Muditreffit Kouvolassa

Järjestettiin mudien miitti viime lauantaina. Ohjelmistoon valittiin jälki, esineruutu ja kenttähommat. Kiinnostuneita oli aluksi enemmän, mutta kun päivää aletaan valita, osa aina putoaa matkasta. Lopulta meitä oli paikalla aamupäivän maasto-osuudessa 4 ja iltapäivällä kentällä yhteensä 6 ohjaajaa, joilla oli mukanaan yhteensä 11 koiraa, joista 8 mudia. Itse olen aikoinaan käynyt enemmänkin mudijutuissa, mutta nyt on ollut monta vuotta todella hiljaista. En tunne lainkaan nykyajan lisääntymisiässä olevia koiria, vain töppösen ikäluokka on tuttuja nimiä. Nykynuoriso oli huomattavan sosiaalista pöneen verrattuna, lisäksi kaikki leikki tosi kivasti tai ainakin aika kivasti. Ne oli myös järjestään vilkkaampia kuin pöne, mikä ei välttämättä ole itsessään hyvä asia, vaikka minä vilkkaamman koiran itselleni seuraavaksi haluaisinkin. Nuo molemmathan on vain kohtuullisen vilkkaita. Yhdelläkään paikalla olleella mudilla vilkkaus ei kuitenkaan ollut mitenkään häiritsevää ts. jokainen keskittyi hienosti tekemiseensä ja lopetti härväämisen heti kun oli jokin tehtävä.

Aloitettiin jäljestämisellä, ja tehtiin aloittelijoille erilaisia jälkiä. Os teki ruualla, osa katsoi jäljen tekoa ja sai lähteä sinne "mennään katsomaan missä mä kävin", osalle kokeiltiin mulle uutta menetelmää, jossa jäljentekijän käytetty vaatekappale kastellaan ja sidotaan se remmiin kuin verijäljen verestyssieni. Sitten sitä vedetään perässä jäljellä ja siitä jää normaalia tallausta enemmän ominaishajua. Näytti toimivan aika kivasti! Pönen kanssa olin edellisenä päivänä korkannut jälkikauden kotona n. 150m, 45min ikäisellä jäljellä, jossa kolme keppiä. Pitempää ei lumien väliin saanut mahtumaan. Meno oli kauheaa ja ennen vikaa keppiä koira vielä yhtäkkiä pysähtyi ja alkoi huutaa, ja heti meni että tajusin mikä ihme sille nyt tuli. Se oli jäänyt piikkilankaan kiinni ja oli aika pienestä kiinni, että toistaiseksi terve korva olisi mennyt (verikorva on edelleen nyt 5 viikon jälkeen täsmälleen samanlainen), eikä silmäkään kaukana ollut... kun sain sen irti, se rynnisti vain jatkamaan jälkeä.

sukan ulkoiluttaja (c) Helena Lappalainen

Nyt pönelle oli vieraan tekemä reilun puolen kilsan mittainen jälki, joka vanheni n. 2h. Keppejä oli kolme. Janaa otin n. 10m ja jälki lähti vasemmalle. Koira meni yli ja pyöri parin metrin päässä, selkeästi oli jotain hajuja siellä. Palasi itse ja nosti hyvin. Itse jäljestys oli yllättävän tarkkaa ja siistiä, aivan erilaista kuin edellisenä päivänä, tosin vauhtia paikoin niin että piti kyllä jarruttaa voimakkaasti. Yhtään keppiä ei vaan noussut. Jossain vaiheessa sanoin mukana olevalle jäljentekijällä, että jos muistat missä viimeinen keppi on, ilmoita vähän ennen, niin hidastan niin että saadaan se ja koira saa palkkansa. Siinä sitä sitten seistiin ja koira etsii kovasti, kun tietää että pysähtyminen tarkoittaa sitä. Se ei vaan haistanut sitäkään keppiä, me nähtiin se koko ajan itse. Kepit oli otettu juuri ennen jäljelle lähtöä niin kuin aina teen, mutta nyt ne oli tosi kevyet (=kuivat) ja kuori varisi pois, joten haju ei vaan ehtinyt tarttua tarpeeksi. Siksihän ne kokeessakin on puoli tuntia jäljentekijän taskussa. No, eipä siinä muuta kuin että palkkaa ei välissä tullut, mutta ei se tuota koiraa haittaa. Olipas kivaa kuitenkin!

Esineissä tehtiin kanssa monelle ihan alkeistreenejä. Pöne sai olla ihan viimeinen. Eka koira pissasi ruutuun ja sen jälkeen sinne merkkasi kaikki muutkin, ja etualue oli niin kustu että siinä auringossa se haisi omaankin nenään. Alue oli reilu 50m syvä ja n. 20-30m leveä, ja pönelle vietiin kaksi esinettä ohjeilla "ihan taakse" ja "johonkin oksaan vähän ylemmäs maasta". Oksaesineen toi nopeasti keskeltä, takaesine oli vasemmassa takakulmassa ja aika monta lähetystä meni, että sain koiran sinne. Pissaamista se ei kertaakaan edes harkinnut ja lopuksi kun vapautin sen, että nyt voit mennä kun mieli tekee kuitenkin, se vaan katsoi mua että ei niin kuulu tehdä. Höh, hassu eläin.

Peikko

Vinka

Pöne

Tässä välissä käytiin syömässä ja siirryttiin kentälle. Olisin halunnut hyödyntää vieraan paikan ja ei-niin-tutut ihmiset ja tehdä jonkin kokeenomaisen, palkattoman pätkän, mutta ei ollut rallykylttejä eikä tanssimusiikkia, niin en oikein tiennyt mitä sitten olisin tehnyt, niin se nyt jäi. Pöne näytti miten mä vien koiran vieraalle kentälle ja aloitan hommat siellä. Lisäksi tehtiin istumien kitkemistä seuraamisista, vasen nyt on jo varma eikä se meinaakaan, ei siis yhtään edes niiaa, mutta oikea ja väli vaatii vielä vahvistamista vaikka tosi korkea onnistumisprosentti nytkin oli.

Muut teki pääasiassa seuraamista, pk-esteitä ja muita tottiksen liikkeitä. Ai että tuli kauhea polte päästä itsekin treenaamaan pk-tottista! Mua viehättää muutenkin kaikista jutuista eniten ne alkeiden kouluttamiset, kun oivaltaminen on jatkuvasti läsnä ja asiat edistyy harppauksin. Kyllä tässä nyt alkaa olla se aika, kun ihan oikeasti pitäisi tehdä päätöksiä tulevaisuudesta: haluanko jatkaa tätä koiraharrastusta vai antaako hiipua. Jos meinaa jatkaa, se uusi pentu olisi lähivuosina otettava. En halua kiusata enää oikeasti vanhoja ja raihnaisia eläkeläisiä millään termiitillä, joten pentu on otettava, kun nykyiset on vielä fyysisesti suht kunnossa ja henkisestikin virkeitä, jolloin pikkupentuaika ei ole niille pelkkää kohtuutonta rääkkäystä. Jos ei, niin sitten voi antaa nykyisten vanheta rauhassa ja palata asiaan sitten kun niitä ei enää ole. En edelleenkään yhtään ole innostunut ajatuksesta, että olisi kolme koiraa, mutta jos haluaa jatkaa harrastusta ja kehittyä siinä itse, se on asia joka nyt sitten vain tapahtuu. Koiraharrastus on kuitenkin ollut valtava osa minun elämää ja koko identiteettiä ja antanut niin paljon hyvää, että jokseenkin surullista olisi vain lopettaa. Olisi kuitenkin vielä itselleni merkityksellisiä tavoitteita joihin nykyisten kanssa ei koskaan päästy, esim. PK SM. (Tosin kuka tietää onko koko kekkereitä enää joskus viiden vuoden kuluttua, kun koko pk-puoli kuihtuu koko ajan ja SM-kisojen järjestäjää ei koskaan enää tahdo löytyä edes viime hetkillä, kun ennen oli seuraavat innokkaat vuosiksi eteenpäin jo tiedossa...)

Källi

Subre

Subre

Vip

Edu

Edu

***

Vappua on vietetty koleassa säässä mökillä. Maanantai oli viimeinen talvilomapäivä, joten tässä on ollut mukava neljän päivän vapaa. Pöne on tehnyt nose workia pihassa ja noutanut pudonneita esineitä metsässä. Sienen kanssa oltiin ma-aamulla Varkaudessa hallitreeneissä tekemässä rallyn aloituksia (ihan jees, treeni on purrut), peruutusta (ei suju, menee vinoon ja kumartelee välissä), puolenvaihtoja edestä (ei suju, sotkee eteen seisomaan tuloon), oikeaa täyskäännöstä (parantunut, edelleen epävarma ekalla toistolla) ja merkkiä (sujui tosi hyvin eri värisillä vierailla merkeillä, löysi muistaakseni ihan 100%). Ensi lauantaina on koe, en kyllä tiedä mitä ihmettä mä siellä tehdään, kun ei olla ehditty treenaamaan :D Ei se tällä osaamistasolla niitä yli 95p suorituksia tee joten kunhan nyt käydään sitten pelleilemässä. Olen ruvennut miettimään pitäisikö ulkokauden koittaessa panostaa kuitenkin pöneen, ja yrittää saada sille RTK4, kun ei oikein ole inspistä hieroa Sienen suorituksia valiotasolle. Pöne ei seiso kolmea minuuttia, ja se erittäin luultavasti vinkuu jonkun verran miinuksia itselleen, mutta jäähän siihen silti vielä sekoiluvaraa ja voisi saada sen 70p kuitenkin.

***

Tässä vielä muutama mudimiitin otos (c) Helena Lappalainen:

Janalle vasta menossa

Lähetys

Jälki menee merkin kohdalla

Ollaan ihan yhtä kaarella!