Lomamatkailua

Helatorstaina ripuli yht 500e, kesällä mun sairaalakeikka yhteensä jotain 800e ja nyt joululomalla ajattelin taas matkailla pitkin maata elättämässä koira-alan ammattilaisia; silmälääkärille vajaa 400e ja osteopaatille melkein satanen, lisäksi bensat päälle. Toivottavasti ensi vuonna keksin lomille jotain muuta puuhaa tai sitten ei ehkä kannata ottaa niitä lainkaan....

Silmälääkäriin kärräsin mudit Jyväskylään (P. Kallioniemi). Russeli jäi miehen kanssa kotiin ja oli ulvonut meidän perään. Jännää miten mä pilaan nämä koirat kun pentunahan se ei edes tullut eteiseen katsomaan kun kuka tahansa lähti.

Kävin ilmoittautumassa ensin ilman koiria, enkä tehnyt sitäkään tarpeeksi huolella koska heistä tuli nyt sitten "Pöppöönen" ja "Lokki" 🤣🤦 Sitten käytiin kuspissillä ja oikomassa kinttuja ennen kuin oli meidän aika. Eteiseen oli tullut iso koira ja siinä oli pieni lapsi kontillaan perse meitä kohti ja oli kovin ahdas ohitus. Lakki ei olisi tullut sisään lainkaan, se lapsi oli pelottavampi kuin se koira. Oli pakko tuupata sitä jalalla että nyt on mentävä tai jäät painavan oven väliin. Hitsi kun joku joskus suunnittelisi klinikan missä nämä kulkemiset olisi todella mietitty... Lakki siis otti siitä melkoisesti pulttia kun pakotin sen etenemään niiden ohi. Kerettiin hetki odottaa toisessa huoneessa mihin meidät onneksi heti ohjattiin ettei tarttenut siinä aulassa kerätä enää enempää kierroksia, ja sitten siirryttiin lääkärin luokse toiseen huoneeseen.

Lakki otettiin ensin, ja se tuli pöydälle ja oli kun rento mutta murisi. Laitettiin sille koppa ja se seisoi koko ajan ihan omilla jaloillaan eikä yrittänytkään tehdä yhtään mitään, murisi vain. Mä en vieläkään ymmärtä sitä ja se ahdistaa mua. Oon aina ajatellut että on olemassa sellaista "jurpatusta" mitä koira pitää kun sitä arveluttaa se tilanne, se ei ole varma onko tämä ok tai se ei vaan tykkää siitä. Sitten on erikseen sellaista selvää aggressiivista murinaa joka etenee aina taistele tai pakene -asteikolla ellei tilannetta keskeytetä. Lakki murisee aggressiivisesti mutta se ei tee elettäkään vastustellakseen tai häipyäkseen ja se ei käy mun järkeen. Töppöinenhän nuorena yritti kopan läpikin purra kaikkea mikä liikkuu ja oli melko hurja pideltävä, vanhempana se alistui olemaan hiljaa ja pyrkimään vaan epätoivoisesti pakoon ja kiipeää siis mun olalle hirveällä voimalla.

No mutta siinä se sitten seisoi ja murisi. Mitään vikaa siitä ei löytynyt ja pantiin sitten laajentavat tipat virallista tarkkia varten, ja koiran vaihto.

Töppöinenkin katsottiin ensin ilman tippoja ja sitten sille sen jälkeen pantiin myös laajentavat tipat. Lääkäri jätti meidät 15-20min ajaksi keskenämme odottamaan että ne vaikuttaa. Töppöinen kyttäsi kassia että anna namia perkele. Lakki istui pitkään mun sylissä ja siirtyi sitten jalkoihin makaamaan.

Toisella kierroksella Lakki tuli edelleen itse pöydälle, seisoi paikoillaan ilman että pitelin sitä kiinni lainkaan, antoi tehdä kaiken ja oli hiljaa. Lakista ei löytynyt mitään vikaa, ei virallisessa tarkissa eikä lisätutkimuksissa. Kerroin että sen veljellä on todettu kuivasilmäisyys, mutta Lakilla ne mittaukset oli normaalit. Silmänpaineissa tai missään muussakaan ei mitään huomautettavaa. Lakille ei siis saatu mitään diagnoosia. Jokuhan niitä silmiä ärsyttää kun ne vuotaa ja punoittaa, ja ell heitti pari arvausta. Voi olla että sen kyynelnesteen laadussa on jotain pielessä ja se ei siksi toimi kuten pitäisi vaikka määrä oli mittauksessa normaali. Ruoka-aineallergian (edellisen ell:n ehdotus) sijaan hän pitäisi todennäköisempänä vaikka pölyallergiaa, mutta oli edellisen kanssa samaa mieltä että ei ole tavallista että mikään allergia oireilisi vain silmissä. Voi myös olla että silmiä ärsyttää ulkopuolinen rasite (tuuli, hiekka, pöly ym), kun minusta ne kuitenkin on välillä paremmat ja välillä huonommat. Hän myös sanoi että joku toinen ei olisi näin vähäisten oireiden takia tajunnut tulla lainkaan, ja käski olla kovasti murehtimatta. Minusta silmät on olleet nyt paremmat, kun se sai ekasta lääkäristä sitä kostuttavaa tippaa, Doils-öljylisää ja jätin possun pois. Vaihdettiin sille "rasvaisempi" kostuttava tippa ja rasvahappolisä jatkuu. Käski seurailla. Voi olla että vaiva pahenee tai paranee iän myötä.

Kyllä mun tekee mieli tehdä itse noita ruokavaliokokeita kanssa, koska mitä enemmän googletan, sen enemmän löydän niitä että kelle mikäkin ruoka on aiheuttanut silmien vuotamista.

Töppöinen sitten on tosiaan vasemman silmän osan melkein täysin sokea, oikea näkee vielä. Silmänpaineet ja muut sillä on vielä normaalit eikä kaihin siten pitäisi aiheuttaa kipua. Kaihileikkauksen sille voisi tehdä, mutta ei tule tapahtumaan. En leikkaa yli 14-vuotiaasta koirasta enää yhtään mitään. Ell sanoi, että kyllä se näillä silmillä helposti elää vielä ainakin vuoden, ja kirjoitti sille jonkun lääkesilmätipan mikä piti hakea apteekista. Samaa käyttää kuulemma ihmiset. Kaihin eteneminen tekee sinne silmään jotain muutoksia ja tilanteen riittävästi jatkuessa sieltä repeää tai räjähtää jotain, en muista enää. Tipan pitäisi estää sitä tapahtumasta.

Kerroin että näön heikkeneminen tekee siitä aggressiivisen ja että en voi katsella sellaista jos se alkaa taas tappaa Pajua. Ell ei oikein ottanut siihen kantaa, ja muutenkin hänestä koira oli virkeä ja ikäisekseen hyväkuntoinen. Tietysti kun ei tunne koiraa ja näkee sen ekaa kertaa on ehkä vaikeaa ottaa kantaa, ja tuntuu että harva ell suostuu muutenkaan suoraan sanomaan "mitä sä tekisit", mutta hänestä näön menetys ei siis tuntunut olevan mikään suuri juttu ja koirat kyllä sopeutuu siihen, eikä sen takia ole mitään syytä lopettaa sitä juuri nyt.

No, katsotaan. Se on kyllä nyt taas ollut hirveän virkeä muuten. Ehkä mä alan pitää hyvistä ja huonoista päivistä kirjaa ja sitten kun suhde alkaa olla edes lähellä 50/50, aika loppuu siihen. Nyt niitä huonoja päiviä on ehkä pari kolme kuukaudessa. Tämä ell ei ottanut kantaa kipulääkkeisiinkään joten mun pitää ehkä varata sille vielä tänne aika ja keskustella niistä. Luin netistä myös siitä että gabaan kuulemma "turtuu" ja johan se on sitä jotain 10kk vissiin kohta syönyt. Lisäksi pitäisi kai ottaa jotain kontrolliverikokeita ja tarkistaa että lääkitys ei rasita sisäelimiä, mutta minusta se on vanhan koiran kohdalla aika omituista. Jos se ei voi elää ilman kipulääkettä mutta sisuskalut ei kestä enää lääkitystäkään niin... umpikuja joka tapauksessa? Viitsi taas maksaa paria sataa jostain kokeista kun lopputuloksella ei ole väliä.

Lopuksi hän kirjoitti aika pitkään papereita. Töppöinen tuijotti koko sen ajan hänen selkää ja Lakki meni käden alta kainalosta punkemaan syliin. Siinä se retkotti etujalat sylissä, takajalat maassa, ja nuoli lääkärin naamaa. Sanoin että töppöinen odottaa nameja ja hän kaivoi purkin jostakin. Ei se Lakki nyt mikään kovin pidättyväinen elukka ole; nuori töppöinen ei olisi kuuna kullan valkeana mennyt lähellekään mokomaa hirviötä sen jälkeen kun sitä olisi väkisin tutkittu ensin. Ylipäänsä pöne ei koskaan ole ollut kiinnostunut ihmisistä, nuorena ei edes lahjusten kanssa, vanhemmiten kyllä jos saa tarpeeksi hyviä nameja. Lakki taas on vilpittömästi kiinnostunut tutustumaan vaikkei ruokaa tai leluja olisi vaikuttimena lainkaan. Ell antoi niille jotain kuivia vaaleita nameja ja Lakki otti koko suullisen, ja sylki niitä sitten lattialle. Töppöinen söi omansa ja kyttäsi sitten ihan fiiliksissä että parasta ikinä kun Lakista pursuaa vähän käytettyjä nameja. 😂

Mä en vaan tajua miten se vaihtaa niin nopeasti mielensä ja ehkä se sen murina ei alun perinkään ole sitten kuitenkaan kovin "vakavaa" vaan enemmän vaan kuitenkin pelkkää äänekästä kommunikointia? Että se vaan sanoo että vähän pelottavaa mutta ei ole vielä taistele tai pakene -tilassa, ja on helposti käännettävissä sille mielelle että onhan tää ihan okei.

Kotona odotti HYVIN pahastunut nahka.  Se oli pari tuntia yksinyksin kun mies lähti iltavuoroon ennen kuin tulin.

Loppuilta näytti tältä.

Seuraavana päivänä oli sitten osteopaatti, ja Lakki ja Paju kävi samalla reissulla matkalla yksärillä josta teen oman postauksen. Varasin osteopaatin jo aiemmin ja sitten kun otin myös silmälääkärin, mietin pitäiskö osteopaatti perua. Mitä jos se jääkin klinikalle? Mitä hoidetaan? Kannattaako maksaa? Sitten päätin että katsotaan nyt mitä kumpikin heistä sanoo sen voinnista, sehän on vain rahaa... ei tartte ainakaan sitten jossitella.

Osteopaatille tullessa hän selkeästi tunnisti missä ollaan. Edellisestä käynnistä olikin vuosi ja kerroin että väli on venynyt varmaan siksi että koira on melkein lopetettu tässä välissä kahdesti, ensin viime keväänä ja sitten nyt. Nopeasti löytyi vika ja se oli tällä kertaa oikea SI-nivel ja ristiluun / viimeisen lannenikaman alue, joka oli aivan tukossa. Koira taas kirkui ihan sekona kun sitä hoidettiin ja rimpuili ihan urakalla. Kyllä se kuulemma oikeasti saattaa tuntua pahalta mutta ei nyt noin hirveältä kuitenkaan, mutta hän on aina ollut herkkä kivulle ja varsinkin tollaisissa tilanteissa heittäytyy sellaiseksi että voisi luulla että se tekee kuolemaa. Oikeassa takajalassa asentotunto on ollut jo kauan hieman huono ja nyt on selkeä puoliero nähtävissä. Siellä kuulemma saattoi olla pieni hermopinne. Lopuksi osteopaatti halusi vielä laittaa kinesioteipit, mutta teippi ei meinannut millään tarttua koiran karvaan. Joskus aiemmin sillä on ollut kanssa ja silloin se kyllä pysyi paremmin, liekö liiman laatu muuttunut.

Kotiin sain tehtäväksi kutitella tai nipistellä  sen oikeaa töppöstä ja hakea reaktioita jotta hermot saisi signaaleja "haloo, onko siellä ketään". Jos kädellä ei reagoi niin vaikka hiusharjalla tms vähän terävämmällä. Lisäksi ell suositteli, että kun näen että sillä on sellainen "huono päivä", niin kokeilla vaikka lämpötyynyä selkään. Sitä saa käyttää muutenkin. Hän myös ehdotti että kotiin voisi luoda jonkun paikan, esim peitetyn kevythäkin, oman sohvan tai kokonaisen huoneen, minkä opettaisi niin että juniorit ei saa mennä sinne ja se on töppöisen oma. Liittyen siis siihen että koira oppisi että siellä se saa olla rauhassa eikä tartte yhdellä silmällä vahtia koska joku tulee. Mulla on nyt kaiken tän jälkeen sellainen olo että ehkä ne Pajun runtelut johtuu näön heikkenemisestä, ei kivusta. Jos se näkö alkoi viime keväänä huonontua ja Paju sai runtua ennen kuin töppöinen tottui tilanteeseen, ja nyt kun se on taas menossa kokonaan niin Paju saa taas kyytiä kunnes tilanne tasoittuu ja koira sopeutuu? Uskon että töppöinen ei näe että Paju on siinä ja sitten kun Paju saattaa vielä olla ihan naamalla tai vaikka osua siihen, niin töppöinen pelästyy ja käy siksi päälle.

Olen kyllä kotona erotellut niitä portilla kun ne on keskenään ja usein nykyään öisinkin. Töppöinen haluaa jäädä yläkertaan nukkumaan ja vedän portin portaisiin ettei se pimeässä keksi könytä sinne. Junnut nukkuu aina mun kanssa. Mutta porteilla erottelu tapahtuu mun aloitteesta, ja koiran oma "turvapaikka" olisi sen valinta. Sehän on aivan eri asia. En vaan tiedä kuinka kauan kestäisi takoa kaikkien kaaliin tollanen asia. Meillä on jo yksi kevythäkki niin jos sellaisen laittaisi, sen pitäisi varmaan olla ihan uusi, että olisi mahdollista oppia että tonne ei saa mennä. Oppiihan ne että sohvalle tai sänkyynkään ei mennä, niin olisiko se sen kummempaa kuin toistoja toistojen perään. Mietin asiaa.

Lopuksi osteopaatti sanoi, että hänestä koira ei ole lähellekään eutanasiakunnossa. Että se on ikäisekseen hyvin virkeä ja että niin kauan kun se hänenkin luona vastaa hoitoon, sitä voi hoitaa. On sillä lihaksisto kuivunut, mutta kuulemma näkee huomattavasti huonommassa kunnossakin olevia, eikä töppöinen ole paha. Erityisesti hän halusi painottaa että vanhuus ei ole sairaus; meistä jokainen muuttuu vähän hitaaksi ja kömpelöksi, meillä on kaikenlaisia kolotuksia, kroppa ei enää toimi kuten ennen jne, mutta se kuuluu normaaliin elinkaareen.

Onhan se ihan totta, ja niin kauan kun hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja, ehkä elämä vielä on elämisen arvoista. Ei varmaan olisi huono idea oikeasti alkaa kirjata niitä huonoja päiviä ylös, ja päättää että se 50/50 on ihan viimeinen raja. Mieluummin kuitenkin ehkä vähän aikaisemmin koska miksi pitää odottaa ihan loppuun saakka, ja haluaisin itsekin muistaa sen niin kun se vielä nautti elämästä.

Osteopaatilla ja uimassa

Viikonloppu Helsingissä. Jo autosta otettaessa tuntui että kaikki ohikulkijat katsoo että siinä se kiskoo muija koiria ovista ja ikkunoista ja että loppuuko ne koskaan. 😂 Käytännössä ei Paju lisännyt härdelliä pahasti vaan pissatukset meni hyvin. On mulla kahdenkin kanssa sellainen olo että norsut posliinikaupassa moi, ja tottunut siihen että meitä katsotaan. Täällä missä porukat asuu on paljon enemmän pikkukoiria niin siinä valossa noi muditkin on isoja ja kun niitä on vielä kaksi, niin meitä on vaan liikaa.

Pöne kävi osteopaatilla. Toinen rintanikama oli pois paikoiltaan, mikä selittää sen miksi hieronnassa etuosa ollut aivan jumissa. SI-nivelissä ongelmaa molemmin puolin, lisäksi vatsalihakset kireät ja alaleuka vinossa, mikä voi selittää taannoisen syömisongelman. Melko vaikuttavaa. Kotiläksyksi hieroa poskia ja ohimoita. Nyt koira otti taas paremmin hoitoa vastaan, viime kerralla sanoi että kudokset tuntui vanhalta eikä oikein enää meinanneet vastata käsittelyyn. Pöne olisi jäänyt sinne tuijottamaan namipurkkia ja antanut mun lähteä yksin.

Junnuosasto taasen kävi uimassa Petbrosilla. Oli ensin aika varattu sinne itään missä oltiin viimeeksi, mutta he perui sen edellisenä iltana kahdeksalta ja sain jotenkin niin tylyä palvelua että paska maku jäi siitä. Oltiin todella odotettu tätä, mutta onneksi löytyi vapaa aika vielä toisaalle, vaikka sinne tulikin enemmän matkaa ja se hieman muutti aikatauluja. Vapaana oli enää vain pieni allas mutta sekin riitti meille hyvin. Paikka oli tosi siisti ja hyvin suunniteltu, tilat selvästi paremmat kuin idän paikassa. Ainoa miinus että toisella altaalla oli hirveä meteli eikä sitä edes yritetty hillitä. Oon luullut että kaikissa koiratiloissa olisi kohteliasta yrittää välttää jatkuvaa räksytystä, mutta ei kai sitten...

Molemmat oli ihan tosi reippaita vaikkei ne olleet eläessään käyneet siellä. Vetivät sisälle ja Paju kerkesi pussata henkilökunnankin. Äänistä ne ei provosoituneet yhtään, siis lähteneet mukaan rääkymään. Lakki ui ilman liiviä, Pajulla oli kellukkeet. Pajulla ei lopulta ihan riittänyt uskallus mennä itse, oli hyvin pienestä kiinni. Uitin sitä sitten reunalla vähän niin että laitoin sen veteen ja se ui nameille, ja muun ajan se sai vaan härvätä Lakin mukana. Lakilla oli ihan sikahauskaa. Lopuksi kuivurissa Lakki sai samanlaisen puskemiskohtauksen kuin Sieni aina. 😄

tämä kuvaa parhaiten sitä härdelliä :D kiire on on on

Osteopaatilla

Töppösen kertaalleen siirtynyt osteopaattiaika oli vihdoin tänään. Tiesin että se on huonossa kunnossa, mutta oli silti aika surkeaa olla vastaanotolla ja kuunnella kun osteopaatti mutisee ääneen, että ei tässä ole mitään järkeä, mutta onhan tällä koiralla ollut ennenkin kaikkia mysteerijuttuja. Lopulta hän sai jotain tolkkua juttuihinsa ja vasen munuainen paljastui ongelmien alkulähteeksi. Koko vasen puoli kaulasta häntään saakka oli aivan juntturassa, mutta ei iliopsoas eikä ne normaalit kohdat. Hän sanoi myös että ekaa kertaa koiran kudokset tuntuu "väsyneiltä" eli että se munuainenkin on jossain vaiheessa tulossa tiensä päähän, eikä toivu enää. No ei kai tartte olla kummoinenkaan poppamies että kohta 13v koirasta voi näin sanoa, mutta... liikuntaa hän suositteli edelleen niin paljon kuin koira vaan jaksaa, nyt pari päivää varovasti että kroppa saa alkaa rauhassa parantua ja sitten hierontaan lähiaikoina.

Halusin ottaa pennun mukaan, koska sille oli leikkitreffit Lahdessa ja saisi se tulla vastaanotollakin käymään. Pentu jaksoi leikkiä 45min ja heillä oli ihan superhauskaa, paljon paremmin menee leikit kun on suht samankokoinen toveri. Osteopaatin parkkipaikalla hän katseli ratikoita kieri leikatussa nurmikossa. Vastaanotolle kannoin kissanboksin ja yritin kävelyttää hänet jaloillaan, mutta ei siitä remmissä kävelystä tullut mitään ja hermo meni ennen kuin päästiin edes tien yli :D Vastaanoton hän sai tutkia mutta sitten joutui suureksi surukseen vancilaan eli boksiinsa. Syystä että a) hän ei voi viipottaa vapaana koska pöneä ärsyttää häiriö ja b) hän ei saa pissiä matoille. Se oli edelleen ihan tosi väsynyt aamusta mutta silti piti vähän kitistä ennen kuin voi ruveta jatkamaan unia. Lopuksi hän pääsi käymään pöydällä ja osteopaatti kokeili pennun läpi, ei mitään huomautettavaa. Hän harmistui suuresti maskista koska ei lukuisista yrityksistään huolimatta löytänyt nenää purtavaksi. :D

Kotimatkalla pysähdyin vielä nopeasti asioille ja syömään, ja autossa tuli oltua aika monta tuntia. Autossa lepääminen on yksi mun koirien tärkein taito, riippumatta siitä liikkuuko auto vai onko se paikoillaan, ja olenko minä (ja mahdolliset muut mukana olevat koirat) läsnä vai en. Koska pennut nyt nukkuu paljon, autoon on helppoa ehdollistaa haluttu tunnetila, kun vaan kuljettaa pentua aina sään salliessa mukana. Ja sitten vähän seuraa sitä; jos odotusarvo alkaa olla liian korkea, enemmän sellaisia reissuja että autoilusta ei seuraa mitään (koira ei pääse ulos lainkaan), ja jos taas on jokin muu ongelma, työstää sitä heti.

Kolmen koiran taloudessa tällaiset jutut vaatii nyt vähän enemmän suunnittelua. En halunnut Lakkia mukaan, koska arvasin että kahden koiran ja yhden boksin (=toinen käsi on kiinni siinä) saaminen parkkikselta osteopaatille sisään on ihan riittävä urakka sellaisenaan, ilman että se kolmas pelle on siinä riekkumassa. Lisäksi Lakki ei osaa odottaa nätisti omaa vuoroaan vaan vinkuu ja vonkuu eikä ole mitään syytä miksi sen pitäisi opettaa sellaisia tapoja pennulle. Lakki siis toimitettiin jo torstaina porukoille mökille, mistä se palautuu huomenna.

 

Osteopaatti

Pönellä oli pe 28.2. osteopaatti. Varasin sille ajan, koska se oli edellisen käynnin jälkeen ainakin kahdesti liukastunut niin että lonkka osuu maahan. Ajan varauksen jälkeen se teki sen vielä toiset kaksi kertaa, eli yhteensä neljästi. Millään kerralla se ei koskaan mitään sanonut eikä sen jälkeen ontunut tai mitään, mutta arvasin että kyllä siellä kaikkea on. Nyt ehti olla tässä välissä se pissitulehduskin. Jossain koiratanssitreeneissä Merja sanoi myös, että käsirenkaan hypyn jälkeen koira mulkaisi oikeaa jalkaansa, siitä tietää että iliopsoas on kiristymässä.

Vasen munuainen oli jotenkin "pois paikoiltaan" ja osteopaatti piti mahdollisena, että koira on kaatuessaan saanut siihen tällin ja tämä on voinut altistaa tulehdukselle. Tämä on taas nyt siinä rajoilla uskonko mä, osteopatia ylipäänsä on vähän liian henkimaailman juttuja mutta olen vaan niin monesti nähnyt että se toimii pönellä, niin vaikea sitä on täysin kieltääkään. Ei kai isku munuaisiin saa sinne bakteereja menemään kuitenkaan...? Kuulemma ihmisilläkin tiedetään että tällaista tapahtuu. Toki myös pissitulehdus voi olla syy ja munuaisen "kiristys" seuraus siitä. Se oikeni nopeasti. Takapäässä lantio oli vinossa niin, että kiristys meni vinoon koiran yli eli vasemmasta munuaisesta taakse oikealle. Koko ketju on voinut myös alkaa niin, että kaatuminen on osunut oikeaan lonkkaan ja siitä on lähtenyt se kiristyminen, eli teoriassa kaatuminen on voinut aiheuttaa (munuaisen kiristymisen ja se) pissitulehduksen. Todella mielenkiintoista, ja kyllä mä sen uskon että elimistö on ihmeellinen asia ja on paljon kaikkea mitä nykytiede ei vielä osaa edes selittää.

Iliopsoaksessa ei ensin ollut mitään makuulla, mutta ihmetytti kovin ja pyysin lopuksi että kokeilee vielä toisen kerran koiran seisten, ja sieltä löytyi pienen pieni kipupiste. Sai siihen laseria ja lopuksi kun kokeili vielä käsin, oli parempi. Haa, kyllä mä vaan olen oikeassa, ei ole lainkaan liioittelua että näen kulmakarvan kurtusta koska on syytä mennä.

Osteopaatin tilassa oli koirahierojaopiskelija seuraamassa, minulta kysyttiin etukäteen sopiiko se ja häiriintyykö mun koira siitä. Sanoin ensin että ei, mutta äitikin oli kerran mukana ja silloin koira oli ihan mahdoton, niin lisäsin, että eihän sitä voi koskaan tietää. Kokeiltiin kuitenkin ja mitä tekee mörrimöykky, marssii suoraan tuolilla syrjässä istuvan naisen jalkoihin ja on kovin tuttavallinen! Jännää miten vahvaa se tunne-ehdollistuminen voi olla, sillä paikalla on hyvä leima pönen mielessä.

Seuraava käynti kun siltä tuntuu tai viimeistään 4kk päästä.

Osteopaatilla

Töppönen kävi perjantaina osteopaatilla. Oikeastaan mitään oireita ei ole ollut, mutta edellisestä käynnistä on yli puoli vuotta ja oli suunnitelma käyttää se vielä tänä vuonna.

Oikealla hieman jumissa SI-nivel, iliopsoas ja kyynär-värttinäalue. Ei mitään pahempaa kuitenkaan ja ne saatiin kaikki nopeasti hoidettua.

Yllärinä sitten aivo-selkäydinkalvo koko matkalta, sekä pitkä selkälihas (latissimus dorsi) molemmin puolin kireänä. Ja sitähän työstettiin pitkään ja hartaasti, koira vinkuikin välillä. Laitettiin välillä laseriakin. Vaikutti kuulemma rasitusperäiseltä, ei mikään revähdys tai muu vamma. Ei vaan millään keksitty mistä se olisi voinut rasittua. Lumessa kahlaaminen tai uinti voisi, mutta ei se ole harrastanut yhtään kumpaakaan. Fyssarin jumppaliikkeitä mietittiin, mutta ei nekään ihan osteopaatin mielestä osuneet.

Lopulta paras päätelmä oli se, että takana kiristänyt kalvo oli laittanut koiran käyttämään selkää väärin. Jännä taas, miten jumissa se voi olla eikä mitään näe päälle. Edellisenä iltapäivänä leikki Sienen kanssa metsässä niin kovia jahtausleikkejä, etten kärsinyt taas katsoa sitä menoa. Joo jotkut koirat peittää kivun vetämällä kahta kauheampaa, mutta pöne on hyvin herkkä ja kun sitä sattuu, se muuttuu aggreksi ja vetäytyväksi, eikä ihan takuulla leikitä Sientä.

Jos mitään ei satu, viimeistään puolen vuoden päästä kontrolli. Kerroin että olen pukenut sitä jo nollakelissä ja tämä ehdottomasti hyvä, jatketaan sitä.

Helsingin keikka: osteopaatti ja rallykisat

Perjantaina pakkasin omaisuuteni ja koiraseni autoon ja hurautin Helsinkiin. Tuntui, että viikon metsässä eläneet koirani olivat aivan erityisen kiinnostuneita kaikista hajuista.

Osteopaatille olikin taas pitkä sairauskertomus lämpökamerakuvauksineen, usean kuukauden lääkityksineen, lääkityksen lopettamisineen ja sitten tulleine kummallisine oireineen. Lääkitys tosiaan purettiin onnistuneesti, enkä huomannut koirassa mitään. Viikonhan se sai gabapentiiniä ensin puolet pienempää annosta (vain kerran päivässä 2x sijaan) ja sitten se loppui. Ihan yhtä vähän kuin lääkityksen aloitus vaikutti sen arkikäytökseen, teki myös nyt lopetus. Koira pysyi kaiken aikaa aivan normaalina.

Toukokuun alussa, nähtyäni ekan punkin omassa koirassani, annoin niille jo aiemmin ostavani punkkilääkkeet. Oltiin koululla. Bravectoa on ollut ainakin kahtena kesänä aiemmin, ja hämärästi muistelen että viime kesänä olisi ollut jotain outoa tabletin annon yhteydessä töppösellä. En vaan kuollaksenikaan saa päähäni mitä se oli, ei siis mikään kohtaus tai mitään isoa, vaan jotain epämääräistä mikä jäi mietityttämään johtuiko se tabletista vai ei. Tänä vuonna lääkkeen antoiltana töppönen alkoi keventää oikeaa etujalkaa. Se alkoi muistaakseni ennen näkyvää kevennystä nuolla sitä ihan hulluna. Ainahan sillä on ollut sitä nuolemista ja jalkojen puremista, se tulee ja menee, mutta nyt se oli ihan sairaalloista ja päädyin laittamaan sille oman sukkani ponnarilla kiristettynä jalkaan esteeksi. Kuvittelin nimittäin ensin että nuoleminen on saanut jalan ärtymään ja siksi se ontuu. Tai ei se missään vaiheessa selkeästi ontunut eikä kovin huomattavasti edes keventänyt. Se saattoi parilla askeleella tapahtua ja sitten se käveli taas normaalisti. Koko ajan se myös oli pirteä ja iloinen, ei mitenkään kipeän tuntuinen muuten. Eniten oudon liikkeen näki sen kaulasta, se vähän niinkuin nykäisi sillä samalla kun askelsi.

Seuraavana päivänä ontuminen siirtyi vasempaan etujalkaan. Nuolemisvimma pysyi oikeassa. Tässä vaiheessa tutkin molemmat tassut taskulampun kanssa niin hyvin kuin yksin pystyin, siltä varalta että koulun pellolla kirmailu olisi tuonut punkkien lisäksi myös tikun tai jotakin ylimääräistä sinne tassuihin. Mitään ei löytynyt, mutta koiraa veivatessani sen vasemman kyynärän kohdilta kuului poksahdus. Sellainen pieni napsahdus mikä ihmisilläkin hieronnassa joskus kuuluu. Koira ei reagoinut siihen mitenkään, mutta ihme ja kumma, sen jälkeen ontuminen lakkasi täysin. Ehkä Bravectolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Ehkä oikean jalan nuolemisellakaan ei ollut mitään tekemistä ontumisen kanssa. Mä olen jo aika hyvin hyväksynyt sen, että tuo koira on mysteerejä täynnä, ja läheskään aina ei löydy syytä. On vain tyydyttävä hoitamaan oiretta.

Alkuviikosta se vingahti kerran pihalla niin etten nähnyt mitä tapahtui, ja kerran sänkyyn kiivetessään. Hyppäämistä se on kyllä harrastanut joka päivä kymmeniä kertoja, siinä ei ole mitään ongelmia. Lisäksi se on muutenkin ollut mökillä niin elämäniloinen, että joka kerta metsässä se saa sellaisen hepulin, mitä en kestä katsoa. Etsiessäni tietä ettei tartteisi hypätä kaatuneen puunrungon yli, se on tehnyt jo voltin kerien ja käy vielä hyppäämässä mua vasten, "ihanaa parasta, tuu nyt!".

Osteopaatilla koira oli aluksi aika jännittynyt eikä olisi halunnut kääntää selkää paatille, ja olin jo laittamassa sinne kuonokoppaa, mutta päätettiin vielä suostutella sitä namien kanssa. Hyvin pian se siitä sitten pehmeni ja lopulta vain pitelin vähän varuiksi kiinni ja palkkailin nameilla, koppaa ei tarvittu. Osteopaatti oli aluksi sitä mieltä, että kuulostaa hermosto-oireilta ja hyvin voi johtua pilleristä.

Koirasta hän huomasi ensin, että maksan kohdalla on "pysähtynyt" alue. Oikeassa etujalassa oli myös jotakin, ja nämä yhdessä viittaavat niinkin outoon asiaan kuin närästys. Sitä on joskus heitelty maanisen on-off-nuolemisen syyksi, mutta asiaan ei ole paneuduttu sen enempää. Närästystä voi aiheuttaa melkein mikä tahansa ruoka-aine, ruokailuajat, napostelu jne, joten tehtävä kokeiluja. Lisäksi voisi hakea kuurin närästyslääkettä. Muistettava, että nämä eivät ole mitään kahden päivän juttuja, vaan tutkimusta on syytä jatkaa 3-4 viikkoa kerrallaan.

Viimeinen nikamaväli selässä oli myös hieman jumissa, mutta ei mitään suurta, laukesi nopeasti eikä koirassa näkynyt suurta reagointia missään vaiheessa. SI-nivelet oli ok. Iliopsoas-lihakset meinasi unohtua, mutta muistin onneksi lopuksi kysyä niistä ja kokeiltiin vielä. Oikealla ihan pieni kireys mikä suli helposti, vasen puhdas. Ehkä se hieroja oli osannut hoitaa niitä oikein.

Jotenkin tämä alkaa olla niin sekavaa, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Oikeastaan mua ei itketä, koira on mielestäni olosuhteet huomioon ottaen oikein hyvässä kunnossa juuri nyt. Mutta onhan tämä nyt ihan absurdia, kun kukaan ei tiedä onko mulla nippu toisiinsa liittyviä oireita jotka kaikki kumpuaa samasta, vai onko mulla täysin erilliset vaivat ja silkkaa sattumaa että ne on tässä yksilössä. Kysyin tätä osteopaatilta ja hänkin nosti kädet ylös, ja sanoi että on siinä kyllä melkoinen koira, ken tietäisi. Mutta onneksi tosiaan jonkinlainen mielenrauha on löytynyt enkä enää niin kauheasti yritä miettiä että miksi sitä ja miksi tätä, ja mistä mikäkin johtuu.

Jännitti aika lailla se lääkityksen purku. Ilmoitin koiran rally-tokon rotumestiksiin ja tutun koetoimitsijan kanssa sovin, että maksan vasta ennen koetta, jos ollaan edelleen kisakunnossa. Kerroin siis rehellisesti että ollaan purettu lääkitys ja että jos oireet palaa, palaan lääkitykseen heti, enkä silloin voisi osallistua. Eihän se osallistumismaksun menetys olisi suuri, mutta harmittaisi muutenkin niin paljon, ja sitten rahatkin menisi hukkaan. Kisoihin on niin paljon tulijoita että lupasi ottaa muutaman ylimääräisen varasijalle, niin mun paikka menisi varmasti vaikka en sitten pääsisikään. Tosi mukavaa, että tällaiseen ylimääräiseen järjestelyyn suostuttiin. Torstaina maksoin ja laitoin kuvakaappauksen vielä menemään. Harmitti, että olin ollut koko viikon itse kipeä ja treenaaminen jäänyt täysin nollille, mutta muistutin itseäni, että koira osaa kaiken ja tekee minkä tekee. Mä en usko, että sen kanssa enää voi oleellisesti muuttaa mitään, vaikka kuinka paljon treenaisi.

Totta kai mun teki mieli osallistua myös kokeeseen, mutta kyllä ehdottomasti eniten stressasi ihan vain se, että vieläkö niistä lääkkeistä päästään. Pidän sitä edelleen sellaisena portaikkona; 1. normaali koira, 2. jatkuva lääkitys, 3. mullan alle. Ykköspallilta voi toki päätyä suoraan kolmoseenkin, mutta silti se kakkosella keikkuminen tuntuu paljon uhkaavammalta. En uskaltanut tästä ääneen puhua kovinkaan monelle, pelkäsin että heti sattuu jotakin. Mutta ei sattunut.

Lauantaina sitten ajeltiin porukoilta koepaikalle. Emme ole koskaan käyneet siellä, mutta niin se taas tiesi ja pissalenkiltä palatessamme yritti vetää auton sijaan oikeaan suuntaan, parkkiksen taakse kentille. Tein siinä vähän vasemmalla peruutusta palkaten seisomisesta ja tallasin koiran varpaille niin että se kiljaisi. Joo, mitä olen sata kertaa sanonut ennen koetta treenaamisesta... se siitä ja koira autoon. Eihän se siis siitä itseensä ota, mutta juuri ennen kehää treenaaminen on vaan niin typerää, sillä harvoin tekee mitään hyvää. Jos virettä tarvii purkaa, mieluummin täysin eri temppuja kuin mitä pitäisi kohta radalla tehdä.

Kyseessä oli tuplakisat, mutta koepaikka oli silti ihanan väljä. Jotenkin ihmiset ei tunkeneet ihan kehän reunoille varsinkaan koirien kanssa, kuten täällä meillä päin? Aurinko porotti ja tämä oli koko kuukauden eka hellepäivä, pois lähtiessäni auton mittari näytti 27. Hain koiran kun meitä ennen oli kolme koiraa, palkkasin eka toisten koirien bongaamisesta ja sitten vähän lämppäsin vielä kuitenkin radalla olevia tehtäviä, lähinnä pyörähdys, eteen tulo ja takapään käyttö käännöksissä. Vikan koiran ajan maattiin tutulta lainatun sateenvarjon alla aurinkoa paossa, koira läähätti voimakkaasti. Muuten se tuntui ihan ok:lta, ympäristön suhteen varsinkin kivan rento, ei mitään rähinöitä missään vaiheessa.

Sitten sitä mentiin. Mun makuun se oli inasen matalassa vireessä, mm. spiraalissa tuntui että se on niin takana että se luikahtaa selän takaa hetkellä millä hyvänsä, ja kaikissa kaarroksissa piti varmistella että pitää paikkansa. Ehkä se oikeasti oli vain ideaalissa seuruupaikassa, joka normi edistämiseen nähden tuntuu ettää jätättää. Tämä oli muutenkin varsin sopiva rallyvire, juuri tähän lajiin ei tartteisi yhtään enempää, vaikka se mun makuun muuten onkin. Videolta se kyllä näyttää aika lailla täydelliseltä; kontakti kyllä vähän katkeilee mutta koira pysyy koko ajan keskittyneenä ja kevyesti ohjattavissa, se on aivan hiljaa ja levollinen. Vasta viimeisellä, siis viimeisellä kyltillä siltä pääsee ylimääräinen voltti, minkä onneksi tajuan uusia. Olisi kannattanut vielä pysähtyä perusasentoon ennen uutta lähestymistä, mutta onneksi se silti pystyi keräämään itsensä ja uusinnalla puhtaasti. Tästä ainoa -3 ja lopputulos 97p. Oikeasti se oli istu-puolenvaihto takaa-istu -kyltin päätteeksi vinossa oikealla, olisin antanut siitä -1, mutta valiotulos se olisi silti ollut.

video

Ja siitä sitten kolmas MESHYV, RTK4, sij. 4. (usealla oli sama pistemäärä, mutta olin hitain - saavutus tuon koiran kanssa kun yleensä hiihdän aivan liian kovaa! Ei siis ihan päästy palkinnoille mutta hällä väliä), eka valiotulos, unkarinpaimenkoirien rallyn rotumestari 2019! UPK palkitsi oman osuutensa joten tyhjin käsin ei taaskaan tarvinnut poistua. Aivan absurdi koira kaikkine saavutuksineen.

Talviloma

Pötkönen kävi vihdoinkin uusintakäynnillä osteopaatilla. Olin melko varma, että ei siellä mitään isoa voi olla, mutta ahdisti silti. Jos vain olen tullut sokeaksi.

Koira otti asennon käskystä. Pidän kättä sen kaulalla, vanha tapa ajalta jolloin se enemmänkin meinasi pureskella eläinlääkäreitä ym. Minua se ei pure, joten oma käsi on hyvä "jarru" siinä välissä, lisäksi ehtii tarvittaessa kiristää otteen kaulanahkasta. Se makasi kyljellään ilman että kukaan piti kiinni. Kehuin sitä kyllä runsaasti, rauhallisesti ja hiljaa, pitkin käsittelyä. Ei rimpuilua, ei väistelyä, ei puremista. Vatsalaukussa oli jotakin kireyttä mikä johtui ripulista. SI-nivelet normaalit, toisen puolen iliopsoas-kompleksin (siinä on kolme pientä lihasta) pienin lihas hieman kiristymään päin. Mutta siis lopputuloksena jopa hieman hämillään ollut osteopaatti: "koirassa ei ole mitään vikaa - se on sitten vain niin sinun koirasi". Ehkä jotain pientä oli ollut, koska se sai kuitenkin laseria mikä on voinut auttaa mahdollisiin kipuihin. Joka tapauksessa menköön tämä nyt oppirahoina siitä, että se ei anna hoitaa, ellen itse ole läsnä. Muiden kanssa tulee virhetulkintoja ja aggressiivinen käytös ei kerro kivuista, se käyttäytyy "huonosti" vain koska voi.

markkinoiden paras osuus

Helsingin viikonlopun jälkeen ajettiin Evolle toteuttamaan monivuotinen haave, talvivaelluksen kokeileminen. -> vaellusjutut omassa blogissa

Vanhuus ei tule yksin

Messariviikonloppu vietettiin Helsingissä. Mietin pitkään, pitäisikö töppöselle varata osteopaatti vain siksi kun nyt sinne ollaan menossa. Edellisestä käynnistä oli alle 2kk aikaa, ja koira oli päälle päin aivan normaali. Lopulta äiti lupasi viedä koiran, jotta ehdin itse lauantaina katsomaan sekä mudikehän että koiratanssin pm-kisoja. Sen piti olla vain sellainen "kaikki kunnossa, hyvää joulua" -tarkastus. Äiti epäili, rentoutuuko koira hänen kanssaan ja onko käsittelystä mitään hyötyä. Paatti on sen kanssa hyvissä väleissä ja osaa kyllä käsitellä koiraa, lupasin.

Mudipa sitten oli ollut aivan poikkeuksellisen yhteistyöhaluton, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan ja väkisin pideltäessä oli yrittänyt purra. Olin laittanut mukaan kuonokopan ja kehoittanut käyttämään sitä, jos äitiä yhtään jännittää koiran käytös, mutta olivat halunneet yrittää ensin ilman (tämä on kummallinen ilmiö, ihan kuin se koira siitä kopasta kärsisi ja sen käyttäminen olisi mitenkään "huonompiarvoista" kuin selvitä ilman). No koppa päähän ja edelleen aivan yhtä yhteistyöhaluton mudi ensin laseroitavaksi. Oli vähän rentoutunut siinä, mutta sitten kun taas oli yritetty käsin tutkia, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan. Hätäinen diagnoosi: kallon pohjassa eli ekassa nikamavälissä jotain ja oikealla takana issiaskipua tai hermopinne, mahdollisesti kovinkin kipeä. Kehoitti miettimään hermokipulääkekuuria välittömästi ja uusi aika minun kanssani 2-3 viikon päähän.

Diagnoosi oli järkytys. Jos metsässä riehuva, kotona sohvalle kiipeävä ja kaikin puolin seurallinen koirani on näkemättäni kovinkin kipeä, jotain on pahasti vialla. Ei vaan täsmää. Olen nähnyt sen kipeänä ja olen aivan hirvittävän herkkä sille, joskus jopa yliherkkä. En kuitenkaan niin päin, etten näkisi, kun kipua on. Tietenkin krooniseen kipuun tottuu, ja siinä sitä sitten itsesyytökset laukkasi - enkö vain enää näe? Mitä jos se kuitenkin on jatkuvasti kipeä, mutta on itsekin niin tottunut siihen, ettei enää kovin näkyvästi reagoi siihen? Hermokipulääkekuurista oli jo syksyllä kaksi eriävää mielipidettä eri eläinlääkäreiltä, joten samahan se nyt olisi kokeilla. Koira siis söi gabapentiiniä ja minä tarkkailin sitä henkeäni pidätellen. Turhaan. Mikään ei muuttunut. Ei kai se voi olla kovin kipeä?

Hierojalle oli aika vasta joulukuun puolivälissä, tuli taas turhan pitkä väli hänen ollessa matkoilla jne aikataulujuttujen takia. Kerroin osteopaattikäynnistä ja sovittiin että ottaa varovasti. Vähän pientä normaalia rasittumista siellä sun täällä, mutta ei mitään pahempaa eikä koira myöskään reagoinut kaulaan eikä selkään mitenkään. Silloin kun sillä on oikeasti ollut hermopinne, koko lihaksisto on ollut "shokissa" myös. Sen sijaan ne jo aiemmin mysteeriksi osoittautuneet etutassut antoivat taas kunnon aggressiiviset reaktiot, taisi olla erityisesti oikea. Ei tarttenut kuin lähteä lavasta alaspäin, niin koira oli sitä mieltä, että ammu ittes. Laitettiin laseria, siitäkin aluksi mulkoili aika tuimasti ja sain pidellä siitä napakasti kiinni ja käskeä pysymään paikoillaan, mutta rentoutui sitten. Hieroja kertoi tutusta ihmisestä, jolla oli ollut aivan sietämättömät rannekivut, oli kuvattu, ultrattu, otettu verikoetta ja suunnilleen kaikki mitä keksittiin, eikä mitään selitystä löytynyt. Sattumalta kokeili laseria ja se oli kuulemma ekana vuorokautena pahentanut kipuja, toisena alkanut helpottaa ja kolmantena olo oli parempi kuin aikoihin. Vaikka töppösenkään rtg-kuvissa ei mitään rikkoa löytynyt, uskon siis edelleen, että jotain niissä sen jaloissa on. Ei se tyhjästä noin käyttäydy. Epäselvää on nyt edelleen vain se onko kipu ranteissa vai varpaissa, minä kun en saa sitä esiin vaikka miten räpellän, käännän ja väännän, ja muiden se ei anna niin tarkkaan kokeilla.

Toinen osteopaattiaika piti olla ylihuomenna lauantaina. Melko varmasti koira siis oli vaan tahallaan heittäytynyt hirveäksi, eikä mitään suuria kipuja ainakaan ole. En tiedä uskonko mihinkään dominansseihin ja miten asian sitten voisi selittää, mutta se on ainakin fakta, että tuossa koirassa on sellainen "irvistelen ihmisille koska on hauskaa kun ne pelkää mua"-piirre, ja se kyllä on varmaan huvittanut itseään olemalla vaan tahallaan hankala. "Koska mä voin". Kiinnosti kovasti päästä näkemään miten se nyt käyttäytyy ja mitä sieltä oikeasti löytyy. Harmi vaan, että aika piti perua...

minäkö muka!

Jouluaattona, maanantaina aamulla, koiralla oli maha vähän löysällä. En ajatellut asiaa sen enempää, mutta päivän mittaan piti rampata useampi kerta sen kanssa ulkona ja iltaan mennessä totesin, että lienee fiksua jättää iltaruoka väliin kun kovin sekaisin on pakki. Taisin nakata sille Inupektia naamariin. Aamulla heräsin siihen, että paska haisee kuin viimeistä päivää ja suunnilleen jokainen matto on kurassa, lisäksi oli jokunen läjä oksennusta. Joulupäivä juostiin tunnin välein ulkona, katsoin siis oikeasti kellosta koska on taas aika hypätä, tämä ei ole liioittelua. Silti ehti aika monta kertaa tulla sisälle. Koirakaan ei pyytänyt ulos, mitään varoitusmerkkejä ei ollut vaan kura vaan lensi kerrasta kun niikseen tuli. Tässä vaiheessa laitoin sen suosiolla kylppäriin, kaakelit on nopeampi huuhtoa kuin normi lattian peseminen. Mattopyykin ohella riitti pyykkiä muutenkin, ripuli tuli sellasella voimalla että sitä roiskui pitkin seiniä, lattioita, mun lahkeita, koiraa jne. Joka kerran jälkeen aluset jolla se makasi, oli paskassa ja lensi koneeseen. Tiistaina aloin juottaa sille Nutrisalia ja iltapäivästä soitin päivystykseen. Ripulissa oli välillä vähän verta seassa, välillä se oli kellertävää ja välillä ruskeaa. Päivystäjä oli pyhät 50km päässä ja sanoi että saan tulla jos haluan, mutta jos koira juo vielä itse ja on ihan virkeä, niin ei hänkään voi kun laittaa sen tippaan eikä siitä ole sen enempää apua kuin suun kautta juomisestakaan. Kävin sitten vaan apteekissa ja lääkitykseen lisättiin Pepcid (närästyslääke muodostaa suojakalvon -> rauhoittaa) sekä maitohappobakteerit. Ti-ke yö oli ihan yhtä onneton ja keskiviikkona rampattiin samaan tahtiin pihalla. Ke kävin uudelleen apteekissa, tällä kertaa mukaan tuli Promax-ruisku jossa kolme annosta. Ke illalla oli pari pihakäyntiä niin, että koira vain pissi ja eläteltiin toiveita josko se tästä, mutta ke-to yönä taas paskaa tuli kylppärin täydeltä ja vuorotellen miehen kanssa rampattiin ulkonakin. Aamulla lähdin töihin ja mies jäi vahtimaan koiraa. Soitin klinikalle heti kun se aukesi, ja vaikka koira edelleen oli ihan virkeä ja söi/joi mitä laitettiin, iän kuultuaan kehoittivat tulemaan. Otin iltapäiväajan. Työpäivän ajan saldo pari pihalla käyntiä ja neljä vai viisi läjää kylppärissä. "Täällä haisee vatsatauti", ukko sanoi jo ekana päivänä. Paska täällä haisee.

Sieni parka on taas ollut yhtä surkea kuin aina silloin, kun mudi sairastaa. Tapaninpäivänä kävin sen kanssa kahdestaan metsässä. Se oli tosi outoa. Mattopyykkiä partsille kuivumaan laittaessa se luikahti aina sinne ja olisi halunnut muuttaa ulos, kun sisällä on niin kipeä tunnelma.

Tänään sitten oltiin klinikalla ja kaksi tuntiahan siellä menikin. Pantiin koira tippaan (suoraan suoneen) heti, sai myös pahoinvoinninestolääkkeet samalla, ja sitten meni verinäytteet analysoitavaksi. Pahoinvoinninestolääke toimii kuulemma (nykyään?) kohtalaisen hyvin myös perspuolen "pahoinvointiin" - olen tähän saakka luullut, että se hillitsee vain oksentamista eikä siitä ole ripulissa mitään iloa! Kiva kun päivystäjäkään ei tätä tiennyt sanoa, olisin mennyt tippaan  ehdottomasti jo tiistaina, jos olisin tiennyt tämän. Nestettä meni koiraan varsin hyvä määrä ja hyvin hyvin kärsivällisesti hän istui pöydällä yli tunnin niin kuin oli käsketty. <3 Verikokeissa kaikki ok, haluttiin ottaa nyt varmuuden vuoksi kun ell katsoi tiedostoista, että ei ole vuosiin otettu. Mitään vakavampaa haima/maksa/tms vikaa ei siis pitäisi olla vaan "vain" se tarttuva mahatauti. Kuulemma oli vähän aikaa sitten ollut klinikalla koira, joka oli oksentanut vuorokaudessa sen 20-30 kertaa mitä töppönen ripuloi. Ei se ole herkkua ollut sekään. Jotenkin oksentaminen on mun mielestä ahdistavampaa kuin ripulointi, varsinkin jos mukana on verta. Persiistä kuuluukin tulla kamaa ulos, suusta ei.

Inupektit voi kuulemma säästää niihin aikoihin kun koiralla on maha vain vähän löysällä, tällaiseen vesiripuliin niistä ei ole mitään iloa. Samoin ne Gefilus maitohappobakteerit ell suositteli hymähtäen vaikka syömään itse, eli ei ole juuri mitään merkitystä tungenko niitä koiraan vai en. Promax-tahna on ihan jees ja viimeinen annos kannattaa antaa huomenna. Pepcid auttaa enemmän oksentamiseen, siis suojaa vatsalaukkua, vaikutus ei mene suolistoon asti joten ripulissa siitä ei ole iloa. Kotiin saatiin pahoinvoinninestolääkettä neljän päivän annos tabletteina, enteromicrotabletteja joiden pitäisi kovettaa tuotosta kovastikin, pitkä tylosin-kuuri (vatsa-antibiootti) ja kasa Hillsin i/d-purkkiruokaa, joka mun kokemuksen mukaan on paitsi perkeleen kallista myös oikeasti toimivaa. Maanantain koira paastosi, mutta tiistaista alkaen sai keitettyä riisilihasekoitusta aina vajaan ruokalusikallisen desiin nestettä, joka ulkonakäynnin jälkeen. Riisit tuli ainakin kaaressa ulos aivan saman näköisinä kuin menivät sisäänkin. Nesteytys oli kuitenkin onnistunut koska verikokeissa nekin arvot kunnossa, koira ei siis ollut lainkaan kuivunut. Nutrisal oli musta hyvää kamaa kesähelteillä ja näemmä se toimi nyt tässäkin, tätä pidän jatkossakin kaapissa.

Nyt on sitten siirrettävä osteopaattiaikaa että kerkiää pitää karanteenit. Ennen kaikkea toivon, että ensi yönä täällä saa nukuttua itse kukin, tosin tätä kirjoittaessa koira vinkui (!) ulos ja teki sinne kolme tutun näköistä roiskuvaa läjää. Alan olla kävelevä zombie itse, ja mudi se vasta väsynyt onkin. Klinikalta lähtiessä kävi rullalle autoon ja huokaisi syvään. Joululahjatkin on koskematta paketeissaan, mutta jospa sitten vaikka uudenvuodenaattona. Ikimuistoinen joulu, mitään ei tehnyt mieli syödä paskan hajun leijaillessa jatkuvasti pitkin asuntoa ja satunnaiset konvehditkaan ei kerinneet vyörärölle kertyä, kun tuli noita portaita rampattua täältä toisesta kerroksesta pihalle. Onhan noita ripuleita, verisiäkin, muutama ollut aiemmin, mutta ikinä ei ole näin pitkään kestäneet. Kaveri kertoi, että heillä oli mennyt kuusi päivää. Tämä on nyt sitten erityisen ärhäkkä ja raju versio tänä talvena. Jospa se nyt edes pikku hiljaa tästä, olihan tässäkin neljä tuntia paskomatta nyt.

Osteopaatilla

Perjantaina päästiin vihdoin hoitoon. Pahin kipukohtaus laukesi ehkä puolessa tunnissa lauantaina tapahtuneen jälkeen, sen jälkeen koira meni portaita, pissi ja hyppäsi sohvalle ihan normaalisti. Söi Norocarpia keskiviikkoiltaan asti, sitten halusin kokeilla mitä tapahtuu jos jätän sen pois. Ei tapahtunut mitään muutosta. Ohjeiden mukaan pidin sen suht rauhassa, remmikävelyä suositeltiin niin paljon kuin koira vaan haluaa, mutta ei muuten repivää liikuntaa tms.

Lapojen välissä jokin ongelma, ei olisi ensin antanut mennä lainkaan sille alueelle, vaan käänsi aina naaman kohti osteopaattia. Hän on ilmiömäisen hyvä suostuttelemaan ja lopulta koira antoi aivan nätisti hoitaa. Tämä todennäköisesti ollutkin viime viikonlopun akuutin kivun syy, vamma tuntui kuulemma tuoreelta.

Takana oikealla iliopsoas-lihas hieman menossa jumiin, hoiti sen samalla. Siitä on vain 2kk kun viimeeksi käytiin, nyt jos se ei kestä edes sitä aikaa, en tiedä mitä tehdään. Takana myös reisiluun ja ristiluun välissä jonkinlainen jännite eri suuntaan kuin yleensä on, jos on, tällaista ei ole koskaan aiemmin nähnyt. Se laukesi kyllä pois. Ei uskonut, että tämä olisi ollut suurin kivun syy. En tiedä mistä sen voi tietää.

Ja sitten sillä on erittäin todennäköisesti varpaiden nivelrikko, se mitä jo hierojan kanssa mietittiin aiemmin. Kysyin lopuksi siitä ja osteopaatti oli kokeilemassa oikeaa etujalkaa, ei paljoa ehtinyt kun koira sai raivarin eikä siinä auttanut enää kenenkään suostuttelu. Ei sitten härkitty sen enempää, olisihan sitä väkisin voinut pitää kiinni, mutta selväksi tuli jo, että jotain on. Pitää maanantaina soittaa klinikalle ja kysyä Cartrophen-pistoksista, ja voisihan sen ehkä kuvata jos sen voi hereillä tehdä. Toisaalta oli mikä oli, jos pistokset voi ottaa vaikkei ole varmuutta nivelrikosta, antaa mennä vaan. Akupunktiota voisi kanssa nyt ottaa, mutta taitaa olla se ainoa sitä tekevä lääkäri taas jouluun asti kesälomillaan. Pientä annosta kipulääkettäkin voisi miettiä, tai ainakin kokeilla. Tätä mun pitää vielä pohtia, olen aina ollut sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun mun koira tarttee jatkuvaa kipulääkitystä, sen on aika mennä. Se raja hämärtyy niin helposti ja jos se nyt pärjää pienellä annoksella, kohta sille pitää antaa isompaa annosta ja sitten lopulta se saa maksimimäärän mutta oireilee silti. Nollalinja on niin helppo pitää. Toisaalta ei se nyt yhtään onnu eikä mitään, joten ei ne kovin kipeät voi olla, vaikka koskettaessa onkin aggressiivinen. Äiti saa kutoa sille talveksi villasukat, joko puikot sutii?

Lopuksi vielä puhuttiin koiran elämästä, kivusta ja viimeisistä vuosista. Osteopaatti uskoi, että kyllä sillä on vuosia vielä jäljellä. Akuuttiin kipuun ei kuole, ja niin kuin jo aiemmin sanottu, vaikka se huutaa kuin hullu, se luultavasti ei ole vaarallista ts. huutaessa se ei vahingoita itseään sen enempää. Kipua lääkitään, lääkkeet kannattaa ehkä jatkossa nyt kantaa aina metsässäkin mukana, niin on heti käsillä. Lääkitsemisen jälkeen sitten hoidetaan. Kylmäpussia ei ehkä suositellut varauksetta, voi kokeilla koiran reaktioita seuraten. Sille on kuitenkin syynsä miksi vahingoittuneelle alueelle tulee tulehdustila ja turvotusta; aineenvaihduntaa tarvitaan paikalle ja shokkikylmä turruttaa kivun ohella myös sen. Kerroin, miten kamalaa on että jatkuvasti pitää kytätä ja vahtia ja hillitä, kieltää hyppimästä ja jahtaamasta ja tekemästä niitä äkkikäännöksiä, ja sitten kaiken sen jälkeen tapaturma tuleekin koiran kävellessä. Osteopaatti sanoi, että yritä olla murehtimatta ja kieltämättä, anna sen vaan elää tyylillään. Sattuu jos sattuu, ei sitä kuitenkaan voi estää, kuten nyt nähtiin. Tärkeää vaan huolehtia siitä lämmittelystä ennen kaahaamisia, mutta se onkin sitten ainoa asia mitä oikeasti voi tehdä tilanteen hyödyksi. Mitä enemmän se liikkuu, sen paremmassa lihaskunnossa se pysyy, ja se on kuitenkin oleellisen tärkeä asia. Lisäksi paatti sanoi, että usein kun ikää tulee, koiran elimistö "turtuu" näille tällaisille ja usein ne kipupiikit tulee vähenemään joko määrällisesti, tai sitten kipu ei ole niin repivää että saa koiran huutamaan. En tiedä miten sekään on mahdollista, mutta osteopaatti on jotenkin niin karismaattinen ja sielukas, että pelkkä keskustelu sen kanssa rauhoittaa aina kovasti.

Herkkä koira ja sen herkkä omistaja

Töppönen on käynyt osteopaatilla viimeeksi maaliskuussa, jolloin oli puhetta puolen vuoden väleistä, ellei oireita ilmaannu aiemmin. Koira on tänäkin kesänä uinut mielestäni aika paljon, laiturilta hypyt on olleet jo vuosia kiellettyjen listalla mutta ei se rannastakaan mitenkään rauhassa kävellen mene:

Se on voinut oikein hyvin, menee sohvalle, liikkuu lenkillä normaalisti, venyttelee sekä etu- että takapäätä, jaksoi vaelluksellakin aivan kuten aina ennenkin. Mutta. Elämässä tuntuu olevan aina pieni mutta. Huomasin ehkä kuukausi sitten, että se aina välillä liikkeessä, treeneissä tms kääntyy mulkaisemaan kuvettaan. Välillä reiden ulkopintaa, välillä enemmän vatsan alle sisäpuolelle, välillä ehkä vain vehkeitään. Vilkaisu on aina niin nopea, että siitä on vaikea sanoa, eikä se myöskään nuolaise, kirputa tai jää tuijottamaan, vilkaisee vain. Viimeisimmät kerran teki sitä oikealle puolelle, mutta en vanno, etteikö vasenkin olisi välillä edustettuna. Tämä saattaa tulla kerran tai kaksi päivässä ja sitten olla useita päiviä taukoa. Juuri sen verran vähäinen oire, että mietin useita viikkoja etten vain kuvittelisi kaikkea ja olenko ihan hölmö.

Viime vuoden ongelmat alkoi elokuussa, joten päätin, että sama se on aikaistaa puolen vuoden käyntejä yhdellä kuukaudella. Niin hirveää, jos jotain ehtisi sattua, se jossittelu ei loppuisi sitten koskaan. Se alue mikä jotain tuntemuksia lähettää, on kuitenkin juuri se, missä se viimeeksi erittäin pahasti osumaa ottanut iliopsoas-perhe asustelee.

Kyllähän minä hiljaa mielessäni tiesin, ettei ole hukkareissu. Osteopaatti jälleen kerran kehui koiran herkkyyttä, ja kehaisi hän myös minua: todella hienoa että tunnen koiran ja niin pienestä näen kun se on epäkunnossa. Aivan ehdottomasti paljon helpompaa hoitaa kun on vain pikkuvikoja, eikä koira ole mennyt jalattomaksi asti, joten ikinä kun siltä tuntuu tämän koiran kanssa, kannattaa varata aika eikä pelätä olevansa vain vainoharhainen hölmö. SI-nivelet oli varsin ok, mutta oikealla iliopsoaksen pienin pätkä jonka tarkkaa nimeä en taas muista, oli hyvää vauhtia menossa kramppiin. Vasemmassa reidessä/lonkassa issiashermo jäämässä ahtaalle, ja sitten vielä hännän juuressa jotain suttua (liekö tullut uimisesta?). Myös niskassa ja varsinkin toisen (vas?) puolen sylkirauhasissa ongelmaa, seurattava kotona ettei ole mitään hammastulehdusta tulossa. Kaikki saatiin hoidettua, osteopaatti sai kyllä käyttää taas kaikki suostuttelijan taitonsa kun koira oli aluksi kovin jännittynyt ja väisti alta. Väkisin sitä ei tuolla ole pidelty eikä nytkään tarvinnut, se vaan pyydetään takaisin ja edetään koiran ehdoilla. Minusta on aina kauhean liikuttavaa katsoa sitä vuoropuhelua koiran ja osteopaatin välillä,  osteopaatti katsoaa koiraa silmiin ja sanoo sille, että tiedäthän että lupaan olla ihan tosi varovainen. Koira ihan takuulla ymmärtää että sitä yritetään auttaa. Sillä saattaa olla paha ilme, mutta ei se ole sen oloinen, että se nappaa kiinni hetkellä millä hyvänsä. Ja monessa muussa paikassa se juuri nimenomaan on sitä, ja mun on roikuttava sen kaulavilloissa jo valmiiksi.

Toinen, mikä on toki taas helppo jälkeen päin sanoa, mutta mielestäni koira hyppäsi sohvalle niin, että se ei varannut ekalla askeleella sohvalla kunnolla painoa vasemmalle takajalalle. Joskus mietin hetken ontuuko se vasenta takajalkaa sen yhden askeleen. Koskaan se ei ole mitään sanonut, minä olen vain kovin hysteerinen tuijottaessani sitä nykyään, ja panen merkille kaiken. Suurella mielenkiinnolla odotan muuttuuko tämä nyt, ei meinaan pätkääkään yllättänyt että vasemmastakin jalasta löytyi sanomista.

Nyt kun se ristiluun alue tuntuu olevan tämän koiran heikoin lenkki, ja vaivaavan vuosi vuodelta enemmän, saatiin taas kehoitus jatkaa jo aiemmin saatuja jumppaohjeita ja ottaa ne mieluiten päivittäiseksi rutiiniksi. Syvät lihakset tykkäisi hyvää kun noita muistaisi tehdä. Rintalihaksia pitäisi myös nyt lähipäivinä puristella ja venyttää kotona, ovat kovin jumissa nekin. Koira jännitti niiden käsittelyä sen verran, ettei väkisin tehty vastaanotolla.

Osteopaatti Mari Vidgren: Urheilukoiran huolto -luento

Paikallinen eläinkauppa järjesti luennon, mihin yhdistyksemme jäsenet pääsivät maksutta. Oletin, että otsikon mukainen nimeke pitää sisällään lämppä-, jäähdyttely-, venyttely- ym. ohjeita. Enemmänkin luento painottui "koska osteopaatille"-mainostamiseen... mutta olipahan tuolla vähän asiaakin, tässä lyhennelmä:

-koiran elämän peruselementit

*oikea, sopiva ravinto. Sisältää lisäravinteet, ainakin kovassa treenissä

*puhdas vesi

*riittävä lepo

*eläinlääkäri, hammashuolto

*kehonhoito: fysioterapia, hieronta, osteopatia, kiropraktikko, akupunktio jne tarpeen ja yksilön mukaan. Osteopaatista tullut nykyään vähän muoti-ilmiö, älä unohda perushierontaa. Vidgrenin mielestä osteopaattia tarvitaan jonkin ongelman korjaamiseen ja sen jälkeen elämän pitää jatkua, perus ylläpitoon ja onko kaikki ok-tarkastuksiin riittää hieronta. Myöhemmin kuitenkin sanoi että 6k väli ihan ok käydä...?

*turvallinen ympäristö

*varusteet: valjaiden tulee olla istuvat (kaularangan liikerajoite voi tulla myös huonoista valjaista), vaatteet tarpeen mukaan

*oikeaoppinen valmennus = ikäkauteen sopiva

-koiraa ei ole tehty agiin tai mihinkään muuhunkaan meidän keksimään harrastukseen -> päiväohjelman oltava tasapainoinen ja pelkkä lajitreeni ei ikinä saa korvata perusliikuntaa ("emmä ehdi lenkille niinä päivinä kun meillä on treenit" .... )

-koiralla on suorahkot SI-nivelet -> mahdollistaa todella pitkäkestoisen, energiatehokkaan liikkumisen, joka saalistajalle tyypillistä

-"keho on mestariteos"

*jos ei pelitä, vrt. rikkinäinen auto: kilinää, kolinaa, nykii ja potkii

*osteopaatti = "öljytään masiinaa". Nivelet, nikamat, selkäranka -> liikettä sinne missä se on estynyt -> hermosto, verenkierto, lihakset, lymfakierto, sisäelimet jne parempaan

*kuriositeettina: vasemman puolen munuaisen verenkierto on yksi "heikoin lenkki", jossa voisi jopa sanoa olevan käyneen suunnitteluvirheen. Tämä pitäisikin googlettaa.

-ihmiseen verrattuna eläin ei odota osteopaatilta mitään, ei ennakkoluuloja hoidon tehosta tai tehoamattomuudesta, ei myöskään plasebovaikutusta

-osteopaatti ei tee täydellistä koiraa, vaan korjaa kunkin koiran vain niin hyväksi kuin se voi olla. Esim rakenteen aiheuttamia puutteita ei voi poistaa.

 -itsekorjaamismekanismi elimistössä vahva, vrt. käteen tullut haava: jos ei hyytymistekijöissä ongelmaa kuten normaaleilla ihmisillä ei ole, se paranee itsestään

-tämän takia hoidon jälkeen tärkeää noudattaa annettuja ohjeita "ota seuraavat päivät rauhassa", "seuraava viikko vain pissatukset hihnassa" jne -> elimistölle aikaa hoitaa osteopaatin aikaansaama paranemisen alku loppuun asti!

-urheilukoirille tulee lajista riippumatta väistämättä pieniä tapaturmia, liukastumisia, virhearviointeja jne joita ei kaikkia kerkiä edes huomata, koska korjaa nanosekunnissa itse liikeradan -> rasitusvammoja tulee aina -> 6kk välein ihan hyvä käydä osteopaatilla. 2kk välit, mitä jotkut harrastaa, hieman turhan tiheään, kannattaisi ennemmin käydä välissä siellä tavan hieronnassa

-lajitreenit kannattaisi aloittaa vasta vuoden iässä, kun kroppa oikeasti kehittynyt! Ei auta, jos on välikuvattu terveeksi, ei pitäisi silti kiirehtiä. Kropassa on kuitenkin kaikki kesken.

-pentu vastaanotolle vain, jos tekee 4m kamikazeloikan kalliolta alas tms -> juurikin siksi että pennut kesken kehityksen, ei hyötyä tarkistella kun kropassa kaikki muuttuu vielä

-1v ikään saakka ainoa treeni saisi olla tasapainoilua tasapainotyynyllä -> asentotuntoreseptorit kehittyy. Muutama minuutti kerrallaan riittää hyvin ja nimenomaan asennon pitämistä paikallaan, ei mitään temppuja tyynyn päällä.

-toipilaat (leikkaus tms) ennemmin fyssarille, kuntouttamiseen tarvitsee erilaiset ohjeet kuin korjaamiseen

-poislukien pitkään vaivanneet ontumat tms joihin vasta aikojen kuluessa löytyy syy ja esim leikataan -> kivun välttely pitkään on takuulla tehnyt sekundääriongelmia muualle

-synnyttäneet nartut pentujen luovutusiän jälkeen ennen aktiiviseen elämään palaamista myös hyvä käyttää tarkastuksessa

-samoin seniorit, kun aktiiviura alkaa hiipua. Huomaa, että lajitreenejäkään ei kannata lopettaa kuin seinään, kevennä pikku hiljaa jotta jo saavutettu lihaskunto säilyisi mahdollisimman pitkään. Mahdollisuuksien mukaan pieniä harjoituksia myös vanhalle koiralle.

-peruskunto: kestävyys, nopeus, voima. Minkään lajin temppuja ei voi treenata ilman näitä.

-jokainen hyppy tai muu treeni on askel lähemmäs rasitusvammaa -> mieti aina montako toistoa tarvitsee ja vältä niitä "kokeillaan nyt vielä kerran" -otoksia!

-alkuverkka (15-20min, tarpeellinen aika ei vähene vaikka koiralla olisi mikä ihmetakki päällä) & loppujäähdyttely (=lihas saa venyä jotta kuonat lähtee liikkeelle) ensiarvoisen tärkeitä

-nesteytys: opeta juomaan käskystä, jotta hellepäivänä levottomassa kisaympäristössä tms saat koiran varmasti juomaan. Kuivuneilla lihaksilla (elimistöllä) vaarallista urheilla.

-treenin jälkeen lepo on erittäin tärkeää. Ei auta, että on se ollut 8h yksin kotona päivällä.

-traumaan akuutti ensiapu on aika KYLMÄ, jotta kudosvaurio ei pääsisi niin isoksi

-ei ole huono idea ostaa autoon, treenikassiin jne räjäytettäviä (ravistettavia) kylmäpakkauksia

-ylipaino urheilukoiralle ehdoton ei

-kipulääkekuurin aikana tarkista vatsansuojalääkkeen tarve, vähintään maitohappobakteeria kannattaa antaa, jottei mennä ojasta allikkoon

-suomen luonto on mahtava!

-uusi lumi = kuin kahlaus vedessä, kävelyä, max ravia, ei syöksyloikkia

-kesällä uinti, kahlaaminen, mieluummin rannan suuntaisesti rauhassa kuin lelun perässä hulluna

-monipuoliset lajit, agikoirankin pitäisi tehdä jotain muutakin kuin agia, jotta tulee käyttäneeksi kroppaa monipuolisemmin

-toipumisajat on usein tosi pitkiä, ja moni vamma ei koskaan kuntoudu täysin alkuperäisen veroiseksi. Panosta siksi siihen, että loukkaantumisia ei tulisi.

Postauksen kaikki kuvat viikonlopulta mökiltä. Joskus mä aina mietin mitä kaikkea sä oikein osaat ajatella.