torstai 26. huhtikuuta 2018

Ratatreenit

Treenattiin tänään 10.2.2018 Porvoossa ollut Karppisen rata ilman käytösruutua. Olen ilmoittanut Sienen viikon päästä Karppisen kokeeseen ja kaikki rutiini on taas aivan hukassa, eikä suoraan sanottuna huvittaisi koko koe. Ei jännitä yhtään, ei vaan oikein kiinnosta tarpeeksi hioa asioita eteenpäin. Otin Sienen autosta ja muutaman tempun jälkeen suoraan radalle. Videoitiin suoritus. Palkkasin koiran kesken radan kahdesti riehuttamalla sitä ja vasta lopussa sai ruokaa. Tämä oli eläinkoe. Vastaa kyllä sosiaaliseen palkkaan ihanasti, mutta jatkaminen sen jälkeen ei näytä erilaiselta ts. sama olisi vain jatkaa?

-lähtö oli kerrankin hyvä, kehuin koiraa samalla kun tuomari jutteli (tätä treenattu erikseen joitakin kertoja)
-viereen istuminen hakusessa, paljon parempi kuitenkin kuin talvella. Pysähtyminen ei ole tarkoituksella koskaan ollut sille signaali istua ja istu-käskyllä istuu persiilleen, joten opetettava tähän joku eri sana. Sen on varmaan oikeasti kurjaa arpoa koska haluan sen istuvan ja koska seisovan, ja sitten kun odotan sen istuvan, mulla alkaa tosi herkästi tulla se "no...? mikä maksaaaaa" josta se pahastuu.
-2x oikea tk treeni on purrut, tuntui sujuvalta
-puolenvaihto edestä epäonnistuu ekalla, hakee eteen seisomaan. Uusimiseen kuitenkin ihan hyvällä ilmeellä, ei pahastunut
-ohjaaja ei osaa kääntyä paikallaan 270 oikeaan. Tajusin kyllä heti tehdessä, mutta oli niin monta juttua mihin piti keskittyä, että tähän ei muka voinut.
-pujotteluun meno kiva, mutta vähän blaah-ilmettä välissä, pujottelun loppupuolella sos.palkkaus kuten edellä
-eteen seisomaan tulo aluksi vajaa, tokalla parempi, peruutus täysin unholassa. Mun peruutuskäsky kuulostaa kovin samanlaiselta kuin viereen-käsky, sitä tarkkailtava.
-olen liian lähellä kylttejä, askeltehtävän jälkeen koiralla ahdasta mahtua palaamaan oikealle
-i-jätä koira-i -käännöksessä heilutan jalkojani kummallisesti. Saan tästä usein -1 TVÄ ja -3 OV tai jotain ja nyt tajuan mistä se tulee. Tein saman myös pönen videolla.
-liikkeelle lähdöt ja kylttien jälkeinen elämä! Nyt kuuri niin, että palkkaan sitä tehtävästä liikkeelle lähdettäessä. Useassa kohtaa näkyy sellainen pieni notkahdus juuri näissä.
-kokonaisuutena vähän alavireinen, tuntui huonommalta kuin miltä näyttää videolla. En oikein tiedä mikä sen tekee, luulen että edelleen isoin ongelma olen minä. Kokonainen pitkä rata, missä on tehtäviä joiden onnistumista jännitän etukäteen = minulle se on selviytymistä ja koira menee vähän käsijarru päällä. Jos teen vaan lyhyempää pätkää ja tiedän että siellä on vaan juttuja mitkä onnistuu, koirakin on eri tuntuinen.

Pöne teki saman radan. Pönelläkin alkaa eläinkoe. Se ei saa enää kokeenomaisista/kokonaisuustreeneissä mitään palkkaa. Lämppään tempuilla joista normaalisti palkka, radan jälkeen vain rapsuttelua ja kehumista ja lopuksi voidaan toki taas treenata tekniikkaa palkkojen kanssa. Katsotaan mihin tämä johtaa. Se riskihän on se, että koiran motivaatio alkaa laskea ja se oppii että paljon kylttejä tarkoittaa sitä että mitään ei tule, ja hidastuu ja kenties lakkaa tekemästä mitään. Toisaalta kun se on niiiiin tekevä, toiminnallinen koira, ja monessa käytöksessä on niin paljon sitä massaa ja palkkahistoriaa, että mun on vaikea edes kuvitella tuollaista. Se mitä tavoitellaan on rennompi, vähemmän ruokaa odottava koira. Jos menee pieleen niin hällä väliä. Tämän radan jälkeen pöne antoi ihan hulluna tassua ja sitten pyysin sitä kierimään mistä sai vain kehuja ja rapsutuksia. Kyllä se oli koko ajan sen näköinen, että voitko lopettaa paskanjauhannan ja antaa sitä ruokaa, mutta ei kuitenkaan yhtään niin turhautunut että olisi ääntä tullut. Se vaan istui ja katsoi mua.

Teknisesti pönen radalla:
-2x oik tk kontrollivirheitä pomppimisesta
-puolenvaihto edestä epäonnistuu kuten sienellä, pöne heittää voltin. En osaa käsimerkin käyttöä tässä.
-valkovuokko on eriaikainen, koira on liian nopea
-istumisen kutsuminen on liian vauhdikas, kontrollivirhe sivulle tullessa
-270 oikeaan koira oikealla aika jees, sehän on oppinut kääntymään!
-eteen seisomaan tulo vahingossa onnistuu :D peruutuskin on hieno ja suora, pysäytin koiran seisomaan siellä ja kehuin sitä.
-molemmat oikeaan koira oikealla epäonnistuu ekalla, uusiminen meinaa saada koiran ratkeamaan mutta kokoaa itsensä. Uusinnalla ajan sen liian lähellä ja potkaisee kylttiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti