keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Mudien hieronnat

Mudit kävi hieronnassa. Aiempi lopetti ja tällä uudella käytiin kesällä tutustumiskäynnillä. Sanoin silloin että toi musta on mörrimöykkyjen kuningas ja toi merlesika saattaa antaa koskea tai sitten ei. Pajukin oli mukana ja koska se rakastaa kaikkia, Lakki saa siltä varmaan hyviä vaikutteita ja oli hänen sylissään parkkiksella ennen kuin kerkesin lopettaa lausettani. 

Varsinainen aika vähän venähti kun tässä on ollut niin paljoa kaikkea, ja väliä tuli puoli vuotta. Hävetti. Otettiin töppöinen ensin ja olihan siinä vähän sanomista sekä lavoissa että takaosassa, mutta ei kuulemma ollenkaan niin paha mitä hänkin odotti kertomani perusteella. Ei myöskään mitään sellaista mistä viimeeksi oon kirjoittanut, että koko nahka tuntui aristavan. Ehkä se johtui silloin oikeasti Bravectosta mitkä ne oli saaneet vähän aiemmin?

Lakin oli hyvin vaikeaa odottaa vuoroaan ja se ehti pitää melkoisen Lakki-shown. Kaikesta soluttautumisesta ja huomionhakuyrityksistä ärsyttävintä on maata nätisti paikoillaan ja vinkua kaihoisasti.

Lopulta hänen vuoronsa koitti. Yleensä koirat kai yrittää poistua kun kipeää kohtaa käsitellään. Sieni katsoi kaihoisasti silmiin ja Lakki yrittää kierähtää katolleen, ja kun se ei auta, päästää pitkän valittavan ulinan. Vaikka en siis pidä kiinni ja koira on vapaa lähtemään 😂 Tämä oli Lakin kolmas hieronta ja koska sille omaehtoisuus on tosi tärkeää, oon ollut tarkka siitä, ettei sitä pakoteta. Jos se nostaa päätä niin sanon kyllä että käy siihen ja silitän pään alas, mutta sen enempää en sitä pitele ja painosta olemaan aloillaan, vaan se on vapaa nousemaan. En haluaisi että se kokee että sen täytyy murista saati purra, vaan sillä on muita keinoja ilmoittaa kun sietokyky ylittyy. Nuorenahan sen oli tosi vaikeaa maata pitkään paikoillaan vaikkei kukaan olisi koskenut siihen lainkaan. Oli siinä muutama kohta vähän kireä mutta huomattavan hyvässä kunnossa, hän on nuori ja notkea. Ei tartte kuulemma uutta aikaa lähielämässä varailla ellei jotain satu tms. 

Jälkimmäistä puolta hierottaessa se meni lopuksi niin rentoutuneeksi että en ole koskaan nähnyt sellaistakaan. Töppöinen liikuskeli siinä ja käytävästä kuului ääniä eikä sillä silmäkulmakaan värähtänyt. Se hengitti tosi syvään ja rauhallisesti ja silmä oli kiinni, ja piti monta kertaa katsoa että hengittääkö se oikeasti edes enää. Melkoinen meditointihetki.

Ehkä mullekin nyt sattui sellainen koira mistä olen kyllä kuullut; ettei se vaan ainakaan kovin herkästi mene jumiin. Lakki tuntuu omaankin käteen ihan erilaiselta kuin kukaan muu, se on joustava ja pehmeä.


Kuvan otti hieroja lopuksi (c) Relapet


tiistai 1. marraskuuta 2022

Syksyä

Lakki on keskittynyt viime aikoina kovan alustan jälkeen. Inspiroiduin kun löysin viikonloppujälkileirin johon olisi ollut 300km matkaa, ja olisin mennyt silti, mutta en löytänyt mieleistä majoitusta niin se oli pakko hylätä. Järjestäjällä on talvikaudellakin jäljen valmennusryhmä missä he tekevät lumijälkiä ym. Oon niin kateellinen että viherrän edelleen. Päätin kuitenkin että eihän mikään estä mua tekemästä sellaisia juttuja itsekseni. Tai onneksi on ihana A joka inspiroituu mukaan. :D

Ihan eka jälki meni vähän ihmetellessä että mikäjuttu. Kaikki tulitikun kokoisiksi pätkityt viisi keppiä löytyi, mutta ei siinä juuri jäljestämistä nähty. Toinen taas näytti siltä että koira ymmärsi kerrasta jutun juonen ja se oli ihan tosi hieno. Kolmas meni osittain pururadan pientareella, ja jo ennen sitä Lakki oli hiekalla vähän sen oloinen että miks näitä tikkuja on koko ajan. Sitten se kävi paskalla ja ajateltiin että outous helpottaa, mutta ei. Sain tosi kovasti patistaa ja kehottaa sitä jatkamaan kun se vaan olisi hyppinyt mua päin ja seistä möllöttänyt. Paras selitys mitä keksin on se, että sitä kiusasi suositun koiranulkoilutusreitin hajut niin paljon, että se halusi väistää koko tilannetta ettei vaan lankea haistelemaan vääriä juttuja. Kusemisesta on nimittäin edelleen välillä tullut sanomista kesken kaiken... no kaikki kepit lopulta löytyi nytkin, mutta vähän outo fiilis jäi. Lakki ei ole mikään passivoituja eikä hommista kieltäytyjä niin joku oikea syyhän sillä oli. Katsotaan miten jatkossa. Ajattelin tehdä nyt järjestään tuollaisia taajamajälkiä, kyllä sen pitäisi parissa treenissä päästä yli jos ne häiriöhajut sitä kiusaa. Hiekalla se kyllä hienosti on älynnyt että pää pitää laskea tosi alas ja nuuhkuttaa kunnolla. "Pesuvesi" on ollut mukana  apuna. Kolikon ilmaisun maahan sille voisi opettaa, nyt oon vaan pätkinyt keppejä ihan miniksi. Se noutaa ja pelkään että nielee miniesineet, yksi keppikin kerran jo jäi suuhun ja sen piti mukeltaa sitä mun kädelle.





Pajun kanssa on tuskailtu monella tapaa. Tässä esim yksi tiivistelmä:

"Paju ei opi "normaalisti", se ei esim vieläkään osaa istua käskystä, eikä mitään muutakaan alkeellistakaan temppua. Se ei yhdistä vihjeitä lainkaan omaan tekemiseensä kuten muut koirat tekee. Sanallisia ainakaan, pitää vielä ajatuksella opettaa jotain eleitä. Sen omituisen oppimisen puolesta puhuu myös esim seuraava; ihmettelin joskus kun kotona metsästä parkkikselle tullessa koira jää aina odottamaan mua ja hakeutuu vierelle. Ihan kuin siellä olisi joku, vaikkei ole. Yrittääkö se vaan huijata nameja väärällä hälytyksellä? Meni aika kauan että tajusin että minä luulin että oon palkannut sitä fleksin lyhentämisestä ja hallintaan tulosta silloin jos siellä on ihmisiä, ja koira on yhdistänyt sen vain pelkkään paikkaan. Tällaisia esimerkkejä on enemmänkin, että se on ymmärtänyt jonkun asian todella eri tavalla kuin yritin opettaa.
Sitten sillä on niitä outoja ahdistumisia kesken nosen. Se saattaa etsiä hyvin kunnes yhtäkkiä aivan puskista jäätyy täysin, eikä mikään lepertely tai käskeminen saa sitä enää tekemään yhtään mitään. Tämä alkoi kesällä kun se nosti koipea alueella ja ärjäisin että mitäsäteet. Jälkeen päin on helppo ymmärtää että se varmaan yhdisti senkin ihan eri asiaan kuin mitä minä tarkoitin ja nyt se saa jotain flashbackeja ja jäätyy siksi? Harmi jos meni hyvä nosekoira kerrasta rikki. Hän on meinaan melko terrierimäisen itsepäinen ja jos hän päättää että mua hakataan ja ohjaajani on hullu, hän ei vaihda mieltään noin viikkoon tein sitten ihan mitä tahansa.
Ei mun ole mikään pakko harrastaa tai kisata sen kanssa yhtään mitään. Se tuli tissinvälikoiraksi ja se voi olla vain sellainen. Arki sen kanssa on tosi helppoa ja mutkatonta enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Se on myös kiistatta mun ahnein koira ja palkkautuu myös kehulla ja lelulla, ja se on edelleen myös hyvin motivoitunut ja keskittymiskykyinen pois lukien nuo jäätymiset. Päin vastoin luulen että osa sen vaikeuksia oppia vihjeitä johtuu siitä että se on pelkästä kuivanappulasta liian kierroksilla ja yli optimaalisesta oppimisvireestä. Sehän näkyi jo smartdog-testissä että vilkkaus ja impulsiivisuus meinaa rikkoa paketin, vaikka se vielä siellä pystyi toimimaan järkevästi. Se osaa luopua niin ettei yritä varastaa kipolle, mutta kyllähän se on sekä henkisesti että fyysisesti todella jähmeä pelkästä ajatuksesta että nyt saattaa olla mahis saada ruakaaaa, eli todellista luopumista meillä ei ole. Se ei ole myöskään koskaan oppinut sheippaamisen konseptia vaan lähinnä tärisee ja tuijottaa että kun pöydällä on namia, oooh.....
Niin, ei mun ole pakko harrastaa eikä kisata, mutta salaa mulla on siitäkin paha mieli jos niin ei voi tehdä. Nosea, rallya, koiratanssia, vaikka hemmetin tokoa tai aksaa pitkästä aikaa. Mun mielestä jokainen koira ansaitsee jonkun harrastuksen. Paju rakastaa tehdä asioita, mutta miten kaikki voi sitten olla niin vaikeaa kuitenkin?
Kirjoitin tästä russeliryhmään ja sain paitsi ryhmän ö-luokan tasoon sopivia ihmeellisiä kommentteja ("sehän on terrieri eikä palveluskoira, ei sen kuulukaan totella"), myös ihan hyviä ajatuksia. Jos jollain tulee vielä nyt jotain mieleen niin saa kommentoida. Voisi olla hauskaa käydä sen kanssa myös jollain kouluttajalla, saa heittää ehdotuksia nimistä ketkä voisi ymmärtää tällaisia koiria. Tähän tai YV:llä."

Lenkillä hän on ollut hieman turhan omatoiminen ja joutunut melkein joka kerta fleksiin. Huitelee siis turhan kaukana, varsinkin tutuilla reiteillä metsässä siis. Se kyllä tulee joka kerta todella kovaa ja välittömästi kun sitä kutsuu, mutta ei oo mun tehtävä kutsua ja pitää se maisemissa. Muistaakseni mun jokaisella koiralla on ollut tällainen vaihe ja eiköhän se ohi mene, mutta on melko rasittavaa. Metsässä on todella perseestä kulkea niin että yksi kuuro koira on fleksissä ja toinen tuhma koira on kanssa fleksissä. Ollaan melko solmussa.





Töppöinen on saanut Lakin treeneissä tehdä tarkkuusruutua. Aina se ei ole edes mukana, nyt alkaa olla jo niin kylmä ja kostea ettei sitä viitsi makuuttaa autossa. Välillä on sellaisia aamuja ettei se haluaisi kävellä yhtään tarpeiden tekemistä kauemmas. On sillä jo vuosia ollut, enkä tiedä onko hyvä vai huono idea pakottaa se silti. Luulen että sillä on jotain reumatyylistä koska pari astetta plussaa ja suuri ilmankosteus on kaikkein pahin, edes rehellinen sade ei ole niin paha kuin ilmassa leijuva kosteus. Mutta ei se kotona makaaminenkaan johda mihinkään niin oon kyllä ottanut sen puolen tunnin kierroksille mukaan vaikka saisi patistella.




.
.
Voi kun voisi mennä neljän kuukauden talviunille ja herätä keväällä.
.
.
.
.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

KEK2

Ilmoitin Lakin jälleen kerran Poppareiden kokeeseen, eikä olisi sitten ollut oikein fiilistä lähteä. Koe alkoi onneksi vasta klo 11, mutta oli mulla kello soimassa 6.30... lupasi kaatosadetta ja päätin jättää junnun ja sennun kotiin, koska ei niitä koepaikalla sitten lenkittäisi yhtään kuitenkaan. Saa olla meidän tän vuoden viimeinen KEK, alan olla niin sokerista itse että kylmässä värjöttely ei nappaa enää tässä iässä ollenkaan. Lakkia ei mikään sade haittaa.

Paikalle löytäminen ei ole koskaan ollut näin vaikeaa, vaikka osoitteen lisäksi oli kartta, ja lopulta oltiin muiden kisaajien kanssa kuitenkin vielä väärässä parkissa ja piti siirtyä. Koepaikalla selvisi myös että se ilmoituksessa mainittu "Kodin Terra" tarkoitti oikeasti aukiolevan myymälän tiloja, kaikkine mahdollisine ihmis- ja koirahäiriöineen. Koe alkoi 45min myöhässä, mutta sitä kaatosadetta ei onneksi tullut, vähän vain ripeksi. Tuomari sanoi että jos etsintäalueelle tulee kesken kaiken joku shoppailija, otetaan koira haltuun ja pysäytetään kello ja jatketaan kun asiakas poistuu. Herran tähden. Tällainenhan on ainakin kakkosissa ihan sallittua, mutta ei me olla tällaista treenattu ja jos olisin etukäteen tiennyt, en ehkä olisi tullut lainkaan. En tiennyt yhtään miten paljon Lakki häiriintyy mahdollisesti ohi kävelevistä ihmisistä saati koirista ja miten meillä molemmilla menee pasmat sekaisin jos tulee keskeytys. No myöhäistä nyt itkeä.

Lakki oli numerolla neljä (koirakoita oli onneksi vain 12) ja jos mulla ei ollut taas ollenkaan fiilistä, sillä oli, ja se veti ja pomppi autolta lähdettäessä. Lämppähajuilla käytyämme laitoin sen vielä hetkeksi autoon, ja sitten piti siirtyä odotuspisteelle, jossa se könysi kuperkeikkaa mua vasten.

Ekana oli ajoneuvot 3kpl, yksi piilo, 3min. Sattumalta haju jäi taas viimeiselle sivulle mikä etsittiin, mutta hienoa työtä teki eikä häiriintynyt tuomarista.



Sitten ulkoalue, yksi piilo, 3min.

Lakki teki minusta hyvän etsinnän ja ainoa mitä näin oli että se haisteli kanervia monessa kohdassa pitkään ja hartaasti. Aika loppui, haju jäi alueen taakse alas harkkoihin. Oltiin menty siitä useampi kerta mutta pää oli liian ylhäällä, ja sinne se lähti myös lähdöstä suoraan eli ehkä sai hajun tai sitten se oli sattumaa. 🤔 Tuomarin mielestä ekalla kierroksella koira hieman reagoi hajuun ja vilkaisi minua hämillään. Itse en tällaista huomannut. Mikä sitä olisi hämmentänyt edes? Yritin olla kauheasti ohjaamatta ja annoin sen mennä edellä itse, mutta pakko se oli työntää niihin loosseihin kunnolla syvälle ja lopuksi nostatin myös ylös.





Ulos mentiin myymälän läpi. Lakki oli ihan normi reipas ja niin sitä vaan suhattiin kolmien liukuovien läpi ym. Ei sitä sitten vissiin ainakaan tilat itsessään häiritse.

Tauko kierrosten välissä oli lyhyt 15min koska myymälä meni kiinni klo 17 ja sitä ennen piti ehtiä. Söin omat eväät meidän vuoron jälkeen ja möllötin autossa koska en yhtään jaksanut jutella kenenkään kanssa.

Sisällä olevat tilat oli varastohallin perukoilla ja siellä luki "pääsy kielletty", eli siviilejä ei pitäisi pomppia sekaan. Odotuspisteitä oli kaksi, eka ulkona ja toinen sisällä "rauhallisessa nurkassa". Lakki odotti ihan kivasti, pääosin seisoi etujalat mua vasten.

Ensin laatikot noin 40kpl, joitakin kasseja pahvilaatikoiden ohella, kaksi piiloa, 3min. Ekan otti laatikosta läheltä lähtöä, mutta tarkensi hirveän kauan ja pyöri koko laatikon ympäri ennen ilmaisua. Kysyin vielä onko hän varma, ja oli. Toista sitten etsittiin pitkään ja hartaasti ja unohdin jo mikä se oli tarkalleen minkä se ilmaisi, saati mitkä ollaan katsottu. Parista se oli kiinnostunut ja haisteli niitä pitkään, toisella jopa niiasi, mutta kun vein uudelleen niille niin ei ilmaisua. Yhden litteän laukun yli se käveli ja mietin onko se virhe. Kolkytsekkaa ehti tulla mutta jatkoin vaan pyörimistä, ja lopulta se ilmaisi jonkun ja ilmoitin mitään varmistelematta löydön, joka oli oikein. Melko tiukille meni, kolme sekuntia jäi aikaa.




Vikana itse sisäetsintä, kaksi piiloa ja sama 3min. En meinannut edes alueisiin tutustumisessa ymmärtää mihin kaikkialle alue jatkuu, sanottiin että väleihin ei tartte tunkeutua eikä päälle kiivetä. Ajattelin että kysyn vielä ennen omaa vuoroa, mutta kun ei oltu enää tuloksessa kiinni, totesin että aivan sama ja etsiköön mistä haluaa. Päätin muutenkin että nyt en tee mitään muuta kuin pitele liinaa ja kävele perässä. Jättäköön jonkun nurkan käymättä jos jättää. Ja niinhän siinä juuri kävi. Ekan hajun otti vasemmalta alhaalta heti lähdöstä ja sitten pyörittiin oikealla edessä, kunnes päädyttiin vasemmalle taakse. Ja siellä me pyörittiin loppuaika ja noustiin seinää vasten ym. Koira kerran "hämillään vilkaisi" minua ja yritin liikkeellä tarjota että jatketaan, mutta se ei tullut. Mietin sitten että oliko se vilkaisu nyt sellainen mitä tuomari näki ulkoalueella ja annoin sen jumittaa siinä. Haju jäi johonkin oikealle taakse missä me ei edes käyty kertaakaan. Jes. Kuulemma siinä seinällä on jotain kiinnostavaa ja oli vissiin moni muukin viettänyt aikaa siinä.




Ihan turhaa sitä on kokeisiin ilmoittaa jos itsellä on sellainen olo ettei kiinnosta yhtään. Ehkä ei myöskään kesken kokeen kannata kenenkään muun sanomisista muuttaa omaa tapaa ja alkaa kuvitella jotain vilkaisuja. Lisäksi nyt huomasin itsekin että Lakki kyllä jää kyselemään että minne seuraavaksi eikä painele reippaasti edellä. Tuntuu myös koe kokeelta että ollaan vaan huonompia, tänään jopa vähän sellainen fiilis kuin aina töppöisen kanssa; alueet on mahdottomia ja ollaan ihan paskoja. Korkea aika pitää pitkä tauko. Mulla ei myöskään ole ketään treenikavereita kakkosissa että olisi tuttuja matka- tai ainakin koepaikkaseuraksi. Nosessa nyt toki kakkosissa jumittaa samat naamat ja suuri osa on sillä tavalla tuttuja, mutta on se eri asia silti. Ehkä kokeissa olisi kivempaa käydä porukalla?







Jos nyt jotain positiivista niin ainakaan se ympäristö ei ollut Lakille liian vaikea, ja se suoriutui etsinnöistä ihan normaalilla tasollaan. Myymälän läpi kulkeminen oli siitä pikkasen jännää minkä huomaa siitä että se ei vedä vaan kävelee nätisti. Söi kuitenkin koko ajan nameja mitä taskusta sille tarjoilin.

Mutta muuten en nyt sitten tiedä että pitäiskö tarkkailla jotain vilkaisuja vai eikö pitäisi, ja että mitenköhän sitä takoisi kaaliinsa että koko alueella pitää käydä ennen kuin jumittaa mihinkään. Ja Lakille edelleen paljon treenejä joissa se menee edellä ja valitsee suunnan eikä odota että kuljetan sitä.

Autossa hän sai vielä kongin ja sen syötyään takaa kuului melko möreä "hhhhnnngh" kun hän rojahti nukkumaan. Ainakin hän tyytyväinen.

Paju oli myös ilmoitettu kokeeseen mutta peruin sen. Se on tehnyt välillä hyviä etsintöjä ja välillä ihan puskista se sitten taas jäätyy täysin. Ihan turha mennä kokeeseen kokeilemaan millainen fiilis tänään sattuu olemaan. En ymmärrä sitä ja se ärsyttää mua. Saavutus se on sekin että oon pilannut mun molemmat junnut. Nosetalviunet alkaa koko porukalla nyt.

perjantai 14. lokakuuta 2022

Vain mudijutut

Viime viikolla jäljeltä:



Kaikkein parasta on toi että se vielä ihan pokkana hyppäsi mun päälle 😆 No tulipahan koira palkattua. Se on just tuollainen könyäjä ja on ollut kaatuminen lähellä monesti kun se nojaa ja puskee, nyt alamäki oli hänen puolellaan.


Tällä viikolla huutonaurua aiheutti esineruutu. Tehtiin joku 20x60m kaistale ja pantiin takakulmiin esineet; vasemmalle oranssi porkkana ja oikealle vihreä kaali, ikean lasten leluja. Lakki toi eka oikealta kaalin. Toisella lähetyksellä se toi uudelleen oikealta jotain valkoista - mitä ihmettä?! Koiran päästyä luovuttamaan esinettä näin että se on pieni pahvilaatikko. Pikapäätöksellä palkkasin koiran siitä ja katsoin sitten tarkemmin...




Zylkeneä, koirien rauhoittavaa lääkettä 😂 Siis kuka helvetti vie tuollaisia metsään, miten se sattui jäämään juuri meidän tallaamalle alueelle ja kuinka todennäköistä on että mudi tuo sulle rauhoittavia?! 😆 Tai niin - suosittelisko niitä mulle vai hänelle? 🤭

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Nosekokeet, osa: Lakki ja Inkku

Lauantaina oli siis KEK2 Petäjävedellä, johon ajelimme pohjoisesta. Koe alkoi vasta iltapäivällä, mikä oli ihanaa, tosin kostautui sitten kotiin ajaessa - olin 20.30 kotona ja pimeässä sai ajaa loppumatkan. Jossain vaiheessa suunnitelmiani soin ajatuksen sille, että koira saattaa olla vaelluksen ja vieraassa paikassa mökkeilyn jälkeen melko väsynyt eikä ehkä parhaimmillaan, mutta se oli vain hetkellinen ajatus.

Koiria oli 15 ja Lakki suoritti numerolla 10. Sää jatkoi linjallaan; kamalia kaatosadekuuroja, tasaista tihutusta ja hetken aina välillä paistoi aurinko niin että piti kiireen vilkkaa avata auton luukkuja, ettei koirat käristy.


Koe alkoi ensin sisä- ja laatikkoetsinnällä. Sisäalue yläkerrassa melko ahtaasti, kaksi piiloa, aikaa 3:30.

Viivan vasen puoli




Alueella kaksi "huonetta", tässä toinen


Rummut rajattu ulos



Alkovi/syvennys myös rajattu ulos



Eka kuva on vähän suttua, mutta lasten leikkipöydällä on leikkikahvisetti, ja se oli kuulemma ollut kokeen suosituin kohde. :D Tunnustettakoon että minäkin sanoin koiralle että katso tuosta...

Lakki otti nopeasti kirjahyllystä alhaalta kirjasta ekan löydön, ja kun pyysin näyttämään uudelleen niin se tuuppasi kuonon niin vauhdilla sinne väliin että jonkun kirjan kansi nousi. Sitten pyörittiin monessa kohtaa, kunnes aloin nostattaa sitä "baaritiskiä" vasten. Sehän ei mielellään laita etujalkoja mihinkään vaan seisoo aina mangustina, ja nyt se teki ihan sairaan hienon, varmaan melkeen kahden metrin siirtymän baaritiskiä pitkin kävellen siis vain takajaloillaan, ja pointtasi sitten hajun. Kun ilmoitin löydön, koko yleisö (ajanottaja, sihteeri ja tuomari) repesi hurraamaan :D Tuomari kehui että tyyli on vapaa mutta että oli erikoisin esitys vähään aikaan, ja harmitteli ettei se tullut videolle.


Siirryttiin alas laatikoille, joita oli kerrankin ihanasti ryhmittäin yhteensä 30 kpl, kymmenen kutakin sorttia. Helpottaa kartalla pysymistä. Mietin kyllä taas kolmatta kertaa kokeessa että ei mun koira ole koskaan tällaisia nähnyt; eka kakkosen koe = laukut, toka kakkosen koe = pienet muoviboksit ja nyt kolmannessa ämpäreitä... aikaa oli 2:30 ja kaksi piiloa.


lähdöstä vasemmalle


lähdöstä oikealle


Lähdettiin oikealle ja koira työskenteli ihan sairaan hienosti, se pysyi laatikoilla ja skannasi niitä itse järjestyksessä. Kerran se meinasi harhautua seinälle ja kutsuin sen takaisin. Eka löytö aika keskeltä lähdön edestä ämpäristä, toinen lhyvin pian sen jälkeen vasemmalle laatikosta, ehkä siinä oli yksi tyhjä välissä tms. Hauskaa että kerrankin löydöt oli lähekkäin, kun yleensä ne tuntuu olevan eri puolilla aluetta. Varmistelin taas molemmat löydöt, kun viime kokeessa ne laatikot meni pieleen. Tämä oli tosi näppärä etsintä ja olen siihen tosi tyytyväinen.


Tauon jälkeen sitten ulkoalue ja ajoneuvot. Ulkoalueella mulle iski joku hahmottamishäiriö, enkä vieläkään tajua miksi se oli niin vaikeasti rajattu :D Portaiden päälle kahta ekaa lukuunottamatta, tai alle ei saanut mennä, mutta niiden ulkoreunat kuului eli maasta sai nousta niitä vasten. Aikaa 2:30 ja yksi piilo, eihän tässä ole oikein mitään etsittävää edes?! Tähän mennessä ei ollut oikein jännittänyt, mutta nyt kun oltiin yhä tuloksessa kiinni, se inhottava paineen tunne iski. Lakki jäi lähdössä jotenkin vähän kyselemään ja aloin sitten ohjata sitä. Portaiden oikealla puolella olevalla seinällä se reagoi monessa kohtaa, nostatin sitä portaille, katsottiin kulmat, katsottiin seinässä olea ritilikkö, ja sitten kun tuli 30s jäljellä niin en tiennyt enää yhtään mihin mennä. Lopulta sitten heitin arvauksen oikeaan nurkkaan, mutta eihän se siellä ollut. Tuomari sanoi että jos hetken et ohjaa sitä koiraa mihinkään ja annat sen itse tehdä, niin sehän sitten otti sen hajun ihan nenänsä korkeudelta listasta. Hän harmitteli että koira on niin kiltti että tulee ohjaukseen eikä vastusta lainkaan, ja vaikka se on toki hyväkin asia niin miksi ihmeessä mä ohjasin niin kovasti tässä, ja päätin että se on korkea? Niin, hyvä kysymys :D Olisi voinut vituttaa mutta oikeastaan mua enemmän nauratti se, että kyllä sitä vieläkin keksii uusia tapoja pilata koiransa suorituksen.






Ajoneuvoja oli kolme ja vain yksi piilo. Etukäteen jännitti eniten ne ja ne laatikot. Tässäkin yksi piilo ja aikaa sama 2:30. Lakki ei selvästi valinnut mitään suuntaa, joten kierrettiin eka sininen auto vastapäivään, ja sitten tultiin sen oikealta takarenkaalta kuvan etupuolelle ja kierrettiin yhdistelmä myötäpäivään. Haju oli sattumalta juuri vaalean auton edessä jossain vasemmalla ja tultiin sinne ihan meidän kierroksen viimeisellä metrillä. Mutta Lakki teki ihan jäätävän hienoa etsintää ja olisin voinut itkeä onnesta. Se pysyi ajoneuvojen pinnassa koko ajan eikä mulkoillut ollenkaan perässä hiihtänyttä tuomaria, eikä sille tullut yhtään uskon puute että kauanko tää vielä jatkuu kun mitään ei löydy. Tuomarikin kehui että tämä on sellainen tekniikka että mitään ei takuulla olisi jäänyt matkalle.




Lakille siis 75p ja sijoitus 9. Satasia tuli viisi ja yksi heistä nousi kolmosiin.

"Urpo mikä urpo", ajatteli hänkin varmaan pois tullessa. Töppöiselle se oli ihan vakioajatus, kun hänhän on sellainen kaikkien alojen asiantuntija eikä ikinä omasta mielestään mokaa mitään, vaan ohjaaja on aina syyllinen. Nyt ei voisi väittää etteikö se olisi totta, tämähän meni täysin ohjaajan piikkiin. Mutta ei mua oikeasti vielä vuorokautta myöhemminkään harmita. Lakin kanssa ei ole kiire kerätä tuloksia, ajattelen edelleen että haluaisin kisata sen kanssa kakkosissa vielä vuosia. Kolmosen kokeita ei edelleenkään montaa ole koko maassa, ja siellä se pelin henki muuttuu täysin erilaiseksi. Ei jotenkin tunnu yhtään kiehtovalta vaan enemmän vaan ärsyttää. Kakkosissa on ihanaa. Se on ihan sairaan magee tunne kun Lakin kanssa alueet ei tunnu ylivoimaisen vaikeilta, niin kuin töppöisen kanssa usein tuntui.


Aina saa kärsiä ja hävetä ton ohjaajan kanssa.


Tuomari oli tosi ihana ja antoi reilusti palautetta ohjaajalle. Hän kehoitti kiinnittämään huomiota siihen, että koira saisi olla vähän tuhmempi ja mun ei pitäisi ohjata niin paljon. Kuultuaan että se on vasta kaksi, hän sanoi, että meillä on koko elämä vielä edessä. Kotimatkalla mietin sitä ohjaamista ja se on oikeasti ihan totta. Viimeisissä treeneissä ennen koetta sanoin, että musta tuntuu että kokeissa koira häiriintyy mun käsistä. Oon tänä kesänä treenannut pääasiassa anoppilassa ja mökillä, ja silloin koira on aina irti. Ajattelin että se katsoo mun koholla olevia, liinaa piteleviä käsiä ja kyselee siksi että mikä juttu, ja ehkä sekin oli osin totta. Mutta se myö kyselee tosi paljon ohjaamista koska oon ohjannut sitä kokeissa niin paljon! Treeneissä seison aina kauempana ja pidän käsiä selän takana. Kokeissa tulee aikapaine ja alan tosi helposti ohjata, että katso vielä tuolta ja vielä tuolta, ja sitten se jää päälle. Tää ulkoalue oli loistava esimerkki; lähdössä koira ei lähtenyt mun edelle vaan jäi siihen viereen ja sitten ajattelin auttaa sitä, että no aloitetaanpa tuolta. Olisin voinut vaan sanoa sille että mee vaan tms niin se olisi varmaan lähtenyt. Onneki tajusin tämän nyt ajoissa! Nyt sille onkin sitten luvassa itsenäisyyttä ja irtoamista tukevia treenejä, joissa pitelen liinaa ja tulen mukana, mutta en puutu muuten mihinkään. Siinä on niin iso ero; ihan kuin olisin opettanut sille kaksi eri lajia. Etsi irti ja mä jään kauemmas ja sitten sellainen missä mennään yhdessä ja seuraat mun kättä. Aivan liian suuri ero ja sen pitäisi osata vaihtaa myös ohjauksesta itsenäiseen.




Sunnuntaina oli sitten tosiaan Inarin vuoro. Oon joskus vuosi sitten treenannut sen kanssa parit treenit ja nyt ehdittiin kahdesti treenata ennen koetta. Oon siis toki nähnyt kymmeniä jos en satoja kertoja kun sen oma ohjaaja treenaa sen kanssa. Inkulla on ykkösistä ziljoona 75p suoritusta ja ongelma on laatikot, koska ne kiinnostaa kuin kilo paskaa. Viime aikoina se on ruvennut tekemään ohjaajalleen hyvin uskottavia valeita kun hän ensin saa sen edes etsimään niistä mitään. Ajateltiin että jotenkin mystisesti ohjaajan vaihto voisi auttaa asiaa :D

Ykkösen koepäivä oli hyvin samanlainen, paitsi koiria oli 20 ja meidät oli jaettu kahteen ryhmään, oltiin iltapäivässä. Satoi ehkä vielä enemmän kuin eilen, ja etsinnät aloitettiin ensin ajoneuvot ja ulko. Näistä ei nyt tullut kuvia, mutta ajoneuvoja oli kaksi ja ulkoalue oli tosi pieni rakennus, jossa muutama porras, ovi karmeineen ja sitten lautaseinää. Inkun oma ohjaaja harmittelee aina sitä kun heillä ei ole kovin hyvä suhde; Inkku on vähän samanlainen kuin töppöinen että heistä ohjaaja on lähinnä ikävä riippakivi liinan päässä eikä sitä välttämättä tartteisi mihinkään. Oli tosi yllättävää että Inari sitten kuitenkin kaipasi äiskää. Autoilta oli tosi pitkä siirtymä koealueelle ja se muutaman kerran vilkuili olkansa yli, että tuleeks se muija sieltä. Ihan se ei myöskään ollut mun kanssa niin intensiivinen kuin oman ohjaajansa kanssa. Ajoneuvoilla ekasta en oikein saanut sitä etsimään, ja arvasin ettei siinä ole hajua, toisella selkeä kiinnostuminen ja löytö. Ulkoalueella kanssa nopea löytö, ei keritty koko aluetta edes katsoa. Onneksi se on niin työorientoitunut koira, että vaikka se vähän ihmetteli että mikä juttu, niin kyllä se lähti hyvin etsimään.

Tauon jälkeen sitten ne laatikot ja sisä, ja vaikka ei tähän mennessä taas ollut jännittänyt, niin nyt ne paineet iski. Olisihan se nyt siistiä tehdä sille se vika satanen. Mun kanssa se kestää paljon enemmän kädellä ohjaamista kuin oman ohjaajansa kanssa, ja mulla oli plan B, C ja suunnilleen Ö:kin valmiina. Laatikoita oli 15kpl kolmessa siistissä rivissä ja aikaa 1:30. Heti oli kyllä selvää ettei sillä ole aikomustakaan nuuhkia yhtään laatikkoa, mutta sain sen ihan hyvin kädellä ohjattua katsomaan aina muutaman kerrallaan. Siinä välissä se kerkesi rakastaa toimihenkilöitä, yrittää karata seuraavalle alueelle, hyppiä pöydille, tarjota perusasentoa ja seuraamista, hyppiä ilmaan mun vieressä ja potkia puolet laatikoista pois paikoiltaan (vahingossa toki). Ei oo koskaan ollut kyllä niin hulvatonta laatikkoetsintää mulla ja meitä kaikkia vaan nauratti ihan hirveästi :D No sitten kun aika alkoi loppua niin heitin arvaukseksi yhden mitä se oli vähän pitempään haistellut, ja yllättäen ei taas ollut. Tuomari sanoi että se oli ainoa laatikko mitä ei katsottu, itse en ole kyllä ihan varma, luulin että kävin kaikki läpi mutta kun sulla on sellainen 30kg villivarsa liukkaalla lattialla niin se oli melkoinen kaaos kaikkinensa ja yritin lähinnä pysyä pystyssä ja olla karkuuttamatta sitä koiraa mihinkään :D

YEK-sisäetsinnässä hän on kakkosissa ja se on hänen juttunsa, mutta nyt hän oli taas hieman hajamielinen normaaliin itseensä verrattuna ja aikaa meni. Hän olisi myös keskittyessään sellainen potentiaalinen "nopein aika" -koira. Löytö sieltä kuitenkin tuli ja tuomarin mielestä -1 nuolaisu, minä en kyllä nähnyt sitäkään. No aivan sama, ei tullut satasta ei, mutta tuli ohjaajalle palautetta että kyllä teillä on suhde ja sillä yllättäen olikin vähän äippää ikävä.

Vieraan koiran kanssa kisaaminen (tai treenaaminen) on todella avartavaa. Huomaa, että omiensa kanssa sitä vaan odottaa melko paljon. Totta kai se on keskittynyt ja valmis kun haluan, totta kai se toimii 100%, tekee mitä sanon. Vieras koira ei anna mitään ilmaiseksi ja sen kanssa todella ymmärtää, että se on eläin ja se keskittyy jos sattuu keskittymään. Tavallaan se kaikki, että se antautuu mun ohjattavaksi, on suuri kunnianosoitus, eikä sellaista voi pakottaa. Se ansaitaan. Toivon että muistan tämän edes vähän aikaa tulevaisuudessa myös mun omieni kanssa.

Paju oli mukana ja sai lopuksi käydä treenaamassa alueilla. Ulkona olleet oli valitettavasti ehditty jo purkaa, mutta hän keskittyi upeasti suoraan autosta otettaessa (viimeeksi ei tod.....) ja teki laatikot ja sisäalueen oikein kivasti. Niin kivasti että aloin taas miettiä että pitäiskö sillekin katsoa joku koe. Ellen sitten mene uudelleen Inarin kanssa. Kyllähän niille laatikoille jotain pitäisi oikeasti tehdä jos sen kanssa meinaa kaikkien osioiden kokeissa vielä kisata, mutta aika paljon on jo yritetty ja kun ei vaan kiinnosta niin ei. Tuomari ehdotti että opettaa sille jonkun mieluisan tempun (esim päin hyppääminen voisi olla hänen juttunsa, miksiköhän :D) ja käyttää sitä palkkana laatikoilla. Välitin terveiset ohjaajalle. Se on myös menossa sterkkaan tässä joskus lähivuosina ja kaikki toivoo että ruokahalu räjähtäisi siitä. Se on veikeä noutaja, syö vielä huonommin kuin Lakki. Varastettu lelu paras lelu ja mulla oli sille mun omia leluja, ja se halusi pääasiassa vaihdella niin että otti ruokaa ja lelun ja ruokaa ja lelun. Aikalailla kuten Lakkikin. Halailimme myös paljon, ennen ja jälkeen etsintöjen. Ihme ettei multa missään vaiheessa irronnut käsi, murtunut jalka tai puhjennut silmä.


Tällainen on meidän suhteemme <3


Ruskavaellus

Kesän tapahtumien johdosta lomaa siirtyi melko paljon, ja kun sitä kunnalla on muutenkin ruhtinaalliset kuusi viikkoa, käyttämättömiä päiviä olikin yllättäen melkoinen määrä. Lomat tulee meillä ajoittaa koulujen loma-ajoille, mutta ajattelin että ei se ota jos ei annakaan ja kysyin syyskuulle. Syyslomalla ruskat on pelkkää harmaata paskaa enää. No ei se esari koko viikkoa luvannut, mutta muutama päivä järjestyi, hommat sitten vaan jää tekemättä kuten aina kun joku on pois, ja sellaistahan tässä viimeinen vuosi on ollutkin jo niin ei mitään uutta. Kaupunkimme siis säästää ja sijaisia ei saa palkata.

Sovittuani lomapäivät ja aloitettuani ruskavaelluksen suunnittelun, ei mennyt montaa päivää kun muistin että perkele samana viikonloppuna on nosekokeet. Viisi päivää on muutenkin vähän lyhyt aika lähteä ihan pohjoiseen, ja etelässä ruska on vasta tulossa. Lopulta monen syyn summana päätin, että teen kolmen päivän vaelluksen ja menen kokeisiin.

Sääennuste lupasi sitten tietenkin kaatosadetta ja ehdin jo miettiä pitäisikö jättää välistä kokonaan. Oli ylipäänsä vaikeaa valita kohde; mua ärsyttää kansallispuistoissa se, että niissä järjestään on sallittu telttailla vain nuotiopaikkojen yhteydessä. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin mennä metsään nauttimaan hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä ja sitten joutua nukkumaan toisten ihmisten kanssa. Tosin ei kai siellä arkena kovin paljoa väkeä olisi nukkumassa. Pitkään mun vaihtoehto oli Salamajärven kansallispuisto ja siellä Hirvaan kierros (58km), joka menisi osin kp:n ulkopuolella ja jossa kehtaisi poistua sata metriä reitiltä metsään ja nukkua missä haluaa. Google vaan kertoi että siellä on paljon pitkospuita ja osin kivikkoista ja hankalakulkuista se reitti, ja aloin miettiä että koska mulla on tarkka aikataulu niin se on sitten 20km per päivä eikä ole mahista joustaa. Inhoan vaelluksella kaikkea sellaista että pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan - koskee myös sitä jos nukkuminen pitää ajoittaa tiettyyn paikkaan. Jäädäkö tähän vai kävellä vielä 10km seuraavalle sallitulle paikalle, argh.

Sitten löysin vahingossa Keski-Suomen maakuntauran ja päätin että tämä on sopivan neverheard eikä siellä varmaan ole ruuhkaa. Saa nukkua missä haluaa. Yhdistin reitille Pyhä-Häkin kansallispuiston kiertämisen. Varasin pe-la-yöksi mökin, jotta pääsee kuivattelemaan kamoja ja peseytymään ennen lauantain koetta. Katsoin kotona kartasta sopivan päättyvän metsäautotien, joka leikkasi reitin ja mistä aloittaisin. Tämähän järjestyi hyvin. Paitsi että sääennuste lupasi edelleen enempi vähempi sadetta. Olen kerran ollut marraskuun ekalla viikolla Syötteellä ja silloin vikana yönä kaikki kamat oli niin läpeensä kosteita, että muistan että se oli hyvin uneton yö ja vapistiin kaikki vaatteet päällä, umpijäässä odottamassa aamua että näkisi kävellä pois sieltä. Silloin mua pelotti. Kylmyys ei ole vaikea asia, kosteus on. Se tunkee joka paikkaan eikä mikään teltassakaan säily kuivana. Sitä voi olla vaikea kuvitella jos ei ole koskaan kokenut, mutta melkein joka yön jälkeen pitäisi päästä kuivattelemaan kamoja, että ne pysyisi toimivina.

Sitten vaan päätin että now or never. Valitsin saappaat jalkaan, otin sadetakin mukaan ja päätin että tämä on nyt tällainen kokeilu ja jos tuntuu että kuolen ekan yön jälkeen, kävelen takaisin autolle, perun mökin ja kokeen ja painelen kotiin häpeämään. Sateen lisäksi ennuste lupasi myös melko lämmintä; yötä päivää tasaista +8...+13C.

Tämä oli monella tapaa myös tällainen jämäreissu. En ostanut mitään. Käytin kesältä jääneitä ruokia. Karsin myös tavaroita; en ottanut tyynyä, en pyyhettä, en vaihtovaatteita muuta kuin alusvaatteet ja sukat, en taukotakkia koska en mä sateessa istuisi kuitenkaan ulkona ja teltassa voi lämmitellä makuupussissa. En kameraa, koska ei sitä sateessa kaivaisi pussista esille kuitenkaan. Vain yhden kaasun vaikka yleensä on aina varakaasu, mutta ehkä tähän ankeuteen sopisi jos se rikkoutuisi tai loppuisi ja söisin sitten kylmiä ruokia :D Rinkassa oli niin paljon tilaa että sain varmaan ekaa kertaa ikinä makuualustankin survottua sisälle. Yleensä se roikkuu teltan kanssa ulkona.

Töppöinen jäi tietysti miehen kanssa kotia.


Rinkka oli niin kevyt että eka tauko oli varmaan jossain 5km käveltyämme. Ei painanut selkää ollenkaan. Lakki veti ihan sekona ja Paju paineli ekana fleksissä.

Tulossa kp:n reiteille. Pisin reitti meni ulos puistosta ja siellä järven (Majajärvi, voiko sellaista vastustaa ja olla majoittumatta?) rannalla oli aikomus yöpyä

Onneksi heille ei jäänyt kesältä mitään kauhua ötököistä ja malttoivat odottaa rauhassa telttaan pääsyä

Pyhä-Häkki oli lähes järjestään tällaista ihanaa metsää. Lisäksi hieman soita.

Saappaat pelitti hyvin. Onhan ne vähän liukkaat eikä tue nilkkaa mutta ärsytti paljon vähemmän kuin pelkäsin. Saatan lähteä niillä jatkossakin, eipä tartteisi vaihtaa kenkiä kaikkiin purojen ylityksiin.



Salaatti oli tarkoitus syödä autolla ennen jalkautumista mutta ei ollut yhtään nälkä, niin survaisin senkin mukaan. Astetta paremmat eväät, todellakin.


Lakki peri töppöisen williksen. Se näytti hassulta. Jotenkin... epäsopivalta.

Hänellä oli pelkkä EW eikä se oikein riittänyt.

Mut onneksi voi nukkua kaverin päällä, tai lämmittää kinttua ainakin.

Eka päivä oli enemmän sellaista tihkua, ja leirinkin sain rauhassa laittaa t-paitasillani, ei satanut. Yöllä satoi, ja aamulla ulkoteltta oli hyvin märkä. Sisällä kaikki oli kuitenkin ok, mun fysiikan ymmärryksellä se auttaa että ei ollut niin kylmä kuin silloin siellä Syötteellä. Mulla oli aivan liian kuuma yökkärissä ja nollakelin pussissa. Reitillä tulisi ensin kota, johon oli 300m pisto, ja jossain aivopierussa päätin ohittaa sen ja marssia seuraavalle tulipaikalle. Se olikin sitten vain keittokatos, mutta tein tulet ja kuivasin ulkotelttaa siinä. Makuupussia en jaksanut edes kaivaa esille, se ei siis ollut pahasti nihkeä.

Sääennuste näytti tälle päivälle paljon enemmän sadetta. Lakille oli mukana myös töppöisen vanha sadetakki, jonka se on saanut tutulta joka oli ostanut vahingossa omalle koiralleen liian pienen koon. Mä en oikein ole ihminen joka ostaisi koirille sadetakkeja, herran tähden kastukoot elukat sateessa, kuivuvat ja varisevat lattialle ja imuri hoitaa loput. En kyllä edes tiedä ostetaanko niitä koiran vai omistajan mukavuuden vuoksi? Mietin että alkaako rinkka hiertää jos alla on sadetakki, tai onko takki niin liukas että rinkka pyörii päällä, mutta nythän se selviäisi.




Sehän suojasi kivasti myös mutaantumasta kun hänen oli pakko maata laudoituksen sijaan maapohjalla!

Grillaamme nahkaa eli hän lämmittelee. Tämä oli suurin ongelma; ei sitä kävellessä sade haittaa yhtään, mutta heti kun pysähdytään, se alkaa palella. Hirveä homma kuivata se että voisi pukea takin päälle ja kaivaa nekin kamat esille kun tämä on kuitenkin vain aika nopea pysähdys.

Let's go

Pitkoksilla sai vähän varoa saappaiden kanssa. Kp:n alueella ne oli tosi hyvässä kunnossa, maakuntauralla paikoin hyvin lahoja.

Yllättävä lammaslaitumen läpi marssiminen. Ei ollut kuin paskaa jäljellä, elukat oli ilmeisesti viikkoa aiemmin viety pois.


Mulla oli tulostettujen karttojen lisäksi maastokartat puhelimessa auki. Maakuntaura oli paikoin huonosti merkattu ja piti varmistella metsäautoteillä oikeat suunnat.


Toisena iltana teltassa. Käveltiin vähän vahingossa jotain 20km ja kellokin oli vasta kolme :D Reitti oli tosi joutuisaa ja rinkka kevyt. Sadetakki pelitti hyvin ja koira oli huomattavan kuiva. Ehkä Pajullekin pitäisi hommata sellainen.


Kaikki vihreissä

Toisena päivänä kävelin tosiaan liikaa. Kävellessä sade ei haittaa, kebit (saatanan kalliit vaellushousut) ei tunnu märkinä pahalta, ei myöskään merinovilla yläosassa. Pipo oli puuvillaa ja se pitää muistaa päivittää merinoon myös, oli melko märkä. Itse asiassa kävelin takaisin autolle ja hetken mietin että pitäiskö vaan ajaa sivistyksen pariin ja ottaa vaikka hotelli. En sitten kuitenkaan halunnut luovuttaa, joten kävelin maakuntauraa toiseen suuntaan jonkun kilsan verran, että tulin järven rantaan, ja laitoin leirin sinne. Nyt olin aivan litimärkä, housut reisiin asti, sukat siksi että saappaissa oli kauhea hiki, ja sadetakin alta kanssa hien takia. Satoi koko ajan. Teltassa oli kuitenkin kaikki vielä ihan ok ja siellä me sitten kokkailtiin ja levättiin ja kokkailtiin ja nukuttiin yöunet. Yö oli niin lämmin että nyt älysin nukkua makuupussi auki, pelkkänä peittona, ja Paju pääsi sinne liepeiden alle. Takin kanssa makuupussin alla sillä vaan oli sitten liian kuuma ja se vaihtoi paikkaa milloin sisään ja ulos. Tähän pitää miettiä ratkaisua, koska selkeästi pelkkä takki ei riitä, ja pieni koira ei vaan jaksa lämmittää itse itseään. Lakki pärjäsi pelkän williksen kanssa hyvin.







Ei sitä ruskaa varsinaisesti nähty mutta vähän yritystä kuitenkin



Yöllä heräsin siihen että muutama satunnainen pisara tuli sisään. Luulen että tuuletusluukun sauman teippaus vuotaa. Toi mun kahden hengen teltta on muutenkin melko köpsä, siinä on onnettomat eteiset 3hlö versioon nähden, ja sieltä ei pääse ulos ilman että selkä osuu ulkotelttaan. Lisäksi jos se nyt alkaa vuotaa niin voipi olla että pitää alkaa katsella uutta. Aamulla leiriä purkaessa oli selvää että nyt näillä kamoilla ei nukuta enää yhtään yötä ellei niitä saisi kunnolla kuivaksi. Oli melko vetistä. Teltta siis pahiten, ja ulkotelttaa poistaessa sisätelttakin otti melko paljon osumaa. Oli myös melko kamalaa riisua yökkäri ja vetää päälle litimärät vaatteet. Mietin että mulla olisi esim ne kuivat sukat mukana, mutta mitä ne auttaa kun saappaat on kuitenkin märät sisältä. Onneksi ne ei kauaa tunnu pahalta ja kävellessä ehti jo unohtaa että oon märissä vaatteissa.

Perjantai-lauantai-yöksi olin siis varannut mökin, ja vaikka se nyt ei sinänsä tähän kuulu niin pannaan muutama kuva talteen.



Sauna oli ihana, ja astuessani ulos terassille ulkona näytti tältä. Olin tirauttaa muutaman kyyneleen. Menin. Selvisin. Olen elossa.


***

En kaivannut tyynyä, vaatemytty riitti. En vaihto-t-paitaa. Saappaat oli ihan hyvät, tosin hikoamista pitäisi varoa. Sadetakkikin oli tavallaan turha koska ne vaatteet kastui kuitenkin. Ekana päivänä mulla oli hirvikärpästakki aina kun ei ollut sadetakkia ja se oli jees, silloin niitä riitti. Kaatosateessa nekään ei sitten lennä. Paksua taukotakkia en kaivannut ollenkaan, eikä tuo mukana ollut kevyesti vettä pitävä ohut takki ollut mulla päällä muistaakseni muuten kuin tokana päivänä teltasta pissille mennessäni. Muuten se oli Pajulla peittona. Ehkä jatkossa pitäisi karsia kamoja jotta rinkka ei paina niin paljon jotta jaksaa kävellä paremmin.

Kännykkä toimi kuvaamisessa ihan riittävän hyvin että saa muistot talteen. Tosin sen päällä pitäminen ärsytti. Välillä ei ollut kenttä mutta silti sitä joutessaan selasi nettiä ym... Mutta ehkä silti voisi miettiä että jatkossa raahaa yhden ylimääräisen virtapankin puhelimen lataamiseen ja jättää kameran kotiin? Mun kamera on kauhea mörskä ja putki on niin paska että ei sillä paljoa kummempaa laatua edes tule. Lisäksi niitä vaelluskuvia on niin kauheasti jo että tartteeko joka reissulta neljääsataa otosta. Jos pari kännyräpsyä parhaista hetkistä?

Toisena iltana ruokana oli kesältä jäänyttä palak paneeria. Siihen tuli aika paljon inkivääriä, kun heitin lopun kannan sekaan ettei se jää nurkkiin pyörimään, ja mietin jo tehdessä että saattaa olla aika väkevää. Säilyypähän paremmin, se oli meinaan ihan kunnossa edelleen. Aiemmin oon kuivannut vain kasviksia ja syönyt niitä muussin kanssa, mutta tälle kesälle kokeilin kuivata ihan tuollaisia valmiita ruokia (tuo oli siis jonkun muun ohje, en syö noin hienoja ruokia) ja jauhelihaa sekä itselle että koirille. Arvelutti että entä jos mun viikon ruuista puolet on homeessa, mutta tämä ainakin antoi luottoa siihen että kyllä ne säilyy. Jatkossa täytyy siis panostaa itse kuivaamiseen entisestään.

Ei se ehkä varsinaisesti kivaa ollut. En nähnyt ristin sieluakaan, ja mietin kyllä monesti että kuka helvetin hullu täällä nyt kävelisi. Jos pääsisi yöksi aina kotaan (varattuun, ettei sinne tulisi varmasti muita), ei kävellessä haittaisi vaikka sataisi mitä. Ne yöt on se mikä stressaa ja ärsyttää. Kaikki menee kamalan vaikeaksi, ihan vaikka vaan teltasta pissille lähteminen. Riisu yökkäri ja sukat että ne säilyy kuivina, mene alasti tai pue ne märät rytkyt päällesi.

Mutta ei vaelluksella ehkä koskaan ole yhtä onnen tunteiden ilotulitusta. Ehkä se on enemmän selviytymistä, sitä että näkee miten vähällä pärjää, miten vaatimattomasti voi elää? Silloin ne hyvin pienet mukavat asiat tuntuu valtavan isoilta. Olisin minä voinut jäädä kotiin ja maata lomani sohvalla katsomassa ikkunasta että kylläpä siellä sataa. Mutta minä elän.