Pöne paranee

Tai ainakin se on menossa parempaan päin. Paranemisesta kukaan nyt ei voi vieläkään luvata, ja vähän hirvittää liiallinen toivon herääminen...

Sain lauantaina etelän reissulla kaverilta lainaan laserin. Lauantain annoin koiran toipua osteopaatin hoidosta, mutta sunnuntaista alkaen sitä on kolmesti päivässä laseroitu 5 + 2 min (eri taajuuksilla) per puoli. Kokeilin laitetta toki myös itseeni omiin ongelmakohtiini: alaselässä se aiheuttaa vaan kummallisen puutumisen ja kihelmöinnin kaltaisen tunteen mistä on vaikea sanoa tuntuuko se hyvälle vai pahalle, niskaa jos vetelee, tulee sellainen höttöinen "huimaako mua vähän vai ei" -olo. Johtunee ihan verenkierron lisääntymisestä. Koira ekoilla kerroilla reagoi varsinkin toiseen taajuuteen värähdyttämällä takajalkaa, jopa potkaisemalla sillä, joten johonkin se laite ainakin vaikuttaa. Sittemmin sillä suuren osan ajasta silmät lupsuu, joten sen mielestä tunne lienee enemmän hyvä kuin paha.

Kotona se on saanut olla vapaasti, sohville meno on estetty. Öisin se on yhdessä hyvin matotetussa huoneessa portin takana, mutta eipä ne ole Sienen kanssa yrittäneetkään leikkiä. Sieni ei onneksi enää kauheasti pelkää pöneä, joten arki on aika lailla palautunut uomiinsa täällä kotona. Eilen aamulla vein ne myös ekaa kertaa viikkoon yhdessä ulos, ei siinä mitään ongelmaa ole.

Pissaaminen/koiven nosto sujuu hyvin ja merkkailee mielestäni aika lailla normaalisti siinä missä viikko sitten teki tasan yhden pitkän pissan ja halusi heti takaisin kotiin. Nostaa myös molempia koipia, kipeimmillään ei varannut painoa vasemmalle eli nosti aina oikeaa. Portaita koira on nyt osteopaatin jälkeen tullut itse. Sunnuntaina se parilla kerralla tuli aivan liian kovaa, ja jos yrittää vauhdilla rynniä, silloin sattuu. Ei nyt mitään kovaa huutoa, mutta vinkumista kuitenkin. Sen jälkeen pysäytin koiran remmillä portaiden juureen, aluksi se selvästi taas muisti että kohta sattuu, eikä olisi halunnut tulla. Otin itse askeleen ja kannustin että tuu vaan, niin lähti könyämään. Jos menee hitaasti ja miettii askellustaan, se tulee ne hiljaa. Tyyli on toki vielä kaukana normaalista. Tänään on muistaakseni joka reissulta päästy vinkaisematta ylös, mikä on minulle iso juttu, en kestä koiran kipua ja silloin on vaikea uskoa, että se paranisi. Autossa se matkustaa edelleen pelkääjän paikan jalkotilassa, siihen mulla on leipälaatikko minkä laitan väärinpäin, jolloin koira nousee ensin maasta laatikon päälle ja siitä autoon, se onnistuu hyvin. Alaspäin tulee ilman apuaskelmia, on alusta tullut kivutta alas.

Eilen se piti ruuan jälkeen pyyhkärit (kts. kuva alla), ja tänään kieri ulkona nurmikolla ilman että sitä sattui. Tänään se oli mulla mukana treenikentällä, sai tehdä kolikon etsintää ennen kuin muita tuli, ja paikalla makuuta muiden tehdessä rallya. Sairaan koiran kanssa treenaamisesta voidaan toki olla montaa mieltä. Jos vedetään läpi asiat x, y ja z ottamatta lainkaan huomioon koiran vointia, toiminta on epäeettistä. Sen sijaan jos keksimällä keksii jotakin mitä koira pystyy siinä tilanteessa tekemään ilman että se aiheuttaa kipua, ja eläin on hyvin onnellinen saadessaan vähän osallistua, en näe miten sellainen voisi olla haitaksi. Kipu on tunne, joka syntyy vasta aivoissa. Kylmähoito perustuu siihen, että kylmyyden tunne syrjäyttää kivun tunteen, ajaa sen ohi aivoissa, saa suuremman huomion itselleen. Onnellisuuden tunne on varmasti myös hyvä asia saada kiilattua koiraan. Joka hetki, kun se on silmin nähden onnellinen, se tuskin tuntee ainakaan suurempana kipuakaan. Väittäisin, ettei se ole kotona koko aikaa kipeä. Se on ihan eri tavalla läsnä kuin viikko sitten, ja tekee kaikkia asioita mitä normaalistikin. Pois lukien sohvalle meno. Jospa se tästä vielä paranisi. Parhain pieni pöne.