Pöne kävi ohikulkumatkalla Helsingissä osteopaatilla. Koirassa ei ole suurta vikaa, se rynnistää lenkillä normaalisti, menee sohvalle jne. Autoon sitä ei ole vieläkään hyppyytetty. Etuosaa venyttelee mielestäni epänormaalin paljon, kumarrusasennossa selkälihakset usein värisee. Ei venytä takaosaa kuin hyvin harvoin ja vajaasti. Lisäksi se edelleen joskus kääntyy äkisti vilkaisemaan jompaa kumpaa reittänsä.
Kerroin ell:n diagnoosin revähtäneestä iliopsoas-lihaksesta. Se olikin edelleen niin kipeä, että koira rähähti kun osteopaatti vasta aikoi kokeilla :O En ymmärrä miten se ei arjessa näy. Selvisi, että lihas oli krampissa, ei revähtänyt, ja oikealla selvästi pahemmin kuin vasemmalla (muut ongelmat oli vasemmalla pahemmat). Ymmärtääkseni lihas voi krampata suojellakseen muita rakenteita vahingoittumasta pahemmin. Iliopsoas koostuu kolmesta lihaksesta ja pahiten jumissa oli niistä pienin. Osteopaatti sai käyttää kaikki suostuttelutaitonsa että koira pysyi kyljellään ja antoi käsitellä, mutta niin vaan päästiin sopuun. Lopulta lihas antoi periksi ja koirankin ilme silmin nähden muuttui. Ihmeellistä, en edes tiennyt että osteopaatti käsittelee myös lihaksia!
Nyt 3-4 päivää lepoa hyvin kevyellä liikunnalla. Lämpöä (kauratyyny) molemmin puolin paljon, sisä-BOTiin ei ottanut kantaa mutta ei siitä haittaakaan ole. Lepopäivien jälkeen aloitetaan lantion aluetta venyttävä jumppa (temppu namin perässä). Mitään vippaskonstia vastaavien ongelmien ehkäisyyn ei ole, mutta syvästi suositteli kunnon lämmittelyä ennen irti päästämistä tai muuten riehaantumisia (treenit). Olen huono siinä, nyt on pakko opetella uudet tavat.
Muuten SI-nivelet, kallon kuuntelu jne tavalliset ongelmakohdat oli nyt kaikki ok. Koiran pitäisi pikku hiljaa ruveta venyttämään myös takaosaansa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti