Tänään sitten se koulutus, mihin alun perin olin tänä viikonloppuna vain menossa. Eilisten kisojen tuomari siis piti tänään samassa hallissa koulutusta. Alkuun oli yhteinen noin tunnin luento ja aikaa kysellä mistä halusi, ja sitten jokaiselle 20min yksilökoulutusta. Jaettiin aika yksissä tuumin niin, että ensin 10min per koira ja sitten toisella kierroksella toiset 10min per koira. Koiria oli 8 ja kuunteluoppilaita jokunen. Sienen otin kevythäkissä sisälle. Koira oli selkeästi eilisestä väsynyt ja paras terä oli poissa, mutta ihan hyvin se silti jaksoi. En tyypillisesti ikinä treenaa kokeen jälkeisenä päivänä (ainakaan samaa lajia), vaan käyn pitkällä metsälenkillä tms.
Tässä nyt sekalaiset muistiinpanot, jotka on yritetty järjestää aiheittain:
-kisamaiset treenit: kaveri arvostelee, videoidaan -> tiedosta mitä teet radalla koejännityksessä
-keskity kisoissa ohjaamaan kuten teet treeneissä! Tiedostettava millaisia eleitä käytät, jos useita koiria ja niillä eri käskyjä tai muuten erilaista ohjaamista, keskity muistamaan minkä koiran kanssa olet kehässä.
-kokeile treeneissä tietoisesti eri kylttejä pienemmillä avuilla, pelkästään sanallisilla käskyillä tai pelkästään käsimerkeillä -> tiedät miten vähällä koira suoriutuu eri tehtävistä
-jos sanallinen ja käsiele, aina sana ensin! Koira alkaa muuten reagoida kaikkiin käden heilautuksiin.
-pujottelun/spiraalin lisäksi myös houkutuksessa voi olla ihminen, esim. ajanottaja
-alokasluokan kokeissa isoin ongelma se, ettei koirat oikeasti osaa lainkaan seurata (ilman namia) -> ohjaaja joutuu kauheasti kalastelemaan koiraa jotta se pysyy mukana. Seuruun koulutus on työlästä ja tylsää temppuihin verrattuna, mutta kannattaisi silti tehdä pohjat kuntoon ennen kuin kiirehtii kokeeseen.
-ylemmissä luokissa seuruu usein kanssa kärsii, koska temppuja tehdään paljon ja niistä myös palkataan paljon. Osaavaa koiraa pitäisi radalla pääasiassa aina palkata vain kylttien välissä seuruusta.
-kokeneelle koiralle kannattaa joko keksiä ihan omia liikkeitä tai ottaa mallia esim. ruotsin rallysta (1 askel - maahan, 2 askelta - istu, 3 askelta - seiso tai esim. 2x vasen täyskäännös tehdäänkin 3x). Tärkeää, että koira ei koskaan tiedä mitä radalla tehdään. Temput voi myös tehdä esim. metrin kylttien jälkeen eikä aina oikealla suorituspaikalla. Spiraalin keskellä voi tehdä pyörähdyksen tai jättää koiran liikkeestä maahan ja kiertää itse loput kierrokset spiraalia.
-tekniikka- ja rataharjoitukset pidetään aina erillään! Radalle vain tehtäviä mitkä koira osaa, kaikki uudet jutut opetetaan ensin erikseen ja vasta kun osaaminen on vahvaa, otetaan mukaan radalle. Sitten jos radalla tulee joku ongelma, voi kokeilla kerran tai pari uusia (kuten tekisi kokeessa), jos ei onnistu, ei jäädä hinkkaamaan jolloin ratatreeni muuttui lennosta tekniikkatreeniksi. Radan ja tekniikan suhde vaihtelee tosi paljon seurojen ja koirien mukaan, mutta pitäisi miettiä mikä on järkevää eikä tehdä sitä mikä on itselle vaivattominta tai kivointa.
-harjoittele sitä mikä on vaikeaa! Et edisty yhtään jos kertaat vaan sitä minkä jo osaatte.
-sivuaskeleet ja peruutus: pitkät pätkät vahvistaa takaosan käyttöä. Mm. kasin pujottelu peruuttaen ohjaajan jalkojen ympäri, tikapuiden kävelyttäminen -> lajiin suoraan liittymättömät oheisharjoitukset aina hyväksi
-tekniikkaa ei liian montaa projektia kerrallaan, 2-3 työn alla olevaa asiaa riittää hyvin. Tauot tekee hyvää osaamiselle joten treenaa viikko tai pari tiettyjä juttuja, jätä ne täysin ja tee seuraavaksi jotain ihan muuta.
-3 OV:t tulee ylemmissä luokissa yleensä siitä, jos ohjaaja joutuu hidastamaan/pysähtymään koiraa odottaakseen, ei käsieleistä vaikka moni niin luulee. Käsiä saa käyttää ylemmissäkin luokissa, kunhan käsi ei jää päälle eli käskytys ei ole jatkuvaa. Silti ihan joka tehtävässä saa näyttää kädellä lyhyen avun, jos niin haluaa. Huomaa kuitenkin että jalkojen liikutus ja esim kumartelu tuottaa kyllä virheitä.
-imutus ei ole palkkaamista, se on houkuttelua. Yritä päästä nameista heti alussa eroon ja sen sijaan että vaan imutat pitkää pätkää seuraamista / pahimmillaan rataa, laita namit taskuun ja rakenna seuruu askel kerrallaan askel - palkka taskusta - askel - palkka taskusta jne. Radan imuttamisessa ei ole mitään järkeä, radalle vain tehtäviä mitkä koira jo osaa ilman että sitä vedetään vaan ruuan perässä.
-edistävälle koiralle peruutusta, sivuaskelia jne jotta oppii että seuruussa voidaan mennä paljon muihinkin suuntiin
-hyppy kannattaisi alun perinkin opettaa matalassa vireessä kävellen. Helposti tulee kierre että koira on liian nopea, ohjaaja joutuu juoksemaan ja kiirehtimään mikä taas provosoi koiran vielä nopeammaksi. Älä lähde mukaan ryntäilyyn.
-hypyn jälkeen radalla usein tahallaan tehtäviä mitkä edellyttää koiralta hyvää haltuun tuloa. Jos juostaan ja kiire jää päälle, tulee isoja virheitä.
-moni virhe mikä avossa -3, tuottaa voittajassa -10, esim liian laajat käännökset. Avo->voi luokanvaihdos siksi vaikein ja voissa yleensä heikoin tulostaso.
-jo alussa hyvä nähdä mitä ylempien luokkien rally-toko on, joten kannattaa käydä katsomassa kisoja ja etsiä videoita netistä! Luokka kerrallaan eteneminen ei ole kovin mielekästä, paitsi että kivoimmat liikkeet on ylemmissä ja koira helposti kyllääntyy alon (alohan on liki pelkkää seuruuta) junnaamiseen, sitten on jossain vaiheessa hirveästi uutta opeteltavaa. Kannattaa siksi ottaa elementtejä ylemmistä heti alussa mukaan, esim oikean puolen tekeminen, pyörähdykset (pohjat puolenvaihtokäännöksille), merkille irtoaminen.
-asennon vaihdoissa jos pomppaa yli puoli metriä mihin vaan suuntaan tuottaa -10. Aivan täyttä hissitekniikkaa tokon kaukokäskyjen tapaan ei vaadita, mutta se helpottaisi kyllä jos kriteeri olisi selkeä. Jos hyväksyt vähän steppaamista, se helposti laajenee.
-seisomaan nousussa parempi olisi etujalat paikoillaan -tekniikka, tällöin ohjaajan helpompi arvioida mihin asettua kyltillä esim i-s-kierrä koira jos koira oikealla. Toisaalta jos koira nousee takajalat paikallaan, opittava vain tietämään oman koiransa ulottuvuus, jotta osaa jäädä alussa riittävän kauas.
-i-s-m -vaihdoissa jos koira vino, etupalkka voi auttaa suoristumaan (jos osaa luopua)
-hyppyjä ja putkia saisi aina olla kentällä vaikkei niitä olisi tarkoitus suorittaakaan. Samoin jos houkutus on vaikeaa, kentällä voi aina olla jotain sälää. Koiran pitäisi tottua ettei ne ole mikään juttu eikä niitä pidä jäädä odottamaan "kohta pääse tuonne".
-houkutukseen kannattaa keksiä mitä erilaisempia juttuja, lelu ja ruokapurkki on niin tylsää. Esim tyhjät isot pahvilaatikot voi olla koirista tosi kiinnostavia.
-jos houkutus vaikea, laita kentälle parin metrin välein useita leluja (esineitä) suoraan linjaan. Lähde lähestymään ja heti kun koira jää tuijottamaan niitä, käänny oikeaan (jos koira vasemmalla). Palkkaa kun koira korjaa paikkansa. Voi myös tehdä temppuja jotka koira osaa ja joista se tykkää. Tavoite siis vahvistaa seuraamista ja kontaktia ohjaajaan -> ei ehdi ajatella houkutusta.
-poispäin peruutus harvoin menee niin pahasti vinoon, että siitä saisi siksi -10. Varo kuitenkin ettet peruuta koiraa kylttitelineisiin, hyppyyn tms. Ohjaajan vastuulla on aina se, että reitti on turvallinen. Jos koira menee aina vähän vinoon samaan suuntaan, jää itse lähdössä ihan hitusen vinoon vastakkaiseen suuntaan (tai opeta koira tulemaan hieman vastakkaiseen suuntaan yli eteen seisomaan tulossa -> kompensoi vinoutta).
-jäävissä hidas reaktio ei haittaa, jos kuitenkin heti alkaa esim istua tai mennä maahan eikä näytä siltä että jää seisomaan ensin. Jos istumisessa kestää, ohjaajan on annettava käsky niin ajoissa, että koira päätyy istumaan kyltin suoritusalueelle.
-suora sarjahyppy, putki ja houkutus peräkkäin -> testaa haltuun tuloa...
-liikkeestä istuminen radoilla paljon oikealla -> opeta paluu ("kutsu koira") myös oikealle! Merkiltä paluu on aina vasemmalle. Treenaa istumiseen myös häiriöt, esim putki saattaa olla seuraava tehtävä, maltettava luopua siitä ja istua kunnolla silti. Varo liikaa toistoja, jos junnaa pelkkää istumista, koira usein herkästi jumittaa eikä enää tee sitä koska kyllääntyi jo ja tarjoaa seisomista.
-vaikeille kylteille superpalkka, korosta sitä että tämä on tärkeä tehtävä ja sellaisen palkan saa vain ja ainoastaan tästä.
-merkki: ohjaaja voi olla vinossa kohti merkkiä, vain -1 OV
-käytösruutu: treeneissä aika aina 4-5min niin kokeen 3min tuntuu lyhyeltä! En tajunnut kysyä onko tämä aina palkaton vai tuleeko siellä kuitenkin välipalkkoja. Mieti ja treenaa välit maalista käytösruutuun ja käytösruudun ajan loppumisesta kehästä ulos menemiseen. Mieti myös miten toimit jos odotusta tuleekin normaalia enemmän, esim rataa suorittaa poikkeuksellisen hidas koirakko joilla menee 4min. Omaa koiraa ei käytösruudussa kannata kovin paljon vapautella eikä varsinkaan rapsutella/hilluttaa, paitsi että toisen häiritseminen ei ole reilua, käytösruudusta poistuminen tuottaa hylkäyksen. Jos omaa siis kovasti siinä hilluttaa ja se hyppää liian pitkälle, koko suoritus hylätään siihen! Samoin jos koira ehtii käydä väärässä asennossa (-10TVÄ), ei kannata järjestää mitään sirkusta asetellessaan sitä takaisin, koska helposti ottaa vielä lisää virheitä (OV ym.).
-käytösruudun kesto voidaan rakentaa esim kakkosen tai kolmosen kertotaululla (2, 4, 2, 6, 2, 8s tai 3, 6, 3, 9, 3, 12s jne välein palkka). Pidä kirjaa ajoista ja pidä kirjaa siitä miten ja millä hetkellä palkitset, ihmiset toistaa niin helposti kaavoja.
-kysyin käytösruudun arvostelusta. Tosiaan voi väärän asennon lisäksi saada miinusta kaikesta muustakin, esim reiteen taputus -3OV. Sanoin, että joku tuomari on joskus sanonut että voittajan 2min aikana saa 8 kertaa toistoa käskyn, yli menevistä tulee miinusta. Pirttimaa ei ollut samaa mieltä, eikä ole mitään yleistä linjausta, se on ollut vain sen tuomarin näkemys. Käskyn toistaminen ja koiran kehuminen on sallittua, mutta jatkuva käskytys on virhe -> arvostelu on aina jossain määrin tuomari- ja tilannekohtaista eikä Pirttimaa suostunut sanomaan mitään käskyjen maksimimäärää. Jäin siihen uskoon että reilusti yli 8 kertaa per 2min saisi toistaa.
No sitten Sieni. Ekalla kierroksella tehtiin kaikki rataa, joka on suunnilleen tässä (aloittelijoille kylttejä toki vähän sovellettiin):
-lähtö!! Eilisessä kokeessa koira jäi katselemaan tuomarin alkuhöpinöitä ja se teki sen saman nytkin. Olin pyytänyt useita lähtöjä jotta pääsen palkkaamaan kontaktista, mutta eipä sitä meinannut olla kun koira vaan katseli tuomaria. Erittäin epätyypillistä, tämä nyt treeniin.
-hyvä takaosan käyttö käännöksissä, samoin askel vasemmalle koira oikealla hieno
-oikealla istumiseen voi joko kouluttaa oman käskyn, tai sitten tekee sen pienellä käsiavulla mikä on kyllä mestarissakin aivan sallittu. Kokeilin ja se toimi ihan hyvin, mutta näyttää vaan aika tyhmältä. Tässä on nyt vaan niin monta projektia että taidan ainakin toistaiseksi oikaista tämän ja vetää koiran kädellä kohdilleen.
-poispäin peruutus kuntoon (sitä en edes yrittänyt), samoin eteen seisomaan tulo oli nyt hakusessa
-oikea täyskäännös sujui nyt paljon paremmin kuin eilen.. muista käsky ennen käsimerkkiä!
-sarjahypyllä ja putkella tehtiin sitten kikkailuja, ekalla vein sen seuraamalla ohi molemmista. Putki ei ole lainkaan niin kiusallinen kuin ne esteet, aika jännää. Hypyillä sitten vielä pyörähdystä, puolenvaihtoa edestä jne juuri ennen estettä. Alkuun mokasi kerran kun ei kuunnellut, mutta korjasi heti ja loput onnistui. Sienelle nyt paljon kuuntelua. Sarjahypyn välissä otin sen haltuun, onnistui hyvin.
Toisella kierroksella katsottiin ensin peruutusta, vasemmalla se on kunnossa, oikealla haparoivaa. Ei ollut takajalkatargettia enkä tiedä tarviinko sitä välttämättä tässä enää kuitenkaan. Kokeiltiin askellusta ja vasemmalla aloitan sen koiran puolen jalalla ja otan yksittäisiä askelia. Oikealla kannattaa ottaa tasa-askelia ja aloittaa myös vasemmalla, koira väistää jos aloitan oikealla. Yksi askel kerrallaan ja palkka jos koira päätyy seisoma-asentoon oikeaan kohtaan. Jos aukeaa ulospäin, käännytään 90 astetta poispäin koirasta ja palkka kun tiivistää oikeaan paikkaan. Jos ylityöskentelee ja kääntyy mun alle, suorista koira ottamalla askel eteenpäin ja taas palkka kun seisoo oikeassa kohdassa. Tämä toimi kivasti ja saatiin lopuksi kolme askelta onnistumaan! Lopussa tehtiin putken edessä tätä ja palkaksi koira pääsi putkeen. Opettaa samalla sietämään putken häiriönä.
-sitten katsottiin valkovuokko, tulppaani ja sisäkaarteen puolenvaihtokäännökset (molemmat vasempaan koira oikealla ja toisin päin). Nämä oikein nättejä kaikki, tosin tulppaanilla aluksi jotain sekoilua. Se on niin helppo kyltti että ihmiset kuulemma aliarvioi sitä eikä treenaa tarpeeksi, eikä sitten kokeessakaan ohjaa sitä kunnolla, koska eihän tässä mitään. :p
-lopuksi vielä tehtiin merkkiä putken suun edessä. Käsiavulla lähti mutta merkin oikeaoppisen kiertämisen lisäksi olisi kyllä juossut suoraan putkeen, onneksi se reagoi niin kuuliaisesti odota-käskyyn ja pysähtyy kuin seinään :D Mua ei siis tässä lainkaan murehdituta sen pysäyttäminen vaan se merkille löytäminen. Merkillekin nyt paljon häiriötreeniä, oikeasti radalla olevien asioiden lisäksi voi keksiä kaikkea omaa.
Tykkäsin kouluttajasta ja tuli taas rutkasti uutta pontta treenaamiseen, mitä juuri hainkin!