sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

2lk nollakoirana

 


Tänään kokeet jatkui talkoilun parissa, tai suoritin vkt-harjoittelun toisen kerran. Lakin piti päästä toiseksi nollakoiraksi, mutta tuomarille sitten riittikin yksi ja meidät käskettiin pois. Meinasi alkaa ärsyttää se että turhaan pakkasin sen autoon värjöttelemään, mutta ilmoitin sitten että älkää purkako alueita niin käyn lopuksi tekemässä ne.

Ajoneuvoja oli kaksi; henkilöauto ja traktori, yksi piilo ja aikaa 2:30. Pienin koira oli joku terrieri joten traktorissa ei ollut kauheasti etsittävää, tosin siinä oli edessä kauha ja takana joku lana. Lakki etsi taas ihan tosi hyvin, tuhina vaan kävi, mutta ei mitään. Aika loppui ja sitten kun appari ohjasi oikeaan suuntaan niin helpon oloisesti nappasi hajun auton etuosasta. En tajua mikä helvetti tässä nyt on. Se ei ole yhtään sen oloinen että jos väistän niin saan jatkaa etsintää. Nyt mua ei edes jännittänyt ja koirakin oli ihan normaali, niin ei voi laittaa sen piikkiinkään että kokeissa jännitys saa sen lukkoon ja se ohittaa hajun. Se yritti taas alkaa nousta ylemmäs kun sahattiin samoja kohtia uudelleen, mikä minusta myös viittaa siihen että ei se tiedä missä haju on ja tahallaan ole sitä ohittanut. Ahdistavaa kun en ymmärrä mitä tapahtuu ja mitä tälle pitäisi tehdä. ☹️ Ajoneuvot on aina ollut mun suosikki koska ne on helpot ja jos mitään muuta ei löydä niin ne nyt ainakin, mutta nyt ne kyllä on muuttuneet ahdistaviksi.

Ulkoalue oli vanha katettu terassi tms jossa oli ehkä 6 massiivista pirtin pöytää penkkeineen, muovipalmuja, karhun taljoja roikkumassa seinällä, joku muovinen veneen raato tms pöydän päällä. Kaksi piiloa, aikaa 4min. Lakki nuuhkutti kauhean tarkkaan monessa kohtaa, kiipeili itse pöydillä, ei pelännyt taljaa ja aikaa jäi ehkä alle minuutti kun se löysi korkean siitä veneen pohjan näköisestä osasta. Jätin siihen. Ei kuulemma ollut käynyt lähelläkään toista hajua, oli vissiin pöydän alla sellaisessa kohdassa missä se ei ollut nuohonnut. Vain yksi koira löysi molemmat joten tämä oli vaikea.

Tauon jälkeen eilisellä koepaikalla vanhalla kaupalla ensin laatikot, joita oli hirveästi. Aikaa taisi olla 3min ja piiloja kaksi. Tulospalvelussa olleena tiesin jo että vain kaksi koiraa löysi molemmat, ja ihan sikana oli tullut valeita. Lakille laatikoita oli liikaa ja jouduin tosi paljon ottamaan sitä pois seiniltä ja palauttamaan lootille, ja sitten sillä alkoi tulla ihan uskon puute ja se jäi kyselemään ohjausta. Yksi ilmaisu taakse oli ihan siisti mutta sitten kun aika oli loppumassa, sekin teki valeen. Ajan loputtua ohjattuna ihan alkuun ekalle laatikolle ja kyllä se ilmaisu oli paljon selkeämpi kuin se vale. Tuomari moitti että koirilla ei ollut nenät auki heti lähdössä, eipä ollut Lakillakaan... Laatikot tarttee nyt paljon rutiinia, ajattelin ihan palata siihen että jos pari treeniä laittaisi vaan ruokaa niiden päälle ja sitten etsisi vaikka lelua laatikosta, niin saisi koiran fokusoimaan paremmin niihin. Lisäksi kun se on treenannut tyyliin 10kpl:lla niin tuollainen 30kpl ei mene samalla osaamisella. Se selkeästi otti itseensä siitä kun koko ajan piti palauttaa se pois seiniltä.

Sisäalue oli helppo, tulospalveluun tuli pääasiassa vain alle 20s aikoja. Maksimiaika oli kolme minuuttia ja piiloja yksi, kyseessä oli kaupan yläkerrassa vanha yksiö, jossa sohva, pöytä ym kalusteita. Lakkikin meni aikalailla suoraan lähdöstä eteenpäin, nuohosi nurkassa ja ilmaisi sitten sohvan alle.

Hän olisi siis saanut 50p. Kokeessa tuli kolme hyvin lähekkäin ollutta 86-89p suoritusta ja sitten kaikki loput oli 50, muutama taisi jäädä alle senkin. Siinä valossa ei mikään huono vaan hyvinkin keskitasoa, mutta kyllä se melkoiselta räpiköinniltä tuntui. Lakki on treeneissä ollut hyvin itsenäinen eikä sitä tartte patistella jatkamaan, mutta nyt tuntuu että kokeissa sekä ajoneuvot että laatikot on syöneet sen itseluottamusta.

-ajoneuvoilla haju löytyy kerrasta. Itselle rauhaa ohjaamiseen, hidasta vähän vauhtia.

-laatikoille kohdentamista ja rutiinia, kunnollinen haistelu, laatikoilla pysyminen ja muun ympäristön jättäminen 

-itseluottamusta ja irtoamista vaikka heti ei löytyisi / katsotaan samaa aluetta uudelleen

-nenä auki heti lähdössä, hyvällä tuulella reagointiharjoituksia 

-lähtö- ja palkkausrutiinit. Nyt hän taas leikki. Luulen että mun jännitys kokeessa vaikuttaa taustalla siihen miten se palkkautuu, mutta on sitä ongelmaa kyllä ihan treeneissäkin.

-ohjauksen vastustaminen jos on juuri hajulla





Siinä ne mun veneen raadot on :D Hyvin voisin kisata kahdella kun tää mun havainnointikyky ja muisti on mitä on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti