Ilmoitin Lakin jälleen kerran Poppareiden kokeeseen, eikä olisi sitten ollut oikein fiilistä lähteä. Koe alkoi onneksi vasta klo 11, mutta oli mulla kello soimassa 6.30... lupasi kaatosadetta ja päätin jättää junnun ja sennun kotiin, koska ei niitä koepaikalla sitten lenkittäisi yhtään kuitenkaan. Saa olla meidän tän vuoden viimeinen KEK, alan olla niin sokerista itse että kylmässä värjöttely ei nappaa enää tässä iässä ollenkaan. Lakkia ei mikään sade haittaa.
Paikalle löytäminen ei ole koskaan ollut näin vaikeaa, vaikka osoitteen lisäksi oli kartta, ja lopulta oltiin muiden kisaajien kanssa kuitenkin vielä väärässä parkissa ja piti siirtyä. Koepaikalla selvisi myös että se ilmoituksessa mainittu "Kodin Terra" tarkoitti oikeasti aukiolevan myymälän tiloja, kaikkine mahdollisine ihmis- ja koirahäiriöineen. Koe alkoi 45min myöhässä, mutta sitä kaatosadetta ei onneksi tullut, vähän vain ripeksi. Tuomari sanoi että jos etsintäalueelle tulee kesken kaiken joku shoppailija, otetaan koira haltuun ja pysäytetään kello ja jatketaan kun asiakas poistuu. Herran tähden. Tällainenhan on ainakin kakkosissa ihan sallittua, mutta ei me olla tällaista treenattu ja jos olisin etukäteen tiennyt, en ehkä olisi tullut lainkaan. En tiennyt yhtään miten paljon Lakki häiriintyy mahdollisesti ohi kävelevistä ihmisistä saati koirista ja miten meillä molemmilla menee pasmat sekaisin jos tulee keskeytys. No myöhäistä nyt itkeä.
Lakki oli numerolla neljä (koirakoita oli onneksi vain 12) ja jos mulla ei ollut taas ollenkaan fiilistä, sillä oli, ja se veti ja pomppi autolta lähdettäessä. Lämppähajuilla käytyämme laitoin sen vielä hetkeksi autoon, ja sitten piti siirtyä odotuspisteelle, jossa se könysi kuperkeikkaa mua vasten.
Ekana oli ajoneuvot 3kpl, yksi piilo, 3min. Sattumalta haju jäi taas viimeiselle sivulle mikä etsittiin, mutta hienoa työtä teki eikä häiriintynyt tuomarista.
Sitten ulkoalue, yksi piilo, 3min.
Lakki teki minusta hyvän etsinnän ja ainoa mitä näin oli että se haisteli kanervia monessa kohdassa pitkään ja hartaasti. Aika loppui, haju jäi alueen taakse alas harkkoihin. Oltiin menty siitä useampi kerta mutta pää oli liian ylhäällä, ja sinne se lähti myös lähdöstä suoraan eli ehkä sai hajun tai sitten se oli sattumaa. 🤔 Tuomarin mielestä ekalla kierroksella koira hieman reagoi hajuun ja vilkaisi minua hämillään. Itse en tällaista huomannut. Mikä sitä olisi hämmentänyt edes? Yritin olla kauheasti ohjaamatta ja annoin sen mennä edellä itse, mutta pakko se oli työntää niihin loosseihin kunnolla syvälle ja lopuksi nostatin myös ylös.
Ulos mentiin myymälän läpi. Lakki oli ihan normi reipas ja niin sitä vaan suhattiin kolmien liukuovien läpi ym. Ei sitä sitten vissiin ainakaan tilat itsessään häiritse.
Tauko kierrosten välissä oli lyhyt 15min koska myymälä meni kiinni klo 17 ja sitä ennen piti ehtiä. Söin omat eväät meidän vuoron jälkeen ja möllötin autossa koska en yhtään jaksanut jutella kenenkään kanssa.
Sisällä olevat tilat oli varastohallin perukoilla ja siellä luki "pääsy kielletty", eli siviilejä ei pitäisi pomppia sekaan. Odotuspisteitä oli kaksi, eka ulkona ja toinen sisällä "rauhallisessa nurkassa". Lakki odotti ihan kivasti, pääosin seisoi etujalat mua vasten.
Ensin laatikot noin 40kpl, joitakin kasseja pahvilaatikoiden ohella, kaksi piiloa, 3min. Ekan otti laatikosta läheltä lähtöä, mutta tarkensi hirveän kauan ja pyöri koko laatikon ympäri ennen ilmaisua. Kysyin vielä onko hän varma, ja oli. Toista sitten etsittiin pitkään ja hartaasti ja unohdin jo mikä se oli tarkalleen minkä se ilmaisi, saati mitkä ollaan katsottu. Parista se oli kiinnostunut ja haisteli niitä pitkään, toisella jopa niiasi, mutta kun vein uudelleen niille niin ei ilmaisua. Yhden litteän laukun yli se käveli ja mietin onko se virhe. Kolkytsekkaa ehti tulla mutta jatkoin vaan pyörimistä, ja lopulta se ilmaisi jonkun ja ilmoitin mitään varmistelematta löydön, joka oli oikein. Melko tiukille meni, kolme sekuntia jäi aikaa.
Vikana itse sisäetsintä, kaksi piiloa ja sama 3min. En meinannut edes alueisiin tutustumisessa ymmärtää mihin kaikkialle alue jatkuu, sanottiin että väleihin ei tartte tunkeutua eikä päälle kiivetä. Ajattelin että kysyn vielä ennen omaa vuoroa, mutta kun ei oltu enää tuloksessa kiinni, totesin että aivan sama ja etsiköön mistä haluaa. Päätin muutenkin että nyt en tee mitään muuta kuin pitele liinaa ja kävele perässä. Jättäköön jonkun nurkan käymättä jos jättää. Ja niinhän siinä juuri kävi. Ekan hajun otti vasemmalta alhaalta heti lähdöstä ja sitten pyörittiin oikealla edessä, kunnes päädyttiin vasemmalle taakse. Ja siellä me pyörittiin loppuaika ja noustiin seinää vasten ym. Koira kerran "hämillään vilkaisi" minua ja yritin liikkeellä tarjota että jatketaan, mutta se ei tullut. Mietin sitten että oliko se vilkaisu nyt sellainen mitä tuomari näki ulkoalueella ja annoin sen jumittaa siinä. Haju jäi johonkin oikealle taakse missä me ei edes käyty kertaakaan. Jes. Kuulemma siinä seinällä on jotain kiinnostavaa ja oli vissiin moni muukin viettänyt aikaa siinä.
Ihan turhaa sitä on kokeisiin ilmoittaa jos itsellä on sellainen olo ettei kiinnosta yhtään. Ehkä ei myöskään kesken kokeen kannata kenenkään muun sanomisista muuttaa omaa tapaa ja alkaa kuvitella jotain vilkaisuja. Lisäksi nyt huomasin itsekin että Lakki kyllä jää kyselemään että minne seuraavaksi eikä painele reippaasti edellä. Tuntuu myös koe kokeelta että ollaan vaan huonompia, tänään jopa vähän sellainen fiilis kuin aina töppöisen kanssa; alueet on mahdottomia ja ollaan ihan paskoja. Korkea aika pitää pitkä tauko. Mulla ei myöskään ole ketään treenikavereita kakkosissa että olisi tuttuja matka- tai ainakin koepaikkaseuraksi. Nosessa nyt toki kakkosissa jumittaa samat naamat ja suuri osa on sillä tavalla tuttuja, mutta on se eri asia silti. Ehkä kokeissa olisi kivempaa käydä porukalla?
Jos nyt jotain positiivista niin ainakaan se ympäristö ei ollut Lakille liian vaikea, ja se suoriutui etsinnöistä ihan normaalilla tasollaan. Myymälän läpi kulkeminen oli siitä pikkasen jännää minkä huomaa siitä että se ei vedä vaan kävelee nätisti. Söi kuitenkin koko ajan nameja mitä taskusta sille tarjoilin.
Mutta muuten en nyt sitten tiedä että pitäiskö tarkkailla jotain vilkaisuja vai eikö pitäisi, ja että mitenköhän sitä takoisi kaaliinsa että koko alueella pitää käydä ennen kuin jumittaa mihinkään. Ja Lakille edelleen paljon treenejä joissa se menee edellä ja valitsee suunnan eikä odota että kuljetan sitä.
Autossa hän sai vielä kongin ja sen syötyään takaa kuului melko möreä "hhhhnnngh" kun hän rojahti nukkumaan. Ainakin hän tyytyväinen.
Paju oli myös ilmoitettu kokeeseen mutta peruin sen. Se on tehnyt välillä hyviä etsintöjä ja välillä ihan puskista se sitten taas jäätyy täysin. Ihan turha mennä kokeeseen kokeilemaan millainen fiilis tänään sattuu olemaan. En ymmärrä sitä ja se ärsyttää mua. Saavutus se on sekin että oon pilannut mun molemmat junnut. Nosetalviunet alkaa koko porukalla nyt.