedä missä tarkalleen olen. Myyjä oli myös mun lähtiessäni sanonut että nythän lupaa sitten huonompaa säätä, kun oli ollut puhe helteistä ja hirveästi hiestä. Harmitti, kun en olisi halunnut kuulla. Etukäteen olin lauantaina katsonut että keskiviikko on kuumin päivä ja to-pe lupaa taas sateita, joten sinänsä vaikutti että se sitten meneekin juuri niin. En uskaltanut avata puhelinta ja katsoa itse miten huonoa sieltä on tulossa.

Miikkula on siitä Sorjosen soramonttu - ohjelmasta,  ajattelin.

Päivän patikka 22km.

Peseydyin taas joen rannassa ja söin iltapalaksi vielä viimeisen leipäni. Olisinpa älynnyt aiemmin ostaa sen toisen munkin mukaani! Se tuli tosiaan mieleen vasta kun olin lähtenyt. Mutta ota maksa vähän lisää ravintoa siitä ja tankkaa ittes täyteen, jooko.

"Nahka on ollut reipas", silitän nahkaa.
Lakki katsoo alta kulmain.
"No niin on Lakkikin", silitän takalakkia mihin yletän, "mutta niin Lakki on aina".

Hiljaisuus.
"Niin on kyllä nahkakin".

***

Keskiviikkona hirveä päänsärky ja toinen huonosti nukuttu yö. Päätäkin on särkenyt enemmän kuin yleensä, ehkä se tyyny kuitenkin olisi hyvä? Mun vaatemytty tyynynä tuntuu ihan hyvältä mutta aina se valuu minne sattuu, ja telttapaikat on olleet melko huonoja. Ei tartte olla kuin pikkuisen vinossa tai joku monttu niin sitä valuu sivulle tai pituussuunnassa. Lisäksi oli taas tosi kuuma, Pajukin nukkui alasti. Kuuden jälkeen herätys ja varovainen kurkistus ulos; aivan pilvetön taivas! Teltan kastuminen stressasi kai, kun se sanoi että sää huononee. Ei ole enää matkalla montaa kotaa missä sen saisi kuivaksi.

Se siitä huonosta säästä.

mikään ei tunnun niin ihanalta kuin takakintut otsalla haisemassa 💕

Laitoin tuorepuuron tekeytymään ja yritin torkkua vielä hetken, mutta ei nukuttanut yhtään. "Älä nyt rasita itseäsi siellä liikaa" tuli vastauksena kotopuolesta kun kerroin sensoriepisodista. Mutkun sehän on vähän niinkuin se pointti? Jaksoin? Selvisin? Mietin jos ruokapiilot odottaisi matkalla, mökit yöksi, uudet vaatteet. Mikä pointti siinä olisi?

Miksi raahautua läpeensä paskaisena, jalat rakkuloilla, kengät pilalla paikasta toiseen? Miten olisi joku siisti sisälaji jonka jälkeen voisi käydä suihkussa ja levittää satasen rasvaa naamaansa, ja matkustella vaikka ulkomailla? Sitten voisi mennä vaan yhdeksi yöksi telttailemaan jos sitä haluaa tehdä.

Se ei vaan tunnu samalta.

Hullua.

keksin että ei puuroa tartte aina keittää ja hyvää oli

aamiaista kullekin

Aamun marssi oli Rantakankaan tulipaikalle noin 8km. Karhunpolun reittikuvauksessa sanotaan monessa lähteessä, että se on paikoin hyvinkin märkä. En tiedä mitä ajattelin kun se jotenkin meni multa ohi. Ei se tarkoita sitä että on paljon ojia ja soita. Se tarkoittaa sitä että se on oikeasti märkä se sun polkusi, eikä sulla ole vaihtoehtoa. Yli tai ohi pääsi aina joskus, pääasiassa ainoa ratkaisu oli läpi. Vasta tässä vaiheessa tajusin että niin onhan mulla ne crocsit ja niin ärsyttävää kuin se onkin niin parempi vaan suojella lenkkareita ja vaihtaa ne.

Haapavitjan riippusilta

Mun polku...!

Reippain Kärkimies

Urhein Muuli

Ruunaan luonnonsuojelualue

Väsymys alkaa painaa kun he rullautuu joka kengänvaihtotauollakin

Aivan ihanat isot suot, tosin paljon vesiesteitä. Välillä lompsottelin pitempään crocseilla ja aina kun päätin palata lenkkareihin, tuli uusi este. Crocseilla kävely on hitampaa. Hattu oli niin hikinen että kuivasin märät jalat siihen aina ennen lenkkareiden pukemista.

Crocseilla veteen kävely tuntui ihanalta.

Tämä oli ehkä koko reitin paras osuus. Kyllähän soita oli monessa muussakin paikassa, mutta oli aivan sininen taivas, huikean kaunista ja vähän väliä mun naamaan läjähti isoja hämähäkinverkkoja. Ne tuntuu turvallisilta. Täällä ei ole pitkään aikaan kävellyt ketään. On aivan hiljaista.

Rauha.

Tulipaikka oli kaunis, mutta ranta valitettavan kivinen, enkä vieläkään päässyt varsinaisesti uimaan. Rantakivellä kuitenkin huuhtelin itseni ja ripustin jälleen kerran kaikki vaatteet narulle kuivumaan. Koiria ei paljoa teltassa tarvinnut kehottaa nokosille, ne sammui aina välittömästi. Ihanaa, että osaavat hyödyntää lepoajan. Täysi aurinko ja hyvä tuuli kuivasi mun kamppeet nopeasti.

lounaaksi pakkonuudelit soijarouheella

klikkaa itse suureksi jos haluat nähdä ihme rakkulan

kaunis huussi

varsinainen mustalaisen leiri

Jaksaisinkohan kävellä sinne saunalle asti, mistä se myyjä kysyi. Mulle ei saa heittää tällaisia ehdotuksia koska saatan olla hieman yllytyshullu. Varsinaisesti saunaa ei ehkä edes tehnyt mieli, kun oli ihan riittävän hirvittävän kuuma muutenkin, mutta olisi ihanaa lämmittää pesuvettä ja pestä kaikki vaatteet ja jättää ne sinne kuivumaan. Sitten jos alkaisi sataa niin siinä olisi se kota missä voisi vaikka nukkua, tai ainakin aamulla kuivatella ennen liikkeelle lähtöä. En tykkää nukkua tuvissa, koska alusta on aina hirveän kova telttaan verrattuna, ja aina sitä myös kuulostelee että entä jos joku tulee jne. Tai on jo. Avasin sitten kuitenkin puhelimen ja netti suostui hetken toimimaan ennen kuin alkoi pätkiä. Iltapäivälle lupaa kuuroja ja huomiselle runsasta jatkuvaa sadetta ja ukkosta. Kello on vasta vähän vaille 12, joten jos pitäisi toisen kunnon telttatauon välissä iltapäivällä ja illaksi sinne saunalle...?

to go or not to go

No eteenpäin joka tapauksessa, jätin tarkemman päätöksenteon myöhempään. Seuraava etappi olisi Särkkäjoen laavu. Näin silmissäni ihanan kirkkaan joen ja siinä hiekkasärkkiä ja meidät kaikki uimassa siellä.

vielä pikkuiset nokoset 💛

Marssi Särkkäjoelle tuntui taas tosi pitkältä, tai se alku siellä soidensuojelualueella. Ei meinannut loppua millään. Tuli vaan hakkuita ja aukkoja vaikka piti tulla tie. Välillä musta tuntui että nämä mittakaavat ei voineet pitää paikkaansa. Polku oli pääosin kuitenkin tosi helppokulkuista, joten oletan että mun vauhti oli 4-5km/h. Miten kauan voi sitten kestää joku muka parin kilsan matka. Lopuksi mentiin taas hurja nousu komealle harjulle ja sitten Ruunaan kylätietä, johon olin kuvitellut taloja ja traktorin ja lasten ääniä ja ja...

Siellä oli vain me ja pääskyset ja yksi talo, jonka portilla oli stop-merkki, ja joka näytti täysin hylätyltä.

"Särkkäjoki" osoittautui taas yhdeksi pusikkoiseksi lammeksi, joten se uinneista. Neljän maissa leiri pystyyn ja rannassa huuhtelut. Aurinko paistoi ja tuuli ihan tosi kovaa, joten kuivatin taas kaikki vaatteet. Missäköhän ne luvatut sadekuurot on...? Kävellessä olisi saanut tulla, olisi huuhtonut mukavasti. Juuri kun kirjoitin tuon, vettä sitten alkoi ripeksiä, juuri sen verran että syöksyin kasaamaan teltan ja sitten se loppuikin.

Jos kävelen saunalle, onko se hullua suorittamista?
Jos en, onko se luovuttamista, kun se ehti mieleen tulla?

Ihan kuin tämä olisi jokin kisa, missä ajassa ehtii perille, tai montako kilsaa tulee päivässä.

Tosin jos huominen on kaatosadetta, se tekee kiireen ehtiä pois, jolloin auttaisi että olisi lähempänä. Tästä on saunalle 11km ja saunalta autolle mun kartan mukaan 24,5km. Välillä kartta ja luonnossa olleet kyltit ei kyllä täsmänneet, ja jos googlaa reittiselostuksia niin saa erilaisia lukemia, ainakin 133km, 137km ja jopa 143km oon nähnyt. Muutamassa kohdassa oli kyllä mahis valita, esim. me skipattiin se Änäkäisen luolan pisto, saunalla olisi ylimääräinen järven ympäri kierto ja lopussa voisi valita Suomujärven kiertämisen pohjoisen tai etelän puolelta. Ehkä nämä tekee eron kokonaislukemiin, mutta sitä en oikein tajua että kartassa lukee saunalle 10,9km ja luonnossa 10km. Mihin se 900m häviää...

Päätin että katson vielä onko sääennuste muuttunut. Tässäkin olisi kiva olla yötä, mutta sitten on autolle liki 36km ja se on kyllä tekemätön matka päivässä. Jolloin sauna on ainoa kota mitä enää on, ja huomenna pitäisi kävellä vaan sinne ja pidellä loppupäivä kaatosadetta jos sitä siis yhä on luvassa ja kävellä sitten ylihuomenna autolle.

Nettipä ei sitten toiminut.

Täydellinen telttapaikka, aurinko ja kova tuuli ja alusta luotisuora hiekkakenttä. Kova, mutta ei valu mihinkään.

kiipesin jopa pöydälle etsimään kenttää, nada

Laitoin miehelle tekstarin että jos tää tulee läpi niin katsoo sään. Ukkoskuuroja koko päivän, se vastasi. Mutta ei ilmeisesti ihan niin huono enää kuin aiemmin lupasi, jos ei oo kolmea pisaraa, vaan vaan kuuroja.

No, mennään, päätin. Ei meidän ole pakko sinne saunalle asti jos ei sitten jaksakaan, isoja vesistöjä on reitillä paljon. Vettä täytyy olla leiripaikan luona että saa ilta- ja aamujutut tehtyä, muutenhan ei ole mitään väliä.

Videolla se tunne, kun pitäisi lähteä, mutta sun henkilökunta on mennyt rikki. 

Koirat ei kuitenkaan valittaneet päätöstä kun sanoin että nyt mennään. Ne veti rallia pitkin hiekkapihaa kun kasasin leiriä. Päätin, että otan Lakin rinkan itselleni, minähän se hullu tässä olen, joka haluaa vielä jatkaa. Olin jo aiemmin joku päivä keventänyt sitä, kun omaan rinkkaan tuli tilaa. Lakilla oli alun perin toisessa taskussa Pajun takit, säämiskä, muutama mustekala ja koirien varahihna, ja toisessa taskussa fleecefiltti. Otin filtin itselleni ja tasasin muista kuorman. Lakki sai mennä täysin alasti ja pidin sen vapaanakin. Näytti hyvälle kun se sai kulkea rentoa pitkää ravia. Aika pian se vaan tuli kävelemään mun taakse, ja koin flashbackin joltain aiemmalta reissulta. Jos Lakki on takimmaisella taluttajalla vetovyössä, ja minä menen edellä, se haluaa aina kävellä ihan takana. Niin se sitten valitsi nytkin kun sai valita, ja piti välillä kysyä että ooksää vielä siellä jos ei kuono tasaisesti tökkinyt mua polvitaipeeseen.

Reitti oli taas aikamoisia nousuja ja laskuja. Jossain vaiheessa mentiin myös melko pitkät pätkät tietä, ja siellä oli useampi soramonttu koneineen. Siellä se Sorjosen soramonttu takuulla on, naureskelin. (En katso juuri koskaan telkkaria, mutta Sorjosen soramonttu oli ihan hyvä sarja.) Lakki meni tiellä 10m edellä, kun se yhtäkkiä pysähtyi, veti irokeesin pystyyn ja alkoi ihan hiljaa murista metsään, jonka takana aukesi suo. Paju ei sanonut mitään, mutta kyllä siinä kieltämättä alkoi sitten hieman hätäinen "hyvä Lakki, ei siellä varmaan mitään ole, tai jos on niin kyllä se menee pois, jatketaas me nyt vaan eteenpäin" - sössötys kovaan ääneen. Mitään en kuullut enkä nähnyt itse, joten ihan hyvin se saattoi olla "vain" jokin hajukin. Koirahan haistaa hyvällä tuulella helposti ihan tyyliin 10km päästäkin. Vaikka tuollaisissa tilanteissa ehtii tulla sellainen o-ou-tunne, en kyllä oikeasti pelkää mitään eläimiä. Minusta lähtee takuulla sellainen töminä ja puuskutus että kyllähän ne kuulee sen ja häipyy. Se ainoa, jos jää emon ja karhunpentujen väliin tuulen ollessa niin päin ettei ne haista sinua, eikö jostain syystä kuulekaan, lienee toki aina mahdollinen vahinko, mutta tuskinpa kovin todennäköinen. Jossain vaiheessa mietin myös onkohan siellä kyitä. Muurahaisia oli paljon, ja Patvinsuon automies sanoi että punkkeja heillä ei ole eikä niistä tartte murehtia, mutta kyistä en älynnyt kysyä. Eikö muurahaiset yleensä tarkoita sitä että kyyt ei viihdy? Mietin myös että rinkan kanssa minun askel varmaan tömisi niin kovasti, että mahdolliset kyyt ehti häipyä, vaikka Paju menikin 5m fleksissä etummaisena. Jossain aiemmin kerkesin saada slaagin kun pitkoksilla makasi pitkä mato ja koirat oli menneet siitä yli, mutta se oli vaskitsa.

Olin vasta asettelemassa Pajua niin Lakki, jonka piti istua rinkan vieressä, hyppäsi itse. 😶

Viimeiset kilsat oli sitten ihan hysteerisiä. Koiria alkoi väsyttää ja niitä sai vähän kannustaa että mennään vaan vielä. Lakki ehdotteli välillä että tuossa olisi hyvä leiripaikka tai eväskivi. Minua ei varsinaisesti väsyttänyt, tai jaloissa ei tuntunut siltä että ne ei jaksa enää, rinkka ehkä vähän alkoi käydä selkään. Katsoin kaukaa että mitä ihmeen pieniä mökkejä tai telttoja tuolla oikein on tulossa, ja hämmennys vaan kasvoi mitä lähemmäs tultiin - ollaanko me osumassa johonkin hemmetin leirikouluun vai mitä ihmettä?! Tarpeeksi lähellä sitten näin että ne on suuria kiviä, kartassakin lukee Kuotiin linja. Samanlainen oli siellä Änäkäisen luona ja joku vuosi sitten oltiin miehen kanssa Miehikkälässä Salpalinjalla, liekö ihan sitä samaa ketjua kaikki. Olisi naurattanut hysteerisesti, siinä ne mun teltat on, kivimöhkäleitä. Reitti oli vanhoja metsäteitä ja helppokulkuista, mutta silti viimeiset 3km tuntui aivan loputtomilta. Harmi etten katsonut kelloa, oisin voinut väittää että meni ainakin tunti, mutta tuskinpa sitten kuitenkaan. Taivas alkoi mennä pilveen ja ilta hämärtyä ja aina vaan mutkan takaa aukeaa uusi suora tietä. Teki hirveästi mieli laskea rinkka ja avata maastokartat, mutta en jaksanut. Kyllähän sen on pakko kohta alkaa tulla.

En tiedä mistä olin keksinyt, että sauna on kaunista metsää ja kaikin puolin viehättävä. No ei ollut, hirveä iso kolho tupa, eriparinen pieni ränkkänä sauna ihan vesirajassa, muutama muu rakennus, nurmella oleva muhkurainen piha ja puskaa ja mäkärää hirveästi. Ei näkynyt ketään, ja Lakki kävi tuvan ovella hyppimässä. Meinasin ensin laittaa teltan keskelle pihaa, mutta sitten mietin että jos joku tuleekin niin onhan se vähän kökkö. Mentiin tuvan taakse ja siitä löytyi pieni läntti, äkkiä leiriä laittamaan koska mäkärät hyökkäsi ja taivaskin alkoi näyttää siltä että tiedä vaikka kohta tulisi sitä vettä. Ei tuullut yhtään.

Sitten sieltä sisältä kuului "tuliks tänne joku?!" ja pian aukesi ovi. Rakennuksessa oli siis näemmä ovet sekä edessä että takana. Sieltä tuli kaksi nuorta jannua, joilla oli tölkit kädessä, siinä hämärässä en nähnyt mitä niissä luki mutta tuskinpa ne vissyä oli. Ei mitään reppuja, ei pyöriä, ei mitään. Ne hoipparoi sinne minne mun reitti jatkuisi, mennessään sanoivat terve johon vastasin. Onneksi ne ei avanneet etuovea just kun Lakki oli siellä käymässä, mietin, vaikea arvata kumpi olisi pelästynyt enemmän, koira vai poika. Ajattelin että kun saan koirat telttaan, käyn katsomassa saunaa ja tupaa. Saunaa ei todellakaan enää jaksa lämmittää mutta jospa siellä olisi jokin ämpäri mihin voisi ottaa edes kylmää vettä ja pestä hiukset kunnolla. Rannassa peseytyminen on tosi vaikeaa, kun saippuaa ei pitäisi päästää vesiin, vaan siirtyä ainakin 5m päähän huuhtelemaan. Pienellä kauhalla kun haet vettä ja siirryt kauemmas valuttamaan sen päähäsi, niin se on hidasta.

No sitten sieltä alkoi purkautua sitä porukkaa enemmänkin ja tyypit ramppasi sisään ja ulos ja huuteli toisilleen ja vitutuskäyrä nousi niin pilviin ettei mitään rajaa. Kävin täyttämässä vesipullot ja pissin puskaan jonkun varaston taakse ja oisin kysynyt joltain että onko teitä siellä paljonkin ja meinaatteko saunoa vai voinko mä mennä, mutta kukaan ei tullut niin lähelle saati katsonut päin, niin en viitsinyt häiritä. Käyttäköön se joka eniten tarvitsee. 😠

Pyyhin kosteuspyyhkeillä kaikki päät ja perseet ja vaihdoin puhtaat vaatteet. Märät jäi kasaan teltan nurkkaan. Voi helvetin helvetti. Kumpa tietäisi etukäteen millaisia mikäkin paikka on, olisin ehdottomasti jäänyt edelliseen yöksi. Nyt tämä hullu marssi meni ihan hukkaan. Paitsi että ei tietenkään mennyt, mutta kuitenkin, olisi tänne ehtinyt huomennakin. Ehkä ne lähtee yöllä pois ja käyn vaikka aamusaunassa. Ehkä huomenna ei sada.

He ei valittaneet kertaakaan 💖

En pelkää eläimiä, mutta ihmisiä vähän kyllä. Yksin olevana naisena teltassa, jonka vieressä tuvassa remuaa miesjoukko, ei nyt välttämättä ole mitenkään turvallisin olo. Lakki tuhahteli välillä äänille. En saanut ollenkaan nukuttua. Varmaan osin siksi, että kuulostelin ääniä - ei tehnyt mieli laittaa korvatulppia korviin. Jotenkin oli muutenkin vähän sellainen flow että sitä kävelyä olisi voinut vaan jatkaa ja jatkaa.

Yöllä alkoi sataa ja vetelin teltan ovet kiinni. Illalla jätin ne vähän auki, että ilma vaihtuisi paremmin, kun oli niin nahkeaa taas. Koirat nukkui tyytyväisinä, minä en. En vaikka otin nahkiaisen mahalle tuhisemaan.

Torstaina satoi.

Aamunäkymä. Mikään ei ole masentavampaa.

Ja minulla oli ihan maailmanlopun tunnelmat. Tuvasta kuului puhetta seitsemän aikaan aamulla. Lakki tuhahteli. Avasin puhelimen ja foreca suostui taas hetken toimimaan, ja näytti tosiaan pelkkää kolmen pisaran sadetta.

Suunnitelma marssia autolle ja ajaa omaan kotiin omaan saunaan. Tein tuorepuuron tekeytymään. Kömmin teltasta ja laskin koirat vapaana kuselle, ja ne meinasi kimmota minne sattuu ja huidoin että pois sieltä tuvalta. En halunnut puhua, ettei kukaan tule katsomaan. En halua nähdä ketään. Vihaan ihmisiä. Kyykkypissille sen ladon taakse ja koirille kuiskaus kusta nyt äkkiä. Satoi. Takaisin telttaan ennen kuin kaikki kastuu. Paju ei meinannut kusta, onkohan sillä huono olo, mietin.

Maustettu annospuuro, chiansiemeniä, vaaleaa soijarouhetta, kiisselijauhetta, pähkinöitä. Tämä oli oikeasti hyvää. En jaksanut keittää kahvia lainkaan.

Kamalaa.

Aivan kamalat maailmanlopun tunnelmat. Miksi helvetissä olen täällä ja miksi autolle on niin pitkä matka ja miksi sää on niin paska ja jalat sökönä ja nuo typerät ihmiset tuolla etten voi mennä kuivattelemaan mun kamoja sinne (toim. huom. tietenkin olisin voinut, mutta jos pitää valita äijäporukan sekaan kömpiminen tai märissä oleminen niin valitsin jälkimmäisen vaikka se harmitti). Aloin olla suorastaan paniikissa, mikä ei ole mulle lainkaan tyypillistä. Mietin että soitan sen back up-tyypin hakemaan mut mun autolla, mutta hävettäisi sanoa että ei mitään ole sattunut, en vain kykene enää. Entä taksi? Helikopteri? Voiko soittaa häkeen ja sanoa etten pääse täältä pois?

Tämä ei lopu koskaan.

Mitä jos en pääse täältä oikeasti koskaan pois?

Sitten kun rauhoitin itseäni ja järkeilin asiaa, niin kaikki liittyi siihen sateeseen. Jos olisi kaunis aamu, ei olisi ollut mitään hätää. Pahinta oli ne litisevät kengät. Pelko siitä että jalat kuolee ja se tunne kun se saatanan vesi sanoo lits läts joka helvetin askeleella. Se ei ole vaarallista. Rauhoitu. Se on vain vettä.

Pahinta on aina se aloittaminen. Aina, mutta sateella siis varsinkin potenssiin ziljoona. Ensin teltan sisällä päätös että nyt alan pakkaamaan. Makuualusta meni ekana rinkkaan. Sitten se, kun sisällä on valmista, päätös nousta ja siirtyä ulos. Ulos menossa vituttaa vielä lisää se, jos on sellainen paikka missä öttiäiset viihtyy, kun silloin on hirveä kiire vetää kaikki kasaan ja lähteä pakoon, kun koirat on paljaana syötteinä. Mietin että voisin myös viettää sadepäivän tässä ja jos siellä ei olisi ketään, oisin voinut mennä sinne tupaan.

Mutta on pelattava niillä korteilla mitä on. Kömmin ulos ja aloin toimia. En edes yrittänyt varjella sisätelttaa kastumasta, vaan runttasin ulkoteltan normaalisti sen kanssa samaan pussiin. Yleensä siis ulkoteltan ollessa märkä se jätetään erilleen, jotta se ei kastele sisätelttaa, ja jolloin se on nopea jollain sopivalla tauolla levittää kuivumaan jos sattuu olemaan aurinkoa tai tuulta. Tuolla tavalla yhteen sullottuna ilman mahista kuivatella välissä, seuraavasta yöstä ei tulisi mitään. Autolle oli se joku 25km ja 9km kohdalla olisi laavu (=mahis päästä katokseen, lounaspaikka), ja siitä suunnilleen toiset 9km niin olisin Suomujärven rannalla ja sitten pitäisi enää kiertää se järvi, 7km. Se olisi kuitenkin jo "melkein perillä" ja siellä saattaisi olla ihmisiä ja voisin kaataa kaikki vedet pois ja kävellä nopeammin kun rinkka painaa vähemmän.

Paju teki täydellisen tenän. Se oli jo lähdettäessä jotenkin kummallisen vaisu; yleensä kävelee fleksin päässä ja hyvä jos ei välillä vähän vedäkin. Nyt se käveli vain ihan juuri Lakin edellä ja Lakkia ärsytti kun sen piti väistellä nahkaa ja aina kun Lakki hidasti, mua ärsytti että vetonaru löystyi ja meinasin astua sen päälle ja ylipäänsä askelrytmi rikkoutui. Jouduin moneen kertaan muistuttamaan itseäni, että koirat ei oo halunneet tänne eikä tehneet näitä reittivalintoja. Toisaalta yritin muistutella myös että niitä ei kyllä se sääkään haittaa, se olen vain minä. Tuli silti aika monta kertaa karjaistua että mene nyt v***u eteenpäin.

Reitti tuntui taas ihan loputtomalta, ja jossain vaiheessa tajusin että mehän mentiin sen järven yli vaikka ei olisi pitänyt. Ei helvetti, me jouduttiin sitten kuitenkin sille järvenympärikierrolle mikä oli tässä kohtaa! Väärä reitti oli ehkä vain kilsan pitempi, mutta sehän tästä nyt puuttuikin. Ihmettelin kun en kyllä missään vaiheessa ollut nähnyt mitään risteystä, että miten me tänne päädyttiin. Sitten kun tultiin lopulta sinne järven päähän, siihen polulle oli nostettu jotain risuja kasaksi ja minusta puissakaan ei ollut oransseja merkkejä, en kyllä pitkään jäänyt ihmettelemään. Ehkä se oli siis siirretty kulkevaksi sieltä toiselta puolelta...? Niin tai näin niin ei auttanut kuin puskea eteenpäin. Jossain vaiheessa sadekin lakkasi.

Jos tämä olisi helppoa, täällä olisi muitakin, ajattelin.
Mutta en ole nähnyt ketään.

Paju vaan hidastui entisestään ja laahusti mun vierellä tai hieman takaviistossa. Mietin, että jos päästäisin sen irti, se varmaan menisi jonnekin kivenkoloon ja jäisi sinne. Koska komentaminen ei auttanut, yritin kannustaa. Kun leveämpi tie muuttui taas poluksi, se suostui menemään ekana, mutta taas ihan siinä Lakin edessä eikä lainkaan normaalisti.

Ei ollut itku kaukana.

Paradise Lostin One Second soi päässä.

"And for one second, I lost my head
And for one second, I wished that you were dead
And for one second, you wish that you were here all alone
Hold back the tears that could fall for me.

And for one second, I lost my breath
And for one second, I cherish what you said
And for one second, it seemed that I was here all alone
Hold back the tears that could fall for me.

And for one second, I understand
And for one second, my life was in your hands
And for one second, you wish that you were here all alone
Hold back the tears that could fall for me
They fall alone"

Tää ei lopu koskaan.

Kunnes sitten lopulta tuli tie josta oli laavulle kartassa alle kilsa. Siinä oli vielä ihan juuri uusitut pitkospuut ja vielä pitkä, pitkä suora. Tuon päähän kun päästään, ei voi olla enää montaa sataa metriä. Märät pitkokset on tosi liukkaat ja olin päivien mittaan useamman kerran ihan melkein mennyt nurin.  Saappaat jalassa olisin varmaan mennytkin, noissa lenkkareissa on kuitenkin nystyrät pohjassa. Mietin moneen otteeseen että haluaisin vaihtaa kengät, mutta en edelleenkään tiedä mihin. Siis jos nyt lähtisin niin mitä tekisin toisin. Ehkä sellaiset vedenpitävät sukat, oon kuullut sellaisista? Pitää googletella kotona.

Sitten se siunattu Ahokosken laavu tuli ja sadekin oli loppunut, ja aurinko pilkahteli. Haista vittu foreca, siinä se sun kolmen pisaran satees on, ajattelin. Päästin koirat irti, Lakki tietenkin paineli ekana taas uimaan. Ne pyöri siinä sen aikaa kun hain puita ja tein tulet, sitten aloin purkaa rinkkaa ja peittelin Pajun fleeceen.

Siellä se on mytyssä, nenä töröttää ihan vilttikasan oikeassa reunassa

Tuli syttyi ihan hyvin, jätin jonkun muun tekemät puut koskematta ja pilkoin kirveellä itse itselleni muutaman ohuen klapin. Kirveen käyttöä pitäisi joskus harjoitella koska oon siinä huono ja epävarma. Nytkin ajattelin että kun hulautan sen kohta jalkaani niin on ainakin mediheli paikalla hakemassa meitä. Alkoi naurattaa. Tämä loppuu. Autolle on enää siedettävä matka. Ei siellä aurinko paistanut, mutta pilkahteli pilvien välistä, eikä kuitenkaan satunut. Poltin yhden A4-reittiselostuksen sytykkeenä ja jos olisi tarvinnut, oisin pannut koko kartan sinne. Kuorin jalat esille, sukkia en viitsinyt ottaa pois koska pelkäsin että rakkolaastarit irtoaa taas, mutta laitoin kengät kuivumaan notskin reunoille. Ruuaksi oli muussia, soijarouhetta, ravintohiivahiutaleita (maistuu muka vähän juustolle, ei minusta, mutta hyvälle kuitenkin) ja nyt tein samalla sen kahvinkin.

Pajukin tuli joskus tunnin päästä esille, nautti oman ruokansa jälkkäriksi vähän mun ruokaa, istui hetken sylissä ja alkoi taas puhua meille. 💙

💚💚💚

Laitoin viestiä kotipuoleen ja auton avaimista, että tulisin tänään, mutta saattaa mennä myöhään. Sovittiin että ilmoittelen vielä tarkemmin lähempää. Jos hän on hereillä, antaa avaimen mulle, jos menee niin kovin myöhille että ehkä nukkuu, niin jättää piiloon. Ajattelin viettää ihan kunnon tauon. Savu piti ötökät loitolla ja kengätkin ehti kuivua. Kuivasin myös Lakin rinkkaa ja jaloissa olleita muovipusseja. Koiranruokaa oli vielä yhdelle kokonaisella päivälle, mutta syötin sitä pois niin että lopulta kotiin ei palaisi yhtään. Aina pieni lepo ensin ja sitten ruoka ja vielä tunti lepoa, vatsalaukunkiertymä pelottaa aina vaikkei taida olla kovin todellinen uhka näille roduille. Lakilla oli koko ajan hirveä nälkä ja se olisi syönyt aivan määrättömästi. Niin Pajukin, mutta se nyt on aina sellainen. Lakki ei ennen ole ollut.

Jatkaessamme matkaa Kärkimies oli taas iskussa ja johti joukkoa suurella pontevuudella.

Ja lopulta, lopulta se aukesi näkyviin, Suomujärvi. Kyyneleet tirahti silmiin, pysähdyin katsomaan sitä ja sanoin ääneen, että pojat me selvittiin, se on siinä, me ollaan melkein perillä.

Hurjat pilvet roikkui, mutta aurinko edelleen pilkahteli aina jostain väleistä, eikä satanut. Polku tuli rantaan ja siinä oli venepaikka. Patvinsuo on luonnonsuojelualue ja siellähän ei ole sallittua leiriytyä muualla kuin siihen merkityillä paikoilla. Tuulenpuuskat oli kovia. Läväytin rinkan selästä, vapautin myös Lakin omastaan ja koirat paineli järveen. Hiekkapohja, ihana Suomujärvi.

Laitoin teltan rantahiekalle jonkun veneen viereen pystyyn. Hiekalla en tallannut mitään ja, no, ajattelin että hätä ei lue lakia. Sitä paitsi onko tunnin tauko edes leiriytymistä? Levitin ulkoteltan kuivumaan, tai seisoin vaan ja pitelin sitä käsissäni ja tuuli pöllytti sitä. Voisin lähteä sen kanssa lentoon, ajattelin. Vesipisarat vaan lenteli ja se kuivui silmissä.

Levitin pyykit narulle, riisuin itseni alasti ja kävin uimassa. 

Sitten makasin koirien kanssa teltassa, söin pähkinöitä ja mietin että melkein harmittaa että tämä loppuu. Teltta kuivui hetkessä ja olisi taas aivan käyttökelpoinen seuraavaksi yöksi.

Viimeiset 7km oli helppoa ja nopeaa. Arvioin avaintenhaltijalle kaksi tuntia, meni reilu 1,5h, mikä sisälti yhden koirien uittotauon. Parin kilsan välein oli risteyksiä ja nuotiopaikkoja ja sellainen maasto tuntuu paljon nopeammalta kuin sellainen, missä on 12km ilman että välillä on mitään.

Avain oli sovitussa piilossa valmiina mutta hän halusi tulla kuulemaan mun kuulumiset. Istuttiin yli puoli tuntia luontokeskuksen portailla. Menomatkalla hän kertoi autossa, että oli vasta vähän aikaa sitten hakenut yhden tytön kesken kaiken pois, kun sillä oli irronnut kengästä pohja ja se oli soittanut itkua vääntäen. Kerroin miten lähellä olin itse aamulla soittaa, ja että kengät lentää varmaan roskikseen tämän jälkeen, vaikka kesti ehjänä. Kerroin että vaihtaisin kengät mutta en vieläkään tiedä mihin, ja hän oli täsmälleen samaa mieltä. Vedet on kuulemma yhtä korkealla kuin kevättulvien aikaan ja neuvoo kaikille asiakkaille ottamaan saappaat, mutta onhan ne eri asia 17km järvenympärikierrolla kuin 133km vaelluksella. Kerroin hyvistä hetkistä ja kerroin huonoista. Kerroin, että lopulta tuntuu aina tyhmältä, että tässäkö tää oli, ja että voisin helposti jatkaa, on flow päällä.

"Kyllä mä katsoin siinä parkkipaikalla kun sä lähdit sinne tollasissa pieruverkkareissa ja pikku lenkkareissa, että toi tyttö ei oo ainakaan lukenut niitä muotilehtiä merkkivälineistä", hän sanoi ja oli pitkään hiljaa, "mutta sä tulit sieltä".

Tuntui hyvältä.

Mä todella tein sen.

***