Kuulumisia

Pennun leikkiminen on vaihtunut hampaiden tilanteen mukaan, ja ollaan oikeastaan oltu nyt pitempään jo ilman yhteisiä vetoleikkejä. Esineiden tuomista on harjoiteltu ja itsekseen on saanut nujuta lelujen kanssa. Ruokahalu sillä on myös elänyt, usein varsinkin aamuruoka on vähän sellaista että kyllä se nyt syö mutta ei erityisen suurella kiireellä tai intohimolla. Vaihdoin sen jo joitakin viikkoja sitten vain kahteen ruokintaan päivässä, päivällä kyllä menee vähän treeninappulaa usein erikseen, tai joku pieni luu.

14.5. oltiin Visulahdessa nosettamassa, pentu sai lopuksi tehdä yhdistetyn nami-eukalyptusetsinnän pienessä karusellissa. Meni hyvin ja oli nälkäinen. Viikkoa myöhemmin, helatorstaina se taas oli sitä mieltä, että turvotettu nappula on ihan persiöstä ja löysi kyllä kaikki mutta maistoi hädin tuskin suullisen kustakin kasasta.

Toisella rokotuksella pentua jännitti jo aulassa, mutta kohteita on vahvistettu niin paljon, että vaa'alle se kiipesi mielellään ja pönötti siellä pitkään namien toivossa ihan rentona. Huoneessa se oli aluksi vielä ihan suht ok, ja hampaiden katsominen meni ihan hyvin, mutta sitten sirun lukijan laittaminen selän päälle aiheutti murinaa, ja sen jälkeen rokottaminen oli kanssa ihan no-no. Tai siis lähinnä se käsien laittaminen selän päälle. No homma saatiin hoidettua ja sen jälkeen mietin hyvän tovin näitä käsittelyjuttuja. Kotonahan en edelleenkään ole jaksanut opettaa sille paikoillaan pysymistä mitään hoitotoimenpidettä varten, ja se on kova kiemurtelemaan ja puremaan. Se on sellaista pentupuremista eikä koira ole ahdistunut kuten klinikalla oli, mutta ehkä siinä on silti pieni totuuden siemen että tilanne on sille kotonakin epämukava. Sehän inhoaa muutenkin kaikenlaista rajoittamista, oli se sitten kiinni pitely, hihnalla estäminen, tai oven väärällä puolella oleminen.

Pöne on rakennettu pentuna niin, että sille kerrottiin että pää kiinni ja siinähän seisot kun käsken. Halusin lähestyä asiaa tämän pennun kanssa täysin eri tyylillä ja opettaa sille omaehtoisuutta ja valinnan mahdollisuutta. Se on saanut poistua paikalta jos haluaa, enkä pidä sitä kiinni lainkaan. Kaava on nyt mennyt niin, että sanon "nätisti" ja sen jälkeen kosketaan. Tein sitä ensin itse, mutta mahdollisuuksien mukaan olen hyödyntänyt tuttuja eli minä sanon vihjeen ja tuttu koskee. Paikat on valittu niin, että pentu pääsee itse hyppäämään niille, ja väleissä palkkaan sen alas ja homma jatkuu kun se hyppää itse takaisin. Tämä pelittää hyvin.

Käsikosketusta on treenattu erikseen ja siitä olisi tarkoitus lisätä starttinappula. Käsikosketus -> "nätisti" -> kosketaan.

Koskemiseen pitäisi lisätä myös kestoa ja kiinni pitämistä / korvaan katsomista tms. Nyt se on ollut vain yhden käden kosketus tai yhden käden pitäminen jonkun kohdan päällä. En esim. tällä osaamisella saisi siitä punkkia poistettua jos pitäisi pitää toisella kädellä kiinni ja toisella poistaa.

Leikkikavereita sillä on ollut ainakin tuttu Kaja ja pieni Vilja-kultainennoutaja. Lakki pyöritteli sitä tosi rumasti, mutta se kasvaa niin äkkiä koossa ohi, että veikkaan että ensi kerralla voi olla eri ääni kellossa.

Pöhkimistä on ollut vaihdellen, aika vähän kuitenkin. Enemmänkin joku yksittäinen kohde aina joskus ja jouluna.

Kuun lopussa oltiin vaelluksella, ja olipahan taas ikimuistoinen reissu. Toinen meinasi päästä hengestään putoamalla koskeen ja toinen mennä shokkiin jonku pureman takia. Tarinan voi lukea täältä.

Ensi viikolla alkaa toistaiseksi ainakin työt, ja tavallaan ihan kivaa päästä normaaliin arkeen kiinni. Pentu on ollut taas todella vähän yksin, pitää vähän nyt viimeisinä lomapäivinä kertailla asiaa.

Pöne oli kuun alussa useissa nosetreeneissä vähän nuupea. Ei sellainen ihanaaparasta nahkaratkee kuten normaalisti, vaan enemmänkin kuin sellainen normaali koira, joka tekee, mutta ei mitenkään tunteen palolla. Mietin monesti, onkohan se vähän kipeä, tai onko se vaan niin kauhean väsynyt kun ei saa olla työpäiviä rauhassa. Tai jos se nyt vihdoinkin on tulossa vanhaksi ja rauhoittumassa? Nyt viimeisimmissä se on taas ollut oma itsensä. Seuraillaan.

Sienen kuolemasta on tänään 4kk. En tiedä, missä vaiheessa lakkaan laskemasta. Ensin päiviä, sitten viikkoja, sitten kuukausia. Ehkä se joskus muuttuu vuosiksi ja sitten unohtuu...?

Lakki 18 viikkoa painaa 9,4kg ja on 42,5cm korkea. Johan se on keskiverto nartun mittainen. Toki massaa tulee vasta myöhemmin. Istumakuvissa se näyttää jo todella isolta pönen vierellä, mutta oikeasti ylhäältä päin on kuitenkin ihan rimpula.

Pissikontrolli

Töppönen kävi eilen taas kerran klinikalla. Päivystyksessä se sai kaksi viikkoa sitten 10vrk kuurin Cotrimia, ja se loppui viime tiistaina. Oireet katosi heti vuorokausi kuurin aloittamisesta, eikä ole palanneet sen päätyttyäkään.

Mentiin suoraan ultraan, ja kyllä oli aika vaikea paikka kellistää pöne siihen samaan huoneeseen, missä Sieni sai kuolemantuomion. Ekalla virtsiskerrallahan jätin pönen työaikojen ja klinikan vapaiden aikojen yhteenopimattomuuden takia klinikalle päiväksi ja he tutkivat sen silloin ilman minua. Se oli ultrattu silloinkin, en vain ollut näkemässä. Paitsi että ahdisti nostaa ja kääntää sitä selän takia, ahdisti seistä täsmälleen samassa kohdassa kuin Sienen kanssa ja pitää koiraa kiinni ja vakuuttaa sille että kaikki hyvin, odota rauhassa hetki. Pelkäsin, että valehtelen pönellekin ja että kaikki ei olekaan hyvin.

Rakko oli kuitenkin todella siisti, siis kuulemma aivan kuin terveen esimerkki oppikirjasta. Ei minkäänlaisia merkkejä kasvaimesta, ei verihyytymiä, ei mitään epäilyttävää. Otettiin samalla pissanäyte ja se lähti viljelyyn. Pikatestissä ei siinäkään mitään epäilyttävää, viljelyn tulokset tulee ke tai to.

Nyt sitten jäädään vain odottamaan uusiiko vaiva vielä. Jos kolmas kerta tulee, ja jos se tapahtuu päivystysaikaan, olisi silti todella tärkeää saada viljely otettua. Siitä selviäisi, onko kyseessä sama bakteeri (jolloin epäilys että bakteerit jää "piileskelemään" johonkin ja sama pitkittynyt tulehdus) vai aina eri (uusi tulehdus). Päivystyksessä ei mielellään tätä kuulemma täällä tehdä, mutta käski sanoa terveiset että ottaa edes lehmien kanssa käytettävälle alustalle viljelyn, sekin olisi tyhjää parempi.

Jos tulehdus uusii, on mahdollista ajaa Helsinkiin virtsaputken tähystykseen. Sitä en älynnyt kysyä saako siitä vain jonkin diagnoosin vai onko myös olemassa jotakin hoitoa. Oletus on nyt kuitenkin se, että jos uusii, jokin altistava tekijä on, ja se saattaa olla pieni ajoittainen virtsankarkailu. Sitten voidaan kokeilla estolääkitystä, joka kyllä valitettavasti uroksilla toimii tosi paljon huonommin kuin nartuilla, ja ruvettava myös miettimään ihan vain vesipesua tms. Tällä hetkellä ell oli vielä sitä mieltä, että ei mitään toimenpiteitä ja katsotaan kuinka käy. Nyt on ainakin varmistettu että tällä kertaa ab-kuuri on tehonnut ja kaikki on hyvin. Eka kuuri saattoi vaan olla liian lyhyt.

Virtsan pH oli ekan tulehduksen aikaan 9,0 (liian korkea), päivystyksessä 5,5 (sanoi hyväksi) ja nyt eilen 7,0 (ei sanonut mitään). Vaihtelee siis todella voimakkaasti. Olen antanut sille c-vitamiinia, mutta aluksi en uskaltanut kovin paljoa / joka päivä, kun varoiteltiin että liian matala pH altistaa taas niille toisille kiteille. Helposti se kyllä taitaa myös nousta joten kaipa sitä c-vitamiinia uskaltaa käyttää säännöllisesti.

Mä tiesin kyllä että sterkatulle nartulle voi iän myötä tulla tällaisia vaivoja, mutta ei ole koskaan käynyt mielessäkään että ne voisi tulla myös urokselle. No miksei voisi, mutta ei kai ne kovin yleisiä ole. Kyllä on pöne parka varsinainen maanantaikappale. :(

Lammilla

Olipa kerran kolme pientä lampea keskellä suota, kaukana autoteistä ja rakennetusta maailmasta. 

Kartassa heidän nimekseen on jostain syystä annettu Vuorien Lammit, ei lammet, mikä on ihan järjettömän viehättävää. Sinne on aika työlästä kävellä kaiken maailman hakkuuaukioiden läpi, mutta sitäkin palkitsevampaa, sitten kun saapuu perille.

Ensimmäisessä lammissa on tuollainen saareke, sieltä on hyvä tehdä uimahyppyjä ja rannalta saa kuvia missä koirat heijastuvat tummassa vedessä tuplana.

Tänään oli aika viedä Lakki ensimmäistä kertaa lammille ja näyttää sille, miten siellä toimitaan.

kukaan ei kertonut että heti sammalen alla ei ole pohjaa eikä sitä pitkin voi juosta!!!

Pöne sai rauhoitteen, ell puhui relaksantista.

Se makasi pöydällä ja silitin sen kylkiä, ja sanoin että onpa se laiha. Yllätyin siitä, en siis ollut tarpeeksi tarkasti silittänyt sitä viime aikoina.

Se oli myös hirveän väsynyt. Sillä tavalla väsynyt, mistä ei enää ole paluuta.

Ell jätti meidät ja sanoi että menee 45min. Ovella vielä pysähtyi ja sanoi jotain, että ajattele, jos se olisi oma lapsi... ja sitten jatkoi että anteeksi ja pakeni paikalta tajuttuaan miten tahditonta se oli.

Pöytä, jossa koira oli, muuttui sairaalasängyksi ja olin siinä pönen kanssa, pöne mun jalkojen välissä, päät eri suuntaan. Se nosti päätänsä ja kysyi että mitä se relaksantti tarkoittaa, ja sanoin sille että älä murehdi, nyt voit käydä nukkumaan. En ollut lainkaan ihmeissäni siitä että se puhui.

Pöne laski pään alas, oikaisi asentoaan ja huokaisi syvään. Pidin käsiäni sen päällä ja hiljalleen sen kylki kohoili yhä vähäisemmin ja elämä pakeni siitä.

Heräsin ja kello oli 3.21.

***

Ennen tätä kävin puolen yön maissa vessassa. Tämä siis tapahtui todella. Lakki ei lähtenyt mun perään mitä se yleensä tekee, ihmettelin vähän mutta sitä perässä hiihtämistä on yritettykin vähentää niin olin vain tyytyväinen että jäi nukkumaan. Tulin vessasta ja sammutin valot ja lähdin hiippailemaan pilkkopimeässä takaisin makkariin, kun eteisessä mua vastaan tuli kevyt kynsien rapina ja joku käveli mun jalan ohi. Sen pissipaperit oli jo mun takana ja ajattelin että se käy siellä, ja kävelin reippaasti sänkyyn nyt kun tiesin ettei tartte varoa astumasta sen päälle.

Paitsi että kävelin suoraan sen päälle.

Se nukkui paikallaan mun sängyn ja seinän välissä eikä ollut noussut sieltä lainkaan. Mitä helvettiä...? Se ääni oli niin todellinen ja ilmavirta paljasta jalkaa vasten selvä, että voisin vannoa että joku mun ohi käveli. Mutta ei siellä ollut tietenkään ketään. Olenko mä menettämässä järkeni?

***

Oli aika, etten miettinyt sua niin paljoa, en aamulla ekana ja illalla viimeisenä, mutta nyt oot taas jatkuvasti mielessä. Suru on erilaista, se viiltävä kipu on poissa, mutta sen sijaan se on tummaa ja syvää ja loputonta. Mun aivot ei pysty ymmärtämään mitä se loputtomuus tarkoittaa ja miten voi olla mahdollista ettei oikeasti enää ikinä. Ei tule itkusta loppua.

"What we once enjoyed and deeply loved we can never lose
For all that we love deeply becomes a part of us"