Uudenvuodenaattona, sunnuntaina, koirat sai isot kuivatut luut. Lakilla oli ollut vähän maha sekaisin, mutta arvelin silti että hyöty rakettiajan viihdykkeenä on isompi kuin riski että maha menee lisää sekaisin. Ne ahersi myös yhdet jäiset kongit, ja joskus 23 maissa oli pakko mennä ulos kun Lakki pyysi, sillä oli ihan sairas kusihätä. Myös Paju pissasi todella pitkään. Paukkeesta ei kukaan onneksi välittänyt mitään, ja kävi tuuri että takapihan metsikössä ollessamme ryske kuului vaan kauempaa taustalla. Otin luut pois ja mentiin nukkumaan.
Maanantaina annoin ne takaisin joskus iltapäivällä. Ne oli sellaiset naudan niskajänteet, jotain 35cm pitkät, ja yhdessä illassa niistä oli syöty joku ehkä 10cm. Maanantaina en enää ottanut niitä pois, syökööt loppuun. Illalla kiinnitin huomiota siihen että vesikuppi on koko ajan tyhjä, täytin sen ainakin kahdesti, ja siihen menee kuitenkin varmaan melkein pari litraa kerrallaan. Juuri ennen kuin oltiin lähdössä iltapissalle n. 22.30, Lakki kusi sisälle, ja yöllä vielä toisenkin kerran. Ei mitään tiputtelua vaan ihan hillitön lammikko. Se oli myös paskonut ribalit. Hieno aamu kun kusta ja paskaa on joka paikassa. Vesikuppi oli tyhjä sekä alakerrassa että yläkerrassa.
Ulkona käyminen on ollut pakkasten takia vähän hankalaa; en todellakaan jaksa pukea tossuja ja takkeja kaikille viiden minsan kusireissua varten, mutta sitten se kuseminen on helposti sellaista että maassa oleva takajalka jäätyy ja näyttää että kusi jää kesken kun on pakko lähteä liikkeelle. Mutta eihän mahdollisesti hieman huonosti kussut koira liity mitenkään siihen miksi se juo ihan sekona. Juominen on selkeästi se ongelma ja kuseminen vain seuraus siitä. Pissassa ei ollut verta eikä se mitenkään tikistänyt sitä, vaan sitä nimenomaan tuli ihan hirveästi, ja se oli väriltään vähän vaaleaa, ei kuitenkaan täysin kirkasta.
Olin yhteydessä eläinlääkäriin. Eihän mikään diabetes, cushing tms sairaus ala äkisti yhdessä päivässä. Mietin sitä d-vitamiinikeissiä; d-vitamiinimyrkytyksen yksi silmällä pidettävä oire oli epänormaalin runsas juominen. Mutta siitäkin oli jo yli kaksi viikkoa ja edelleen Lakki, joka ei aina tahdo ottaa edes suunniteltuja pillereitä, vaan melko taitavasti erottelee ne ruoka-annoksestaan ellei niitä murskaa - olisiko se muka syönyt niitä d-vitamiineja jos Pajukaan ei.... lisäksi olin kysynyt silloin päivystyksessä niin ei sille sitten oikein muuta voi kuin laittaa tiputukseen, mutta koira on virkeä ja syö normaalisti niin mitä hyötyä siitäkään nyt olisi?
Pissitulehdukseen oireet taas ei oikein täsmää ja se nyt ei nuorelle urokselle ole mikään tyypillisin vaiva muutenkaan. Mietin kyllä sitäkin että onhan se lumikenkäillessä hangessa ja voisiko se tulla siitä, mutta töppösellä tulehdus on aina tuottanut maanista koiven nostoa ilman että sieltä tulee enää mitään (kirvelee?) ja myöhemmin verta. Mietin myös niitä luita, mutta ne kaikki söi niitä ja vaihtoi niitä myös keskenään useaan kertaan, niin en tiedä, jos yksi olisi jotenkin viallinen mutta että kaikki...? Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että kun se on muuten virkeä niin voin katsoa päivän pari kotona. Hän ei siis tietenkään sanonut niin vaan kysyin itse jolloin myöntyi. Juomista ei saa rajoittaa vaikka se olisi ylenmääräistä.
Otin sitten puhelun jälkeen kuitenkin ne luut pois lattialta, löysin vain kaksi, eli yksi oli syöty kokonaan. Juominen alkoi selkeästi hiipua ja noin vuorokaudessa loppui kokonaan, siis palautui normaaliksi. Tää taisikin olla tällä ratkaistu.
Jälkeen päin tajusin, että Lakki on epäilemättä saanut sellaisesta eniten purtua ja nieltyä, joten siksi sillä oli selvimmät oireet. Smaak-kohun jälkeen tuntuu siltä että niissähän voi olla ihan mitä vaan. Kai niihin kuivattuihin jotain säilöntäaineita laitetaan? Mun koirat on aina saaneet paljon puruluita ja se on normaalia että sellaisen pitkän pureskelun jälkeen janottaa. Mutta mitään tällaista litratolkulla juomista ja sisälle kusemista ei ole koskaan ikinä milloinkaan mikään luu tuottanut kellekään. En tiedä, uskallanko enää ostaa oikein mitään.
Onneksi en kuitenkaan tuhlannut paria sataa veri- ja virtsakokeisiin koska itse aiheutettu ongelma poistui vain heittämällä luut roskiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti