lauantai 9. huhtikuuta 2022

KEK1

Nosekokeissa jälleen, pääsin varasijalta oman kylän toisen seuran ekaan kokeeseen. Koepaikka oli Anttolassa vanhan K-kaupan tiloissa. Parkkis oli koulun pihalla ja siirtymä oli noin sata metriä, mutta onneksi arvelin oikein; Anttola on melko kuollut kylä eikä siviilejä ollut häiriöksi asti. Lakki oli arvottu numeroksi 4, koiria oli vain 15. Lämmittelyalueella ihan purkkiradan kupeessa oli ruohotupsu mihin joku varmaan oli jo lirauttanut, koska Lakkikin meinasi, ja ärjäisin sille melko tuimasti että ei tule kuuloonkaan. Se sitten pahastui ja piti vähän tsempata että katsopas missä se haju oli. Voi kun muistaisin olla aina reagoimatta niin terävästi sen tekemisiin kun se kyllä uskoisi vähän vähemmälläkin.


Lauantaipäivän kokeessa lauantaimaggaraa ja Sienen vanha hakupurkki 💔


Koe alkoi taas ajoneuvoilla, tällä kertaa niitä oli kolme: farkku, keskellä peräkärry ja vikana taas farkku. Aikaa 3min. Lakki tuntui rennolta ja etsi kivasti, mutta ei vaan mitään. Kun alettiin käydä toista kierrosta, se tarjosi taas ylempää etsimistä, ehdin kieltää eikä tullut virhettä. Kolmatta kierrosta mennessämme se alkoi pälyillä meitä seuraavaa tuomaria eli silmin nähden menee epävarmaksi, varmaan sekä siitä että hinkataan mutta myös siitä että itsellä alkaa ahdistus kasvaa. ☹️ Tsemppasin sitä ääneen että etsi vaan, puhuminen aina vähentää tuomarin kyttäämistä ja ehkä kannattelee koiraa kun muistuta sitä koko ajan että mä oon täällä sun kanssa. Tällaisista näkee miten nuori ja kokematon se edelleen on. Tässä vaiheessa taas harmitti että jos se nyt saa satasen ja viikon päästä on seuraava koe, en näe sitä kakkosen koirana ja miksi piti ilmoittaa se edes...

No. Haju oli peräkärryn kyljessä ja koira reagoi siihen toisella puolella, pyysin sen useaan kertaan katsomaan sen alueen mutta ei. Juuri ennen kuin aika loppui se sitten ehti löytää, huh huh. Hirveä tuskan hiki oli jo. Nenä ei vaan osunut siihen aiemmin ja tuomari sanoi että toisella kierroksella se oli saanut hajun mutta siirsin sen juuri toiselle ajoneuvolle niin se jätti sen. Nyt ohjaajan vastustaminen on meidän seuraava teema, se on liian ohjattavissa. Tuomari kehui ihan maasta taivaisiin että hän sitten tykkää tästä mun tyylistä ohjata ajoneuvot. Muistaa varmaan töppösen kanssa. 😊

Ulkoalue oli vain rakennettua sälää, puisia ja muovisia puutarhatuoleja, vanha korkea hyllykkö pötköllään, lumikolia jne. Varsin simppeli, aikaa 2min. Ounastelin kyllä että tämä alue ottaa kusiosumia mutta ei ainakaan ennen meitä ollut vahinkoja tullut. Sattumalta taas Lakki lähti väärää reunaa ja osuttiin hajun sisältävälle lasten polkupyörälle vasta kierroksemme lopuksi. Uskoin ilmaisua kerrasta enkä pyytänyt näyttämään uudelleen.


Nollakeli, välillä kovia tuulenpuuskia, vesi- ja lumikuuroja.



Tauon jälkeen (15 koiraa tuntuu kyllä huomattavasti nopeammalta kuin se normi 20) sitten siellä vanhassa k-kaupassa ensin laatikot ja sitten sisäalue, joka oli ennakkoon mun makuuni se missä erotellaan jyvät akanoista. Koko paikka oli melkoinen murju, sellainen epämääräinen pubitunnelma; hämärä, sata vuotta vanhaa kokolattiamattoa, vieno bensan tai maalin haju ja varmaan häiriöhajuja riittämiin muutenkin.

Laatikoita oli vain minimimäärä 12kpl ja ne oli aika maltillisesti teipattu. Jotkut tuomarit haluaa teipata ihan hemmetin tiukkaan ja silloin niitä pitää älytä haistella ihan eri tavalla kuin väljemmin jätettyjä. Aikaa 1:30. Lakki tuli sisälle oikein reippaasti ja alkoi impata mattoa välittömästi. Nostin pään ylös ja sanoin että etsitään laatikoista. Muutama lipsahdus seinille mutta muuten se kyllä työskenteli kivasti, mutta ei vaan taas mitään. 😣 Sitten se haisteli maton repeämää ja meni maahan laatikon vieressä, mutta kun kysyin että tuoko niin se sanoi että ei. Sinänsä meillä on kyllä aika kivalla tasolla tämä kommunikointi, siitä pitää olla onnellinen. Kehoitin jatkamaan ja 30s jäljellä -ilmoituksen jälkeen se sitten ilmaisi jonkun, enkä jäänyt enää kyselemään ootko varma. Huh huh.

Sisäalueella oli baaritiskin näköinen pöytä jonka henkilökunnan puoli kuului alueeseen, U:n muodossa kolme sohvaa, niiden keskellä pöytä, vasemmassa reunassa korkea jääkaappi. Baaripöydän alla pari baarijakkaraa. Aikaa 3min ja ennen aloitusta tuomari halusi että seison ja odotan lähdössä, hän selittää vielä alueisiin tutustumisen jälkeen tulleita lisärajoituksia; seinillä oli nauloja ja jotain mihin hän käski olla päästämättä jos koira yrittää sohvilta kiipeillä ylemmäs. Lakki oli vähän varovaisen oloinen ja jäi lähdön jälkeen ihmettelemään, mutta kun sanoin että mene vaan etsimään niin ampaisi vasempaan takanurkkaan yhden nojatuolin kimppuun. Hirmu tarkkaan ja hartaasti nuuhki mutta ei mitään. Oli ahdasta ja seisoin tiellä mutta onneksi älysin siirtyä ja antaa tilaa jatkaa. Ohitti muutaman huonekalun ja meni tiskin luokse, missä johonkin mööpeliin (kuormalava jonka päällä oli jotain? Mä voisin todella kisata kahdella koiralla samassa kokeessa kun en ikinä muista mistä se eka on ilmaissut 😂) aika nopea ilmaisu - niin nopea että nyt piti kysyä että näytä vielä, ja kun hän sen näytti niin uskottavahan se oli. Oon ruvennut Lakin kanssa sanomaan "nooo... löytö!".

Lakille siis sen toinen kaikkien osioiden kokeiden satanen, ei sijoitusta. Satasia tuli vissiin 6kpl. Voittajalla oli kokonaisaikaa kolme minuuttia vähemmän kuin meillä, että todellakin etsittiin nyt koko rahan edestä.

Lakilla on tosiaan viikon päästä koepaikka, ja nyt vähän ahdistaa koska se ei ole minusta lainkaan valmis kakkoseen. Ykkösessäkin menee ajat tiukille. Toisaalta en tiedä onko sillä mitään väliä kisaako ykkösen pois alta ja pitää sitten pitkän treenitauon, vai pitäisikö sen tauon nyt ja kävisi vikan ykkösen kokeen sitten kun koira alkaisi olla valmiimpi kakkoseen. Silloin sen pitäisi tuntua helpolta. Toisaalta ykkösen koepaikat on niin kiven alla, eikä missään ole sanottu että se tietenkään ensi viikolla saa satasta... Pitäisi vaan olla tyytyväinen että sai paikan ja mennä pitämään hauskaa, meni miten meni. Ja jos Lakin saisi kakkosiin niin olisi sitten helppoa aloittaa aikanaan Pajun kanssa ykkösissä. Kun ne koepaikat on vähissä niin se se on kurjaa sitten aina valita kummalle koiralle antaa mahiksen.


Joko??


1 kommentti:

  1. Sun pitää nyt vaan nollata oma mieli ja nauttia kuppinsin tyylistä. Luota siihen!

    VastaaPoista