 |
| Pliis don't teik miiii! |
Pönen ilme, kun porukat tuli käymään. Kyllä se ensin siis ihan tervehtii innosta soikeana, mutta hyvin pian luulee että häntä tultiin noutamaan (on aika monta kertaa laitettu porukoiden mukaan) ja se ei ole hyvä asia se. Pöne ei lähe. Käytiin ravintolassa, ja porukat toi meidät autolla takaisin mutteivat tulleet enää sisälle. Pöne ei tullut lainkaan eteiseen vastaan, vaan kuunteli varmaan kauhusta jäykkänä vaatekaapin nurkassa, että ketä kaikkia meitä tuli, uskaltaako ilmaantua näkyviin. Voi ei pöne!
En ymmärrä mitä tapahtui. Nuorempana se lähti mielellään, ja olikin joitakin pitempiäkin pätkiä porukoilla aikana kun Sienellä vielä oli juoksut. Joitakin vuosia sitten se vain kauhistui eikä enää ollutkaan menossa. Ei sille mitään ole sattunut minkä se voisi yhdistää hoitoon menoon. Ei muuta kuin elämä, elämä on vaarallista. Vuodet ovat muuttaneet murin yhä kauhistuneemmaksi, paheksuvammaksi ja pönöttävämmäksi. Sillä on niin inhimillisiä oikkuja että välillä ei voi kuin parahtaa ääneen voi ei pöne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti